Markku Siira eliitti, geopolitiikka, globalismi, koronavirus, metaelämä, pandemia, Sota, tulevaisuus, Yleinen

Koronateatteria, sodan uhkaa ja metaelämää

Sanon nyt suoraan – päivä päivältä käy vaikeammaksi löytää enää mielekkyyttä politiikasta kirjoittamiseen. Maailma on menossa kovaa vauhtia sellaiseen suuntaan, että kaikenlainen geopoliittinen analysointi tuntuu sen rinnalla tyhjänpäiväiseltä.

Ihmisille kaikkialla näyttää kelpaavan globalistien koronatyrannia. Toki vastarintaakin esiintyy, mutta enemmistö tuntuu odottavan lammasmaisesti ties kuinka monennetta myrkkypiikkiään ja kokee tämän venäläiseen rulettiin verrattavissa olevan injektiouhkapelaamisen vieläpä kansalaisvelvollisuudekseen.

Tartuntaluvut ovat valtamedian pelkopornosivujen mukaan silti kasvussa, mutta niistä voi maksettujen asiantuntijoiden suulla syyttää ”itsekkäitä rokottamattomia”, joten mitään radikaaleja johtopäätöksiä ei yhteiskuntakelpoisten tolkun ihmisten tarvitse tehdä, kun he esittelevät koronapassejaan maailmanlopun ravintolailloissa.

Samaan aikaan geopoliittiset manööverit maailmalla jatkuvat, vaikka sekä Sanna Marin, Emmanuel Macron ja heitä ennen Angela Merkel, Tony Blair ja Vladimir Putin ovat olleet Maailman talousfoorumin listoilla ”nuorina globaaleina johtajina”. Tätä taustaa vasten sopii kysyä, onko kaikki poliittinen kuohunta sittenkin vain japanilaista kabuki-teatteria?

Valepandemialla on yritetty peitellä taantumaa, mutta voiko yhteiskunnan sulkutiloja ja avaamisia uskottavasti jatkaa montaa vuotta? Miten olisi tautitotalitarismin sijaan puhdistava sota tämän systeemisen romahduksen keskellä? Finanssikriisejä on ennenkin taltutettu sodankäynnin keinoin. Onpa väitetty, että kaikki sodat olisivat viime kädessä ”pankkiirien sotia”.

Etelä-Kiinan merellä Yhdysvallat ja Kiina voisivat testata voimiaan ja Ukrainassa Nato-joukot kokeilla onneaan Venäjää vastaan? Innokkaimmat vasallimaat voisivat mennä mukaan kumpaan mittelöön tahansa. Pitäisikö myös Englannin ja Ranskan selvitellä kalastuskiistaansa merisodassa?

Joka tapauksessa näyttää pahasti siltä, että eliitin aloittama taloudellinen ja yhteiskunnallinen uudelleenkäynnistysohjelma kestää useita vuosia. Dramaattiset huippukohdat vuorottelevat näennäisten suvantovaiheiden kanssa. ”Uusi normaali” mahdollistaa entisen talousjärjestelmän hallitun purkamisen ja siirtymisen maailmaan, josta jo Aldous Huxley kirjoitti dystooppisessa tieteisromaanissaan.

Samaan aikaan etenee teknokraattien ihannoima ”neljäs teollinen vallankumous”, jossa päällekkäiset teknologiat yhdistyvät uusilla tavoilla yhteiskuntiin ja jopa meihin ihmisiin. Tämä ”kyberfyysinen muutos” luo kuulemma tilaa uusille mahdollisuuksille tekoälyn, robotiikan, nanobioteknologian ja kvanttitietokoneiden saralla.

”Se voi myös tarkoittaa sitä, että syömme tulevaisuudessa lounastauolla heinäsirkkoja tai jopa keinolihaa”, hehkutetaan Suomessakin tämän vallankumouksen mahdollisia sivuvaikutuksia. En jaksa inspiroitua tällaisista tulevaisuudennäkymistä, mutta androidia muistuttava ohjelmistosuunnittelija ja liikemies Mark Zuckerberg intoilee jo ”metaelämästä” virtuaalitodellisuudessa.

Markku Siira geopolitiikka, konservatismi, Länsi, liberalismi, maailmanjärjestys, politiikka, puhe, tulevaisuus, Valdai-klubi, Venäjä, Vladimir Putin, Yleinen

Putinin Valdai-puhe: Tervettä konservatismia sairaan liberalismin sijaan

En ole vielä kommentoinut Vladimir Putinin Valdai-foorumin puhetta, koska minua on ärsyttänyt ulostulo, jossa hän ylenkatsoi koronapandemian kyseenalaistajia ja hoki samaa mantraa kuin lännen poliitikot rokotteiden tärkeydestä viruksen vastaisessa taistelussa.

Olen tässä ja varmasti monessakin asiassa eri mieltä Putinin kanssa, mutta koska olen kommentoinut lännen eliitin kokoontumisia Maailman talousfoorumilla, käsitellään nyt vastavuoroisesti hieman myös ”Venäjän Davosiksi” kutsutun Valdai-klubin konferenssia.

Kaikesta idän ja lännen korona-ankeudesta huolimatta, Putinin Valdai-puhe kannattaa noteerata, sillä se korosti Venäjän johtajan johdonmukaista kantaa monissa kansainvälisissä ja kansallisissa kysymyksissä.

Nämä kannanotot ovat selvästi tulosta pitkäjänteisestä pohdinnasta, joka useiden maailman ongelmien kärjistyessä saa uutta vahvistusta alkuperäisten oletusten oikeellisuudelle. Yksi niistä on panostus ”terveeseen konservatismiin” sairaan liberalismin sijaan.

Liberaali universalismi ja hegemoninen asenne, jolla Yhdysvallat on yrittänyt muuttaa maailmaa omaksi kuvakseen, on tullut tiensä päähän. Uudessa geopoliittisessa tilanteessa, kunkin valtion tulisi pyrkiä kehittymään oman ainutlaatuisen historiansa, perinteidensä ja kulttuurinsa mukaisesti. Tätä olisi se venäläisten politologien mainostama ”multipolarismi” tai ”moninapaisuus” käytännössä.

Liberalismin ylilyönnit ovat hajottaneet sen konservatiivisen vastapainon lännessä ja johtaneet siihen, että liberalismi on irtautunut kansallisvaltiosta. Samaan aikaan sekularismi on muuttunut itsetuhoiseksi nihilismiksi ja vallalla oleva, jopa pienille lapsille tyrkytetty sukupuoli-ideologia, hylkää kaikki biologiset lainalaisuudet.

Putin hahmotteli näkemystään Venäjän ideologiasta vastapainona sille, mitä hän kutsuu ”cancel-kulttuuriksi, käänteiseksi rasismiksi ja hirviömäiseksi transsukupuolisuuden pakottamiseksi lapsille”. Venäjän presidentin mielestä ”taistelu tasa-arvon puolesta ja syrjintää vastaan” on muuttunut lännessä ”aggressiiviseksi dogmatismiksi, joka lähentelee absurdiutta”.

Millaisen konservatiivisen mallin Venäjä voi sitten tarjota maailmalle? Konservatismissa on kyse niistä perinteisistä arvoista, joihin kuuluvat perhe, työ, kotimaa, usko Jumalaan ja selkeä käsitys miehen ja naisen sukupuolirooleista, ilman mitään keinotekoisia välimuotoja. ”Meidän on taisteltava aitojen arvojen puolesta ja puolustettava niitä kaikin voimin”, Putin sanoi.

Toisin sanoen Putinin Venäjä ei tyydy vain passiivisesti tarkkailemaan, mitä muualla maailmassa tapahtuu, vaan merkittävänä geopoliittisena valtana se pyrkii artikuloimaan selkeästi venäläisen näkökulman nykymaailman moraalisiin ja eettisiin ongelmiin.

Lisäksi lännen asema ei ole nykyään niin vahva kuin parikymmentä vuotta sitten: ”He, jotka kylmän sodan päättymisen jälkeen tunsivat itsensä voittajiksi… huomasivat pian, että tälläkin Olympoksella maa on murenemassa jalkojen alla – tällä kertaa heidän puolellaan”, Venäjän johtaja muistutti.

Putin korosti myös, etteivät suuryritykset ole hänen mielestään edelleenkään maailmanjärjestyksen yksikköjä, vaan valtiot. Korporaatiot eivät saa anastaa ”poliittisia toimintoja” ja asettua samalle viivalle valtion kanssa. Venäjä voi olla poikkeus, mutta ainakin länsimaissa juuri näin on jo hyvin pitkälti käynyt.

Teknologinen vallankumous ei saa Putinin mukaan johtaa siihen, että ”käsitys siitä, mikä ihminen on ja mikä on hänen kohtalonsa”, radikaalisti muuttuu. Oliko tämä näpäytys Davosin transhumanistien suuntaa, jotka haluavat muokata ihmisen uuteen uskoon huipputeknologian avulla? Putin on kyllä itsekin intoillut tekoälyteknologian ja geenitutkimuksen tuomista mahdollisuuksista.

Venäjän presidentti kuitenkin esittää, että tänä digitalisaation aikana ”vankan tuen merkitys” olemassa olevalle ja ihmissivilisaation vuosisatojen aikana kehittämälle arvoperustalle kasvaa. Jos lännessä tätä perustaa murentaa politisoitu sateenkaari-ideologia tai jokin muu kyseenalainen agenda, niin Venäjä ainakin aikoo kulkea eri suuntaan.

Tie, jolle länsi on lähtenyt, on tuhon tie – siinä romahtavat parasta aikaa perustukset, perinteet ja koko ihmiskuva. Putin antoi ymmärtää, ettei Venäjä aio toistaa lännen itsetuhoista käytöstä. Ehkäpä muidenkin, jotka haluavat säilyttää nämä samantapaiset perustukset, kannattaisi liittyä Venäjän ”konservatiiviblokkiin”?

Pyrkiessään tiivistämään ajatuksensa, Putin viittasi (ironiseen?) kiinalaiseen sananlaskuun, Jumala varjelkoon meitä elämästä muutoksen aikana, sillä suuret muutokset aiheuttavat epävakautta ja kriisejä.

Hän totesi kuitenkin, että kiinalainen sana kriisille muodostuu kahdesta kirjoitusmerkistä, jotka tarkoittavat ”vaaraa” ja ”mahdollisuutta”. Venäjän tavoitteena on ”vähentää vaaraa ja tarttua mahdollisuuksiin, jotka syntyvät vanhan, kestämättömän järjestyksen tuhoutumisesta”.

Politiikan tutkija Glenn Diesenin mukaan ”kuoleva kansainvälinen järjestys koostuu länsimaisesta yksinapaisuudesta, liberaalista universalismista ja sotilasblokeista”. Uusi järjestys taas käsittää ”euraasialaisen moninapaisuuden, konservatismin ja sotilasliittojen lopettamisen”.

Elämme suurten mullistusten aikaa, mutta korona-ajan varjossa kaikki näyttää synkältä. Missä määrin Putinin visio loppujen lopuksi toteutuu maailmassa, jossa ylikansallisen finanssieliitin jättiyhtiöt ja varjopankit tuntuvat olevan yhä vahvasti niskan päällä?

Markku Siira eliitti, fasismi, globalisaatio, kapitalismi, Kirja-arvio, kriisi, poliisivaltio, talous, totalitarismi, tulevaisuus, Yleinen

Globaali poliisivaltio vai sorrettujen kapina?

William I. Robinson on sosiologian professori Kalifornian yliopistossa Santa Barbarassa. Hän analysoi poliittista taloutta, globalisaatiota ja Latinalaisen Amerikan politiikkaa. Hän on kirjoittanut laajasti myös siitä, miten uusliberalistinen kapitalismi globalisoitui ja muutti perusteellisesti kansallisvaltioiden ja yhteiskunnan muotoa.

Viime vuonna ilmestyneessä teoksessaan The Global Police State (Pluto Press, 2020), Robinson kiinnittää huomionsa 2000-luvun ”globaalin poliisivaltion” syntyyn.

Koronakriisiä hän ei sentään osannut ennakoida, sillä kirjan teksti on julkaisuajankohtaa vanhempaa perua, mutta Robinson tiedostaa, että neljännen teollisen vallankumouksen dystooppiset visiot ovat yhä lähempänä nykyistä poliittista todellisuuttamme.

Kirjassaan hän kuitenkin tutkii, miten globalisoitunut uusliberalistinen kapitalismi on karkaamassa käsistä ja synnyttämässä uusia köyhtymisen kuiluja samalla kun se tuhoaa luonnonympäristöä.

Robinsonin mukaan globaalin poliisivaltion käsitteessä on otettava huomioon kolme toisiinsa liittyvää kehityskulkua.

Ensimmäisenä ovat ”kaikkialla läsnä olevat yhteiskunnallisen massavalvonnan, sorron ja sodankäynnin järjestelmät, joita hallitsevat ryhmät edistävät hillitäkseen globaalin työväenluokan ja ylijäämäihmisten todellista ja potentiaalista kapinaa”.

Toisena on ”militarisoitu pääoman kasautuminen”, millä hän viittaa kapitalistiseen voitontavoitteluun ”globaalin sotatalouden” kautta ja kolmantena, ”lisääntyvä siirtyminen kohti poliittisia järjestelmiä, joita voidaan luonnehtia 2000-luvun fasismiksi tai jopa laajemmassa mielessä totalitaristisiksi”.

Järjestelmäkriisin jatkuessa se sulkee yhä useammat ihmiset vaurauden ja perusresurssien saatavuuden ulkopuolelle ja luo uusia ”ylijäämäväestöjä”, joita hallitukset, teknologiayhtiöt ja yksityiset turvallisuusjoukot tukahduttavat yhä väkivaltaisemmin ja tieteellisesti kehittyneitä menetelmiä hyödyntäen.

Samalla kun maailmanlaajuinen eriarvoisuus on kasvanut, pääoma on keskittynyt voimakkaasti ”ylikansallisen yrityseliitin” käsiin, joka käyttää taloudellista valtaansa vaikuttaakseen ja kontrolloidakseen valtionpolitiikkaa. Kuten Robinson kirjoittaa, ”valtioita johdetaan yhä useammin pienten poliittisten ja taloudellisten eliittiryhmien hyväksi, jotka määräävät tuhoisia säästötoimia ja lamauttavaa velkaantumista muulle yhteiskunnalle”.

1990- ja 2000-lukujen globalisaatiobuumin aikana kapitalismi vaikutti loputtoman dynaamiselta ja sitä tuki ja vahvisti ideologisesti silmiinpistävä kulutuskulttuuri. Vuoden 2008 finanssikriisi – ja nyt koronapandemia – ovat kuitenkin paljastaneet sen syvän epävakauden.

Kun yhä useammat ihmiset menettävät työnsä, tai jäävät kokonaan yhteiskunnallisen osallistumisen ulkopuolelle, tästä syrjäytymisestä kasvaa potentiaalisesti räjähdysaltis poliittinen haaste. Superrikkaita valvottaa öisin pelko ”sorrettujen kapinasta” ja myöhäiskapitalismin maailmassa he ovatkin jo eristäneet itsensä ”rahvaasta” vartioituihin linnoituksiinsa.

Eristämisen muodot ulottuvat Robinsonista ”maahanmuuttajiin kohdistuvista rajavalvontamekanismeista ja joukkovankiloista työttömien ja kodittomien kriminalisointiin”. Jopa ”toimihenkilöt ja yhä epävarmemmassa asemassa oleva keskiluokka” joutuvat työnantajiensa tehostetun valvonnan kohteeksi ja eri maiden hallitukset laajentavat valtuuksiaan ”yleisen turvallisuuden” nimissä.

Tukahduttaminen on myös tuottoisaa liiketoimintaa. Sodankäynti ja sosiaalinen valvonta ovat houkuttelevia monenlaisille toimijoille, aina yksityisistä sotilasyrityksistä tiedonlouhintayrityksiin. Kyseessä on todella kansainvälinen ilmiö.

Lisääntynyt rikollisuuteen ja turvallisuuteen liittyvä pelko heikentää julkista tilaa ja demokraattisen elämän laatua. Tilan militarisoituminen on poliittisesti ja kulttuurisesti pelottavaa ja se luo Robinsonin mukaan myös edellytyksiä tulevalle joukkoväkivallalle sorrettuja ja köyhtyneitä vastaan.

Robinson esittää vakuuttavasti, että keskuspankkiirien ja oligarkkien kapitalismi mutatoituu avoimen autoritaariseksi järjestelmäksi, joka polkee jalkoihinsa sosiaaliset tarpeet ja yksilönvapauden.

Kansalaisten internetin käyttöä valvovista teknologiayrityksistä aina hallitusten koventuviin otteisiin, olemme ansassa kaikkialla läsnä olevassa tilassa, joka antaa vaikutelman, että tämä villiintyneen kapitalismin ja laskevan elintason surkea maailma on väistämätön tapahtuma, eikä muita vaihtoehtoja ole.

”Globaalin poliisivaltion” lopullinen voitto ei kuitenkaan ole täysin varma asia. Se, että järjestelmä luottaa yhä enemmän väkivaltaan ja tukahduttamiseen, eikä konsensukseen tai uudistuksiin, on amerikkalaissosiologista osoitus sen perustavanlaatuisesta heikkoudesta.

Kirjan alkupuolella Robinson toteaa, että vaikka suurta osaa niin sanotusta neljännestä teollisesta vallankumouksesta käytetään hyväksikäyttöön ja voittojen kasautumiseen, sen teknologiaa voitaisiin hyödyntää niin, että luotaisiin maailma, jossa on vähemmän työtä ja enemmän yltäkylläisyyttä kaikille. Tämä kuulostaa utopistiselta, varsinkin kun talouseliitillä on mielessään vain oman valta-asemansa pönkittäminen.

Kapitalismin uudelleenkäynnistäminen avaa oven synkkään ja epävakaaseen aikakauteen. Vaikka markkinatalouden taikurit lupaavat pseudohumanitaarisen filantroopin maskinsa takaa terveyttä ja turvallisuutta kaikille, suurin osa ihmiskunnasta joutuu elämään maailmassa, jossa elintaso laskee ja sosiaalinen liikkuvuus vähenee.

Sen sijaan, että globaali poliisivaltio tekisi elämästä turvallisempaa, se on suunniteltu aktiivisesti estämään sosiaalista ja taloudellista oikeudenmukaisuutta. Pankkiirit käyttävät koronavirusta syntipukkina viimeisten viidenkymmenen vuoden huonoon hallintoon ja väärinkäytöksiin länsimaiden talouksissa. Davosin eliitti pelkää kuitenkin alati kansalaisten kapinaa, joka riistäisi kapitalisteilta vallan määrittää kollektiivista tulevaisuutta.

Markku Siira infosota, koronavirus, neljäs teollinen vallankumous, pandemia, Suomi, Venäjä, Vladimir Putin, Yleinen

Venäläistä rulettia globalistien koronapelissä

Kun Suomessa kirjoitetaan ”rokotevastaisuudesta”, tuodaan kuvaan mukaan yleensä myös ”Venäjän informaatiovaikuttaminen”, jotta aihe saadaan politisoitua lännen narratiiville mieluisasti. Tämän väittämän mukaan Venäjä levittää länsimaissa valeuutisia käytössä olevien rokotteiden vaarallisista sivuvaikutuksista.

Venäjän väitetään korostavan ulkomaisten rokotteiden vaaroja, koska Kreml haluaa epävakauttaa Eurooppaa ja Euroopan unioni on epäreilusti estänyt venäläisen Sputnik-rokotteen pääsyn euromarkkinoille. Se, että lääkejättien geeni-injektioita pidetään salaisena kampanjana globaalin väestön vähentämiseksi, on lännen mukaan myös Venäjän tuputtama ajatus ja siis ”hybridivaikuttamista”.

Informaatiosotaa käydään kaikissa maissa eri toimijoiden kesken, siitä ei ole epäilystäkään. Kuitenkin koronarokotteiden haittavaikutuksista leviää kansan keskuudessa aivan omakohtaisiakin karuja kokemuksia, joten Venäjän vaikuttamista ei siinä tarvita, eikä monikaan suomalainen ole sellaista varmasti edes kohdannut (ennemminkin Ylen ja iltapäivälehtien vastakkaista propagandaa).

Oma nykyinen näkemykseni on, että Venäjä on muiden maiden kanssa kiltisti mukana globalistien pandemiaprojektissa. Nyt itänaapurissakin valmistaudutaan taas rajoituksiin, etätöihin ja onpa eurooppalaista koronapassia muistuttava QR-koodikin käytössä, yhdessä maskisuositusten ja sosiaalisen etäisyyden ottamisen kanssa. Poliitikot ja muut viranomaiset yrittävät vakuutella venäläisiä ottamaan rokotteen virusta vastaan.

Putinin mukaan nyt on elintärkeää, että maa ”katkaisee viruksen leviämisen ketjun…Tärkein tehtävä on nyt suojella kansalaisten henkeä ja minimoida koronatartuntojen leviäminen mahdollisimman pitkälle”. Hän ei ole tietääkseni missään vaiheessa esittänyt julkisesti epäilyjä koronaviruksen suhteen tai kyseenalaistanut viranomaisten toimia.

Terveysviranomaiset toistavat Venäjällä samaa mantraa kuin länsimaissakin: että rokottautuminen koronavirusta vastaan on paras tapa suojautua ainakin ”vakavalta tautimuodolta”, vaikka rokotettukin saattaa toki vielä sairastua. Tällä hetkellä kuitenkin vain noin 32 prosenttia venäläistä on rokotettu kokonaan.

Silti jopa monet terveydenhuollon työntekijät kieltäytyvät rokotteesta ja kehottavat muitakin välttämään koronapiikkejä. Sosiaalisessa mediassa Venäjän uutiskirjoituksiin lähetetyt kansalaisten kommentit vastustavat ylivoimaisesti koronarokotuksia, kasvomaskin käyttöä ja sulkutoimenpiteitä. Venäjällä on myös ihmetelty, miksi Putin, joka on yleensä tarkka suosioluvuistaan, on antanut luvan epäsuosituille rajoitustoimille.

Niin kutsutuissa ”Venäjä-mielisissä” (Suomessa ja ulkomailla) on heitäkin, joiden mielestä tämä kaikki on jotain monimutkaista ”viisiulotteista šakkia”, että Putin ei salaa edes usko koronaviruksen olemassaoloon, vaan vielä ”pelastaa maailman” länttä hallitsevan eliitin kieroilta juonilta. Tässä poliittisessa kuplassa oleilevien mukaan Putin ei koskaan tee mitään väärin ja Venäjä on valon majakka länsimaisen pimeyden keskellä.

Tällaiset näkemykset ovat lähellä Donald Trumpin presidenttikaudella Yhdysvalloissa alkaneen, sittemmin kansainväliseksi kasvaneen someliikkeen kuvitelmia siitä, että ”hyvät” kansallismieliset johtajat (kuten Trump ja Putin) taistelevat globalistien pahaa ”syvää valtiota” vastaan.

Realistisemmin maailmanpolitiikkaa tarkasteleva voi kuitenkin huomata, että korona-asiassa vallitsee globaali konsensus, joka ulottuu lännestä itään ja muihinkin ilmansuuntiin. Koska maailmantalous on romahduspisteessä, kaikki valtiot ovat valmiita hidastamaan pudotusta vaikkapa valepandemian varjolla.

Putin, Kiinan Xi ja länttä hallitseva eliitti tuntuvat olevan yhtä mieltä myös tulevaisuuden suunnasta, jota sävyttää ”neljäs teollinen vallankumous” teknologisine harppauksineen ja autoritaarisine hallintoineen. Maailmantalouden uudelleenkäynnistyksen edetessä, jossakin vaiheessa sekä ”putinistien” että länsimielisten ”atlantistien” väitteiltä putoaa pohja.

Markku Siira autoritarismi, digitalisaatio, eliitti, Fabio Vighi, fasismi, kapitalismi, koronavirus, oligarkia, pandemia, talous, teknologia, totalitarismi, Yleinen

Keskuspankkiirien koronaharhautus

Koronakriisi on pohjimmiltaan vain oire siitä, että finanssikapitalismi on täysin sekaisin, väittää professori Fabio Vighi. Laajemmin se on oire maailmasta, joka ei enää kykene kasvuun tuottamalla voittoa ihmistyöstä ja joka näin ollen luottaa ”jatkuvan rahallisen dopingin kompensoivaan logiikkaan”.

”Samalla kun työhön perustuvan talouden rakenteellinen kutistuminen paisuttaa rahoitussektoria, jälkimmäisen epävakautta voidaan hillitä vain globaaleilla hätätiloilla, joukkopropagandalla ja bioturvallisuuden tyrannialla”, italialaistutkija lataa.

Selviytyäkseen itse, keskuspankkikabaali on valmis ”uhraamaan ihmisten vapauden ja omaksumaan järjestelmän, jota tukevat yritysten omistama tiede ja teknologia, mediapropaganda ja katastrofitarinat, joihin liittyy ällöttävää pseudohumanitaarista filantrokapitalismia”.

Digitaalisten terveyspassien käyttöönotto (josta varoittelijoita vain vuosi sitten pilkattiin ”salaliittoteoreetikkoina”) on kriittinen käännekohta. Tällainen ”tunnisteiden luominen” on ratkaisevan tärkeää, jos eliitti aikoo saada ihmiset hyväksymään yhä keskitetymmän valtarakenteen, jota markkinoidaan koronarajoituksista vapautumisen edellytyksenä.

Digitaalisen henkilöllisyystodistuksen käyttöönoton jälkeen kansalaisten sorto – ”sammakon keittäminen” – jatkuu tasaisesti ja vähitellen. Nykyisten koronapassien tarkoituksena on ehdollistaa massat käyttämään sähköisiä lompakoita, joilla valvotaan paitsi pääsyä julkisiin palveluihin, myös kansalaisten rahankäyttöä.

Globaali rahoitusjärjestelmä on valtava Ponzi-huijaus, Vighi inhorealisoi talouselämän peliliikkeitä. Jos sitä johtavat tahot menettäisivät likviditeetin luomisen hallinnan, siitä seuraisi räjähdys, joka tuhoaisi koko alla olevan sosioekonomisen rakenteen. Samalla musertava lama veisi poliitikoilta viimeisetkin uskottavuuden rippeet.

Siksi eliitin ainoa toteuttamiskelpoinen suunnitelma näyttäisi olevan talouden hallittu alasajo. Tähän kuuluu myös toimitusketjujen heikentäminen, mikä johtaa ”puutteeseen kaikesta”, sekä digitaalisen infrastruktuurin luominen teknokraattista vallankaappausta varten.

Rahoitusanalyytikko Mauro Bottarelli tiivisti pandemiatalouden logiikan seuraavasti: ”Puolittain pysyvä terveyshätätila on parempi kuin markkinoiden jyrkkä romahdus, johon verrattuna vuoden 2008 [talouskriisin] muisto on kuin leppoisa kävelyretki puistossa”.

Valepandemia on siis pelastautumisväline, pohjimmiltaan ”rahapoliittinen tapahtuma, jonka tarkoituksena on pidentää finanssivetoisen ja kuolemansairaan tuotantotavan elinikää”. Viruksen avulla kapitalismi pyrkii uusintamaan itseään globaaliin uhkaan vedoten, tosin väestön arjen sujumisen, elintason ja (mielen)terveyden kustannuksella.

Jos ja kun koronakupla lopulta purkautuu, mitä eliitti sitten aikoo tehdä? Selkeämmin ilmaistuna, mikä uusi spektaakkeli pelastaa heidät, ilman että nöyryytetyt massat nousevat barrikadeille vallankumouksellisissa oloissa?

Vighi arvuuttelee vaihtoehtoja: ”Avaruusolennot? Kyberhyökkäys pankkijärjestelmää vastaan? Tsunami Atlantilla? Sotaleikit Kaakkois-Aasiassa? Uusi terrorismin vastainen sota?” Valinnanvaraa globalistien arsenaalissa riittää, massoja manipuloivasta mediavaikuttamisesta puhumattakaan.

Voidaanko tuhoisa taantuma välttää? Tämän päivän poliittinen vastaus näyttäisi hyödyntävän ikivanhaa viisautta, jonka mukaan ”äärimmäiset tilanteet vaativat äärimmäisiä keinoja”. Vighin mielestä tämä tarkoittaa sitä, että ”mitään rikosta ihmisyyttä vastaan ei voida sulkea pois, kun järjestelmän kaatuminen näin itsepäisesti kielletään”.

Kun julkinen aiheeseen liittyvä keskustelu vaiennetaan sensuurin ja pelottelun avulla, meidät saatetaan ”kohti bioteknologista ja kapitalistista dystopiaa, jonka helvetillinen luonne ilmenee todennäköisesti täydellisesti seuraavan globaalin kriisin yhteydessä”.

Tämänhetkinen ”väestön erottelu rokotustilanteen perusteella” on Vighistä ”totalitaarisille hallinnoille tyypillinen, mutta ajassamme mullistava saavutus”. Jos vastarinta kukistuu, otetaan käyttöön pakollinen digitaalinen henkilöllisyystodistus, johon kirjataan kansalaisen käyttäytymisen ”hyveellisyys” ja säännellään hänen osallistumistaan yhteiskuntaan. Koronavirus toimi ihanteellisena Troijan hevosena tälle läpimurrolle.

Lohkoketjuteknologiaan perustuvaa digitaalista tunnistusjärjestelmää on jo pitkään suunnitellut ID2020 Alliance, jota tukevat sellaiset jättiyhtiöt kuin Accenture, Microsoft, Rockefeller-säätiö, MasterCard, IBM, Facebook ja Bill Gatesin kaikkialle ulottuva ”rokotusallianssi” Gavi.

Digitaaliseen identiteettiin liittyvä digitaalinen käteinen luo pohjaa uusfeodalismille, joka ulotetaan ensin työttömiin työnhakijoihin ja mahdollisesti myös suurimpaan osaan ihmisistä. Kun Larry Fink, sijoitusjätti BlackRockin toimitusjohtaja, sanoo, että ”markkinat suosivat totalitaarisia hallituksia demokratioiden sijaan”, on ehkä parasta uskoa häntä.

Digitaaliset valuutat antaisivat keskuspankkien johtajille mahdollisuuden paitsi seurata jokaista rahansiirtoa, myös estää rahan saanti tai käyttö mistä tahansa oikeutetuksi katsotusta syystä. Elämän digitalisointihankkeeseen kuuluu myös ”internet-passi”, jonka säännöllisen tarkistuksen jälkeen epäkelpo aines suljettaisiin pois verkosta. Sosiaalisen median bännit ja tilien poistamiset antavat jo esimakua tulevasta.

Jos sosiaalisen luottokelpoisuuden pisteet laskevat tietyn tason alapuolelle, työpaikan löytäminen, matkustaminen tai lainan saaminen riippuisi siitä, onko henkilö valmis osallistumaan ”kuntoutusohjelmiin”. Oletettavasti yhteiskunnasta syrjäytetyille syntyisi pian omat ”pimeät markkinat” (jo nyt väärennettyjä rokotustodistuksia kaupitellaan verkossa).

Näyttää siis vahvasti siltä, että olemme siirtyneet ”biofasismiin” keskuspankkiirien johdolla. Historiallisen fasismin kulmakivi oli valtion valvoma teollisuus, joka pysyi kuitenkin yksityisomistuksessa. Vighistä on ”melko hämmästyttävää, että huolimatta ylivoimaisesta todistusaineistosta, joka osoittaa, että julkisen ja yksityisen sektorin välillä on järjestelmällisiä pyöröovia, useimmat älymystön edustajat eivät ole vielä ymmärtäneet, että olemme menossa juuri tähän suuntaan”.

Italialainen kirjailija ja elokuvaohjaaja Ennio Flaiano sanoi kerran, että fasistinen liike koostuu kahdesta ryhmästä: fasisteista ja antifasisteista. ”Nykyään, kun useimmat itseään antifasisteiksi kutsuvat tukevat hiljaa tai innokkaasti lääketieteellisesti ohjattua autoritaarista käännettä, tämä paradoksi on ajankohtaisempi kuin koskaan”, Vighi huomioi.

Talouseliitti poliittisine kätyreineen on kaapannut myös ”tieteen”, jota peloteltujen kansalaisten ”käsketään seurata”. Eliitin vääristämä ”tiede” toimiikin esteenä sille, että ihmiset tiedostaisivat vanhan maailman olevan murenemassa. Todellinen tiede, joka jatkaa toimintaansa sensuurin paksun verhon takana, ei koskaan määräisi diktatorisia toimeksiantoja, jollaisia on tänä päivänä voimassa ”demokraattisiksi” itseään kutsuvissa maissa.

Sokea usko ”koronatieteeseen” paljastaa siis epätoivoisen halun pitää kiinni kapitalistisesta vallasta myös sen autoritaarisessa muunnoksessa. Vaikka vanha järjestelmä on lakannut toimimasta, ”koronaharhautus antaa kapitalismille jälleen kerran mahdollisuuden keskeyttää kaiken vakavan tutkimuksen sen rakenteellisesta sairaudesta ja meneillään olevasta muutoksesta”.

Tämä ”pehmeä diktatuuri” on jo arkipäivää. Tarvittaisiin omaehtoista, kriittistä tiedostamista, rohkeaa siviilitottelemattomuutta ja kollektiivista heräämistä, mutta sellaista ei näytä tapahtuvan tarpeeksi laajassa mittakaavassa. Koronakriisin globaali roolileikki yhteiskunnallisine sulkutiloineen ja avautumisineen tulee jatkumaan. Joutuvatko hätätilalla kiristäjät ikinä vastuuseen teoistaan?

Markku Siira autoritarismi, eliitti, globalismi, kapitalismi, Klaus Schwab, koronavirus, Maailman talousfoorumi, narratiivi, suuri uudelleenkäynnistys, talous, totalitarismi, transhumanismi, Yleinen

Globalistien oma ”suuri kertomus”

Maailman talousfoorumi, World Economic Forum, pyrkii nyt luomaan ”suuren kertomuksen”, joka seuraa meneillään olevaa ”suuren uudelleenkäynnistyksen” ohjelmaa.

Globalisteille kaiken täytyy aina olla ”suurta”; nyt näyttää myös siltä, että teoria seuraa vasta käytäntöä, eikä päinvastoin. Narratiivillaan foorumi pyrkii vakuuttamaan ihmiset siitä, miksi yhteiskunta ja maailmantalous tarvitsevat suurta uudelleenkäynnistystä.

Ylikansalliset pääomapiirit eivät anna hyvän kriisin mennä hukkaan, joten ”pandemian” varjolla he yrittävät legitimoida näkemyksensä yhteiskunnan ja maailmantalouden muutostarpeista, luomalla oman narratiivinsa, joka ”auttaisi ohjaamaan joustavamman, osallistavamman ja kestävämmän vision luomista yhteistä tulevaisuuttamme varten”.

Talousfoorumi kumppaneineen ideoi ja esittelee tarinaansa marraskuun 11. ja 12. päivä järjestettävässä Great Narrative Meeting -tapahtumassa Dubaissa, Arabiemiraattien kaupungissa.

”Pandemia on paljastanut akuutin tarpeen keskittyä yhteiskuntiemme tulevaisuuteen ja pitkän aikavälin terveyteen”, muotoilee talousfoorumin johtaja Klaus Schwab agendaansa.

Aloite suuresta kertomuksesta ja Dubaissa pidettävä kokous toimivat ”voimakkaana katalysaattorina, jonka avulla voidaan muokata ihmiskunnan vauraamman ja osallistavamman tulevaisuuden ääriviivoja, jotka kunnioittavat myös luontoa”, Schwab selittää.

Marraskuussa järjestettävässä kokoontumisessa ”huippuajattelijat eri maantieteellisiltä alueilta ja tieteenaloilta – mukaan lukien futuristit, tiedemiehet ja filosofit – tuovat tuoreita ajatuksia tulevaisuudesta”. Heidän pohdintansa esitellään tulevassa kirjassa The Great Narrative, joka on tarkoitus julkaista tammikuussa 2022.

The Sociable –julkaisun päätoimittaja Tim Hinchliffe muistuttaa, kuinka ranskalainen filosofi Jean-Francois Lyotard kutsui suuren kertomuksen ideaa ”metakertomukseksi”, joka ”toimii vallan, auktoriteetin ja sosiaalisten tapojen legitimoimiseksi”. Tämän myös Schwabin ja kätyreiden suuri uudelleenkäynnistys, The Great Reset, yrittää saavuttaa.

Auktoriteetit ovat käyttäneet suuria kertomuksia oikeuttaakseen oman valta-asemansa ja tehneet tämän yleensä väittämällä, että juuri heillä on tarvittavaa tietoa ja ymmärrystä, joka puhuu jonkin syvemmän, universaalin totuuden puolesta.

Näitä narratiiveja käytetään, kun yritetään saavuttaa hegemonia-asema ja tukahduttaa vastaväitteet ja vaihtoehtoiset, kilpailevat kertomukset. Suuria narratiiveja löytyy politiikasta aina uskontoon, kommunismista kapitalismiin, kristinuskosta islamiin.

Vuonna 1979 ilmestyneessä kirjassaan The Post Modern Condition: A Report on Knowledge (”Postmoderni tila: Raportti tiedosta”) filosofi Lyotard väitti, että nykyaikana ”suuret kertomukset ovat menettäneet uskottavuutensa”. Samoin hän katsoi, että tiede – jonka nimiin myös Davosin transhumanistit vannovat – on aina ollut ”ristiriidassa narratiivien kanssa”.

Korona-aikana lääketieteen edustajien sidonnaisuudet jättiyhtiöihin ja globalistien agendaan on asettanut myös tieteellisen tiedon kyseenalaiseksi. Esimerkiksi rokoteasioissa aito tieteellinen katsantokanta ja terve epäilys, pyritään sensuroimaan ja poistamaan näkyvistä. Valtamedia on myös valjastettu tähän projektiin mukaan.

Ja ketä globalistit ovat värvänneet mukaan auttamaan oman kertomuksensa laatimisessa? Genetiikan tutkijoita, futuristeja, filosofeja, tiedemiehiä ja erityisryhmien edustajia, jotka jo lähtökohtaisesti hyväksyvät eliitin ”suuren uudelleenkäynnistyksen” idean.

Maailman talousfoorumi edustaa pankkiiri- ja sijoituspiirejä, jotka ovat hyvin tietoisia siitä, miten narratiiveja voidaan käyttää ihmisten käyttäytymisen manipuloimiseen.

WEF:n sivuilla vuonna 2015 julkaistussa blogikirjoituksessa How Narratives Influence Human Behavior (”Miten kertomukset vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen”), vieraileva kirjoittaja Bruce Wydick esittää, että ”hyvä kertomus päihittää parhaankin tiedon”.

”Taistelussa ihmisten sydämistä ja mielistä, narratiivi päihittää johdonmukaisesti tiedon sen kyvyssä vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja motivoida ihmisten toimintaa”, hän kirjoittaa.

Yrittääkö talousfoorumi suurnarratiivinsa avulla laillistaa ylhäältä alaspäin suuntautuvan, autoritaarisen suuruusasetelmansa, asettamalla globalistien ideologian jalustalle, samalle moraaliselle tasolle maailman suurten uskontojen totuusväittämien kanssa? Myös katolisen kirkon paavi ja monet muut ovat jo mukana ajamassa ”inklusiivisen kapitalismin” asiaa.

Lännen globalisteilla on myös iskulauseensa Build Back Better, ”rakennetaan uudelleen paremmin”, jota valtionpäämiehet toistelevat kaikkialla anglofonisessa maailmassa, Yhdysvalloista Britanniaan, Kanadaan, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.

Seuraavaksi on vuorossa suuri kertomus, jota Davosin eliitti käyttää yrittäessään legitimoida uudelleenkäynnistämisohjelmansa. Ovatko Kiina, Venäjä ja muut lännen eliitin näennäiset kilpailijat myös panemassa suunnitelmaa täytäntöön? Tekoälykilvassa ja globaalin valvontayhteiskunnan pystyttämisessä Euraasian vallat ainakin tuntuvat olevan mukana, siinä missä lännen miehetkin.

Hinchliffen mukaan odotettavissa on ”entistä koordinoidumpaa viestintää ja tiedon tukahduttamista” suurten teknologiayritysten, hallitusten, jättiyritysten ja valtamedian taholta, muun muassa ilmastonmuutokseen, energiaan, maan käyttöoikeuksiin, kryptovaluuttoihin, internetin hallintaan, politiikkaan ja uutisiin liittyvissä kysymyksissä.

Kun kapitalistisen talousjärjestelmän ”uudelleenkäynnistäminen” saa suuren kertomuksensa, kaikki, mikä on vastoin kertomusta, voidaan heittää syrjään salaliittoteoriana, vääränä tietona tai ääriajatteluna, joka on sensuroitava ja tukahdutettava suuremman, ”yhteisen edun”, vuoksi.

Tietenkin tässä voi käydä niinkin, että Schwabin ja kumppaneiden markkinoima narratiivi jää ontoksi sanahelinäksi, joka unohdetaan varsin pian, mutta globaalikapitaalin edusmiesten käynnistämä tapahtumasarja, joka johtaa konkreettisiin muutoksiin maailmanjärjestyksessä, toteutuu joka tapauksessa, muodossa tai toisessa.

Markku Siira eliitti, globalisaatio, koronavirus, kriisi, politiikka, talous, teknokratia, tulevaisuus, tuotantoketjut, Yleinen

Pitkä pimeä talvi ja pula kaikesta

Meneillään on maailmanlaajuinen toimitusketjukriisi, mikä johtaa kattavaan pulaan välttämättömistä tarvikkeista. ”Tämä on seurausta massakeskittämisestä, jossa uuden normaalin aristokraatit sanelevat ja synkronoivat politiikkaa”, väittää malesialainen analyytikko, tohtori Mathew Maavak.

Tulevia vuosia tulee leimaamaan ”äärimmäinen sosioekonominen turbulenssi”, hän ennakoi. Maailmalla on tiettävästi edessä ”pula kaikesta”, kun eri tuotteiden saanti vaikeutuu. Nämä puutteet vaikuttavat koko yhteiskunnan pyramidirakenteeseen. Tyypillinen tuotanto- ja toimitussykli joutuu toistuvasti kärsimään Murphyn laista: ”kaikki, mikä voi mennä pieleen, menee pieleen”.

Jos ongelmana ei ole uusi koronasulku, raaka-aineiden puute tuottaa omanlaisiaan hankaluuksia. Jos satamat ovat valmiita purkamaan kontteja, rekkakuskeja ei ole saatavilla noutamaan niitä. Jos rekkakuskeja on saatavilla, satamat eivät pysty käsittelemään rahtia.

Vaihtoehtoisesti ongelma voi olla akuutti sähkö- tai polttoainepula. Koronarajoitukset ovat johtaneet myös pulaan välttämättömästä työvoimasta, joka vaihtelee jätehuollon työntekijöistä aina lentäjiin. ”Uuden normaalin pyramidihierarkiassa vain 0,1 prosentin huippua edustavat ovat todella irrottautuneet arjen vaikeuksista ja rikastuvat edelleen”, Maavak arvioi.

Pitkään jatkunut kysynnän ja tarjonnan epätasapaino saavutti pisteen, josta ei ollut paluuta, kun ”pandemia” julistettiin alkaneeksi maaliskuussa 2020. Kiinan rannikolla päämäärättömästi ajelehtivien rahtilaivojen joukkoon on nyt liittynyt samanlainen armada Yhdysvaltojen rannikolla. Kontti, jonka lasti ennen pandemiaa maksoi 2 500 dollaria, maksaa nyt 25 000 dollaria.

Kokonaiset teollisuudenalat ovat kärsineet valtavia vahinkoja ja kuluttajat ympäri maailmaa joutuvat maksamaan tästä hintojen nousuna. Jatkuvat toimitusongelmat tekevät mahdottomaksi selviytyä komponenttipulasta monilla markkinoilla.

Kaikesta syytetään nyt koronavirusta, syy-yhteyksien ja pelon lietsonnan saadessa yhä järjettömämmät mittasuhteet. Esimerkiksi Australiassa on yhä meneillään suuren luokan ihmiskoe, jota seurataan muuallakin päin maailmaa.

Koko Perthin yli kahden miljoonan asukkaan kaupunki asetettiin sulkutilaan sen jälkeen, kun tammikuun lopulla havaittiin yksi uusi koronavirustapaus. Lähes kahdeksan kuukautta myöhemmin, toinen yksittäinen tapaus johti yli neljänsadan tuhannen asukkaan Canberran sulkemiseen. ”Tämä hulluus on vain covid-jäävuoren huippu”, Maavak toteaa.

”Kaikki mustat joutsenet, jotka on kasvatettu nimenomaan suurta uudelleenkäynnistystä varten, ovat palaamassa kotiin. Kiinan Evergranden kiinteistökatastrofin heijastusvaikutukset, joihin liittyy peräti 305 miljardin dollarin velat, ovat vaikuttaneet jo Ruotsin sähköautosektoriin”, malesialaistutkija kuvailee. Globaali dominoefekti on jo alkanut.

Evergranden laajuinen romahdus edellyttäisi koko järjestelmän hyvin toteutettua kalibrointia. Kiinassa on kuitenkin häiritseviä sähkökatkoksia, jotka johtuvat Maavakin mielestä huonosta ennakoinnista ja maailmanlaajuisesta hiilipulasta. Viimeaikaiset tulvat hiilirikkaassa Shanxin maakunnassa todennäköisesti pahentavat tilannetta entisestään. Uskooko joku vielä sattumaan?

Globaali energiakriisi on leviämässä Brasiliasta Intiaan. Eurooppakaan ei jää osattomaksi: Saksa saattaa pian oppia kantapään kautta, että on lyhytnäköistä aloittaa ”vihreä siirtymä” säilyttämättä tukena fossiilisten polttoaineiden infrastruktuuria. Talven lähestyessä Nord Stream 2:n käyttöönotto olisi kiireellisempää kuin koskaan.

Maavakista on varsin ironista, että lentäjien on otettava koronarokote, jotta he voivat kuljettaa uuden normaalin aristokraatteja, jotka on itse tietenkin vapautettu tällaisista triviaaleista vaatimuksista. Jos kriittinen henkilöstöpula jatkuu lentoliikenteessä ja siihen liittyy yksi tai useampi lentoturma, muuttuuko ääni vielä kellossa?

Ongelmat eivät kuitenkaan lopu tähän. Asiantuntijat ja johtajat kertovat kryptiseen sävyyn, että edessä on ”pitkä pimeä talvi”. Ratkaisuksi ehdotetaan odotetusti joukkorokotuksia ja tehosterokotuksia. Eletään aivan kuin piikit ja koronapassi maagisesti ratkaisisivat energiakriisin, massatulvat, orastavan nälänhädän, kiinteistökuplat ja toimitusketjukatkokset.

Koronapsykoosi polarisoi yhteiskuntia: ”hajota ja hallitse” tuntuu olevan nykypäivän käytäntö. Rokottamattomia syyllistetään, eikä kahdesti rokotettukaan tunne olevansa turvassa. Luovan tuhon ja kaaoksen keskellä vauraus ja valta keskittyy entistä harvempien käsiin, jotka puolestaan säätelevät politiikkaa kaikkialla, ainoana huolenaiheenaan omien etuoikeuksiensa säilyttäminen (juonittelunsa seurauksista viis).

Maavak kehottaa ihmisiä valmistautumaan ”suuren uudelleenkäynnistyksen seuraavaan vaiheeseen”. Insinööreillä saattaa riittää ymmärrystä tälle tapahtumaketjulle, mutta maailmanpolitiikan sivustaseuraaja näkee tässä kaikessa synkän alun Zbigniew Brzezinskin ennustamalle ”teknotroniselle yhteiskunnalle”.

Markku Siira digitalisaatio, globalismi, koronavirus, kriisi, politiikka, talous, vihreä siirtymä, Yleinen

Globalistien vihreä huijaus

Globalistien ajamaan ”suureen uudelleenkäynnistykseen” liittyy sosiaaliseen luototusjärjestelmään johtavan digitaalisen koronapassin ohella ilmastopoliittinen ”vihreä siirtymä”, jossa yhdistyvät ”talouden rakennemuutos ja hiilineutraalin yhteiskunnan rakentaminen” YK:n kestävän kehityksen agendan mukaisesti.

”Päästöttömät energiajärjestelmät” ja muut trendikkäät ilmasto- ja ympäristöratkaisut kuuluvat samaan kokonaisuuteen. Lisäksi halutaan ”parantaa energiatehokkuutta” sekä ”nopeuttaa muutosta fossiilittomaan liikenteeseen ja lämmitykseen”.

Tavoitteita pyritään edistämään toimilla, jotka saavat liikkeelle mahdollisimman paljon ”vihreän siirtymän investointeja”. Teollisuuden ”vähähiilitiekarttojen toimeenpano” on myös merkittävä osa tätä kokonaisuutta. Kaikkien maiden hallitukset on saatu mukaan tähänkin mielettömyyteen.

Riskianalyytikko ja kirjailija F. William Engdahl on hyvin perillä vihreän agendan taustoista, sen markkinoijista ja heidän toimistaan. Tämä kaikki tähtää ”neljännen teollisen vallankumouksen” toteutumiseen, kunhan aiempi yhteiskunta saadaan teollisuuksineen ajettua alas.

Taustalla on ekologis-transhumanistisen eetoksen lisäksi kyynisten keinottelijoiden voitontavoittelua. Wall Streetin ja Lontoon finanssihait näkivät vihreän energiaohjelman voittopotentiaalin ja ryhtyivät yhteistyössä Maailman talousfoorumin kanssa edistämään ”ESG-sijoitusmallia” (lyhenne tulee sanoista Environmental, Social ja Governance), jossa investoinnit siirrettiin aurinko- ja tuulivoimaan, pois perinteisistä energialähteistä eli öljystä, kaasusta ja hiilestä.

He perustivat ESG-sertifiointirintamalla yrityksiä, jotka myöntävät osakeyhtiöille ESG-luokituksia, jos ne ovat sijoituksissaan vihreän ”vastuullisia” ja ”poliittisesti korrekteja”. Ryntäys ESG-sijoittamiseen on tuottanut miljardeja Wall Streetille ja muille saalistajille, joille ympäristöasiat ja eettisyys eivät ole aiemmin merkinneet mitään. Se on myös jarruttanut öljyn, hiilen tai maakaasun tulevaa kehitystä suuressa osassa maailmaa.

Sähkömarkkinoita ja niiden hintoja on tarkoituksellisesti vapautettu sääntelystä vihreiden vaihtoehtojen edistämiseksi ja kaasun ja kivihiilen syrjäyttämiseksi sillä epäilyttävällä argumentilla, että ”hiilidioksidipäästöt uhkaavat ihmiskunnan tulevaisuutta, mikäli niitä ei vähennetä nollaan vuoteen 2050 mennessä”.

Edistääkseen vihreää energiaa koskevaa globaalia ohjelmaa, myös EU:n jäsenmaat, muutamaa änkyrää poikkeusta lukuun ottamatta, ovat alkaneet purkaa sidonnaisuuksiaan öljyyn, kaasuun, hiileen ja jopa ydinvoimaan. Esimerkiksi Saksan viimeiset jäljellä olevat ydinvoimalat on tarkoitus sulkea lopullisesti ensi vuonna.

”Jos EU jatkaa tällaista itsemurha-agendaa, se löytää itsensä muutaman vuoden kuluttua deindustrialisoituneesta joutomaasta”, Engdahl pelkää. Ongelma ei ole kaasu, hiili tai ydinvoima; vika on aurinko- ja tuulivoiman tehottomassa energiassa, joka ei pysty tarjoamaan vakaata ja luotettavaa sähköä.

Euroopan, Yhdysvaltojen ja muiden maiden hallituksille todellisten vallanpitäjien taholta määrätty vihreä energiaohjelma sekä Davosissa edistetty ESG-sijoittaminen takaavat vain sen, että kun otamme ”suuren vihreän harppauksen” tuntemattomaan, kaasua, hiiltä tai ydinvoimaa on käytössä entistäkin vähemmän.

Mitä ”fossiilisten” tilalle sitten tulee? Lämmityksessä ja varavoimanlähteinä öljy ja muut fossiiliset polttoaineet korvautuvat globalistien skenaariossa ”biopolttoaineilla”. Liikenteessä bioetanoli ja uusiutuvista materiaaleista tuotettu diesel ovat jo vaihtoehtoja. Jatkossa akkuteknologian kehittyessä niiden rinnalle tulee myös ”uusiutuvalla energialla tuotettu sähkö”.

Engdahl puolestaan arvioi, että tämä vihreä villitys on ”tie tuhoon”. Vihreään siirtymään kytkeytyy myös YK:n 2030-ohjelman ”kestävän” energian tai Maailman talousfoorumin ”suuren uudelleenkäynnistyksen” linkolalaisempi tavoite: väestön vähentäminen massiivisessa mittakaavassa. ”Me ihmiset olemme kuin sammakoita, joita keitetään hitaasti. Ja nyt valtaapitävät ovat todella kiihdyttämässä kuumuutta”, Engdahl muotoilee.

Vaikka talvella palelluttaisiin kuoliaaksi, Euroopassa halutaan silti pitää kiinni puhtaan energian opista. Samalla tehdään kovaa politiikkaa: Suomen vihreät europarlamentaarikot haluavat eroon nimenomaan Venäjältä tuotetusta maakaasusta, vaikka lasku olisi kuinka kova.

Tätä taustaa vasten suuren yleisön huomio kiinnittyy aika ajoin myös kansainväliseen harhautusryhmään nimeltä Extinction Rebellion – suomalaisittain Elokapina – joka omalla tavallaan ajaa eliitin ilmastohädän agendaa, vihreiden naispoliitikkojen tukiessa nuorten idealistien ”mielenilmaisuja”.

Tämänhetkinen, globaaleihin mittoihin kasvanut, politisoitu energiakriisi, on vain osa globalistien ”suurta uudelleenkäynnistystä”. Valepandemialla massat saatiin peloteltua kognitiivisen dissonanssin tilaan, jotta he hyväksyvät vapaaehtoisesti uuden maailmanjärjestyksen.

Lavastetun terveyskriisin lisäksi ihmisiä manipuloidaan kaiken kallistumisella. Ei ole epäilystäkään, etteikö tämä kaikki yhtäkkinen niukkuus olisi keinotekoisesti aikaansaatua. Ja kaikki vain siksi, että geriatristen suurpääoman edustajien toive maailmanjärjestyksen muutoksesta toteutuisi vielä heidän elinaikanaan.

Samalla kun kahteen kertaan rokotetut ”tolkun ihmiset” vilauttavat koronapassiaan eri palveluita käyttäessään, valtamedian infosoturit varmasti lohduttavat heitä muistuttamalla miten erilaista elämä on läntisessä ”liberaalissa demokratiassa”, kommunistisen Kiinan valvontayhteiskunnan sijaan.

Markku Siira Aasia, EU, Eurooppa, geopolitiikka, historia, Länsi, Patrick Buchanan, tulevaisuus, Yhdysvallat, Yleinen

Geopoliitikan tarkastelua Euroopan auringonlaskun aikaan

”Vuosisatojen ajan aina 1900-luvulle asti Eurooppa näytti olevan maailmanhistorian silmiinpistävä keskus”, muistelee amerikkalainen politiikan veteraani Patrick J. Buchanan.

Sitten tuli lännen suuri sisällissota, ”toinen kolmikymmenvuotinen sota” (1914-1945), jossa kaikki Euroopan suurvallat – Britannia, Ranska, Saksa, Italia ja Venäjä – sekä lähes kaikki muutkin, kävivät historian suurimpia taisteluita.

Tämän verilöylyn seurauksena, Euroopan suurimmat kansakunnat saivat kaikki köniinsä. Kaikki Euroopan imperiumit kaatuivat; siirtomaakansat vapautuivat suurelta osin ja aloittivat muuttoliikkeen emämaihinsa. ”Eurooppakin jakautui Yhdysvaltojen johtaman lännen ja Moskovan hallitseman neuvostoblokin välille”, Buchanan kertaa.

Silti jopa tuon neljän vuosikymmenen kylmän sodan aikana Eurooppaa pidettiin taistelun voittajana.

Kylmän sodan päättyessä vapaan maailman voittoon Amerikan Yhdysvaltojen luoman unionin mallin mukainen Euroopan unioni oli syntymässä, ja lähes kaikki Euroopan entiset itäblokin valtiot alkoivat liittyä Pohjois-Atlantin ”puolustusliittoon”, Natoon.

Buchananin mukaan nykyään on kuitenkin aistittavissa, että ”Euroopan rooli maailmanhistoriassa on ohimenovaiheessa, että Yhdysvaltojen suuntautuminen Kiinaan ja Tyynenmeren alueelle on sekä historiallista että pysyvää ja että menneisyys kuuluu Euroopalle, mutta tulevaisuus Aasialle”.

Aasiassa sijaitsevat maailman väkirikkaimmat kansakunnat Kiina ja Intia, kuusi maailman yhdeksästä ydinasevallasta ja lähes kaikki suuret muslimivaltiot: Indonesia, Intia, Pakistan, Bangladesh, Turkki ja Iran sekä maailman suurimmat taloudet Yhdysvaltojen ulkopuolella: Kiina ja Japani.

Miten käy eurofederalistien unelmalle ”Euroopan Yhdysvalloista”, liittovaltio-Euroopasta? Vuonna 2016 Iso-Britannia äänesti EU:sta eroamisesta. Tänä kesänä britit liittyivät australialaisten ja amerikkalaisten kanssa AUKUS-sopimukseen, joka romutti Ranskan vaaliman sukellusvenesopimuksen.

Pariisi piti tätä ”petoksena”, ”selkään puukotuksena” liittolaisilta, joita kenraali Charles De Gaulle oli haukkunut ”anglosakseiksi”. Uusi anglomaiden allianssi oli kuitenkin myös kiistatta selkeä kannanotto siihen, missä australialaiset näkivät tulevaisuutensa, eikä se ollut Ranskan, vaan Yhdysvaltojen ja Britannian rinnalla.

”Silti tämä oli pahin amerikkalaisloukkaus ranskalaista liittolaistamme kohtaan sitten sen, kun presidentti Dwight Eisenhower määräsi britit ja ranskalaiset pois Suezista”, Buchanan historioi.

Vastalauseena Ranskan kohtelulle sukellusvenekaupassa presidentti Emmanuel Macron kutsui suurlähettiläänsä takaisin Yhdysvalloista, mitä ei ole tehty koskaan sen jälkeen, kun Ranska tunnusti Amerikan siirtomaat ja tuli niiden avuksi itsenäisyyssotien aikana.

Sukellusvenesopimus pakotti nimittäin perumaan Ranskan Washingtonin suurlähetystön suuret juhlat, joilla juhlittiin Capen taistelun 240-vuotispäivää.

Kyseessä oli kriittinen brittiläis-ranskalainen meritaistelu Chesapeaken suulla vuonna 1781, jossa Ranskan laivasto voitti ja pystyi tarjoamaan kenraali George Washingtonin armeijalle suojaa, kun se piiritti, pommitti ja pakotti kenraali Lord Cornwallisin armeijan antautumaan Yorktownissa.

Mutta jos britit ovat eronneet EU:sta ja ranskalaiset ovat vieraantuneet Nato-liittolaisistaan, Saksassa pidettiin syyskuun lopulla liittopäivävaalit, joissa Konrad Adenauerin, Helmut Kohlin ja Angela Merkelin kristillisdemokraattinen liitto jäi ensimmäistä kertaa historiansa aikana vain neljännekseen äänistä.

Kuukausia kestäneiden neuvottelujen jälkeen Saksan uusi johtaja saattaa olla sosiaalidemokraattien johtaja yhdessä vihreiden kanssa. Buchanan arvioi, että tätä hallitusta ei ehkä saada koottua jouluun mennessä.

Kummallakaan kristillisdemokraattisen unionin tai sosiaalidemokraattisen puolueen tulevista kansleriehdokkaista ei ole Merkelin kaltaista arvovaltaa johtajana; tulevaisuus lienee harmaampi ja entistä ”eurobyrokraattisempi”?

”Aiemmin Natoa juhlittiin historian menestyksekkäimpänä liittoumana, koska se esti koko kylmän sodan ajan Neuvostoliiton hyökkäykset Naton Eurooppaan”, Buchanan spekuloi.

Vuonna 2001 Nato vetosi V artiklaan, jonka mukaan ”hyökkäys yhtä vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan”, ja liittoutui amerikkalaisten kanssa heidän syöksyessään Afganistaniin syyskuun 11. päivän tapahtumien varjolla. Missään tosikoitoksissa ei sotilasliitto ole ollut, vaan aina heikompia vastuksia pommittamassa.

Tämän vuoden elokuussa, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, koko Washingtonin vetämä ”länsiliittouma” vetäytyi, Afganistanin armeija mureni ja lännen asettama nukkehallinto Afganistanissa romahti. ”Nato-liittolaisemme saivat näin osallistua Yhdysvaltojen vetäytymisen ja tappion häpeällisiin seurauksiin”, Buchanan sanoo.

Yhdysvaltojen poliittinen painopiste on siirtymässä Euroopasta Aasiaan ja Euroopan yhtenäisyys näyttää olevan mennyttä aikaa.

Britannia on eronnut EU:sta, ja Skotlanti harkitsee eroamista Englannista. Katalonia harkitsee edelleen irtautumista Espanjasta. Sardinia harkitsee irtautumista Italiasta. Puola ja Unkari ovat riidoissa EU:n kanssa sisäpoliittisista uudistuksista. Puola on linjannut, että maan oma laki menee EU-lainsäädännön edelle ja Unkari on samaa mieltä.

EU:n ja Naton eteläisten maiden, Espanjan, Italian ja Kreikan, suurin huolenaihe ei ole niinkään Venäjän hyökkäys, kuin Välimeren yli Afrikasta ja Länsi-Aasiasta tuleva pakolaisinvaasio.

Buchananin pohtiessa näitä maailmanpoliittisia kysymyksiä historian valossa, lännen globalisteja ja finanssieliittiä edustava Rockefeller Foundation on laatinut ”tiekartan”, jonka mukaan ”koronapandemia” saatettaisiin päätökseen ”vuoden 2022 loppuun mennessä”.

Kyynistyneempi politiikan seuraaja voi oikeutetusti kysyä, onko edes alati edessämme liikkuvalla suurvaltojen geopoliittisella pelillä enää konkreettista merkitystä verkottuneessa maailmassa, jossa pieni suurrikkaiden prosenttijengi toteuttaa hämäriä projektejaan valtioiden pelatessa vapaaehtoisesti tai vastentahtoisesti mukana?

Markku Siira autoritarismi, eliitti, Fabio Vighi, kapitalismi, Maailman talousfoorumi, neljäs teollinen vallankumous, oligarkia, suuri uudelleenkäynnistys, talous, talouskriisi, teknokratia, transhumanismi, tulevaisuus, Yleinen

Fransiskaanista – vai frankensteinilaista – kapitalismia?

Sillä välin kun tavallinen kansa on yhä huolissaan koronaviruksesta sekä sähkön, ruoan ja kaiken muunkin kallistumisesta, globalistit jatkavat herkeämättä työtään ”suuren uudelleenkäynnistyksen” parissa.

Fabio Vighi kehottaa meitä tutustumaan Maailman talousfoorumin verkkosivuihin. Sieltä löytyy suorastaan ”fransiskaanisin” korulausein julkituotuna, mikä meitä kaikkia odottaa uudessa vihreässä maailmassa, joka on ”oikeudenmukaisempi, turvallisempi ja kestävämpi”, mutta jota tosiasiallisesti hallitsee päivitetty, entistäkin kovempi kapitalismi.

”Tervetuloa vuoteen 2030. En omista mitään, minulla ei ole yksityisyyttä, ja elämä ei ole koskaan ollut parempaa.” Tämä ei ole julmaa parodiaa, vaan otsikko Ida Aukenin, Tanskan entisen ympäristöministerin, kirjoitukselle, joka ilmestyi talousfoorumin verkkosivuille vuonna 2016. Sittemmin tämä monia järkyttänyt kirjoitus on poistettu foorumin sivuilta, mutta se on yhä luettavissa muualta, esimerkiksi Forbesin sivulta.

Auken paljastaa oikeastaan vain yksityiskohtia globalistien vuosikymmenien ajan valmistelemasta uudesta maailmanjärjestyksestä. Lähitulevaisuudessa ”jotkut meistä” elävät mallikaupungeissa, joissa asukas ei omista autoa, taloa, ei edes mitään kodinkoneita saati vaatteitaan. Yksityisomistus on tässä utopiassa täysin poistettu.

Silti olemme Aukenin visiossa tyytyväisiä, koska digitalisoitujen palvelujen kaupungissa, joka on vapautettu liikenteestä ja saasteista, ”meillä on mahdollisuus kuljetukseen, asumiseen, ruokaan ja kaikkeen, mitä tarvitsemme jokapäiväisessä elämässämme”.

Vuokraa ei myöskään tarvitse ”maksaa”, sillä kun olemme pyöräilemässä tai poimimassa päivänkakkaroita, ”joku muu käyttää vapaata tilaamme”. Ostosten tekemisestä tulee kaukainen muisto, sillä ”algoritmi tekee sen puolestani”, koska ”se tuntee makuni paremmin kuin minä itse”. Kun robotiikka on täydessä vauhdissa, työ on muuttunut miellyttäväksi toiminnaksi: ”ajattelu-, luomis- ja itsekehitys -ajaksi”.

Auken on kuitenkin huolissaan ihmisistä, ”jotka eivät asu kaupungissamme”, ”jotka menetimme matkalla”, jotka ovat ”muodostaneet pieniä, omavaraisia yhteisöjä” tai ”jääneet tyhjiin ja hylättyihin taloihin pienissä kylissä”. Häntä myös ”silloin tällöin harmittaa” se, ettei ”todellista yksityisyyttä” enää ole, koska ”kaikki, mitä teen, ajattelen ja haaveilen, tallennetaan [digitaalisesti johonkin]”.

Näistä ”pienistä hankaluuksista” huolimatta transhumanistinen elämä on ”paljon parempaa”, koska lähitulevaisuuden ihminen on voittanut ”kaikki kauheat asiat: elämäntapasairaudet, ilmastonmuutoksen, pakolaiskriisin, ympäristön pilaantumisen, täysin ruuhkautuneet kaupungit, veden ja ilman saastumisen, sosiaaliset levottomuudet ja työttömyyden”.

Vighin mielestä ei tarvita paljon mielikuvitusta ymmärtämään, että ”tämä utopistinen satu on todellisuudessa dystooppinen painajainen siitä yksinkertaisesta syystä, että jos emme enää omista mitään, se johtuu siitä, että kuritettuaan köyhiä ja riistettyään keskiluokilta kaikki mahdollisuudet toimeentuloon, maailman eliitti todella omistaa kaiken”.

Jo nyt, pandemisten rakennemuutosten aikana, suuret uusliberaalit rahoituslaitokset (IMF, Maailmanpankki jne.) ”auttavat” maksukyvyttömyyden partaalla olevia köyhiä maita ”anteliailla lainoilla” ja tukevat samalla tiukimpia pakkolunastuksia.

Kuten ranskalainen anarkokommunisti Daniel Guérin kirjoitti jo vuonna 1936: ”Kun talouskriisi kärjistyy, kun voittoprosentti laskee kohti nollaa, porvaristo näkee vain yhden keinon voittojensa palauttamiseksi: se tyhjentää ihmisten taskut viimeistä senttiä myöten”.

Tämän päivän ”luovan tuhon” ytimessä ei ole muuta kuin uusi ”suurpääoman fasismi”, väittää Vighi. Meille pakotetun ”pandemisen psykodraaman” tavoitteena on tuhota se, mitä reaalitaloudesta on jäljellä ja laatia uusi ”Leviathanin kaltainen yhteiskuntasopimus”; Great Reset, ”suuri uudelleenkäynnistys”, jossa oma selviytymisemme on riippuvainen ylikansallisten rahalaitosten ”hyväntekeväisyydestä”.

”Uusi normaali” on koko ihmiskunnan uudelleenmuotoilu niin, että se hyväksyy neljänteen teolliseen vallankumoukseen perustuvan ”fransiskaanisen kapitalismin”. Jopa Paavi ja katolinen kirkko yhtenä menneen ajan valloista on valjastettu talouselämän Rothschildien ja Rockefellerien pahaenteistä ”inklusiivisuutta” edistämään.

Maailmanlaajuinen hallinto bioturvallisuuden alalla on nykyään selvin osoitus tästä despotismista, joka saa täydellisen taloudellisen ilmaisunsa niin kutsutussa ”sidosryhmäkapitalismissa”: samalla kun suurten monikansallisten yritysten johtajat ja osakkeenomistajat ahmivat valtavia pörssivoittoja, he hallitsevat myös politiikan ja median kenttiä, joilla heidät esitetään hyväntekijöinä.

Tämä on aikamme suurin paradoksi, Vighi selittää: ”rikkain 0,1 prosenttia – globalisaation voittajat, ihmiskunnan historian saalistajaluokka (Bill Gatesista Warren Buffettiin, Bill Clintoniin, Mark Zuckerbergiin ja George Sorosiin) – on myös sosiaalisesti sitoutunut tukemaan jaloja asioita, kuten terveyttä ja maailman nälänhädän torjuntaa”.

Lahjoitustensa ansiosta nämä ”fransiskaanisen kapitalismin filantrooppiset profeetat” käyttävät yhä despoottisempaa vaikutusvaltaa hallituksiin ja niiden hauraisiin instituutioihin. ”Rahan, vallan ja lobbausliittoutumien” kietoutuminen toisiinsa riistää politiikalta viimeisetkin mahdollisen autonomian rippeet siinä määrin, että demokratiat kaikkialla toivottavat nämä ”filantrooppiset saalistajat” avosylin tervetulleiksi kysymättä oleellisia kysymyksiä.

Moraalinen kiristys toimii, mikä tarkoittaa myös sitä, että kapitalismin romahdus ei ole mikään yksi iso, huomiota herättävä tapahtuma: se ei automaattisesti tuota myöskään vallankumouksellisia ristiriitoja, kuten monet uusmarxilaiset sekä äärioikeistolaiset toivovat, saadakseen mahdollisuuden pystyttää savuaville raunioille omat yhteiskuntajärjestelmänsä.

Koska kapitalismin meneillään oleva romahdus on kätketty valepandemian pelotteen alle, ihmisten huomio ja energia keskittyy viruksen kanssa elämiseen. Tällä välin maailmaa ”nollataan” autoritaarisen oligarkian johdolla ja jopa lännen uskonnollisten johtajien siunauksella.