Kuukausi: heinäkuu 2018

Aleksandr Prohanov (s. 1938) on venäläinen kirjailija ja kansallismielisen Zavtra-lehden (Завтра, ”Huominen”) päätoimittaja. Prohanov on Venäjällä tunnettu henkilö, joka on kirjoittanut kolmisenkymmentä kirjaa ja lukuisia muita kirjoituksia. Hän esiintyy usein myös Venäjän televisiossa.

Suomessa Prohanov ei ole tietääkseni mitenkään tunnettu hahmo, eikä hänen teoksiaan ole suomennettu. Meillä häntä on muutamissa kirjoituksissa kutsuttu ”äärinationalistiksi” ja ”kommunistiksi” (Iltalehti, 2014) sekä ”ultrakonservatiiviseksi lehtimieheksi” (Arto Luukkanen, Vapaan pudotuksen Suomi – Tyhjätaskuna karhun syleilyssä, Tammi 2015).

Michel Eltchaninoffin kirjan Dans la tete de Vladimir Poutine (Actes Sud, 2015) väittämän mukaan hän on kuitenkin yksi intellektuelleista, joiden ajatuksiin Vladimir Putin toivoi virkamiestensä tutustuvan. Vuonna 2012 Prohanov perusti kansallismielisen Izborskin klubin, jota Timo Vihavainen on kutsunut kirjassaan Vanhan Venäjän paluu (Otava 2014) ”ultranationalistiseksi venäläiseksi yhteenliittymäksi”.

Kun niin kutsuttu Euroopan pakolaiskriisi alkoi muutama vuosi sitten ja Eurooppaan alkoi kulkeutua satoja tuhansia ihmisiä, lähinnä nuoria miehiä, Lähi-idästä ja Afrikasta, myös Prohanov seurasi tilannetta Venäjällä. Vuonna 2016 hän kirjoitti aiheesta kolumnin Izvestia-lehteen nimellä ”Hyvästi Saksa”, jonka suomenkielisen version julkaisen ohessa.

Vaikka aikaa on hieman kulunut, on kirjoitus yhä ajankohtainen, ja se koskettaa koko Eurooppaa, mukaan lukien Suomea. Prohanovin mukaan eurooppalainen sivilisaatio on kuilun partaalla. Hän kuitenkin toivoo, että Eurooppa selviytyisi. Mutta antaa Prohanovin itse kertoa.

”Olemmeko todistamassa Euroopan loppua, ulkomaalaisten tulvan alle jääneenä ja juuristaan luopuneena? Eurooppa on paniikissa. Eurooppa on kauhuissaan. Eurooppa valittaa. Sodan uhrit ja Pohjois-Afrikasta tulevat maahanmuuttajat ylittävät meren haurailla veneillä, aiemmin hukkuen rannikolle, ja parhaimmillaankin nousten kerjäämään leipäpalaa eurooppalaisilta. He ryntäävät nyt kohti rajoja, repien piikkilankaa, heittäen leimuavia soihtuja kohti poliisia. Saksassa uutena vuotena he jahtasivat tyttöjä ja nuoria naisia, ahdistellen, ryöstäen, repien ja raiskaten.

Mitä tapahtuu – Euroopan moralistit ihmettelevät? – Kuinka nämä ihmiset, joille me olemme antaneet niin paljon, hylkäävät lämmön, jota olemme heille osoittaneet, miksi he eivät arvosta myötätuntoamme ja suvaitsevaisuuttamme?

Visionäärit ja moralistit, he eivät ymmärrä Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä tulevien ihmisten psykologiaa. Nämä ihmiset pakenivat eurooppalaisia pommeja, ohjuksia ja luoteja. He pakenivat palavien kaupunkien, rikkinäisten reliikkien ja mätänevien ruumiiden keskeltä. He eivät tulleet Eurooppaan leivänpalan tai työn perässä, vaan pelastuakseen kuolemalta. Mutta he tulivat myös kostonhimoisina, pitäen eurooppalaisia vihollisinaan, osallisina heidän katastrofeissaan, heidän sivilisaationsa ja elämäntapansa tuhoajina.

Mutta miten eurooppalaiset tämän näkevät? Vasemmistolaiset ja liberaalit, mukaan lukien rouva Merkel, vaativat suurempaa suvaitsevaisuutta, lisäystä ulkomaalaisten kiintiöihin, koska he uskovat, että Eurooppa humanisoi heidät ja rauhoittaa heidän sydämensä.

Eurooppa, Saksa mukaan lukien, on unohtanut menneisyytensä. Euroopan maat ovat menettäneet tahtonsa olla olemassa, vastustaa, unohtamatta suuria valtiomiehiään ja kulttuuriaan. Saksa on unohtanut Kölnin tuomiokirkon, sen majesteetillisesti kohoavan goottilaisen tornin. Se on unohtanut Dürerin, Bachin, Beethovenin ja Wagnerin, Kantin, Hegelin, Schopenhauerin ja Nietzschen.

Hahmoton Eurooppa avaa edelleen oviaan heille, jotka vihaavat Eurooppaa ja Saksaa. On surullinen kohtalo, että kylmän ilmaston on täytyttävä kuumalla vihalla. Rikollisten tekojen taustaa vasten kansallismieliset ryntäävät kaduille, heidän joukkonsa ovat suurempia ja järjestäytyneempiä kuin monikulttuurista suvaitsevaisuutta saarnaavan vasemmiston, antifasistien ja humanistien.

Näiden väkijoukkojen puhujat ovat tulevaisuuden poliittisia ja hengellisiä johtajia, ja he muistavat Saksan suuruuden, kiroten Versaillesin ja Nürnbergin. Siinä vaiheessa Euroopan fasistisoituminen ei enää näytä kovin kaukaa haetulta – toisin kuin liberaalin, suvaitsevaisen Euroopan unionin loppu.

Onko Eurooppa tosiaankin avuton neito, joka heittelehtii hurjan, tyhmän härän selässä, joka kuljettaa hänet meren yli kohti epävarmaa tulevaisuutta? Onko tämä vanhan Euroopan loppu? Vai herääkö neito, hyppää pois härän selästä, ja nousee esiin uudelleen vaahtokuohusta kuin Afrodite? Venäjä seuraa tätä tarkasti.”

Moskova tietää, mitä sotilaallisia toimia Washington ja sen länsimaiset liittolaiset juonivat Venäjää vastaan, mutta maa on hyvin suojattu, sanoi ulkoministeri Sergei Lavrov puhuessaan Venäjän nuorisofoorumin osallistujille. Geopoliittisessa kielenkäytössä tämä on hyvin suoraan sanottu.

Yhdysvallat on aktiivisesti sijoittanut ilmatorjuntajärjestelmiään eri puolille maailmaa, myös Venäjän kynnykselle, Baltian maihin ja Japaniin. Lavrovin mukaan maan ei tarvitse huolestua \”riippumatta siitä, mitä maailmalla tapahtuu\”, sillä sen turvallisuus on varmistettu.  Hän viittasi Venäjän presidentti Vladimir Putinin mainintaan Venäjän armeijan \”uudesta kehityksestä\”. Venäjä onkin systemaattisesti modernisoinut asevoimiaan.

Aiemmin puolustusministeri Sergei Šoigu puhui sotilasliitto Naton kasvavasta uhasta. Šoigu paheksui tuolloin myös Suomen ja Ruotsin lisääntynyttä Nato-yhteistyötä ja katsoi sen johtavan vastatoimiin. Suomessa puhetta on pidetty \”informaatiovaikuttamisena\” ja kiihkeimmät Naton puolestapuhujat ovat jo ehdottaneet, että tämän \”uhkauksen\” myötä Suomen kannattaakin pikimmiten hakea sotilasliiton täysjäsenyyttä. Sotaministeri Jussi Niinistölle tämä varmasti sopisi, mutta kun kansan enemmistö haraa yhä vastaan. No, pehmitys jatkuu median välityksellä.

New York Post puolestaan kertoi Putinin kuvalla varustetussa kirjoituksessa Suomen valmistautuvan sotaan. Lehti kirjoittaa Suomen olevan \”poliittisesti neutraali maa, jossa asuvat maailman onnellisimmat ihmiset\”, mutta se on \”aina valmis sotaan\”, koska naapurina on iso paha Venäjä. Suomi on kirjoituksen mukaan varautunut iskuun mm. Helsinkiin rakennetulla maanalaisella tunneliverkostolla. MTV:n kommentoidessa amerikkalaista kirjoitusta, eräs keskeinen linkki johtaa artikkeliin kriisitilanteiden varalle kerättävästä \”kotivarasta\”.

Artikkeli tuntuu kuitenkin herättäneen ärtymystä lähinnä siksi, että siinä sanotaan Suomen olevan neutraali maa. Neutraalius ja puolueettomuus tuntuvat olevan kirosanoja nyky-Suomessa. Suomessa toimivan skotlantilaisen toimittajan, David Mac Dougallin, mukaan väite ei pidä paikkaansa, vaan Suomi on, kuten myös presidentti Sauli Niinistö on sanonut, selkeästi osa länttä. Tätä toistetaan aivan kuin mantran omaisesti, jotta se iskostuisi suomalaisten mieliin.

Kuten Vladimir Putin osuvasti totesi Suomen vierailullaan muutama vuosi sitten, Nato taistelisi mielellään Venäjää vastaan viimeiseen suomalaiseen asti. On jotenkin ällistyttävää, ettei kaikille tunnu ongelmalliselta, mikäli Suomesta tehtäisiin ulkovaltojen taistelutanner. Pääasia, että saisimme olla edes hetken \”oikealla puolella\”, länsimaisia ja venäjävastaisia; se tuntuu olevan epätoivoinen ajatus tämän uhman takana.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán on vakuuttunut siitä, että seuraavat europarlamenttivaalit päättävät liberaalin eliitin vallan Euroopassa.

Vuosittaisessa puheenvuorossaan viime lauantaina, Orbán kuvasi vuoden 2019 Euroopan parlamentin äänestystä \”ratkaisevaksi Euroopan tulevaisuudelle\”.

Hän sanoi myös, että maahanmuutto olisi tärkeä teema äänestyksessä. \”Euroopan johtajat ovat kyvyttömiä, he eivät pysty puolustamaan Eurooppaa maahanmuutolta\”, hän jatkoi. Orbán edesajaa \”illiberaalia kristillistä demokratiaa\”, joka torjuu monikulttuurisuuden ja maahanmuuton.

Orbánin kritisoima EU:n poliittinen eliitti ei ole onnistunut suojelemaan blokkia muslimimiehitykseltä, joten sen on aika mennä. \”Euroopan eliitti on näkyvästi hermostunut\”, Orbán kertoi sadoille hurraaville kannattajilleen viime lauantaina.

Orbán sanoi suoraan, että euroeliitin päämääränä on ollut muuttaa Eurooppa, hävittää sen alkuperäiskansat, ja toimittaa koko manner jälkikristilliseen aikaan – tämä prosessi voidaan hänen mielestään pysäyttää seuraavissa europarlamenttivaaleissa. Epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka takaa siirtymisen kansallismieliseen aikaan, Unkarin pääministeri ennustaa.

Eurooppalainen ja angloamerikkalainen maailma horjuvat järjestelmäkriisissä. Vuosisatoja kestänyt hallitseva asema on päättymässä. Kahden blokin, idän ja lännen, vastakkainasettelun päättymisen, sekä lyhyen unipolaarisen, ”amerikkalaisen hetken”, jälkeen maailma on siirtymässä multipolaariseen aikaan. Moni asia on muutostilassa.

Tämäkin saattaa tosin olla vain välivaihe, koska kansallisvaltioiden rooli on voimistumassa ja vanhanaikainen geopolitiikka tekee paluuta uuteen maailmanlaajuiseen toimintaympäristöön. Myös Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän muodostamasta kolminapaisesta järjestyksestä on spekuloitu. Meillä poliitikot presidenttiä myöten puolustavat vielä hämmentyneenä ”sääntöpohjaista” läntistä järjestystä, vaikka tuon järjestyksen keskus, Washington, on olosuhteiden pakosta (tai talouseliitin tahdon mukaisesti) aloittanut jo vanhan järjestyksen alasajon.

Voidaan oikeastaan puhua ”deglobalisaation” alusta tai täysin erilaisesta globalisaatiosta. Maailman kauppajärjestö (engl. World Trade Organization, WTO), on umpikujassa; maailma on jakautumassa erillisiin poliittisiin ja taloudellisiin ryhmittymiin, jotka tulevat kilpailemaan toistensa kanssa yhä voimakkaammin paitsi määrittelemällä kauppasääntöjä, myös asettamalla kiintiöitä sekä muita standardeja. Huomionarvoista on, että deglobalisaatiota johtaa länsi, joka on huomannut, että se on menettänyt pelin pelaamalla itse luomillaan säännöillä.

Trumpin hallinnon kauppapolitiikka keskittyy talousnationalismiin, teollisuuden palauttamiseen suojatullien avulla ja kauppataseen alijäämien poistamiseen. Monenkeskisten kauppasopimusten ja globaaliin järjestelmään sitoutumisen sijaan Yhdysvallat haluaakin nyt neuvotella kahdenvälisiä sopimuksia. National Foreign Trade Council (NFTC)-ajatushautomoa johtavan Rufus Yerxan mukaan tämä on oikeastaan loogista seurausta Trumpin omista näkemyksistä: Trump on kritisoinut nykyisenlaista vapaakauppaa ja Maailman kauppajärjestöä jo 80-luvulta lähtien.

Yhdysvallat eristäytyy osittain, sillä se haluaa säilyttää edes jonkinlaisen valtapiirin uuden järjestelmän muotoutuessa. Nato-yhteistyö saattaa ennen pitkää hiipua, koska Euroopan maat eivät ole valmiita lisäämään puolustuskustannuksia Trumpin vaatimusten tasolle. EU onkin vaikeimmassa asemassa tällä hetkellä. Trump on toimillaan vahvistamassa jo alkanutta deglobalisaatiota: tuotantoa palautetaan kotimaihin, ja nationalistinen ajattelu lisääntyy niin lännessä kuin idässäkin.

Talousnationalismi tarkoittaa talousajattelua, jossa valtio kontrolloi taloutta, työvoimaa sekä pääoman muodostumista. Kuten tutkija Glen Diesen selittää, kaikki suuret taloudet ovat nousseet suuruuteen valtion interventiolla; myös talousliberalismi on ollut pelkkää peiteltyä talousnationalismia. Venäjällä Putinin hallinto omaksui jo varhain talousnationalistisen ajattelun keinona nostaa Venäjä jaloilleen Jeltsinin ajan ahdingosta. Kiina on tehnyt samoin, ja nyt Yhdysvallat seuraa perässä, kun se on ensin vuosia valittanut Kiinan ajattelevan itsekkään ”kansallismielisesti” kauppa-asioissa.

Vielä viime vuonna Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoi, ettei talousnationalismi ”voi missään skenaariossa olla sopusoinnussa Eurooppa-aatteen kanssa”. Ehkäpä tätä ”aatetta” olisi syytä ripeästi päivittää? Diesenin mukaan talousnationalismista on turhaan tullut kirosana. Talousnationalismia olisi hänen mukaansa tarkasteltava kehitysstrategiana, jossa muodostetaan lopulta toimiva symmetria taloudellisissa keskinäisriippuvuussuhteissa. Venäjä ja Euraasia voisivat luoda taloussymmetriaa Euroopan kanssa.

Ellemme sitten siirry EU:n hajoamisen jälkeen takaisin kansallisvaltioiden Eurooppaan, Euroopan unionin ja Euraasian talousunionin kannattaisi muodostaa allianssi, kuten Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on jo vuosia sitten ehdottanut. Tietenkin ideaalitilanteessa EU:n nykyjohto menisi sitä ennen vaihtoon ja muutenkin EU:n tulisi uudistua liberalismin jälkeiseen aikaan sopivaksi myös ideologisella tasolla. Kuulostaako utopistiselta? Olemme eläneet amerikkalaisessa Euroopassa vuosikymmeniä, joten miksi emme kokeilisi millainen euraasialaisesta Euroopasta voisi tulla?

Viime päivinä on myös eurooppalaisessa ja suomalaisessa valtamediassa uutisoitu siitä, että Donald Trumpin entinen neuvonantaja Steve Bannon aikoo perustaa oikeistopopulisteja tukevan säätiön Belgian pääkaupunkiin Brysseliin. Säätiö kulkisi nimellä \”The Movement\”, Liike, ja sen tarkoitus olisi Bannonin mukaan \”nostattaa Euroopassa oikeiston kapina\”.  Suomessa asiasta on uutisoinut Helsingin Sanomat.

Bannonin suunnitelmissa on saada europarlamenttiin Liikkeen jäseniä ja kilpailla miljardööri George Sorosin perustaman Open Society-säätiön kanssa. Bannon aikoo säätiönsä kautta tarjota muun muassa viestintäapua eurooppalaisille oikeistopopulisteille. \”Ruohonjuuritason liikkeet ovat jo olemassa, ja odottavat vain, että joku osaa maksimoida niiden potentiaalin\”, hän uskoo. Bannon on vakuuttunut siitä, että tulevina vuosina eurooppalainen integraatio kokee kolauksen. The Daily Beast-lehdelle hän sanoi, että oikeistopopulistinen nationalismi on tulevaisuuden liike. \”[Euroopassa] tulee jälleen olemaan itsenäisiä kansallisvaltioita omine identiteetteineen ja rajoineen\”, Bannon ennusti.

Belgialainen europarlamentaarikko Guy Verhofstadt, joka on George Soroksen miehiä,  on jo ylireagoinut Bannonin suunnitelmiin ja nostanut esiin uhkakuvia nationalistien johtamasta Euroopasta. \”Kuinka paljon venäläistä rahaa ja tukea on mukana tällä kertaa?\”, Verhofstadt kysyy, kuvitellen tietysti, että Bannon kumppaneineen toimisi jotenkin Venäjän hyväksi.

Vaikka Bannonin suunnitelma saattaa kuulostaa hyvältä kansallismielisistä euroskeptikoista, minua se ei jostain syystä vielä erityisemmin inspiroi. Vaisto jotenkin varoittaa. Katsotaan nyt, pääseekö Liike jaloilleen, ja saako se mitään konkreettista aikaan nykyisten oikeistopopulistien vetämänä. Samanlaisia suunnitelmia on aiemmin esitellyt Italian sisäministeri Matteo Salvini, mutta tuolloin Bannonin roolista ei ollut mitään puhetta.

Miksi suhtaudun nuivasti Bannoniin ja hänen aikeisiinsa? Epäilen, ettei Bannonilla ole ensisijaisesti eurooppalaisten intressit mielessä. Hänen esiintymisensä esimerkiksi V4-maiden \”Euroopan tulevaisuus\”-konferenssissa ei ollut erityisen vakuuttavaa. Tuolloin hän viittasi myös Iraniin, Kiinaan ja Turkkiin natsien kaltaisina Yhdysvaltojen vihollisina. Bannonin ensisijainen tarkoitus on aiheuttaa Euroopassa lisää epävakautta, jotta amerikkalainen hegemonia saisi jatkoaikaa. Trumpin hallinto ei myöskään halua Euroopan tekevän yhteistyötä Iranin tai Kiinan kanssa. Yhdysvaltojen kilpailijoiden kanssa liittoutunut Eurooppa olisi uhka Yhdysvaltojen hegemonialle.

Ollessaan vielä Trumpin hallinnossa neuvonantajana, Bannon haukkui Yhdysvaltojen vaihtoehto-oikeiston pelleporukaksi. Hänelle tärkeää on \”talousnationalismi\”, jolla Yhdysvallat saataisiin taas nousuun. Vaikka Trump erotti hänet tehtävistään, Bannon on aikonut jatkaa taistelua Trumpin vihollisia vastaan. Varsinaista aatteellista yhteyttä Euroopan nativistipopulisteihin on kuitenkin vaikea löytää. Mielestäni Bannon yrittää vain hyötyä eurooppalaisesta liikehdinnästä Yhdysvaltojen hyväksi.

Yhdysvalloissa on Trumpin Helsingin vierailun jälkeen kirjoitettu, että allianssi Venäjän kanssa ei olisikaan välttämättä huono asia, kun vastassa on supervallaksi nouseva Kiina. Tällainen kirjoittelu paljastaa vain amerikkalaisten tietämättömyyden asioiden tilasta. Yhdysvallat on yrittänyt epävakauttaa Venäjää monin tavoin; yksinapaisen hegemonian säilyttäminen ei muuten onnistu. Nyt se yrittää iskeä kiilaa Venäjän ja Kiinan välille. Venäjä tietää tämän ja olisi hullua kuvitella, että se lopettaisi yhteistyön Kiinan kanssa Yhdysvaltojen eduksi.

Koska eurooppalaiset oikeistopopulistit suhtautuvat Venäjään myönteisesti, nähtäväksi jää, miten Bannon pyrkii heistä hyötymään. Bannon on kaaosagentti, jolle tärkeintä on, että amerikkalainen ylivalta jatkuisi, eurooppalaiset ovat tässä projektissa pelkkiä pelinappuloita. Olisi tietysti mukava olla väärässä, mutta Euroopan tulisi jo ymmärtää, ettei amerikkalaisiin ole luottamista. Euroopan ja Euraasian tulevaisuus vaatii Yhdysvaltojen hegemonian päättymistä.

Israelin parlamentti hyväksyi eilen, 19. heinäkuuta, kiistanalaisen lain, joka määrittelee maan olevan ”juutalaisten kansallisvaltio”. 

Laissa käytännössä ignoroidaan palestiinalaisten muslimien ja kristittyjen olemassaolo, linjataan heprean olevan Israelin kansallinen kieli ja todetaan myös, että (laittomien) juutalaissiirtokuntien perustaminen on ”kansallisen edun mukaista”. Laissa on myös maininta Israelista ”juutalaisten historiallisena kotimaana, jossa juutalaisilla on itsemääräämisoikeus”. ”Tämä on käänteentekevä hetki sionismille ja Israelin valtion historialle”, hehkutti pääministeri Benjamin Netanjahu äänestyksen jälkeen.

Palestiinalaisten mukaan ”rasistisen” lain myötä Israelista tulee apartheidiin, eli rotuerotteluun, perustuva valtio. Kuulostaa Etelä-Afrikan entiseltä meiningiltä. Laki riistää myös arabialta aseman virallisena kielenä heprean ohella. Arabian kieli alennetaan ”erityisasemaan”. Israel on antanut jo vuosia juutalaisten siirtolaisten perustaa laittomia siirtokuntiaan palestiinalaisten maille. Israelin rajoja ei ole koskaan virallisesti määritelty ja maata vallataan aina vain lisää. Alkuperäisasukkaiden taloja tuhotaan ja heidät häädetään pois milloin milläkin verukkeella. Siirtokuntalaiset jatkavat tihutöitään, koska heillä on juutalaishallinnon ja Yhdysvaltojen tuki takanaan.

Arabian kieltä poistetaan jo julkisilta paikoilta ja tienviitoista Israelissa. 93 prosenttia maasta on jo varattu mistä tahansa maailman kolkasta Israeliin muuttaville juutalaisille, ei Israelin nykyisille, ei-juutalaisille kansalaisille. Jo olemassa oleva paluumuuttolaki sallii vain juutalaisten muuttaa Israeliin. Israel on myös laatinut lain, jolla voidaan viedä kymmeniltä tuhansilta palestiinalaisilta oikeus asua itä-Jerusalemissa, samalla kun myös Jerusalemin Länsirantaa otetaan haltuun palestiinalaisilta, jotta kaupunkiin saadaan juutalaisenemmistö. EU on tuominnut Israelin asutuspolitiikan ja Arabiliitto on syyttänyt Israelin varastavan maata ja ottaneen haltuunsa palestiinalaisten omaisuutta.

Torstain lakimuutos korostaa etnisyyttä (tässä tapauksessa juutalaisuutta) tavalla, jota ei hyväksyttäisi missään muualla. Silti länsimaissa Israelia kutsutaan usein irvokasta sionistipropagandaa toistaen ”Lähi-idän ainoaksi demokratiaksi”. Entäpä jos Suomessakin olisi voimassa laki, joka korostaisi samalla tavalla etnistä suomalaisuutta ja vaikkapa suomenruotsalaiset lukittaisiin Gazan kaltaiseen avovankilaan, joka välillä pommitettaisiin veriseksi rauniokasaksi? Nato-joukot olisivat jo miehittäneet Suomen. YK, Amnesty ja muut ihmisoikeusjärjestöt olisivat Suomen kimpussa, syyttäen kansanmurhasta ja vähemmistöjä syrjivästä rasismista.

Israel pääsee kuitenkin aina pälkähästä Yhdysvaltojen ja globalistieliitin tuella; se onkin tiettävästi maailman ainoa äärioikeistolaiseen etnonationalismiin pohjautuva valtio, joka pyrkii laajentamaan elintilaansa tavoitteenaan ”Suur-Israel”. Osittain tämän päämäärän takia globalistieliitin kätyrivaltiot Yhdysvaltojen johdolla ovat epävakauttaneet lähi-Itää jo vuosikymmenien ajan. Kaksinaismoralistisesti juutalaiset kansalaisjärjestöt vaativat kuitenkin Euroopan maita ottamaan lisää maahanmuuttajia Lähi-idästä ja Afrikasta,  koska holocaust, ja koska antisemitismin perisyntiin langenneet eurooppalaiset eivät ole vielä oppineet olemaan tarpeeksi ”monikulttuurisia”.

Juutalaisuus on myös uskonto, joten voitaisiin heittää ilmaan joitakin kysymyksiä. Onko olemassa buddhalaista tai katolista kansaa? Ansaitsevatko kaikkien uskontojen edustajat oman maansa? Entä uskonnottomat, mutta etnisesti tiettyä ryhmää edustavat? Juutalaisuudessa on useita erilaisia etnisen alkuperän mukaisia alaryhmiä. Ovatko juutalaiset, jotka ovat kotoisin Espanjasta, Portugalista, Puolasta, Saksasta, Ranskasta, Iranista, Etiopiasta, Ukrainasta tai Venäjältä, kaikki lopulta samaa alkuperää? Entäpä ortodoksijuutalaiset, jotka eivät hyväksy sionistijuutalaisten maallista hallintoa? Onko juutalaisuus etnisenä uskontona vain oman kulttuurisen ryhmän palvontaa? Uudesta laista saa sellaisen vaikutelman, että Israelin vallanpitäjille etninen identiteetti on tärkein ja uskonto toissijainen.

Mustat etiopialaiset, jotka pitävät itseään juutalaisina, eivät ole olleet erityisen tervetulleita muuttamaan Israeliin. Sinne matkanneet Afrikan juutalaiset on joko vangittu, karkotettu tai maksettu muuttamaan muualle; ylipäänsä afrikkalaisia maahanmuuttajia on käsketty häipymään vankeustuomion uhalla. Israelin korkeimmassa asemassa oleva sefardijuutalaisten rabbi Yitzhak Yosef on eräässä saarnassaan kutsunut mustia ”apinoiksi”. Häntä ei ole kuitenkaan erotettu tehtävästään. Myös pääministeri Netanjahu on sanonut maahan pyrkivien afrikkalaisten olevan terroristejakin vaarallisempi uhka juutalaisvaltiolle. Ketkä sitten ovat tätä ”juutalaista kansaa”, kuten uusi rasistinen laki määrää?

Israelin valtion perustaminen sopi aikoinaan vanhan, Rothschildien suvun johtaman globalistieliitin suunnitelmiin. Ensisijaisesti Iso-Britannia, Ranska ja Yhdysvallat tukivat ja kannattivat Israelin perustamista omien intressiensä takia. Vahinko vain, että Palestiina ja sen kristityistä ja muslimeista koostuva alkuperäisväestö piti ensin tuhota pois alta. Sama projekti jatkuu yhä, ja huolimatta YK:n, EU:n ja kansalaisjärjestöjen vastustuksesta, uudet juutalaiset siirtokunnat nousevat laittomasti palestiinalaisten maille Netanjahun hallituksen tuella. Mikään ei tunnu tätä synkkää kehitystä pysäyttävän, vaikka joukko israelilaisia tutkijoita, rauhanaktivisteja ja toimittajia on myös puhunut siirtokuntapolitiikkaa ja miehitystä vastaan.

”Absoluuttinen enemmistö haluaa varmistaa valtiomme juutalaisen luonteen säilymisen sukupolviksi eteenpäin”, sanoi pääministeri Netanjahu lain mentyä läpi. Mahdollisuuksien ikkuna ”kahden valtion ratkaisuun” näyttää olevan sulkeutumassa. Arabiväestö kuitenkin kasvaa juutalaisia nopeammin. Israelin arabiperheet ovat juutalaisperheitä suurempia. Onkin arvioitu, että arabeista tulee ennen pitkää enemmistö. Miten heidän silloin käy sionistien johtamassa maassa? Päätyvätkö sionistit tekemään etnisiä puhdistuksia ennen kuin näin käy, vai lakkaako Israel eksklusiivisesti juutalaisena kansallisvaltiona joskus olemasta? Entä avataanko Israelin rajat vielä kaikille maahanmuuttajille, kuten Euroopassakin? Jos ei, miksi ei?

Kuten Mihail Molchanov kirjoittaa Asia Times-lehdessä, oli odotettavissa, että Trumpin ja Putinin huippukokous Helsingissä saisi erityisesti amerikkalaisen median käymään ylikierroksilla.

Läntiset kommentaattorit, poliitikot, neokonservatiivit, clintonilaiset liberaalit, mediapersoonat, ja jopa näyttelijä-poliitikko Arnold Schwarzeneggerin kaltaiset kehäraakit haukkuivat Trumpia ”Putinin fanipojaksi” ja ”maanpetturiksi”, samalla muistuttaen, että Putin on ”autokraatti”, ”diktaattori” ja ”vapaan maailman”, erityisesti juuri Yhdysvaltojen, verivihollinen.

Yhdysvaltalainen media ei tietenkään välitä sellaisista tosiseikoista, kuin että Putin on kansalaistensa virkaan valitsema presidentti, joka haluaisi pragmaattisena poliitikkona Venäjän suhteiden Yhdysvaltoihin normalisoituvan. Kaikista hulluista syytöksistä huolimatta on vielä pitkä matka mihinkään todelliseen Trumpin ja Putinin väliseen salaliittoon. Putinista on kuitenkin tullut länsimaisessa mediassa uusi Hitler, ”Putler”, kuten näkee kirjoitettavan (kas kun ei ”Putlin” Stalinin mukaan, onhan Putin venäläinen eikä saksalainen?) ja Trumpista saman median sylkykuppi, Venäjää myötäilevä ”Putinin puudeli”, arvaamaton antiamerikkalainen petturi (josta moni tavallinen amerikkalainen tosin yhä pitää).

Toimittaja Bryan MacDonald on havainnut, että länsimaissa on vallalla sairaus, josta hän käyttää leikkisästi nimeä ”russofrenia”. Se on MacDonaldin mukaan ”sairaus, jossa uhri uskoo Venäjän olevan samanaikaisesti sekä romahtamassa että valtaamassa koko maailman”. Tätä ilmeisen helposti tarttuvaa tautia on taas liikkeellä Trumpin ja Putinin tapaamisen jälkeen. Suomessakin on jo vuosia kyselty, milloin Venäjän talous romahtaa. Toisaalta taas on sanottu Putinin hallinnon edustavan puhtaaksiviljeltyä totalitarismia ja imperialismia. Aseistetut ”vihreät miehet” voivat milloin tahansa astella myös Suomen rajojen yli!

Vuonna 2007 samaa tautia sairasti Suomen silloinen puolustusministeri, kokoomuslainen Jyri Häkämies, joka Yhdysvaltain vierailullaan piti kohua herättäneen puheen. Häkämies sanoi tuolloin: ”Ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä”. Amerikkalaiset sotahaukat olivat tietysti mielissään Häkämiehen puheesta, Suomessa sitä ei niinkään arvostettu. Myös Venäjältä Häkämies väitti saaneensa myönteistä palautetta puheestaan; Venäjästä oli jälleen tulossa globaali toimija, joten puhe kävi mainoksesta.

Kitkeriä Venäjä-puheita on sittemmin kuultu moneltakin suunnalta. Kun Trump vastikään itse kutsui Yhdysvaltojen valtiokoneiston hysteeristä suhtautumista Venäjään ”vääräksi noitajahdiksi”, Mihail Molchanovin mieleen nousi kysymys: mitä nyt oikein tapahtuu ja miksi juuri Venäjä on nostettu esiin tusinan joukosta todellisia autokraatteja, jotka vihaavat länttä ja murhaavat poliittisia vastustajiaan?

Venäjä on ydinasevaltio ja jo tämän takia sillä on painoarvoa kansainvälisessä politiikassa. Se myös tuki avoimesti venäläisten kansanäänestystä Krimillä ja liitti niemimaan sen jälkeen takaisin osaksi Venäjää. Samoin se on tarjonnut sotilaallista tukea Ukrainan venäjämielisille separatisteille Donbassissa. Mutta tämäkään ei vielä riitä nykyisen kaltaiseen erityishuomioon, sillä maailmassa monet ulkopuoliset voimat, Yhdysvallat eritoten, tukevat milloin mitäkin sissejä ja separatisteja omien intressiensä mukaan, sekä tekevät yhteistyötä autoritääristen hallitusten kanssa.

Olipa kyse sitten politiikasta tai taloudesta, Venäjän todellinen vaikutus Yhdysvaltoihin on Molchanovin mukaan vähäinen. Oli hakkerointi totta tai ei, kukaan ei voi vakavasti väittää, että Moskova voisi horjuttaa Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulosta. Venäjä ei ole myöskään vielä maailman suurimpien talousmahtien joukossa, joten silläkään rintamalla se ei ole uhka Yhdysvalloille. Atlantisteille tärkeää Euroopan unioniakaan Venäjä ei yritä hajottaa, sillä se tarvitsee tätä läheisenä kauppakumppanina.

Kiina puolestaan on jo maailman toiseksi suurin talous ja Yhdysvaltojen suurin luotonantaja. Se omistaa 19 prosenttia Yhdysvaltojen veloista, enemmän kuin mikään muu kansakunta. Kiinan sotilasmenot ovat neljä kertaa Venäjää suuremmat. Useimmat asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että Kiina aikoo syrjäyttää Yhdysvallat ja tulla maailman suurimmaksi ja vaikutusvaltaisimmaksi taloudeksi. Silkkitie vie onnistuessaan globalisaatiota eteenpäin kiinalaisilla erityispiirteillä. Miksi siis Venäjää pidetään vieläkin Amerikan tärkeimpänä geopoliittisena vihollisena, eikä Kiinaa?

Edes varsinaisen kylmän sodan aikana Neuvostoliitto ei herättänyt tällaista vihaa länsimaissa. Sellaista ei kohtaa kommunistipuolueen johtama Kiina eikä yhden miehen johtama Pohjois-Korea nykyäänkään. Neuvostoliitto säilytti kylmän sodan aikana liberaalin lännen kunnioituksen kommunistisen ideologiansa ansiosta. Vasta kun Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjä yritti nousta uudelleen, mutta nyt markkinataloutta harjoittavana maana, lännessä huolestuttiin. Kun Venäjä luopui kommunismista ja ryhtyi Putinin johdolla hyödyntämään Venäjää riistäneiden oligarkkien varallisuutta, etsimään uutta johtoideaa Venäjän historiasta, ortodoksisuudesta, perinteisistä arvoista, ja jossakin määrin myös eurasianismin aatteesta, siitä tuli lännen silmissä arvaamaton vihollinen.

Lännen eliitin viha Venäjää ja Putinia kohtaan voidaan selittää vain yhdellä asialla: Venäjä on viime vuosina onnistuneesti haastanut Yhdysvaltojen hegemonisen johtoaseman. Se on ottanut paikkansa mahtimaiden joukossa, ja haluaa toimia globaalisti kuten kilpailijansakin. Jos Venäjä olisi edelleen Neuvostoliiton kaltainen sosialistinen valtio, tätä vihaa voitaisiin vielä täydentää jonkinasteisella kunnioituksella. Mutta kapitalistinen Venäjä, joka yrittää vastustaa maailman johtavaa kapitalistista kansakuntaa, sellainen Venäjä on liian ärsyttävä ja uhkaava kilpailija, ja sitä vastaan hyökätään ankarasti myös median välityksellä. Tämä vuoksi lännessä, sekä Suomessa, sairastetaan ”russofreniaa”. Tämän vuoksi ehkä jonkun muun kuin Häkämiehen mielessä kaikuu nykyään, ”Venäjä, Venäjä, Venäjä”.

George Soros

Miljardööri George Sorosilla ei mene hyvin. Omien sanojensa mukaan hän pelkää poliittisen perintönsä puolesta: mitä jää lopulta jäljelle hänen tukemastaan \”avoimesta yhteiskunnasta\” ja liberaalidemokratiasta, kysyy New York Times, joka kirjoittaa Sorosista kuin tämä olisi suurikin humanisti ja hyväntekijä. Soros on sentään itsekin todennut, ettei tämä kuva vastaa todellisuutta. Mutta \”kansainvälinen filantrooppi\” kuulostaa toki paremmalta kuin itsekeskeinen suuruudenhullu.

Soros \”pääsi\” taas julkisuuteen Helsingissä, kun Vladimir Putin mainitsi hänen osallisuutensa Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin sekaantumiseen. Soros on rahoittanut avokätisesti Hillary Clintonin kampanjaa, samoin brexit-vastaista liikehdintää. Hän on hyökännyt Unkarin maahanmuuttopolitiikkaa vastaan, Putinin Venäjä ja Trump ovat myös hänen perivihollisiaan. Sekä Unkarissa että Venäjällä hänen Open Society-järjestönsä hämäriä toimia on suitsittu.

Media meillä ja muualla on kuitenkin ollut aika hiljaa Putinin Soros-kommenteista. Sitä, mitä ei voida parhain päin selittää, pyritään olemaan käsittelemättä, ja toivotaan, että ihmiset unohtavat pian koko asian. Amerikkalainen Vox-julkaisu syyttää Putinia äärioikeistolaisen salaliittoteorian suosimisesta. Sama kirjoitus antaa ymmärtää, että Putin hyödyntää antisemitismiä, vaikka Venäjän päämiehen lähipiiriin kuuluu myös juutalaisia, aivan kuten Trumpilla.

Soros on tietenkin vain yksi julkinen kasvo vanhalle globalistieliitille, jonka mukainen liberaali maailmanjärjestys on kaatumassa. Mahtipontiset haaveet \”maailmanhallituksesta\” eivät etenekään aivan edesmenneen Rockefellerin ja kumppaneiden suunnitelmien mukaisesti. Vladimir Putinin myötä Venäjä on palannut itsenäiselle tielle; Italia, Puola ja Unkari liikkuvat samaan suuntaan. Donald Trumpin nousu Yhdysvalloissa sotki myös suunnitelmia. Osa vanhasta eliitistä pyrkii varmasti selviytymään euraasialaisessa maailmassa Kiinan noustua supervallaksi. Silkkitie avaa uusia mahdollisuuksia.

Soros on ollut tärkeä lahjoittaja demokraattisille ehdokkaille. Poliitikkojen lisäksi hän on tukenut myös anarkisteja, antifasisteja ja kaikenlaisia ruohonjuuritason ryhmiä niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa, kenties muuallakin. Kumma kyllä, arvopohjaltaan niin täydellisenä pidetty \”liberaali maailmanjärjestys\” tuntuukin  tarvitsevan kaaosta, väkivaltaa ja vastakkainasettelua. Nyt länsi-Euroopassa toimivien nativistipopulistien kasvava voima uhkaa Sorosin visiota. Yksi globalisteille tärkeä työväline, Euroopan unionikin, on uhattuna.

Nativismi ja suverenismi nousevat, ihmiset kaipaavat rajoja ja turvallisuutta, eivät monikulttuurisuuden tuomaa epävakautta. Soros joutuukin kohtaamaan mahdollisuuden, että päämäärä, johon hän on sijoittanut niin paljon aikaa, vaivaa ja etenkin rahaa, päätyy epäonnistumiseen, ellei kaikki häviä sitten suursodan raunioihin. Karl Popperin avoimen yhteiskunnan oppilas on nyt hyvin huolissaan. Toki tuleva sukupolvi, kuten Sorosin poika Alex, liikkuu jo piireissä ja jatkaa isänsä jalanjäljissä kohti samanlaisia päämääriä.

Sorosilla, kuten muillakin hänen globalistiystävillään, on taskussaan maksettuja poliitikkoja myös EU:n parlamentissa sekä eri maiden kansanedustajissa. Europarlamentin liberaalin ALDE-ryhmän johtaja, Guy Verhofstadt, on julkisesti puolustanut Sorosia ja tämän massamaahanmuuttoa edistäviä kampanjoita. Julkisuuteen on vuodettu myös muutama vuosi sitten tietoja, joiden mukaan suomalaisia eurokansanedustajia ja muita vaikuttajia Olli Rehnistä Heidi Hautalaan olisi toiminut Sorosin liittolaisina.

Ylipäänsä läntinen poliittinen eliitti, Berliinin muurin kaatumisen jälkeen, on tukenut samanlaista ylikansallista kehitystä, jota Soros haluaa. Vaikka liberalismiin kuuluva monietninen yhteiskunta, maahanmuuttajat, homoavioliitot, ja perinteisten arvojen rapautuminen, eivät kosmopoliittista eliittiä ole haitanneet, eivät tavalliset ihmiset ajattele aivan samoin. Tästä on ollut seurauksena nativismin nousu, joka on vasta toden teolla alkamassa. Sorosin yhteiskunnallisiin asioihin sekaantumisen perintö ja taistelu periaatteidensa puolesta saattaa päättyä häviöön.

Markku Salomaa

No niin, nyt päästään suomalaisessa mediassakin edes hieman asiaan. Euroopan sotahistorian dosentti ja valtiotieteen tohtori Markku Salomaa seurasi Donald Trumpin ja Vladimir Putinin maanantaista tapaamista \”erityisesti sotilaallisen valtatasapainon kannalta\”. Radio Suomen Päivässä haastateltu Salomaa kertoo, mihin hän kiinnitti huomiota. Mistä Trump ja Putin oikeasti keskustelivat?

Salomaan mielestä tärkeintä olisi nyt keskittyä seuraamaan sitä, mihin suurvallat toimillaan ja neuvotteluillaan tähtäävät. \”Merkittävää ei ollut se, miten amerikkalaiset näkevät Donald Trumpin käytöksen tai etiketin, vaan Vladimir Putinin mainitsema Venäjän aloite uudesta Start-sopimuksesta eli strategisten aseiden rajoitussopimuksesta, josta jo neuvotellaan, ja jonka uudistamiseksi on jo tehty esitys. Se on merkittävää\”, sanoo Salomaa.

Salomaa on kirjoittanut aiemmin mielipidekirjat mm. Natosta sekä kylmän sodan \”toisesta erästä\”, jonka Putin hänen mielestään aloitti (!). Muutenkin hän on kommentoinut suomalaista turvallisuuspolitiikkaa ja Venäjää, sekä spekuloinut sotilaallisilla kriiseillä. Salomaa on myös toimittanut ja kääntänyt yhdessä Aimo Ruususen kanssa Aleksander Suvorovin venäläisen sotataidon klassikkoteoksen Voittamisen taito. Salomaa on aikaisemmin profiloitunut Nato-haukkana, joten hänen mielipiteensä eivät ainakaan siinä käy lainkaan yksiin omieni kanssa. Hän on riitaantunut myös puolustusministeri Jussi Niinistön kanssa Suomen puolustuksen nykytilasta ja sen tulevaisuudesta.

Salomaa on aiemmin sanonut, ettei Putinin Venäjällä \”ole mitään edellytyksiä esiintyä uuden maailmanjärjestyksen johtajana\”, sen roolin on Salomaan mukaan jo ottanut Kiina. Salomaa väittää kuitenkin nyt, että suurvaltajohtajat pyrkivät uuteen maailmanjärjestykseen. Kiina, Yhdysvallat ja Venäjä ovat \”kaatamassa kylmän sodan jälkeistä maailmanjärjestystä ja koko siihen perustuvaa turvallisuusarkkitehtuuria\”. Euroopassa totutuissa turvallisuusjärjestelmissä, joihin hän laskee YK:n, Naton, EU:n, ETYJ:in ja WTO:n, on kaikissa \”omat valuvikansa\”.

Natolla on Salomaan mukaan \”omat ongelmansa\”, EU:sta \”ei tule liittovaltiota eikä suurvaltaa\”, ETYJ \”ei pysty toimimaan Euroopassa tai edes Euroopan liepeillä\”. Maailman kauppajärjestö WTO on myös haastettuna; Trump käy Salomaan mielestä jo vuoden 2020 vaalikampanjaa tuontitulleillaan. Näistä vanhoista turvallisuusrakenteista mainittu kolmikko haluaisi Salomaan mukaan luopua, ja luoda yksinkertaisemman järjestelmän.

Salomaan mukaan suurvaltajohtajilla on ilmeisesti suunnitelma siitä, minkälainen uusi maailmanjärjestys olisi. \”Uusi maailmanjärjestys siten kuin me sen ymmärrämme, ei tule toteutumaan\”, hän painottaa ja arvelee, että tulevaisuudessa mentäisiin ehkä samantyyppiseen järjestelmään, joka vallitsi \”Napoleonin sotien jälkeen aina ensimmäiseen maailmansotaan asti\”, jolloin Euroopan valtiot olivat muotoutumassa ja oli monenlaista yhteistyötä eri maiden kesken.

Venäjän allianssi Yhdysvaltojen kanssa tuntuu ehkä hieman kaukaa haetulta, mutta vielä enemmän Yhdysvaltojen ja Kiinan yhteistyö. Mikäli Trumpin hallinto on tosiaan valmis luopumaan aiemmasta ulkopolitiikastaan ja sen yksinapaisesta järjestyksestä, kaikki on tietenkin teoriassa mahdollista. Eri asia on, miten Yhdysvaltojen valtiokoneisto ja sotateollinen kompleksi tällaiseen perustavanlaatuiseen muutokseen suhtautuisivat. Salomaan näkemyksiin täytyy suhtautua varauksella.

Salomaa ei sitä mainitse, mutta nykyinen euroatlanttinen järjestelmä on tulossa tiensä päähän. Miten Kiina, Venäjä ja mahdollisesti Yhdysvallat ja Eurooppa, sitten aikovat hoitaa järjestelmän päivittämisen, jää vielä hämärän peittoon; tämähän on yksi blogini spekulatiivisista kestoaiheista. Minkälainen rooli Euroopan mailla tulee tässä yhtälössä olemaan? Nykymuotoinen Euroopan unioni on osoittanut olevansa kyvytön hoitamaan asioita. \”Saa nähdä, odotan jännityksellä\”, sanoo myös Markku Salomaa.

Trumpin ja Putinin Helsingin vierailu on ohi. Suomessa Yle lähetti koko maanantain tv-ohjelmaa, jossa keskityttiin arvostelemaan molempia johtajia erilaisten vieraiden välityksellä, naurua ja nälvimistä riitti. Jopa Trumpin ja Putinin kehonkieltä arvioitiin, puhuttiin käsistä, hampaista ja istuma-asennoista. Kaiken kaikkiaan aivan uskomattoman ala-arvoinen ohjelmakokonaisuus, mutta sellaista saattoi Yleltä odottaakin.

Itse lehdistötilaisuus olikin sitten huomattavasti mielenkiintoisempi ja myös viihdyttävämpi. Trump ja Putin esiintyivät hyväntuulisina; jää oli selvästi murrettu. Vanhan kertausta oli ehkä hieman liikaa. Trump pääsi taas kritisoimaan niin Hillary Clintonia kuin demokraatteja, samoin Putin mainitsi globalisti George Sorosin sekaantumisen Yhdysvaltojen vaaleihin, ja sai väitteelleen tällä kertaa varmasti globaalin kuulijakunnan. Suomalaisen sekä amerikkalaisen median tilaisuutta seuranneet, järkyttyneet lausunnot kuvasivat hyvin sitä, että tapaaminen oli onnistunut. Liberaalin maailmanjärjestyksen kannattajat kokivat uuden karvaan pettymyksen.

Venäläisen Valdai-klubin ajatushautomon kehittämis- ja tukitoimikunnan puheenjohtaja Andrei Bystritskij on sitä mieltä, että tapaamisen teemat enteilevät \”uutta poliittista aikakautta\”. Hänen mukaansa tapaaminen oli erittäin tärkeä jo symbolisesti, ja arkaluontoisistakin asioista pystyttiin keskustelemaan avoimesti. \”Vaikka emme vielä ymmärrä sitä, eräänlainen kylmä jakso maiden välisessä kanssakäymisessä on jo päättynyt\”, Bystritskij kommentoi Iltalehdelle.

En alun perin odottanut tapaamiselta suuria, mutta saattaa olla, että olin liiankin pessimistinen. Ainakin tapaaminen on tuottanut jo valtavan määrän katkeraa tekstiä toimittajilta ja poliittisilta kommentoijilta niin Suomessa kuin ulkomailla. Myrkkyä vuodatetaan eri medioissa varmasti vielä pitkään; narratiivi on sama, eikä armoa Trumpille tai Putinille anneta. Suomi taas on toiminut rakentavana siltana idän ja lännen välillä,  mutta Ylellä muistettiin joka välissä epätoivoisesti mainita, että onneksi Suomi \”kuuluu länteen\”. Trump ei kuitenkaan taida olla heidän mieleisensä läntinen johtaja?

Presidentti Niinistön piti myös omassa lehdistötilaisuudessaan tuskaisesti korostaa, että Suomi on osa EU:ta ja Suomella on kumppanuussuhde Naton kanssa. Niinistö ei halunnut sanoa, että Suomi olisi \”neutraali\” maa, vaikka nyt suurvaltojen kokouksen isäntämaana toimikin. Tehtävä ei ollut selvästikään mieluisa; Niinistön ajattelussa ei ilmene ymmärrystä Suomen ainutlaatuiselle asemalle. Syvään juurtunut transatlantismi ja Nato-hihhulointi tuskin tulee muuttumaan poliittiseksi realismiksi. Jos poliitikot olivatkin ennen rähmällään itään, nyt he ovat sitä länteen. \”Länsi\” on tosin muutoksen kourissa itsekin.

Trumpin maanantaiaamun twiitti kertoi hänen suorasukaisen mielipiteensä suurvaltojen välisistä suhteista: \”Suhteemme Venäjään ei ole koskaan ollut huonompi, kiitos Yhdysvaltojen monien vuosien hölmöyden ja tyhmyyden ja nyt lavastetun noitavainon\”. Trump syytti Yhdysvaltojen aiempia hallintoja ja kongressia tulehtuneista väleistä. Lehdistötilaisuudessa Trump toisti twiittinsä sisällön ja lisäsi sitten painokkaasti: \”tuo kaikki muuttui neljä tuntia sitten\”. Poliittista teatteria vai totta?

Amerikkalaisen Patrick Buchananin mukaan, Trump on Nato-kokouksen ja nyt Helsingin kokouksen lausunnoillaan saattanut alulle historiallisen siirtymän Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa. Buchananin mukaan Trump näyttää hylänneen amerikkalaisen ulkopolitiikan perustavanlaatuiset premissit, jotka ovat olleet voimassa kylmän sodan päättymisestä lähtien. Hän ei syyttänyt niinkään Putinin Venäjää huonoista suhteista, vaan Yhdysvaltojen molempien puolueiden vanhoja eliittejä.

Trump voi jäädä historiaan presidenttinä, jonka  hallinto suorittaa Yhdysvaltojen hallitun alasajon nykyisestä asemastaan. Dollari heikkenee, ja historian romukoppaan lentävät myös neokonservatiivien hullut pyrkimykset säilyttää väkivalloin Yhdysvaltojen hegemoninen asema suhteessa muuhun maailmaan. Kansainvälinen talouseliitti haluaa varmasti säilyttää vaurautensa ja vaikutusvaltansa myös uudessa, moninapaisessa maailmassa, jossa Amerikan ylivalta tasoittuu Kiinan, Venäjän, Intian ja muiden maiden kanssa.

Trump ei ole Reagan, eikä Putin ole onneksi Gorbatšov. Niinpä tämän huippukokouksen anti tulee olemaan hyvin erilainen verrattuna siihen, mitä 80-luvulla tapahtui. Putin tosin jo totesi, että vaikka tapaamisen oli tarkoitus olla \”lämmittelyä\”, se osoittautuikin hyvin \”merkittäväksi\”. Jälleen saimme esimerkin siitä, ettei nykyajan suurvaltasuhteissa ole mitään tekemistä oikeiston tai vasemmiston vanhentuneiden ideologioiden kanssa. Kuten Putin sanoi, Trump ajaa Yhdysvaltojen etua ja hän ajaa Venäjän etua, kuten kuuluukin. Vielä kun Suomessakin poliitikot omaksuisivat tällaisen ajattelutavan.

Media on yhä vanhan eliitin käsissä, joten Trumpista ja Putinista kirjoitetaan varmasti hyvin negatiiviseen sävyyn jatkossakin. Yhdysvalloissa kirjoitetaan jo Trumpin olevan Putinin taskussa ja suorastaan maanpetturi. Putinin yhteydessä Krim ja Ukraina mainitaan jatkossakin. Trump ja Putin ovat neokonservatiivien ja clintonilaisten uusliberaalien vihaamia, siitä ei ole epäilystäkään. Eurooppalainen eliitti on myös ahdistunut muuttuneesta tilanteesta. Toivoa sopii, että Valdai-klubin Andrei Bystritskij olisi oikeassa siinä, että uudenlaisen politiikan aikakausi alkaisi.