Kuukausi: syyskuu 2022

Epätoivoinen Yhdysvallat on valmis tuhoamaan viimeisetkin itsemääräämisoikeuden rippeet omilta – pääasiassa eurooppalaisilta – liittolaisiltaan. Jopa amerikkalaisten tuella aikoinaan perustettu Euroopan unioni on vainoharhaiselle hegemonille nyt kilpailija, jota täytyy heikentää.

Eurohallitusten häpeällinen alistuminen Washingtonin komentoon yritetään toki yhä kätkeä ”transatlanttisen kumppanuuden” julistamiseen. Tämä ei koske vain Baltian pienten traumavaltioiden, Viron, Latvian ja Liettuan, kiihkeän länsimielisiä hallituksia. Myös Saksa, Ranska, Italia ja Espanja, ovat taipuneet hokemaan epäuskottavaa mantraa ”lännen yhtenäisyydestä”.

Edes Nord Stream -kaasuputkien räjäyttäminen ei ole tuonut julkisuuteen poliitikkoja tai asiantuntijoita, jotka uskaltaisivat kyseenalaistaa Yhdysvaltojen valtioterrorismiin rinnastettavat toimet. Kaasuputkien tuhoaminen antaa amerikkalaisfirmoille ylivoimaisen kilpailuedun, mutta tästä huolimatta Suomessakin esitetään absurdeja kommentteja tyyliin, ”on vaikea kuvitella muuta kuin että tämä viittaa Venäjään”.

Tämä surullinen suuntaus ei ole jäänyt huomaamatta Vladimir Putinilta, joka jo kesäkuussa totesi, että ”jos maa tai maaryhmä ei kykene tekemään itsenäisiä päätöksiä, se tarkoittaa, että se on jo jossain määrin siirtomaa, ja siirtomailla ei historiallisesti ole tulevaisuutta, eikä niillä ole mahdollisuuksia selvitä kovasta geopoliittisesta kamppailusta”.

Miten on ymmärrettävissä, että euromaiden hallitukset ovat valmiita tekemään kotimaistaan taistelutantereita ja kansalaisistaan tykinruokaa sodassa, joka ei ole heidän, vaan Yhdysvaltojen sota Venäjää vastaan? Useimmat valtionpäämiehet, poliitikot ja byrokraatit tuntuvat myyneen itsensä dollarin valtaa pönkittääkseen.

Yhdysvaltojen sotaisa toiminta ei tulisi päättymään Venäjän kaatamiseen, vaan seuraavana olisi vuorossa Kiina. Koska yksinvallasta yritetään pitää kiinni katkeraan loppuun saakka, on välttämätöntä lopettaa kansallisen suvereniteetin teeskentely Euroopassa, sekä tuhota kaikki itsenäisyyteen viittaava Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa.

Wolfowitzin doktriini on selvästi yhä voimissaan ja myös Bidenin hallinto toteuttaa sitä käytännössä. Yhdysvaltojen ulkopoliittisena ohjenuorana on yhä torjua haastajien esiinnousu ja yrittää säilyttää asemansa ainoana globaalina suurvaltana. Myös Nord Stream -kaasuputkien räjäyttäminen vaikuttaa liikkeeltä, jonka tarkoituksena on osoittaa Yhdysvaltojen herruus Venäjään nähden.

Washingtonin synkkä pitkän tähtäimen suunnitelma on toki paljastunut jo kaikille, jotka ovat vaivautuneet tarkastelemaan tilannetta kriittisemmin. Tarkoituksena on tuhota Venäjä ja luoda sen valtavalle maantieteelliselle alueelle kourallinen asiakasvaltioita, joita käytettäisiin myös hyökkäyksessä Kiinaa vastaan.

Sauli Niinistöä muunnellusti siteeraten voisi sanoa, että ”demokratian naamio on riisuttu ja lännen totalitarismin kasvot näkyvät”. Nyt jopa Suomessa vaaditaan yksimielisyyttä ja uhrimieltä ja psykologisen operaation juoni on sangen yksinkertainen: Venäjä on paha lainsuojaton, Ukraina viaton uhri ja Yhdysvallat tarinan sankariseriffi.

Euroopan maiden itsetuhoinen politiikka on täysin vastoin kansalaisten etuja, mutta vallanpitäjät eivät näytä tästä välittävän. Korona-ajan kurimuksesta on siirrytty sota-ajan tunnelmiin ja energiakriisin myötä meitä pelotellaan hyytävällä talvella. Näinkö elämme todeksi amerikkalaista unelmaa köyhtyvässä Nato-Suomessa?

Helmikuussa, Saksan liittokansleri Olaf Scholzin vieraillessa Washingtonissa, Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden ”lupasi” lehdistötilaisuudessa, että Saksan ja Venäjän yhteistä Nord Stream 2 -kaasuputkea ei tulla ottamaan käyttöön, mikäli Venäjä hyökkää Ukrainaan.

Kuin tämän uhkauksen seurauksena, kolme Nord Stream -kaasuputkijärjestelmän linjaa vaurioitui aiemmin tällä viikolla. Viranomaiset arvioivat, että kyseessä ei ollut onnettomuus, vaan selvä sabotaasi.

Vaikka kukaan ei voi varmuudella sanoa, mikä taho tämän ekologisen terrori-iskun Itämerellä teki, on länsimaissa ryhdytty syyttämään jo Venäjää kaasuputkien räjäyttämisestä. Tämä on naurettava väite, mutta Suomessakin jatketaan asiantuntijavoimin uskollisesti lännen infosodan etulinjassa.

Mustaa huumoriakin vakavaan tilanteeseen sisältyi, sillä Puolan entinen ulkoministeri, nykyinen europarlamentaarikko Radek Sikorski, kiirehti esittämään kiitoksensa Yhdysvalloille onnistuneesta operaatiosta. Samaan johtopäätökseen ovat päätyneet myös Amerikka-kriittiset tahot.

Ainoastaan Yhdysvalloilla ja Britannialla (ja niiden uskollisilla vasalleilla) oli motiivi varmistaa, ettei näitä kaasuputkia oteta enää koskaan käyttöön. Tällä terroriteolla tuhottiin mahdollisuudet Venäjän ja Saksan energialähtöiseen lähentymiseen ja vietiin angloamerikkalaisen akselin suunnitelmat Euroopan hallitsemiseksi uudelle tasolle.

Toki kyseessä oli myös geopoliittisen pelin vastasiirto Venäjän osittaiseen liikekannallepanoon sekä Itä-Ukrainan kapinallisalueilla järjestettyihin kansanäänestyksiin. Tuleeko tästä ikävä ennakkotapaus, jonka jälkeen muutakin tärkeää infrastruktuuria voidaan tuhota angloamerikkalais-venäläisen hybridisodan tuoksinassa?

Energiaepisodi tuo jälleen mieleen myös Naton ensimmäisen pääsihteerin, brittiupseeri Hastings Ismayn, oletetun kiteytyksen sotilasliiton tehtävistä: ”pitää venäläiset ulkona, amerikkalaiset sisällä ja saksalaiset matalana”. Tämän asetelman säilyttäminen Euroopassa näyttää olevan työn alla tänäkin päivänä.

On arvioitu, että Ukrainan kriisiä eskaloimalla, Yhdysvallat pyrkii tuhoamaan Euroopan tuotantoteollisuuden, jotta se itse selviäisi vaikeista ajoista. Todennäköisesti tämäkin Pyrrhoksen voitto vain vahvistaa Kiinan ja muiden aasialaistalouksien asemaa.

Kuten ekonomisti Philip Pilkington antaa ymmärtää, Nord Streamin menetyksen myötä Euroopan deindustrialisaatio tulee vain kiihtymään. Eurooppalainen teollisuus ei ole pian enää taloudellisesti kannattavaa ja investoinnit siirtyvät ainakin lyhyellä aikavälillä Yhdysvaltoihin, dollaria vahvistaen.

Eurooppalaisen tuotannon murskaaminen luo mustan aukon mantereelle, kun taloudellinen toiminta sen rajojen ympärillä kuivuu. Onko Euroopan hätästrategiana rajoittaa vientiä ja elvyttää tuotantoa pakottamalla korkeampihintaiset tuotteensa omille kansalaisille? Tämä luultavasti vain lisää länsimaiden talouskaaosta.

”Kaikki tämä on periaatteessa 1920-luvun tapahtumien toistoa”, Pilkington ajattelee. Tuolloin vastaava tilanne johti suureen lamaan ja sotaan. Tosin tällä kertaa voi käydä niin, että vain länsi vajoaa syvimpään lamaan: uusi BRICS+-maiden blokki on rakentamassa erillistä talousaluettaan ja jatkaa kasvuaan lännen raunioituessa.

Pilkington ennakoi, että ”Versailles’n sopimuksen ja 1930-luvun kauppasotien ohella”, nykyinen energiasota ”jää todennäköisesti historiaan yhtenä suurimmista talouspoliittisista virheistä”. Radikaalimmat ajattelijat tosin katsovat, että tämä ”virhe” johtaa uuden maailmanjärjestyksen moninapaiseen toimintaympäristöön.

Italian parlamenttivaalit on voittanut ”Italian veljet”, Fratelli d’Italia -puolue, jota johtavasta Giorgia Melonista tulee lähiaikoina luultavasti saapasmaan historian ensimmäinen naispääministeri.

Koska ”kansalliskonservatiivinen” puolue on maahanmuuttovastainen ja liitossa Matteo Salvinin johtaman oikeistopopulistisen Legan ja Silvio Berlusconin keskustaoikeistolaisen Forza Italian kanssa, Melonin johtaman hallituksen on ennakoitu olevan Italian ”oikeistolaisin sitten toisen maailmansodan”.

”Italiaa uhkaa äärioikeistolainen hallitus”, pelotteli eräskin lehtiotsikko jo ennen vaaleja. Nouseeko salonkikelpoistettu uusfasismi nyt Euroopassa dominoefektin tavoin? Jos näin kävisi, muuttaisiko se radikaalisti nykyistä poliittista asetelmaa, jossa valtavirran keskustaliberaalit ja vasemmistolaisetkin ajavat samansuuntaista linjaa?

Epädemokraattisen Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on jo uhannut, että jos asiat menevät Italiassa unionin kannalta vaikeaan suuntaan, eurokraateilla on kyllä ”työkaluja” tilannetta varten.

Äärioikeistolaiset puolueet Euroopassa ovat eräällä tapaa länsimaisten tiedustelupalvelujen Gladio-operaation jälkeläisiä. Jo vuonna 1948, CIA puuttui voimakkaasti Italian ensimmäisiin demokraattisiin vaaleihin ja esti kommunistien pääsyn valtaan. Nyt europolitiikassa etenemisen edellytyksenä on länsikeskeisen totalitarismin tukeminen.

Italian politiikka on kuitenkin hyvin turbulenttia, joten tämäkin oikeistopopulistinen viritelmä saattaa jäädä lyhytaikaiseksi. Jo nyt huhutaan, että Melonin, Salvinin ja Berlusconin ”keskinäiset erimielisyydet” voivat uhata uuden hallituksen vakautta ja toimintakykyä.

Kuten eräs italialainen politiikan seuraaja vitsaili, Melonin johtaman puolueen nimi voisi yhtä hyvin olla ”Amerikan veljet”. Giorgia Meloni on nimittäin ”Nato-mielinen atlantisti”, joka on ”tuominnut yksiselitteisesti Venäjän hyökkäyksen ja tukenut aseiden lähettämistä Ukrainaan”. Vaalien alla hän on pehmentänyt jopa EU-kriittisyyttään.

Fratelli d’Italia on myös ottanut etäisyyttä fasismisympatioihin ja kertoo nykyään jakavansa ”Britannian konservatiivipuolueen, Yhdysvaltojen republikaanien ja Israelin Likud-puolueen arvot”.

Näinkö Italia saa perussuomalaisia muistuttavan, Washingtonin intressejä ajavan, Venäjän- ja Kiinan-vastaisen puolueen hallitusvastuuseen? Kuten moni on jo epäillyt, ”äärioikeistolaisuuden” leimasta huolimatta, Melonin mahdollinen hallitus tuskin tulee radikaalisti puuttumaan edes maahanmuuttoon.

Jos Melonin pääministeriys vahvistetaan lähiviikkoina, hänen tehtävänään on ohjata Italiaa läpi yhden sen herkimmistä ajanjaksoista, jolloin se joutuu kohtaamaan valtavia haasteita energiakriisistä ja korkeasta inflaatiosta aina mahdolliseen taantumaan. Kaaos muhii pinnan alla.

Melonin on myös säilytettävä äänestäjiensä suosio ja luottamus, kun hän yrittää selviytyä tulevien kuukausien haasteista. Italiassa on viimeisten kymmenen vuoden aikana nähty, että poliittiset puolueet ovat nousseet nopeasti kansan suosioon, mutta aivan yhtä pikaisesti kannatus on voinut kadota.

Isompaa kuvaa katsottaessa, herää kysymys, luodaanko Euroopassa nyt poliittisia edellytyksiä uudelle suursodalle, johon nämä Yhdysvaltojen ylivaltaa tukevat puolueet ovat euromaita johtamassa? Raunioituuko Eurooppa jälleen kerran finanssipiirien pelien vuoksi, kuten 1930-luvun laman ja maailmansotien aikoihin?

Venäjä on vapauttanut vankien vaihdossa brittisotilaita ja Azovin pataljoonan väkeä. Tämä on herättänyt tyrmistystä Venäjän patrioottipiireissä, joissa ”sotilaallista erikoisoperaatiota” Ukrainassa on jo aiemminkin arvosteltu riittämättömänä toimena.

Kuten olen ennenkin esittänyt, meillä ja muissa euromaissa ei näytetä ymmärtävän, että Putinin hallinto on ollut hyvin länsimielinen, mutta on pakkoraossa joutunut hybridisotaan tilanteessa, jossa länttä hallitseva eliitti haluaa hajottaa Venäjän federaation Neuvostoliiton tavoin.

Venäjän todellinen ”oppositio”, isänmaalliset voimat oikealta vasemmalle, luovat painetta Putinin hallintoa kohtaan. Isossa maassa on useita ideologisia leirejä, jotka voivat poikkeusoloissa saada äänensä paremmin kuuluviin.

Systeemiliberaalit, jotka koostuvat lähinnä oligarkeista ja valtion rahoituslaitosten virkamiehistä, ovat ilmaisseet huolensa sodan seurauksista Venäjän taloudelle. Mutta on muitakin ryhmiä, kommunisteista monarkisteihin ja oikeistolaisiin, jotka kritisoivat Putinia täysin eri syistä.

New York Times (ja sen kirjoitusta imitoiva Helsingin Sanomat) kutsuvat tätä faktiota ”sotapuolueeksi”. Se koostuu turvallisuusvirastoista, puolustusministeriöstä, sekä suorapuheisista media- ja poliittisista vaikuttajista, kattaen koko kansallisradikaalin ekosysteemin. Sen kannattajat ovat kritisoineet jatkuvasti Kremlin pehmeää suhtautumista Ukrainan konfliktiin.

”Sotapuolue” on ollut hyvin äänekäs huhtikuusta lähtien ja vaatinut Kiovan valtaamista ja Zelenskyin hallituksen kaatamista. Tähän saakka kritiikin taso on ollut Putinin hallinnon hallittavissa.

Tilanne alkoi kuitenkin muuttua elokuussa, kun politologi Aleksandr Duginin tytär Darja Dugina murhattiin Moskovassa. Iskun tekijöiksi epäillään ukrainalaisia, mutta lännessä tämä kiistetään. Ukrainalaisella Telegram-kanavalla tekoa on tosin ylistetty ja ehdotettu uusia salamurhia kansallismielisiä venäläisaktivisteja vastaan.

Myös Tšetšenian valtionpäämies Ramzan Kadyrov, joka on voimakkaasti tukenut Putinia, on ilmaissut tyytymättömyytensä sotilasoperaation kulkua ja vankien vaihtoa kohtaan, venäläisjoukkojen omien uhrausten jälkeen. Kadyrov on lähettänyt Ukrainaan jo lisää tšetšeenitaistelijoita.

Stalinista kirjan kirjoittanut, kommunistisen puolueen johtaja Gennadi Zjuganov, vaatii myös ”voimien ja resurssien maksimaalista mobilisointia” ja sitä, että Kreml kutsuisi konfliktia sodaksi, eikä ”erityisoperaatioksi”. Kommunistit ehdottivat myös Itä-Ukrainan kansantasavaltojen tunnustamista jo tammikuussa.

Heidän kritiikkinsä on selvästi mennyt läpi. Putinin ”osittainen liikekannallepano” noin kolmensadan tuhannen sotilaan osalta on merkittävä vahvistus. On myös epäilty, että kyseessä on lähtölaukaus venäläisen yhteiskunnan totalitarisaatiolle, vaikka sotatilaa ei olekaan vielä julistettu.

Samoin kansanäänestysten järjestäminen – Donetskissa ja Luhanskissa idässä, sekä Hersonissa ja Zaporizhiassa etelässä – määrittelee konfliktin ehdot uudelleen tavalla, joka sopinee myös presidentin haukkamaisille kriitikoille.

Itse arvelen, että Putinin hallinnon on otettava yhä illiberaalimpi, tiukempi linja. On lähes varmaa, että hänen jälkeensä tuleva hallinto ei osoita samanlaista pitkämielisyyttä lännen provokaatioita kohtaan. Suomellekin saattaa seurata kurinpalautus ylimielisyydestä ja lännen apurina toimimisesta.

Kun Venäjän presidentti Vladimir Putin, Yhdysvaltojen ja lännen alati lisääntyvän painostuksen keskellä, ilmoitti keskiviikkona maan sotilasreservien osittaisesta mobilisoinnista, länsimaisissa uutistaloissa alkoi kova kuhina, toimittajien ja ”asiantuntijoiden” toistaessa russofobisia hokemiaan.

Omien kärkevien ulostulojen ohella, lännessä uutisoitiin, että ”muutkin maat” ovat ”tuominneet” Venäjän toimet Ukrainassa. En ole itse havainnut, että Venäjän erikoisoperaatioon olisi esimerkiksi BRICS-maissa suhtauduttu aivan yhtä jyrkästi kuin lännessä, joten tulkinta Venäjän ”jäämisestä yksin”, on osaltaan läntistä informaatiovaikuttamista.

Kuvaavampaa lienee, että samana päivänä, kun Putin ilmoitti osittaisesta liikekannallepanosta ja Itä-Ukrainan kapinallisalueiden kansanäänestyksistä Venäjään liittymiseksi, Kiinan presidentti Xi Jinping kehotti asevoimiaan valmistautumaan tuleviin koitoksiin.

”On välttämätöntä tehdä yhteenveto onnistuneista uudistuksista saaduista kokemuksista ja soveltaa niitä, hallita uusia tilanteita ja ymmärtää tehtävien vaatimukset, keskittyä sotiin valmistautumiseen ja olla rohkea tutkimaan ja innovoimaan”, Kiinan johtaja muotoili.

Kiina, Iran, Intia ja muut maat, jotka omalla kehityksellään ”haastavat” amerikkalaisen hegemonian, tietävät varmasti, että mikäli Venäjä kaatuu ja Nato-länsi voittaa, he ovat ”nousevina valtoina” seuraavia kohteita atlanttiselle valtakeskittymälle, joka ei suvaitse moninapaisuutta, vaan haluaa jatkaa omaa yksinvaltaansa.

Kiinalaiset asiantuntijat ovat myös kommentoineet Venäjän toimia, sekä kritisoineet meneillään olevaa YK-kokousta, jossa Putin ja Ukraina on nostettu liiallisen huomion keskipisteeksi, muiden aiheiden kustannuksella.

Kiinalaisten mukaan Ukrainan kriisi on kärjistymässä, etenkin kun länsiliittouma on ”kaapannut meneillään olevan YK:n yleiskokouksen ja muuttanut sen Venäjän-vastaisuuden näyttämöksi, mikä jatkaa liekkien lietsomista ja heikentää entisestään mahdollisuuksia rauhanomaisiin neuvotteluihin”.

Joidenkin kiinalaisasiantuntijoiden mukaan ”on olemassa vaara, että konflikti yltyy Venäjän ja Euroopan väliseksi sodaksi, joka voi riistäytyä käsistä”. Heidän mielestään nykyinen ”valitettava tilanne ansaitsee syvällisen pohdinnan siitä, mikä johti tällaiseen ennennäkemättömään kriisiin ja miten”.

”Liikekannallepanokäsky osoittaa, että Venäjä on tehnyt taktisia mukautuksia nykyisiin operaatioihin, mikä merkitsee sitä, että konflikti on siirtymässä uuteen vaiheeseen”, Kiinan yhteiskuntatieteiden akatemian Itä-Euroopan tutkimuksen asiantuntija Zhao Huirong katsoo.

”On väistämätöntä, että vastakkainasettelu laajenee ja pitkittyy. Koska molemmat osapuolet haluavat saavuttaa absoluuttisen edun ja jopa lopullisen voiton taistelukentällä, neuvottelujen mahdollisuus käy epätodennäköisemmäksi”, Zhao uskoo.

”Meidän pitäisi ymmärtää, kuka on johtanut Venäjän ja Ukrainan välisen konfliktin siihen, missä se on nyt, ja kuka sai Venäjän ja Ukrainan jättämään käyttämättä tilaisuuden neuvotteluun”, Itä-Kiinan normaalin yliopiston Venäjä-tutkimuksen keskuksen apulaistutkija Cui Heng vihjaa, mainitsematta kuitenkaan Washingtonia, Lontoota ja Brysseliä.

YK:n yleiskokouksen – foorumin, jonka on tarkoitus keskittyä globaaleihin huolenaiheisiin, kuten ilmastokysymyksiin, elintarvikekriisiin ja korona-ajan jälkeiseen elpymiseen – useiden länsimaiden johtajat keskittyivät kuin yhteisestä sopimuksesta arvostelemaan Venäjän liikkeitä Ukrainassa.

”Maat, jotka kieltäytyvät asettumasta Ukrainan puolelle, ovat osallisia Moskovan uuteen imperialismiin”, Ranskan presidentti Emmanuel Macron julisti YK:n yleiskokouksessa tiistaina.

Kiinan kansainvälisen tutkimuksen instituutin Eurooppa-tutkimuksen osaston johtaja Cui Hongjianin mielestä, Macronin ”äärimmäisestä näkökulmasta” asia nähdään puolueellisesti ”joko-tai-valintana” ja ”kritiikki puolueettomia maita kohtaan osoittaa, että Eurooppa on muodostanut jyrkän vastakkainasettelun [Venäjää vastaan]”.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden jatkoi yleiskokouksen käyttämistä Venäjän-vastaiseen agendaan ja syytti myös Putinia puheessaan keskiviikkona sanoen, että maailma on kokenut ”raa’an, tarpeettoman sodan, jonka yksi mies, Putin, on valinnut”. Yhdysvaltojen omasta roolista Ukrainan epävakauttamisessa Biden ei tietenkään sanonut mitään.

Kaikki eivät sentään toistaneet Bidenin hallinnon näkemyksiä. Brasilian presidentti Jair Bolsonaro vaati tulitaukoa ja toisti halukkuutensa edistää neuvotteluja Venäjän ja Ukrainan välisen konfliktin ratkaisemiseksi. Hän esitti myös, että Venäjään kohdistuvista pakotteista ja taloudellisesta eristämisestä tulisi luopua.

Kiinan kanta Ukrainan kriisiin on samansuuntainen. Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Wang Wenbin kehotti viimeksi keskiviikkona ”asianomaisia osapuolia saavuttamaan tulitauon vuoropuhelun ja neuvottelujen avulla ja etsimään keinoja, joilla kaikkien osapuolten kohtuulliset turvallisuushuolet voitaisiin ratkaista mahdollisimman pian”.

Kiinassa ymmärretään, että Venäjän ohella lännen kiikaritähtäin osoittaa Pekingin suuntaan. Kun Yhdysvallat ja jotkut länsimaat jatkuvasti korostavat Kiinan ”uhkaa”, ne ovat vain huolissaan siitä, etteivät ne voikaan enää säilyttää globaalia hegemoniaansa.

”Kylmä sota on ollut ohi yli 30 vuotta, mutta Yhdysvaltojen ja länsimaiden ajattelutapa on edelleen juuttunut kylmän sodan aikaan”, Kiinassa tulkitaan tilannetta.

Vladimir Putin on julistanut Venäjän armeijan osittaisen liikekannallepanon. Putin kertoi asiasta televisioidussa puheessaan, joka käsitteli sotilaallista erikoisoperaatiota ja Donbassin vapauttamista.

Putin kritisoi puheessaan jälleen ”länsimaisten eliittien aggressiivista politiikkaa”, jolla nämä ”pyrkivät kaikin voimin säilyttämään valta-asemansa”, yrittäen ”tukahduttaa kaikki itsenäisen kehityksen keskukset”, joille he ”jatkavat töykeästi tahtonsa sekä näennäisten arvojensa tyrkyttämistä”.

Putin mainitsi myös Donbassin kansantasavaltojen parlamenttien, sekä Hersonin ja Zaporizhian alueiden siviili- ja sotilashallintojen aikeista järjestää kansanäänestykset näiden alueiden tulevaisuudesta, eli liittymisestä takaisin Venäjään, Krimin niemimaan tavoin.

Kansantasavaltojen liittyminen Venäjän federaatioon tulee muuttamaan tähänastisen sotilasoperaation luonnetta. Jatkossa Venäjä puolustaa omia alueitaan Ukrainan ja Nato-lännen hyökkäyksiltä.

Kolmesataa tuhatta uutta sotilasta lähtee Ukrainaan. ”Tässä vaiheessa emme ole sodassa niinkään Ukrainan, vaan Naton ja kollektiivisen lännen kanssa”, puolustusministeri Sergei Šoigu muotoili.

Lännessä Putinin puhetta ja uutista liikekannallepanosta on kommentoitu jo kaikissa valtamedioissa lähes identtiseen, tuomitsevaan sävyyn. Voisi kysyä, eivätkö lännen ”ukrainistit” oikeasti ymmärtäneet, että näin tulisi käymään? Venäjän intervention tavoitteista kerrottiin jo puoli vuotta sitten.

Valitettavasti Yhdysvaltojen, Euroopan, tai Suomenkaan päättäjät, eivät näytä millään tavoin haluavan edistää pyrkimystä rauhaan. Ulkopolitiikan ”asiantuntijoiden” ja poliitikkojen ulostulot tehdään tunnepohjalta, vihaisesti, kun Venäjä ei suostunutkaan alistumaan lännen vaatimuksiin.

Putin muistutti, että vielä Istanbulin neuvotteluissa, ”Kiovan edustajat suhtautuivat Venäjän ehdotuksiin myönteisesti”, mutta koska ”rauhanomainen ratkaisu ei sopinut lännelle”, Zelenskyin hallinto sai ”määräyksen keskeyttää kaikki sopimukset”.

Laajempi yhteenotto lännen ja Venäjän välillä näyttää siis väistämättömältä. Ukrainan konfliktin ja infosotavyörytyksen aiheuttama venäläisvastaisuus, saati Naton laajentuminen Suomeen ja Ruotsiin, eivät kuitenkaan riitä Bidenin hallinnon ”kaganisteille”, jotka hakevat historiallista revanssia.

Kuten Putin tietää, länttä hallitseva vihamielinen eliitti haluaa pilkkoa Venäjän palasiksi – ei vain valtiona, vaan myös rinnakkaisena sivilisaationa, joka haastaa lännen totalitaarisen liberalismin yksinapaisen mallin.

Venäjälle ei ole jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin siirtyä entistä kovempiin vastatoimiin. Putin viittasikin puheessaan siihen, kuinka lännessä on avoimesti esitetty, ettei vuoden 1991 Neuvostoliiton hajoaminen riittänyt heille, vaan myös nyky-Venäjä halutaan hajottaa ”moniin, kuolettavasti keskenään sotiviin alueisiin”.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, lännelle kelpasi ideologinen antautuminen ja heikko, johdateltava hallinto köyhdytetyssä maassa. Tuolloinen venäläisjohto, alkoholisoituneen Boris Jeltsinin johdolla, hyväksyi länsimaisen liberaalin ideologian, poliittisen järjestelmän ja talousmallin.

Putinin aikana länsimaista kopioitu malli on havaittu monilta osin epätyydyttäväksi ja Venäjän yhteiskunnallista suuntaa on pyritty hiljalleen muuttamaan. Länsi ei kuitenkaan siedä suvereenin Venäjän olemassaoloa edes Venäjän federaation rajojen sisällä.

Yhdysvaltojen, Britannian ja Naton sotilasjohto on järjestänyt, valmistellut ja varustanut Ukrainan hyökkäykset ja sodankäynti tapahtuu niiden suorassa valvonnassa. Kyse ei ole vain Naton sotilaallisen kaluston käytöstä, vaan myös länsimaisten tiedustelupalvelujen, palkkasotilaiden ja kouluttajien suorasta osallistumisesta.

Se, mitä on tapahtunut, on peruuttamatonta, eikä Venäjäkään voi enää tehdä liiallisia kompromisseja omalta osaltaan. Jos länsi hyväksyy vain täydellisen antautumisen, alistumisen, paloittelun ja miehityksen, Venäjä joutuu eksistentiaaliseen taisteluun olemassaolostaan.

Länsi on hyökännyt Venäjää vastaan sekä ulkopuolelta, ukrainalaisten ja kansainvälisten joukkojensa avulla, kuin myös sisäpuolelta, liberaalin viidennen kolonnan avulla. Nyt Moskovan olisi näytettävä, että se on valmis menemään loppuun asti säilyttääkseen ”venäläisen maailman”.

Lännen sota Venäjää vastaan jakaa ihmisiä eri puolille: osa on puolesta, osa vastaan ja osa suhtautuu neutraalimmin. New Yorkista käsin, johtava atlantistimme, presidentti Sauli Niinistö julisti jälleen Suomen olevan osa länttä, joka käy Venäjää vastaan.

Vastaavasti meillä jo vuosikausia mustamaalattu Putin on valmis katsomaan ”kaikki rajat ylittäneen” lännen kortit, joten suursodan uhka on lähempänä kuin pitkään aikaan.

”Ennen sanottiin, että kun Amerikka aivastaa, koko maailma vilustuu, eli jos Yhdysvaltojen talous taantuu, kaikkien muiden maiden taloudet taantuvat sen mukana”, kirjoittaa Mark Blacklock.

Vuonna 1929, keinottelu osakemarkkinoilla aiheutti Wall Streetin romahduksen ja käynnisti suuren laman. Samoin Yhdysvalloista alkunsa saanut globaali finanssikriisi vuonna 2008, johti taantumaan ja Euroopan velkakriisiin.

”Nyt maailmantaloutta uhkaa jälleen kerran Yhdysvalloista leviävä finanssisairaus”, Blacklock arvioi. Tällä kertaa se johtuu vahvasta dollarista. Öljyn ja kaasun kaltaisilla hyödykkeillä käydään globaalia kauppaa dollarilla, jonka arvon nousu lisää kustannuksia. Tällä on välitön vaikutus lähes kaikkiin muihin maailmantalouden osa-alueisiin, sekä inflaation kasvuun.

Dollarin keinotekoinen vahvuus johtuu Yhdysvaltojen keskuspankin pyrkimyksistä hillitä kotimaista inflaatiota rajuilla koronnostoilla. Vahva dollari tekee tuotteista kalliimpia muihin valuuttoihin nähden.

”Korkeat dollarikorot auttavat Amerikan sairautta, mutta vahingoittavat maailmantaloutta jollakin paljon pahemmalla kuin flunssalla. Fedin lääkitys lähettää taudin ulkomaille, muiden kärsittäväksi”, Blacklock diagnosoi.

Yhdysvaltojen keskuspankki Federal Reserve päättää tänään uusista koronnostoista. Ennusteiden mukaan ohjauskorkoa nostetaan jälleen 75 peruspisteellä. Jos näin tapahtuu, se lisää paineita vaikeuksissa oleville valuutoille ja taantumariski kasvaa.

Entinen Fedin työntekijä Claudia Sahm on sitä mieltä, että globaalit geopoliittiset ja taloudelliset olosuhteet eivät oikeuta uutta koronnostoa. Yhdysvaltojen rahapolitiikka ”murskaa Euroopan ja kehittyvät markkinat”. Talousasiantuntija ei näytä ymmärtävän, että juuri tähän pyritäänkin, länttä hallitsevan eliitin valta-aseman säilyttämiseksi.

Vahvempi dollari tekee kaikesta, millä käydään kauppaa Yhdysvaltojen valuutassa, kalliimpaa suhteessa muihin valuuttoihin – ja nämä muut valuutat ovat vähemmän houkuttelevia sijoittajille.

Englannin punta on painunut alas. Euro on pudonnut dollariin nähden alimmalle tasolleen kahteen vuosikymmeneen. Japanin jeni on romahtanut alimmilleen lähes neljännesvuosisataan. Kolmekymmentäkuusi valuuttaa eri puolilla maailmaa on menettänyt tänä vuonna vähintään kymmenesosan arvostaan.

”Amerikka yrittää parantaa oman inflaationsa tartuttamalla sen muuhun maailmaan”, Blacklock heittää. Historian valossa näyttää siltä, että ahneet pääomapiirit kiihdyttävät jälleen valuuttasotaansa, pönkittääkseen kaatuvaa järjestelmäänsä.

Täytyykö koko maailmantalouden romahtaa ja epävakauden johtaa sotaan, ennen kuin dollaririippuvuudesta ja talousliberalismista päästään eroon? Nouseeko lännen ulkopuolelta uusi järjestys, joka haastaa Lontoon Cityn ja Wall Streetin? Olemmeko historian käännekohdassa?

Mitä pidempään Venäjän ”sotilaallinen erikoisoperaatio” Ukrainassa junnaa paikoillaan, sitä todennäköisemmältä näyttää, että tätä jäätynyttä konfliktia on kuumennettu (vale)pandemialla aloitetun, maailmantalouden ja kansainvälisen poliittisen järjestelmän ”uudelleenkäynnistyksen” edistämiseksi.

Voisiko Putin olla mukana länttä hallitsevan eliitin juonessa, eikä vastakkainasettelu olisikaan totta? Joidenkin toisinajattelijoiden mielestä asia on juuri näin, niin uskomattomalta kuin se saattaa kuulostaakin. Yritän avata tätä näkökulmaa hieman tarkemmin.

Jos kyseessä on jälleen uusi vaihe keskuspankkikabaalin hätästrategioiden sarjassa, silloin Ukrainan operaatio antoi lännelle tekosyyn asettaa Venäjälle uusia pakotteita, joiden perimmäinen tarkoitus on ajaa energian hinnat kattoon lännessä ja jatkaa korona-ajan poikkeusoloissa kiihdytettyä ”vanhan normaalin” alasajoa, yhä uusilla konkurssiaalloilla ja varallisuudensiirroilla.

Tämän ajatuskulun mukaan, ”kapitalismin nollaus” vaatii sellaisten olosuhteiden luomista, joiden keskellä psykologisilla operaatioilla väsytetyt ja epätoivoiset massat hyväksyisivät globalistien ratkaisut kriisiaikojen monien umpisolmujen avaamiseksi. Pankit eivät sentään ole vielä kaatuneet, vaikka tätäkin skenaariota on harjoiteltu simulaatiolla, kuten pandemiaakin.

Tätä teoriaa tukisi toki se, että myös Putin ja hänen hallituksensa ovat harjoittaneet kaikkia samoja ”koronakriisin” rajoitus- ja rokoteoperaatioita, kuten Kiinan ja länsimaidenkin hallitukset. Kaikki osapuolet toteuttavat myös ylikansallisten instituutioiden, kuten YK:n ja Maailman terveysjärjestön ohjeita ja agendoja.

Tästä perspektiivistä tarkasteltuna, olemme nyt siinä vaiheessa käsikirjoitusta, että Ukraina on tehnyt vastahyökkäyksiä. Ainakin Nato-lännen tuella, ukrainalaiset ovat infosodan etulinjassa, keksien makaabereja tarinoita venäläisten oletetusta raakuudesta.

Joka tapauksessa, lännen globalistit haluavat, että sota jatkuisi vielä pitkään, mutta heidän on saatava länsimaiden väestöt innostumaan Ukrainasta yhä uudelleen – varsinkin jos kansalaiset joutuvat tänä talvena maksamaan törkeitä summia sähkölaskujen ja alati kallistuvien elintarvikkeiden muodossa.

Aívan kuten Yhdysvaltojen aloittamissa Vietnamin, Irakin ja Afganistanin sodissa, jotka käynnistettiin valheellisilla narratiiveilla, myös Ukrainan konflikti on luonut sopivasti syyn massiivisille sotilasbudjeteille ja aseteollisuuden voitoille, rahanpesusta ja muista rikoksista puhumattakaan. Sopii kysyä, minne Zelenskyin hallinnolle syydetyt tukimiljardit lopulta päätyvät?

Päätellen yhä esillä olevista Ukrainan lipuista poliitikkojen rintapielissä, kansalaisten sosiaalisen median profiileissa ja jopa eri maiden rakennuksissa, sanoisin, että jos kyseessä on finanssipiirien luoma harhautus, se toimii ja enemmistö menee taas halpaan. Koronarokotteista kieltäytyneiden syrjinnästä on siirrytty sujuvasti venäläisten syrjintään. Historia tuntuu toistavan itseään.

”Kaikki ovat mukana samassa juonessa”-teoriassa riittää myös heikkoja kohtia. Voi kysyä, miksi Putin olisi valmis tekemään Venäjästä paariavaltion ja ottamaan länsimaiden vihat niskoilleen, ellei hän yrittäisi toteuttaa omaa suunnitelmaansa, joka pitkällä tähtäimellä parantaisi Venäjän asemaa? Eikö hän haluaisi jäädä historiaan ennemmin uuden järjestyksen arkkitehtinä, kuin pääomapiirien näytelmän pahiksen roolia esittäen?

Itse näkisin, että eri tahoilla on omat suunnitelmansa ja joissakin kohdin ne saattavat käydä yksiin. Länttä hallitseva eliitti on tukenut eri valtioiden johtajia ja kääntynyt myöhemmin heitä vastaan. Rahavallan maailmassa, eri maiden valtaklikeille on tärkeää pysyä mukana kehityksessä, eikä kaikkia detaljeja koskaan paljasteta tavalliselle kansalle.

Putin on luultavasti aloittanut uransa eliitin hyväksynnällä ja rakentanut sitten omat verkostonsa. Joissakin asioissa hän ajaa omia ja Venäjän intressejä, mutta hänelle ei näytä tuottavan vaikeuksia edistää myös ylikansallisia agendoja. Vallan ylimmällä tasolla ovat kuitenkin muut tahot kuin poliitikot.

Suurlama häämöttää kaiken aikaa taustalla. Eskaloituuko Ukrainan konflikti vielä uudeksi maailmansodaksi, joka jälleen runtelisi Eurooppaa? ”Kaikki sodat ovat pankkiirien sotia” saattaa kuulostaa kliseeltä, mutta ”suurta uudelleenkäynnistystä” ajavat äärikapitalistit yhtiöineen näyttävät hyötyvän tästäkin konfliktista.

Tällaisia väitteitä ei tietenkään voi lukea valta(vale)median julkaisuista, vaan niitä esitetään lähinnä vaihtoehtomedioissa ja sosiaalisen median alustoilla. Vaikka ne olisi helppo leimata foliohattuiluksi, ehkä niissä on kuitenkin hiven totuutta mukana?

”Uuden normaalin” maailmassa näytämme siirtyvän kriisistä kriisiin, ilman hengähdystaukoja. Jatketaanko ”poikkeusoloja”, kunnes vanha järjestelmä on ajettu enemmän tai vähemmän hallitusti alas ja perusta laskettu uudelle moninapaiselle maailmanjärjestykselle?

Entinen Englannin keskuspankin pääjohtaja Mark Carney puhui jo vuonna 2019 moninapaisen talousjärjestelmän tuomista mahdollisuuksista. Varainhoitoyhtiö BlackRockin toimitusjohtaja Larry Fink on todennut, että Ukrainan konflikti horjuttaa entisenlaista globalisaatiokehitystä, mutta ”voi kiihdyttää digitaalisten valuuttojen käyttöönottoa”.

Näin ollen, jonkinlainen konsensus tulevaisuuden suunnasta saattaa vallita osapuolten välillä, idän ja lännen ulkopoliittisista erimielisyyksistä ja valtataisteluista huolimatta.

Venäjän korkein turvallisuusviranomainen on ilmoittanut Kiinan-vierailullaan, että Kreml pitää suhteiden lujittamista Pekingiin ”tärkeimpänä poliittisena tavoitteena”.

Venäjän turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrušev kuvaili ”kokonaisvaltaisen kumppanuuden ja strategisen yhteistyön vahvistamista Pekingin kanssa Venäjän ulkopolitiikan ehdottomaksi prioriteetiksi”.

Patrušev on yksi Putinin lähimmistä kumppaneista. Puhuessaan tapaamisessa Kiinan kommunistisen puolueen korkean virkamiehen Guo Shengkunin kanssa, hän sanoi, että ”nykyisissä olosuhteissa [Venäjän ja Kiinan] on osoitettava vielä suurempaa valmiutta keskinäiseen tukeen ja yhteistyön kehittämiseen”.

Patruševin toimisto totesi Nanpingin kaupungissa käytyjen keskustelujen jälkeen antamassaan lausunnossa, että osapuolet sopivat ”laajentavansa tiedonvaihtoa, joka koskee ääriainesten ja molempien maiden perustuslaillisen järjestyksen heikentämiseen tähtäävien ulkomaisten pyrkimysten torjuntaa”.

Kiinan ja Venäjän virkamiehet korostivat myös tarvetta ”laajentaa yhteistyötä kyberturvallisuuden alalla”.

Putin tapasi Kiinan presidentin Xi Jinpingin viime viikolla Uzbekistanissa, Shanghain yhteistyöjärjestön huippukokouksessa, mikä oli heidän ensimmäinen tapaamisensa sen jälkeen, kun Venäjän johtaja lähetti joukkoja Ukrainaan helmikuun lopulla.

Lännessä tapaamisesta on yritetty antaa kuva, jonka mukaan Venäjän ja Kiinan välit alkaisivat jo rakoilla Ukrainan konfliktin pitkittymisen vuoksi. Tämä on toiveajattelua, sillä sekä Venäjän että Kiinan intresseissä on strategisen kumppanuuden jatkaminen, Yhdysvaltojen luoman uhan edessä.

Tapaamisen jälkeen annetussa Kiinan hallituksen lausunnossa ei mainittu erikseen Ukrainaa, mutta Xi lupasi ”vahvaa tukea” Venäjän ”keskeisille eduille”.

Lausunnossa ei kerrottu yksityiskohtia, mutta Peking käyttää ”keskeisiä etuja” kuvaamaan sellaisia kysymyksiä kuin kansallinen suvereniteetti ja kommunistisen puolueen ”yhden Kiinan politiikka”, jossa Taiwanin saari nähdään osana Kiinaa.

Länsiyhteisön pettymykseksi, Xin hallitus on kieltäytynyt arvostelemasta Venäjän sotilaallisia toimia Ukrainassa. Kiina on lisännyt venäläisen öljyn ja kaasun tuontia ja auttanut Moskovaa kompensoimaan länsimaiden asettamia pakotteita.

Huomionarvoinen oli myös Xin kehotus Samarkandin kokouksessa, etteivät Keski-Aasian naapurimaat antaisi ”ulkopuolisten horjuttaa niiden vakautta värivallankumouksilla”. Tätä ehkäisemään Kiinan presidentti tarjoutui perustamaan yhteistyöjärjestön maiden kesken ”alueellisen terrorisminvastaisen koulutuskeskuksen”.

Patruševin Kiinan-vierailun aikoihin, Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden lupasi maansa puolustavan Taiwanin kapinallista maakuntaa asein, mikäli Kiina hyökkäisi sinne.

Kommentoin hieman joitakin ajankohtaisia uutisia (en oheista linkkejä, mutta kommentit liittyvät valta(vale)median kirjoituksiin). Käytän otsikossa termiä ”atlanttinen”, sillä tämän päivän Suomessa vaikuttaa voimakkaasti Atlantin takainen, ulko- ja turvallisuuspoliittiseen valeasuun kiedottu ääri-ideologia, ”atlantismi”, jonka ainoa tarkoitus on ylläpitää Yhdysvaltojen globaalia hegemoniaa.

***

Washingtonissa sijaitseva ulko- ja turvallisuuspolitiikan ajatushautaamo Atlantic Council on myöntänyt Sauli Niinistölle ”maailmankansalaisen” tunnustuspalkinnon. Niinistö on yksi kuudesta palkinnon saajasta, jotka ovat ”ainutlaatuisella henkilökohtaisella panoksellaan pyrkineet kohentamaan maailman tilaa”, eli selkosuomeksi, toimineet vuosikymmenien ajan Yhdysvaltojen etujen ajajina omissa kotimaissaan.

Niinistön elämäntyö on keskittynyt Suomen ”lännettämiseen”: ensin junailtiin jäsenyys Euroopan unionissa ja sitten ryhdyttiin edistämään hitaampaa projektia, eli Suomen liittämistä sotilasliitto Naton jäseneksi. Samalla on määrätietoisesti heikennetty ja lopulta katkaistu välit Venäjään ja varmistettu, että Suomesta tehdään Baltian traumavaltioiden tyylinen, venäläisvastainen sillanpääasema, lännen sotakoneiston käyttöön.

Niinistön pinttynyt atlantismi on ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tarkemmin seuraaville paljastunut varmasti jo kauan sitten, mutta vasta Nato-jäsenhakemuksen myötä on viimeinenkin maski pudonnut Lännen-Saulin kasvoilta. Nyt amerikkalaista ylivaltaa ajetaan Mäntyniemestä täysin avoimesti ja Ukrainan sodankäyntiä tuetaan taloudellisesti ja sotilaallisesti, jotta Suomi varmasti nähtäisiin sodan osapuolena Kremlissä.

***

Yhdysvaltojen puolustusministeriö on ilmoittanut myöntävänsä uuden, 600 miljoonan dollarin arvoisen turvallisuusapupaketin Ukrainalle. Pentagonin tiedotteen mukaan apu sisältää muun muassa lisäammuksia HIMARS-rakettijärjestelmiin, tuhat tarkkuusohjattua 155 mm:n kranaattia, 36 000 105 mm:n ammusta ja neljä vastatykistötutkaa. Yhteensä Yhdysvallat on antanut noin 15,8 miljardia dollaria ”turvallisuusapua” Ukrainalle.

Amerikkalainen asevienti suuntautuu myös Kiinan alueelle. Yhdysvaltojen ulkoministeriö on ilmoittanut 1,1 miljardin dollarin sotatarvikepaketin myymisestä Taiwanille, vaikka Washington väittää sitoutuneensa ”yhden Kiinan” politiikkaan, jossa itsehallinnollinen Taipei nähdään kaikesta huolimatta kuuluvan manner-Kiinaan.

Sotapaketti sisältäisi ainakin 60 laivantorjuntaohjusta sekä sata ilmataisteluohjusta. Kiina on varoittanut ”vastatoimista” ja Yhdysvallat puolestaan harkitsee ”ennaltaehkäiseviä pakotteita” Kiinaa vastaa, ”jotta Kiina ei hyökkäisi Taiwaniin”. Geopoliittisen valtaistuinpelin lisäksi Kiinan kiusaamisen taustalla taitaa piillä mikrosiruteollisuuteen liittyvä teknologinen kilpavarustelu?

***

Ruotsin viime sunnuntaisten valtiopäivävaalien tulos on selvinnyt päiväkausien ääntenlaskennan jälkeen. Sosiaalidemokraatit jatkaa suurimpana puolueena, mutta oikeisto nousi punavihreää blokkia suuremmaksi.

Toiseksi nousi ”kansallismielinen” ja ”maahanmuuttokriittinen” ruotsidemokraatit, mutta tästä huolimatta uuden hallituksen ruoriin tarttunee kolmanneksi jäänyt maltillinen kokoomus? Erikoiselta kuulostavaa ”demokratiaa”, mutta näin kansalaisia halveksivasti asiat hoidetaan sivistyneessä Lännessä™.

Ruotsidemokraattien menestyksen myötä jotkut väittävät, että ”oikeistolaiset voimat” olisivat nousemassa ympäri Eurooppaa. Vaikka tällaiset äänestystulokset osoittavat, että on paljon äänestäjiä, jotka haluaisivat oikeistopopulistien heille (katteettomasti) lupaamia asioita, puolueiden omilla ohjelmilla ei ole käytännössä kovin paljon vaikutusta euromaiden sisä- tai ulkopolitiikkaan.

Ruotsidemokraatit ovat perussuomalaisten tavoin pyrkineet ”salonkikelpoistumaan” ja ongelmallisia mielipiteitä omaavat jäsenet on savustettu ulos puolueesta (läntiseen arvopohjaan sopiva vihapuhe venäläisiä kohtaan on sentään yhä sallittua, kuten Suomessakin).

Tänä päivänä ruotsidemokraatit tukevat samoja asioita kuin suurin osa muistakin puolueista, eli Yhdysvaltojen ylivaltaa, Nato-jäsenyyttä, Israelin sionismia, uusliberaalia kapitalistista talouspolitiikkaa, samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta ja jopa sukupuolenkorjausleikkauksia (!). Sellaista on ”kansalliskonservatismi” nykyään.

Toki ruotsidemokraatit sanovat vastustavansa maahanmuuttoa ja pitävät aika ajoin populistista älämölöä aiheesta, mutta Ruotsin väestökehitykseen tällä verbaliikalla ei ole vaikutusta. Sama koskee kaikkia muitakin muka-vaarallisia, mutta loppupelissä perin liberaaleja oikeistopuolueita, joiden äänestäjät uskovat harhaanjohtavasti, että asiat muuttuvat dramaattisesti Euroopassa, kunhan kansalaiset vain äänestävät kovemmin.