Epätoivoinen Yhdysvallat on valmis tuhoamaan viimeisetkin itsemääräämisoikeuden rippeet omilta – pääasiassa eurooppalaisilta – liittolaisiltaan. Jopa amerikkalaisten tuella aikoinaan perustettu Euroopan unioni on vainoharhaiselle hegemonille nyt kilpailija, jota täytyy heikentää.

Eurohallitusten häpeällinen alistuminen Washingtonin komentoon yritetään toki yhä kätkeä ”transatlanttisen kumppanuuden” julistamiseen. Tämä ei koske vain Baltian pienten traumavaltioiden, Viron, Latvian ja Liettuan, kiihkeän länsimielisiä hallituksia. Myös Saksa, Ranska, Italia ja Espanja, ovat taipuneet hokemaan epäuskottavaa mantraa ”lännen yhtenäisyydestä”.

Edes Nord Stream -kaasuputkien räjäyttäminen ei ole tuonut julkisuuteen poliitikkoja tai asiantuntijoita, jotka uskaltaisivat kyseenalaistaa Yhdysvaltojen valtioterrorismiin rinnastettavat toimet. Kaasuputkien tuhoaminen antaa amerikkalaisfirmoille ylivoimaisen kilpailuedun, mutta tästä huolimatta Suomessakin esitetään absurdeja kommentteja tyyliin, ”on vaikea kuvitella muuta kuin että tämä viittaa Venäjään”.

Tämä surullinen suuntaus ei ole jäänyt huomaamatta Vladimir Putinilta, joka jo kesäkuussa totesi, että ”jos maa tai maaryhmä ei kykene tekemään itsenäisiä päätöksiä, se tarkoittaa, että se on jo jossain määrin siirtomaa, ja siirtomailla ei historiallisesti ole tulevaisuutta, eikä niillä ole mahdollisuuksia selvitä kovasta geopoliittisesta kamppailusta”.

Miten on ymmärrettävissä, että euromaiden hallitukset ovat valmiita tekemään kotimaistaan taistelutantereita ja kansalaisistaan tykinruokaa sodassa, joka ei ole heidän, vaan Yhdysvaltojen sota Venäjää vastaan? Useimmat valtionpäämiehet, poliitikot ja byrokraatit tuntuvat myyneen itsensä dollarin valtaa pönkittääkseen.

Yhdysvaltojen sotaisa toiminta ei tulisi päättymään Venäjän kaatamiseen, vaan seuraavana olisi vuorossa Kiina. Koska yksinvallasta yritetään pitää kiinni katkeraan loppuun saakka, on välttämätöntä lopettaa kansallisen suvereniteetin teeskentely Euroopassa, sekä tuhota kaikki itsenäisyyteen viittaava Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa.

Wolfowitzin doktriini on selvästi yhä voimissaan ja myös Bidenin hallinto toteuttaa sitä käytännössä. Yhdysvaltojen ulkopoliittisena ohjenuorana on yhä torjua haastajien esiinnousu ja yrittää säilyttää asemansa ainoana globaalina suurvaltana. Myös Nord Stream -kaasuputkien räjäyttäminen vaikuttaa liikkeeltä, jonka tarkoituksena on osoittaa Yhdysvaltojen herruus Venäjään nähden.

Washingtonin synkkä pitkän tähtäimen suunnitelma on toki paljastunut jo kaikille, jotka ovat vaivautuneet tarkastelemaan tilannetta kriittisemmin. Tarkoituksena on tuhota Venäjä ja luoda sen valtavalle maantieteelliselle alueelle kourallinen asiakasvaltioita, joita käytettäisiin myös hyökkäyksessä Kiinaa vastaan.

Sauli Niinistöä muunnellusti siteeraten voisi sanoa, että ”demokratian naamio on riisuttu ja lännen totalitarismin kasvot näkyvät”. Nyt jopa Suomessa vaaditaan yksimielisyyttä ja uhrimieltä ja psykologisen operaation juoni on sangen yksinkertainen: Venäjä on paha lainsuojaton, Ukraina viaton uhri ja Yhdysvallat tarinan sankariseriffi.

Euroopan maiden itsetuhoinen politiikka on täysin vastoin kansalaisten etuja, mutta vallanpitäjät eivät näytä tästä välittävän. Korona-ajan kurimuksesta on siirrytty sota-ajan tunnelmiin ja energiakriisin myötä meitä pelotellaan hyytävällä talvella. Näinkö elämme todeksi amerikkalaista unelmaa köyhtyvässä Nato-Suomessa?