Kuukausi: marraskuu 2018

Venäjän presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut sopimuksen Iranin ja Euraasian talousunionin välisestä vapaakauppa-alueesta, helpottaen näin Iranin liittymistä Euraasiaan.

Kremlin tiedotteen mukaan Iranin liittyminen talousunionin kumppanimaaksi on hyväksytty aiemmin tässä kuussa Venäjän duumassa sekä kaksikamarisessa parlamentissa eli liittokokouksessa.

Sen lisäksi että Iran on sopinut vapaakauppa-alueesta Euraasian talousunionin kanssa, Putinin allekirjoittama dokumentti tarkoittaa sitä, että Venäjä ja Iran tulevat tekemään läheistä yhteistyötä talouden lisäksi myös muissa asioissa.

Euraasian talousunioni on poliittinen ja taloudellinen liitto, jonka jäsenmaita ovat tällä hetkellä Venäjä, Valko-Venäjä, Armenia, Kazakstan ja Kirgisia. Unioni on kansainvälinen organisaatio, jonka tarkoituksena on kannustaa alueellista taloudellista integraatiota vapaakaupan ja kansalaisten liikkuvuuden myötä.

Euraasian talousunioni perustettiin vuonna 2015, jolloin se syrjäytti 2001–2014 toimineen Euraasian talousyhteisön. Unioni integroi yhteen talousalueeseen 183 miljoonaa ihmistä sekä kotimaisen tuotannon, jonka arvo ylittää neljä biljoonaa dollaria. Toivottavaa olisi, että Euraasian unioni kehittyisi taloushankkeesta myös poliittiseksi unioniksi.

Euraasian talousunionin pääministerit päättivät maaliskuussa panna liittymiskeskustelut Teheranin kanssa etusijalle. Putin sanoi jo elokuussa Moskovan haluavan, että Iran liittyy Euraasiaan; tämä siirto tuo Venäjää ja Irania lähemmäksi yhteen myös strategisessa kumppanuudessa. ”Iran on Venäjän pitkäaikainen kumppani. Me uskomme että kahdenväliset suhteet vähentävät paineita myös Iranin ydinsopimuksen suhteen”, sanoi Putin toimittajille.

Vaikka politiikassa puhutaan julkisesti enimmäkseen talousasioista, on Iranin liittyminen Euraasiaan vahva signaali siitä, että Euraasian nouseva järjestys alkaa muotoutua. Iran on Yhdysvaltojen Lähi-idän hegemonian esteenä, joten se on tärkeässä roolissa Venäjän kumppanimaana. Halford Mackinderin enteellinen teoria globaalista kilpailusta ja Euraasian herruudesta on konkreettisesti totta.

G20-maiden johtajat tapaavat perjantaina ja lauantaina Buenos Airesissa, Argentiinassa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 10 vuotta ensimmäisestä G20-huippukokouksesta, joka järjestettiin vuonna 2008 maailmanlaajuisen finanssikriisin johdosta.

Stephen Lendmanin mielestä Kiovan järjestämä provokaatio Mustallamerellä ja Trumpin kauppasota Kiinan kanssa vaikuttavat varmasti kokouksen kulkuun, Syyrian päättymättömältä tuntuvasta sodasta, Iranin ja Venäjän pakotteista, sekä muista geopoliittisista kuvioista puhumattakaan.

Tiistaina Yhdysvaltojen turvallisuusneuvonantaja John Bolton sanoi, että Trump tapaa Vladimir Putinin, Xi Jinpingin, Angela Merkelin, Japanin Shinzō Aben, Etelä-Korean Moon Jae-inin, Turkin Erdoğanin, Intian Narendra Modin ja Argentiinan Mauricio Macrin Buenos Airesissa. Tapaamisesta saudiprinssi Mohammad bin Salmanin kanssa ei ole vielä tietoa, mutta sekään ei ole poissuljettua.

Trump uhkasi tosin peruuttaa tapaamisensa Putinin kanssa johtuen Kertšinsalmen selkkauksesta. Alustavien tietojen mukaan Putinin ja Trumpin olisi tarkoitus keskustella kahdenvälisesti ”turvallisuudesta, asevalvonnasta sekä Lähi-idän tapahtumista”. Oliko Kertšinsalmen provokaatio strategisesti ajoitettu ennen tämän viikon G20-huippukokousta?

Todennäköisesti Porošenkon yhdessä Englannin ja Yhdysvaltojen kanssa järjestämän selkkauksen taustalla on tiettyjen tahojen halu lisätä jännitteitä idän ja lännen välille. Ehkäpä tarkoitus oli myös estää Putinia ja Trumpia tekemästä mitään kahdenvälisiä sopimuksia? Porošenkon presidenttiys on myös vaakalaudalla, mutta länttä tuskin haittaa, mikäli Julija Tymošenko nousee Ukrainan seuraavaksi nukkehallitsijaksi.

Trumpin ja Xi Jinpingin tapaamiselta odotetaan myös paljon. Nähtäväksi jää, pääsevätkö johtajat sopuun mistään asiasta, ja jatkuuko kauppasota Washingtonin ja Pekingin välillä. Trumpin politiikasta kärsii erityisesti myös Euroopan unioni, joka oli aiemmin Trumpin mielestä Kiinaakin pahempi ”uhka” Yhdysvalloille. Tällainen puhe on tuskin eurooppalaisten atlantistien mieleen.

Kiinan Yhdysvaltojen suurlähettiläs Cui Tiankai on varoittanut ”vakavista seurauksista”, mikäli Trump ja Xi eivät pääse sopuun. ”Historian oppitunnit ovat selviä. Viime vuosisadalla käytiin kaksi maailmansotaa. Niiden välillä oli suuri lama. En usko, että kukaan haluaisi historian toistavan itseään, joten ihmisten tulisi käyttäytyä vastuullisesti”, Cui toteaa haastattelussaan uutistoimisto Reutersille.

Kiina ei aloittanut kauppasotaa, joten kiinalaisten mielestä on Trumpista kiinni, kuinka pitkälle asiassa mennään. Kiina ei kuitenkaan hyväksy Trumpin yksipuolisia vaatimuksia. Ottaen huomioon Washingtonin halun hyökätä Kiinaa vastaan, G20-kokouksen keskusteluista on tulossa vaikeita. Trump on myös uhannut asettaa kiinalaisille tuotteille uusia pakotteita, ellei G20-tapaaminen johda Yhdysvaltojen intressien mukaisiin tuloksiin.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov puolestaan sanoi, että Putinin ja Trumpin tapaaminen G20-kokouksessa on jo lyöty lukkoon, eikä Kremlille ole ilmoitettu muutoksista.  Olisi vaikea kuvitella, etteivät Putin ja Trump tapaisi toisiaan Buenos Airesissa kun kumpikin osallistuvat samaan kokoontumiseen.

[Myöhemmin tehty lisäys: Trump twiittasi tänään, että kahdenkeskinen tapaaminen Putinin kanssa G20-kokouksessa on peruttu. Syyksi kerrottiin kiristynyt tilanne Ukrainassa ja se, ettei Venäjä ole palauttanut haltuun ottamiaan Ukrainan laivaston aluksia ja miehistöä. Washingtonin neokonnat siis kykenevät kiristämään idän ja lännen välejä entisestään.]

Tuore Pew Research Centerin tutkimus paljastaa, että saksalaiset ja amerikkalaiset omaavat hyvin erilaisia mielipiteitä mitä tulee heidän maidensa välisiin suhteisiin. Siinä missä amerikkalaiset ajattelevat ”kaiken olevan ihan hyvin”, Saksassa suhtautuminen Yhdysvaltoihin on muutoksessa.

Mutta itse tutkimukseen. Seitsemän kymmenestä amerikkalaisesta uskoo, että Yhdysvaltojen ja Saksan välinen suhde on ”hyvä”. Saksalaisista kuitenkin vain 24 prosenttia on samaa mieltä, ja 72 prosenttia sanoo haluavansa Saksalle enemmän riippumattomuutta Yhdysvaltojen ulkopolitiikasta.

70 prosenttia amerikkalaisista puolestaan haluaisi, että Yhdysvallat tekisi ”enemmän yhteistyötä” Saksan kanssa, mutta vastaavasti vain 41 prosenttia saksalaisista haluaisi enemmän yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Tällä välin 69 prosenttia haluaisi Saksan lisäävän yhteistyötä Venäjän kanssa, ja 67 prosenttia lisäävän sitä Kiinan kanssa.

Useimmat amerikkalaiset (68%) ja saksalaiset (53%) ajattelevat, että vapaakauppa hyödyttää heitä henkilökohtaisesti. Pakotepolitiikka ja kauppasota eivät kuulosta toimivalta politiikalta. Kummankin maan ylivoimainen enemmistö uskoo edelleen, että kasvavat kauppa- ja liikeyhteydet muiden maiden kanssa ovat hyödyllisiä heidän mailleen.

Toivottavasti tämä saksalaisten ”euraasialainen orientoituminen” heijastuisi tulevaisuudessa myös itse politiikkaan niin Saksassa kuin Euroopassa ylipäänsä. Olisi korkea aika ryhtyä kehittämään Euroopan ja Euraasian sydänmaan välisiä suhteita paremmiksi, ja jättää angloamerikkalaiseen järjestykseen tukeutuva transatlantismi vähemmälle.

Suomesta tällainen lähes vallankumouksellinen muutosliike ei tietenkään lähde liikkeelle, mutta päättäjämme tulkoon sitten vikisten isompien naapurimaiden perässä. Toivottavasti saksalaisten mielipide heijastuu vielä poliittiseen todellisuuteen.

Ukrainan presidentti Petro Porošenko ehdotti maanantaina Ukrainan parlamentille poikkeustilalain käyttöön ottamista Kertšinsalmella sunnuntaina tapahtuneen yhteenoton takia. Parlamentti hyväksyi ehdotuksen kiihkeän keskustelun jälkeen maanantai-iltana. Poikkeustila astuu voimaan tämän viikon keskiviikkona, marraskuun 28. päivänä.

Epäilemättä Porošenko olisi halunnut voimaan kuudenkymmenen päivän poikkeustilan, tarkoituksenaan siirtää ensi vuoden alun presidentinvaaleja, mutta aikaa lyhennettiin ja poikkeustila kestää toistaiseksi vain kolmenkymmentä päivää. Porošenkon mukaan poikkeustilaan ei liity minkäänlaisia rajoituksia ukrainalaisten kansalaisoikeuksiin, mutta jopa ukrainalainen media tuntuu olevan epäilevällä kannalla. Ukrainalaisten luottamus Porošenkoon ja parlamenttiin on heikko.

Kyiv Post-lehden mukaan monista parlamentin edustajista on outoa, että poikkeustila julistetaan tällaisen meriselkkauksen yhteydessä, varsinkin kun itse Ukrainan kriisi on kestänyt jo viisi vuotta. On myös mahdollista, että poikkeustilalakia voidaan pitkittää, mikäli ”Venäjän aggressiivisuus” jatkuu. Ei ole vielä selvää, miten tämä määritellään, ja olisiko parlamentin hyväksyttävä jatkoaika, vai onko Porošenkolla aiemman päätöksen takia toimeenpanovalta jatkon suhteen.

Poikkeustilalla on arveltu olevan negatiivinen vaikutuksensa myös siihen, ettei Ukraina houkuttele sijoittajia tai muutakaan ulkomaista liiketoimintaa, maan sisäisen epävakauden takia. Ilmeisesti Porošenkon hallinto on jo tältä osin luovuttanut ja pyrkii saamaan länneltä yhä lisää taloudellista ja sotilaallista tukea. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi, että Naton jäsenet antavat ”täyden tuen” Ukrainalle, mutta on eri asia, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Porošenko voi tosin saada näistä verbaalisista tuen ilmaisuista lisäpontta uusille provokaatioille.

Kuten arvata saattoi, suomalaisen median Venäjä-uutisointi ja asiantuntijoiden lausunnot olivat täysin länsipropagandan mukaisia. Objektiivisuutta ei voinut juuri havaita. Kertšinsalmen tapahtumiin oli syypää yksin Venäjä, eikä tietääkseni yksikään suomalainen toimittaja tai asiantuntija edes epäillyt Ukrainan merivoimien osuutta asiassa, saati Porošenkon mahdollisia motiiveja liittyen lähestyviin presidentinvaaleihin. Vastuullista journalismia?

Syyllinen tapahtumiin oli selvillä jo ennen varsinaista tutkintaa ja tietenkin Porošenkon ystävä, presidentti Niinistö, ilmoitti närkästyksestään Venäjän toimintaan. Myös EU ja Yhdysvallat tuomitsivat Venäjän toimet. Atlantistit ovat jo vaatineet Natoa lähettämään sotilasaluksia Asovanmerelle. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kehotti kuitenkin Ukrainan läntisiä sponsoreita ”rauhoittelemaan niitä, jotka lietsovat sotahysteriaa Ukrainan presidentinvaaleja tai muita tapahtumia silmällä pitäen”.

Venäjän merivoimien alukset valtasivat sunnuntaina kolme Ukrainan laivaston alusta Mustallamerellä lähellä Krimin niemimaata.

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB perustelee alusten pysäyttämistä ja haltuunottoa sillä, että ne olisivat tunkeutuneet laittomasti Venäjän aluevesille, kieltäytyneet pysähtymästä varoituksista huolimatta ja liikkuneet vaarallisella tavalla.

FSB on tiedottanut, että kolme Ukrainan sotilasta loukkaantui, sillä aseita käytettiin Ukrainan armeijan laivojen pysäyttämiseksi. Laivat saarrettiin ja venäläissotilaat ottivat ne haltuunsa. Loukkaantuneille on annettu asianmukaista hoitoa.

Ukraina kiistää, että sen alukset olisivat tehneet mitään väärää, mutta eri lähteiden mukaan sotalaivat tulivat paikalle tutkat pois päältä ja ilmoittamatta tulostaan Venäjän rajavartiostolle. Yhteydenottoihin ei reagoitu mitenkään ja Venäjän armeija päätti toimia. Tilanne Kertšinsalmella on aiemminkin ollut jännitteinen. Kyseessä oli selvästi laskelmoitu provokaatio Ukrainan puolelta.

Ukrainan presidentti Petro Porošenko esitti heti parlamentissa, että välikohtauksen vuoksi Ukrainaan julistettaisiin poikkeustila. Jos poikkeustila astuu voimaan, voi Porošenko rajoittaa kansalaisoikeuksia ja laajentaa oman hallintonsa toimivaltaa.

Porošenkon suosio on ollut jyrkässä laskussa ukrainalaisten keskuudessa. Avoin konflikti Venäjän kanssa olisi Porošenkolle eduksi, sillä vapailla vaaleilla hänen valtakautensa tuskin jatkuu. Ukrainassa on presidentinvaalit ensi vuoden maaliskuussa, mutta jäävätkö vaalit nyt pitämättä Porošenkon takertuessa valtaansa?

Tilanne on alkanut jo eskaloitua, sillä itä-Ukrainassa armeijan joukot aloittivat sunnuntaina massiivisen tulituksen kohti Donetskin kansantasavallan alueita. Myös Donetskin pääkaupunkiseudun lähiöt ovat olleet tulituksen kohteena. Tämä tarkoittaa, että Porošenkon hallinto pyrkii tietoisesti kiihdyttämään konfliktia alueella.

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu istuntoon tapauksen tiimoilta maanantaina nopealla aikataululla tilanteen tulenarkuuden vuoksi. Istuntoa ovat pyytäneet sekä Venäjä että Ukraina. Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa puhkesi useita mielenosoituksia sunnuntai-iltana ja tilanne pääkaupungissa on räjähdysherkkä.

Julian Assangen tapaus on jälleen esillä. On mahdollista, että hänet luovutetaan Yhdysvaltoihin, missä häntä odottavat ankarat syytteet ulkoministeriön salaisten asiakirjojen vuotamisesta Wikileaks-paljastussivuston kautta.

Philip M. Giraldi on seurannut Assangen ja Wikileaks-sivuston toimintaa ja esittää kysymyksen: Jos olet toimittaja ja päätät kirjoittaa paljastuksen jostain selvästi epäeettisestä ja mahdollisesti jopa laittomasta toiminnasta, mitä siitä seuraa? Voit voittaa Pulitzer-palkinnon, tai saatat päätyä piilottelemaan Ecuadorin Lontoon-lähetystössä kuusi vuotta. Mieleen tulee myös toimittaja Gary Webbin kohtalo.

Julian Assange on tällä hetkellä uutisissa kahdesta syystä. Ensinnäkin on todistettu luotettavasti, että Ecuadorin suurlähetystö, joka edustaa uutta, Assangelle epäystävällistä, Washingtonin painostamaa hallitusta, saattaa pian ryhtyä toimiin Assangen karkottamiseksi. Viime viikolla Yhdysvallat paljasti vahingossa, että Assangea vastaan ​​on sinetöity rikosoikeudellinen syyte, joka on valmis nostettavaksi Assangen luovuttamiseksi Britanniasta heti, kun hänet karkotetaan suurlähetystöstä. Valkoisen talon mukaan Wikileaks on \”vihamielinen tiedustelupalvelu\”.

Varsinaiset rikossyytteet ovat vielä tuntemattomia, mutta ne voivat liittyä vuoden 1917 vakoilusäädökseen, joka teoriassa antaa hallitukselle laajat valtuudet rankaista jokaista, joka vastaanottaa ja levittää turvaluokiteltuja tietoja. On myös olemassa mahdollisuus, että Yhdysvaltojen oikeusministeriö yrittää väittää Assangen aktiivisesti toimineen Venäjän hyväksi, salaliitossa Yhdysvaltoja vastaan. Assangea on aiemmin syytetty jopa Venäjän vakoojaksi.

Giraldin mukaan vaarana on, että Yhdysvaltojen hallitus kykenee luomaan riittävästi uhkakuvia saadakseen vakoilulain perusteella läpi syytteen salaisiksi luokiteltujen tietojen luvattomasta käsittelystä. Tällaisesta ei ole ketään toimittajaa aiemmin syytetty. Jotkut taas toivovat, että oikeusministeriössä ja Valkoisessa talossa ymmärretään, että perustuslain ensimmäisen pykälän lisäys ja lehdistönvapauden tärkeys painavat vaa\’assa enemmän kuin Assangen rankaiseminen.

Jos syytteet nostetaan, niistä koituu vahinkoa sananvapaudelle ja lehdistön vapaudelle. Useat kirjoitukset amerikkalaisissa lehdissä perustuvat hallituksen sisältä saatuihin luottamuksellisiin ja anonyymeihin tietoihin. Jos Assange tuomitaan, valtio voi hyväksikäyttää ennakkotapausta ja hyökätä monia toimittajia ja sanomalehtiä vastaan uhkaamalla oikeustoimilla paljastusten yhteydessä.

Yhdysvaltojen halu rangaista Assangea, joka on tuonut esiin ikäviä asioita Yhdysvaltojen politiikasta ja hämäristä toimista maailmalla, tuo mieleen myös viime aikojen erikoiset tapahtumat Suomessa. Perustuslain vastaisten tiedustelulakien kiireellinen läpiajo, suunnitelmat kokoontumisvapauden rajoittamisesta…mitä muuta vielä on tulossa? Suomessa on myös aloittanut toimintansa Helsingin Sörnäisissä sijaitseva hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus, joka lienee jonkinlainen CIA:n peiteorganisaatio. Keskus omaa Suomessa jopa \”lainkäytöllisen koskemattomuuden\”.

Sosiaalisessa mediassa on spekuloitu hybridikeskuksen tarkoitusta. Se tuntuu keskittyvän informaatiosodankäyntiin, Venäjän oletettuun \”uhkaan\”, sekä euroamerikkalaisen liberaalin järjestyksen puolustamiseen. Eräiden arvioiden mukaan se pyrkii myös puuttumaan poliittisen vallan ja sotilasliitto Naton arvosteluun, hankaloittamaan vaihtoehtomedian toimintaa, sekä keräämään tietoa toisinajattelijoista.

Jotain perin kummallista tuntuu Suomessa olevan nyt tekeillä; Assange tuskin tulee jäämään yksittäistapaukseksi, sillä internet-sensuuri tulee vain lisääntymään samalla kun kansalaisoikeuksia kavennetaan. Ihmiset saavat varoa mitä sanovat ja kirjoittavat. Helpoimman kautta päästään, kun kansalaisten rehelliset epäilyt ja huolenaiheet leimataan vaikkapa Venäjän trollitehtaan hengentuotteiksi. Totuuden etsijöille infosota-aikamme on perin vaikea.

Presidentti Recep Tayyip Erdoğan

Puheessaan paikallisille viranomaisille keskiviikkona, Turkin presidentti Erdoğan syytti liikemies George Sorosia avunannosta vangitulle turkkilaiselle liikemiehelle ja aktivistille, Osman Kavalalle, jota syytetään yrityksistä kaataa Turkin hallitus.

Viime viikolla neljätoista turkkilaista tutkijaa ja aktivistia pidätettiin yhteydenpidosta vankilassa istuvan Kavalan kanssa. Erdoğanin mukaan Kavala on Sorosin rahoittamana tukenut terrorismia ja mielenosoituksia Turkissa. Erdoğan syytti Sorosia Istanbulin Gezi-puiston vuoden 2013 mielenosoituksista, jotka olivat yksi Erdoğanin valtakauden suurimmista haasteista.

Erdoğanin mukaan vangittu Kavala on \”Sorosin edustaja Turkissa\”. Kavala on odottanut oikeudenkäyntiä vankeudessa jo vuoden. \”Ja kenelle hän tekee töitä?\”, Erdoğan kysyi retorisesti ja jatkoi: \”kuuluisalle unkarinjuutalaiselle, George Sorosille, joka lähettää ihmisiä eri puolille maailmaa aiheuttamaan epäjärjestystä ja repimään kansakuntia rikki. Hän käyttää valtavat määrät rahaa tätä tarkoitusta varten\”, Erdoğan totesi.

Erdoğanin sanat toivat mieleen Unkarin pääministeri Viktor Orbánin retoriikan. Molemmat miehet tuntevat Sorosin ennestään. Orbán on myös kehunut Erdoğania Turkin \”vakaudesta\”. Orbánin hallinto on useaan otteeseen ilmaissut, ettei se hyväksy miljardööri Sorosin sponsoroimien kansalaisjärjestöjen toimintaa, syyttäen Sorosia puuttumisesta entisen itä-Euroopan kotimaansa asioihin globalisaation ja laittoman maahanmuuton edistämiseksi. Orbánin ja Erdoğanin mielestä Soros rahoineen on monien epävakauttamisyritysten takana. CIA:ta ei sentään mainittu, vaikka silläkin on sormensa pelissä.

Kesäkuussa Unkarin viranomaiset hyväksyivät \”Pysäytä Soros\”-lakipaketin, jonka mukaan laittomien siirtolaisten avustaminen voi johtaa vankeustuomioon. Nyt kun Erdoğanin välit Yhdysvaltoihin ovat rakoilleet, on hänkin uskaltautunut syyttämään Sorosia. On syytä muistaa, että Soros on kuitenkin vain laajemman globalistieliitin yksi julkinen kasvo. Erdoğan tietää, että hänet yritetään syrjäyttää vallasta. Jos tämä saa Turkin tosissaan siirtymään Euraasian leiriin, sen parempi.

Kun Yhdysvallat asetti Iranille uusia ankaria pakotteita, ulkoministeri Mike Pompeo uhkasi Irania sanoen, että jos tämä ei ryhdy käyttäytymään kuin ”normaali maa”, sen koko talous tulee romahtamaan.

Pompeon viesti tarkoitti tietenkin, että Yhdysvallat haluaa Iranin tavalla tai toisella luovuttavan suvereniteettinsa ja menettävän vaikutusvaltansa.  Tämä on ollut Yhdysvaltojen ja Israelin suunnitelmissa jo pitkään. Tietenkään Iranin ei kannata tällaiseen suostua; varoittavia esimerkkejä maailmalla riittää.

Mutta millainen sitten on ”normaali maa”? Koska ohje tuli Washingtonista, voidaan kysyä, onko Yhdysvallat itse ”normaali” maa? Poliitikot demokraateista republikaaneihin ovat usein määritelleet Amerikkaa pikemminkin ”poikkeukselliseksi” maaksi. He elävät yhä unipolaarisen hetken tuottaman harhan vallassa, kuvitellen Yhdysvalloilla olevan messiaaninen valtuutus johtaa koko maailmaa, ja sanella muille maille, mitä heidän tulee tehdä, kenen kanssa käydä kauppaa ja kenen kanssa ei.

Venäjän presidentti Vladimir Putinin tätä aihetta sivuava mielipidekirjoitus julkaistiin New York Timesissa syyskuussa vuonna 2013. Teksti käsitteli Yhdysvaltojen toimia Syyriassa, mutta sisälsi myös kritiikkiä, joka kohdistui Yhdysvaltojen luuloon omasta ”poikkeuksellisuudestaan”. Tämä arrogantti konsepti ei tunnu enää oikein sopivan 2000-luvun maailmaan, aivan kuten ei englantilaisten tai ranskalaisten kolonialismikaan. Putinin mielestä amerikkalainen ajattelu oli vaarallista (ja tämä siis tapahtui Obaman presidenttikaudella).

Tästä huolimatta ”amerikkalainen poikkeuksellisuus” on uskomus, joka läpäisee yhä amerikkalaisen yhteiskunnan. Kuka tahansa amerikkalainen, joka ei tätä käsitystä jaa, on ”epäamerikkalainen”, jopa epäisänmaallinen. Mutta kuten Washingtonin yliopiston Peter Kuznick on todennut, me emme elä enää 90-lukua, vaan multipolaarisen maailman alkuaikaa. Pompeolle kumppaneineen tämä ei ole vielä mennyt perille, eikä kaikille Amerikan eurooppalaisille vasalleillekaan.

Yhdysvaltojen poikkeuksellisuus heijastuu myös ulkopolitiikkaan. Yhdysvalloilla on itse itselleen antamat valtuudet pommittaa, hyökätä ja sponsoroida vallanvaihto-operaatioita ympäri maailmaa. Olipa kyseessä Ukraina, Syyria, Iran, Afrikan tai Latinalaisen Amerikan maat, on varma, että spontaaneissa kumouksissa ja terrori-iskuissa ei ole mitään spontaania, vaan taustalla on Washingtonin juonittelu ja geopoliittiset intressit. Yhdysvaltojen hallituksesta on myös normaalia käyttää 650 miljardia dollaria sotilaallisiin kustannuksiin joka vuosi.

Tämä kaikki on Yhdysvalloille normaalia käytöstä ja ulkoministeri Mike Pompeo kannattaa täysin tätä ideologiaa. Se mikä on toisille imperialistista militarismia on amerikkalaiselle eliitille vain normaalia käytöstä, johon sillä on ”oikeus”. Mutta entä jos Iran, tai joku muu maa, ryhtyisi toimimaan samoin, hyökkäilisi naapurimaihin ja järjestäisi vallanvaihtoja siellä sun täällä? Sehän ei tietenkään olisi hyväksyttävää.

On toki hyvä, etteivät kaikki maat käyttäydy kuten Yhdysvallat. Koko planeetta olisi jo raunioina, jos näin olisi. Valitettavasti Yhdysvaltojen johto on liian ylimielistä ja älyllisesti vajavaista ymmärtääkseen, että esimerkiksi Iranin historia ja kulttuuri on vuosituhansia vanha. Pompeo uhkailee ja syyttelee maata, joka on hienostuneempi, oppineempi ja rauhanomaisempi kuin Yhdysvallat on koskaan ollut sen lyhyen ja väkivaltaisen historian aikana.

Yhdysvaltojen vaikutusvalta, samoin kuin sen oletettu poikkeuksellisuus, hiipuvat kyllä hiljalleen pois. Toivottavaa olisi, että hegemonian murentuessa siitä tulisi ”normaali maa”, joka ei ryntäilisi valtameren yli aseineen. Korjattavaa löytyisi kotimaastakin, terveydenhuollosta koulutukseen ja infrastruktuurin kunnossapitoon. Yhdysvallat pyrkii yhä olemaan globaali toimija, joten aseellisen konfliktin uhat eivät ole poissuljettuja.

Kun multipolaarisesta maailmasta tulee toden teolla uusi normaaliuden lipunkantaja, Iranin, Kiinan, Venäjän ja monen muun maan ei tarvitse enää yrittää mahtua vanhan, amerikkavetoisen järjestelmän ahtaisiin raameihin. Toki Amerikka tulee olemaan yhä olemassa, mutta kuinka kauan se enää jatkaa esimerkiksi maailman talousmahtina, onkin jo toisen kirjoituksen aihe.

MbS ja Trump

Pari päivää sitten, 20. marraskuuta, Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump antoi tiedotteen liittyen sauditoimittaja Jamal Khashoggin murhaan Saudi-Arabian Istanbulin konsulaatissa Turkissa 2. lokakuuta.

Tiedote annettiin sen jälkeen, kun keskustiedustelupalvelu CIA ilmoitti tietävänsä, että kruununprinssi Mohammed bin Salman tilasi Khashoggin murhan. Trump ei pitänyt CIA:n raportin julkisuuteen vuodetusta tiedosta, vaan mattinykäsmäisesti spekuloi kruununprinssin roolista toimittajan murhassa sanoen, \”ehkä hän tiesi, ehkä hän ei tiennyt\”.

Trump sanoi, että Yhdysvallat pysyy Saudi-Arabian vahvana liittolaisena taatakseen omansa ja Israelin intressit. Trump ei aio perua asekauppoja tai muitakaan sopimuksia Saudi-Arabian kanssa, koska tuolloin \”Venäjä ja Kiina hyötyisivät suunnattomasti\”. Trumpin ulkoministeri Mike Pompeo riensi omassa lausunnossaan lisäämään, että Khashoggin murha ei vaikuta Washingtonin saudisuhteisiin, koska mailla on \”historiallinen keskinäinen sitoumus, joka on elintärkeä Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle\”.

Surkuhupaisassa tiedotteessaan Trump syytti kaikesta Lähi-idässä tapahtuvasta pahasta Irania, Jemenin huthikapinallisia ja Syyrian Assadia. Trumpille se onkin Iran, joka on syypää \”epävakauteen\” Lähi-idässä. Huthikapinalliset ovat myös syyllisiä, sillä he vastustavat Saudi-Arabian suorittamaa kansanmurhaa Jemenissä. Libanonin Hizbollah-liike on myös syyllinen vastustaessaan Israelia. Syyrian Assad on yhä \”julma diktaattori\”, joka pitäisi syrjäyttää.

Demokraattien kongressiedustaja Tulsi Gabbard, joka on pitkään kritisoinut Saudi-Arabiaa, twiittasi keskiviikkona Trumpille, kehottaen tätä lopettamaan olemasta \”Saudi-Arabian narttu\”. Gabbard sai heti viharyöpyn niskaansa, ja häntä syytettiin myös Assadin puolustajaksi. Gabbard on niitä harvoja amerikkalaispoliitikkoja, jotka haluaisivat Yhdysvaltojen lopettavan verovarojen käyttämisen al-Qaidan, ISIS:in ja muiden terroristiryhmien koulutukseen, rahoittamiseen ja aseistamiseen.

Sinänsä sauditoimittajan murha ei ole tässä se iso juttu. Israel on ampunut toimittajia, mutta niistä ei juurikaan revitä otsikoita valtamediassa. Saudi-Arabian sotimista Jemenissä ei myöskään kritisoida kuten Instanbulin konsulaatin tapahtumia. Paljastusvyyhti liittynee siihen, että Yhdysvalloissa osa valtiokoneistosta haluaa yhä kaataa Trumpin. Samoin Saudi-Arabiassa on tahoja, jotka haluaisivat päästä kruununprinssi Mohammed bin Salmanista eroon ja saada tilalle vähemmän impulsiivisen johtohahmon.

Meillä Trumpia näköjään fanitetaan kansallismielisissä piireissä ja inhotaan keskusta-kokoomuslaisten euroatlantistien keskuudessa, vihreistä ja vasemmistosta puhumattakaan. Itsekään en näe syytä puolustella Trumpia, mutta tämäkin episodi on osoittanut, että reaalipolitiikan raadollisuus alkaa saada yhä enemmän näkyvyyttä poliittisen korrektiuden sijaan. Vahinko vain, ettei Trumpin valinta muuttanut Yhdysvaltojen ulkopolitiikan suuntaviivoja, kuten miehen Iran-kommenteista on nähtävissä. Neokonservatiiveilla on yhä valtaa Washingtonissa.

Rajapyykkejä Suomen ja Venäjän raja-alueella Imatralla.

Joku kysyi, miksi en kirjoita enemmän suomalaisesta politiikasta. Olen toki kirjoittanut Suomen tilanteesta monta kirjoitusta. Meikäläinen politiikka on vain niin masentavaa seurattavaa, ja siitä kirjoitetaan muualla niin paljon, joten olen kommentoinut enemmän maailmanpolitiikkaa ja sellaisia asioita, jotka minua itseäni enemmän kiinnostavat.

Ja mitä meillä Suomessa tapahtuu, jota huvittaisi kommentoida? Naton sotaharjoitusten yhteydessä on vaahdottu Venäjän gps-häirinnästä, joka on paljastunut noloksi infosotaoperaatioksi vailla totuuden häivääkään. Airiston helmi oli myös turhaa pelottelua tiedustelulakien läpi ajamiseksi. Suomen poliittinen johto haluaa kerta kaikkiaan tehdä selväksi, että merentakainen Amerikka on sen herra, joten eiköhän tämä vasallisuhde ole nyt Venäjälläkin tiedossa. Turha enää kenenkään peräänkuuluttaa Suomen liittoutumattomuutta ja puolueettomuutta; Paasikiven linja on historiallinen reliikki, jolle nämä lännen ystävät lähinnä nauravat.

Perussuomalaiset nuoret puolestaan pääsivät otsikoihin aina Venäjää myöten, kun syyskokouksessaan esittivät, että Suomen pitäisi vaatia Karjalaa ja muita Venäjälle luovutettuja alueita palautettavaksi Suomelle. \”Mikäli Venäjä ei nyt suostu alueita palauttamaan, Suomen on odotettava oikeaa hetkeä. Venäjä on epävakaa valtio ja maailmanpoliittisen tilanteen muuttuessa aukeaa aina uusia ikkunoita\”, aloitteessa sanotaan. Tämä lienee taas yksi esimerkki siitä, että puheenjohtaja Halla-ahon Venäjä-vastaisuus ja Nato-myönteisyys on iskostunut myös nuorempaan polveen perussuomalaisia. Miten ne puolueen sloganit kuuluivatkaan: \”saat mitä tilaat\” ja \”jotain rajaa\”?

Virallinen Suomi ei tietenkään vaadi mitään aluepalautuksia. Itse asiassa rajakiistat olisivat myös este Nato-jäsenyydelle, joten perussuomalaiset nuoret eivät ehkä ole ajatelleet aivan loppuun asti vaatimustensa vaikutuksia, jos niistä tulisi Suomen virallinen kanta. Iltasanomien \”erikoistoimittaja\” Arja Paananen sai kuitenkin tästä päähänsä, että perusnuorten aloite saattaakin palvella Putinin etua. Eli perussuomalaiset ovatkin jotenkin kierosti putinisteja, jotka pyrkivät sabotoimaan Suomen liittoutumislinjaa?

Sosiaalidemokraatit mitä luultavimmin voittavat tulevat vaalit. Perussuomalaisia odottaa ehkä jälleen oppositio. Kokoomuslainen EU- ja atlantismilinja tulee kuitenkin jatkumaan, joten eliitti meillä ja muualla voi myhäillä tyytyväisenä. Vaikka Euroopassa kuohuu, populismi voimistuu ja ihmiset vaativat muutosta, Suomea tämä kaikki ei juurikaan hetkauta.

Entä mitä tapahtuu, kun YK:n GCM-siirtolaisuussopimus allekirjoitetaan? Saammeko lisää uussuomalaisia? Monet muut maat eivät aio sopimusta allekirjoittaa, mutta meillä on kuulemma tilaa, joten tokihan tämäkin hämäräperäinen sopimus saa suomalaisen huippupoliitikon siunauksen (oliko se nykyinen sisäministeri Kai Mykkänen, joka on valittu tehtävään ulkoministeri Timo Soinin asemasta?).

Ei siis hirveästi mitään positiivista kerrottavaa Suomesta. Koska kotimaan politiikassa jatkuu sama linja (Euro/Amerikka-alisteisuus), oli vallassa näennäisvasemmisto tai liberaalioikeisto, ainoa toivo lienee siinä, että siirtymä liberalismin jälkeiseen multipolaariseen aikaan saa alkunsa jostakin muualta. Suomi tulee sitten kiltisti perässä ja moni takki kääntyy sutjakasti. Kiinalaisilla on oma unelmansa suuruudesta, mutta hautautuuko suomalainen unelma Nato-sotaan vaiko Eurafrikan syntyyn, se on vielä epäselvää.