Kaiken takana on Putin! (Sarkastinen katsaus kuluneeseen vuoteen)

Putinin kaikkinäkevä silmä

Jos lännen mediaa ja sen eliittiä on uskominen, Venäjä on syyllinen miltei kaikkeen lähivuosina, ja erityisesti vuonna 2018, tapahtuneeseen pahaan maailmassa. Kerrataanpa hieman tämän \”russofrenian\” ilmentymiä.

Venäjä vaikutti Yhdysvaltojen vaaleihin ja Englannin brexitiin. Venäjä nosti Italian ja muiden euromaiden populistit valtaan, myrkytti Skripalit Englannissa, puolusti Syyrian elukka-Assadia lännen vallanvaihtoyrityksiltä, ja usutti trollit mellastamaan netissä. Saipa inha iivana pitää jalkapallon maailmanmestaruuskisatkin kuppaisessa maassaan!

Mitä muuta? Joku arveli, että ilmastonmuutos on varmasti myös Venäjän sään- ja ilmastomuokkauksen pirullinen aikaansaannos, samoin Ranskan keltaliivien protestointi Macronia vastaan. Euroopan unioninkin Venäjä pyrkii tuhoamaan. Ukrainassa Yhdysvaltojen ja ukrainanjuutalaisten oligarkkien rahoittamat uusnatsipataljoonat odottavat provokaatioidensa jälkeen, milloin tämä verenpunaisten uusstalinistien federaatio hyökkää sinne ja miehittää koko uljaan maan, joka haluaisi vain olla osa länttä ja Natoa. Brittien BBC alitti riman väittämällä ihan vakavissaan, että Putin on tehnyt jopa huumorista aseen Venäjän vihollisia vastaan!

Samaan aikaan suomalaiset kylmän sodan veteraanit ja heidän nuoremmat, uusoikeistolaiset, uusvasemmistolaiset, liberaalit ja cityvihreät kaltaisensa pudistavat myös yhtenä rintamana päätään Venäjän katalille juonille ja vastenmieliselle diktaattori Putlerille, joka on selvästi autoritäärinen fasisti, misogynisti ja homofoobikko, joka pyrkii alistamaan koko maailman euraasialaisen rautakoron alle. \”Ryssät!\”, kaikuu digitaalinen huuto sosiaalisen median ja iltapäivälehtien kommenteissa.

Toisaalta nämä samat ihmiset usein selittävät, että Venäjä on heikko, miltei romahduksen partaalla, eikä sen taloudella mene hyvin, kiitos Putinin ja venäläisen kleptokratian. Yhdysvallat sentään on ollut se ihana maailmanpoliisi ja vapauden ja demokratian pommittaja, joka on dollarihegemoniallaan kyennyt tähän asti vastustamaan inhottavan idän, Venäjän ja Kiinan, nousua. Mutta nyt sielläkin valtaa pitää kimurantti oranssitukkainen mies, salaputinisti ja Venäjän agentti, Donald Trump. Mitä enää on tehtävissä, turpo-asiantuntijat huokaavat. Hillary, tule auttamaan!

Kiitos presidentti Sauli Niinistön pitkällisen länsimielisen uurastuksen, Suomi on sentään hivutettu sotilasliitto Naton kumppaniksi ja Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian militantiksi vasalliksi. Hybridikeskuskin saatiin Helsinkiin, joten nyt voidaan valvoa, ettei toisinajattelu leviä ja väärät mielipiteet saadaan tukahdutettua jo alkuunsa, vaikka vankilalla uhaten. Varmaa kuitenkin on, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan myös Suomen eduskuntavaaleihin, joten tarkkana on oltava, etteivät ryssän morsiamet vain pääse livahtamaan kokoomuslaisen vallan kabinetteihin.

Kansan selkänahasta revityillä 7-10 miljardilla eurolla sininen sotaministeri Jussi Niinistö aikoo hankkia 64 hävittäjää, jollaisia ei kuulemma vielä ole olemassakaan. Jos Nato-joukot vihdoinkin hyökkäävät Venäjälle ensi vuonna, Suomi on valmis taistelutantereeksi. Myös halla-aholaiset oppositiovoimat ovat pyrkineet Airiston helmi-farssin jälkeen osoittamaan, kuinka Venäjä-vastaisia ja Nato-yhteensopivia he ovat, joten yksimielisyys vallitsee tasavallassamme niin oikealla kuin vasemmalla: Venäjä on tuhottava ja mahdollisimman pian!

Ensi vuonna maailmaa järkyttävä finanssikriisi on tietenkin myös venäläistä käsialaa, ja kommunistinen Kiinakin yrittää viekkaine vinosilmineen saada jalansijaa maailmassa läntisen arvoyhteisön kustannuksella. Nyt on viimeiset hetket käsillä ja kaikkien globaalia (mutta periaatteessa länsimaista) hallintoa halajavien suomalaisten, on syytä kuunnella tarkalla korvalla presidentti Niinistön uuden vuoden puhetta, jos sieltä vaikka tulee ohjeita aktiivimallin orjille tulevan varalta.

Ja ennen kuin vuosi vaihtuu, kannattaa tarkkailla myös lähipiiriään, ja ilmiantaa viranomaisille kaikki vähänkin epäilyttävät Putin-natsit, trollit ja muut kommunistit, jotka mellastavat netissä itävodkan voimalla meitä uppoavan Lännen™ tosiystäviä kiusaamassa. Nyt kaikki suomalaiset Akateemisen Karjala-Seuran hengessä, pirua ja ryssää vastaan!

Israel jihadistien tukena

Israel rahoitti ja aseisti salaa ainakin kahtatoista Syyriassa toimivaa kapinallisryhmää estääkseen Iranin tukemia joukkoja saamasta jalansijaa Israelin rajoilla, raportoi arvostettu Foreign Policy-lehti aiemmin tämän vuoden syyskuussa. Asiasta uutisoitiin myös israelilaisissa sanomalehdissä kuten Times of Israel ja Haaretz, joten mistään perusteettomasta, juutalaisvastaisesta salaliittoteoriasta ei ole kyse.

Raportti, joka pohjautui lukuisten kapinallisten haastatteluihin, totesi Israelin tukeneen kapinallistaistelijoita maksamalla heille kuukausipalkkaa ja toimittamalla ryhmille aseita ja muuta materiaalista tukea. Israel ei ole virallisesti kommentoinut raporttia, mutta esimerkiksi entinen puolustusministeri Moshe Ya\’alon on sanonut, että Israelille olisi parempi, jos Assadin hallinnon kaaduttua Syyriassa valtaan nousisivat Isis-jihadistit.

Syyrian armeija sai jo vuonna 2013 käsiinsä israelilaisia aseita vangitsemiltaan kapinallisilta. Kapinallisryhmiltä löytyi Israelin lahjoittamia rynnäkkökiväärejä, konekiväärejä, sinkoja ja muita laitteita. Israelin antama aseistus oli raportin mukaan kuitenkin vielä pientä verrattuna siihen, mitä Yhdysvallat, Turkki, Saudi-Arabia, Qatar ja muut tahot olivat kapinallisille toimittaneet.

Juutalaisvaltio on kuitenkin yhtä osallinen Syyrian sotaan kuin Yhdysvaltojen johtama länsiliittouma. Viimeksi joulupäivänä Israelin hävittäjät iskivät jälleen laittomasti Syyriaan. Hävittäjät yrittivät myös häikäilemättömästi käyttää kahta matkustajalentokonetta kilpinään, tarkoituksenaan saada Syyrian ilmatorjunta osumaan niihin, mutta onneksi tuloksetta. Siitähän olisi voitu syyttää Assadia, ja siten ehkä saada tekosyy Yhdysvaltojen joukoille pysyä Syyrian maaperällä.

Jo seitsemän vuotta kestänyt sota on ollut Yhdysvalloille ja Israelille tappiollinen. Suomalaiset ja eurooppalaiset Israelin ja Yhdysvaltojen ystävät, jotka usein ovat myös Islam-kriittisiä, eivät kuitenkaan valita siitä, että länsiliittouma ja Israel ovat toimittaneet Syyrian sotaa varten kouluttamiaan jihadisteja turvaan Eurooppaan. Jos ja kun uusia terroritekoja ja muita raakuuksia tapahtuu EU:n sisällä, olisi rehellistä tiedostaa, mitkä tahot ovat ne toimillaan mahdollistaneet.

Islam, länsi ja Lähi-idän konfliktit

Maahanmuuttokriittiset populistit Euroopassa ja Suomessa ovat jo vuosikausia pelotelleet ihmisiä ”islamisaatiolla”.

Taustalla on ajatus siitä, että suuri määrä muslimitaustaisia maahanmuuttajia ”islamisoi” Euroopan maat ja ennen kuin huomaammekaan, elämmekin jo šarialain mukaisessa teokratiassa. Maahanmuuttoa edistävät globalistit taas olettavat, että uudet tulokkaat maallistuvat ajan myötä, ja heistä tulee samanlaisia säyseän uskonnottomia kuluttajia kuin kantaväestöstäkin.

En itse usko sellaiseen ”islamisaation” skenaarioon, josta perussuomalaiset varoittelevat, ja väittäisin, ettei uskonto ole pääroolissa edes Lähi-idän paikallisissa konflikteissa. Tylsämielinen suomalainen saattaa herkästi ajatella, että ”ainahan siellä on tapeltu keskenään”, ja että ”uskonto on syypää kaikkiin sotiin”.

Jos halutaan syvällisemmin ymmärtää Lähi-idän tapahtumia, olisi uskonnon tasolta siirryttävä kansallisiin intresseihin ja geopolitiikkaan. Näitä ei voi kuitenkaan käyttää yhtä helposti lyömäaseena ja pelotteena täällä, joten siksi populisti sanoo vain ”islam”, kun ei halua tai uskalla julkisesti vastustaa siirtolaisuutta ylipäänsä, tai syyttää Euroopan väestönvaihtoprojektin todellisia arkkitehtejä.

Amerikkalaisen Brookings-instituutin tutkija ja yliopistoprofessori Ömer Taşpınarin mielestä lännellä on ollut pakkomielle islamista siitä asti, kun Samuel P. Huntington kirjoitti ”sivilisaatioiden yhteenotosta”, ja kun 11. syyskuuta 2001 Yhdysvalloissa tapahtui terrori-isku, jolla iskostettiin ihmisten mieliin kuva Yhdysvalloista islamistisen terrorin uhrina, jota vihataan sen edustaman ”vapauden” vuoksi. Tuolloin sai alkunsa myös Bushin ”sota terrorismia vastaan” ja jihadismin käsite nostettiin yleiseen tietoisuuteen polarisoidussa globaalissa kontekstissa.

Taşpınarin mukaan pinnallinen, uskontoon kohdistuva analyysi hallitsee yhä läntistä ajattelua mitä tulee kaikkiin Lähi-idän tapahtumiin, aina Turkin muodonmuutoksesta presidentti Recep Tayyip Erdoğanin valtakaudella, Isis-järjestön nousuun Syyriassa ja Irakissa, puhumattakaan Saudi-Arabiasta tai Iranin islamilaisesta tasavallasta. Väittäisin, että vaihtoehtomedian kirjoituksissa uskalletaan kyllä analysoida aihetta monipuolisemmin ja kyseenalaistaa samalla virallinen, propagandistinen länsimainen narratiivi. Voi olla maahanmuuttokriittinen olematta islamofobinen.

Lännessä on tendenssi yliarvioida islamin roolia; puhutaan ”poliittisesta islamista”, ”radikaalista islamista” tai vain ”islamistisesta fundamentalismista”. Tämä käy selväksi myös, kun analysoidaan sunnien ja šiiamuslimien välistä jakautumista. Vallitsevan käsityksen mukaan kyseessä on eräänlainen islamin sisäinen sota, jossa kaksi kilpailevaa yhteisöä taistelee vallasta. ”Vanhojen heimojen vihan” käsite on kuin räätälöity tätä konfliktia varten ja siitä on tullut kliseinen selitys tälle väitetylle verivihalle.

On totta, että tällä skismalla on syvät historialliset juurensa. Railo alkoi aueta pian profeetta Muhammedin kuoleman jälkeen ja keskittyi aluksi kiistelemään oikeasta perimysjärjestyksestä. Kristinuskolla on vastaavia historiallisia repeämiä, mitä tulee ortodokseihin, katolisiin ja protestantteihin. Joka tapauksessa menneisyyden tarkastelu tämän päivän konfliktien valossa nostaa esiin kysymyksen: käyvätkö muslimit Irakissa, Syyriassa, Jemenissä ja Libanonissa yhä samaa sotaa, joka palaa tuon uskonnon alkuvuosiin? Onko uskonto heidän konfliktinsa ytimessä? Lyhyt vastaus on ei.

Uskonto on vain pieni osa paljon suurempaa ja monimutkaisempaa geostrategista ja poliittista kuvaa. Lähi-idän ​​ristiriitojen tarkastelu seitsemännen vuosisadan konfliktin kautta on näin ollen sekä yksinkertaista että harhaanjohtavaa, väittää tutkija Taşpınar. Olen samaa mieltä, mutta amerikkalaisille työskentelevä tutkija jättää häveliäästi mainitsematta Yhdysvaltojen, Israelin ja lännen globalistien merkittävän roolin Lähi-idän konflikteissa, luonnonvarojen ryöstössä sekä vallanvaihto-operaatioissa.

Lännen suosima laiska narratiivi ajattomasta konfliktista on korvattava vakavammalla analyysillä, joka tarkastelee sitä, millaista sunnien ja šiiojen välinen kilpailu on 2000-luvulla: kyseessä on poliittinen, kansallinen ja geostrateginen kilpailu, jossa sekä länsi että Euraasian nousevat vallat näyttelevät omaa rooliaan.

Nykypäivän Lähi-idän konflikteilla on juurensa enemmän kolonialismissa, Israelin valtion luomisessa, paikallisissa kiistoissa, kansallisissa intresseissä ja geopoliittisessa kilvassa kuin islamilaisessa teologiassa. Esimerkiksi Saudi-Arabia ja Iran ovat kaksi kansallista toimijaa, jotka harjoittavat strategista kilpailua; niillä on myös liittolaisensa, jotka kaikki ajavat omaa etuaan.

Sunnivaltaiset maat kuten Saudi-Arabia, Egypti, Qatar, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Jordania ovat tukeneet yleensä sunniryhmiä. Edellä mainituilla mailla lienee myös kaikenlaisia salaisia ja vähemmän salaisia sopimuksia Yhdysvaltojen johtaman länsiliittouman sekä Israelin kanssa. Šiiamuslimien johtama Iran ja sen liittolaiset, kuten Libanonin Hizbollah, Irakin šiiat, Turkin ja Syyrian alaviitit, Afganistanin ja Omanin šiiat, taas tukevat šiia-ryhmiä Syyriassa, Jemenissa ja Irakissa.

Lännen angloamerikkalaisjuutalainen establismentti on jo varhain historiassa asettunut sunnien puolelle. He ovat olleet mukana myös sunnilaisten ääriliikkeiden luomisessa ja rahoittamisessa, kun taas Euraasian maat, kuten Kiina ja Venäjä, tekevät yhteistyötä Iranin ja Syyrian legitiimin hallinnon kanssa. Turkki on myös ollut sunnien ja Nato-maiden leirissä, mutta poliittiset muutokset ovat saaneet Erdoğanin sopimaan asioita niin Iranin kuin Venäjänkin kanssa. Aika näyttää, siirtyykö Turkki Euraasian valtapiiriin, vai yrittääkö se pelata kaksilla korteilla.

Joka tapauksessa useimmat amerikkalaiset ja eurooppalaiset päättäjät, analyytikot ja toimittajat, ovat keskittyneet liikaa islamiin, kiinnittämättä tarpeeksi huomiota poliittisiin, taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin jännitteisiin Lähi-idässä. Länsimaisten kommentoijien olisi jo aika tarkastella rehellisemmin poliittisia, institutionaalisia ja geostrategisia tekijöitä, jotka vaikuttavat näennäisen lahkolaisuuden taustalla.

Väitän, että koko ”radikaali islam” on pitkälti lännen oma hirviöluomus; jopa saudiprinssi Mohammed bin Salman on myöntänyt, että länsi halusi levittää wahhabismia, islamin fundamentalistista tulkintaa, kylmän sodan aikana, vastaiskuna nasserismille ja neuvostososialismille. Milloin ensimmäinen valtamedian toimittaja kirjoittaa rehellisen kuvauksen esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Israelin roolista jihadististen operaatioiden tai ”valkokypärien” taustalla? En odota henkeäni pidätellen.

Trump, Irak ja Israel

Donald Trump vieraili tapaninpäivänä Irakissa, al-Asadin lentotukikohdassa, tapaamassa amerikkalaissotilaita. Irakissa on edelleen yli viisituhatta yhdysvaltalaista sotilasta, joiden kerrotaan toimivan erilaisissa koulutus- ja asiantuntijatehtävissä.

Trump valitti vierailunsa yhteydessä jälleen, kuinka on epäreilua, että Yhdysvaltojen täytyy kantaa taloudellista ja sotilaallista taakkaa, mitä tulee sen armeijan läsnäoloon maailman eri kolkissa. \”Emme halua, että yksikään maa hyödyntää armeijamme suojaa niin, että he eivät maksa siitä mitään\”, Trump totesi bisnestyyliinsä, ja sanoi myös, että Yhdysvaltojen rooli \”maailman poliisina\” on nyt ohi.

Trumpin päätös vetää joukot pois Syyriasta on suututtanut paitsi Yhdysvaltojen sotilasjohdon, median, ja poliitikot republikaaneista demokraatteihin, myös Israelin intressejä ajavat lobbausryhmät. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu uhosi jatkavansa iskuja Syyriaan omin päin (näin joulun pyhinä tehtiinkin, mutta Syyrian armeijan mukaan viidestäkymmenestäviidestä Israelin ampumasta ohjuksesta ainoastaan kaksi osui maaleihinsa).

Vaikka Trump on osoittanut olevansa vielä kovempi sionisti kuin edeltäjänsä, ja Israelille annetaan taloudellista tukea vuosittain 4,5 miljardia dollaria, eivät kovan linjan juutalaispoliitikot ja lobbarit ole siltikään tyytyväisiä. Israel-lobbarit spekuloivat, että Trump voisi \”parantaa välejä\”, jos hän esimerkiksi näyttäisi vihreää valoa rohkeammille sotilasoperaatioille libanonilaista Hizbollah-järjestöä vastaan. Lobbareiden mielestä Trump voisi myös asettaa uusia pakotteita Irania vastaan. Kuvaavaa tässä Yhdysvaltojen ja Israelin välisessä, epäterveessä suhteessa on, että vaikka Trump valittaa Nato-maiden \”maksavan liian vähän\”, ei Israel saa osakseen vastaavaa arvostelua.

Amerikanjuutalainen neokonservatiivi Bill Kristol, joka on ollut kaiken aikaa yksi Trumpin äänekkäimmistä vastustajista, kertoi tällä viikolla israelilaiselle Haaretz-lehdelle: \”Olen aina ajatellut, että vaikka [Trump] onkin hyväksi Israelille tietyillä tavoilla, hänen vetäytyvä ja eristäytyvä \”Amerikka ensin\”-maailmankuvansa on lopulta pahasta Israelille\”. Eli vaikka Trump tekisi mitä, se ei riitä kiivaimmille Israelin laajenemispyrkimysten kannattajille, jotka haluavat tuhota koko Lähi-idän juutalaisvaltion vuoksi. On järkyttävää, ettei Israelin laittomuuksiin puututa kansainvälisellä tasolla.

Trump kertoi Irakin matkalla mukana oleville toimittajille, ettei ole aikeissa vetää kaikkia joukkoja pois Irakista. Irak voi myös toimia tukialueena, mikäli Yhdysvallat \”haluaa tehdä jotain Syyriassa\”, hän sanoi. Tämä paljastaa syyn, miksi Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmaisi epäilyksensä kuultuaan Trumpin päätöksestä vetää joukot pois Syyriasta. Geopoliittinen peli siis jatkuu Lähi-idässä, ja Yhdysvallat on yhä läsnä alueella, sanoi Trump julkisesti mitä tahansa.

Kaaosagentti Trump ja talouden resetointi

Jos uutiskanava CNN:ää on uskominen, Donald Trumpin takia olemme matkalla kohti \”uutta globaalia epävarmuuden jaksoa\”. Taustalla on puolustusministeri Mattisin eroaminen, joka seurasi Trumpin ilmoitusta Yhdysvaltojen joukkojen vetämisestä pois Syyriasta.

Tuntuu ällistyttävältä, mutta ilmeisesti moni toivoo, että amerikkalainen sodankäynti Lähi-idässä jatkuisi keskeytyksettä vain siksi, että vetäytymispäätöksen teki juuri Trump. Jos kyseessä olisi ollut vaikkapa sodan alulle saattanut Barack Obama, olisiko häntä nyt kilvan kehuttu \”rauhantuojana\”?

Jopa pörssikurssit ovat laskeneet, mutta voiko tästä sentään syyttää Trumpin \”impulsiivisuutta\”? Yhdysvaltojen pörsseissä pian päättyvä vuosi on osoittautumassa kehnoimmaksi sitten vuonna 2007 alkaneen finanssikriisin. Trumpin väitetään pohtivan potkujen antamista Yhdysvaltain keskuspankki Fedin pääjohtaja Jerome Powellille. Syyksi mainitaan Trumpin tyytymättömyys Fedin harjoittamaan rahapolitiikkaan, erityisesti koronnostoihin. \”Markkinat\”, tuo kapitalismin outo jumalkollektiivi, voisivat reagoida Powellin erottamiseen kuulemma huonosti.

Suomessakin tietyt tahot pelkäävät Trumpin ajavan sekä turvallisuuspolitiikan että rahapolitiikan kriisiin. Mattisin lähtöä puolustusministerin paikalta on kuvailtu hälyttäväksi koko Euroopalle. Mitä nyt sanovat Niinistöt, sekä Jussi että Sauli? Natottajat ja muut euroatlantistit pelkäävät, että Trumpin myötä Yhdysvallat hylkää eurooppalaiset vasallinsa, ja jättää nämä Venäjän karhun armoille, Kiinan lohikäärmeestä puhumattakaan. Tämä tuntuu kuitenkin liioittelulta.

Mitä tulee rahapolitiikkaan, alkaa näyttää siltä, että uusliberaali keinottelutalous on tulossa tiensä päähän. On myös spekuloitu, että nykyinen talousjärjestelmä on suunniteltukin kaatumaan. Tätä saattaa olla vaikea uskoa, mutta ainakin globalistien lempijulkaisu The Economist-lehti kirjoitti jo vuonna 1988 siitä, kuinka maailmantalous pitää resetoida ja dollarikin korvata uudella valuutalla. Uusi, entistä pahempi finanssikriisi tarvitaan juuri tätä päämäärää varten. Onko Trump siis loppujen lopuksi hyperinflaation airut, tehtävään valittu kaaosagentti?

Yhdysvaltojen hallinto on parasta aikaa suljettuna, koska demokraatit eivät suostu rahoittamaan Trumpin äänestäjilleen lupaamaa, Meksikon vastaiselle rajalle suunniteltua muuria. Sulun kestosta ei ole tietoa, mutta se katkaisee rahoituksen useilta liittovaltion virastoilta. Toimintoja on vähitellen ajettu alas joulun alla. Saa nähdä, miten viisi miljardia maksavan muurin pystyttämiselle lopulta käy, mutta symbolinen arvonsa sillä varmasti olisi Trumpille ja hänen kannattajilleen.

Nykyinen järjestys ei Trumpin mielestä riittävästi edistä amerikkalaisia intressejä. Koska Yhdysvallat on menettämässä globaalin hegemonin asemansa, Trumpin toimissa voi nähdä tietynlaista logiikkaa. Vaikka Trumpin johtama Yhdysvallat tuskin vetäytyy vielä rakentamattoman muurinsa taakse, se pyrkii asemoimaan itseään uudestaan muuttuneessa tilanteessa. Nähtäväksi jää, mitä vaikutuksia tällä on maailmantalouteen ja muuhunkin tulevana vuonna.

Trump: Yhdysvallat vetäytyy Syyriasta

Donald Trump on säikäyttänyt Washingtonin sotahaukat ja liittolaisensa ilmoittamalla vetävänsä Yhdysvaltojen joukot pois Syyriasta. Yhdysvalloilla on maassa virallisen ilmoituksen mukaan noin kaksituhatta sotilasta.

Trumpin ilmoitusta on kritisoitu kovin sanoin. Niin poliitikot kuin toimittajat ovat suivaantuneet päätöksestä. Kongressia ja Pentagonia ei ole kuulemma konsultoitu asiassa. Monien tavallisten amerikkalaisten mielestä on kuitenkin hyvä, että Trump tuo sotilaat takaisin kotiin maasta, jossa Yhdysvaltojen läsnäoloa ei olisi tarvittu alunperinkään.

Trump ilmoitti keskiviikkona, että terroristijärjestö Isis on nujerrettu Syyriassa, ja näin Yhdysvallat voi hänen mielestään tuoda joukkonsa pois. Tämä on tietysti tyypillistä verbaalista harhautusta, sillä Yhdysvallat kumppaneineen on itse luonut, kouluttanut ja rahoittanut Assadin hallintoa vastaan taistelevia jihadistiryhmiä ja muita palkkasotureita. Tätä ei tietenkään myönnetä, eivätkä valtamedian \”vastuulliset journalistit\” uskalla tutkia asiaa, tai kyseenalaistaa virallista narratiivia.

Yhdysvalloissa republikaanipoliitikot, kuten Lindsey Graham, ovat jo valittaneet, että Trumpin äkkiväärä päätös lisää Venäjän ja Iranin vaikutusvaltaa alueella. Myös Iso-Britannia vastustaa vetäytymistä. Tuleeko piakkoin taas syytös uudesta \”kemiallisesta iskusta\” tai muusta Assadin hallinnon väitetystä \”hirmuteosta\”, jonka varjolla länsiliittouma saisi jatkoaikaa Syyriassa?

Vaikka Trumpin ilmoitus tuskin johtaa siihen, että kaikki kutsumattomat vieraat poistuvat Syyriasta välittömästi, on Venäjän ulkoasiainministeriön edustaja Maria Zaharova todennut, että Yhdysvaltojen vetäytymispäätös voi luoda \”aitoja, todellisia mahdollisuuksia poliittiselle ratkaisulle\” Syyriassa. Toivottavasti Assad voittaa tämän pelin yhdessä Venäjän ja Iranin kanssa.

Yhdysvallat ja Kiina teknologiasodassa

Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen \”kauppasodan\” todellinen syy ei juurikaan koske kaupankäyntiä, vaikka niin meille kerrotaan valtamediassa.

Todellinen syy Yhdysvaltojen ja Kiinan väliseen konfliktiin on se, että Kiina pyrkii saamaan johtajuuden uuden sukupolven teknologiassa, kuten tekoälyn kehittämisessä. Presidentti Xi Jinping onkin luvannut vähintään 150 miljardia dollaria tämän sektorin kehitystyöhön, kirjoittaa verkkojulkaisu Zerohedge.

Niin sanottu kauppasota on myös Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen uuden asevarustelun ensimmäinen vaihe. Tässä \”uuden sukupolven\” asevarustelussa on kyse siitä, kuka saavuttaa ensimmäisenä ylivoiman kvanttitietokoneiden, massadatan, tekoälyn, hypersonisten aseiden, robotiikan ja kyberturvallisuuden alalla.

Kuten esimerkiksi Maailmanpankki on arvioinut, Kiinasta voi tulla maailman suurin talous jo vuoteen 2030 mennessä. On myös arvioitu, että vuoteen 2038 mennessä Kiinan puolustusbudjetti ylittäisi Yhdysvaltojen jättimäisen budjetin. Kiinalla on etumatkaa myös teknologiakilvassa. Googlen entinen toimitusjohtaja Eric Schmidt väittää Kiinan ohittavan Yhdysvallat tekoälykehityksessä jo ennen vuotta 2025. Saksalaisen Kiinaan keskittyvän tutkimuslaitos Mericsin puheenjohtaja Sebastian Heilmann on huomauttanut, että Kiinan \”autoritäärinen innovointi\” haastaa liberaalit markkinateoriat.

Yhdysvallat ja Kiina kehittävät kilpaa myös 5g-teknologiaa. Trumpin hallinto on julistanut 5g-mobiiliverkot keskeiseksi tavoitteeksi niin talouden kuin \”kansallisen turvallisuuden\” kannalta. Niinpä se hyökkääkin kiinalaisyhtiö Huaweita vastaan, joka on globaali johtaja 5g-teknologiassa. Kanadassa Yhdysvaltojen käskystä pidätetyn Huawein talousjohtaja Meng Wanzhoun tapaus liittyy tähän maiden väliseen teknosodankäyntiin. Yhdysvallat pyrkii myös pelottelemaan muita maita, jotta nämä eivät ottaisi käyttöön kiinalaista 5g-teknologiaa kansallisissa infrastruktuureissaan.

Elämme siis uudenlaista, teknologisen kylmän sodan aikaa. Tämä tulee jakamaan maailman uusiin valtapiireihin. Trumpin hallinto antaa ymmärtää, että jos joku maa ei ole heidän puolellaan, se on heitä vastaan. Washington yrittää painostaa myös Eurooppaa mukaan vastustamaan Kiinaa. Saksa ja joukko muitakin maita on jo vaatinut Yhdysvalloilta todisteita Huawein oletetuista \”turvallisuusriskeistä\”. Washingtonia ei myöskään miellytä eurooppalaisten osallistuminen Kiinan silkkitiehankkeeseen.

Amerikkalainen finanssialan guru Peter Schiff on jo vuosikausia maalaillut synkkää kuvaa Yhdysvaltojen talouden tulevaisuudesta. Schiffin mielestä amerikkalainen talous on rakentunut sen varaan, että tavalliset amerikkalaiset kuluttavat koko ajan yli varojensa. Hän on ennakoinut, että dollarin arvo tulee heikkenemään selvästi ja Kiinalla on hyvät mahdollisuudet päästä niskan päälle. Sillä välin, kun Yhdysvaltojen kylmä sota Kiinaa ja sen liittolaisia vastaan on vasta aluillaan, dollarijärjestelmälle kehitellään jo vaihtoehtoja eri puolilla maailmaa.

Kiinalainen huipputeknologiaa hyödyntävä sivilisaatio on nousemassa. Silti Eurooppa sitoo itseään turhaan väistyvään amerikkalaiseen hegemoniaan, vaikka sen tulisi ajatella ensin itseään. Jos ja kun Kiina ohittaa Yhdysvallat, miten kohtalokkaan siirtolaispolitiikan suohon uponneessa Euroopassa suut sitten pannaan? Vanhan kylmän sodan aikaisissa henkisissä poteroissa olevat euroatlantistit eivät ymmärrä käsillä olevaa siirtymää liberalismin jälkeiseen aikaan. Venäjä on heille yhä suurin ongelma, vaikka kiinalainen vuosisata on käsillä, niin hyvässä kuin pahassa.

Joulun vai sodan odotusta Ukrainassa?

\”Kiovan regiimi on länsimainen Frankenstein-luomus\”, sanotaan eräässä Strategic Culture-julkaisun pääkirjoituksessa.

Kuulostaa ehkä tylyltä, mutta otsikossa piilee totuuden siemen. Jopa Yhdysvalloissa on politiikan tutkijoiden taholla huomattu, että Ukrainaa johtava Petro Porošenko pyrkii lietsomaan konfliktia Venäjän kanssa, jotta sitten Yhdysvallat ja sotilasliitto Nato tulisivat hätiin. Samanlaista sotaan yllytystä yritti vuonna 2008 Georgiassa silloinen amerikkalaisten valtaan nostama presidentti Saakašvili.

Vaikka Porošenko on provosoinut Venäjää monin tavoin viime vuosina, on Ukrainan kriisistä syyttäminen kuitenkin erityisesti Yhdysvaltoja ja sen eurooppalaisia vasalleja. Brittijoukkoja on sittemmin lähetetty Ukrainaan \”vahvistamaan demokratiaa\”. Sekä Yhdysvallat että myös Netanjahun johtama Israel ovat toimittaneet aseistusta Ukrainan militanteille uusnatseille ja armeijalle. Suomalainen media on tietysti hybridivaikuttamiseen koulutettuna enimmäkseen vaiennut näistä noloista ja ristiriitaisistakin yksityiskohdista.

Kertšinsalmen provokaatio, jossa Ukrainan alukset tunkeutuivat Venäjän aluevesille ilman asianmukaista yhteydenottoa, oli taas yksi Porošenkon hallinnon toimi, jolla yritettiin saada Venäjä suuttumaan, ja ehkä jopa hyökkäämään Ukrainaa vastaan. Porošenkon juoni ei kuitenkaan saanut Venäjää saati lännen sotilasliitto Natoa toimimaan halutulla tavalla. Nyt tämän Sauli Niinistön ystävän presidenttikausi on päättymässä; Porošenkon kannatus on niin alamaissa, että vallanvaihto seuraavissa vaaleissa on erittäin todennäköistä.

Porošenkon hallinto ja länsi ovat yrittäneet kasvattaa juopaa Ukrainan ja Venäjän välille myös uskontoa hyväksikäyttäen. Poliittiseen peliin päätyi mukaan myös ortodoksisen kirkon Konstantinopolin patriarkaatti. Näin alkoi prosessi, jossa Moskovan patriarkaattiin kuuluvasta, Ukrainan ortodoksisesta kirkosta, eronneet skismaattiset ryhmät yhdistettiin Venäjän alaisuuteen kuulumattomaksi kirkoksi. Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen on määrä myöntää asiakirja itsemääräämisoikeudesta tammikuussa Konstantinopolissa, jonne Ukrainan uuden kirkon päämies, Metropoliitta Epifanios, matkustaa presidentti Porošenkon kanssa.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan Ukraina \”jatkaa provokaatioita Venäjän rajalla\”. Venäjä uskoo Ukrainan hallinnon ryhtyvän aseellisiin toimiin vielä tämän kuun aikana. Lavrovin mukaan Porošenko suunnittelee joulukuun lopulle uutta provokaatiota Krimin rajalla. Venäjällä media on myös epäillyt Ukrainan suunnittelevan hyökkäystä separatistien hallitsemille alueille maan itäosiin. Vaikka Venäjä ei halua sotaa, länsimedia yrittää nyt vakuutella ihmisiä siitä, että Ukrainan provosoinnista huolimatta, se onkin Venäjä, joka haluaa avointa aseellista konfliktia Ukrainan kanssa.

Yhdysvalloissakin on toki järjen ääniä, jotka näkevät tämän poliittisen uhkapelin lävitse. Cato-instituutin vanhempi tutkija Ted Carpenter kirjoittaa siitä, kuinka Ukraina yrittää vetää Yhdysvallat sotaan Venäjää vastaan. Hänen mielestään Trumpin hallinnon olisi syytä panna piste Ukrainan sotalobbaukselle, eikä antaa epäsuositun Porošenkon pönkittää huteraa valta-asemaansa vetämällä Yhdysvaltoja mukaan yhteenottoon, joka ei lainkaan tue sen intressejä.

Poikkeustila Ukrainassa jatkuu, samoin infosota. Porošenko pelaa kovaa peliä ja väittää Venäjän siirtäneen tuhansia sotilaita rajalle. Myös sotalaivojen ja ydinsukellusveneiden hän uskoo olevan asemissa Egeanmerellä, Mustallamerellä ja Asovanmerellä. Mitään hänen väitteitään ei ole kyetty vahvistamaan. Venäjä on joka tapauksessa ilmoittanut siirtävänsä ainakin kymmenen Suhoi-hävittäjää Krimin niemimaalle Sevastopoliin kaiken varalta.

Putin on todennut, ettei Ukrainan nykyjohdolla ole kiinnostusta konfliktin ratkaisemiseen, etenkään rauhanomaisin keinoin. Venäjä odottaneekin, että Porošenkon valtakausi päättyy. Joidenkin arvioiden mukaan yhteiskunnallinen pettymys ja valtaeliittiä kohtaan tunnettu viha saattavat vielä yllättävästi muuttaa Ukrainan poliittista asetelmaa. Elleivät Porošenkon provokaatiot ylly aseelliseksi yhteenotoksi ennen vuodenvaihdetta, ensi vuonna nähdään, toimivatko Ukrainan keväällä järjestettävät presidentinvaalit käännekohtana Ukrainan ja Venäjän välisissä suhteissa.

Mielenosoitus Brysselissä, keltaliivejä Suomessa

YK:n GCM-siirtolaisuussopimus (Global Compact for Safe, Orderly and Regular Migration) allekirjoitettiin viime viikolla Marokossa.

164 maata allekirjoitti tämän sopimuksen, joka on globalistieliitin viimeisin veto tuhota loputkin rippeet rajoista ja kansallisvaltioista takaamalla miljoonille tulijoille \”oikeuden\” muuttaa esimerkiksi Eurooppaan. Suomea tilaisuudessa edusti sisäministeri Kai Mykkänen. Odotetusti maat, kuten Itävalta, Tšekki, Unkari, Puola, Slovakia ja Latvia, jättivät sopimuksen allekirjoittamatta.

Muualla asiaan reagoidaan muutenkin kuin vain valittamalla sosiaalisessa mediassa. Globalismin vastustajat osoittivat sunnuntaina mieltään Brysselissä \”Marssi Marrakechia vastaan\”-mielenosoituksessa. Mielenosoituksen organisoi paikallinen Vlaams Belang-puolue, joka on jo pitkään ollut siirtolaisuussopimuksen äänekäs vastustaja.

Mielenilmaus alkoi rauhallisesti, mutta tunteet kuumenivat, ja pullot, sähikäiset ja liikennemerkit alkoivat lentää. Mellakkapoliisit saapuivat paikalle ampuen mielenosoittajia vesitykillä ja taltuttaen heitä pampuilla hakaten. Pippurisumutettakin käytettiin lähietäisyydeltä. Vielä ei ole tiedossa loukkaantuneiden määrää. Belgian pääkaupunkiin oli kerääntynyt poliisin arvion mukaan ainakin viisituhatta mielenosoittajaa. Noin tuhat GCM-sopimusta kannattavaa vastamielenosoittajaa oli myös liikkeellä.

Suomessa ei vastaavaa mellakointia tietenkään nähdä, mutta YK:n siirtolaisuussopimus halutaan mitätöidä uudella kansalaisaloitteella. Aiemmin syksyllä yli 45 000 suomalaista allekirjoitti GCM-sopimusta vastustavan adressin, mutta ulkoministeriö ja Suomen hallitus eivät huomioineet sitä lainkaan. Nähtäväksi jää, miten mitätöimistä vaativalle kansalaisaloitteelle käy.

Koska hallitus ei yritäkään toteuttaa kansan tahtoa missään keskeisessä asiassa, on aika kysyä, milloin suomalaisten mitta täyttyy ja adressien allekirjoittamisen sijaan Suomeenkin syntyy vanhoista poliittisista puolueista vapaata kansalaistoimintaa, joka kyseenalaistaa kansainväliset sopimukset ja koko parlamentarismin? Tiettävästi tänään maanantaina Helsingissä joukko suomalaisia keltaliivejä on kokoontunut eduskuntatalon edessä.

Silkkitie Euraasiaan

Toimittaja Pepe Escobar kirjoittaa Asia Times-lehdessä Suur-Euraasian konseptista, josta hän on päässyt keskustelemaan johtavien venäläisten akateemikkojen ja politiikkojen kanssa.

Aiemmin tällä viikolla euraasialaista politiikkaa esiteltiin ilman sen suurempia fanfaareja myös Venäjän ministerineuvostossa. Euraasia-aate tulee Escobarin mukaan olemaan olennainen osa Venäjän ulkopoliittista linjaa hamaan tulevaisuuteen.

Presidentti Putin on sitoutunut euraasialaisten tulevaisuudennäkymien toteuttamiseen. Jo vuonna 2016 Pietarin kansainvälisessä talousfoorumissa Putin viittasi nousevaan \”euraasialaiseen kumppanuuteen\”. Suur-Euraasian puitteista on kerrottu yksityiskohtaisemmin myös Valdai-klubin tilaisuuksissa ja dokumenteissa. Valdai-klubi on Kremliä lähellä oleva keskustelufoorumi, johon kutsutaan vuosittain tutkijoita ja poliitikkoja sekä Venäjältä että ulkomailta. Julkaistu materiaali löytyy klubin verkkosivuilta.

Suur-Euraasian luomisen mahdollistaa Venäjän kääntyminen itään, tai Aasiaan, joka on tulevaisuuden talous- ja teknologiamarkkinoiden keskus. Tämä merkitsee sitä, että Euraasian hanke etenee yhdessä Kiinan Uuden silkkitien kanssa. Venäjän ja Kiinan strateginen kumppanuus ei kuitenkaan tarkoita, että Moskova laiminlöisi suhteitaan Eurooppaan. Valdai-asiantuntija Sergei Karganovin mukaan Venäjä haluaa tehdä läheistä yhteistyötä myös Euroopan kanssa, mutta tulehtuneet länsisuhteet ja Ukrainan kriisi ovat hidastaneet kehitystä.

Venäjän idän asiantuntijat ovat hyvin tietoisia siitä, että huomattava osa venäläisestä eliitistä on \”eurosentristä\”. Lähes koko Venäjän taloudellinen, demografinen ja ideologinen ympäristö on ollut läheisessä yhteydessä Eurooppaan kolmen vuosisadan ajan. Venäjä on lainannut eurooppalaisesta korkeakulttuurista sekä jäljitellyt sen sotilaallista organisoitumista. Mutta nyt venäläiset väittävät, että tämän \”suuren euraasialaisen voiman\” on aika hyötyä \”useiden sivilisaatioiden alkuperäisestä ja omaehtoisesta yhdistymisestä\”: Venäjä ei ole vain kauppa- tai yhteyspiste, vaan \”sivilisationaalinen silta\”.

Venäjä pyrkii luomaan uuden paradigman paitsi geopolitiikassa ja geoekonomiassa, myös kulttuurisella ja ideologisella tasolla. Samalla avautuu näkymä amerikkalaisen unilateralismin ja liberalismin jälkeiseen aikaan. Tätä paradigmaa ei esitetä meillä objektiivisessa valossa, sillä angloamerikkalainen establismentti haluaa ylläpitää kuvaa Venäjästä vain uhkana. Myös suomalainen valtamedia on valjastettu mukaan tähän päivittäiseen mustamaalaamiseen.

Olosuhteet ovat nyt kuitenkin otolliset, jotta Euraasian hanke voi edetä, kirjoittaa Escobar. Koillis-Aasiassa on voimatyhjiö. Trumpin hallinnossa – samoin kuin Yhdysvaltojen kansallisessa turvallisuusstrategiassa – on nyt etusijalla Kiinan eristäminen. Sekä Japani että Etelä-Korea ovat hitaasti mutta varmasti lähentymässä Venäjää, vaikka ne ovat tähän asti olleet täysin Yhdysvalloille alisteisia vasallivaltioita. EU-maat puolestaan ovat jo luoneet yhteyksiä Kiinan Uuteen silkkitiehen (myös alue- ja kaupunkitason esimerkkejäkin yhteystyöstä löytyy).

Suur-Euraasian asiantuntijoiden näkemykset liittyen Venäjän kulttuuriseen menneisyyteen saattavat hämmentää länsimaisia mieliä. Karganovin laatima Valdai-raportti, Kohti suurta valtamerta, huomioi Bysantin vaikutuksen, joka \”säilytti klassisen kulttuurin ja sai sen omaksumaan idän kulttuurin parhaimpia piirteitä\”. Bysantti inspiroi Venäjää omaksumaan myös ortodoksisen kristinuskon.

Valdai-raportin historiaa tarkasteleva osio käsittelee jopa mongolien roolia Venäjän poliittisessa järjestelmässä. \”Useimpien Aasian maiden poliittiset traditiot pohjautuvat mongolien perintöön. Voidaan väittää, että sekä Venäjällä ja Kiinalla on juurensa Tšingis-kaanin valtakunnassa\”, raportissa sanotaan. Tällaista taustaa vasten Venäjän ja Kiinan autoritaarisiksi ja illiberaaleiksi lännessä mielletyt järjestelmät puolustavat sikäläisten asiantuntijoiden mielestä paremmin markkinataloutta kuin kriisiytynyt länsimainen liberaalidemokratia.

Kiinan suuntautuessa länteen lukemattomin eri tavoin, Suur-Euraasia ja Vyö- ja tie-aloite ovat yhteensulautettavissa. Euraasiaa ristiin rastiin halkovat mahtavat Pamir-vuoret sekä Taklimakanin ja Karakumin aavikot. Paras maareitti kulkee Venäjän kautta tai Kazakstanin kautta Venäjälle. Keskeisillä \”pehmeän vallan\” termeillä kuvattuna, venäjän kieli on Mongolian, Keski-Aasian ja Kaukasian lingua franca.

Iran ja Turkki ovat myös orientoitumassa Euraasiaan. Iran ja Euraasian talousunioni solmivat aiemmin joulukuussa sopimuksen yhteisestä vapaakauppa-alueesta. Samalla kun Iran ja Intia neuvottelevat keskinäisestä kauppasopimuksesta, Intia neuvottelee omasta sopimuksestaan Euraasian talousunionin kanssa. Iran on jo iso tekijä INSTC-liikenneväyläprojektissa, joka olisi hyödyllinen Venäjän ja Intian välisessä taloudellisessa yhteistyössä.

Euraasialainen yhteys tulee yhdistämään itää ja länttä uusin, ainutlaatuisin tavoin. Valdai-klubin analyytikot kuitenkin painottavat, ettei Suur-Euraasian hanketta ole suunnattu Eurooppaa vastaan; itseasiassa silkkitie Euraasiaan tulee ihanteellisesti sisältämään merkittäviä osia myös Euroopan unionista. Kiinan johdon mukaan uusi silkkitie luo \”yhteisten intressien yhteisön\”; venäläisillä on Euraasian alueen yhteishenkeä kuvaava termi sobornost.

Kuten Shanghain yhteistyöjärjestön asiantuntija Alexander Lukin on korostanut kirjassaan China and Russia: The New Rapprochement, Uusi silkkitie ja Euraasian talousunioni olisivat Suur-Euraasian alueellisen järjestyksen kaksi keskeistä pilaria. Ne muodostaisivat laajemman alueellisen yhteistyöverkoston ytimen, johon sisältyisivät myös keskeiset organisaatiot Shanghain yhteistyöjärjestöstä INSTC:n liikenneväyläprojektiin ja ASEAN-järjestöön. Tämä hanke vie maailmanlaajuiset riippuvuussuhteet aivan uusille urille.

Suur-Euraasian konsepti on luonnollisesti vielä työstämisvaiheessa. Escobarin Moskovassa käymien keskustelujen mukaan kyseessä on kunnianhimoinen hanke, joka asemoi Venäjän keskeiseksi geoekonomiseksi ja geopoliittiseksi risteykseksi, joka voi yhdistää Pohjois-Euraasian sekä Keski- ja Varsinais-Aasian talousjärjestelmät. Kiinan ja Venäjän keskinäinen kilpailu jää taka-alalle alueellisen yhteistyön kasvaessa.

Kuten Glenn Diesen toteaa, Venäjä ja Kiina ovat muuttuneet väistämättömiksi liittolaisiksi, koska niillä on yhteinen visio \”maailmanlaajuisten arvoketjujen rakennemuutoksesta ja multipolaarisen maailman luomisesta\”. Ei ole mikään ihme, että Pekingin ja Moskovan pyrkimykset herättävät niin paljon ärtymystä Washingtonissa. Euraasian integraatio kuitenkin jatkuu angloamerikkalaisista vastaväitteistä ja sabotointiyrityksistä huolimatta.