Kuukausi: kesäkuu 2019

Poliitikoiden ja valtiomiesten haastattelut eivät useinkaan ole erityisen kiinnostavaa luettavaa. Esimerkiksi Suomessa johtajat toistelevat samoja fraaseja liberaalidemokratiasta, oikeusvaltiosta, ihmisoikeuksista, ilmastonmuutoksesta, ja niin edelleen. Harvemmin sodanjälkeistä järjestystä kyseenalaistetaan tai edes kritisoidaan.

Financial Times-lehdelle antamassaan haastattelussa, Venäjän presidentti Vladimir Putin osoittaa jälleen, miksi häntä kuunnellaan myös ulkomailla. Hän kyseenalaistaa nykyisen järjestyksen kiistanalaiset dogmit, eikä paasaa pelkästään taloudesta ja ihmisoikeuksista, kuten moni muu. Putin kertoo mielipiteensä globalisaatiosta, Syyrian tilanteesta, kylmän sodan ajasta, Venezuelasta, ja muista aiheista Osakan G20-maiden kokouksen alla. Ohessa joitakin poimintoja.

Keskeisimmäksi teemaksi haastattelussa nousee Putinin näkemys siitä, että liberalismi, toisen maailmansodan jälkeen vallan keskiössä ollut länsimainen ideologia, on ”muuttunut vanhanaikaiseksi ja menettänyt merkityksensä”. Nykyään liberalismi on aatteena ristiriidassa kansan enemmistön edun kanssa, mutta silti [Yhdysvaltojen ja EU:n] liberaalit pyrkivät sanelemaan, miten asioiden kuuluisi olla. Putinin mukaan tämä ei enää onnistu samalla tavalla kuin viime vuosikymmeninä.

Euroopan neuvoston puheenjohtaja, arkkiliberaali Donald Tusk kommentoi Putinin lausuntoja tuoreeltaan, mutta ei osannut puolustaa liberalismiaan muuten kuin toistamalla vanhoja fraaseja: ”vapaus”, ”oikeusvaltiot” ja ”ihmisoikeudet” mainittiin taas kuin taikasanoina. Naurettavinta eurofederalisti Tuskin suusta oli syyttää Putinin Venäjää ”autoritaarisuudesta” ja ”harvainvallasta”, ottaen huomioon Euroopan unionin sisäänrakennetun, epädemokraattisen luonteen.

Euroopan populistisia puolueita ja kansanliikkeitä on liberaalioikeiston- ja vasemmiston taholta yritetty mustamaalata ”Venäjä-mielisiksi”, ja annettu ymmärtää, että kyseessä on vain ”Kremlin juoni hajottaa Euroopan yhtenäisyyttä”. Samoin on syytelty Venäjän sekaantuvan muiden maiden presidentin- ja eduskuntavaaleihin, vaikka nämäkin syytökset ovat osoittautuneet perättömiksi infosodankäynnin valheiksi. Putin kiistää myös väitteen, jonka mukaan Venäjä tukisi taloudellisesti eurooppalaisia populisteja.

Venäjän presidentti kuitenkin ymmärtää, mistä populistien nousussa on kysymys: Putinin mielestä Saksan liittokansleri Angela Merkel teki vuonna 2015 ”kardinaalivirheen” päättämällä avata Euroopan ovet maahanmuuttajien invaasiolle. ”Liberaaliaate olettaa, että mitään ei tarvitse tehdä, ja maahanmuuttajat voivat tappaa, ryöstää ja raiskata ilman rangaistusta, koska heidän oikeuksiaan pitää suojella”, sanoo Putin suoraan. Moniko Euroopan päämies uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne ovat?

Putinin Venäjää on usein syytetty myös nuivasta suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin. Nyt Putin vastaa syytöksiin oletetusta ”homofobiasta”. Putinin mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät ole Venäjälle mikään ongelma. ”Hyvänen aika, he voivat elää kuten haluavat”, Putin sanoo. ”Mutta jotkut seikat näyttävät meistä hieman liiallisilta. Nyt he väittävät, että jopa lapsilla voi olla viisi tai kuusi sukupuoliroolia”, Putin kummastelee. ”Antaa kaikkien olla onnellisia, se ei ole ongelma”, hän lisää. ”Mutta tämä ei saa jättää varjoonsa kulttuuria, traditioita, ja miljoonien ihmisten enemmistön perinteisempiä perhearvoja.”

Kysymysten kääntyessä Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasotaan ja Persianlahden geopoliittisiin jännitteisiin, Putin toteaa tilanteen olevan ”räjähdysherkkä”. Hänen mukaansa ongelma juontaa juurensa amerikkalaisesta unilateralismista ja maailmanjärjestyksen puuttuvista säännöistä. ”Kylmä sota oli huono juttu…mutta ainakin silloin oli sääntöjä, joita kaikki osapuolet enemmän tai vähemmän noudattivat kansainvälisessä kanssakäymisessä. Nyt näyttää siltä, että mitään sääntöjä ei enää ole”, Putin pahoittelee.

Syyrian interventiosta Putin ilmaisi tyytyväisyytensä. Moskovan päätös auttaa Assadin hallintoa taistelussa terroristeja vastaan syksyllä 2015 alkaen, perustui huolelliseen riskianalyysiin. Venäjä ei voinut katsoa vierestä, kun sitäkin uhkaava kansainvälinen terroristijärjestö Isis vain kasvoi. ”Olemme saavuttaneet enemmän kuin odotinkaan”, Putin sanoo nyt. Isis on tuhottu ja sekä Venäjän että Lähi-idän turvallisuus on tämän johdosta vakaammalla pohjalla. Venäjä on muodostanut myös ”hyvät liikesuhteet sekä strategiset kumppanuussuhteet” muiden alueen maiden, kuten Iranin ja Turkin, kanssa.

Venezuelassa on Putinin mukaan venäläisiä erityisasiantuntijoita, jo vuosia sitten solmitun puolustusyhteistyösopimuksen mukaisesti. Mutta maassa ei ole venäläisiä sotilasjoukkoja, eikä Venäjä sekaannu Venezuelan asioihin, toisin kuin Yhdysvallat. ”Venezuelalaisten tulee itse päättää omista asioistaan”, Putin lisää. Putin ei innostu yrityksestä nostaa Juan Guaidó Venezuelan nukkepresidentiksi länsivaltojen huutoäänestyksellä. ”Mitä tapahtuisi, jos sama tehtäisiin Japanissa, Yhdysvalloissa tai Saksassa? Ettekö ymmärrä, että tällainen [sekaantuminen] johtaa kaaokseen kaikkialla maailmassa”, Putin ihmettelee.

Mitä tulee ydinaseisiin, ne ovat Putinin mielestä ”uhka kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle”. Mutta hänen mukaansa esimerkiksi Pohjois-Korean kriisillä on ”yhteyksiä tragedioihin Libyassa ja Irakissa”. Nuo tapahtumat ovat saaneet monet maat vahvistamaan turvallisuuttaan kaikin keinoin. ”Ei ole kysymys siitä, miten Pjongjang saataisiin riisuttua aseista, vaan siitä, miten mikä tahansa maa, Pohjois-Korea mukaan luettuna, voisi tuntea olonsa turvalliseksi ja muidenkin maiden noudattaman kansainvälisen lain suojelemaksi”, Venäjän presidentti sanoo Financial Timesille. ”Jos kansainvälinen yhteisö osoittaa kunnioittavansa Pohjois-Koreaa ja takaavansa sen turvallisuuden, tilanne voi muuttua [positiiviseen suuntaan] tavoilla, joita kukaan ei osaa tänä päivänä edes kuvitella”, Putin ennakoi.

Globalisaatio vaatii Putinin mielestä hienosäätöä. Donald Trumpista tuli Yhdysvaltojen presidentti, koska hän ymmärsi, ettei amerikkalainen keskiluokka hyödy globalisaatiosta mitenkään. Tämä auttaa Putinin mielestä ymmärtämään myös Trumpin talousajattelua ja suhtautumista liittolaisiinsa. ”Hän [Trump] uskoo, että resurssit ja globalisaation edut ovat jakautuneet amerikkalaisille epäreilusti viime vuosikymmeninä”, Putin arvelee. Itse asiassa yksi keskeisiä ongelmia niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa on Putinin mukaan se, että ”valtaapitävä eliitti on vieraantunut kansasta”. Tämän takia eliitin liberalismi aatteena on epäonnistunut.

Putin yrittää kuitenkin tulla hieman vastaan eurooppalaisia ja angloamerikkalaisia kumppaneitaan todeten, ettei tämä tarkoita sitä, että liberalismi tulisi tukahduttaa tai julistaa laittomaksi. Jopa epäonnistuneella liberaaliaatteella on Putinin mielestä ”oikeus olemassaoloon”. Mutta ei pidä ajatella, että lännen liberalismilla olisi oikeus olla ylin aate maailmassa. ”Siitä tässä on kysymys”, Putin sanoo. Monilla aatteilla ja mielipiteillä pitäisi olla mahdollisuus olla olemassa ja tehdä itsensä tiettäväksi, mutta on pidettävä mielessä myös kansan mielipiteet ja yleiset intressit. ”Minusta tuntuu, että siten voisimme välttää suuret poliittiset mullistukset ja ongelmat”, Putin toteaa lopuksi.

William S. Lind, amerikkalainen (paleo)konservatiivi, kirjailija ja sotateoreetikko, kertoo blogissaan, kuinka hänellä oli 1980-luvulla tapana pitää diaesityksiä kongressin laatimista asevoimien uudistusaikeista ilmavoimien upseerikoulun jokaiselle luokalle. Erään esityksen jälkeen, ilmavoimien kapteeni, tiedustelu-upseeri, lähestyi Lindiä ja kysyi, ”tarkoittaako tämä uudistus, että voin viimein lopettaa uhka-arvioiden paisuttelun?”

Lindin mielestä erilaisten sotilaallisten uhkien kehittäminen on ollut yksi Washingtonin menestyneimmistä kasvualoista jo pitkään. Kohonneen uhka-arvion tarkoituksena on kasvattaa sotilaallista talousarviota. Veronmaksajien rahojen tuhlaaminen valmiuksiin, joita ei todellisuudessa tarvita, on ilmeisin, mutta ei suinkaan ainoa, kustannus. Kuten nykyiset jännitteet Iranin ja Yhdysvaltojen suhteissa osoittavat, uhka-asteen nousu voi johtaa haitallisen sotilasoperaation suunnitteluun, ja joskus jopa itse sotaan.

Jo viikkojen ajan Yhdysvaltojen puolustusministeriö on antanut varoituksia, jonka mukaan Iran aikoisi käyttää Irakin ja Syyrian šiiamilitioita hyökkäämään amerikkalaisjoukkoja vastaan näissä maissa, kirjoittaa Lind. Todisteena tästä on käytetty Iranin vallankumouskaartin ja militioiden välistä viestintää. Lind uskoo, että amerikkalaistiedustelun sieppaamat viestit ovat aitoja, mutta niitä tulkitaan jälleen kerran liioitellun uhka-arvion perspektiivistä.

Jos Yhdysvallat hyökkää Irania vastaan, Iranin ilmeinen vastareaktio on ottaa paikallisia Yhdysvaltojen joukkoja panttivangeiksi. Iranilaiset ovat ilmaisseet tämän avoimesti sanoen: ”Viime kerralla [vuonna 1979] meillä oli satoja amerikkalaisia ​​panttivankeja, tällä kertaa heitä on tuhansia”. Se olisi lupaava vastatoimi siitä syystä, että Yhdysvalloilla itsellään ei ole valmiita vastatoimia. Lind sanoo, että vuonna 1979 hallinto oli avuton ja epäonnistui panttivankien pelastusyrityksessä. Lind toivoo, että presidentti Trump kysyisi Pentagonilta, miten toimia tänä päivänä vastaavassa tilanteessa. Lind epäilee, ettei Trump saisi rauhoittavaa vastausta kysymykseensä.

Mitä nämä siepatut viestit vallankumouskaartin ja militioiden välillä sitten käsittelevät? Lindin mielestä ne on tulkittu hyökkäyksen valmisteluiksi vain siksi, koska niin puolustusministeriö aina tekee: liioittelee uhkaa varmuuden vuoksi, jotta taloudellinen tuki säilyisi yhtä suurena, ellei jopa suurempana, kuin aiempina vuosina.

Yhdysvallat on myös syyttänyt Irania hyökkäyksistä neljää öljytankkeria vastaan Persianlahdella. Hyökkäykset vahingoittivat aluksia upottamatta niitä. Ulkoministeri Mike Pompeo totesi kierossa lausunnossaan, että ”vaikuttaa siltä, että on mahdollista Iranin olevan iskujen takana”. Tämä on Lindin mielestä totta, mutta hänen mukaansa on myös täysin mahdollista, että alueen muut maat, jotka haluavat sodan Yhdysvaltojen ja Iranin välille, Israel mukaan luettuna, olivat iskujen takana. Kuitenkin vain Iraniin viittaavaa uhka-arviota on kasvatettu.

Kriisin uhka-arvio voi helposti eskaloida tilannetta, arvioi Lind. Se voi tapahtua nyt Iranin kohdalla. Iran yritti lieventää uhkaa poistamalla joitakin ”ohjuksia” (luultavasti vain raketteja) vallankumouskaartin käyttämistä pienveneistä. Pentagon ei tullut tässä vastaan mitenkään. Päinvastoin, se pyysi presidentti Trumpia lähettämään alueelle kaksikymmentä tuhatta sotilasta. Lindin mielestä Trump kuitenkin viisaasti supisti lähetettävien joukkojen määrän yhdeksäänsataan sotilaaseen.

Lindin mukaan tässä nähdään, kuinka uhkien arviointi korkeammiksi kuin ne todellisuudessa ovat, voi johtaa sotilaallisesti typeriin toimiin. Iran uhkaa ottaa Yhdysvaltojen joukkoja panttivangiksi. Miten Yhdysvallat vastaa siihen? Lähettämällä lisää amerikkalaisjoukkoja alueelle, ja antamalla Iranille enemmän mahdollisuuksia ottaa panttivankeja. Kuka älyvapaa kenraali Pentagonissa on päättänyt tästä, kysyy Lind ihmetellen.

Suurin osa Washingtonin uhkateollisuudesta on keskittynyt venäläisten ja kiinalaisten ”uhkien” luomiseen. Yhdysvaltojen vasallimaana ”Venäjän uhka” on Suomessakin esillä joka päivä lehtien sivuilla tai televisiossa. Lindin mielestä tämä ruokkii huonoa strategiaa kahta maata kohtaan, joista pitäisi saada pikemminkin Yhdysvaltojen liittolaisia. Uhka-arvioiden liioittelu on kuitenkin niin syvälle rakennettu koko järjestelmään, että se on läsnä kaikessa, mitä Yhdysvallat tekee. Tarkoittaako alussa mainittu asevoimien uudistaminen tosiaan, että Yhdysvaltojen armeija ja puolustusministeriö voivat lopettaa uhkien paisuttelun? Lind epäilee, että tähän päästään vasta sitten kun rahat loppuvat.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump asetti maanantaina uusia ankaria talouspakotteita Iranille. Tällä kertaa pakotteet kohdistuvat Iranin hengelliseen johtajaan, ajatollah Khameneihin ja tämän esikuntaan.

Pakotteiden on tarkoitus vaikeuttaa Khamenein ja korkeiden virkamiesten rahaliikennettä. ”Iranin korkein hengellinen johtaja on lopulta ainoa, joka on vastuussa hallintonsa vihamielisestä toiminnasta”, uutistoimisto Bloomberg kertoo Trumpin sanoneen.

Iran vastasi tänään tiistaina ilmoittamalla, että Yhdysvaltojen päätös asettaa pakotteita Iranin hengellistä johtajaa sekä Iranin ulkoministeriä kohtaan sulki lopullisesti diplomatian tien Trumpin hallinnon ja Iranin välillä. Lausunnon twiittasi Iranin ulkoministeriön tiedottaja Abbas Mousavi.

Ei ole yllättävää, ettei Irania kiinnosta neuvotella Washingtonin kanssa. Iran on vuosikymmenet saanut kestää raskaita pakotteita, terroritekoja ja Yhdysvaltojen, Israelin ja näiden liittolaisten uhkailua, salamurhia ja tasavallan epävakauttamisyrityksiä. Trumpin päätös asettaa ”talouspakotteita” Iranin hengelliselle johtajalle kertoo myös Trumpin ja hänen hallintonsa täydellisestä ymmärryksen puutteesta: raha ei ole Khameneille yhtä tärkeää kuin luksukseen tottuneille, hedonistisille länsijohtajille.

Iranin korkein hengellinen johtaja asuu Teheranissa vaatimattomissa oloissa. Hänellä on harvoin käteistä rahaa ja hän saattaa ottaa pienen lainan henkivartijoiltaan. Eräs Khamenein vanhimmista ystävistä kertoo: ”Joskus, kun minä tuon hänelle rahaa [uskonnollisena lahjana], näen, että hän [Khamenei] kutsuu heti henkivartijaansa, ”herra Reza, tulkaa tänne, niin palautan rahat, jotka olen teille velkaa”, ajatollah Rasouli Mahalati on kertonut uutistoimisto Farsin haastattelussa.

Maassa, jossa useiden iranilaisten mattojen omistusta pidetään eräänlaisena statussymbolina, Khamenein kerrotaan omistavan vain yhden maton. ”Olen joskus ollut hänen yksityisessä huoneessaan”, ystävä Mahalati sanoo. ”Talon ainoa matto on tavallinen tabriz-matto, joka on niin vanha, että se on paikoin purkautunut.”

Khamenei on tunnettu siitä, ettei hän käytä Iranin valtion rahoja itseensä. Khamenein vaimo, Khojaste Bagherzadeh, jakaa miehensä askeettisuuden. Lääkäri oli kehottanut Khameneita istumaan selkäkipujen takia divaanilla, eikä lattialla. Khamenein avustajat olivat tuoneet divaanin taloon, mutta vaimo oli Khamenein poissaollessa vienyt divaanin ulos talosta. Khamenein palattua illalla kotiin, hän kysyi vaimoltaan, miksi tämä oli hylännyt divaanin. Vaimon mukaan divaani olisi ”totuttautumista ylellisyyteen”, mikä nauratti Khameneita. Vaimo otti divaanin takaisin taloon vasta kuultuaan, että lääkäri oli määrännyt Khamenein käyttämään sellaista.

Myös Iranin tiedotusvälineissä ja blogeissa esiintyy samankaltaisia ​​anekdootteja, joista yksi on Iranin vallankumouskaartin entisen komentajan, Yahya Rahim Safavin, kertoma. Safavi oli kutsuttu Khamenein asunnolle päivälliselle, ja hän oli yllättynyt nähdessään, että tarjolla oleva ateria koostui vain yksinkertaisesta omeletista. Paikallislähteiden mukaan nämä kertomukset eivät ole vain imagon luontia, vaan kertovat jotain oleellista Iranin johtajasta.

Siinä missä Trumpille ja hänen juutalaisille ja saudiarabialaisille kumppaneilleen rahalla on valtava merkitys, se ei näytä olevan sitä ajatollah Khameneille. Dialogia ei voi myöskään käydä sellaisen tahon kanssa, joka uhkailee ja esittää pitkän listan omia vaatimuksiaan, tulematta millään tavoin vastaan toista osapuolta. Trump olisi luultavasti halunnut presidentinvaaleja silmällä pitäen uuden sulan hattuunsa saatuaan Iranin johdon samaan neuvottelupöytään, mutta tämä ei tule toteutumaan.

Paul Craig Roberts arvelee, että Israelissa vierailulla oleva Trumpin hallinnon neuvonantaja John Bolton pyrkii yhdessä pääministeri Netanjahun kanssa luomaan jonkin uuden, entistä vakavamman valehyökkäyksen, joka pakottaisi Trumpin tekemään päätöksen hyökkäyksestä Iraniin.

Toisaalla on arvioitu, että sotilaallinen isku Iraniin on vain ajan kysymys, ja se toteutetaan Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen, oli vallassa sitten toista kauttaan aloittava Trump tai joku muu. Demokraatit ja republikaanit eivät kummatkaan ole tähän asti vältelleet sotimista. Molempien puolueiden taustalla vaikuttavat sionistimiljardöörit omaavat myös vaikutusvaltaa asioiden kulkuun.

Jos Israel ja amerikkalaiset neokonservatiivit onnistuvat sytyttämään suursodan Lähi-idässä, suorapuheinen Roberts katsoo, että tämä on osittain myös Venäjän ja Kiinan johdon saamattomuuden syytä. Hänen mielestään venäläiset ja kiinalaiset voisivat vakauttaa tilannetta julistamalla ”Nato-tyyppisen liittouman” Iranin kanssa, viemällä maahan sotajoukkonsa aseineen, ja ilmoittamalla ”rikolliselle Netanjahulle”, että jos sota syttyy, Israel kärsii siitä ensimmäisenä. Niin houkuttelevalta kuin edellä mainitun kaltainen puolustusyhteistyö kuulostaakin, Roberts varmasti tietää itsekin, että ajatus on äärimmäisen epärealistinen. Haluaisiko suvereeniuttaan korostava Iran maaperälleen venäläisiä ja kiinalaisia joukkoja, on myös aiheellinen kysymys.

Roberts kommentoi olevansa tietoinen siitä, ettei ole Venäjän ja Kiinan vastuulla ”suojella Irania ja pelastaa maailmaa” Yhdysvaltojen ja Israelin aggressioilta. Tämän näkökulman ongelma on hänen mielestään kuitenkin siinä, etteivät Venäjä ja Kiina voi paeta mahdollisen hyökkäyksen katastrofaalisia seurauksia. Venäjän ja Kiinan olisikin paljon fiksumpaa tehdä radikaaleja ennaltaehkäiseviä siirtoja, eikä odottaa passiivisesti Yhdysvaltojen iskua ja sen Lähi-itää entisestään epävakauttavia seurauksia. Valitettavasti reaalipolitiikassa harvoin toteutetaan yleviä periaatteita, joita Roberts ilmeisesti kaipaisi Venäjältä ja Kiinalta löytyvän. On myös muistettava, että Putin on hyvissä väleissä Israelin Netanjahun kanssa.

Suomessakin on valitettavasti tahoja, joita kutkuttaisi ajatus siitä, että Iranin islamilainen tasavalta uskonnollisine ajatollineen pommitettaisiin maan tasalle, ja valta vaihdettaisiin maassa väkisin, jotta sekulaari länsi voisi mädättää myös muinaisen Persian jälkeläiset liberaalidemokratialla. Jos maahan saataisiin vietyä samalla oikeistoliberaali talouspolitiikka, yksityistämisen varjolla Iranin luonnonvarat saataisiin lännen angloamerikkalaisjuutalaisen kapitalistiklikin haltuun. Amerikan ylivaltaa fanittavat suomalaiset eivät huomioi sitä, että uusi suursota Lähi-idässä voisi levitä myös pohjolaan. Ainakin se toisi Eurooppaan ja myös Suomeen uuden massiivisen pakolaisaallon.

Yhdysvaltojen kongressi on jo kauan sitten vetäytynyt kaikesta vastuusta luovuttamalla pois auktoriteettiasemansa sotien aloittamisen tai välttämisen suhteen. Niinpä päätöksen tekevät luultavasti sionistit Netanjahu ja Bolton taustapiruineen, väittää Roberts. Eurooppalaiset poliitikot ovat kaikki Washingtonin talutusnuorassa, joten siltäkään suunnalta ei vastuullista johtajuutta ja Yhdysvaltojen ja Israelin ulkopolitiikan haastamista ilmene. Oikeistopopulistitkin liputtavat Israelin ja Trumpin hallinnon puolesta. Ainoa mahdollisuus Robertsin mielestä on, että Venäjä ja Kiina uskaltaisivat voimallisemmin puuttua asioiden kulkuun. Mitä politiikan kulissien takana todella tapahtuu, sitä tuskin esitellään kovin seikkaperäisesti lehtien palstoilla.

Viime viikolla on uutisoitu laajasti Yhdysvaltojen ja Iranin välisen konfliktin eskaloitumisesta. Yhdysvaltoja on myös varoitettu ”äärimmäisten painostuskeinojen” vaarallisuudesta.

Kiinan ulkoministeri Wang Yi on sanonut, että osapuolten tulisi välttää pahentamasta tilannetta entisestään, ja olemaan ”avaamatta Lähi-idän Pandoran lipasta”. Iranin ammuttua alas ilmatilaansa tunkeutuneen kalliin amerikkalaisen vakoilulennokin, hyökkäystä on suunniteltu ja siitä on ehditty myös vetäytyä, jos läntistä mediaa on uskominen. Yhdysvaltojen kyberhyökkäys Iranin ohjusjärjestelmien tietokoneisiin on kuitenkin tehty, mutta Iranin mukaan se on onnistuttu torjumaan.

Trumpin hallinnon geopoliittista sekoilua on kommentoinut myös EU:n korkea ulkopoliittinen edustaja Federica Mogherini, joka epäilee, ettei Trump itse hallitse nykyistä tilannetta, vaan sen ovat aiheuttaneet hallinnon kovan linjan sotahaukat, etunenässä kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton. EU ei kuitenkaan ole itsekään tehtäviensä tasalla, ja esimerkiksi Irania varten suunniteltu Instex-maksumekanismi ei ole vieläkään käytössä. Yhdysvallat on uhkaillut eurooppalaisia yrityksiä ja hallituksia, jotta nämä eivät käyttäisi maksumekanismia. Tämä on jälleen osoitus siitä, etteivät EU-maat uskalla konkreettisesti vastustaa Yhdysvaltoja.

Suomessa Washingtonille uskollinen linja jatkuu ulkoministeriössä, republikaani Timo Soinin jo siirryttyä nostamaan sopeutumisrahaa. Tuore ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa olevansa huolissaan ”eristäytyvän Iranin radikaalisiivestä”, eli  käytännössä hän viittasi Iranin korkeimpaan johtoon. Yhdysvaltoja Haavisto ei lainkaan kritisoinut, vaan vaikutti syyttävän viime aikojen tankkeri-iskuista Irania sekä väitti Iranin ”uhkaavan rikkoa ydinsopimusta”, josta Yhdysvallat itse vetäytyi, tietoisena seurauksista.

Haavisto vaikutti olevan lännen sotilaallisen intervention kannalla. EU voisi sitten toimia Yhdysvaltojen sotatoimien jälkeen humanitaarisen avunantajan roolissa, varmistaen että ”välttämättömien lääkkeiden ja ruuan saaminen jatkuu kaikissa tilanteissa”. Haavisto viittasi Yhdysvaltoihin sen voimapolitiikan passiivisesti hyväksyen. Hänen mukaansa on ”suurvaltojen etuoikeus ja yksinoikeus”, että ”ne valitsevat toimintalinjansa ja muut joutuvat siihen sopeutumaan”. Poliittisen realismin taju tuntuu Haavistolla kohdistuvan kuitenkin vain Washingtonin ulkopoliittiseen toimintaan.

Haavisto ei kuitenkaan halua selittää maailman tilaa rahan ja talouden tai edes voimapolitiikan kautta, vaan esittää, että kyse on myös ”erilaisista arvoista ja näkemyksistä”. Niinpä, kyse on siitä, että Yhdysvallat pyrkii alistamaan viimeisetkin itsenäiset valtiot lännen totalitarismiin, joka on puettu ”liberaalidemokratian” ulkoasuun. Ulkopoliittisesti Rinteen hallitus jatkaa Yhdysvaltojen johtaman ”globaalihallinnon” tukemisesta, eli Euraasian nousevan järjestyksen pilariksi ei Suomesta ainakaan nykytilanteessa ole.

Yhdysvaltojen talouden alamäki voi lisätä sodan uhkaa, toteaa geopolitiikkaan erikoistunut toimittaja Federico Pieraccini. Seuraava finanssikriisi voi romahduttaa dollarin aseman maailman varantovaluuttana. Huonon häviäjän tavoin, Washington on Pieraccinin mukaan valmis vetämään maton myös kaikkien muiden alta, jos sen talous ja asema ovat uhattuna. Maat, jotka ymmärtävät varautua tilanteeseen, ovat jo vähentäneet dollarin käyttöä. Yhdysvaltojen bondit ovat myös vaihtuneet kullan hamstraamiseen. Venäjä on kultavarantojen lisäämisen ohella kasvattanut omistuksiaan myös Kiinan valuutassa eli juanissa.

Pieraccinin mukaan on selvää, että Boltonin ja Pompeon toimet tähtäävät Yhdysvaltojen unipolaarisen hetken pidentämiseen sanelu- ja pakotepolitiikan välityksellä. Vaikka kuumaa sotaa ei tulisikaan, talouden rintamalla taistelut jatkuvat, sillä Yhdysvallat kieltäytyy tunnustamasta moniulotteista todellisuutta, jossa valta ei enää olisikaan vain Washingtonin ja Lontoon globalistien käsissä, vaan se jouduttaisiin jakamaan myös Kiinan, Venäjän ja ehkä myös Iranin kaltaisten maiden kanssa. 

Kaikesta tapahtuneesta huolimatta Iranin ja Yhdysvaltojen välillä on viritelty keskusteluyhteyttä, mutta koska rauhanvälittäjinä ovat toimineet Moskova ja Peking, lännen media ei ole aiheesta kirjoittanut. Iranin ja Yhdysvaltojen edustajat ovat vastikää tavanneet Venäjällä, Ufan kaupungissa, kansainvälisen turvallisuusfoorumin kokouksessa. 

Matalan profiilin tapaaminen on merkki siitä, että julkisesta uhittelusta huolimatta Trumpin hallinto yrittää saada keskusteluyhteyden Iranin johdon kanssa. Yhdysvaltojen sota Irania vastaan on Euraasian maille täysin poissuljettu vaihtoehto, joten on hyvä, jos sen edustajat ovat mukana Washingtonin ja Teheranin välien selvittelyssä.

Kun länsimedia alkaa altistaa kansalaisia propagandavyörytykselle jossain päin maailmaa sijaitsevista ”keskitysleireistä”, on selvää, että lännen sotakoneiston suunnitelmissa on tulevaisuudessa hyökätä kyseiseen maahan. Median pohjustustyön tarkoitus on hiljentää sodan vastustus jo ennen kuin se on ehtinyt alkaakaan. Tähän liittyen aiheenani on Kiina ja uiguurimuslimit.

Washingtonin johtama läntinen valtakeskittymä aikoo saada Kiinan rautakorkonsa alle. Jos he eivät onnistu siinä boikottien ja talouspakotteiden välityksellä, saati kiinalaisten yritysjohtajien kidnappauksilla, he kotiuttavat uiguurijihadistit Syyriasta, Afganistanista ja Pakistanista, aloittaen likaisen sissisodan Länsi-Kiinassa. Onnistuessaan Kiinan runteluprojekti tulee olemaan vielä brutaalimpaa menoa kuin Tšetšeniassa, Inguusiassa ja Dagestanissa. Tätä varten länsimedia on jo viime vuodet julkaissut tunteisiin vetoavia tarinoita Kiinan uiguurimuslimien kohtelusta ja ”keskitysleireistä” Länsi-Kiinassa, Xinjiangin autonomisella alueella.

Virallinen Kiina kertoo taistelevansa Xinjiangissa vain ääri-islamilaista uskontulkintaa, itsenäistymistä lietsovaa separatismia ja islamilaista terrorismia vastaan. Kiinan uiguurit ovat islamintulkinnassaan sunneja, ja juuri sunnalaisuudesta peräisin olevan wahhabismin pelätään saavan jalansijaa myös Länsi-Kiinassa, ellei radikalisoitumiseen puututa jo varhaisessa vaiheessa. Kiina on nähnyt, mitä Euroopassa tapahtuu, eikä aio tehdä samoja virheitä. Kiinan johto tietää myös, että Washington on islamistien rahoittaja ja kouluttaja. Lännessä tosin väitetään, että Kiina pahentaa itse uiguurien radikalisoitumista kovilla otteillaan ja ”uudelleenkoulutusleireillään”.

Todellisuus ei kuitenkaan ole aivan näin mustavalkoinen. Xinjiangin uiguurimuslimeista enemmistö harjoittaa sufilaisuutta, islamin mystisintä tulkintaa, joka ei ole yleensä aiheuttanut radikalisoitumista. Jihadisteille sufilaisuus on liian harhaoppinen islamin muoto, ja sen harjoittajat ansaitsevat heidän mukaansa kuolla. Kiinan hallitus kunnioittaa islamia ja suojelee uiguurivähemmistöä. Uiguurimuslimien enemmistö ei tue jihadistien radikalismia, jota yritetään tuoda Kiinaan ulkomailta. Pekingin yliopisto on järjestänyt jopa seminaareja iranilaisesta sufilaisuudesta, mutta valtamedia ei tietenkään kerro näistä, saati Kiinan kamppailusta lännen tukemaa terrorismia vastaan.

Syyrian hallitus on pyytänyt Kiinalta apua Syyrian Idlibissä tukikohtaansa pitäviä Turkestanin islamilaisen puolueen uiguurijihadisteja vastaan. Syyrian ulkoministeri Walid Muallem on paljastanut, että tuhannet kiinalaislähtöiset uiguurimuslimit ovat tuoneet Syyriaan myös perheensä. Turkestanin islamistit ovatkin terroristijärjestö Al-Qaidan suurin ryhmittymä alueella; sillä on riveissään kolmisen tuhatta uiguuritaistelijaa. Peking ei ole julkisesti luvannut auttaa Syyriaa terrorismin vastaisessa taistelussa, mutta Syyrian ulkoministeri on tällä viikolla vieraillut Pekingissä (vierailu päättyy tänään, 21. kesäkuuta), joten saattaa olla, että jonkinlaisesta yhteistyöstä on sovittu.

Washingtonin vähimmäistarkoitus on yllyttää islamistien vastarintaa Xinjiangissa, joka on keskeinen Kiinan energian ja raakamateriaalien lähde, sekä oleellinen alue Vyö ja tie-hankkeen integroimisessa muualle Euraasiaan. Epävakauttamalla Xinjiangin, Washington saisi paitsi heikennettyä Kiinaa, myös alkusoiton veriselle sodankäynnille. Uiguuriseparatistit, jotka Yhdysvaltojen tukemat islamistiryhmät Syyriassa ovat kouluttaneet, ovat kertoneet avoimesti amerikkalaisen Radio Free Asia-uutiskanavan välityksellä, että heidän tarkoituksenaan on palata Kiinaan ja ryhtyä aseelliseen kapinaan. Myös terroristijärjestö Isis julkaisi pari vuotta sitten videon, jossa uiguurimuslimien kerrotaan palaavan Kiinaan ”vuodattamaan verta”.

Ja aivan kuten Kosovon, Libyan ja Syyrian kohdalla, niin sanottu ”vasemmisto” on joko hiiren hiljaa, tai antaa passiivisen tukensa tälle terrorismille ”vapaussodalle”. Heillä on jo riveissään sopivia ”intersektionaalisia feministi-muslimeja” ja muita ”ihmisoikeusaktivisteja”, jotka tukevat lännen narratiivia siitä, että pahat, islamofobiset kiinalaiset leirittävät uiguureja. Tätä projektia helpottaa tietenkin se, että Xi Jinpingin johtama ”kommunistinen” Kiina näyttäytyy länsimaisissa silmissä autoritaarisemmalta näennäisen ”vapaamieliseen” angloamerikkalaiseen ja eurooppalaiseen järjestykseen verrattuna.

Me elämme kaikkien aikojen voimakkaimman ja juonikkaimman propagandamatriisin sisällä. Ne harvat, jotka avoimesti kyseenalaistavat tämän matriisin narratiivin, maksavat siitä kovan hinnan. Lännen sotakoneisto ei aio luovuttaa valtaansa uudelle järjestykselle ilman taistelua, joten hybridisota tulee vain laajenemaan maailman eri polttopisteissä. Tästä muistuttavat taas leimataan ”valheellisen tai vääristellyn tiedon levittäjiksi”. Meillä puhutaan hysteeriseen sävyyn jo ”Venäjä-mielisistä”, pian varmasti rationaalinen analyysi Kiinasta johtaa ”Kiina-mielisen” leimaan.

Matteo Salvini, Italian oikeistopopulistinen sisäministeri ja varapääministeri, vieraili alkuviikosta Washingtonissa vakuuttamassa alamaisuuttaan presidentti Trumpin hallinnolle.

Salvini tapasi ulkoministeri Mike Pompeon sekä varapresidentti Mike Pencen, joka myöhemmin twiittasi, että heillä oli [Salvinin kanssa] ”hieno tapaaminen”, jossa ”keskusteltiin Yhdysvaltojen ja Italian suhteista ja jaetuista prioriteeteista”. ”Transatlanttinen allianssi on vahvempi kuin koskaan”, Pence yritti vakuutella twiitissään.

Salvini ja Pompeo toistelivat fraaseja Yhdysvaltojen pitkäaikaisesta suhteesta Italiaan, joka on paitsi Nato-liittolainen, myös G7-ryhmän jäsenmaa. Lehdistötilaisuudessa Salvini ei puhunut maahanmuuttajista tai muista tavanomaisista kotimaassa käsittelemistään aiheista, vaan keskittyi vakuuttamaan, että hän jakaa Yhdysvaltojen näkemyksen ”liittyen Iraniin, Venezuelaan, Libyaan, Lähi-idän tilanteeseen ja Israelin olemassaolon oikeuteen”.

Vaikka Italia on liittymässä mukaan Kiinan silkkitiehankkeeseen, Salvini sanoi lehdistötilaisuudessa olevansa huolissaan ”kiinalaisten ylimielisyydestä Eurooppaa ja Afrikan mannerta kohtaan”. Trumpin tavoin, Salvini sanoi, että olisi tärkeä säilyttää puheyhteys Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa, ”jotta Moskova saataisiin lähemmäksi länsimaisia arvoja, eikä sen annettaisi ajautua Pekingin syliin”.

Salvini otti etäisyyttä Italian allekirjoittamaan, Kiinan uutta silkkitietä koskevaan aiesopimukseen, joka teki Italiasta ensimmäisen Pekingin infrastruktuurihankkeeseen liittyneen G7-maan. Yhdysvalloille tämä oli varmasti mieluisaa kuultavaa (ehkä Salvinia on Washingtonin taholta jopa ohjeistettu mainitsemaan asiasta negatiiviseen sävyyn?), sillä Kiinan hanke uhkaa amerikkalaista hegemoniaa.

Salvini ilmaisi myös pettymyksensä maansa hallituksen Venezuela-linjaan. Italia on harvoja Euroopan maita, joka ei ole tunnustanut oppositiojohtaja Juan Guaidóa virkaa tekeväksi presidentiksi kuten Washington ja monet muut EU-maat ovat tehneet. ”Jos se olisi minusta kiinni, olisimme jo tunnustaneet hänet presidentiksi”, Salvini mielisteli amerikkalaisia isäntiään.

Salvini vakuutti myös, että Italia on ”Yhdysvaltojen luotettavin kumppani Euroopassa”, antaen ymmärtää että oikeistopopulistien johtamana Italia edustaisi vaihtoehtoa ”ranskalais-saksalaisille voimille”. Italialainen Brookings-instituutin tutkija Giovanna De Maio on todennut, että Salvini on ottanut vaikutteita Trumpin ajattelusta ja tämä on luonut eripuraa Salvinin Lega-puolueen ja sen hallituskumppanin, Viiden tähden liikkeen, välille.

Salvinin mielestä hänen johtamansa Lega ei ole ”eristetty”, vaan hän ja puolue tuntevat ”läheisyyttä Yhdysvaltojen, Israelin, Brasilian, Puolan ja Unkarin, sekä niiden maailmankuvan ja arvojen kanssa”. Näyttää siltä, että huolimatta positiivisesta suhtautumisestaan Venäjään, Salvini haluaa Italian ja koko Euroopan pysyvän alisteisena angloamerikkalaiselle liberaalille järjestykselle.

Samaan aikaan kun Yhdysvallat ryhtyi syyttämään Irania Omaninlahden tankkeri-iskuista, Iranin presidentti Hassan Rouhani osallistui Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO:n) 19. huippukokoukseen Bishekin kaupungissa, Kirgisiassa. Kokoontumisesta kirjoittaa veteraanitoimittaja Pepe Escobar.

Suomessa ja länsimaissa kohtalaisen tuntematon Shanghain yhteistyöjärjestö on paitsi 1,6 miljardin ihmisen talousalue, jonka jäsenmaiden pinta-ala kattaa noin 60 prosenttia maapallon maa-alasta, se on myös suurin kansainvälinen turvallisuuspoliittinen organisaatio. Toisin kuin Pohjois-Atlantin liitto, ts. sotilasliitto Nato, SCO:n maat eivät hyökkäile pommittamaan muita maita rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan varjolla.

SCO:n kokouksessa saman pöydän ääreen istuivat Kiinan Xi, Venäjän Putin, Intian Modi ja Pakistanin Imran Khan, yhdessä muiden yhteistyöjärjestön maiden eli Kirgisian, Kazakstanin, Tadžikistanin ja Uzbekistanin johtajien kanssa. Lisäksi järjestöllä on neljä tarkkailijajäsentä, Afganistan, Valko-Venäjä, Mongolia ja Iran. Dialogia käydään myös kuuden kumppanimaan, Armenian, Kambodžan, Nepalin, Sri Lankan ja Turkin, kanssa.

Toimittaja Pepe Escobar arvelee, että Shanghain yhteistyöjärjestö tulee kasvamaan merkittävästi ensi vuonna, Turkin ja Iranin mahdollisen täysjäsenyyden vuoksi. Tuolloin kaikki keskeiset tekijät ovat saman kattojärjestön alla Euraasian integraatiota silmällä pitäen. Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa ei ole mikään yllätys, että tärkeä osallistuja Kirgisian kokoontumisessa oli tarkkailijajäsenmaa Iran.

Iranin presidentti Hassan Rouhani ei säästellyt sanoja puhuessaan suoraan Putinin, Xi Jinpingin, Modin ja Imran Khanin kanssa saman pöydän ääressä. Hän syytti Trumpin Yhdysvaltoja ”vakavaksi vaaratekijäksi alueensa ja koko muun maailman vakaudelle”. Politiikan lisäksi Rouhani käsitteli kaupankäyntiä, ja tarjosi diplomaattisesti kaikille Shanghain yhteistyöjärjestön maiden yrityksille ja sijoittajille etuaseman Iranin markkinoille.

Trumpin hallinto on julistanut, vailla mitään todisteita, Islamilaisen tasavallan vallankumouskaartin ”terroristijärjestöksi”, ja väittänyt sen olleen myös Omaninlahden tankkeri-iskujen takana. Jo Kirgisian huippukokouksen aikana tämä narratiivi romahti, kun japanilaisen laivanvarustamon johtaja kumosi Yhdysvaltojen väitteet torpedoiskuista. Iranin ulkoministeri Javad Zarif on syyttänyt Valkoista taloa ”sabotaasidiplomatiasta”. Yhdysvaltojen historian valossa Omaninlahden hämäräperäiset tapahtumat eivät ole yllätys.

Kiinan presidentti Xi sanoi, että Peking jatkaa suhteiden kehittämistä Teheranin kanssa ”muuttui tilanne millaiseksi hyvänsä”. Iran on tärkeä solmukohta uudessa silkkitiessä, eli Vyö ja tie-hankkeessa. Iranin johdolle on selvää, että eurooppalaiset valtiot, Ranska, Britannia ja Saksa, eivät voi Yhdysvaltojen painostuksen alla pelastaa Irania taloudellisesti, joten ainoa tie eteenpäin on integroitua Euraasian taloudelliseen ekosysteemiin.

Intian Modi on vielä kahden vaiheilla ja peruutti viime hetkellä kahdenvälisen tapaamisen Iranin Rouhanin kanssa, vedoten läpinäkyvästi ”aikataulusyihin”, kertoo Escobar. Intia oli Iranin toiseksi suurin öljyn ostaja, ennen kuin Trumpin hallinto vetäytyi ydinsopimuksesta vuosi takaperin. Modi ja Rouhani ovat keskustelleet mahdollisuudesta, että Intia ryhtyisi maksamaan Iranin öljystä omalla valuutallaan, välittämättä Yhdysvaltojen sanktioista ja dollarin käytöstä. Toisin kuin Peking ja Moskova, New Delhi ei Israelin ja Yhdysvaltojen pelossa uskalla vielä uhmata Trumpin kauppasaartoa.

Modin Intian täytyy pian päättää, liittyykö se Kiinan silkkitiehankkeeseen ja integroituu Euraasian multipolaariseen järjestykseen, vai jatkaako se Yhdysvaltojen vasallina ”indopasifisessa allianssissa”, jonka Yhdysvallat yrittää kasata hillitäkseen Kiinan nousua. Ilmeisesti Modia yritetään vielä houkutella mukaan euraasialaiseen rintamaan: Putin kutsui Modin päävieraaksi syyskuussa Vladivostokissa pidettävään Itäiseen talousfoorumin kokoontumiseen. Myös Kiinan johtaja Xi haluaisi läheisempää kumppanuutta Intian kanssa.

Pakistanin johtaja Imran Khan vaikuttaa olevan selvillä siitä, että Pakistan voisi hyötyä kääntymällä Euraasian puoleen. Pakistanin, kuten myös Iranin, sijainti on sovelias edistämään myös Kiinan uuden silkkitien projektia. Pakistan on avoimesti myöntänyt ”lähentyneensä” Venäjää ”muuttuvassa maailmassa”, ja suunnittelevansa Sukhoi Su-35-hävittäjien ja Mi-35M-hyökkäyshelikoptereiden hankintaa Venäjältä.

Iran on uuden silkkitien, Shanghain yhteistyöjärjestön ja Euraasian unionin tiekartan sydänalueella. Venäjä ja Kiina eivät Escobarin mielestä voi antaa Iranin kuristua Yhdysvaltojen otteessa. Iranilla on energiavaroja, valtavat sisämarkkinat, ja se taistelee etulinjassa niin jihadisteja kuin huume- ja asekauppiaiden salakuljetuksia vastaan; nämä kaikki ovat akuutteja huolenaiheita myös SCO:n jäsenmaille.

Moskova haluaa estää jihadistien pääsyn Kaukasiaan ja Keski-Aasiaan suunnittelemaan hyökkäyksiä Venäjän federaatiota vastaan. Iran puolestaan haluaa jatkaa öljyn ja kaasun kauppaa Yhdysvaltojen pakotteista huolimatta, sekä säilyttää asemansa Syyriassa. Teheran ei voi hyväksyä Moskovan ja Tel Avivin välistä epävirallista sopimusta, jonka varjolla Israel iskee Syyriassa oleviin Hizbollah-järjestön ja Iranin vallankumouskaartin kohteisiin Syyrialle annetusta venäläisestä ilmatorjuntajärjestelmästä huolimatta. Iranin, Syyrian, Israelin ja Venäjän intressien yhteensovittaminen vaikuttaa haasteelliselta.

Iran ei tietenkään laske täysin Venäjän, Kiinan tai minkään muunkaan maan avun varaan, vaan pyrkii varautumaan kansallisesti Yhdysvaltojen mahdollisia iskuja vastaan. Shanghain yhteistyöjärjestö ei ole, ainakaan vielä, mikään euraasialainen versio Natosta, mutta se pyrkii kuitenkin varmistamaan, ettei mikään yksittäinen valtio vaaranna toisten turvallisuutta ja siksi se tuomitsee amerikkalaisten sotasuunnitelmat. Tällä välin Yhdysvallat jatkaa Venäjän, Kiinan, Iranin ja muiden kilpailijoidensa mustamaalaamista ja sabotointia.

Naantalin Kultarannassa pidettiin eilen ja tänään seitsemännen kerran presidentti Sauli Niinistön isännöimä kaksipäiväinen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevä keskustelutilaisuus.

Kommentoin Kultaranta-keskusteluja viime vuonna, joten toistetaan kaavaa, vaikka keskustelu ei taaskaan kovin kiinnostavaa kuultavaa ollutkaan. Läsnä ei ollut tietenkään ainuttakaan lännen liberaalin demokratian arvostelijaa, vaan kaikki keskustelijat olivat enemmän tai vähemmän saman järjestelmän puolestapuhujia. Jussi Halla-aho oli sentään edes hieman oikeilla jäljillä.

Sunnuntaina Niinistön vieraana Kultarannassa oli Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier. Molemmat presidentit yrittivät epätoivoisesti korostaa EU:n yhtenäisyyttä, joka on rakoillut monin tavoin viime vuosina. Steinmeierille Britannian brexit on ”painajainen”, mutta hän tiedosti sentään jo sen, että maailman poliittinen ja taloudellinen keskus siirtyy entistä enemmän pois Euroopasta. Vanhan, läntisen maailmanjärjestyksen tukipilareita haastetaan koko ajan, Steinmeier sanoi.

Steinmeierin mukaan Venäjä on ”kääntymässä enemmän sisäänpäin”. Olisiko pikemminkin niin, että Washingtonin on annettu rikkoa EU:n suhteita Venäjään pakotepolitiikalla, kuten Ukrainan miehityksen jälkeen tapahtui? Steinmeierin mukaan Kiina taas ”lähentyy [Eurooppaa] ja menee kauemmaksi yhtä aikaa”.

Ehkä Kiinaa ei kiinnosta kopioida lännen kulttuuriliberalismia, vaan kehittyä omaan suuntaansa? Kiina ja Venäjä ovat molemmat Saksalle tärkeitä kauppakumppaneita, mutta miten nämä suhteet kehittyvät tulevaisuudessa? Mainitsematta jäi tietysti Yhdysvaltojen yritykset epävakauttaa Venäjää ja Kiinaa; sellaisesta ei voi ääneen puhua.

Sauli Niinistö sai tilaisuuden lobata sekä EU:n yhteistä armeijaa että Suomen potentiaalista Nato-jäsenyyttä turvallisuuspoliittisella kysymyksellään. Tähän Steinmeier ei vastannut suoraan, joten kuulijalle jäi kuva, että Natoon kuulumaton EU-Suomi ei saisi apua hädän hetkellä. Kuten joku on fiksusti keksinyt sanoa, Nato on jo Suomessa, vaikka Suomi ei ole Natossa. Pahimmat natohaukat eivät tietenkään ole tyytyväisiä Niinistön lausuntoihin.

Maanantaiaamuna pidetyssä keskustelussa mietittiin aivan turhaan, voisiko Suomella olla rooli ”eurooppalaisen turvallisuuden tekijänä”. Suomella voi olla ensisijaisesti rooli vain suomalaisen turvallisuuden rakentajana, mutta ilmeisesti Suomen puolustaminen ei riitä kansainvälistyneelle eliitillemme. Kummallista, kuinka pienen maan politiikassa on mukana henkilöitä, joilla on näin epärealistisia kuvitelmia Suomen asemasta Euroopassa ja maailmanpolitiikassa.

Myös Antti Rinne toi julki hybrististä ajatteluaan antamalla ymmärtää, että Suomesta voisi tulla johtava toimija ilmastopoliittisella saralla. Sana ”ilmasto” toistui Rinteen puheissa lukuisia kertoja, aivan kuten hallitusohjelmassakin. Euroopan rajat Rinne haluaisi pitää tulijoille avoimina vastaisuudessakin, ja Afrikkaan pitäisi lähettää lisää rahaa. Toivottavasti se menee edes oikeaan paikkaan?

Iltapäivällä pidetyssä päätösistunnossa pohdittiin demokratian kestokykyä poliittisessa murroksessa. Jälleen harhainen lähtöoletus tuntui olevan se, että länsimainen liberaali demokratia on se ainoa ja paras ideologia ja järjestelmä. Demarien atlantistisiiven johtohahmo, Liisa Jaakonsaari, puhui ”globaalista demokratiasta”, joka on ”kriisissä” (ilmeisesti Trumpin, populistien yms. takia?). Tämän takia elämme Jaakonsaaren mielestä ”synkkää aikaa”: poliittinen järjestelmä pirstaloituu ja YK:kin on heikentynyt. Ettei olisikin niin, että lännen kilpailevat toimijat, kuten Kiina, ottavat seuraavaksi vetovastuun globalisaatiosta?

Perussuomalaisten Jussi Halla-aho oli myös kutsuttu Kultarantaan. Halla-ahon mielestä demokratia on kriisissä, koska ”demokraattisten vaalien lopputulosta ei kunnioiteta” ja sananvapauskin on heikoissa kantimissa. Halla-ahon mukaan Euroopassa vallitsee yhä”liberaalin ajattelun hegemonia”, jossa kansallismieliset poliittiset vastustajat joutuvat keskustaoikeiston ja- vasemmiston demonisoimiksi.

Iltapäivällä keskustaveteraani Seppo Kääriäinen kuitenkin väitti, että nykypäivänä ”mikä tahansa puolue voi nousta hallitukseen”. Näin Kultarannassa.

Hongkongin keskustassa on viikonloppuna ollut jälleen mielenosoituksia, jotka ovat yltyneet väkivaltaisiksi. Virallisen narratiivin mukaan protestoijat ovat vastustaneet lakimuutosta, joka toteutuessaan mahdollistaisi rikoksista epäiltyjen luovuttamisen Manner-Kiinaan.

Hongkongin hallitus on jo ilmoittanut keskeyttävänsä lain valmistelut, mutta mielenosoitukset ovat silti jatkuneet. Protesteissa mukana olevien ryhmien taustalla tuntuukin olevan jotain muuta kuin kansalaisten spontaani lakimuutoksen vastustus. Washingtonilla ja sen kumppaneilla on jälleen sormensa pelissä.

Kuten MintPress News paljastaa, jotkut mukana olevista ryhmistä saavat merkittävää rahoitusta amerikkalaiselta National Endowment for Democracy-järjestöltä (NED), joka on tiedustelupalvelu CIA:han kytköksissä oleva peiteorganisaatio. Tämä ”voittoa tavoittelematon, demokratiaa tukeva järjestö” on ollut ratkaisevassa asemassa lukemattomissa Yhdysvaltojen vallanvaihto-operaatioissa.

Mielenosoittajat ovat yrittäneet lisätä suuren yleisön tietoisuutta asiaansa käyttämällä painettuja englanninkielisiä kylttejä sekä levittämällä sosiaalisessa mediassa #antiextraditionlaw-aihetunnistetta. Eräässä valokuvassa mieltä osoittava ryhmä kantaa vanhoja Britannian alaisen Hongkongin lippuja. He haluavat Hongkongin takaisin brittihallinnon alle, mutta syyttävät samalla Kiinaa ”kolonialismista”.

Yhdysvaltojen hallituksen tavoin kansalaisjärjestöjen kompleksi näyttää olevan täysillä mukana projektissa. Noin 70 valtiosta riippumatonta järjestöä, joista monet ovat kansainvälisiä, ovat hyväksyneet avoimen kirjeen, jossa vaaditaan lakimuutoksen perumista. Kirjeen ovat allekirjoittaneet Amnesty International-, Human Rights Watch- ja Hong Kong Human Rights Monitor-järjestöjen johtajat.

Protestit ovat uusin leimahdus Hongkongin ja manner-Kiinan jännittyneissä suhteissa. Hongkongin autonominen asema ei ole tärkeä vain hongkongilaisille, vaan myös Yhdysvaltojen hallitukselle. Hongkong on CIA:n mukaan ”tärkeä kuunteluasema” Kiinan suuntaan. Siksi myös ”demokratiaa” edistäville kansalaisjärjestöille pumpataan rahoitusta.

Edellämainittu National Endowment for Democracy-järjestö (NED) perustettiin vuonna 1983, seurauksena skandaalien sarjasta, joissa julkisuuteen vuosi tietoa CIA:n verisistä salaoperaatioista vieraita valtioita vastaan. Toinen järjestön perustajista, Allen Weinstein, on sanonut Washington Postille, että NED ”tekee tänä päivänä, mitä CIA teki 25 vuotta sitten salaa”.

NED:illä on neljä haarakonttoria, joista ainakin kaksi toimii Hongkongissa. Ne ovat rahoittaneet Kiinan-vastaista toimintaa etenkin siitä lähtien, kun Hongkong siirtyi heinäkuussa 1997 Britannialta takaisin Kiinan erityishallintoalueeksi. Tämän hetken protestit ovat vain yksityiskohta pitkän tähtäimen suunnitelmassa, jossa Yhdysvallat ja Iso-Britannia pyrkivät levittämään ”demokratiavaatimuksia” Hongkongista muualle Kiinaan, tavoitteenaan hallinnon ja koko järjestelmän vaihtaminen Kiinassa.