Trumpin "vuosisadan diili" – yritys suunnata huomio toisaalle?

Trumpin ”vuosisadan diili”, rauhansuunnitelma Israelia ja Palestiinaa varten, ei tule muuttamaan mitään, arvioi Venäjän strategisen tutkimuksen instituutin asiantuntija Vladimir Fitin.

Suunnitelma on mieluinen sionisteille ja heidän kannattajilleen, sillä se myötäilee vain Israelin näkökantoja. Palestiinalaisilla ei ole suunnitelman yksityiskohtia hiottaessa ollut sananvaltaa.

”Yhdysvaltojen presidentti yrittää viedä ihmisten huomion pois virkarikosoikeudenkäynnistään. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahua vastaan on puolestaan nostettu korruptiosyytteitä”, Fitin sanoo. Asiantuntijan mielestä molemmat johtajat yrittävät hyötyä poliittisesti ”vuosisadan diilistä”.

Rauhansuunnitelman esittelytilaisuudessa oli mukana myös Netanjahun poliittinen kilpailija Benny Gantz, koska vielä ei ole selvää, kummasta heistä tulee Israelin seuraava pääministeri. Israelissa pidetään maaliskuussa jo kolmannet vaalit vuoden sisään. Kaikki pääehdokkaat ajavat kovan linjan politiikkaa.

”Vuosisadan diili” taitaa osoittautua ”vuosisadan huijaukseksi”, kuten kirjoitin jo viime toukokuussa. Palestiinan presidentti Mahmud Abbas hylkäsi ennustettavasti amerikkalaisten ja sionistien suunnitelman sanoen, ettei ”yksikään palestiinalainen voi hyväksyä valtiota ilman Jerusalemia”.

Trumpin suunnitelmassa Jerusalemista yritetään tehdä Israelin ”jakamaton” pääkaupunki. Palestiinan pääkaupunkia on kaavailtu Abu Disiin, syrjäiseen palestiinalaislähiöön Itä-Jerusalemin laitamilla. Asukkaita siellä on noin kymmenisen tuhatta.

Pyhiinvaeltajille myönnettäisiin pääsy kahteen Temppelivuoren pyhään paikkaan, al-Aqsan moskeijaan ja Kalliomoskeijaan. Rauhansuunnitelman mukaan ”Israelin suvereniteetti” olisi tunnustettava koko Jerusalemissa. Sopimuksen ehdot on asetettu siten, että ne eivät tietenkään sovi palestiinalaisille.

Toinen ongelmakohta sionisteille on arabimaissa pakolaisina asuvat 5-6 miljoonaa palestiinalaista. Tel Aviv uskoo, että jos nämä karkotetut pakolaiset palaavat, juutalaisväestö lakkaa pian olemasta. Trumpin sopimus sulkee pois palestiinalaispakolaisten paluuoikeuden. ”Uuden Palestiinan” pitäisi säilyä myös demilitarisoituna.

Vielä toistaiseksi Israelin pääministerinä toimiva Netanjahu suuntasi Washingtonin jälkeen vierailuille Moskovaan, jossa hän esitteli yksityiskohtia Yhdysvaltojen suunnitelmasta Vladimir Putinille.

Niin vastenmielistä kuin onkin nähdä Venäjän presidentin tapaavan Netanjahun kaltaista sotarikollista ja sarjavalehtelijaa, venäläisasiantuntija Fitinin mielestä Netanjahun reaktio ”vuosisadan diiliin” osoittaa jälleen ”Venäjän roolin ja vaikutusvallan lisääntymisen Lähi-idässä”.

Rahavalta ilmastonmuutosagendan takana

Viimeisen vuoden sisällä jokainen kuviteltavissa oleva taho talouselämän vaikuttajista yrityksiin ja poliittisiin puoleisiin on hypännyt uuden vihreän agendan kelkkaan, ilmaissen tukensa ”ilmastonmuutoksen pysäyttämiselle”.

Maailman talousfoorumissakin tämänvuotinen teema käsitteli suurelta osin ilmastonmuutosta. Yksityiskoneillaan Sveitsin Davosiin lentäneet rahavallan edustajat, yrittäjät ja poliitikot keskustelivat siitä, ”miten planeettamme voidaan pelastaa”. Valtamedia levitti jälleen ruotsalaisen ilmastomaskotti Greta Thunbergin yrmeää alarmismia.

Myös suomalaiset poliitikot demareista perussuomalaisiin ovat hyväksyneet globalistien ilmastoagendan suuntaviivat. Pääministeri Sanna Marin hehkutti Davosin oppia ja myös perussuomalaiset puheenjohtajansa Jussi Halla-ahon suulla myöntävät nyt ”ilmaston lämpenemisen ja ihmisen osuuden siihen”.

F. William Engdahlin mielestä ilmastopolitiikan varjolla valmistellaan massiivista globaalia varallisuudensiirtoa, josta vain kourallinen ihmisiä tulee hyötymään. Tähän ”yhden prosentin” pieneen eliittiin kuuluvat maailman suurimmat pääomasijoittajat ja keskuspankkiirit. Yllättäen ilmastonmuutos on sisällytetty myös keskuspankkitoiminnan ”ydinvastuualueisiin”.

Englannin pankin väistyvä johtaja Mike Carney, joka jatkaa ”ilmastoasiantuntijana” Boris Johnsonin hallitukselle, on pelotellut ihmisiä sään ääri-ilmiöillä: merenpinnan nousulla, paahtavalla kuumuudella ja kuivuudella, joka tulee vaikuttamaan 760 miljoonan ihmisen elämään ja aiheuttaa vakavia ongelmia elintarvikehuollolle. Carney on myös uhkaillut, että ”yritykset, jotka ignoroivat ilmastokriisin, ajautuvat konkurssiin”.

Seitsemän tuhannen miljardin dollarin sijoitusvarallisuutta hallinnoiva Blackrock pitää ilmastonmuutoksen tuomia riskejä haasteena koko rahoitusjärjestelmälle. Blackrockin pääjohtaja Larry Fink kirjoittaa vuotuisessa kirjeessään maailman toimitusjohtajille, että finanssiala on ”perustavanlaatuisen muutoksen kynnyksellä”. Uusi suuri huijaus on käynnissä, mutta se markkinoidaan massoille ekoestetiikalla ja kestävällä kehityksellä.

Blackrock ja sen rahastot ovat osallisina myös useissa suomalaisissa pörssiyhtiöissä, joten Suomi ei jää syrjään tässä murroksessa. Fink mainitsee kaupunkien infrastruktuuripanostukset ja 30-vuotiset asuntolainat esimerkkeinä sijoituskohteista, joiden arvon määrittäminen vaikeutuu ”ilmastonmuutoksen riskien” seurauksena. Myös inflaatiota ja korkomarkkinoiden suuntaa on vaikea ennustaa.

Wall Streetin uuden vuosikymmenen motto on muuttunut muotoon ”Green is Good” (vihreys on hyvästä). Finanssimaailma ”vihertyy”, mutta mikä on todellinen tavoite ilmastoagendan taustalla, kysyy skeptinen Engdahl. Samat suuryritykset, jotka repivät voittoja luontoa tuhoavasta kaivostoiminnasta ja öljynporauksesta, päättävät nyt myös siitä, kuka saa hyödyn ”vihreistä bondeista” ja muista innovaatioista.

Vuonna 2010 YK:n hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin työryhmän päällikkö Ottmar Edenhofer sanoi haastattelussa, että ”maailman varallisuus tullaan uudelleenjakamaan ilmastopolitiikan avulla”. Tämä tarkoittaa dramaattista laskua tavallisen ihmisen elintasoon. Mitä muita muutoksia tämä ”globaalihallinnon” lujittaminen onnistuessaan tuokaan vielä tullessaan?

Kiinan-vastaista pelottelua koronaviruksella

Wuhanin kaupunki Kiinassa on parhaillaan keskellä lääketieteellistä kriisiä. Tuhannet ihmiset ovat sairastuneet koronavirukseen ja yli sata ihmistä, suurin osa kroonisesti sairaita tai vanhuksia, on jo kuollut.

Viruksen alkulähde on vielä määrittelemättä. Puhe ”uudesta” viruksesta herättää tietenkin huolta. Kiinan tapahtumat ovat esillä vuorokauden ympäri. Kiinan vastainen pelotepolitiikka leviää myös Yhdysvalloissa ja länsimaissa.

Danny Haiphongin mukaan kiinalaiset ovat yhdistyneet kriisin ratkaisemiseksi. Kiinan keskushallinto on kehottanut ihmisiä mukaan kansalliseen terveyskampanjaan koronaviruksen voittamiseksi. Ihmiset suhtautuvat viruksen leviämiseen vakavasti. Wuhanissa on suljettu kulkuyhteydet kaupungista tämän erikoistilanteen vuoksi. Kuuma linja on avattu ja lääkärit tekevät työtä kellon ympäri hoitaen potilaiden oireita.

Lännen valta(vale)media yrittää yhtenä rintamana demonisoida Kiinaa takapajuisena, ”autoritaarisena” maana. Lännen finanssieliitti näkee Kiinan nousun talousmahdiksi uhkana omille hegemonisille pyrinnöilleen. Suuret mediatalot, kuten CNN, yrittävät väittää, ettei Kiinan hallituksen virallisiin lukuihin tartuntojen määrästä kannata luottaa.

Koronaviruksesta uutisoidaan asiallisesti, mutta myös sensaatiohakuisesti ja jopa valheellisesti. Lännen mediatalot yrittävät lietsoa pelkoa. Tautiepäilyjä on löytynyt myös Kiinan ulkopuolelta, Euroopasta ja Yhdysvalloista ja tällä on helppo kiihdyttää kansaa. Myös Suomessa oli kiinalaisturisteihin liittyvä virusepäily, joka osoittautui vääräksi. Huhumylly pyörii ja erilaisia videoita leviää internetissä, mutta niiden alkuperä on usein arveluttava.

Esimerkin valtamedian ennakkoluuloista saa, kun seuraa uutisointia Wuhaniin rakenteilla olevasta karanteenisairaalasta, väittää Haiphong. The New York Times ja monet muut lehdet antavat ymmärtää, että sairaala on ”vastaus suuttumukseen, paniikkiin ja pelkoon, joka on levinnyt koko Kiinassa hallituksen tehottoman toiminnan vuoksi”. Avautuisiko tämän kriisin myötä tilaisuus levittää maahan hieman läntistä ”vapautta ja demokratiaa”?

Kiinalaismedia kertoo asioista järkiperäisemmin. Tuhannen vuodepaikan sairaalan pitäisi valmistua 3. helmikuuta mennessä. Sairaala on kopio Pekingin Xiaotanshanin sairaalasta, joka rakennettiin viikossa vuoden 2003 sars-epidemian aikana. Vain 1,18 prosenttia seitsemästäsadasta tartunnan saaneesta kiinalaispotilaasta kuoli sars-virukseen. Kiinan hallitus toivoo samanlaista onnistumista nykyisen koronaviruksen suhteen. Sars tappoi maailmanlaajuisesti yli 800 ihmistä vuosina 2002 ja 2003.

Länsimaalaisten on helppo seurata tiedotusvälineiden lakkaamatonta uutisvirtaa koronaviruksesta. Taudilla on toki kansainvälistä merkitystä, sillä Kiina ei ole muusta maailmasta erillinen saareke. Mediakonsernien pelonlietsonnalla halutaan tehdä lisää voittoa, kirjoittaa Haiphong.

Kiina on myös lännen rahavallan tähtäimessä. Suursijoittaja Soros julisti jo vuosia sitten ”sodan Kiinaa vastaan”. Geopoliittinen ja taloudellinen kilpailu Kiinaa vastaan voimistuu kaiken aikaa. Sen sijaan, että Yhdysvallat ja länsimaat ylimielisesti kritisoivat Kiinaa, hallitusten kannattaisi keskittyä ratkaisemaan omia kansallisia kriisejään.

Virusuutisointi herättää huolta, mutta suhteellisuudentaju kannattaisi säilyttää. Kausi-influenssakin on tällä hetkellä koronavirusta vaarallisempi. Yhdysvalloissa kymmeniä tuhansia amerikkalaisia kuolee vuosittain terveydenhuollon puutteen vuoksi. Kiinan demonisointi ei johda yleisen terveydenhuollon paranemiseen, ei vähennä kodittomuutta tai köyhyyttä, eikä ratkaise paikallisia ongelmia. Kiinan-vastaisuus palvelee toki länttä hallitsevan eliitin intressejä.

Brexit ja Charles de Gaullen kaukonäköisyys

Pitkän jahkailun jälkeen Britannian EU-ero, brexit, on viimein toteutumassa. EU-kriittiset tahot ovat innoissaan, eurofederalisteja harmittaa.

Britannia tulee varmasti selviytymään EU:n ulkopuolellakin, mutta tuskin tämä on vielä loppu unionillekaan. Yhdysvalloissa Trumpin hallinto on mielissään asioiden saamasta käänteestä: angloamerikkalainen etupiiri tiivistää rivejään.

Britannian EU-ero on toki taloudellinen isku unionille. Brexit jättää 7,5 miljardin euron aukon unionin budjettiin. Britannia oli Saksan jälkeen yksi EU:n harvoista dynaamisista talouksista, jolla on edes osittain vakavasti otettava teknologiasektori. Euroblokki tulee kutistumaan 450 miljoonaan ihmiseen ja siitä tulee bruttokansantuotteella mitattuna kaukainen kolmas Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen.

Brexit voi toki myös lisätä EU:n jäljelle jääneiden maiden koheesiota, ainakin jos federalistien tulevaisuusvisioita on uskominen. Ilman Britanniaa, blokki onkin jo ottamassa protektionistisemman linjan. Vaikka EU:n oma ulko- ja turvallisuuspolitiikka on yhä vain puheen asteella, on unioni kuitenkin kohtuullinen talousmahti. Vahinko vain, että alisteisuus Yhdysvalloille ja euroeliitin oma lyhytnäköisyys ovat menestymisen esteenä.

Brexitin ja EU:n toimimattomuuden aavisti jo kaukonäköinen Charles de Gaulle. Ranskan presidenttinä de Gaulle käytti veto-oikeuttaan kahdesti estääkseen Britannian liittymisen tuolloiseen Euroopan talousyhteisöön, EEC:hen. Tämä aiheutti kohua atlantistipiireissä, varsinkin kun de Gaulle kutsui Britanniaa ”Amerikan Troijan hevoseksi”. Hänen pelkonsa osoittautui todeksi: Euroopasta tuli Yhdysvalloista riippuvainen, Washingtonin intressejä ajava ”atlantistinen yhteisö”.

De Gaullen mielestä Euroopan integraatiota ajaneet varhaiset federalistit, kuten Jean Monnet ja Walter Hallstein, eivät olleet rehellisiä tai johdonmukaisia. He väittivät haluavansa rakentaa ”vahvan ja itsenäisen Euroopan”, mutta ajoivat todellisuudessa vain ylikansallisten pääomapiirien sekä Yhdysvaltojen etua. De Gaullen suosima ”kansojen Eurooppa” oli näille globalistien juoksupojille vastenmielinen käsite: kalergilaisessa Euroopassa alkuperäiskansat korvattaisiin maahanmuuttajilla.

Valitettavasti Britannian vetäytyminen Euroopan unionista ei avaa jäsenmaille mahdollisuutta luoda suvereenimpaa ja itsenäisempää, ”eurooppalaista Eurooppaa”. Yhdysvallat on sotilastukikohtineen yhä määräävässä asemassa: EU-jäsenyydestään huolimatta Puola ja muut atlantistit tukevat Washingtonia Brysselin tai Berliinin sijaan.

Anglosfääristä tuskin tulee brexitin myötä ainakaan Yhdysvaltojen haastajaa: MI6 jatkaa tiivistä yhteistyötä CIA:n kanssa ja Boris Johnson toteuttaa Lontoon Cityn ja Wall Streetin pankkiirien sanelemaa talous-, sisä- ja ulkopolitiikkaa. Euroopassa ei Charles de Gaullen veroista, avoimen Amerikka- ja Nato-vastaista johtajaa ole myöskään näköpiirissä.

Duterten Filippiinit kääntyy Venäjän ja Kiinan puoleen

Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte ei pidä Yhdysvaltojen asenteesta maataan kohtaan.

Filippiinien tasavalta on Washingtonille vain ”vasallivaltio”, joten Duterte onkin valmis kääntymään Moskovan ja Pekingin puoleen.

”Amerikka ei ole Filippiinit eikä Filippiinit ole Amerikka. Asiat ovat muuttuneet enkä minä aio mukautua amerikkalaiseen ulkopolitiikkaan”, Duterte sanoo venäläisen uutistoimisto RT:n haastattelussa.

Filippiinit on Duterten vuoden 2016 valtaannoususta lähtien hakenut maalleen itsenäisempää asemaa. Washington on Duterten mielestä jo tarpeeksi kauan käyttänyt Filippiinejä hyväkseen ja tähän presidentti haluaa muutosta. Duterte on hylännyt jopa presidentti Trumpin hänelle lähettämän vierailukutsun.

Kyseessä on geopoliittinen irtiotto Yhdysvalloista, jonka alaisuudessa Filippiinit on ollut viisi vuosikymmentä. Amerikkalaiseen arroganssiin turhautuneena Duterte tähyää kohti Kiinaa ja Venäjää, jotka hänen mukaansa ”kunnioittavat Filippiinien itsemääräämisoikeutta”. Yhdysvalloilta kunnioitusta ei ole herunut.

Viime vuoden lokakuussa Duterte piipahti Moskovassa solmimassa kauppasuhteita. Moskova onkin valmis investoimaan Filippiinien energiasektoriin, liikenteeseen ja maatalouteen. Myös Kiinan kanssa ollaan nykyään sovinnollisempia esimerkiksi Etelä-Kiinan meren aluekiistojen suhteen.

Filippiinit on nojannut amerikkalaiseen aseteollisuuteen ja teknologiaan jo vuosikymmenten ajan, mutta nyt neuvotteluja on käyty venäläishelikoptereiden, sukellusveneiden ja tuliaseiden hankinnasta. Vaikka maan armeija ehkä haluaa laajentaa asearsenaaliaan, taloudellinen tilanne on hidastanut varustautumista. Tällaiset hankinnat syövät rahaa ja Filippiineiltä sitä puuttuu, minkä Duterte avoimesti myöntääkin.

Duterte antoi haastattelunsa samaan aikaan kun Filippiinien ja Yhdysvaltojen väliset suhteet ovat uudessa aallonpohjassa. Äskettäin amerikkalaissenaattorit uhkasivat ottaa käyttöön pakotteet Duterten hallintoa vastaan entisen oikeusministeri Leila de Liman pidätyksen johdosta. De Lima on ollut Duterten huumeiden vastaisen sodan äänekäs kriitikko.

Yhdysvaltojen painostuksesta huolimatta, Duterte ei aio tehdä täyskäännöstä huumeiden vastaisessa sodassaan. Filippiinien vastaisilla amerikkalaispakotteilla ei myöskään ole vielä lain voimaa. Duterte puolestaan on uhannut rajoittaa viisumien myöntämistä amerikkalaisille, jotka tällä hetkellä ”tulevat ja menevät aivan kuin omistaisivat koko paikan”.

Duterten amerikkalaisvastaiset kommentit kuulostavat yllättävän kovilta. Kaakkois-Aasiassa onkin käynnissä geopoliittinen muutos. Duterten hallinto ymmärtää aivan oikein, että on järkevämpää rakentaa hyviä suhteita naapurimaihin, eikä hakea vastakkainasettelua läheisen suurvallan eli Kiinan kanssa, kaukaisemman ja epäluotettavan Amerikan intressejä ajaen.

Miljoonien marssi Irakissa

Kun miljoonat irakilaiset osallistuivat perjantaina mielenosoitukseen, jossa vaadittiin Yhdysvaltojen miehitysjoukkoja poistumaan maasta, lännen mediatalot kiirehtivät vähättelemään massiivisia protesteja.

BBC yritti johtaa ihmisiä harhaan kutsumalla miljoonien irakilaisten joukkoa vain ”suureksi väkijoukoksi”. CNN:n verkkosivulla koko tapahtuma kätkettiin Iranin vastaisen propagandan alle.

Lauantaiaamuna Ylen kello kahdeksan televisiouutisissa Bagdadin tapahtumia ei mainittu lainkaan; tämä kuvaa suomalaista mediaa, joka näyttää kuuliaisesti seuraavan Yhdysvaltojen narratiivia. Vastuullisesta journalismista ei voi juuri puhua.

Miljoonien irakilaisten marssiessa Bagdadin kaduilla huutaen ”kyllä itsenäisyydelle” ja ”poistukaa, miehittäjät”, näyttää siltä, että Amerikka-vastainen poliittinen myrsky on toden teolla nousemassa alueella.

Yhdysvallat tulee epäilemättä kohtaamaan alati kasvavaa vastarintaa Irakissa, jos se ei suostu taipumaan kansan tahtoon ja vetämään amerikkalaisjoukkoja ja muita länsisotilaita pois maasta.

Lännen valta(vale)media antoi ymmärtää, että mielenilmauksessa marssivat vain irakilaisen šiia-johtaja Muqtada al-Sadrin kannattajat. Näin asia yritettiin valheellisesti rajata koskemaan vain Irakin šiiavähemmistön kannanottoja.

Vaikka al-Sadr oli ensimmäinen poliittinen johtaja, joka kutsui kokoon ”miljoonien marssin” vastatoimena Yhdysvaltojen laittomalle läsnäololle Irakissa, muutkin Irakin johtavat poliitikot tukivat hänen aloitettaan.

Jos Irakin mielenosoituksissa olisi vastustettu Irania, lännen mediatalot olisivat kilvan mainostaneet ”miljoonien marssia”.  Kun mielenosoitukset olivatkin Amerikka- ja länsivastaisia, mediakenttä meillä ja muualla on joko hiljaa tai vähättelee tapausta.

Miljoonien irakilaisten mielenilmaus amerikkalaisten läsnäoloa vastaan heijastaa sitä tosiasiaa, että Washingtonilla ei ole irakilaisten tukea takanaan. Alueen historian ja Yhdysvaltojen sotatoimien taustaa vasten tämä ei ole yllättävää.

Irakin poliittisten ryhmien kyky mobilisoida miljoonia ihmisiä – arviot vaihtelevat kahdesta ja puolesta jopa neljään miljoonaan – protestoimaan rauhanomaisesti, osoittaa, että irakilaiset kykenevät hoitamaan omat asiansa ja myös kitkemään terrorismin rippeet maasta.

Jos Isis-järjestö olisi yhä operatiivisella tasolla, se olisi luultavasti suorittanut terrori-iskun Irakin mielenosoittajia vastaan, kuten se on aiemmin tehnyt. Yhdysvaltojen johtama koalitio ei voi enää uskottavasti väittää, että heidän on miehitettävä Irakia ”Isisin terrorismin” vuoksi (jonka länsi itse synnytti).

Alueellinen paradigma on muutoksessa. Puheet amerikkalaisjoukkojen karkottamisesta eivät ole enää vain vähemmistön ”vaihtoehtoinen poliittinen näkemys”, vaan alueen asukkaiden erittäin yleinen vaatimus.

Holokaustin muistamisen hengessä Irania vastaan

Netanjahu ja Pence

Yhdysvaltojen varapresidentti Mike Pence käytti puheenvuoron Israelin Holokaustifoorumilla ja vertasi Iranin islamilaista tasavaltaa Natsi-Saksaan.

Pence puhui torstaina Jerusalemissa, jonne valtionjohtajat ja muut arvovieraat olivat kokoontuneet muistamaan holokaustia sekä Auschwitzin vapauttamista.

Kuten muutkin johtajat, varapresidentti Pence vaati kaikkia \”seisomaan yhdessä antisemitismiä vastaan\”. Pence käytti tilaisuutta hyväkseen mustamaalatakseen samalla Irania, Yhdysvaltojen ja Israelin poliittista vihollista.

\”Meidän täytyy pysyä vahvoina antisemitismin johtavaa valtiovaltaa vastaan\”, Pence jylisi. \”Maailmassa on yksi valtio, joka kieltää holokaustin ja haluaa pyyhkiä Israelin pois kartalta\”, hän jatkoi, toistellen tyypillisiä Iranin vastaisia iskulauseita. \”Maailman täytyy vastustaa Iranin islamilaista tasavaltaa\”, Pence vaati.

Ennen Penceä puhunut Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kehotti toimiin \”Teheranin tyranniaa\” vastaan. Myös hän vertasi vakavalla naamalla \”Iranin uhkaa\” Natsi-Saksaan.

Netanjahu valitti, ettei maailmassa ole vielä riittävän yhteistä asennoitumista \”planeetan antisemitistisintä regiimiä\” vastaan, joka \”yrittää avoimesti kehittää ydinaseita ja tuhota ainoan juutalaisvaltion\”. Netanjahun mielestä kaikkien valtioiden tulisi asettua Iranin vastaiseen rintamaan.

Tällainen paatos kuulostaa irvokkaalta, mutta tämän päivän sionistit ja heidän angloamerikkalaiset vasallinsa ovat näköjään valmiita aloittamaan vaikka kolmannen maailmansodan \”holokaustin muistamisen\” varjolla.

Sekä Pence että Netanjahu jättivät tietenkin mainitsematta, että yksi muslimimaailman vanhimmista ja suurimmista juutalaisvähemmistöistä asuu Iranissa kaikessa rauhassa. Juutalaisilla on edustajansa myös maan parlamentissa. Itse asiassa Iranin juutalainen kansanedustaja tuomitsi kenraali Qassem Suleimanin murhan \”rikollisena tekona\”.

Tällaiset faktat eivät tietenkään sovi sionistien narratiiviin, jossa juutalaista uhriroolia korostetaan vuosikymmenestä toiseen, vaikka samalla omia poliittisia päämääriä ajetaan kyseenalaisin keinoin, länsivaltojen kollektiiviseen syyllisyyden tunteeseen ja tukeen nojaten. Holokaustifoorumin perustaja, oligarkki Moshe Kantor, voi olla tyytyväinen.

Davosin kuplassa

Lännen globalistien vuonna 1971 perustama World Economic Forum, \”Maailman talousfoorumi\”, on säätiö, joka järjestää vuosittaisen kokoontumisensa Davosissa, Sveitsissä.

Talousfoorumiin osallistutaan kutsusta. Läsnä on yleensä talousvaikuttajia, lukuisia valtionpäämiehiä, ministereitä, kansalaisjärjestöjen edustajia sekä yritysjohtoa.

Foorumin tilaisuuksissa keskustellaan ajankohtaisista maailmanlaajuisista aiheista. Vuoden 2020 teemat käsittelevät mm. ilmastonmuutosta, tasa-arvoa, kestävää taloutta ja teknologian sääntelyä. Tilaisuudessa on tänä vuonna pohdittu myös Yhdysvaltojen ulkopolitiikan tulevaisuutta.

Tapahtuma on tällä viikolla koonnut jälleen yhteen talouseliitin vaikuttajia ja heidän poliittisia lakeijoitaan. Maailmassa, jossa miljardööreihin ja kapitalismiin aletaan jo toden teolla kyllästyä, nämä rahavallan edustajat ovat lentäneet paikalle yksityiskoneillaan ilmaisemaan huolensa ilmastonmuutoksesta.

Tiistaina myös presidentti Trump piti puheensa talousfoorumilla. Se oli tyypillistä Trumpia eli sisälsi \”Amerikan lippuun käärittyä itsekehua, isoja valheita ja huijausta\”, kommentoi Stephen Lendman kuulemaansa. Trumpin puhe ehkä puhutteli äänestäjiä kotimaassa ja heille hänen julkiset kommenttinsa ja twiittinsä olikin jälleen suunnattu.

Lendmanin mielestä Trumpin markkinoima \”great American comeback\” koskettaa jo ennestään etuoikeutettua vähemmistöä, ei muita. Trumpin väitteet talouden noususta ovat kyseenalaisia. Pompööseistä puheista huolimatta, Valkoisen talon isäntä johtaa vihamielisen eliitin ja sotateollisen kompleksin raunioittamaa, banaanivaltioksi taantunutta ydinasevaltaa.

Valkoisen talon sisällä ja Davosin kuplassa kaikki on hyvin; ulkopuolella vallitsee miltei dystooppinen todellisuus. Ekonomisti David Rosenberg uskoo, että talouden taantuma tulee tänä vuonna \”viidenkymmenen prosentin todennäköisyydellä\”. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä uusi lamakausi on jo alkanut, sitä ei vain ole vielä tiedostettu. Yhdysvallat itse on \”kaikkien luottokuplien äiti\”.

Lendman siteeraa ekonomisti John Williamsia, jonka mukaan finanssikriisin uhka on tosiasia. Hyperinflaation siemen saatettiin kylvää Yhdysvalloissa jo vuosikymmen sitten. Trumpin kehumat \”uskomattomat kauppasopimukset\” Kiinan, Kanadan ja Meksikon kanssa ovat \”paljon melua tyhjästä\”, eivätkä ne tule hyödyttämään tavallisia amerikkalaisia. Miten käy dollarihegemonian?

Kirjassaan Web of Debt, Ellen Brown kertoo, että \”finanssimaailman hämähäkinseitin kaltainen anonyymi verkosto pitää huolen siitä, että vain kourallinen ylikansallisia kuningaspankkiireja omistaa ja kontrolloi kaikkea: ihmisiä, yrityksiä, jopa valtioita\”. Isoveli valvoo, mutta tuo isoveli onkin pankkiiri, joka varastaa kaikilta. Davosissa kokoontuva talousfoorumi on yksi tämän pankkieliitin luomus.

Tänä vuonna kutsu eliitin kokoontumiseen kävi myös Suomen ulkoministeri Pekka Haavistolle. Ulkoministeriön tiedotteen mukaan Haaviston ohjelmaan kuului osallistuminen useampaan \”Afrikkaa käsittelevään keskusteluun mm. Afrikan Sarven tulevaisuudennäkymiin liittyen\” sekä \”rauhanvälitykseen liittyviin tapaamisiin\”.

Lisäksi Haavisto on ollut mukana paneelissa, jossa keskusteltiin \”EU:n geopoliittisesta roolista ja mahdollisuuksista vaikuttaa Kiinan ja Yhdysvaltojen rinnalla yhä jakaantuneemmassa maailmassa\”. Ulkoministerillämme on lisäksi ollut \”useita kahdenvälisiä tapaamisia erityisesti kansainvälisten järjestöjen johdon sekä tapahtumaan osallistuvien ulkoministerien kanssa\”.

Davosissa myös pääministeri Sanna Marin keräsi \”ennennäkemätöntä mediahuomiota\”. Kansainväliset mediatalot ovat kilvan pyrkineet saamaan häneltä haastattelun. Marin on esiintynyt yhdessä Yhdysvaltojen entisen varapresidentin Al Goren kanssa ja puhunut siitä, kuinka \”ilmastonmuutos on isoin riski ihmiskunnalle\”.

Ilmastoagenda onkin globalisteille tärkeä vallankäytön väline, jolla ihmiskuntaa pyritään entisestään kontrolloimaan ja yhdenmukaistamaan; nähtäväksi jää, mitä uusia suunnitelmia alppikylän kabineteissa on tänä vuonna juonittu.

Auschwitzista nykyajan politiikkaan

Tällä viikolla yli 40 valtionjohtajaa, presidentti Sauli Niinistö mukaan lukien, on kokoontunut Jerusalemiin kansainväliseen Holokaustifoorumiin.

Ensi maanantaina, 27. tammikuuta, tulee kuluneeksi 75 vuotta Auschwitzin keskitysleirin vapautuksesta neuvostojoukkojen toimesta.

Historiankirjoituksen mukaan holokaustissa kuolleista kuudesta miljoonasta juutalaisesta noin miljoona tapettiin Auschwitzissa. Usein unohtuu kuitenkin mainita, että toisessa maailmansodassa kuoli kaiken kaikkiaan yli 32 miljoonaa siviiliä.

Vaikka holokaustin kieltäjiä on länsimaissa vain marginaalinen joukko, juutalaisten kansanmurhan epäileminen on rikosoikeudellisesti kielletty osassa Euroopan maita; muun muassa Belgiassa, Itävallassa, Saksassa ja Sveitsissä. Muiden kansanmurhien kieltämistä ei ole samalla tavalla kriminalisoitu.

Holokaustin kohdalla lännen liberaalit yhteiskunnat ovat arvioineet sananvapauden oikeutta uudelleen. Tämä on mahdollistanut sen, että epäsuhtaisen historiapolitiikan teko jatkuu, jopa 75 vuotta sodan päättymisen jälkeen.

Israelin valtion sotarikosten sekä poliittisen sionismin suojaaminen kritiikiltä olisi tuskin mahdollista ilman maailmansodan synkkää varjoa. Uhrimielikuvaa ja antisemitismikorttia käytetään historian, länsimaiden sekä juutalaisten itsensä manipuloinnissa.

Holokaustissa kuolleiden muistoa käytetään yhä hyväksi myös oman poliittisen pääoman lisäämiseksi. Poliitikot ja valtionjohtajat vierailevat säännöllisesti Israelissa ja osallistuvat holokaustin muistamiseen. Juutalaisystävällisyys voi olla aitoa empatiaa, mutta mukana on myös poliittista laskelmointia.

Israelin valtion puolustaminen tuntuu olevan yleistä myös monille populistipoliitikoille. Vaikka Israel tekisi mitä, sionistien tekoja ei kyseenalaisteta. Oikeistopopulisteilta ei heru samanlaista ymmärrystä palestiinalaisia tai islamilaisia maita kohtaan, joita saatetaan arvostella kovasanaisestikin.

Taistelu Euraasiasta kiihtyy

Vuosi 2020 aloittaa geopolitiikan ja geotalouden osalta eeppisiin mittoihin kasvavan yhteenoton, kirjoittaa Pepe Escobar.

Euraasian geopoliittinen peli tulee kiihtymään, sillä Yhdysvaltojen ja länsimaiden taustalla vaikuttava valtaeliitti on huolissaan Kiinan taloudellisesta noususta sekä Venäjän sotilaallisesta varustautumisesta.

Hybridisodankäynti, joka sisältää Kiinan, Venäjän ja Iranin ympärivuorokautisen demonisoinnin, tulee voimistumaan, tavoitteenaan taltuttaa Kiinan \”uhka\”, \”Venäjän \”aggressio\” ja Iranin \”valtioterrorismi\”.

Kapitalismin \”vapaiden markkinoiden\” myytti tulee murenemaan lisää sitä mukaa, kun Yhdysvallat asettaa kilpailijoilleen uusia talouspakotteita, joita eufemistisesti määritellään kaupankäynnin \”uusiksi säännöiksi\”.

Informaatio- ja kauppasota ei kuitenkaan riitä Venäjän ja Kiinan strategisen kumppanuuden estämiseksi. Peking kuvailee tätä kumppanuutta matkaksi kohti \”uutta aikakautta\”. Avainpäivämääräksi mainitaan vuosi 2049, uuden Kiinan satavuotispäivä.

Vuoteen 2040 mennessä Peking odottaa saavansa uuden, suvereenien valtioiden ja kumppanien muodostaman multipolaarisen paradigman toimintaan kautta koko Euraasian ja muun maailman; tämä kaikki nivoutuu yhteen Vyö ja tie-hankkeen talous- ja infrastruktuurirakennelman kautta.

Vähemmälle huomiolle jäänyt venäläinen \”Suur-Euraasian\” projekti heijastelee omalla tavallaan kiinalaista silkkitiehanketta. Näin Euraasian talousunioni, Shanghain yhteistyöjärjestö ja Maailmanpankin kilpailija, Aasian infrastruktuuri-investointipankki, kääntyvät kaikki samaan suuntaan, Escobar arvioi.

Kiinalaisten mainitsema \”uusi aikakausi\” pohjautuu voimakkaasti Kiinan ja Venäjän yhteistyöhön joka sektorilla. Kiinan teknologiajohtajuuteen tähtäävä \”Tehty Kiinassa 2025\”-suunnitelma tarjoaa koko joukon teknologisia ja tieteellisiä läpimurtoja. Samaan aikaan Venäjä on kehittynyt aseteknologisesti ylittämättömäksi.

Viimeisimmässä BRICS-maiden kokoontumisessa Brasiliassa, presidentti Xi Jinping kertoi Vladimir Putinille, että \”nykyinen kansainvälisesti epävakaa ja epävarma tilanne vaatii Kiinalta ja Venäjältä läheistä strategista koordinointia\”. Putinin vastaus tähän oli, että maiden välistä \”strategista kommunikointia tulee jatkaa\”.

Venäjä näyttää Kiinalle, kuinka länsi kunnioittaa vain reaalipoliittista voimaa ja Pekingissä on alettu ymmärtää tätä näkökulmaa. Lännen viisi vuosisataa kestäneen ylivaltakauden jälkeen, Euraasian sydänmaa palaa takaisin politiikan ja vallan keskiöön. Edessä on valtavia haasteita, mutta euraasialaisen maailmanjärjestyksen aika on käsillä.

Pehmeän vallankäytön termein, venäläinen diplomatia tulee entisestään korostumaan. Venäjä pyrkii rakentavaan dialogiin kaikkien kiistakumppanien kanssa, olipa kyse sitten Intiasta ja Pakistanista, Pohjois- ja Etelä-Koreasta, tai Iranista ja Saudi-Arabiasta. Escobarin mielestä Peking ei vielä vastaavanlaista diplomatian taitoa hallitse ja tämä rooli lankeaa Venäjälle.

Suleimanin assasinaatio, huolimatta sen pitkäaikaisista vaikutuksista, on Escobarin mielestä vain yksi siirto Länsi-Aasian sakkilaudalla. Makrotason geotaloudellinen palkkio siintää jo kilpailijoiden silmissä: maasilta Persianlahdelta itäiselle Välimerelle.

Viime kesänä Iran, Irak ja Syyria kävivät neuvotteluja aktivoidakseen ennen Syyrian sotaa laaditun suunnitelman osallistua silkkitiehankkeeseen. Koko Euraasian kattava talousalue ja infrastruktuuriyhteenliittymä tarvitsee Länsi-Aasian maita mukaan onnistuakseen.

Tässä paljastuu myös todellinen syy lännen sotatoimiin Syyriassa sekä siihen, miksi Yhdysvallat ei suostu vetäytymään Irakista vaikka maan hallinto onkin sitä vaatinut: Washington pyrkii estämään Pekingin uuden silkkitien syntymisen hinnalla millä hyvänsä.

Escobar katsoo, että Iranin kohtalo on Kiinalle jo kansalliseen turvallisuuteen kytkeytyvä asia. Kiina on sijoittanut myös paljon Iranin energiateollisuuteen. Kahdenvälistä kauppaa ei käydä enää dollareilla, vaan muilla valuutoilla. Kiina toimii Iranissa Yhdysvaltojen pakotepolitiikasta huolimatta.

Yhdysvaltojen sotahaukat unelmoivat yhä vallanvaihdosta Iraniin ja Yhdysvaltojen hallitsemasta Kaspianmerestä, joka toimisi ponnahduslautana Keski-Aasiaan ja lopulta Kiinan epävakauttamiseen. Tällä omalla vastasuunnitelmallaan, Yhdysvallat pyrkii sotkemaan Kiinan valoisat tulevaisuuden visiot.

Vyö ja tie-hanke luo uutta globaalia paradigmaa, mutta lännessä tätä ei suvaita. Naton viime kuun kokoontuminen Lontoossa osoitti jälleen Pohjois-Atlantin liiton Amerikka-keskeiset prioriteetit: entistä aggressiivisemman linjan Venäjän suhteen, Kiinan laajenemispyrkimysten estämisen ja avaruuden militarisoinnin, joka on suoraa jatkoa vuonna 2002 lanseeratulle \”täyden spektrin dominanssin\” doktriinille.

Nato tulee siis vedetyksi mukaan \”indopasifisen\” alueen strategiaan, jolla pyritään saartamaan Kiina. Koska EU-maat ovat melkein kaikki Nato-maita, Yhdysvallat tulee Naton avulla määräämään Euroopan kaupankäynnistä Kiinan kanssa. Saksa, Ranska ja Iso-Britannia alistuivat jo Trumpin hallinnon Iran-politiikkaan.

Moskova, Peking ja Teheran ovat tietoisia asioiden tilasta. Diplomaatit ja analyytikot tekevät työtään yhteisen päämäärän eteen, lännen hybridisodankäyntiin vastaten. Yhdysvalloille kyseessä on eksistentiaalinen taistelu Euraasian integraatioprosessia, Uutta silkkitietä, Venäjän ja Kiinan strategista kumppanuutta, sekä dollarin miltei väistämätöntä kaatumista vastaan.

Kaaoksen imperiumi ei tule antautumaan taistelutta, joten tulevat vuodet ovat kriittisiä. Erilaiset salaoperaatiot ja epäsymmetrinen sodankäynti tulevat lisääntymään. Onpa Yhdysvaltojen ulkoministeri Pompeo sanonut Iranin kenraali Suleimanin tappamisen olevan \”osa uutta Yhdysvaltojen vihollisiin suunnattua strategiaa, joka pätee myös Venäjään ja Kiinaan\”.