Boris, brexit ja globalistien juonet

Britannian uusi pääministeri Boris Johnson aikoo \”yhdistää kansakunnan\” ja saattaa alulle vaurauden ja teknologisen kehityksen uuden \”kulta-ajan\”, kirjoittaa Finian Cunningham.

Kovan brexitin johtohahmoksi päätynyt Johnson aikoo viedä Britannian ulos Euroopan unionista lokakuun 31. päivä, joko uuden sopimuksen kanssa tai ilman. EU-johtajat ovat puolestaan sanoneet, että sopimusta ei enää avata. Brittiparlamentti on nyt jäänyt kesätauolle, ja palaa töihin vasta syyskuun alussa. Silloin istuntopäiviä ennen EU-eropäivää on jäljellä vain parisenkymmentä.

Johnson ja hänen seuraajansa edustivat konservatiivipuolueen vähemmistösiipeä kovan brexitin suhteen, mutta nyt uusi hallitus seisoo EU-eron takana. Boris haluaa \”energisoida\” Yhdistyneen kuningaskunnan ja tehdä siitä \”parhaimman paikan maan päällä\”. EU:n yhteyksiä eivät britit enää hänen mielestään tarvitse, vaan kauppaa voidaan käydä omin päin. Pääministerin puheessa mainittiin myös \”fantastinen uusi agenda\”, jota Britanniaa varten ollaan työstämässä.

Johnson luetteli joitakin parannusehdotuksia brittiyhteiskuntaan. Hän aikoo vahvistaa poliisivoimia, jotta räjähdysmäisesti kasvanut katurikollisuus saataisiin kuriin. Hän on ajatellut myös sijoittaa rahaa infrastruktuuriin ja tietoliikenteen kehittämiseen. Johnson haluaa priorisoida hallituksen rahoitusta kouluille ja opiskelulle.

Cunninghamin mielestä tämä kaikki kuulostaa teoriassa hyvältä. Boris ei vain ole vielä tuonut esiin talouspoliittisia yksityiskohtia, eikä sitä, miten tuo kaikki rahoitetaan. Johnsonille tyypilliseen tapaan, hänen ensimmäinen puheensa Downing Street 10:n uutena asukkaana oli innostunutta tekstiä vailla konkreettista sisältöä. Eurokriittisille se oli varmasti mieluisaa kuultavaa muuallakin kuin Englannissa.

Johnson on jo täyttänyt uuden kabinettinsa kovan linjan brexiteereillä, jotka jakavat hänen yläluokkaisen yksityiskouluelitisminsä sekä uusliberaalin talouspolitiikan, sotaisasta ulkopolitiikasta puhumattakaan. Hänen valintansa ulkoministeriksi on Dominic Raab, joka Johnsonin tavoin kärsii vaikeasta russofobiasta ja on vakuuttunut siitä, että paha Putin on vakooja Skripalin salamurhayrityksen takana. Myös Iranin kanssa Britannia pelaa kovaa peliä, eikä suostu esimerkiksi kaapattujen tankkerien vaihtoon.

Cunningham väittää, että uusi brittihallitus hellii romanttisia kuvitelmia siitä, kuinka EU-eron myötä Britannia palauttaa \”suuruutensa\”. Brittiläisille kansallismielisille \”kulta-aika\” ulottui viktoriaanisesta Englannista 1900-luvulle. Tuolloin Britannia kävi läpi teollisen vallankumouksen ja rakensi kolonialistisen imperiumin, joka peitti alleen ison osan planeettamme pinta-alasta. Auringon ei koskaan pitänyt laskea brittiläisen imperiumin yllä, mutta toisin tietenkin kävi, kuten kaikille imperiumeille ennen pitkää.

Johnsonille ja hänen etuoikeutetulle luokalleen, britti-imperiumin menneisyys näyttäytyy aina suuruuden aikana, jolloin \”Britannia hallitsi aaltoja\”. Heidän maailmansa on voittajien ja eliitin maailma, arvioi Cunningham. Johnson saattaa ajatella, että brexitin myötä on mahdollista muuttaa kurssia ja palauttaa osa menneistä kunnian päivistä. Tai sitten hän tietoisesti näyttelee sovittua roolia. Vaikka EU:n uusliberalismi ansaitsee kritiikkinsä, ei Johnsonin talousajattelu poikkea siitä mitenkään radikaalisti. Epävarman tulevaisuuden takia on kuitenkin ymmärrettävää, ettei osa briteistä haluaisi lähteä EU:sta ilman tietoa tulevasta.

Boris Johnsonin pääministerikaudella Britannia tulee esiintymään \”itsenäisenä\” ja elitistisenä maana. Ulkomaista pääomaa halutaan houkutella Lontooseen, mutta miten käynee. Uusi konservatiivihallitus jatkaa tietysti uusliberaalia talouspolitiikkaa. Rikkaille ja suuryrityksille on tiedossa verohelpotuksia, köyhät pärjätköön omillaan. Cunninghamin mielestä nyky-Englanti näyttää surkealta paikalta, jossa rikollisuus, kodittomuus, työttömyys ja huono-osaisuus lisääntyvät, samalla kun Johnsonin uusimperialistit haluavat Trumpia matkien tehdä pikku-Britanniasta taas \”suuren\”.

Vaikka Johnson ilmaisi haluavansa \”yhdistää\” Brittein saarten kansat, kuusikymmentä prosenttia briteistä ei tilastojen mukaan erityisemmin arvosta miestä. Puolet briteistä suhtautuu epäillen myös kovaan brexitiin, väittää Cunningham. Skotit haaveilevat yhä itsenäisyydestä ja Irlantia vaivaa rajakysymys. Johnson on yrittänyt lievittää eropaineita puhumalla Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin kesken jaettavasta 300 miljoonan punnan kasvupaketista.

Jos Britannian EU-ero toteutuu, se on valtava takaisku unionille, mutta ei välttämättä globalisteille. Vaikka periaatteessa kannatankin Britannian EU-eroa (koska nykyisenlainen, kalergilainen EU, on monin tavoin epäonnistunut projekti), EU:n disintegraatio saa rahavallan kosmopoliitit luultavasti vain toteamaan, että unioni epäonnistui, koska se ei ollut tarpeeksi keskusjohtoinen ja yhtenäinen. Brexit ei uhkakuvista huolimatta vahingoita todellisia raharikkaita ja globalismia ajavia tahoja.

Globaali talous on uuden kriisin alussa, kuten monet taloustieteilijät ovat laskeneet. Niinpä brexit, Trump, ja kaikki muu talouden ja politiikan epävakaus, saattaakin vain tuoda lähemmäksi suurpääomapiirien ja joidenkin ylimielisten elitistien himoitsemaa \”globaalihallintoa\”. Kansantalouksia on heikennetty romahduksen partaalle. Onko tämä uhkaava romahdus ja lamakausi tarkoitettu luomaan kaaos, joka saa pelokkaat massat kannattamaan suurempaa keskusjohtoisuutta?

Vaikka osa pankeista voikin kaatua, pankkiireilla ei ole pienintäkään tarkoitusta ottaa vastuuta tulevasta finanssikriisistä. Kaatuuko kaikki lopulta populistipoliitikkojen niskaan? Tehdäänkö suvereeniutta vaativista kansallismielisistä, euroskeptikoista ja globalismin vastustajista syntipukkeja, jotta järjestelmä saadaan resetoitua, ja massat hyväksymään uusi vaihe globaalin korporaatiovallan suunnitelmissa? Keksiikö joku syyttää tästäkin Venäjää?

Venäjän ja Ranskan mielenosoitukset

Moskovassa pidätettiin viikonloppuna mielenosoittajia, jotka mustaan maijaan vietäessäkin saivat ottaa itsestään selfieitä. Uutistoimisto TASS:in mukaan hieman yli tuhat mielenosoittajaa on saanut sakot lauantaisen jälkeen.

Lännen mediassa tästä episodista otettiin kaikki irti ja uutisoitiin tapahtumista \”hyökkäyksenä ihmisten perusoikeuksia vastaan\”. Kriittisempi lukija on voinut huomata, että Venäjää koskevissa uutisissa ei useinkaan mainita lähteitä, ei esitetä selkeitä todisteita, eikä Venäjän viranomaisten näkökulmaa tuoda esiin, vaan uutisiin napataan sopivia filmin pätkiä ja haastateltavaksi otetaan joku Venäjä-kriittinen kommentoija.

Kuten Ollie Richardson kirjoittaa Are You a Yellow Vest-sivustolla, vastaavasti Ranskassa on tehty yli 3500 poliittista keltaliivien pidätystä, mutta siellä mellakkapoliisin paljon brutaalimpi toiminta edustaa vain macronilaista \”demokratiaa\”. Venäjän huomattavasti vaatimattomammat mielenosoitukset ovat lännen valta(vale)median mukaan osoitus \”ennennäkemättömän laajasta liikehdinnästä\”, kun taas Ranskan 60 000 mielenosoittajaa ovat vain merkki siitä, että \”keltaliiviliike alkaa väsyä\”. Meillä keltaliiveistä ei juurikaan enää puhuta, mutta Venäjästä uutisoidaan päivästä toiseen vain negatiiviseen sävyyn.

Venäjän mielenosoituksissa yksikään mielenosoittaja ei haavoittunut, omaisuutta ei tuhottu, ja poliisia kohti heitettiin tiettävästi vain kaksi pippurikranaattia, mutta tämä kaikki on merkki Venäjän ajautumisesta \”kohti diktatuuria\”. Ranskassa on osoitettu mieltä jo 37 viikkoa, alkaen viime vuoden marraskuusta. Keltaliivisivustolla kerrotaan, että tuona aikana 12 ihmistä on kuollut, 4220 loukkaantunut, 9000 on pidätetty, 2050 saanut tuomion, ja 400 odottaa oikeuden käsittelyä.

Ranskan keltaliivejä ei voi edes verrata Venäjän Aleksei Navalnyihin, jolla ei ole maassa juuri minkäänlaista kannatusta länttä ihannoivien liberaalien, ulkomaisten Moskovan kirjeenvaihtajien ja läntisten kommentaattoreiden lisäksi. Lännessä Navalnyi esitellään \”oppositiojohtajana\”, vaikka parlamentaarista, virallista oppositiota duumassa edustaa kommunistinen puolue, eivät Navalnyin yllyttämät marginaaliset mielenosoittajat.

Navalnyi haluaisi alistaa Venäjän Yhdysvaltojen ja sotilasliitto Naton hegemonisen ikeen alle. Kuten sosiaalisessa mediassa on kommentoitu, Navalnyi on eräällä tapaa venäläinen versio Venezuelan Juan Guaidósta: kummallakaan ei ole poliittista tulevaisuutta, eikä runsasta kannatusta kotimaassaan, mutta silti heitä on tuettu ja rahoitettu ulkomailta käsin. On kuvaavaa, että liberaalia venäläisoligarkki Mihail Hodorkovskia tukeva Khodorkovsky Center pitää Moskovan tapahtumia \”merkkinä samanlaisesta kansannoususta joita aikaisemmin on tapahtunut muun muassa Ukrainassa ja Armeniassa\”. Venäjäkin haluttaisiin suistaa kaaoksen valtaan.

Venäjä siirtyi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen edustukselliseen demokratiaan ja monipuoluejärjestelmään. Tämä oli Gorbatšovin perestroikan peruja, jota länsi hyödyntää nyt hybridisodassaan ja epävakauttamisyrityksissään. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjällä toimi vuonna 1995 jopa 45 (!) eri puoluetta. Nykyinen poliittinen järjestelmä perustuu vuonna 1993 hyväksyttyyn perustuslakiin. Jos Putinin hallinto on tosissaan lännen liberaaliaatetta vastaan, olisi ehkä syytä hienosäätää myös lännestä apinoitua poliittista järjestelmää, jota yritetään vain käyttää Venäjää vastaan.

Uutisseurantaa, hajamietteitä

Boris Johnson

Boris Johnsonista tuli sitten Englannin uusi pääministeri. Nummisuutarin Eskoa habitukseltaan muistuttava eliittikoulujen kasvatti aikoo nyt aloittaa Britannian suurimman mainoskampanjan sitten toisen maailmansodan. Kampanjalla valmistellaan saarivaltion kansalaisia kovaan Brexitiin, sopimuksettomaan eroon Euroopan unionin jäsenyydestä. Seuraavan kolmen kuukauden aikana projektin mainontaan on tarkoitus käyttää 100 miljoonaa puntaa.

Eilen, sunnuntaina, jo toinen brittiläinen sotalaiva, hävittäjä HMS Duncan, matkasi Persianlahdelle. BBC on kertonut, että HMS Duncan tulee yhdessä HMS Montrosen kanssa turvaamaan öljykuljetuksia alueella. Persianlahden kautta kulkee päivittäin 15–30 Britanniaan rekisteröityä säiliöalusta. HMS Duncanin on tarkoitus olla Persianlahdella ainakin vuoteen 2022 saakka. Laivat ovat myös korkeassa hälytystilassa Iranin vuoksi, joten saa nähdä, mitä tapahtuu.

Hongkongissa brittien ja amerikkalaisten tukemat mielenosoitukset ovat jatkuneet, ja länsimieliset hongkongilaiset on värvätty väkivaltaisen sekasorron ja epävakauden levittämiseen. Britannian alaisuudessa aiemmin ollut Hongkong on nyt koekenttä, jolla testataan ja ärsytetään Kiinaa. Värivallankumouksista ja muista epävakauttamisoperaatioista tuttuja elementtejä tässäkin hankkeessa riittää. Jos vastaavaa olisi tapahtunut jossakin länsimaassa, armeija olisi jo kadulla.

Venäjällä on myös rähinöity Moskovassa. Jälleen menossa mukana on ollut väkimäärältään vähäinen, lännen tukema \”oppositio\”. Mielenosoitusten kerrotaan johtuvan siitä, että opposition edustajilta on evätty lupa olla ehdolla Moskovan tulevissa paikallisvaaleissa syyskuussa. Mielenosoituksiin ihmisiä yllyttänyt \”oppositiojohtaja\” Aleksei Navalnyi on puolestaan vangittu ja tuomittu 30 päivän vankeusrangaistukseen. Meillä aiheesta uutisoidaan tuttuun tapaan Putinin hallintoa kritisoiden.

Turkin presidentti Erdoğan on illiberaalina populistina sanonut, että kaikki tahot, jotka tukevat Israelia, ovat vastedes Turkin vihollisia. Natomaa, joka on auttanut Yhdysvaltojen ja Israelin tukemia terroristeja Syyriassa, ei ole kuitenkaan järin uskottava, ellei retoriikkaa jatketa tekojen tasolle. Turkki on etääntynyt Yhdysvalloista ostettuaan ohjustorjuntajärjestelmän Venäjältä, mutta jää nähtäväksi, liittyykö Erdoğanin Turkki oikeasti Euraasian rintamaan.

Suomessa Sdp:n kohukansanedustaja Hussein al-Taee on palannut julkisuuteen. Al-Taee osallistui sunnuntaina Karjaalla paneelikeskusteluun. Al-Taee yritti esiintyä tarpeeksi nöyränä ja poliittisesti korrektina, jotta median ajojahti päättyisi, ja Israelia sosiaalisessa mediassa kritisoinut irakilainen saisi vihdoin käynnistellä poliittista uraansa Arkadianmäellä. Ilta-Sanomien infosoturi Arja Paananen ehti jo omituisesti yhdistää al-Taeen Venäjään, mutta al-Taee väitti haastattelussa suuresti arvostavansa ja kunnioittavansa kyseistä \”spekuloivaa\” toimittajaa.

Facebookissa on miltei päivittäin jaossa linkkejä ja suomalaisia kommentteja liittyen Trumpin hallintoon ja QAnon-teoriaan, jonka mukaan armeijan kenraaleista ja muista \”patriooteista\” koostuva ryhmä taistelee presidentti Trumpin johdolla \”syvää valtiota\”, eli Yhdysvaltojen pysyvää valtiokoneistoa, vastaan. Odotettavissa on Q-uskovien mukaan Clintonien ja muiden \”syvää valtiota\” edustavien tahojen massapidätyksiä, jotka tapahtuvat aivan pian. Teoria on käynnistynyt vuonna 2017; itse arvioin, että kyseessä on huijaus tai psykologinen operaatio.

Trumpia fanittaviin Q-kultisteihin ei vaikuta Kiinan vastainen kauppasota, ei Trumpin hallinnon Iranin vastaisuus, Eurooppa-vastaisuus, eikä \”Israel ensin\”-politiikka, sillä vulgaari diilimies edustaa heille jollakin kummallisella ajatuskuviolla hyvän voimia taistelussa pahuutta vastaan. Todellisuudessa Trumpin hallinto hakee toimillaan jatkoaikaa Yhdysvaltojen unilateraalille hegemonialle ja länsikeskeiselle maailmanjärjestykselle. Toivon mukaan sitä ei ole luvassa.

Haaviston Suomi: Britannian puolella Irania vastaan

Iran otti viime perjantaina haltuunsa Britannian lipun alla seilanneen Stena Impero-öljytankkerin Hormuzinsalmella. Tämä oli selvä vastatoimi sille, että Britannia valtasi aiemmin iranilaisen öljytankkerin. Ulkoministeri Pekka Haavisto on kertonut Twitterissä, että Suomi tukee Britanniaa tankkeria koskevassa kiistassa. Haavisto on luvannut \”Suomen tuen\” brittien ulkoministeri Jeremy Huntille puhelimitse.

Haavisto tuomitsee tankkerin haltuunoton, mutta mikä on Haaviston kanta brittien aiemmalle merirosvoilulle iranilaistankkerin ollessa kyseessä? Näinkö tuore ulkoministeri vetää myös Suomen mukaan Lähi-idän konfliktiin? Vai olisiko niin, että briteillä ja amerikkalaisilla on jälleen \”oma mies\” Suomen ulkoministerinä, joka tekee, mitä sanotaan? Soini oli avoimesti Washingtonin kätyri, \”rauhanneuvottelija\” Haavisto näyttää seuraavan edeltäjänsä jäljillä.

On jotenkin surkuhupaisaa ja järkyttävää seurata, kuinka Suomen poliitikot kritiikittömästi liputtavat sotaisan angloamerikkalaisen järjestyksen puolesta. Myös Suomen ajatus itsestään \”kokoaan suurempana\” globaalina toimijana, on megalomaaninen ja haitallinen Suomen kansallisille intresseille. Mutta suomalaisten etuja ei tunnu ajavan enää kukaan: kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet toimimaan Washingtonin ja näköjään myös Westminsterin vasalleina konfliktitilanteissa. Haavisto on väläytellyt Suomelle jo \”isoa roolia Iranin tilanteen rauhoittamisessa\”.

Siviilipalvelusmies Haavisto on myös Suomen Nato-jäsenyyden kannalla, eikä hänen mielestään kansan ääntä tarvitsisi näin vakavassa asiassa edes kysyä. Tämä ylimielisyys kertonee jotain tämän ylioppilaan luonteesta. Ilmeisesti Iranin islamilainen tasavalta pelottaa vihreää ulkoministeriämme niin paljon, että hän voi tuntea olonsa turvalliseksi vain angloamerikkalaisessa etupiirissä, johon Suomi on salakavalasti ajettu.

Turun yliopiston ja pohjoismaisen merioikeusinstituutin merioikeuden professori Henrik Ringbom sanoo STT:n haastattelemana kiltisti, että Britannia on \”saattanut toimia vastoin merioikeutta pysäyttäessään aiemmin tässä kuussa iranilaistankkerin Gibraltarilla\”. Nykyisessä kriisissä pääsyyllinen on Trumpin hallinto taustapiruineen, eikä Iranin asia ratkea kuin sillä, että pakotteista luovutaan, ja osapuolet palaavat sen jälkeen neuvottelupöytään. Mutta ehkäpä Trumpin \”B-tiimin\” kätyrit saavat Britannian ja sen eurovasallit aloittamaan likaisen työn Irania vastaan?

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei tule muuttumaan Rinteen hallituksen myötä, se on nyt jo selvää. Suunta on valittu jo aiemmin, ja rintamalinja pitää, olipa vallassa oikeisto, keskusta tai vasemmisto. Yksittäisten poliitikoiden mielipiteillä ei ole tähän vaikutusta. Hallitukset ja hallitusohjelmat voivat tulla ja mennä, mutta koska Suomi on sitoutunut brittien ja jenkkien sodanlietsontaan \”puolustusyhteistyösopimusten\” varjolla, mikään ei tule oleellisesti muuttumaan. Liittoutumattomuudesta on enää turha puhua.

Haaviston selkeä puolen valinta on esimerkki siitä, että Suomi jatkaa osallisena hybridisodassa Lännen™ rintamassa, nousevaa multipolaarista maailmanjärjestystä vastaan. \”Virallinen Suomi\” on osansa valinnut, vaikka kansalaiset välttämättä eivät. Täytyy vain toivoa, että kun vallitseva uusliberaali poliittinen paradigma entisestään heikkenee, muualla maailmassa tapahtuvat muutokset pakottavat myös Suomen tarkistamaan atlantismille uskollista linjaansa.

Mateusz Piskorski ja puolalainen mielivalta

Mateusz Piskorski

Mateusz Piskorski on puolalainen poliittinen aktivisti, geopolitiikan asiantuntija, sekä Zmiana (\”Muutos\”)-puolueen perustaja. Puolan poliittisessa elämässä epätyypillisesti Piskorski on toivonut Euroopan ja Venäjän lähentymistä ja Yhdysvaltojen vaikutusvallan vähenemistä niin Puolassa kuin muuallakin Euroopassa.

Toukokuussa 2016, juuri ennen Naton huippukokousta, Piskorski pidätettiin Puolan turvallisuuspalvelun toimesta ja häntä syytettiin \”vakoilusta Venäjän ja Kiinan hyväksi\”. Zmiana-puolueen sisältä kerrotaan, että Piskorskin pidätys oli \”yritys pelotella heitä, joiden näkemykset ulko-, sisä-, turvallisuus- ja talouspolitiikassa poikkeavat hallituksen linjasta\”. YK:n mielivaltaista vapaudenriistoa tutkiva toimikunta on vaatinut Piskorskin vapauttamista. Piskorski vapautui lopulta takuita vastaan toukokuun 16. päivänä tänä vuonna. Koko kolme vuotta kestäneen tutkintavankeuden aikana häntä ei virallisesti syytetty mistään.

Vastikään vapautunut Piskorski on antanut haastattelun, jossa hän kertoo koettelemuksistaan. Piskorski on sitä mieltä, että hänet vangittiin poliittisin perustein ja mukana juonessa oli myös amerikkalainen tiedustelupalvelu. Mitään valtion salassa pidettävää tietoa Piskorski ei ole luovuttanut kenellekään, hän on toiminut laillisesti asiantuntijana, toimittajana ja poliittisen puolueen perustajana. Piskorskista tuli siis puolalainen mielipidevanki.

Piskorski spekuloi, että amerikkalaiset tulivat ehkä lopulta siihen tulokseen, että syytteet eivät mene läpi, ja määräsivät hänet vapautettavaksi. Puolan valtio on voinut myös tulla siihen tulokseen, ettei hän näkemyksistään huolimatta ole uhka nykyhallinnolle. Piskorskin mielestä hänen tapauksensa tulisi tutkia puolueettomasti, mutta se ei ole mahdollista niin kauan kuin nykyinen, \”neokonservatiivisten atlantistien regiimi\”, on vallassa Puolassa.

Piskorski toteaa, että nykyjärjestelmää avoimesti vastustava politikointi ei ole helppoa Puolan autoritaarisessa järjestelmässä. \”Regiimi yrittää tuhota sinut viemällä sinulta kaiken. Kaikki säästöni ja omaisuuteni takavarikoitiin vuonna 2016. Olen valittanut tästä syyttäjänvirastolle, mutta oikeus ei ole tehnyt mitään päätöstä asiassa miltei kahteen vuoteen. Tämä tarkoittaa sitä, että nyky-Puolassa keneltä tahansa voidaan riistää omaisuus, hänen odottaessaan oikeuden päätöstä useiden vuosien ajan\”, Piskorski kertoo.

Piskorskin perhe ja ystävät olivat pakotettuja ottamaan noin 50 000 euron suuruisen lainan, joka kattaisi vapauttavan takuusumman. Jos Piskorski olisi oikeasti syyllistynyt maanpetokseen, häntä tuskin olisi vapautettu edes takuita vastaan. Valtion media on kuitenkin jo todennut Piskorskin syylliseksi \”yhteistyöhön venäläisten kanssa\”. Tämän mustamaalauksen myötä Piskorski ei voi saada akateemista työtä Puolasta. Hänelle langetettu matkustuskielto puolestaan estää häntä hakemasta koulutustaan vastaavaa työtä ulkomailta.

Piskorskin mielestä hänen toimiaan on yritetty kaikin keinoin hankaloittaa erityisesti Zmiana-puolueen perustamisesta lähtien. Myös EUobserver-lehti uutisoi vuonna 2015, kuinka Puolaan on perustettu uusi, \”Venäjä-mielinen puolue\”. Syyttäjä on myös laatinut listan yhteistyökumppaneista, joiden kanssa Piskorski ei saa olla tekemisissä; useimmilla listatuista ei ole kuitenkaan mitään tekemistä Piskorskin syytteiden kanssa.

Vaikka Piskorski on helpottunut päästyään pois vankisellistä (hän muistuttaa, että vankilaolot Puolassa ovat paljon huonommat kuin muualla Euroopassa), hän ei silti tunne olevansa vapaa. Hänen on mahdotonta johtaa Zmiana-puoluettaan tai toimia politiikassa. Puola on hänen mukaansa mielivaltainen yhteiskunta, jota johdetaan Washingtonista käsin. Euroopan unionin sisälläkin Puola pyrkii toimimaan erityisesti Yhdysvaltojen intressejä edistäen, Euroopan intressejä vahingoittaen. Piskorski toivoo, että Puolaa hallitsevan Laki ja oikeus-puolueen johto joutuisi vielä rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan.

Piskorskin tapaus on ainutlaatuinen Euroopassa. Häntä syytetään yrityksestä \”vaikuttaa julkiseen mielipiteeseen\” ja osallisuudesta \”informaatiosodankäyntiin\” vain sen takia, että hän omaa nykyisen hallituksen politiikan vastaisia näkemyksiä. Piskorski haluaisi, että Puola eroaisi sotilasliitto Natosta. Hän vastustaa amerikkalaissotilaiden läsnäoloa Puolassa, ja on esittänyt myös, että EU:n Venäjän vastaiset pakotteet poistettaisiin. Tällaiset näkemykset tekevät hänestä puolalaisten neokonservatiivien silmissä \”Venäjän agentin\”.

Piskorskin mukaan puolalaisjohdon paranoidi teesi on, että kaikki venäläiset poliitikot, toimittajat ja tutkijat, ovat jotenkin yhteydessä Venäjän tiedustelupalveluun. Niinpä yhteydenpito sellaisiin henkilöihin tai osallistuminen jonkin venäläisen järjestön tai poliittisen organisaation tilaisuuteen, katsotaan osoittavan, että tällainen henkilö on myös \”Venäjän palveluksessa\”.

Piskorskin mielestä tämä kaikki on absurdilla tavalla kuin Kafkan Oikeusjutusta, mutta silti todellisuutta tämän päivän Puolassa, joka on Euroopan Venäjä-vastaisin ja Amerikka-mielisin maa. Piskorski arvelee, että hänen tapauksensa saattoi myös olla eräänlainen testiajo, ja myös muissa Euroopan maissa toisinajattelijoita vastaan tullaan hyökkäämään, ja heitä vastaan tekaistaan perättömiä syytteitä hybridisodan kiihtyessä.

Piskorskista EU:n byrokratiaakin pahempi ongelma Euroopassa on se, että koko maanosa on täysin Yhdysvaltojen kontrolloima. On virhe kuvitella, että Donald Trump olisi jotenkin erilainen ja itsenäinen; Yhdysvalloissa valtaa pitää pysyvä valtiokoneisto, \”syvä valtio\”, ja sen intressit ovat täysin eurooppalaisten intressien vastaisia. Piskorski mainitsee esimerkkinä \”arabikevät\”-operaatiot, jotka aiheuttivat myös hallitsemattoman maahantulijoiden vyöryn. Hän viittaa Yhdysvaltojen vanhaan geopoliittiseen taktiikkaan, \”Anakonda-strategiaan\”, jossa ajatuksena on epävakauttaa Eurooppaa, Venäjää ja Kiinaa. Samaa strategiaa Yhdysvallat on toteuttanut myös Lähi-idässä, Keski-Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa.

Piskorski on sitä mieltä, että meidän tulisi ensin ajatella Euroopan vapauttamista Yhdysvaltojen ikeen alta, ja vasta sitten pohtia Euroopan integraatiota ja muuta uudistamista. Puolan \”euroskeptisyys\” noudattaa amerikkalaisten intressejä pitää Eurooppa epävakaana. Puolan koko ulkopolitiikka perustuu Piskorskin mukaan Venäjä-vastaisuuteen. Euroopan unionissa Puola on Washingtonin \”Troijan hevonen\”, joka pyrkii sabotoimaan kaikki yritykset vapauttaa Eurooppa amerikkalaisesta ylivallasta. Piskorski tunnustaa olevansa pettynyt siihen, etteivät edes monet euroskeptiset kansallismieliset ymmärrä näitä tosiasioita.

Italian uusfasistit, Ukraina ja (vale)uutisointi

Lännen Venäjä-vastainen hybridi- ja informaatiosodankäynti saa joskus omituisia, ellei jopa hivenen huvittavia piirteitä, vaikka itse asia toki onkin vakava. Toimittajat eivät joko itsekään pysy ajan tasalla tapahtumien kulun suhteen, tai vääristelevät tietoja tahallaan.

Yksi esimerkki tällaisesta on ristiriitainen Italiaan ja Ukrainaan liittyvä raportointi parin päivän takaa, jota Yle tai Helsingin Sanomat ei ollut vielä äsken ainakaan korjannut. Katsotaan, saanko itse kaikki faktat järjestykseen.

Maanantaina Italian poliisi pidätti joukon äärioikeistolaisia aktivisteja, jotka olivat taistelleet Ukrainan puolella, itä-Ukrainan itsenäisiksi tasavalloiksi julistautuneiden Donetskin ja Luganskin Venäjä-mielisiä separatisteja vastaan. Poliisi löysi ryhmältä mittavan asevaraston. Pidätyksestä tuli kansainvälinen uutinen, koska aseistuksen joukosta löytyi jopa ranskalaisvalmisteinen, hävittäjästä laukaistava ilmataisteluohjus.

Läntinen infosotakoneisto johti pian ihmisiä harhaan väittäen, että ohjus ja muu asearsenaali kuuluisivat joukolle, joka on taistellut Venäjä-mielisten separatistien riveissä. Tosiasiassa äärioikeistolaisen ryhmän sympatiat olivat ukrainalaisten, Venäjä-vastaisten uusnatsien, puolella. Ukrainaa käsittelevissä muissakin uutisissa on usein jätetty mainitsematta, että Ukrainan lännen asettamaa nukkehallitusta tukee myös maan äärioikeisto, jota lännen globalistit ja Ukrainan omat juutalaisoligarkit ovat aseistaneet ja tukeneet.

Italian poliisin virallinen tiedote kertoi, että ohjus ja muu aseistus takavarikoitiin \”uusnatseilta, jotka olivat taistelleet Venäjä-mielisiä separatisteja vastaan\”. Uutistoimisto Reuters kuitenkin väitti, että italialaiset olisivat taistelleet Venäjä-mielisten separatistien puolella. Näin luotiin harhaanjohtava uutinen, joka levisi myös muissa tiedotusvälineissä, kuten brittiläisessä BBC:ssä ja myös Suomen Yle:ssä.

Joko kyseessä oli tietoinen valeuutinen, tai sitten sekaannuksen syy on siinä, että lännen valta(vale)media esittää mielellään kansallismieliset ym. tahot yhtenä ja samana \”äärioikeistolaisena\” joukkona, joka ajaa samoja asioita. Nyansseja ja variaatioita kuitenkin löytyy, mutta sitä ei harmaisiin yleispuolueisiin tottunut toimittaja yleensä halua, tai kykene havaitsemaan. Lännen globalisteille ukrainalaiset uusnatsit kelpaavat myös tykinruuaksi, joten uusnatsien haaveet \”itsenäisestä ja eurooppalaisesta Ukrainasta\” eivät tässä vaiheessa eliittiä haittaa. Venäjä-mieliset separatistit taas kokevat taistelevansa lännen globalismia vastaan, eivätkä yleensä miellä itseään \”oikeistolaisiksi\”.

Moon of Alabama-blogi yrittää selventää eroa: kansallismieliset ovat usein isolationisteja, kun taas fasistinen oikeisto on kansainvälistä. Tässä on jotain samaa, kuin konfliktissa Stalinin ja Trotskin välillä. Molemmat olivat \”kommunisteja\”, mutta Leninin kuoleman jälkeen, yksi keskeinen kysymys Venäjällä koski internationalismia: harjoitettaisiinko \”kansainvälisen vallankumouksen\” politiikkaa vaiko \”yhden valtion sosialismia\”? Trotski puolusti internationalismia, Stalin kansallismielistä valtiososialismia. Ei ole mikään ihme, jos myös kansallismielisten riveistä löytyy mielipide-eroja, ristiriitoja ja keskinäisiä konflikteja.

Toimittajien olisi kannattanut ehkä kysyä itseltään, taistelisiko italialainen uusfasisti Venäjä-mielisten \”punaruskeiden\” separatistien, vaiko mieluummin ukrainalaisen Asovan pataljoonan riveissä, joka omaa saman uusfasistisen ideologian? Sekaannusta lisäsi varmasti myös se, että Ukrainaa tukevat italialaisaktivistit ovat lähettäneet tappouhkauksia Italian kansallismieliselle (monien toimittajien mielestä \”äärioikeistolaiselle\”) sisäministeri Matteo Salvinille, joka on tunnettu myönteisestä suhtautumisestaan Venäjään. Uutta MV-lehteä toimittavan Janus Putkosen mielestä Italian tapaus \”osoittaa sen millaisia vastakkaisuuksia kansallismieliset patriootit ja natsit ovat toisilleen\”.

Mitä tästä uutisoinnista voi oppia? Sen, että valta(vale)median uutisointiin ei voi useinkaan luottaa, ja itsenäinen tiedonkeruu monista eri lähteistä on suotavaa. Vaikka kyseessä voi joskus olla toimittajan kiireessä tai tietämättömyydessä tekemä virhe, kaikissa länsimaissa viralliset uutiset tukevat lännen liberaalin järjestyksen jatkumista ja sen taustaideologiaa. Lännen \”viholliset\”, olipa kyseessä sitten Venäjä, Kiina tai Iran, eivät saa reilua kohtelua. Objektiivisuutta lännen \”vastuullisilta journalisteilta\” on turha odottaa etenkään silloin, kun käsitellään kiistanalaisia poliittisia aiheita. Valeuutisia tulee varmasti riittämään jatkossakin.

Sudan

Alaa Salah, Sudanin mielenosoitusten symboli

Ulkoministeri Pekka Haavisto on vieraillut Afrikassa, Addis Abebassa, tapaamassa muun muassa Sudanin sotilasneuvoston sekä oppositiorintaman edustajia. Haavisto toimi aiemmin muutaman vuoden EU:n erityisedustajana Sudanissa ja Darfurissa, sekä vuonna 2007 YK:n erityisasiantuntijana Darfurin rauhanprosessissa. Haavisto on EU:n ulkoministerin Federica Mogherinin valtuutuksella keskustellut matkallaan Sudanin nykytilanteesta.

Täysin uutisoimatta meillä ja muuallakin on jäänyt se, että Sudan on yksi maista, jotka Yhdysvallat jo George W. Bushin hallinnon aikana päätti epävakauttaa. Mukana Sudanin sopassa ovat olleet myös Yhdysvaltojen Lähi-idän liittolaiset, Saudi-Arabia ja Israel. Aiemmin tänä vuonna, vuosikymmeniä Sudania hallinnut presidentti Omar al-Bashir syrjäytettiin sotilasvallankaappauksella. Tätä oli pohjustettu \”kansannousulla\”, kuukausia jatkuneilla mielenosoituksilla, jonka eturintamassa nähtiin myös naisia. \”Vallankumouksen\” symboliksi nostettiin 22-vuotias arkkitehtiopiskelija Alaa Salah, jota kansainvälinen valta(vale)media on hehkuttanut \”Sudanin vapauden patsaaksi\”. Näin siis amerikkalaiseen tyyliin \”vapaus\” ja \”demokratia\” ovat tulossa Sudaniin. Hollywood-elokuva on jo varmasti suunnitteilla.

Sudanin sotilasvallankaappaus on jäänyt vähemmälle seurannalle Trumpin hallinnon keskittyessä Iraniin. Meille on kuitenkin mediassa kerrottu, kuinka viime kuukausien mielenosoitukset saivat alkunsa ruuan hintojen noususta ja Bashirin liki kolmekymmentä vuotta kestäneestä hirmuhallinnosta. Leivästä puhuminen vaihtui nopeasti sudanilaisten toiveisiin länsityylisestä \”demokratiasta\” ja \”ihmisoikeuksista\”. Totuus lienee jälleen toinen, mutta tällainen selitys sopii lännen narratiiviin, joten myös meillä media keskittyy siihen.

EU:n ja Haaviston suulla on kerrottu, että Euroopan unioni haluaa myös omalta osaltaan \”tukea Sudania eteenpäin\”, jahka siirtymäajan \”siviilijohtoinen hallitus\” astuu valtaan sotilasneuvoston ja opposition neuvottelujen jälkeen. Neuvottelujen on määrä jatkua tiistaina, mutta tällä välin on jo ollut kuolemaan johtaneita ammuskeluja, joten epävakaa tilanne Sudanissa tulee luultavasti vielä jatkumaan.

Vaikka Bashirin pitkä hallintokausi oli täynnä despoottimaisuutta ja valtiojohtoista väkivaltaa, Yhdysvallat ja voimakkaat tahot lännen valtakeskittymien takana ovat jo kauan halunneet suistaa Bashirin vallasta aivan muista syistä. Toimittaja Whitney Webbin mielestä syy tähän löytyy maan öljyvarannoista. Geopolitiikallakin lienee oma osuutensa. Kun \”Etelä-Sudanin tasavalta\” perustettiin vuonna 2011, Sudan menetti kontrollin sen öljyvarantoihin. Yrittäessään selättää talouskriisin ja estää maan laajenevan epävakauden, hallitus solmi sopimuksia Saudi-Arabian ja muiden Persianlahden öljyvaltioiden kanssa. Omar al-Basharin hallinto yritti mielistellä Saudi-Arabiaa ja muita sunnimonarkioita ja katkaisi tämän vuoksi suhteensa aiempaan liittolaiseensa, Iraniin.

Sudan on mukana myös Jemenin sodassa: Sudan on lähettänyt Jemeniin tuhansia sudanilaisia, huhujen mukaan myös lapsisotilaita, taistelemaan huthikapinallisia vastaan Saudi-Arabian koalitiossa. Vaikka saudit ja arabiemiirikunnat tukevat sodankäyntiä ja huolehtivat ilmaiskuista, analyytikot ovat todenneet, että sudanilaisia käytetään \”likaisen työn\” tekijöinä taistelukentillä. Vastineeksi Sudanin hallitus on saanut saudeilta miljardeja dollareita \”palveluksistaan\”. Saudi-Arabiasta tulikin Jemenin sodan myötä Sudanin suurin arabisijoittaja.

Kotimaassa suhtautuminen Sudanin osallistumiseen Jemenin sotaan muuttui parin sotavuoden jälkeen vuonna 2017, kun huthimedia ryhtyi julkaisemaan kuvia kuolleista sudanilaisista sotilaista, esittäen heidät Saudi-Arabian koalition hyväksikäyttämänä \”tykinruokana\”. Mediahuomio oli taattu ja Bashirin hallitus oli pakotettu uudelleenarvioimaan Sudanin roolia Jemenin sodassa. Monet sudanilaiset lainlaatijat vaativat Sudania vetäytymään sotaa käyvästä koalitiosta. Yhteistyö saudien kanssa ei ole myöskään poistanut Sudania Yhdysvaltojen terrorismia tukevien valtioiden listalta, mikä oli Bashirin hallituksen yksi päämäärä.

Bashir lähentyi tämän jälkeen Qataria, mikä ei varmasti miellyttänyt Saudi-Arabiaa. Vuonna 2018 Sudan solmi rahakkaita sopimuksia Qatarin kanssa Sudanin Suakinin sataman käytöstä. Turkki, toinen Qatarin kumppani, omi itselleen myös roolin tärkeän sataman hallinnossa. Myös Turkista alkoi virrata rahaa Sudaniin. Saman vuoden joulukuussa Sudanin presidentti säikäytti saudien johtaman arabimaiden blokin ilmoittamalla matkastaan Syyriaan tapaamaan presidentti Assadia. Tuolloin saivat alkunsa myös uudet mielenosoitukset, jotka johtivat Bashirin syrjäyttämiseen. Abdel Fattah al-Burhan, joka on johtanut Bashirin vallasta syössyttä sotilasneuvostoa, on ollut vastuussa myös sudanilaisten joukkojen toiminnasta saudien rintamassa Jemenin sodassa.

Vaikka Saudi-Arabian ja Sudanin suhteiden huonontuminen näyttää toimineen yhtenä katalyyttina Bashirin syrjäyttämisessä, viime aikaiset tapahtumat antavat ymmärtää, että myös Israelilla ja sen tiedustelupalvelu Mossadilla on ollut oma roolinsa vallanvaihto-operaatiossa. Kun Bashir oli vielä hyvissä väleissä Iranin kanssa, Mossad ja Israel kouluttivat ja aseistivat hallituksen vastaisia taistelijoita Sudanissa. Kun Bashir vaihtoi puolta ja liittyi saudikoalitioon, myös juutalaisvaltion media raportoi Israelin hallituksen lobbaavan Yhdysvalloissa Khartumin ja Washingtonin suhteiden kehittämisen puolesta.

Sudanin presidentille vakuuteltiin, että jos hän normalisoisi muille muslimimaille esimerkinomaisesti suhteet Israelin kanssa, hänen valtakautensa voisi jatkua. Hänelle myös vihjattiin, että mielenosoitusten taustalla olevat \”ulkomaiset tahot\” olisivat tuolloin valmiit arvioimaan Sudanin tilannetta uudestaan. Jotain kulissien takana meni ilmeisesti pahemman kerran vikaan, sillä Bashir kieltäytyi tarjotusta matkasta Tel Aviviin. Sen sijaan hän ilmoitti julkisesti vastustavansa suhteiden luomista Israelin kanssa.

Sudanin tiedustelupalvelun päälliköllä, Salah Goshilla, kerrotaan olleen keskeinen rooli Bashirin syöksemisestä vallasta. Helmikuussa Goshin kerrotaan tavanneen Mossadin päällikön, Yossi Cohenin, Münchenin turvallisuuskonferenssissa. Saudi-Arabia, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat, Egypti ja Israel suunnittelivat Bashirin syrjäyttämistä, ja sudanilaisia oli myös mukana projektissa. Goshin on väitetty myös tehneen yhteistyötä Yhdysvaltojen CIA:n kanssa. Kun tiedetään, että Israel syrjäytti myös Egyptissä valtaa pitäneen presidentti Mohammed Morsin ja nosti johtoon Abdel Fattah al-Sisin, on Israelin rooli muslimienemmistöisten maiden epävakauttamisessa suurempi kuin julkisuudessa annetaan ymmärtää.

Myös Yhdysvalloilla oli sormensa pelissä Bashirin kolmikymmenvuotisen uran päättämisessä. Wikileaksin mukaan Bashirin johtama Sudan on jo pitkään ollut Yhdysvaltojen kohde. Yhdysvaltojen liittolainen, \”Sudanin kansan vapautusrintama\”, odotti aluksi \”aggressiivista toimintaa\” Yhdysvalloilta, Britannialta ja Ranskalta, mutta vielä Barack Obaman aikana Bashirin nopea syrjäyttäminen ei onnistunut. Tänä vuonna protestit yltyivät ja Hongkongin mellakoinnin taustallakin vaikuttanut, CIA:han kytköksiä omaava amerikkalainen National Endowment for Democracy-järjestö(NED), oli myös mukana \”promotoimassa demokratiaa\” Sudaniin. NED kohdisti toimintansa kansallisten verkostojen luomiseen ja rahoittamiseen, ja Sudanin naiset valjastettiin Bashirin islamilaisen hallinnon \”sorron\” vastaisen taistelun symboleiksi.

Ikoninen mielenosoittaja, opiskelija Alaa Salah, on yksi esimerkki siitä, kuinka NED ja Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu promotoi \”nuorisoa\” ja \”naisjohtajia\”, saadakseen vallan vaihdetuksi demokratiavaatimusten valeasun alla. Meillä vihreät, vasemmisto ja muut länsidemokratian ystävät tietysti rakastavat tällaisia \”edistyksellisiä\” tarinoita. Kuten muissakin lännen ja sen liittolaisten tukemissa \”vallankumouksissa\”, lähiaikojen tapahtumat tulevat paljastamaan asioita tarkemmin seuraaville, ettei tämäkään \”kansannousu\” ollut niin spontaani kuin \”demokratiasta\” ja \”ihmisoikeuksista\” Soros-tyyliin puhuvat aktivistit antavat ymmärtää.  Eri asia tietysti on, kiinnostaako totuus moniakaan.

Bashirin syrjäyttänyt ja vanginnut armeija tuskin on innokas tuomaan entistä johtajaansa kansainvälisen tuomioistuimen eteen, sillä Sudanin valtaeliitti ja armeija ovat olleet myös osallisina julmuuksissa, joista presidenttiä syytetään. Paikallisen hyvä veli-verkoston tuskin tarvitsee luopua asemastaan, vaikka lännen globalistiklikki haluaakin leijonanosan Sudanin luonnonvaroista. Niinpä Sudanissa seurataan luultavasti Egyptin jalanjäljissä; maahan istutetaan hallitus ja keulakuva, joka on sekä Yhdysvaltojen, Israelin, Saudi-Arabian ja heidän taustavoimiensa mieleen. En myöskään ihmettelisi, jos vallasta syrjäytetty Omar al-Bashir kuolisi hämärissä olosuhteissa Khartumin vankilassa, johon hänet on sittemmin kotiarestista siirretty.

Jari Ehrnrooth ja lännen hajoava imperiumi

Jari Ehrnrooth on kirjailija ja kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti. En ole koskaan lukenut hänen kirjojaan, mutta luin nyt Ylen verkkosivuilta hänen kirjoittamansa kolumnin. Siinä Ehrnrooth kaipaa \”vahvaa oikeistoa, jota yhdistäisi aate\”.

Lienee niin, että Ehrnrooth käyttää \”oikeisto\”-termiä nykyajalle ominaisessa, hyvin väljässä merkityksessä. Jos Alexander Stubb on \”oikeistolainen\”, niin varmasti sitten myös Ehrnrooth. On häntä kutsuttu myös \”randilaiseksi uusfasistiksi\”. Joka tapauksessa, Ehrnroothista on kerrassaan käsittämätöntä, että kokoomus-ruotsalainen, talousliberaali \”porvaristo\”, ei päässytkään tällä kertaa vallankahvaan, vaan Suomeen syntyi \”hallitus, jota johtaa ay-demari ja jossa vaa’ankielenä keikkuu laitavasemmisto\”.

Demokratia on Ehrnroothin mielestä kuin \”nyrkkeilyä\”, jossa \”sininen ja punainen kulma ottelevat, ja vastustajan liikkeiden oikea-aikainen hyväksikäyttö on avain voittoon\”. Ehrnrooth sanailee suorastaan nietzscheläisesti, todeten, että poliittisessa kamppailussa \”dominoi se, jolla on enemmän taitoa ja tahtoa valtaan\”. Olen samaa mieltä Ehrnroothin kanssa, että hallituskokoonpanon olisi pitänyt olla toinen. Mutta suurimmat puolueet, sosialidemokraatit ja perussuomalaiset, eivät näköjään sovi samaan hallitukseen, joten se siitä. Ehrnrooth olisi halunnut tietysti kokoomuslaisen hallituksen, mutta onneksi oppositio kutsui.

Ehrnroothin mielestä suomalaisten oikeistopuolueiden pitäisi yhdistyä blokiksi, niin vasemmistolla ei olisi enää asiaa hallitukseen. Ehrnroothin \”oikeisto\” edustaa hänen mielestään \”enemmistöä\”, joka tahtoo \”yhteiskunnan uudistamista ilman sosialistista painolastia\”. Voin arvailla, mitä tämä kokoomuslainen \”painolasti\” on. Ilmeisesti se liittyy hyvinvointivaltiomalliin, \”sosiaaliturvaan asumistukineen\”, joita myös \”maahan saapuvat\” oppivat helposti käyttämään hyväkseen. \”Kollektivistinen tulontasaus\” ei myöskään dosenttia miellytä, ja häntä harmittaa myös se, että \”suorituskyvyn nostamisesta ei puhu juuri kukaan\”.

Ehrnrooth haikailee ensin yhtenäistä oikeistoa, mutta mainitsee sitten perussuomalaisten, \”Suomen suurimman oikeistopuolueen\”, puheenjohtaja Jussi Halla-ahon, esiin nostaman \”globalisaation ja nationalismin välisen vastakkainasettelun\”. Ehrnrooth on toki huomannut, että niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa oikeisto on edennyt \”nationalistisin äänenpainoin\”, mutta tämä ei jostain syystä \”oikeistolaista\” Ehrnroothia miellytä: \”kansallinen eriytyminen\” on hänen mielestään pahasta: se \”hajottaa lännen ja tekee siitä heikon\”. \”Tästä riemuitaan etenkin Pekingissä, Moskovassa ja Teheranissa\”, Ehrnrooth tuskailee.

Kansallisvaltio ei tunnu Ehrnroothista riittävältä. Kansallisvaltiot, nuo \”pienet yksiköt\”, ovat toki \”herttaisia\”, mutta \”historian pitkässä linjassa vahvoja ovat olleet vain suuret kokonaisuudet, imperiumit\”. Kulttuurin tutkija haluaisi siis Suomen olevan osa imperiumia. Halla-aho on hänen mielestään oikeilla jäljillä lähinnä \”islamilais-arabialaisen kulttuurin vahingollisista vaikutuksista länsimaiseen vapauteen\”, mutta \”uusnationalismi\” ei kuulosta Ehrnroothista hyvältä, eivätkä \”konservatiiviset ja liberaalit voimat\” voi globalisaation aikakaudella \”yhdistyä kansallismielisyyden alle\”.

Sitten Ehrnrooth siirtyy amerikkalaistyyppiseen hegemonia-ajatteluun, ja toivoo, että lännen unipolaarinen hetki jatkuisi, ja länsi voittaisi \”kulttuurien kamppailun ja uuden kylmän sodan\”. Tämä ei hänen mielestään kuitenkaan onnistu ilman \”ylivoimaista valtakeskittymää, jonka taakse koko länsi liittoutuu\”. Sitten tulee lisää amerikan jargonia, sillä \”yksilön vapaus\” häviää, jos me emme \”voita kamppailua ihmiskunnan arvojohtajuudesta\”. Ehrnroothille suomalaisuutta oleellisempaa on \”historiatietoinen westernismi\” tai \”positiivinen oksidentalismi\”, jossa \”ylikansallisten länsimaisten arvojen\” (ja ilmeisesti anglismien?) puolustaminen on \”kaikkein tärkeintä\”.

Ehrnroothille \”yksilön vapauteen uskova länsi\” ei tarvitse kansallismielisyyttä, vaan sen tulisi muodostaa \”länsimaisen vapauden kansainvälinen liitto\” (sana \’kansainvälinen\’ on oikein kursivoitu kolumnin tekstiin), joka kykenisi torjumaan \”paitsi islamin myös konfutselais-kiinalaisen kommunismin ja venäläisjohtoisen itäisen autoritäärisyyden vaikutuksen\”. \”Kansallinen itsesuojelu\” edustaa Ehrnroothille \”avutonta ja riittämätöntä toimintamallia länsimaisten arvojen turvaamiseksi ja edistämiseksi\”. Ehrnroothin hellimä kuvitelma \”yksilön vapauteen uskovasta lännestä\” menee \”eripuraisen kansallismielisyyden\” ylitse. Hän kaipaa \”vahvaa Eurooppaa, vahvaa Amerikkaa ja niiden lujaa yhteistyötä\”. Ei kovin kaukana presidentti Niinistön ihannelinjasta, jossa Washingtonin \”syvä valtio\” määrää niin Suomea kuin Euroopan unioniakin.

Ehrnroothin visio on yksi yhteen vanhan, henkitoreissaan olevan liberaalin järjestyksen doktriinin kanssa, jossa hegemoni Yhdysvallat kaitsee maailmanpoliisina \”länsimaista vapautta\” (tosiasiassa ylikansallisen rahavallan etuja) uhkaavia voimia. Valitettavasti todellisuus lännen aloittamine sotineen ja vallanvaihto-operaatioineen ei ole yhtä puhtoinen kuin Ehrnroothin ylistämä \”läntinen sivistys\”. Ehrnrooth haluaisi, että Yhdysvaltojen johtaman lännen ylivalta taas voimistuisi, ja historia saapuisi päätökseen, liberaalidemokratian levitessä joka kolkkaan, jatkuen \”forever\”. Sori vaan, mutta niin ei tule käymään: olemme jo astuneet multipolaariseen, lännen liberalismin jälkeiseen maailmanaikaan. Itse asiassa Ehrnroothin oikeistoliberaali \”huuto erämaassa\” on vain yksi pieni todiste siitä.

Venäjä, Kiina ja Trumpin Iran-politiikan seuraukset

Venäjä aikoo ignoroida Yhdysvaltojen Iranin vastaiset pakotteet ja jatkaa kaupankäyntiä islamilaisen tasavallan kanssa ilman mitään erityisiä maksumekanismeja, Vladimir Chizhov, Venäjän pysyvä edustaja Euroopan unionissa, kertoi uutistoimisto Sputnikille.

\”Kollegamme täällä [Brysselissä] kysyvät joskus, mikseivät Venäjä ja Kiina luo omaa versiotaan Instex-maksumekanismista. Siihen me vastaamme kysymyksellä: miksi me tarvitsisimme maksumekanismin? Me käymme yhä kauppaa [Iranin kanssa] Yhdysvaltojen sanktioista huolimatta\”, Chizhov sanoi.

Suomen hallitus on kertonut harkitsevansa liittymistä euromääräiseen maksujärjestelmään, jonka EU:n jäsenmaat Saksa, Ranska ja Britannia ovat luoneet Irania varten Yhdysvaltojen pakotteiden kiertämiseksi. Epäilen kuitenkin, ettei Washingtonille kaikin tavoin alisteinen Suomi aio harjoittaa liiketoimintaa Iranin kanssa. Mekanismin pitäisi olla nyt kaikkien EU-maiden käytettävissä, mutta jää nähtäväksi kuinka moni maa lopulta uskaltaa uhmata Yhdysvaltojen vasalleilleen asettamaa, Iranin vastaista kauppakieltoa.

Kiina puolestaan on syyttänyt Yhdysvaltoja Iranin \”yksipuolisesta kiusaamisesta\”. Washingtonin Iran-politiikka on Kiinan mielestä saanut Teheranin rikastamaan uraania yli vuonna 2015 sovitun rajan. \”Yhdysvaltojen uhkailu on perimmäinen syy Iranin ydinkriisiin\”, sanoi Kiinan ulkoministeriön edustaja Geng Shuang. Shuang rinnasti amerikkalaisen pakotepolitiikan kansainvälistä yhteisöä uhkaavaan, \”pahenevaan kasvaimeen\”.

Kuten Iranin ulkoministeri Javad Zarif on sanonut, Yhdysvaltojen nykyinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton, Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja pari muuta Iranin verivihollista, houkuttelivat Donald Trumpin hylkäämään Iranin kanssa solmitun ydinsopimuksen. He haluaisivat vetää Yhdysvallat sotaan Irania vastaan, katastrofaalisista seurauksista piittaamatta.

Viime viikolla myös Washingtonin talutusnuorassa tiukasti oleva Britannia sekaantui asiaan, kaappaamalla iranilaisen öljytankkerin Gibraltarilla, toimien kuin somalialaiset merirosvot ikään. Tankkerin oli tarkoitus kuljettaa raakaöljyä Syyriaan, jota Yhdysvallat, EU ja Israel yrittävät yhä pitää epävakauden tilassa. Iran on uhannut Britanniaa vastatoimilla.

Näyttää siltä, ettei Iran saa poliittista ja taloudellista tukea juuri muilta kuin euraasialaisilta kumppaneiltaan. Euroopan unioni on maksumekanismistaan huolimatta kyvytön tai haluton auttamaan Irania Yhdysvaltoja vastaan. Iran jatkaa myös uraanin väkevöittämistä, ja vaikka ydinaseeseen tarvittavaan uraanin puhtauteen on vielä matkaa, Trumpin hallinto tuntuu kaiken aikaa tähdänneen tilanteen eskaloitumiseen.

Amerikkalainen politiikan tutkija John J. Mearsheimer, joka tunnetaan \”offensiivisen realismin\” teoriastaan, on sitä mieltä, että Iranin olisi kannattanut hankkia ydinase strategiseksi pelotteeksi jo 2000-luvun alkupuolella. Mearsheimerin mielestä nykyisen tilanteen voisi muuttaa vain Trumpin radikaali täyskäännös Iran-politiikassa.

Iranin suhtautuminen voisi lieventyä pakotteiden osittaisella purkamisella, Trumpin sotaisten neuvonantajien erottamisella, ja paluulla aiempaan ydinsopimukseen, Mearsheimer arvioi. Trumpin sionistirahoittajat ja taustavoimat eivät tietenkään halua näin käyvän. \”Niinpä on todennäköisempää, että Trumpin hallinto jatkaa kovaa linjaa, ja ajaa Iranin liittymään ydinaseklubiin\”, Mearsheimer toteaa.

Bernie Ecclestone: Putin olisi hyvä johtaja myös Euroopalle

Vladimir Putin ja Bernie Ecclestone

Entinen formulamoguli Bernie Ecclestone on antanut The Times-lehden haastattelun, jossa hän kommentoi räväkkään tyyliinsä myös politiikkaa, sekä suhdettaan Venäjän presidenttiin.

F1-pomo oppi tuntemaan Vladimir Putinin vuosikymmenen alussa, kun Venäjän GP:tä järjesteltiin Mustanmeren rannikkokaupunkiin, Sotšiin. Ensimmäinen F1-kilpailu ajettiin siellä vuonna 2014. Putin on ollut vuosien varrella tuttu näky myös muualla ajettavissa F1-kilpailuissa.

Ecclestone sanoi haastattelussa, että hän olisi valmis seisomaan Putinin ja konekiväärin välissä, jos joku yrittäisi tappaa Venäjän presidentin. \”Putin on hyvä tyyppi. Hän ei ole koskaan tehnyt mitään, josta ei koituisi hyvää ihmisille\”, Ecclestone hehkutti.

\”Haluaisin hänen johtavan Eurooppaa\”, Ecclestone lisäsi. \”Meillä ei ole nyt ketään [hyvää johtajaa], joten eivät asiat voisi ainakaan huonommaksi mennä\”, Ecclestone arvioi.

\”Minä en ole demokratian kannattaja. Tarvitaan diktaattori\”, Ecclestone provosoi toimittajaa. \”Diktaattori voi sanoa, että teemme nyt näin, demokratiassa homma vesittyy\”, hän väittää. F1-piireissä Ecclestone oli kokenut vallankäyttäjä. Vaikka Ecclestone jätti F1-sarjan virallisesti taakseen vuonna 2017, hän vierailee yhä varikoilla.

Krimin liittämisestä takaisin Venäjään, Ecclestone sanoo Putinin halunneen vain \”saattaa Venäjän takaisin yhteen\”. Ecclestonen mielestä Putin ei myöskään suunnitellut entisen venäläisen tiedustelu-upseeri Sergei Skripalin ja hänen tyttärensä salamurhaamista. \”Hän on liian kiireinen mihinkään tuollaiseen, tarinaniskijät keksivät koko jutun.\”

88-vuotias Ecclestone on miljardööri, joka on tunnettu huomiota herättävistä lausunnoistaan. Ecclestonen kommentteja Putinista on jo kauhisteltu Twitterissä ja muualla sosiaalisessa mediassa. Ecclestonea on aiemmin haukuttu \”fasistiksi\”, hänen sanottuaan vuonna 2009, että Adolf Hitler oli \”mies, joka sai asioita aikaiseksi\”.