Macron, lännen eliitti ja Euraasia

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on varoittanut, että olisi \”strateginen virhe\” jättää Venäjä ulos kansainvälisestä päätöksenteosta. Länsimaiden on hänen mielestään muutettava suhtautumistaan Moskovaan.

\”Elämme länsimaisen hegemonian loppua\”, Macron sanoi tiistaina Ranskan diplomaattipäivillä, isännöityään viikonloppuna G7-maiden kokousta Biarritzin kaupungissa. Hän nimitti \”Pekingin ja Moskovan nousua\” merkiksi muutoksesta maailmantilanteessa (Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on puhunut tästä jo vuosia, meillä ei vain ole kuunneltu).

Rothschild-pankkiiri ja lännen globalistien kultapoika Macron pelkää isäntiensä tavoin, että Venäjän ja Kiinan liitto päättää heidän valtakautensa. Euraasian intressit eivät välttämättä käy yksiin lännen vanhan pankkiirieliitin intressien kanssa sellaisenaan, siksi nyt yritetään liennytystä. \”Venäjän eristäminen lisäisi jännitteitä\”, Macron sanoi. Ellei suunta radikaalisti muutu, Eurooppa uhkaa jäädä kiinni \”jäätyneisiin konflikteihin\”, ja pysyy \”Yhdysvaltojen ja Venäjän välisen strategisen taistelun näyttämönä\”, Macron arvioi.

Tavattuaan Venäjän presidentti Putinin viime viikolla kesäasunnollaan Etelä-Ranskassa, Macron vannoi rakentavansa taas luottamukselliset suhteet Venäjän ja EU:n välille. Myös Yhdysvaltojen presidentti Trump on ehdottanut, että Venäjä otettaisiin takaisin G8-maiden ryhmään, jotta tärkeistä maailmanpoliittisista asioista voitaisiin keskustella myös Putinin kanssa. Ukrainan kriisiäkin yritetään sovitella. Maailmassa tuntuu olevan taas hieman järkeä, joten epäilijä saattaa kysyä, mistä moinen?

Vanhan vallan edustajat yrittävät pelastaa, mitä pelastettavissa on. Macron puhui myös \”ennennäkemättömästä kriisistä\”, joka varjostaa globaalia markkinataloutta. Maailmanjärjestys ei ole enää entisenlaisensa. Macronin mielestä sitä ovat \”ravisuttaneet lännen tietyissä kriiseissä tekemät virheet\”, mutta myös \”Yhdysvaltojen [eri hallintojen] tekemät päätökset\”. Nämä Washingtonin päätökset vaikuttavat konflikteihin Lähi-idässä ja muualla, \”tehden tarpeelliseksi uudelleen arvioida sotilaallisia ja diplomaattisia strategioita\”, Macron muotoili.

Macronin ja lännen eliitin suusta tämä saattaa kuulostaa hieman epätoivoiselta, enkä aivan heti luottaisi miehen sanomisiin. Venäjä-suhteiden parantamisesta on puhuttu jo aiemminkin. EU:ssa on toki maita ja tahoja, joille edes strateginen kumppanuus Venäjän kanssa ei kelpaa. Etenkin Puolassa ja Baltiassa Macronin mietteet herättävät varmasti vastustusta.

Mitä ajattelevat Suomen euroatlantistit, jotka ovat sukkuloineet Brysselin ja Washingtonin välillä? Brysselissä on yritetty epäonnistuneesti \”päästä pöytiin, joissa päätökset tehdään\”. Washingtonista tuleva käskytys on otettu kuuliaisesti vastaan ja presidenttiämme myöten uskollisuus Yhdysvalloille on selviö. Vahinko vain, ettei Trumpin hallinto tunnu välittävän niinistöläisestä \”sääntöpohjaisuudesta\”, saati kokoomusliberaalien \”arvopohjasta\”. Miten nyt, kun Macronin ja Merkelin Pariisin ja Berliinin akseli kääntyykin itään päin?

Jos EU normalisoi suhteet Venäjään, mitä tekee russofobinen, angloamerikkalaiseen hybridisodankäyntiin viritetty Suomi? Jatkaako valta(vale)media samalla myrkyllisellä, Paanasen ja Karvalan linjalla? Miten käy toimittaja Aron trollijahdin? Arvelen, että edes poliittinen eliitti ei ole oikein pysynyt mukana muutosten tuulissa. Macronin lausunnot närästävät varmasti myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan kotikutoisia \”asiantuntijoita\”, sekä Ukrainaa fanittavia nationalisteja, joille Venäjä on \”roistovaltio\”, ja vain Nato-jäsenyys voi meidät enää pelastaa.

Mutta vakavasti puhuen, sekä EU:ssa että Yhdysvalloissa ollaan huolissaan Venäjän ja Kiinan allianssista, joka on jo muuttanut geopoliittista asetelmaa ja maailmanpolitiikan suuntaa. Macronin eurokraattien tulisi ymmärtää, että Venäjän ja Kiinan yhteistyö on syventynyt jo vuosien ajan. Euraasian unionin ja Kiinan uuden silkkitien matka ei tyssää siihen, että Eurooppa ilmoittaa haluavansa parantaa välejä Venäjän kanssa. Jos Eurooppa haluaa lähentyä Venäjää, Kiina tulee luultavimmin paketissa mukana. Uusi euraasialainen järjestys tulee, onko Eurooppa valmis?

Venäjän vastaisuutta ja sodan uhkaa

Syyttäessään tekaistuin perustein Venäjää keskimatkan ohjuksia rajoittavan INF-sopimuksen rikkomisesta, Washington itse yksipuolisesti vetäytyi sopimuksesta. Näin Yhdysvaltojen sotateollinen kompleksi pääsi eroon Ronald Reaganin ja Mihail Gorbatšovin saavutuksesta, kirjoittaa Paul Craig Roberts.

INF-sopimus oli ehkä tärkein kaikista asevalvontasopimuksista. Sopimuksella poistettiin venäläisohjusten uhka Eurooppaa vastaan ​​ja Eurooppaan sijoitettujen amerikkalaisohjusten uhka Venäjää kohtaan. Sopimuksen oli määrä vähentää \”vahingossa alkavan ydinsodan uhkaa\”. Kun otetaan huomioon Washingtonin vastuuttomuus, mitä tulee jännittyneisiin Venäjä-suhteisiin aina Clintonin hallinnosta lähtien, Venäjän rajalla olevat ohjukset eivät jätä Venäjän johdolle valinnanvaraa olla painamatta laukaisunappia hälytyksen tullessa, Roberts arvioi.

Washington vetäytyi INF-sopimuksesta, jotta se voisi asettaa uusia ohjuksia Eurooppaan, Venäjän rajalle. Vain kaksi viikkoa tästä, Yhdysvallat jo testasi ohjuksia, joiden kehittely ja valmistus on täytynyt tapahtua rajoittavan sopimuksen vielä ollessa voimassa. Washington on syyttänyt Venäjää, mutta on samaan aikaan itse jälleen kerran rikkonut sovittuja sääntöjä. Venäjän johdon luulisi jo ymmärtävän, kuinka epärehellinen, typerä ja itsetuhoinen vastapeluri Yhdysvallat on, sanoo Roberts tylysti. Jokaisen maan tulisi jo ymmärtää, että Washingtonin kanssa laadituilla sopimuksilla ei ole suurta merkitystä, jos niiden rikkominen edistää amerikkalaisia intressejä.

Olipa kaksikosta mitä mieltä hyvänsä, Reaganin ja Gorbatšovin vuonna 1988 allekirjoittama sopimus vähensi sodan uhkaa. Roberts kysyykin, mitä tarkoitusta varten ohjussopimus nyt rikottiin? Miksi kongressi on hiljaa? Miksi Eurooppa on hiljaa? Miksi tiedotusvälineet vaikenevat asiasta, tai yrittävät syyllistää vain Venäjää sopimuksen ehtojen rikkomisesta? Miksi Romania ja Puola kasvattavat uutta sodan uhkaa sallimalla Yhdysvaltojen sijoittaa uusia ohjuksia niiden alueille? Sotakiimaiset neokonservatiivit ovat varmasti mielissään nykyisestä kehityksestä.

Roberts epäilee, että amerikkalainen sotateollinen kompleksi on lahjonut Romanian ja Puolan hallitukset. Tässä nähdään hänen mielestään näiden \”pienten maiden äärimmäinen vastuuttomuus\”. Dollarinippu poliitikoille ja homma on sitä myöten selvä. Tosin Puolan kohdalla pelkkä Venäjä-vastaisuuskin saattoi riittää: Puolan johto on Washingtonin esimerkin mukaisesti hyvin neokonservatiivinen, ja pyrkinyt innolla Trumpin hallinnon suosioon myös Iran-vastaisuudella.

\”Ilman Romanian ja Puolan korruptoituneita ja idioottimaisia hallituksia Washington ei olisi pystynyt herättämään uhkaa, jonka Reagan ja Gorbatšov hautasivat kolmekymmentäyksi vuotta sitten\”, Roberts kirjoittaa suorasukaiseen ja hieman alarmistiseen sävyyn. Jopa Saksa, joka on Robertsin mukaan \”Amerikan miehittämä nukkevaltio\”, kieltäytyi sijoittamasta lisää Venäjää kohti suunnattuja ohjuksia maaperälleen.

Jos suursodan uhka kasvaa, ehkä Moskovan kannattaisi ilmoittaa, että ensimmäisestä todellisen vaaran merkistä Romania ja Puola \”lakkaavat olemasta\”, Roberts ehdottaa. Tällainen varoitus saattaisi herättää Romanian ja Puolan väestön ymmärtämään sitä vaaraa, jonka heidän hallituksensa ovat auttaneet luomaan. Robertsin mielestä Romanian ja Puolan provokaatiot olisivat jo riittävä peruste Venäjän \”ennaltaehkäisevälle, molempien maiden miehitykselle\”. Roberts väittää, ettei Yhdysvallat, saati sotilasliitto Nato, tulisi tosi paikan tullen näiden maiden apuun.

Entä missä viipyvät YK:n päätöslauselmat, joissa tuomitaan Yhdysvaltojen, Romanian ja Puolan ydinsodan haamun esiin manaaminen Venäjän rajoilla? Onko koko maailma jo niin turmeltunut, ettei tämän hulluuden todennäköisiä seurauksia ymmärretä, ihmettelee Roberts. \”Vaikuttaa siltä, ​​että ihmisen älykkyys ei vastaa ihmisen selviytymisen vaatimuksia\”, hän päättää synkeät mietteensä.

Heinäkuussa Japanin G20-maiden kokouksen yhteydessä presidentti Putin kuitenkin ilmoitti, että Venäjä ja Yhdysvallat \”aloittavat keskustelut ydinaseiden rajoittamisesta\”, tavoitteenaan Start 3-sopimus, jolla \”vähennettäisiin laukaisuvalmiudessa olevien ydinaseiden määrää\”. Nähtäväksi jää, milloin neuvottelut todellisuudessa alkavat ja mihin ne johtavat.

Falun Gong, Yhdysvaltojen rahoittama Kiinan vastainen kultti

Kiina-vastainen länsipropaganda hyödyntää myös new age-henkisyyttä. Yksi esimerkki tästä on kultti nimeltä Falun Gong (tunnetaan nykyään myös nimellä Falun Dafa), joka väittää omaavansa miljoonia seuraajia.

Tämän \”edistyneen Buddha-järjestelmän kultivointimenetelmän\” perusti 90-luvun Kiinassa Li Hongzhi, joka katsoo olevansa \”korkeampi olento\”. Falun Gong on eklektinen yhdistelmä taolaisuutta ja buddhalaisuutta, qigong-liike- ja keskittymisharjoituksia, sekä kommunismin vastaista aktivismia. Liike on myös lääkevastainen, ja jotkut sen seuraajat ovat kuolleet mm. hoitamattomiin syöpiin.

Li Hongzhi on tullut tunnetuksi siitä, että hän uskoo ulkoavaruuden olentojen olevan jo maan päällä. Hän on myös väittänyt kykenevänsä kävelemään seinien läpi ja tekemään itsensä näkymättömäksi. Herra Li uskoo, että hän elää korkeammalla tietoisuuden tasolla, ja on tullut auttamaan ihmiskuntaa pelastumaan sen tulevalta tuholta.

Vuonna 1991 kultti yritti saada poliittista valtaa Kiinassa. Hallitus lakkautti järjestön. Li Hongzhi ja jotkut hänen lähimmät seuraajansa muuttivat tämän jälkeen Yhdysvaltoihin. Koska kultti vastustaa Kiinan hallintoa ja kommunismia, Yhdysvallat on pyrkinyt hyödyntämään sitä Kiina-vastaisissa projekteissaan. Falun Gongiin liittyvät instituutiot ja yritykset saavat rahoitusta Amerikan hallitukselta.

Falun Gongin keskeisin julkaisu on The Epoch Times. Siitä on sittemmin kehittynyt Donald Trumpin ajatusten äänitorvi. New Yorkista käsin toimitettu, voittoa tuottamaton julkaisu, on kuluttanut yli puolitoista miljoonaa dollaria yli yhteentoista tuhanteen Trumpia puolustavaan mainokseen viimeisen puolen vuoden aikana. Tämä on massiivinen summa, joten yhteydet Trumpin hallintoon lienevät syvemmät kuin julkisuudessa annetaan ymmärtää.

The Epoch Timesin videomainonta keskittyy Trumpin ylistämiseen, levittää ajatusta \”syvästä valtiosta\” ja kritisoi \”valeuutisia\”, eli henkisen kehityksen kultista on tullut Trumpin presidenttikauden propagandakoneiston osa. Amerikkalainen Moon of Alabama-blogi on kirjoittanut aiheesta seikkaperäisemmin.

Jo Bush/Cheney-hallinnon aikana Falun Gongia käytettiin Kiinaa vastaan. Kun Kiinan presidentti Hu Jintao vieraili Washingtonissa vuonna 2006, hänen puheensa aikana ääneen pääsivät Falun Gongin kirkuvat protestoijat, eikä salainen palvelu pitänyt kiirettä heidän häätämisessään Valkoisen talon pihanurmelta. Tämä Washingtonin käsikirjoittama, Kiinan presidenttiä häpäisevä kohtaus, ei tietenkään johtanut Yhdysvaltojen ja Kiinan välisten suhteiden paranemiseen.

Falun Gong on siis henkisyyttä korostavasta imagostaan huolimatta yksi CIA:n Kiina-vastaisen narratiivin työkalu. Tämä ei ole yllättävää, sillä Yhdysvallat on vuosikymmenien saatossa hionut taitojaan aseistaa populaarikulttuurin, taiteen, tieteet ja jopa uskonnollisuuden, palvelemaan omia poliittisia päämääriään. Tuskinpa kaikki Falun Dafan qigong-harjoittajat ymmärtävät arvostamansa organisaation olevan mukana moisessa.

Putinin Suomen vierailu

Ajattelin kirjoittaa jotain Putinin eilisestä Suomen vierailusta. Suomen virallinen lehdistö ja \”asiantuntijat\” ovat jo kuitenkin kertoneet kaiken, mitä kansan pitäisi tästä vierailusta ja Venäjän presidentistä ajatella.

Ensinnäkin Putin oli tapansa mukaan pari tuntia myöhässä ja Niinistö joutui odottelemaan. Myös bloggaajat ja nettikirjoittelijat ovat esittäneet paheksuntansa: eräs tossavainen ehti jo kertoa inhoavansa Putinia yli kaiken. Tunteet ovat pinnalla, vaikka ulkopolitiikkaa kannattaisi käsitellä järkeä käyttäen.

Ylen mielestä presidentti Niinistö joutuu tasapainottelemaan \”Putinin kaltaisten pelurien\” ja \”sääntöjä kunnioittavan maailman\” (!) välillä. Pahemminkin Venäjän presidenttiä on tituleerattu, mutta en toista jokaista solvausta. Niinistö puolestaan on valmis kaventamaan entisestään presidentin valtaa, jotta euroeliitin päätöksenteko olisi jouhevampaa, eikä kansalaisten marinoista tarvitsisi välittää. Silti nämä samat läntistä totalitarismia kannattavat ihmiset ovat mielestään \”demokratian\” ja \”vapaan maailman\” asiamiehiä. Sellaista on liberaalin järjestyksen kielipeli.

Moni on varmasti huomannut, että Niinistö on Putinin seurassa aina yrmeä ja yrittää siten viestittää, ettei tapaaminen ole hänelle mieluisa. Suomalaisille kovan linjan russofobeille tällainen moukkamainen käytös ei ole riittävää, vaan jo pelkkä Putinin tapaaminen on heidän mielestään nöyristelevää, hovinarrimaista käytöstä.

Reaalipolitiikasta tietämättömät idealistit taas valittavat mielellään Venäjän \”ihmisoikeusloukkauksista\”, kun luvattomia mielenosoituksia ja värivallankumousviritelmiä häiritään poliisivoimin. Niinistö ei kysyttäessä puolustellut Venäjän mielenosoittajia, mikä ärsytti tiettyjä patologisia tapauksia. Myös Venäjän paluu Euroopan neuvoston täysivaltaiseksi jäseneksi on herättänyt närää Venäjä-kriitikoissa.

Lehdistötilaisuudessa Putin aivan oikein korosti Yhdysvaltojen rikkovaa roolia rauenneessa INF-sopimuksessa, mikä saattaa johtaa uuteen varustelukierteeseen. Amerikkalaisia ohjuksia on toki jo Eurooppa täynnä, ehkä merentakainen isäntämaa on toimittanut niitä Suomenkin maaperälle? Trumpin hallinto painostaa myös härskisti eurooppalaisia luopumaan Nord Stream 2-kaasuputkihankkeesta, ja korvaamaan venäläisen kaasun kalliimmalla amerikkalaisella, nesteytetyllä kaasulla.

Kremlin virallisella sivulla Putinin ja Niinistön tapaamisesta kerrotaan asialliseen sävyyn, eikä venäläinen lehdistö tietääkseni kohtele Niinistöä yhtä ala-arvoisesti kuin suomalainen lehdistö Putinia. Meillä iltalehti kertoo, että keskiviikon tapaaminen osoitti taas, kuinka \”idän ja lännen välillä on syvä kuilu\”. Muualla Euroopassa ajatellaan eri tavalla. Esimerkiksi ranskalainen media on Putinin visiitin jälkeen tuonut esille Ranskan tavoitteen lähestyä Venäjää.

Tämä käynnissä oleva poliittinen muutos lisännee sekä liberaaliatlantistien että Venäjää yli kaiken vihaavien kansallismielisten ahdistusta. Reaalimaailma etenee vääjäämättä euraasialaiseen suuntaan, eikä kokoomusnuorten \”mielenilmauksilla\” tai Suomen valta(vale)median ylen anneilla ole loppujen lopuksi niin väliä.

Dick Cheney Trumpin tueksi

Dick Cheney

Kuten eräs amerikkalainen politiikan seuraaja sosiaalisessa mediassa totesi, Trumpin muodonmuutos politiikan ulkopuolisesta \”suon kuivattajasta\” neokonservatiivien agendan ajajaksi on täydellinen. Moni onkin sittemmin katunut äänestäneensä koko miestä.

Tätä alennustilaa kuvaa hyvin se, että Trumpin vuoden 2020 presidentinvaalikampanjan varainkeruulounaalle maanantaina osallistui amerikkalaislehtien mukaan George W. Bushin kauden varapresidentti, sotahaukka Dick Cheney. Asiasta on kirjoittanut esimerkiksi New York Post-lehti.

Cheney, joka palveli kaksi kautta George W. Bushin hallinnon varapresidenttinä, ja veteli monista naruista syösten Yhdysvallat uusiin sotiin, on kulissien takana suhtautunut kuulemma kriittisesti Trumpin ulkopolitiikkaan. Kuitenkin kun Trump vuonna 2016 jyräsi itsensä republikaanien presidenttiehdokkaaksi, Cheney oli ensimmäisiä republikaaneja, jotka ryhtyivät tukemaan Trumpin kampanjaa. Jatkoa tuelle seuraa uuden kampanjan myötä.

Huolimatta Bushin perheen negatiivisesta suhtautumisesta Trumpiin, entinen varapresidentti Cheney osallistui maanantaina Trumpin varainkeruutilaisuuteen tyttärensä, kongressiedustaja Liz Cheneyn kanssa Jacksonissa, Wyomingissa. Läsnä olivat myös Trumpin tytär Ivanka ja vävypoika-neuvonantaja Jared Kushner, yhdessä Valkoisen talon kansliapäällikkö Mick Mulvaneyn kanssa.

Republikaanit ryhmittyvät Trumpin uudelleenvalinnan taakse, sillä he tietävät, että kaikesta huolimatta Trump jatkaa edeltäjiensä ja pysyvän valtiokoneiston viitoittamalla linjalla. 

Putinin ja Macronin tapaamisesta

Putin ja Macron

Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasi maanantaina Ranskan presidentti Emmanuel Macronin keskiaikaisessa Brégançonin-linnoituksessa Etelä-Ranskassa. Suomalaismedia kommentoi presidenttien kohtaamista Venäjä-vastaiseen tyyliinsä, mutta ei siteerannut täysin rehellisesti myöskään Macronia itseään.

Ranskan presidentti nimittäin kirjoitti Twitterissä tapaamisen jälkeen olevansa vakuuttunut siitä, että \”Venäjän tulevaisuus on täysin sidottu Eurooppaan. Uskomme Eurooppaan, joka ulottuu Lissabonista Vladivostokiin\”. Nämä sanat heijastavat euraasialaista ajattelua, jossa Venäjä ja Eurooppa muodostavat yhdessä Euraasian. Putin teki tähän liittyen ehdotuksen jo vuosia sitten, mutta Yhdysvaltojen painostamassa Euroopassa idea ei ole vielä edennyt käytännön tasolle. Vieraillessaan Suomessa viime vuonna, Macron sanoi myös haluavansa Venäjän mukaan eurooppalaiseen yhteistyöhön, joten mikään uusi ajatus tämä ei ole.

Meikäläinen lehdistö kirjoitti Macronin muistuttaneen Putinia \”sananvapaudesta, mielipiteenvapaudesta ja vapaudesta osoittaa mieltä\”. Putin painotti, että mielenosoittajienkin on noudatettava lakeja, mutta mainitsi myös Ranskassa mieltään osoittavat keltaliivit, joita Macron on yrittänyt saada kuriin kovalla kädellä. \”Emme halua vastaavia tapahtumia Venäjän pääkaupunkiin\”, Putin totesi Macronia näpäyttäen.

Presidenttien keskustelut kestivät kaksi ja puoli tuntia. Virallista lehdistötilaisuutta ei pidetty, mutta keskusteluissa mainittiin myös Ukrainan tilanne. Macron oli toiveikas, \”koska valta Ukrainassa on vaihtunut\” ja Volodymyr Zelenskyin presidentiksi valinnan jälkeen Ukrainassa on nyt \”todellinen mahdollisuus rauhaan\”. Macronin mukaan niin kutsuttu Normandian nelikko (eli Ukraina, Venäjä, Saksa ja Ranska) pitää lähitulevaisuudessa uuden huippukokouksen Ukrainaan liittyen. Nelikko on kokoontunut viimeksi lokakuussa 2016.

Putinin on määrä saapua keskiviikkona vierailulle myös Suomeen. Keskustelu presidentti Sauli Niinistön kanssa ei varmaankaan sisällä puheita Venäjän ja Euroopan \”yhteisestä tulevaisuudesta\”. Washingtonin syvälle valtiolle uskollinen Niinistö ja suomalainen valta(vale)media tulevat varmasti vain arvostelemaan Putinia ja Venäjää entiseen tapaan. Maailma muuttuu, mutta Suomen lyhytnäköiset päättäjät ja politiikan taustapirut ovat liittäneet meidät uppoavan lännen liberaaliin järjestykseen Euraasian asemasta. Tähän olisi saatava muutos.

Värivallankumousten alkuperästä

Mielenosoittajia Hongkongissa

Vielä muutama vuosi sitten, vain hyvin harvat ymmärsivät, mistä \”värivallankumouksissa\” on oikeasti kysymys, kirjoittaa Matthew Ehret.

Itse olen skeptisempi ja väittäisin, ettei esimerkiksi valtaosa suomalaisista tänäkään päivänä ymmärrä, etteivät maailman mielenosoitukset ole aina vain kansalaisten spontaania toimintaa, vaan mukana on ulkomaisia taustavaikuttajia agendoineen. Mutta lännen järjestykseen ja sotakoneistoon sitoutunut virallinen Suomi on vaitonainen tällaisista seikoista.

Ehretin mukaan tietoisuus värivallankumousten taustatekijöistä on kasvanut, johtuen Venäjän ja Kiinan keskinäisestä yhteistyöstä. Nämä suurvallat ovat ymmärtäneet, että vallanvaihto-operaatioita ja kumouksia organisoineet, Yhdysvaltojen CIA:han kytköksissä olevat National Endownment for Democracy-järjestö (NED) ja George Sorosin avoimen yhteiskunnan säätiöt, perustettiin varta vasten estämään Lontoon ja Wall Streetin angloamerikkalaisjuutalaisen eliitin kilpailijoiden nousu.

Vuonna 2015 Venäjä hääti maaperältään lukuisia värivallankumouksia organisoivia järjestöjä, mukaan lukien George Sorosin säätiön ja NED:in, vedoten \”kansalliseen turvallisuuteen\”. Vaikka näiden järjestöjen todellista luonnetta ja tarkoitusta on ryhdytty valottamaan, ne ovat jatkaneet toimintaansa maailman eri kolkissa. Venezuela, Kashmir, Hongkong, Tiibet, Xinjiang, Teheran ja Moskova ovat olleet täsmäiskujen kohteena. Dollareita on jaettu avokätisesti separatistiryhmien, opiskelijajärjestöjen ja mielipiteen muokkaajien valeuutisten levittämiseen \”demokratiakehityksen\” varjolla. Zbigniew Brzezinski on kuollut, mutta \”suuren shakkilaudan\” peli jatkuu.

Huolimatta jo kuukausia jatkuneesta \”kontrolloidusta kaaoksesta\” Hongkongissa, Kiinan hallitus on ollut huomattavan hillitty reaktioissaan, ja antanut hongkongilaisten viranomaisten hoitaa tilannetta, jossa väkivaltaisiksikin äityneet mielenosoitukset ovat jatkuneet brittiläisen Hongkongin ja Amerikan lippujen liehuessa mielenosoittajien käsissä. Briteillä ei pitäisi olla enää oikeutta puuttua Hongkongin asioihin, mutta silti vain yritetään lietsoa epäjärjestystä ja sekaantua myös Kiinan politiikkaan. Myös amerikkalaisten likaisilla tempuilla on ollut tässä keskeinen roolinsa.

Ehretin mukaan on virhe kuvitella, että brittiläinen imperiumi kuoli pois toisen maailmansodan jälkeen, ojentaen \”valtakunnan avaimet\” Yhdysvalloille. Vastoin yleistä luuloa, Lontoon globalistit säilyttivät asemansa. Trilateraalinen komissio ja monet muut järjestöt, kuten Ulkosuhteiden neuvosto CFR ja Bilderberg-ryhmä, pitivät huolen siitä, että valta säilyisi harvojen ja valittujen käsissä myös Yhdysvalloissa. 70-luvulta lähtien CIA:n likaiset operaatiot ovat vain kiihtyneet lännen eliitille epämieluisia tahoja vastaan. 80-luvulla Henry Kissinger astui Trilateraalisen komission johtoon ja piti Englannissa puheen, jossa hän ilmoitti suosivansa Churchillin maailmankuvaa Rooseveltin näkemysten sijaan.

National Endowment for Democracy-järjestö perustettiin virallisesti marraskuussa 1983, ja se ryhtyi epävakauttamaan neuvostotasavaltoja. Ehretin mukaan järjestöllä oli sormensa pelissä myös ensimmäisessä modernin ajan värivallankumouksessa, jossa Filippiinien presidentti Marcos syöstiin vallasta. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen NED toimi entisten Varsovan liiton maiden saattamisessa sotilasliitto Naton ja Maailman kauppajärjestön piiriin. \”Uusi maailmanjärjestys\” julistettiin George Bush vanhemman ja Henry Kissingerin toimesta. 90-luvulla nämä molemmat amerikkalaisherrat saivat Englannin kuningatar Elisabetilta kunniaritarin arvon \”kruunulle suorittamistaan palveluksista\”.

Tietenkin tämä kansainvälisten järjestöjen, tiedustelupalvelujen ja eri toimijoiden geopoliittinen peli voi edetä tehokkaasti vain, jos kukaan ei kerro totuutta, eikä mainitse nimiä ja yhteyksiä. Internetin aikakaudella tämä asiantila on muuttunut. Ehretin mielestä angloamerikkalaisen eliitin epämääräisten motiivien paljastaminen vaikeuttaa heidän suunnitelmiensa toteutumista. Myös Kiinan ja Venäjän välinen järjestely on \”asianmukainen strateginen vastaus\” värivallankumouksiin, jotka ovat nykyisessä hybridisodankäynnissä keskeisellä sijalla.

Lännen eliitin ongelmat ja konflikti Kiinan kanssa

Veteraanitoimittaja Martin Wolf kirjoittaa Financial Times-lehden kolumnissaan tulevasta Yhdysvaltojen ja Kiinan välisestä \”satavuotisesta konfliktista\”.

Yhdysvaltojen poliittinen eliitti demokraateista republikaaneihin tuntuu olevan yhtä mieltä \”uudesta kylmästä sodasta\”. Se, mikä vielä aikaisemmin olisi luokiteltu pelotteluksi ja uhkakuvien maalailuksi, on nyt konsensusajattelua, väittää myös entinen brittidiplomaatti Alastair Crooke.

Wolfin mukaan Neuvostoliiton katoaminen jätti jälkeensä suuren tyhjiön. \”Sota terrorismia vastaan\” ei kyennyt sitä täyttämään, vaikka lännen ja islamin välistä \”sivilisaatioiden yhteentörmäystä\” yritettiin korostaa Bushin hallinnon ja neokonservatiivien kulta-aikana. Kiina sopii täydellisesti lännen viholliskuvaan. Yhdysvalloille se on ideologinen, sotilaallinen ja taloudellinen vihollinen, jota tarvitaan tänä päivänä. Wolf sanoo tulleensa näihin johtopäätöksiin \”tämän vuoden Bilderberg-kokouksen myötä\”.

Ei ole väliä, onko Donald Trump Kiina-vastaisuuden takana. Trumpia kutsutaan toki \”protektionistiksi\” ja jopa \”nationalistiksi\”, olipa tässä todellisuudessa perää tai ei. Taustalla on Yhdysvaltojen pysyvän valtiokoneiston ja ulkopoliittisen doktriinin laatijoiden halu pitkittää Amerikan hegemoniaa. Tähän pyritään kontrolloimalla ja vastustamalla Kiinaa. Wolfin mielestä on harhaista kuvitella, että \”sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys ja globalisoitu talous\” tulisivat selviytymään tästä konfliktista.

Wolfista on \”masentavaa\”, että Kiina on itse asiassa oikeassa monessa asiassa. Yhdysvaltojen syytökset Kiinan suorittamista arvokkaiden tietojen ja yrityssalaisuuksien varastamisesta ja hakkeroinneista ovat Wolfista kyseenalaisia ja liioiteltuja. Kiinan syyttäminen epäreilusta kaupankäynnistä ja huijaamisesta on myös tekopyhää, koska Wolfin mukaan Trumpin hallinto on itse rikkonut kaikkia yhteisesti laadittuja sääntöjä. Niinpä sille ei jää enää muuta neuvotteluasemaa Kiinan suhteen kuin suorasukainen uhkailu ja voimapolitiikka.

Kauppasodan kimurantit kuviot voitaisiin sopia huolellisella neuvottelulla, mutta näin ei tule käymään, sillä Yhdysvallat kyseenalaistaa Kiinan koko valtiojohtoisen talousjärjestelmän. Pelko Huawein ylivoimaisuudesta on saanut Washingtonin demonisoimaan Kiinaa \”uhkana kansalliselle turvallisuudelle\” ja \”teknologiselle autonomialle\”. Vapaa kaupankäynti ja yritysten halu päästä Kiinan markkinoille nähdään Valkoisen talon silmissä yhä enemmän \”veljeilynä vihollisen kanssa\”, Wolf arvioi.

Kilpailu Pekingiä vastaan saa myös uuden kylmän sodan piirteitä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, Yhdysvaltojen ulkoministeriön ulkopoliittisen linjan suunnittelusta vastaava Kiron Skinner on todennut, että \”ensimmäistä kertaa Yhdysvalloilla on vastassa kilpaileva suurvalta, joka ei ole kaukaasialainen\”. Skinner on raamittanut Yhdysvaltojen ja Kiinan konfliktin \”sivilisationaalisena ja rodullisena sotana\”, ja siten \”ratkaisemattomana konfliktina\”. Wolfin mielestä tämä ei ole sattumaa ja kertoo jotain Yhdysvaltojen suunnasta. Rasistisen oloisista lausunnoistaan huolimatta Skinner (joka on itse afroamerikkalainen), saa yhä jatkaa työssään.

Yhdysvaltojen ja Kiinan konfliktia esitellään myös ideologisena ja taloudellisena kamppailuna. Tällöin painotetaan presidentti Xi Jinpingin \”marxilaista retoriikkaa\” ja vedotaan Kiinan kommunistisen puolueen vahvaan rooliin. Finanssipuolella taas korostetaan Kiinan uhkaa \”nousevana talousmahtina\”. Molemmat näkökulmat luovat asetelmaa pidemmän aikavälin konfliktista, joka on vasta alullaan.

Wolf on sitä mieltä, että kyseessä on \”aikamme tärkein geopoliittinen tapahtuma\”. Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen konflikti pakottaa ennemmin tai myöhemmin kaikki muut valitsemaan puolensa, tai ylikorostamaan puolueettomuuttaan. Wolfin mielestä tämä on erittäin vaarallista ja voi tehdä tulehtuneesta, mutta kuitenkin yhä hallinnassa olevasta tilanteesta, täysimittaisen suurvaltojen välisen konfliktin ilman järkevää syytä.

Wolfin mukaan Kiinan ideologia ei ole uhka lännen liberaalille demokratialle Neuvostoliiton tavoin. Hänen mielestään \”oikeistolaiset demagogit\” ovat paljon vaarallisempia. Länsi ei kuitenkaan kykene estämään Kiinan taloudellista ja teknologista kehitystä. Lännen liberalismiin ilmeisen sokeasti luottava Wolf on sitä mieltä, että vakavaraiset, älykkäät ja koulutetut kiinalaiset tulevat ennen pitkää \”vaatimaan lisää vapauksia\”, ja tämä \”luonnollinen kehitys\” vaarantuu, jos Kiinan nousua uhataan. Kiinan menestys johtuu Wolfin mielestä myös lännen eliittien omasta epäpätevyydestä taloudenhoidossaan. Yritys säilyttää \”neljän prosentin ylivalta\” lopun ihmiskunnan yli ei ole myöskään legitiimi vaatimus.

Wolf luottaa siihen, että \”vapauden\”, \”demokratian\”, \”sääntöpohjaisen monenkeskisyyden\”, ja \”globaalin yhteistyön\” arvoilla länsi voi turvallisesti kohdata Kiinan. Wolf muistelee nostalgisesti, kuinka nämä \”arvot\” toivat menneisyydessä Yhdysvalloille kannattajia maapallon joka kolkasta. Väitteen todenperäisyys jää historiasta perillä olevan lukijan arvioitavaksi. Monet kiinalaiset tuntevat Wolfin mukaan yhä vetoa lännen liberalismiin. Wolfista lännen tulee \”ylläpitää näitä ajatuksia ja painottaa niitä vahvemmin\”, ja samaan aikaan tehdä yhteistyötä Kiinan kanssa \”ympäristönsuojelun, kaupankäynnin ja rauhan ylläpitämisen\” saroilla.

Wolfin mielestä on traagista, että Trumpin hallinto pyrkii samaan aikaan konfliktiin kahden suurvallan, Venäjän ja Kiinan, kanssa, hyökkää omia liittolaisiaan vastaan, ja tuhoaa sodanjälkeisen, Yhdysvaltojen johtaman järjestyksen luomia instituutioita. Tämän päivän hyökkäykset Kiinaa vastaan ovat Wolfista \”väärää sodankäyntiä, jota käydään väärällä tavalla ja väärässä ympäristössä\”.

Yhdysvallat on aloittamassa merkittävän ja vaarallisen muutoksen politiikassaan, arvioi myös Alastair Crooke. Hänen näkemyksensä on, että amerikkalainen eliitti on balkanisoitunut, eikä kykene enää täysin kommunikoimaan keskenään. Valtiokoneiston ja eliitin kesken muhii sisäinen konflikti, jolla on vaikutuksia laajemmaltikin.

Yksi faktio vaatii \”kylmä sota-kakkosta\” ylläpitämään ja uudistamaan ylimitoitettua sotateollista kompleksia, jonka osuus on yli puolet Amerikan bruttokansantuotteesta. Toinen faktio vaatii dollarin maailmanlaajuisen hegemonian säilyttämistä. \”Suon kuivatus\”-faktio taas haluaa lisäksi siivota eliitin korruption ja seksuaalisen degeneraation, väittää Crooke.

Kaikki sisäiset faktiot kuitenkin uskovat, että Yhdysvaltojen hegemonia-asemaa voidaan yhä ylläpitää sodankäynnin ja viholliskuvien voimistamisen kautta. Kiina, Venäjä ja Iran sopivat tähän yhtälöön, vaikka vasallit Euroopassa eivät välttämättä enää täysin jaa Washingtonin näkemystä. Pakkomielteinen globaalin ylivallan ylläpitäminen voi olla myös kustannusteknisesti liian haastavaa: eliitin käsitys omista kyvyistään ja oikeuksistaan on liioiteltu. Niinpä \”satavuotinen konflikti\” Kiinan kanssa ei välttämättä tule kestämään niin kauan, ja voi hyvinkin päättyä lännen häviöön.

Lännen viimeinen imperiumi?

Andrei Raevsky (The Saker) kirjoittaa The Unz Review\’n kolumnissaan \”tektonisista muutoksista maailmanlaajuisessa järjestyksessä\”. Referoin pääkohtia omilla mietteilläni höystettynä.

The Sakerin mielestä Euroopasta on tullut \”Yhdysvaltojen kolmannen luokan siirtokunta, joka on täysin kyvytön puolustamaan omia geopoliittisia intressejään\”. Yhdysvallat on itse pelkkä Israelin ja oligarkkien sätkynukke, joka on pakotettu edistämään sionismia, Israelin etnokratiaa, sekä juutalaistaustaisten suursijoittajien intoa syöstä koko Lähi-itä kaaokseen luonnonvarojen ryöstelyn ja \”Suur-Israelin\” luomisen ohessa.

Sillä välin, kun sekä Yhdysvallat että Euroopan unioni ovat romahtamassa omien virheidensä vuoksi, Venäjä ja Kiina ovat selvästi nousemassa, kirjoittaa Raevsky. Näiden maiden suhde on kirjoittajan mielestä yhä \”symbioottisempi\”. Tavanomaiset allianssit voivat hajota (erityisesti silloin, jos joku länsimaa on mukana sekoittamassa kuviota), mutta Venäjän ja Kiinan suhde on The Sakerin mukaan vakaalla pohjalla, koska molemmat haluavat muutosta. Kiinan poliittinen johto kuvaa suhdettaan Venäjään \”kattavana strategisen kumppanuuden koordinointina uudella aikakaudella\”. Aika näyttää, kuinka kauan Venäjän ja Kiinan intressit sopivat yhteen.

Tämä multipolaarinen kehityskulku on Raevskyn mukaan \”anglosionistien pahin painajainen\” ja heidän valta(vale)mediansa pyrkii kaikin tavoin vähättelemään Venäjän ja Kiinan liittoa. Venäläisille pyritään uskottelemaan, että Kiina on \”uhka\”, ja että \”strateginen kumppanuus\” koskee vain maiden nykyjohtoa, tavallisen kansan suhtautuessa toisiinsa \”syvän epäluuloisesti\” (tätä narratiivia on Suomessa levittänyt Ulkopoliittinen instituutti). Yhdysvalloissa ulkoministeri Pompeon tiimi on jo laatinut esityksen kiinalaisen ja länsimaisen sivilisaation yhteentörmäyksestä. Kreml ja Peking joka tapauksessa jatkavat yhteistyötään, ja tiettävästi myös Iran on kuviossa mukana. Israelissa vieraillessaan vaikutusvaltaisen kenraali Nikolai Patruševin kerrotaan varoittaneen israelilaisia kollegojaan sanoen, että \”Iran on aina ollut ja tulee aina olemaan [Venäjän] liittolainen ja kumppani\”.

The Sakerin mielestä uusi, rinnakkainen, kansainvälinen maailmanjärjestys rakentuu kaiken aikaa silmiemme edessä. Mutta siinä missä eurooppalaiset valtiot ja Yhdysvallat ovat pyrkineet rakentamaan imperiumejaan, Venäjä ja Kiina eivät Raevskyn mielestä halua enää samaa. Kiinan ja Venäjän otaksuttu \”autoritaarisuus\” tekee niistä lännen mediassa kuitenkin helppoja kohteita syytöksille \”kansalaisoikeuksien rikkomisesta\” ja jopa \”sotilaallisesta uhasta\”. Suomalaisillekin uskotellaan, että Venäjä vielä hyökkää Suomeen ja Baltian maihin. Itse muistelen Putinin sanoneen, että Venäjällä on jo tarpeeksi maapinta-alaa, sitä ei kaivata enää lisää. Kiina on toiminut pehmeän vallan käyttäjänä, mutta toisaalta Xi Jinping on sanonut, että Taiwan tulee vielä yhdistymään Kiinaan. Raevsky kuitenkin uskoo, ettei Venäjä tai Kiina halua hegemonin taakkaa itselleen muuttuvassa maailmanjärjestyksessä.

Uudet realiteetit tulevat näkyviin erityisesti Lähi-idässä, missä Yhdysvallat, Israel ja Saudi-Arabia eivät ole saaneet aikaan muuta kuin hävitystä. Ne eivät ole kuitenkaan saavuttaneet päämääriään, eivätkä ole onnistuneet epävakauttamaan esimerkiksi Irania. Myöskään Latinalaisessa Amerikassa Washington ei ole yrityksistään huolimatta onnistunut kukistamaan Nicólas Maduron johtamaa Venezuelaa. Maailman ainoa \”hypervalta\” ei ole kyennyt voittamaan edes huomattavasti heikentynyttä ja kriisiytynyttä Venezuelaa omalla takapihallaan, joten miten se voisi kukistaa Venäjän ja Kiinan? Värivallankumouksia voi tietysti yrittää viritellä ja perustella niitä kansan \”demokratiavaatimuksilla\”, kuten Moskovassa ja Hongkongissa on tehty.

Raevsky väittää, että \”anglosionistisen imperiumin\” loppu on lähellä. \”Tuhat vuotta eurooppalaista imperialismia\” on myös tulossa tiensä päähän. Tällä kertaa Espanja, Iso-Britannia tai Itävalta, ei tule ottamaan Yhdysvaltojen paikkaa uutena maailman hegemonina. Itse asiassa mikään eurooppalainen valta ei tule korvaamaan angloamerikkalaisjuutalaisen establismentin valtakautta.

Teoriassa voidaan toki kuvitella, että joku \”vahva johtaja\” astuu esimerkiksi Yhdysvaltojen johtoon ja estää Amerikka-johtoisen järjestelmän romahduksen. Internetin keskustelupalstoilla on jo muutaman vuoden ajan jaettu naurettavaa teoriaa, jonka mukaan Trumpin hallinto ja amerikkalaiset \”patriootit\” taistelevat kaiken aikaa Yhdysvaltojen pysyvää valtiokoneistoa, \”syvää valtiota\”, ja sen taustalla vaikuttavia \”pedofiiliglobalisteja\” vastaan. Uskoo, ken tahtoo: Yhdysvaltojen valtiokoneiston ja sotateollisen kompleksin perverssit taustavoimat ovat yhä vallan ytimessä, eivätkä luovu siitä taistelutta.

Tosiasiassa hallinnon haukat mursivat Trumpin jo kolmessakymmenessä päivässä ja tekivät tyhjiksi presidentinvaaleja edeltäneet puheet muutoksesta, toteaa Raevsky tylysti. Amerikan symboliseksi johtajaksi pääsee vain omaksumalla Washingtonin poliittisen ortodoksian järjettömyydet, fanaattisen Israelin puolustamisen ja kuvitelman amerikkalaisesta poikkeuksellisuudesta, vaikka oman maan infrastruktuuri on rappiolla, köyhyys lisääntyy, ja sosiaalinen koheesio heikkenee kaiken aikaa. Trump oli sopiva johtoon, sillä hänellä on politiikan \”ulkopuolisuudestaan\” huolimatta Sheldon Adelsonin kaltaisten sionistioligarkkien tuki takanaan. Trumpin näkeminen \”vapaan maailman\” esitaistelijana kertoo jotain hallitsemattoman kriisin aikakaudesta, jossa elämme.

Mitä seuraavaksi sitten tapahtuu? Aasia tulee syrjäyttämään läntisen maailman, arvelee The Saker. Aasian maista koostuva löyhä ja epävirallinen koalitio tulee tarjoamaan vaihtoehtoisen taloudellisen ja sivilisationaalisen mallin, josta tulee yllättävän vetovoimainen. Lännen imperiumi tulee hajoamaan ja vajoamaan hitaasti merkityksettömyyteen. Sekä amerikkalaiset että eurooppalaiset joutuvat tekemään kaikkensa uppoavan lännen pitämiseksi pinnalla, eikä \”länsiliittouma\” voi enää ryöstää ja kylvää tuhoa ympäriinsä. Tällainen mielikuva tulevaisuudesta järkyttää nykyistä hallitsevaa eliittiä, mutta enemmistö kansoista sopeutuu uusiin realiteetteihin huomattavasti helpommin kuin yhden prosentin finanssieliitti.

Jos neokonservatiivit eivät viimeisenä tekonaan räjäytä koko planeettaa tuusan nuuskaksi ydinsodassa, Eurooppa ja Yhdysvallat selviytyvät tästä kivuliaasta siirtymävaiheesta. Vuosikymmenien aivopesua länsimaisesta paremmuudesta, liberalismin voittokulusta ja Yhdysvaltojen ylivaltafantasioista, ei tietenkään pyyhitä pois hetkessä, mutta \”kiinalainen vuosisata\” nopeuttaa prosessia. Myös teknologinen kehitys tarjoaa ohituskaistan, ja valtio, joka ensimmäisenä valjastaa tekoälyn pelottavat voimat käyttöönsä, tulee olemaan merkittävä toimija globaalilla tasolla. Ihmisiä pelotellaan 5G-teknologialla, mutta Japanissa on jo annettu lupa kantasolubiologille kasvattaa ihmisen ja eläimen hybridialkioita. Tulevaisuus saattaa olla siis omituisempi kuin aavistammekaan.

The Sakerin mielestä nykyistä \”anglosionistien imperiumia\” ei korvata enää uudella, vaan siirrymme \”suvereenien valtioiden\” aikaan. Sanotaan kuitenkin, että luonto kammoksuu tyhjiötä, sama pätenee myös valtatyhjiöön? Raevskyn mielestä myöskään Eurooppa ei palaa kansallismielisten voimien pelikentäksi. Perussuomalaiset ovat tosin jo Suomen suosituin puolue, joten mitenkähän käynee? Italiassakin Salvinin oikeistopopulistit ovat yhä suosittuja, samoin Marine Le Pen Ranskassa. Maahanmuuttajien aallot ovat The Sakerin mielestä \”pahaa karmaa tuhannen vuoden imperialismista\” ja länsimaat saavat syyttää tapahtuneesta vain itseään. \”On vaikea muuttua, mutta muuta mahdollisuutta [Euroopalla] ei enää ole\”, kirjoittaa itse Floridan lämmössä asuva Raevsky. Katsotaan, miten käy.

Yhdysvallat öljyvarkaana Syyriassa

Imperialistinen riskinottohalu ja vallanvaihtoyritykset ovat rikollista toimintaa globaalissa mittakaavassa: virallinen narratiivi puhuu demokratiasta, ihmisoikeuksista ja sotarikoksista, mutta todellisuudessa kyse on kohdemaiden luonnonvarojen laittomasta haltuunotosta, geopoliittisesta kontrollista ja paikallisväestön raa’asta hyväksikäytöstä.

Operoimalla Syyrian pohjois- ja eteläosissa sijaitsevista laittomasti rakennetuista sotilastukikohdistaan käsin (jossa myös Assadin hallintoa vastaan taistelevia jihadisteja on koulutettu), Yhdysvallat kontrolloi noin kolmeakymmentä prosenttia Syyrian alueesta, mukaan lukien ne osat, joissa sijaitsevat maan öljyvarannot, kirjoittaa Stephen Lendman.

Öljyvarkaana on toiminut hänen mukaansa myös Yhdysvaltojen tukema ISIS-järjestö, joka on kuljettanut öljyn jalostettavaksi ja myytäväksi Turkkiin. Myös Turkin itsevaltainen johtaja, presidentti Erdoğan perheineen ja kätyreineen, sai tiettävästi melkoiset voitot näistä öljyvarkaus- ja salakuljetusoperaatioista.

Venäjän varapuolustusministeri Anatoly Antonov sanoi joulukuussa 2015, että \”Turkki on Irakilta ja Syyrialta varastetun öljyn keskeinen määränpää\”. Satelliitti- ja ilmakuvia ISISin öljysaattueista näyttänyt Antonov väitti Turkin jälleenmyyvän öljyn, ja kaikkein huomiota herättävin tekijä prosessissa on, että \”Turkin presidentti ja hänen perheenjäsenensä ovat itse mukana tässä laittomassa liiketoiminnassa\”.

Kuten Yhdysvallat, sotilasliitto Nato, Israel ja Saudi-Arabia sekä niiden Lähi-idän kumppanit, Turkki tukee Syyriassa toimivia jihadisteja, joita se virallisesti väittää vastustavansa. Nato-maa Turkki on viime aikoina ollut huonoissa väleissä Trumpin hallinnon kanssa, mutta ilmeisesti kulissien takana tilanne on moniulotteisempi.

Venäläinen kenraaliluutnantti Sergei Rudskoi syytti viime kuun lopulla Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia Syyrian öljyvarkauksista. \”Trumpin regiimi\” johtaa hänen mukaansa pimeiden markkinoiden operaatiota myymällä varastettua öljyä Turkin välityksellä. Rudskoi sanoi myös, että Washington on kouluttanut taistelijoita tuhoamaan Syyrian (ja Irakin) öljy- ja maakaasuinfrastruktuuria sekä pitämään yllä epävakautta toistuvilla hyökkäyksillä hallituksen joukkoja ja myös siviilejä vastaan. Länsimaat sekä paikalliset toimijat, kuten Israel, Saudi-Arabia ja Arabiemiirikunnat, ovat puolestaan toimittaneet vierastaistelijoille runsaasti aseistusta.

Rudskoi kertoi, että Trumpin hallinto on aseistanut arabi- ja kurditaisteilijoita ja työskennellyt yhdessä heidän kanssaan Syyriasta varastetun öljyn salakuljetuksessa. Näin siis Yhdysvallat toimii rikollisen mafian lailla maailman kipupisteissä.

Lendmanin mukaan Yhdysvaltojen kouluttamia ja aseistamia jihadisteja käytetään myös hyökkäyksissä Venäjän lentotukikohtaa vastaan Syyrian Latakian maakunnassa. Iskuja tehdään länsimailta saaduilta lennokeilla ja raketinheittimillä.

Syyrian sota ei siis todellisuudessa ota loppuakseen. Yhdysvallat on tuonut alueelle kuljetuslentokoneita ja helikoptereita, ja Pentagon ilmoitti kesäkuussa, että Lähi-itään lähetetään tuhat amerikkalaissotilasta lisää. Osa ilmeisesti sijoitetaan Al-Tanfin tukikohtaan Syyrian eteläpuolelle, lähelle Irakin ja Jordanian rajaa. Siirtoa perustellaan ”Iranin uhalla”. Tämä luonnollisesti ärsyttää Syyriaa, Venäjää ja Irania.

Huolimatta Trumpin aiemmista vetäytymispuheista Yhdysvallat on yhä läsnä Syyriassa. Amerikkalaiset ovat myös Irakissa, Pohjois-Afrikassa ja Keski-Aasiassa, eivätkä he aio poistua. Tämä kaikki on osa Washingtonin pyrkimyksiä pitää kiinni globaalista hegemonia-asemastaan alueellisen epävakauttamisen ja sodankäynnin kautta.

(Kirjoitus on julkaistu alun perin verkkolehti Vastavalkeassa 2.8. 2019.)