Eurooppa vastaan länsi

\”Pidän itseäni länsimaalaisvastaisena ideologina sanan täydessä merkityksessä. Mutta teen eron Euroopan ja lännen välillä. Uskon, että nämä ovat kaksi eri asiaa. Eurooppa on historiallinen alue, jossa on olemassa erilaisia ​​kansoja, perinteitä ja valtioita, jotka kiinnostavat minua. Olen kirjoittanut kirjasarjan nimeltä Noomahia, jossa käsittelen Euroopan, Saksan, Ranskan, Italian ja Kreikan logoksia. Tunnen syvää kunnioitusta eurooppalaisen kulttuurin logosta kohtaan. Tutkin tätä logosta yhdessä Euroopan kiehtovien kielten, kirjallisuuden, filosofian ja kulttuurien kanssa. Uskon kuitenkin, että viime vuosisatojen aikana eurooppalainen yhteiskunta on kulkenut sellaista polkua, alkaen valistuksen ajasta ja päättyen liberalismiin ja moderniin anglosaksiseen liberalismiin, ettei se ole enää oikea Eurooppa, vaan anti-Eurooppa. Ja juuri tähän anti-Eurooppaan minä rinnastan sen, mitä kutsutaan \”länneksi\”. Länsi tarkoittaa venäläisessä etymologiassa auringonlaskua, syksyä, laskeutumista. Minä olen länttä vastaan idän, ylösnousun, puolella. Länsi on Euroopan rappio.

Minulla on länsivastaisia ​​näkemyksiä, mutta ne eivät ole eurooppavastaisia. Olen erittäin kiinnostunut Euroopasta ja arvostan suuresti perinteistä eurooppalaista logosta. Ei ole sattumaa, että olen kirjoittanut useita teoksia, jotka on omistettu Martin Heideggerille. Olen kirjoittanut monia teoksia, jotka on omistettu myös muille eurooppalaisille ajattelijoille. On erittäin tärkeää, että tästä ei tehdä karikatyyriä. Ihminen voi rakastaa Eurooppaa ja vihata länttä. Länsi ei ole eurooppalaisen kulttuurin jatkumo, vaan sen korvike. Eurooppalainen identiteetti on kaapattu, ja henki,  joka vainoaa nykyaikaista Eurooppaa, on antieurooppalainen. Rakastan todellista Eurooppaa – kristillistä, kreikkalais-roomalaista, goottilaista Eurooppaa, sen perinteistä henkeä ja sankarillisia arvoja. Mutta halveksin ja hylkään tämän liberaalin, porvarillisen, degeneratiivisen ja poliittisesti korrektin näennäis-Euroopan, joka on menettämässä kulttuurinsa ja identiteettinsä silmiemme edessä.\”

― Aleksandr Dugin, Geopolitica.ru-sivuston kirjoituksessaan Europe vs. the West.

Globalistien paranneltu narratiivi

Maailmaa hallitsevan globaalin kapitalistiluokan uusi ja paranneltu narratiivi tällä hetkellä on \”demokratia vastaan Putin-natsit\”, väittää C.J. Hopkins kirjoituksessaan The League of Assad-Loving Conspiracy Theorists.

Tätä vastakkainasettelua korostetaan jokaisessa läntisessä mediassa, ja se onkin jo aika hyvin iskostettu kansalaisten tajuntaan. Samalla tavoin mikä tahansa ajattelu tai toiminta, joka poikkeaa vähänkin globalistien yhä paranoidisemmaksi käyvästä todellisuuskuvasta, pyritään nopeasti delegitisoimaan valtamedian välityksellä.

Kuten Hopkins artikkelissaan toteaa, länsimaiset yhteiskunnat ovat jakautuneet kahteen ideologisesti erittäin laajaan, vastakkaiseen leiriin, jotka molemmat käsittävät perinteisen poliittisen jakauman mukaisesti sekä oikeiston että vasemmiston edustajia.

Hopkins kutsuu ykkösleiriä \”normaaleiksi\”. Tämä ryhmä koostuu niistä, jotka tukevat ja noudattavat maailmanlaajuisen kapitalismin arvoja ja ideologiaa riippumatta siitä, ovatko ne tunnistettavissa konservatiivisiksi, liberaaleiksi, uusliberaaleiksi, uuskonservatiivisiksi, tai miksi tahansa.

Toinen leiri taas koostuu \”ääriaineksista\”, median \”ekstremisteiksi\” leimaamista ihmisistä, jotka vastustavat maailmanlaajuista kapitalismia tai eivät noudata sen ideologiaa riippumatta siitä, ovatko he sosialisteja, kommunisteja, anarkisteja, fasisteja, antifasisteja, jihadisteja tai muita sellaisia.

Vaikka konflikti vallitseekin näiden ryhmien välillä, globaali eliitti on vähemmän huolissaan oikeisto-vasemmisto-paradigman mukaisista tavanomaisista toimijoista. Heitä huolettavat enemmän globalisaation vastustajat varsinaisesta poliittisesta leiristä riippumatta. He pyrkivätkin voittamaan leimaamalla nämä putinisteiksi, natseiksi, antisemiiteiksi, salaliittoteoreetikoiksi, ja Assadin apoleetikoiksi.

Ei ole väliä, mitä nimilappua he käyttävät. Tarkoitus on, että jokainen, joka ei hyväksy mukisematta todellisuuden globaalia kapitalistista versiota, on kaiken \”normaalin\” ja \”hyvän\” vihollinen. Myös kristilliset yhteisöt ovat saaneet tuta saman demonisoinnin vastustaessaan vaikkapa homoavioliittoja tai eutanasiaa.

Silti oikealle tai vasemmalle poliittisesti itsensä mieltävät tahot kuitenkin tuhlaavat aikaansa riitelemällä keskenään, vaikka todellisuudessa ainoa oikea vihollinen on yhteinen molemmille. Valitettavasti historian painolasti on suuri, eivätkä monetkaan kykene sitä pudottamaan, vaan pysyvät uskollisina omille väreilleen, samalla kun globaalin eliitin tavoitteet toteutuvat yksi toisensa jälkeen.

Normikansalaiselle globalistien sanomaa esitellään median ja poliitikkojen kautta. \”Kansainvälinen yhteisö\”, \”länsimaiset arvot\”, \”yhteinen arvopohja\”, näitä kuluneita sloganeita riittää, ja myös pohjoismaissa johtavat poliitikot, toimittajat ja virkamiehet ovat omaksuneet ne todella hyvin, kuten mikä tahansa julkilausuma, haastattelu tai pääkirjoitus voi todistaa. Valitettavasti myös niinsanottu oppositio, se nykyään valtaa pitävien hallitusten vastustajien joukko, jonka pitäisi kyseenalaistaa läntinen liberaalihegemonia, on usein vain näennäisesti tätä vastaan.

Tämä näennäisoppositio koostuu niin oikeistosta kuin vasemmistostakin, ja molemmissa leireissä jako \”normaaleihin\” ja \”ääriainekseen\” on usein esillä, tavalla tai toisella. Kansallismieliset ryhmät Euroopassa ovat esimerkiksi islam-vastaisia, mutta kannattavat silti pitkälti Yhdysvaltojen valta-asemaa ja liberaalidemokratiaa. Ei naisia kaavuissa, mutta Netflix kelpaa. Salonkikelpoistuneet, mutta Venäjävastaiset, jo kuopattua kommunismia yhä vastustavat \”nationalistit\” ovat usein Nato-myönteisiä atlantisteja; lännen hyödyllisiä idiootteja hekin.

Kristillisdemokraatit ovat \”Israelin ystäviä\” ja kritiikittömästi tunnustuvat poliittista sionismia, välittämättä siitä kuinka paljon rotuerotteluun pohjautuva juutalaisvaltio palestiinalaisten verta vuodattaakaan. Vasemmisto tuhlaa paukkunsa vastustamalla \”rasisteja\”, \”fasisteja\”, ja ajamalla trendivähemmistöjen asioita vahvistaen samalla läntistä hegemoniaa, jota he toisaalta väittävät vastustavansa. Tämä kaikki olisi surkuhupaisaa seurattavaa, elleivät panokset olisi niin kovia.

Kuten Hopkins selittää, nykyisessä massahysterian ja paranoian ilmapiirissä, viranomaisten kertomuksissa ei tarvitse olla järkeä, eikä niiden tarvitse kestää objektiivista tarkastelua. Ensisijaisena tarkoituksena onkin tarkoin rajata se hyväksyttävien asioiden, uskomusten, ilmaisujen ja tunteiden ideologinen alue, jota \”tolkun ihmisten\” halutaan noudattavan. Tämän alueen ulkopuolella on \”epänormaaliuden\” ja \”ääriliikkeiden\” ulompi pimeys, jonka kanssa \”normaali\” ihminen ei halua olla missään tekemisissä. Ihmiset ehdollistetaan mitä järjettömimpään ja paranoidisimpaan hölynpölyyn, jota kuvitella saattaa.

Orwellilainen uuskieli ja valvonta ajaa asiansa; globalistien hallitseva luokka tietää tämän. Sen takia heitä ei haittaa, jos luet jotain mitätöntä blogia tai valitat asioiden tilasta sosiaalisessa mediassa. Heille riittää se, että he ovat \”normaalin\” alueen rajavalvojia ja paimentavat valtamedian, virkamiesten ja poliitikkojensa kautta kansalaisia haluamaansa suuntaan. Äänekkäimmät toisinajattelijat voidaan toki vaientaa, tavalla tai toisella.

Historian loppu vai liberalismin loppu?

Kun yhdysvaltalainen perinteinen konservatiivi, kirjailija, kolumnisti ja televisiokommentaattori Pat Buchanan kirjoitti artikkelin  Why the Authoritarian Right is Rising?, joka käsitteli Unkarin Fidesz-puolueen ja Viktor Orbánin vaalimenestystä, poliittisen taloustieteen tutkija ja kirjailija Francis Fukyama puolestaan kommentoi Buchananin kirjoitusta ilmeisen tuskastuneena twitter-tilillään: \”\”Demokratialla ei ole sisältöä\”. Joo, Eurooppa soti sataviisikymmentä veristä vuotta \”sisällön\” takia, ja tämä oli yksi syistä miksi liberalismi syntyi. Jos haluat sisältöä, muuta Lähi-itään.\”

Fukuyama, joka tuli 90-luvun alussa tunnetuksi liberaalidemokratian voittoa ylistävästä kirjastaan Historian loppu ja viimeinen ihminen (The End of History and The Last Man, 1992), oikeastaan myöntää, että liberaalidemokraattiselta järjestelmältä puuttuu syvällinen merkitys, ja näin ollen hän voi vain pelotella uhkakuvilla sodista, mikäli ei-liberaalit järjestelmät nousevat valtaan. Ylimielisesti hän myös kehottaa liberalismin kritisoijia \”muuttamaan Lähi-itään\”.

Buchanan kuitenkin esitti kirjoituksessaan hyviä kysymyksiä. Miksi Orbánin kaltaiset autokraatit ovat nousseet? Eivätkö kaikki EU-maat haluakaan liberaalidemokratiaa? Tämä johtuu Buchananin mukaan siitä, että autokraatit käsittelevät uskottavammin eurooppalaisten eksistentiaalista pelkoa:  Euroopan alkuperäisten kansojen ja heimojen häviämistä radikaalin demografisen muutoksen myötä.

Modernit liberaalit ja edistysuskoiset näkevät kansakunnat vain väliaikaisina; heille ne ovat \”täällä tänään, mennyttä huomenna\”. Niillä ei ole heille sen suurempaa merkitystä, eivätkä he tunne välttämättä yhteenkuuluvuutta synnyinkulttuureihinsa. Autokraatit ovat kuitenkin kytkeytyneet tämän uuden vuosituhannen voimakkaimpiin virtauksiin: tribalismiin ja nationalismiin. Lännen demokratian palvelijat eivät voi kilpailla autoritäärien kanssa aikamme kriisin hoitamisessa, koska he eivät edes pidä länsimaiden nykytilaa kriisiytyneenä. Venäläinen filosofi ja politologi, Aleksandr Dugin, \”Neljännen poliittisen teorian\” kehittelijä sekä amerikkalainen poliittisen tieteen professori, Patrick Deneen, Why Liberalism Failed-kirjan kirjoittaja, ovat molemmat todenneet saman.

Tutkijana Fukuyama on kuitenkin sen verran kiinni todellisuudessa, että hän on Historian lopun kirjoittamisen jälkeen ryhtynyt tutkimaan, miksi eri yhteisöt päätyvät demokraattiseen tai autoritaariseen järjestelmään. Erityiskohteena hänellä on Kiina, ja uusia teoksia tästä aihepiiristä on luvassa vuonna 2011 ilmestyneen The Origins of Political Order: From Pre-Human Times to the French Revolution-kirjan jälkeen. Viimeksi mainitussa teoksessa hän sentään myöntää, että identiteetti on poliitikan ydinaluetta.

Elämässä pitää olla sisältöä. Myös autenttinen poliittinen systeemi tarvitsee sisältöä, joka puhuttelee ihmistä, ja joka ajaa hänelle tärkeitä, oikeita, konkreettisia asioita. Jos Euroopan kansat näkevät etteivät heidän johtajansa aja heidän asioitaan, eivätkä halua ylläpitää edes toimivaa rajavalvontaa, vaan tukevat omien taloudellisten tai urasidonnaisten intressiensä takia Euroopan Unionin hulluimpiakin direktiivejä, he saattavat Buchananin mukaan käyttää parlamentaarista demokratiaa korvaamaan tällaiset kyvyttömät johtajat autokraattisemmilla toiminnan miehillä.

Poliittista kartanlukua

Sosiaalisessa mediassa olen törmännyt erilaisiin, yleensä amerikkalaisesti värittyneisiin, \”poliittisiin kompasseihin\”, joiden kysymyksiin vastaamalla (samaa mieltä-eri mieltä) voi kokeilla omaa sijoittumistaan oikeisto-vasemmisto-akselille. Usein ne pohjautuvat libertaari David Nolanin luomaan poliittisen kirjon malliin.

Lopputulokset saattavat olla vähemmän osuvia, sillä amerikkalaistaustainen poliittinen kartta painottuu \”oikeistolaiseksi\” jos olet talousasioissa samaa mieltä kuin talousliberaalit ja pidät markkinataloutta ja kapitalismia hyvinä ja kannatettavina asioina. Jos taas tuet julkista terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvajärjestelmää sekä vastustat yli-innokasta yksityistämispolitiikkaa,  testi määrittelisi sinut \”vasemmistolaiseksi\”. Oma lukunsa ovat kulttuuri- ja arvokysymykset, joiden myötä selviää, oletko \”vapaamielinen\” vai \”vanhoillinen\”.

Ne meistä, jotka kokevat olevansa tällaisten oikeisto-vasemmisto-määritelmien tuolla puolen, eivät löydä poliittista kotia mistään. Tämä on karu tosiasia. Jos olet euroskeptinen, Nato-vastainen, suhtaudut negatiivisesti angloamerikkalaiseen kulttuurihegemoniaan, poliittiseen sionismiin, finanssieliitin kapitalismiin, ja olet vielä maahanmuuttokriittinenkin, ei suomalainen puoluevalikoima tarjoa sinulle juurikaan vaihtoehtoja. Poliittiset broilerit ehdottaisivat tietenkin \”kompromissien\” tekemistä ja \”realismia\” näkemysten ja odotusten suhteen. Niinpä onkin omalle verenpaineelle ja vakaumukselle parempi olla äänestämättä ja tukematta mitään nykyistä puoluetta.

Ehkä tämän takia huomioni keskittyykin yleensä enemmän maailmanpolitiikkaan ja sen kommentointiin. Muutos tulee usein ulkopuolelta, ja Suomi seuraa muita maita perässä monessa asiassa ja viiveellä (tämä ei ole välttämättä aina huono asia). Jaan kylläkin monien tunteman antipatian nykyistä hallitusta kohtaan (totuuden nimissä sama pätee moniin aikaisempiinkin hallituskokoonpanoihin). Sote- ja maakuntamalliasioissa, samoin kuin työttömien aktiivimallin, metsähallituksen yhtiöittämisen, kaivoslain, ja monen muun asian suhteen vastustan (passiivisesti, mutta kuitenkin) Sipilän ja hänen hengenheimolaistensa kaavailuja.

Saatan olla \”vasemmalla\” talousasioissa ja \”sosiaalisesti konservatiivinen\” mitä tulee arvokysymyksiin  ja uskonnollisuuteen. Koska olen kirjoittanut verkkolehti Sarastukseen, minut saatetaan kategorisoida \”uusoikeistolaiseksi\” tai \”valkonationalistiksi\”. En koe olevani kumpaakaan, vaikka maahanmuuttokriittinen olenkin. Eurasianismista kiinnostuneena minun on myös hankala olla umpirasisti. Putinistiksi minua on haukuttu myös, vaikka suhtautumiseni Venäjään elää ja riippuu täysin sen politiikasta ja toimista. 

Mielestäni Yhdysvaltojen epäterve ylivalta-asema maailmassa olisi saatava murtumaan, ja siksi Venäjällä, Kiinalla, Intialla, Iranilla ja muilla mailla olisi tässä maailman moninapaistamisessa oma roolinsa. Ylipäänsä jätän arvostamatta puolueita ja niiden kellokkaita, jotka ovat tavalla tai toisella ylikansallisten yhtiöiden, EU:n, tai amerikkalaisen uusliberalismin/neokonservatismin juoksupoikia. Niinpä Halla-ahon johtamat perussuomalaiset jättävät minut yhtä kylmäksi kuin Orpon Kokoomuskin. Vasemmisto taas on unohtanut natiivisuomalaiset ja luonnonsuojelusta piittaamattomien cityvihreiden ohella tuntuvat tukevan mieluummin trendivähemmistöjä, sateenkaarikansaa ja maahanmuuttoa muslimienemmistöisistä maista.

Poliittisissa testeissä ei puututa juurikaan tämänkaltaisiin kiusallisiin tai kompleksisiin kysymyksiin, sillä niiden laatijat ovat yleensä itse talousliberaaleja, joille Sipilän tai varsinkin Orpon maailmankuvat ovat yhteensovitettavissa. Vanha syytös siitä, ettei puolueissa ole enää mitään eroa, tuntuukin pitävän paikkansa, ainakin siinä vaiheessa kun päästään päättämään \”yhteisistä asioista\”.

Armenian tapahtumista

Suomalaisessa mediassakin on kerrottu Armeniassa tapahtuneesta kansannoususta, jossa syypääksi on nostettu maan entinen presidentti ja sittemmin pääministeriksi valittu Serž Sargsjan. Tapahtumille on tosin muunkinlaista taustaa.

Samoin kuin Ukrainassa, tyytymätön kansanosa on masinoitu taas uuteen värivallankumoukseen ja jälleen geopoliittisesti tärkeässä Venäjän liittolaismaassa. CIA:n tai Victoria Nulandin roolia Armenian tapahtumissa ei tietenkään iltapäivälehdissämme mainita.

Oppositiojohtaja Nikol Pašinjan kutsuu tapahtunutta jo \”samettivallankumoukseksi\”, joka viittaa entisessä Tšekkoslovakiassa vuonna 1989 tapahtuneeseen vallanvaihtoon.  Pashinjan yllytti aiemmin mielenosoittajia häiritsemään liikennettä ja saartamaan hallituksen ja parlamentin rakennukset. Hän meni niinkin pitkälle, ettei sano pitävänsä Armenian nykyistä  hallitusta legitiiminä, vaan vasta hänen vähemmistössä olevan oppositionsa nimittämät henkilöt olisivat sellaisia. Ei kuulosta miltään demokratian riemuvoitolta.

Tällä välin Armenian hyvää tarkoittavilla protestoijilla ei ole aavistustakaan siitä, että heistä on tehty pelinappuloita geopoliittisella shakkilaudalla, jossa Yhdysvallat pyrkii kaikin tavoin lyömään kiilaa Venäjän ja tähän liittosuhteissa olevien maiden välille. Mainittakoon myös, että Venäjällä on Armeniassa sotilastukikohta, joten tämäkin on yksi lännen epäsuora hyökkäys Venäjää vastaan.

Yhdysvaltojen keskeinen geopoliittinen tavoite olisi saada Venäjällä aikaan muutos, joka poistaisi Vladimir Putinin ja tämän lähipiirin vallasta. Ukraina, Kaukasia ja Keski-Aasia ovat kohteita, joita Yhdysvallat pyrkii hyödyntämään Venäjän vaikutusvallan murentamiseksi. Konfliktit, kansannousut ja muu epäjärjestys tulevat varmasti jatkumaan näillä seuduilla tavalla tai toisella Yhdysvaltojen pyrkiessä kohti tavoitettaan. Armenian tapahtumat ovat vain osa tätä kuviota.

Macron ja Euroopan tulevaisuus

Joka päivä meidän odotetaan hyväksyvän totena \”valitut faktat\”, joita länsimaiden tekopyhät, symboliset johtajat ja heidän käskyläisensä julkituovat haastatteluissaan ja lausunnoissaan.

Yksi tällainen hahmo on Ranskan presidentti Macron, joka nousi tuntemattomuudesta poliittiseksi päättäjäksi miltei yksinomaan rahavallan suosiollisella avustuksella. Mediahuomio vaalien aikoihin keskitettiin täysin esittämään entinen Rothschildin sijoituspankkiiri varteenotettavana, vakavana haastajana Euroopan populistisille puolueille. Ja läpihän tämäkin poliittisesti kokematon eliittikoulujen kasvatti meni hyväuskoisten äänestäjien myötävaikutuksella.

Macron liittyi vastikään Yhdysvaltojen ja Englannin rintamaan Syyriassa. Hän sanoi viikko sitten, että hänellä on \”todisteet\” siitä, että Syyriassa tehtiin kemiallinen isku Assadin hallinnon toimesta. Mitään konkreettisia todisteita hän ei kuitenkaan ole esittänyt. Tämä on tyypillistä läntistä harhaanjohtamisen politiikkaa. Macron osallistui mielihyvin iskuun Syyriassa, vaikka kotimaan politiikassakin olisi riittämiin hankalia kysymyksiä ratkottavaksi.

Ranskalaiset ovatkin ryhtyneet protestoimaan ja lakkoilemaan Macronin uudistuspolitiikkaan jo vuodessa kyllästyneinä. \”Meille mätkitään veroja, lisää veroja, maksuja ja lisää maksuja. Emme pärjää, kohta pimahtaa!\”, kertoi työuransa ambulanssikuskina tehnyt Jean-Felix Talonne, joka kannatteli selässään ”Macron on konna ja huijari” -pahvikylttiä eläkeläisten verotukseen reagoivassa mielenosoituksessa.

Kotimaansa ongelmien lisäksi Macron on aktiivisesti puskemassa eteenpäin yhä federalistisempaa Euroopan unionia, jolla olisi euroalueen yhteinen budjetti, oma talousministeriö ja jopa yhteinen puolustusbudjetti. Yksittäiset jäsenmaat joutuvatkin lähitulevaisuudessa luovuttamaan loputkin vähäisestä suvereniteetistaan euroalueen yhteisille päätöselimille.

Macron on myös samoilla linjoilla muiden EU-päättäjien kanssa siitä, että pakolaisaalto saa jatkua, sillä \”Euroopan ja Afrikan kohtalot nivoutuvat yhteen\”. Siirtolaisvirta, joka Eurooppaan päätyy, on hänen mukaansa oleva tulevina vuosina \”historiallinen\”, johtuen \”ilmastonmuutoksesta\” ja \”paikallisista konflikteista\”.

Afrikka-asiantuntija ja antropologi Stephen Smith on arvioinut, että afrikkalaisten määrä voi kasvaa Euroopassa jopa sataanviiteenkymmeneen tai kahteensataan miljoonaan seuraavien kolmenkymmenen vuoden aikana.  Tämä ennennäkemätön väestönsiirto on vielä vasta alkuvaiheessa. Macronille Afrikka on \”lupaava, strategisesti tärkeä kumppani\”.

Macronia ja hänen hengenheimolaisiaan ei tunnu haittaavan, mikäli Euroopasta tuleekin \”Eurafrikka\” ja alkuperäiskulttuurit näivettyvät pois tehden tilaa uusille kuluttajamassoille. Tosin tämä skenaario tekisi lopun myös pohjoiseurooppalaisesta hyvinvointiyhteiskuntamallista, sillä näin laajamittainen maahanmuutto ja sosiaaliturvajärjestelmä eivät ole yhteensopivia. Jotenkin tuntuu, ettei tämä ole taloudellisen ja poliittisen eliitin mielestä lainkaan huono asia. Myös Euroopan komission tämänhetkinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on toivottanut tällaisen muutoksen tervetulleeksi.

Elämme siis kiinalaisen kirouksen mukaan mielenkiintoisia aikoja. Ellei kaikki pääty sotimiseen tai ympäristökatastrofiin, väestönvaihto on tosiasia, jota ei hevillä pysäytetä enää tässä vaiheessa. Euroopan tulevaisuudesta päättävät valitettavasti Macronin taloudelliset taustavoimat, eivät Viktor Órbanin kaltaiset kansanjohtajat. Avoimien rajojen politiikka jatkuu, ja tulevaisuus näyttää ainakin tästä perspektiivistä aika synkältä.

Syyrian tilanne kristillisestä näkökulmasta

Muslimimaana tunnettu Syyria kuuluu kristinuskon vanhoihin syntysijoihin. Damaskoksen tiellä Paavali kääntyi Jeesuksen seuraajaksi. Niinpä onkin sopivaa, että Syyrian keskeisimmät kristilliset johtajat eivät ole seuranneet ateistisen lännen suosimaa kyynistä narratiivia, vaan ovat yksiselitteisesti tuominneet länsiliittouman hyökkäykset Syyriaan.

USA:n, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan laittomien iskujen vastainen julkilausuma, jossa Syyrian kirkkoisät kutsuivat lännen ilmahyökkäystä presidentti Assadia vastaan \”perusteettomaksi aggressioksi\” ja \”selkeäksi kansainvälisen oikeuden rikkomukseksi\”, annettiin varhain lauantaiaamuna, ja sen allekirjoittivat Antiokian ortodoksisen kirkon johtaja, Antiokian ja koko Idän patriarkka, Johannes X,  Syyrialais-ortodoksisen kirkon patriarkka Afrem ja melkiitti-katolisen kirkon patriarkka Youssef Absi.

\”Syyrian armeija ei ole omistanut eikä käyttänyt kemiallisia aseita ketään vastaan\”, todetaan julkilausumassa. Allekirjoittaneet myös kannustivat kirkkoja Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Ranskassa \”täyttämään kristillisen velvollisuutensa\” ja \”tuomitsemaan tämän aggressiivisuuden ja kutsumaan hallituksiaan sitoutumaan kansainvälisen rauhan suojelemiseen\”.

Patriarkat ymmärtävät, että presidentti Assadin hallinto on tuonut vakautta ja lisännyt suvaitsevaisuutta Syyrian kristillistä vähemmistöä kohtaan ja he tuomitsivat ilmaiskut \”epäoikeudenmukaisena hyökkäyksenä suvereeniin maahan\”.

\”On tuskallista, että tämä hyökkäys tulee voimakkaiden maiden taholta, joille Syyria ei ole aiheuttanut minkäänlaista haittaa\”, lausunto jatkuu. \”Tämä brutaali hyökkäys tuhoaa mahdollisuudet rauhanomaiseen poliittiseen ratkaisuun ja johtaa eskaloitumiseen ja lisääntyviin ongelmiin. Se myös rohkaisee terroristijärjestöjä jatkamaan terroritekojaan.\”

Syyrian kristittyjen johtajien lausunto kaikui kuitenkin kuuroille korville. Lausuntoa on jaettu sosiaalisessa mediassakin kristittyjen keskuudessa, mutta esimerkiksi lausunnossa vedottuun YK:hon sillä ei ollut mitään vaikutusta, vaan ilmaiskuja pidettiin oikeutettuina. Lännen kirkotkin ovat olleet omituisen hiljaa tapahtuneesta. Missä viipyy yleensä niin sanavalmiin paavi Franciscuksen lausunto? Entäpä ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen? Venäjän patriarkka Kirillin kerrotaan sentään keskustelleen Syyrian tilanteesta puhelimitse edellämainittujen esipaimenten, kuin myös Aleksandrian koptilais-ortodoksinen kirkon johtajan, paavi Tawadros II:n, kanssa.

Lännessä erityisesti evankeliset kristityt ovat usein valmiita tukemaan kritiikittömästi Israelia ja siionisteja, jopa palestiinalaisten kristittyjen ahdingon kustannuksella. Heidän kannattaisi miettiä, mikä seuraus on lännen ja Israelin Lähi-idän politiikalla ja tietoisella destabilisaatiolla: globalistien suunnitelmien takia kristinusko on vaarassa kuolla sen omilla synnyinseuduilla.

Venäjä ja Armageddon

\”Jotkut ajattelevat, että Venäjä on Syyrian viimeisimmässä kriisissä osoittanut heikkoutta ja geostrategista kyvyttömyyttä suojella tehokkaasti liittolaistaan amerikkalaisten pommituksilta, kuten se aiemmin julisti tekevänsä.

En usko, että Venäjä on osoittanut heikkoutta, ellei sitten haluttomuutta aloittaa kolmas maailmasota katsota heikkoudeksi. Atlantistit testasivat Putinia, ja lopputulos oli Venäjälle suotuinen. Syyrian ohjuspuolustusjärjestelmä ei kärsinyt todellisia vahinkoja, ja valtaosa sinne ammutuista ohjuksista tuhottiin. Suurvallan vastuu on suuri ja Putinin mielestä ehdotonta punaista rajaa ei ylitetty.

Ongelma kuitenkin on, että länsiliittouma, USA, Englanti ja Ranska, tulevat jatkamaan iskuja. Silloin Putinin pitää päättää, mikä teko ylittää inhimillisen rajan, ja kolmas maailmansota syttyy. Tämä on ainoa tapa osoittaa ihmiskunnalle mikä on todellinen suurvalta, ja mikä ei; jos ihmiskunnasta jää jotain jäljelle.

Mutta vastaus tulee varmasti. Länsi on hyökännyt aggressiivisesti meitä vastaan, käyttäen tekosyynä kaksinkertaista false flag-operaatiota, Skripalin myrkytystapausta ja Ghoutassa lavastettua kemiallisten aseiden tapausta. Sota on alkanut. Mutta tämän sodan todellinen luonne ei ole enää geopoliittinen, länsi vastaan itä, tai merivalta vastaan maavalta, vaikka siltä voikin näyttää.

Nyt on kyse vertikaalisesta geopolitiikasta: ylikansalliset globalistit kansoja vastaan. Globalistit haluavat käyttää amerikkalaisia ​ ja eurooppalaisia ​​kansoja välineinään. He ovat onnistuneet kaappaamaan Trumpin, joka on menettänyt taistelunsa ja ulkopoliittisia väliintuloja vastustavan äänestäjäkuntansa. Mutta hänen valintansa presidentiksi  on peruuttamaton. Amerikan kansa äänesti rauhan, \”suon kuivattamisen\”, eli korruption kitkemisen,  ja konservatiivisten arvojen puolesta. Eurooppalaiset ovat populisteineen päättäneet samoin, eikä tavallinen kadunmies kaikesta median propagandasta huolimatta ole konfliktissa Venäjän kanssa.

Vertikaalisessa geopolitiikassa ei tarvitse olla joko Yhdysvaltojen tai Venäjän puolella. Vertikaalinen geopolitiikka on kansojen – amerikkalaisten, eurooppalaisten, venäläisten, arabien ja iranilaisten –  puolella, tai sitten siitä tulee väline globalistieliitille, joka tarvitsee sotia, väliintuloja ja maiden ja valtioiden täydellistä tuhoa. Venäjä ei ole mikään esimerkki jota pitäisi seurata, mutta Venäjän asema Lähi-idässä ja muualla on hyödyksi muillekin. Venäjä ei kamppaile vain ajaakseen Venäjän omaa etua, vaan multipolaarisen maailman puolesta, jossa monenlaiset vaihtoehdot ja valinnat olisivat mahdollisia. Nyt globalistit ja amerikkalaisen liberaalin hegemonian puolustajat ovat kuin haavoittunut lohikäärme. He voivat yhä satuttaa, mutta heidän aikansa on ohi. Jos voimme välttää kolmannen maailmansodan, se merkitsee myös unipolaarisen hetken päättymistä.

Presidentti Macron on \”vakuuttanut Trumpin pysymään Syyriassa\”, ja amerikkalainen lentotukialus USS Harry Truman on matkalla kohti Lähi-itää. Niinpä kysymys kuuluu: voimmeko olettaa, että länsi on päättänyt käynnistää täysimittaisen väliintulon Assadin voimia vastaan, ja onko olemassa mitään rajaa, jota Trump ei ylittäisi Venäjän mahdollisen reaktion takia?

Kuten olen selittänyt, Venäjä reagoi, jos sen sotilaita vastaan hyökätään suoraan amerikkalaisten, brittien tai ranskalaisten ohjuksilla tai muita aseita käyttäen. Harry Trumanin kanssa tai sitä ilman. Macron on nolla, hän on vain pieni detalji globalistisessa koneessa, hän ei voi vakuuttaa ketään. Macron ei ole manipuloinut Trumpia, vaan se on ollut globalistiseen päätöksentekoon osallistuvien neokonservatiivien työtä. Macron on toki myös osa tätä samaa ryhmää, joka on menettämässä otettaan ihmiskunnasta.

Kuinka huono globalistien tilanne todellisuudessa on? Kukaan ei tiedä sitä varmasti. Jos se on todella paha, pahempaa kuin radikaalit kriitikot olettavat, he voivat käynnistää Armageddon-skenaarion. Joko kolmannen maailmansodan uhka etenee, tai multipolaarisuus saa jalansijaa, ja läntinen liberaali hegemonia heikkenee. Neuvottelemalla venäläisten kanssa he ymmärtävät, että he ovat tekemisissä syvästi messiaanisten ihmisten kanssa. Ymmärrämme eskatologiset panokset ja meillä on sisäinen tietämys siitä, että globalisaatio on osa Antikristuksen suunnitelmaa. Me tiedämme, mitä vastaan taistelemme. Temput, sopimukset ja lavastukset eivät toimi.

Kohtauspaikka on hyvin merkittävä: Pyhä maa, jossa Jeesus käveli, vuori, jolla Kain kuoli, Umayyadin moskeija, jossa muslimit uskovat, että Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuu, ja missä Mahdi ja Messias taistelevat Dajjalia, Antikristusta, vastaan. En usko, että tämä kaikki on vain sattumaa. Näin ollen venäläinen reaktio tulee olemaan yhtä apokalyptinen kuin globalistien aggressiokin.

Ankaran kolmikantahuippukokouksen mahdolliset seuraukset ovat säikäyttäneet länsimaiden eliitin. Venäjä, Turkki ja Iran ovat yhteistyössä uudistamassa Lähi-idän geopoliittista karttaa. Venäjän,  Persian ja ottomaanien kolme perinteistä imperiumia alkavat nousta jälleen näkyviin. Ne kaikki haastavat eri tavoin postmodernin globalisaation, liberaalin hegemonian ja yksinapaisen maailmanjärjestyksen. Historiallisesti ne ovat taistelleet keskenään heikentäen toisiaan ja auttaen länttä ja moderniutta tuhoamaan heidät. Mutta tässä on meille historian oppitunti: aiomme pysyä yhdessä Lähi-idän uudelleen organisoimiseksi osoittaen, että rauhanomainen ratkaisu on mahdollinen. Isis voidaan voittaa ilman apua ja globalisteja vastaan. Nähtävästi globalistit eivät voi antaa sen tapahtua, ja siksi he ovat nyt päättäneet hyökätä ensin.

Jotkut asiantuntijat olettavat, että Venäjän vaikutusvallan kasvu olisi todennäköisesti paljon tehokkaampaa omalla alueellaan ja omassa geopoliittisessa ympäristössään. Ovatko presidentti Putin ja Venäjän poliittinen eliitti henkisesti kykeneviä vastaamaan lännen uuteen toimintaan Ukrainassa?  Tämä riippuu siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Venäjä tulee varmasti antamaan oman vastauksensa. Mutta luulen, että globalistit voivat päättää laajentaa etulinjaansa ja työntää Kiovan hyökkäämään Donbassia, ja sen jälkeen Krimiä, vastaan. Armenian pääkaupungissa, Jerevanissa, mielenosoitukset ovat jo alkaneet. Voimme myös odottaa Afganistanista Isisin tunkeutumista Tadžikistaniin ja niin edelleen. Todellisen hyökkäyksen valmistelu on sen verran vakavaa puuhaa, että globalistit ovat valmistautuneet erilaisiin skenaarioihin. Myös me olemme tehneet näin. Mutta hyökkäyksen aloite on globalistien puolella. Joten toimemme ovat eräänlainen epäsymmetrinen reaktio – aina tiettyyn rajaan saakka, josta ei sitten ole enää paluuta. Sen jälkeen aloitamme suunnitelman B, johon voi kuulua joitakin ennaltaehkäiseviä toimia.\”

― Aleksandr Dugin, Geopolitica.ru-sivuston kirjoituksessaan Russia is ready to enter Armaggedon, 17.4. 2018

Missä USA, siellä ISIS

\”Tämän aamuinen hyökkäys Syyriaan on rikos. Yhdysvaltain presidentti, Ranskan presidentti ja Britannian pääministeri ovat tehneet suuren rikoksen. He eivät tule hyötymään tästä;  samoin kuten he eivät ole hyötyneet samanlaisista rikoksistaan Irakissa, Syyriassa ja Afganistanissa viime vuosina.

Puheessaan muutama tunti sitten Yhdysvaltain presidentti sanoi, että he onnistuivat voittamaan Isisin Syyriassa – mikä räikeä, ilmeinen valhe! USA:lla oli merkittävä rooli Isisin luomisessa, ja Isisin jäätyä loukkuun, he tulivat pelastamaan heidät. He loivat nämä jumalattomat olennot saudien ja heidän liittolaistensa rahalla ja päästivät heidät Irakin ja Syyrian kimppuun; mutta vastarinta Yhdysvaltoja ja heidän agenttejaan kohtaan säästivät nämä maat;  lopputulos on sama myös tulevaisuudessa. 

Muutama päivä sitten Yhdysvaltain presidentti sanoi myös, että  Yhdysvallat on käyttänyt seitsemän biljoonaa dollaria Länsi-Aasiassa eikä ole saanut mitään aikaiseksi. Hän on oikeassa: he eivät ole saaneet aikaan mitään. Yhdysvaltojen tulisi tietää, että tulevaisuudessa, riippumatta siitä, kuinka paljon rahaa he käyttävät, kuinka kovaa he yrittävätkään, he eivät tule saamaan aikaan mitään tällä alueella.\”

― Iranin korkein hengellinen johtaja, ajatollah Khamenei,  Whenever ISIS asked for help in Syria, U.S. was there, 14.4.2018

Assadista ja tutkivasta journalismista

\”Mitä tutkiva journalismi on? Tutkivassa journalismissa on kyse kahdesta asiasta: Tutkimusmetodien hyödyntämisestä toimitustyössä ja toimittajan kriittisestä asenteesta omaa työtä kohtaan. Journalistisille tutkimuksille on luonteenomaista paitsi tutkittavien asioiden yhteiskunnallinen merkitys myös niiden arkaluonteisuus julkisuudelle. Tutkimuksellisesti kiinnostavia asioita joko tietoisesti salaillaan tai ne ovat julkisuuteen päätyessään vähintäänkin kiusallisia tutkimusten kohteille.\”

\”Tutkivan journalismin merkitystä korostaa se, että ilman journalistien tekemiä tutkimuksia moni tähdellinen asia jäisi selvittämättä ja julkisuuden ulkopuolelle. Esimerkiksi viranomaiset eivät tutki eettisesti arveluttavia asioita, jos ne ovat sinällään lainmukaisia. Kaikkea ihmisille tärkeää tietoa ei välttämättä julkisteta jos julkistaminen ei ole pakollista. Amerikkalaiset tapausesimerkit viittaavat myös siihen, että viranomaisten tutkimukset eivät aina ole todenmukaisia ja asiallisesti toteutettuja.\”

(Lainaukset: Luuppi, Journalistiikan portaali, Jyväskylän yliopisto.)

Minun tietääkseni yksikään tutkiva journalisti ei ole ainakaan Suomessa tehnyt tarvittavaa, kriittistä ja arkaluontoista taustatyötä mitä tulee Syyrian kriisiin. On nimittäin niin, että nykyinen Syyrian vallanvaihtoprojekti valmisteltiin ja suunniteltiin Iso-Britanniassa jo 2000-luvun alkupuolella. Samoin Yhdysvaltojen CIA:lla oli oma suunnitelmansa Syyrian hallituksen syrjäyttämiseksi jo vuonna 1986. Bashar al-Assad vain jotenkin muuttui \”diktaattoriksi\” vuoden 2009 jälkeen, ja viimeksi presidentti Trump antoi hänelle jopa liikanimen \”eläin\”, vaikka Assad on sivistynyt mies, jonka kansansuosio Syyriassa on vankka niin muslimien kuin kristittyjenkin keskuudessa.

Iso-Britanniassa Tony Blairin hallintokaudella Assadille suunniteltiin vielä arvonimen myöntämistä, ja hän tapasi vuonna 2002 vaimoineen myös kuningatar Elisabetin sekä prinssi Charlesin. Valtiovierailullaan Syyriaan vuonna 2009 Suomen silloinen presidentti Tarja Halonen puolestaan  luovutti Assadille Suomen korkeimman kunniamerkin, Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin ketjuineen.

Näinhän se menee: entisistä liittolaisista tulee vihollisia kun he muuttuvat tavalla tai toisella esteiksi ja hidasteiksi kansainvälisen eliitin suurille suunnitelmille. Kaikki länsivaltojen suorittamat vallanvaihto-operaatiot pohjautuvat härskeille valheille, joita ei juurikaan mediassa kyseenalaisteta.