Kuukausi: lokakuu 2020

Muutama viikko sitten 18-vuotias tšetšeenipakolainen surmasi Ranskassa 47-vuotiaan opettajan tämän kotimatkalla. 

Syy veritekoon oli siinä, että opettaja oli näyttänyt oppilaille sananvapaudesta kertovalla tunnilla Charlie Hebdo -satiirilehden pilakuvia profeetta Muhammedista.

Poliisi ampui päänkatkojan pidätysyrityksen aikana. Ranskan presidentti Macron kutsui opettajan murhaa ”islamistiseksi terroriteoksi”. Surman jälkeen Ranska on kiristänyt muslimiyhteisöjen valvontaa sekä pidättänyt epäiltyjä islamististen ääriliikkeiden kannattajia.

Opettajan murhan johdosta pilakuvia profeetta Muhammedista heijastettiin Ranskassa hallintorakennusten seinille ikään kuin vastatoimena ja länsimaisen ikonoklasmin siedätyshoitona. Muslimimaat ovat arvattavasti suuttuneet ja kehottaneet boikotoimaan ranskalaisia tuotteita. Macronia kohtaan on esitetty rankkaa kritiikkiä ja syytöksiä ”islamofobiasta”.

Macronin tiukentunut linja johtunee osittain myös siitä, että tämä lännen globalistien kandidaatti yrittää kyynisesti viedä ääniä muslimivastaisilta oikeistopopulisteilta: mielipidemittauksissa suosituimmat puolueet ovat tällä hetkellä keskustaoikeistossa ja äärioikeistossa.

Nykytilannetta on turha ihmetellä, sillä Ranska oli mukana Libyan runtelemisessa ja Gaddafin kaatamisessa, mikä avasi pakolaisvyöryn Eurooppaan. Lisäksi Macronin hallinto on tukenut Assadia vastaan taistelevia islamisteja Syyriassa sekä jatkanut EU:n suisidaalista väestönvaihtopolitiikkaa.

Jos euromaat eivät radikaalisti muuta linjaansa, päitä putoilee kirjaimellisesti jatkossakin. Tämä vain alleviivaa sitä tosiasiaa, että entiset liberaalit dogmat on aika hylätä. Ei ole mitään ”kansainvälistä yhteisöä”, joka jakaisi ”yhteiset arvot ja normit”. Kaikista maailman maista ei tule demokratioita. Tulevaisuudessa häämöttää erilaisten valtablokkien ja sivilisaatiovaltioiden maailma.

Ranska voi vedota ”vapauteen, veljeyteen ja tasa-arvoon”, mutta kolonialistisen ajan perintö sekä osallisuus Länsi-Aasian (”Lähi-idän”) maiden epävakauttamiseen tuskin johtavat yhteisymmärrykseen kaikkien muslimien kanssa. Islamistinen radikalismi on myös osin lännen oma hirviöluomus, eikä katkeroituneiden maahanmuuttajien veritekoja voida täysin estää. Edessä ei ole helppoja valintoja.

Sanomalehti Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajaksi siirtynyt, Suomen valtioneuvoston entinen viestintäjohtaja ja Latviassa Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksessakin työskennellyt Markku Mantila on julkaissut sunnuntaina 25.10. kolumnin otsikolla ”Missä EU, siellä ratkaisu – ainakin mitä Venäjään tulee”.

Mantila kertoo päässeensä kesällä kysymään EU:n korkealta edustajalta ”miten Brysselissä nähdään Suomen EU-politiikka”. Edustaja oli kuulemma heittänyt kysymyksen takaisin ja Mantila pui asiaa nyt kolumnissaan. Tässä on yksi esimerkki suomalaisiin kohdistuvasta hybridivaikuttamisesta: länteen uussuomettunut mediamme on osa euroatlanttista infosota-arsenaalia.

Mantilan harmiksi ”moni mieltää EU:n lähinnä vain suunnattomaksi suomalaisten varoja nieleväksi hirviöksi”, mikä on ”tulosta erityisesti perussuomalaisten propagandaa lähestyvästä EU-retoriikasta”. Itse näkisin, että jäsenyyden varjopuolet ovat tulleet suomalaisille vuosien mittaan selväksi ilman soinilaisia sutkauksiakin.

Mantilan mukaan EU:lla ratkottiin ”yhtä Suomen historian suurinta ongelmaa” eli Venäjää. Neuvostoliitto on lakannut olemasta, mutta silti kylmän sodan ajan henkisissä sfääreissä oleilevat länsimieliset Venäjän vihaajat kokevat, että ellei Suomi pysy unionin jäsenmaana, siitä tulee osa itänaapurimme etupiiriä.

Päätoimittaja tuntuu olevan hyvillään myös siitä, että ”Paasikivi-Kekkosen ulkopoliittinen linja” on nyt kuollut ja kuopattu: enää ei tarvitse olla puolueeton maa. Mantila siteeraa myös Ulkopoliittisen instituutin tutkijoita, joiden mielestä EU on nyky-Suomelle ”enemmän turvallisuuspoliittinen kysymys kuin aikoihin”.

Suomi ei pyri muuttamaan rahasyöppöä ja byrokraattista väestönvaihtounionia, koska maamme hakee EU:lta ”turvaa Venäjää vastaan”. Eurofiilin natomiehen kolumni muuttuu tässä vaiheessa vain ristiriitaisemmaksi, sillä EU:n mallioppilaana ja nettomaksajana Suomi on mukamas ”itsenäinen, suvereeni ja arvostettu länsimaisen yhteisön jäsen”. Uskookohan Mantila itsekään kirjoitukseensa?

Missä tämä itsenäisyys näkyy, kun edes kellonajan siirrosta luopuminen ei onnistunut omalla päätöksellä, vaan asiassa odotellaan unionin neuvoston päätöstä? Kyseisen muutoksen eteneminen on sittemmin pysähtynyt EU:n asiantuntijatyöryhmään; vasta jos aikadirektiivi hyväksytään, siirto saatetaan kansallisesti voimaan kussakin jäsenvaltiossa.

Euroopan unionin aiheuttamista turvallisuusuhista (esimerkiksi maahanmuuttokriisistä) Mantila ei sano mitään, sillä ikävät puolet eivät sovi narratiiviin, jossa suomalaisia pelotellaan kuvitteellisella Venäjän uhalla pysymään unionissa. ”Fixit” on turpomiehille lähinnä kirosana ja Mantila toivoo, että euroskeptikot hyväksyisivät vallitsevan tilanteen, eivätkä kulkisi Brysselin käytävillä ”nyrkki taskussa”.

Lännen asiamies ei mainitse, että esimerkiksi nyt meneillään oleva historiallinen järjestely elvytysrahastosta muuttaa EU:n rakennetta pysyvästi. Suomi voi olla ”arvostettu” jäsenmaa, koska poliittiset johtajamme eivät vastusta hulluimpiakaan EU-direktiivejä, mutta ”itsenäinen ja suvereeni” Suomi ei enää ole. Ilmeisesti kansallisvaltion tuhoutuminen on eurouskovien mielestä pieni hinta siitä, että saamme olla ”turvassa Venäjältä”?

On kulunut seitsemänkymmentä vuotta siitä, kun kiinalaiset joukot osallistuivat Korean sotaan taistellakseen amerikkalaisjoukkoja vastaan.

Sodan muistopäivänä presidentti Xi Jinping totesi kansallismielisessä puheessaan, että Kiina ei tule koskaan sallimaan sen itsemääräämisoikeuteen, kansalliseen turvallisuuteen ja kehitykseen puuttumista.

Xi ei viitannut suoraan nykypäivän Yhdysvaltoihin, vaikka maiden väliset suhteet ovat huonoimmat vuosikymmeniin, kauppaa ja teknologiaa koskevista riidoista aina ihmisoikeuskysymyksiin ja koronavirukseen.

Taiwanista on myös tullut kasvava kiistakapula, joka lisää sotilaallisen konfliktin uhkaa. Varsinainen syy suhteiden heikentymiseen on kuitenkin siinä, että Kiina on ohittamassa Yhdysvallat suurvaltana.

”Tietäköön maailma, että Kiinan kansa on nyt järjestäytynyt, eikä heitä voi kohdella epäkunnioittavasti”, Xi sanoi Mahtavassa kansan salissa eli Kiinan parlamenttitalossa, lainaten Mao Zedongia, kansantasavallan perustajaisää ja entistä presidenttiä.

”Röyhkeys, hegemonian tavoittelu ja kiusaaminen johtavat nykymaailmassa umpikujaan. Eräiden länsimaisten poliitikkojen tulisi pitää tämä mielessä heidän yrittäessään kiristää, estää ja painostaa Kiinaa”, Xi ohjeisti. 

Kiinan johtaja puhui kotimaassaan samaan aikaan, kun Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaat Donald Trump ja Joe Biden ottivat yhteen väittelyssä Tennesseen Nashvillessa. Väittelyn aikana molemmat kilpailivat siitä, kumpi olisi kyvykkäämpi ”hoitelemaan Kiinan”, molempien luvatessa vastustaa ”nousevaa Pekingiä”. 

Omassa puheessaan Xi toisti kehotuksensa vauhdittaa maan puolustus- ja asevoimien nykyaikaistamista. ”Ilman vahvaa armeijaa ei voi olla vahvaa isänmaata”, hän kommentoi patrioottiseen sävyyn.

Kiinan ja Yhdysvaltojen väliset jännitteet ovat viime kuukausina voimistuneet, varsinkin kun Washington on lisännyt sotilaskaluston myyntiä Taiwanille ja lähettänyt korkean tason virkamiehiä vierailulle saarelle. Tällä viikolla Washington on suututtanut Kiinaa vielä lisää ilmoitettuaan myyvänsä Taiwanille miljardin dollarin arvosta ohjuksia.

Kiina, joka pitää Taiwania kapinallisena maakuntana, on myös ollut aktiivinen. Viime kuukausina Kiinan sotilaskoneet ovat tiettävästi lentäneet Taiwanin ilmatilassa useita kertoja. Lisäksi Kiina on jatkanut Taiwanin liittolaisten diplomaattista painostusta. 

Xi palasi puheessaan vuosikymmenien taakse. Pohjois-Korea kävi sotaa lännen miehittämän Etelä-Korean kanssa, jota tukivat pääasiassa amerikkalaissotilaista koostuvat Yhdistyneiden kansakuntien joukot.

Lokakuussa 1950 kiinalaissotilaat ylittivät Jalu-joen Pohjois-Korean rajalla, Neuvostoliiton tarjotessa ilmatukea. Yli kaksi miljoonaa kiinalaissotilasta lähetettiin Korean niemimaalle tukemaan Pohjois-Koreaa.

”Vaikeiden taisteluiden jälkeen kiinalaiset ja korealaiset joukot, hampaisiin asti aseistautuneina, kukistivat vastustajansa, murskaten myytin Yhdysvaltojen armeijan voittamattomuudesta ja pakottaen hyökkääjät allekirjoittamaan aseleposopimuksen 27. heinäkuuta 1953”, Xi kertasi historian tapahtumia puheessaan.

Venäjän johtavan aivoriihen, Valdai-klubin, vuosikokous pidettiin aiemmin tässä kuussa koronarajoitusten vuoksi etäyhteyksiä käyttäen.

Tämän vuotiseen kokoontumiseen osallistuivat mm. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov, politiikan tutkija John Mearsheimer Chicagon yliopistosta, professori Dominic Lieven Cambridgen yliopistosta ja historioitsija Yuri Slezkine Kalifornian yliopistosta.

Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa demokratiaa kannattavat mielenosoittajat ovat kokoontuneet jo kuukausien ajan, vaatien monarkian uudistamista, pääministerin eroa ja uusia vaaleja.

Vapaat Nuoret-niminen ryhmä on ohjeistanut mielenosoittajia internetissä ja ”demokratia-aktivistit” ovat ottaneet kaduilla yhteen mellakkapoliisien kanssa.

Meillä aiheesta uutisoidaan jälleen samaan tapaan kuin monista muistakin eri maiden mielenosoituksista, eli annetaan ymmärtää, että kyseessä on varsin spontaani kansannousu, jossa tyytymättömät kansalaiset vaativat hallituksen eroa ja uudistuksia maan poliittiseen järjestelmään.

Suomen valta(vale)media vaikenee muista taustatekijöistä, mutta Thaimaassa asuvan geopolitiikan tuntijan anonyymi blogi, Land Destroyer Report, tietää kertoa, että nykyisiä mielenosoituksia tukee ja rahoittaa jälleen kerran amerikkalainen CIA:n peiteorganisaatio NED, National Endowment for Democracy.

Mistä on sitten kyse? Thaimaata epävakautetaan, koska maa on Washingtonin harmiksi ryhtynyt liian läheiseen yhteistyöhön Kiinan kanssa. Vaikka mielenosoituksia markkinoidaan ylevästi ”ihmisoikeustaisteluna”, Yhdysvaltojen tukema oppositio ja maanpaossa olevat thaitakapirut ovat Land Destroyer Reportin mukaan itse Thaimaan historian pahimpia ihmisoikeuksien polkijoita.

Boliviassa tapahtuu jälleen. Sunnuntaiset presidentinvaalit on voittamassa sosialistipuolueen ehdokas Luis Arce, joka on saanut jo vaalien ensimmäisellä kierroksella noin 53 prosenttia äänistä.

Bolivian entinen presidentti, lännen inhoama vasemmistonationalisti Evo Morales syrjäytettiin vallasta Yhdysvaltojen tuella viime vuoden marraskuussa ”vaalivilppiin” vedoten. Sen jälkeen maata on johtanut länsimielinen väliaikaishallitus, keulakuvanaan alkuperäisväestöön vihamielisesti suhtautuva Jeanine Áñez.

Sunnuntaina pidetyt presidentinvaalit sujuivat rauhallisesti, vaikka eteläamerikkalaisen maan tilannetta on kuvattu läntisessä mediassa ja jopa Suomessa ”jännittyneeksi, kaoottiseksi ja räjähdysherkäksi”.

Vaalien tulos on tietyllä tapaa maan pitkäaikaisen presidentin Evo Moralesin politiikan tukijoiden voimannäyte. Morales on tällä hetkellä maanpaossa naapurimaassa Argentiinassa, mutta sosialistiliikkeen uusi kaarti on valmis astumaan Bolivian johtoon.

Uudeksi presidentiksi nouseva Arce on aiemmin toiminut Moralesin hallituksen valtiovarainministerinä. Hän on kirjoittanut useita kirjoja ja artikkeleita Bolivian talousasioista.

Moralesin valtakaudella Bolivia oli ryhtynyt tuottamaan litiumparistoja ja sähköautoja kansallisen yhtiön kanssa, jolla oli yhteyksiä Kiinaan. Boliviasta olisi voinut tämän yhteistyön myötä tulla erittäin vauras maa. Vallankaappaus lopetti tämän projektin ja väliaikaishallinnon oli tarkoitus ojentaa litiumvarannot lännen ahnaille yrityksille.

Mitä Yhdysvallat nyt tekee? Saako Tesla-firmaa johtava, aiemmalla vallankaappauksella rehvastellut Elon Musk yhä bolivialaisen litiumin haltuunsa vai jatkaako uuden presidentin hallinto yhteistyötä Kiinan kanssa? Tärkeintä olisi varmistaa, ettei tuotto litiumbisneksistä karkaa ulkomaisten tahojen haltuun, vaan parantaisi tavallisten bolivialaisten elintasoa.

Bolivia ei mene Washingtonin mielestä nyt oikeaan suuntaan, mutta maan sosialistinen virtaus on sen verran voimakas, että minkäs teet. Uusi länsijohtoinen vallankaappaus olisi ehkä liian räikeä isku kansan enemmistön tahtoa vastaan. Tulevat kuukaudet näyttävät, miten Boliviassa edetään.

Ranskalainen filosofi ja kirjailija, Nouvelle droite -liikkeen ideologina tunnetuksi tullut Alain de Benoist on kommentoinut Yhdysvaltojen tulevia presidentinvaaleja Boulevard Voltaire-verkkolehden haastattelussa.

Kiinan ulkoministeri Wang Yi on ehdottanut uuden vuoropuhelufoorumin perustamista Länsi-Aasian alueen turvallisuuspoliittisten kysymysten ratkaisemiseksi.

Keskeisin ennakkoedellytys uuden foorumin jäsenyyteen olisi vuoden 2015 ydinsopimuksen tukeminen, josta Trumpin Amerikka ensi töikseen vetäytyi.

Wang kertoi foorumista tavattuaan Iranin ulkoministeri Javad Zarifin Tengchongin kaupungissa viime lauantaina. Molemmat osapuolet vakuuttivat olevansa yhä sitoutuneita JCPOA-ydinsopimukseen (Joint Comprehensive Plan of Action), joka allekirjoitettiin Iranin ja YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden sekä EU:n välillä vuonna 2015.

”Kiina ehdottaa alueellisen monenvälisen vuoropuhelufoorumin rakentamista, johon kaikki sidosryhmät osallistuvat tasavertaisesti”, ulkoministeriön lausunnossa todetaan. Foorumin olisi tarkoitus löytää ”poliittisia ja diplomaattisia ratkaisuja Länsi-Aasian turvallisuuskysymyksiin”.

Iranin ulkoministerin mukaan neuvottelut Iranin ja Kiinan strategisesta kumppanuudesta olivat ”hedelmällisiä” ja lisäsi, että molemmat osapuolet vastustavat ”Yhdysvaltojen yksipuolisuutta”.

Ajatus uudesta yhteistyöfoorumista oli Kiinalta jälleen uusi näpäytys Yhdysvalloille, joka on tähän asti saanut toimia liiankin vapaasti Länsi-Aasian (”Lähi-idän”) alueella ilman kilpailevia valtoja.

Jo elokuisella Euroopan kiertueellaan Kiinan ulkoministeri ehdotti vastaavaa mm. ranskalaiselle kollegalleen Jean-Yves Le Drianille Pariisissa. Wang sanoi tuolloin, että osapuolten olisi ”vahvistettava koordinointia ja yhteistyötä kansainvälisissä asioissa ja turvattava kansainvälisten sopimusten – kuten Iranin ydinsopimuksen – ja monenvälisen diplomatian tärkeimmät saavutukset”.

Silkkitie-hankkeen sekä Länsi- ja Keski-Aasian taloudellisten kytkösten myötä Kiinan täytyy paneutua entistä huolellisemmin myös turvallisuuspolitiikkaan. Vaikka Peking on uudistanut asevoimiaan ja asettanut voimaan uuden terrorismilain, se ei halua toistaa Yhdysvaltojen tekemiä virheitä.

Islamistinen terrorismi ja Amerikka-johtoinen hybridisodankäynti uhkaavat myös Kiinan sisäistä turvallisuutta. Valtioetuun perustuvaa politiikkaa noudattava Kiina puuttunee ulkomaisiin kriiseihin lähinnä siellä, missä sillä on merkittäviä geopoliittisia ja taloudellisia intressejä.

Aiemmin elokuussa Yhdysvaltojen kansallisen vastavakoilu- ja turvallisuuskeskus NCSC:n johtaja William Evanina väitti, että Kiina toivoo Trumpin – joka on Pekingin mielestä ”ennalta arvaamaton” – häviävän marraskuiset presidentinvaalit.

Politiikan tutkija Rush Doshin mielestä tällainen näkemys on vain puoli totuutta ja kiinalaislähteisiin perehtyminen avaa tilanteeseen vivahteikkaamman näkymän.

Vaikka kiinalaisjohto saattaa haluta taukoa Trumpin tyylisestä aggressiivisuudesta, he uskovat myös, että hän on heikentänyt amerikkalaista valtaa ja kiihdyttänyt Yhdysvaltojen taantumaa. Juuri tämä jälkimmäinen seikka kannustaa Pekingiä haastamaan Washingtonin paitsi Aasiassa myös maailmanlaajuisesti, sanoo Doshi.

Ensi vuonna ilmestyvässä kirjassaan The Long Game: China’s Grand Strategy to Displace American Order, Kiinan politiikkaan perehtynyt tutkija Doshi valottaa, kuinka Kiinassa on jo pitkään analysoitu ja arvioitu Yhdysvaltojen valta-asemaa.

Kylmän sodan päättymisestä lähtien Kiinan suurstrategia on ankkuroitu sellaisiin käsitteisiin, kuten ”moninapaisuus” ja ”kansainvälinen voimatasapaino”. Ne ovat Doshista pohjimmiltaan kohteliaita eufemismeja Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteelliselle valtatasapainolle. Kun Kiinan käsitys amerikkalaisesta vallasta on muuttunut, myös sen strategiaa on vaihdettu.

Doshin mielestä Kiina ymmärsi Neuvostoliiton romahduksen jälkeen, että sen kylmän sodan aikainen kvasiliittolainen oli ideologisesti uhkaava, voimakas vastustaja. Kiinan johtajat, kuten Deng Xiaoping ja Jiang Zemin, päättivät, että maan kannattaisi ”salata kykynsä ja odottaa tilaisuutta” ennen Amerikan haastamista.

Kiinan ensistrategia oli tutkijan mukaan heikentää Yhdysvaltojen alueellista vaikutusvaltaa. Peking käytti asymmetrisia keinoja Yhdysvaltojen sotilaallista voimaa vastaan, kauppasopimuksia rajoittamaan Washingtonin taloudellisia pakkokeinoja, sekä jäsenyyttään alueellisissa instituutioissa estääkseen Yhdysvaltojen sääntöjen sanelemisen ja Kiinan-vastaisen koalition rakentamisen.

Toinen strateginen muutos tapahtui kaksi vuosikymmentä myöhemmin: vuoden 2008 globaali finanssikriisi vakuutti Pekingin Yhdysvaltojen heikentymisestä. Kiinan presidentti Hu Jintao uudisti Dengin aikaista strategiaa ja alkoi rakentaa alueellista järjestystään. Peking ryhtyi avoimesti vaikuttamaan omalla lähialueellaan, hyödyntäen infrastruktuurihankkeitaan sekä luoden omia kansainvälisiä instituutioitaan.

Doshin mukaan nyt on käynnissä kolmas strateginen siirtymä. Prosessi sai alkunsa neljä vuotta sitten, kun Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi ja Iso-Britanniassa äänestettiin Euroopan unionista eroamisesta. Peking havaitsi, että maailman voimakkaimmat maat olivat vetäytymässä kansainvälisestä järjestyksestä, jonka ne olivat itse pystyttäneet.

Tämän jälkeen Kiinassa uskottiin, että Trumpin aikakausi tulisi vain kiihdyttämään Amerikan taantumaa. Kiinassa ymmärrettiin, että vaikka länsimaat olivat yhä näennäisesti vallassa, niiden halu ja kyky puuttua maailman asioihin ei ollut entisellään. Entinen maailmanpoliisi Yhdysvallat vaikutti olevan siirtymässä nationalistisempaan ulkopolitiikkaan.

Kiinalaiset ulkopolitiikan tutkijat ovat havainneet, että Kiinan ja Yhdysvaltojen voimatasapaino on muuttumassa. Itä nousee samalla kun länsi on menossa mailleen. Kiinan kehitysharppaus ja maailman suuret muutokset tapahtuvat samanaikaisesti, toisiinsa vaikuttaen.

Yan Xuetong argumentoi, että ”Trump on tuhonnut Yhdysvaltojen johtaman allianssin” ja aloittanut periodin, joka tarjoaa Kiinalle ”strategisen tilaisuuden” nousta. Wu Xinbo puolestaan arvioi, että Yhdysvallat on ”henkisesti uupunut, fyysisesti heikko, eikä kykene enää kannattelemaan maailmaa”. Jin Canrong on pannut merkille, että ”maailman rakenne muuttuu yhden vallasta useamman vallaksi”. 

Tämä Yhdysvaltojen aseman muutos alkoi jo ennen koronapandemiaa, Doshi painottaa. Trumpin kauden ensimmäisenä vuonna Kiina päätti, että oli tullut aika ottaa keskeisempi paikka maailmannäyttämöllä. Doshin mukaan presidentti Xi Jinping on toistuvasti ilmaissut Pekingin haluavan ”uudistaa globaalia hallintojärjestelmää” ja tarjota ”kiinalaisia ratkaisuja” kansainvälisiin haasteisiin. 

Osana tätä globaalia käännettä, Peking on ryhtynyt haastamaan myös Yhdysvaltojen rahavaltaa digitaalisilla valuutoilla, muotoillen samaan aikaan uusiksi sekä alueellisia että maailmanlaajuisia instituutioita ja kilpaillen tietoisesti Yhdysvaltojen ja länsimaiden kanssa myös teknologian saralla.

Doshi spekuloi, että Pekingissä toivotaan Washingtonin suhtautuvan hegemonia-asemansa menettämiseen ”elegantisti ja siivosti”, mutta Kiina varautunee myös siihen, että kaatuva Yhdysvallat saattaa vielä iskeä kilpakumppaneitaan vastaan. Koronapandemia on Trumpin mielestä Kiinan syy, mutta kansainvälisesti arvioituna, rapakon takainen suurvalta ei ole onnistunut vastaamaan koronakriisin haasteisiin. 

Doshin mukaan Yhdysvaltojen heikentyminen on kasvattanut Kiinan itseluottamusta. Niinpä ei liene yksiselitteisesti selvää, että Kiina toivoisi nimenomaan Trumpin häviävän presidentinvaalit. Joka tapauksessa suurvaltapeli maiden välillä jatkunee myös marraskuun jälkeen, olipa Valkoisen talon asukkaana kuka hyvänsä.