Markku Siira eliitti, Fabio Vighi, kapitalismi, koronavirus, pandemia, talouskriisi, teknologia, totalitarismi, tulevaisuus, vasemmisto, Yleinen

Fabio Vighin punainen pilleri – Kuinka irtautua koronakapitalismista

Koronakriisi sen kuin jatkuu, eikä loppua tunnu näkyvän. Mitä meidän on seuraavaksi tehtävä, kun pelastusvuorossa olisi pääsiäisen vietto? Ehkäpä olisi vain ”aika ottaa punainen pilleri ja kohdata todellisuus”, ehdottaa Fabio Vighi, Matrix-elokuvasta tuttua analogiaa käyttäen.

”Vuoden 2020 alusta lähtien pandemiaksi naamioitu makrotaloudellinen virus on vallannut elämämme, aiheuttaen laajaa taantumaa ja alistaen kokonaisia väestöryhmiä äärimmäisille laillistetun syrjinnän muodoille”, hän kiteyttää useita koronavirusta ja talouskriisiä käsitteleviä kirjoituksia poikineen teesinsä.

Pakollisten rokotusohjelmien avulla legitimoidun ”terveyshätätilan” syvällinen funktio voidaan ymmärtää vain, jos se sijoitetaan asiaankuuluvaan makrokontekstiin, nimittäin ”tuotantotapamme lopulliseen kriisiin”, Cardiffin yliopiston professori avaa arkaa aihetta.

Syy-seuraussuhde, joka on syytä pitää mielessä, on Vighin ajatuksenjuoksun mukaan seuraava: talousromahduksen vuoksi kehitettiin pandemiasimulaatio, jonka varjolla toteutettiin autoritaarinen offensiivi ja demokraattisten yhteiskuntien hallittu purkaminen.

Jos – tai pikemminkin kun – tämä paradigman muutos todella toteutuu, se huipentuu ”totalitaariseen, implosiivisen kapitalismin malliin, joka on ehkä vielä ohuesti naamioitu demokratiaksi, mutta jolla on oikeus puuttua globaaleihin hätätilanteisiin irvokkaan suhteettomasti todelliseen uhkaan nähden”.

Kuten ”koronarokotteen” indoktrinaatiokampanjat ja ”rokotevastaisille” varattu syntipukin rooli osoittavat, massapropagandan totalitaarinen potentiaali on käytännössä rajaton. ”Ensimmäistä kertaa historiassa toimimattomasta hoidosta syytetään niitä, jotka eivät sitä käytä”, Vighi hämmästelee.

Italialaisakateemikko toistaa johtopäätöksiään, joiden mukaan ”tämän päivän ideologinen väkivalta on reaktio uhkaavaan sosioekonomiseen romahdukseen, jonka kaltaista ei ole koskaan aiemmin koettu”.

Ensimmäinen järkytys oli vuoden 2007 luottokriisi ja sitä seurannut globaali taantuma. Tuolloin rahoitusalan pelastaminen johti Euroopan velkakriisiin (2010-11), joka teki määrällisestä elvytyksestä (englanniksi quantitative easing, QE) ”kaiken rahapolitiikan äidin”.

Keskuspankkikabaali on luonut ”ultrafinalisoituneen kapitalistisen kasautumisen järjestelmän, joka on riippuvainen varallisuuskuplien luomisesta”. Niiden volatiliteetti nousi uudelleen esiin vuoden 2019 syyskuun puolivälissä, Wall Streetin niin sanottujen repomarkkinoiden (takaisinostosopimusten) likviditeettiloukun myötä.

Tämä puolestaan raivasi tien valitulle harhautukselle eli ”virukselle” ja ”koronakapitalismin” kieroutuneelle logiikalle, joka mahdollisti samalla sen, että raharikkaiden ylin prosentti kasvatti varallisuuttaan ennätysvauhtia, kaikkien muiden kustannuksella.

Vighi on toistuvasti kirjoittanut siitä, kuinka ”vastatoimet lähestyvälle romahdukselle suunniteltiin etukäteen”. Viralliset asiakirjat osoittavat, että finanssiherrat tiesivät liiankin hyvin, että vuoden 2008 jälkeinen rahan määrän keinotekoinen kasvu oli käymässä hallitsemattomaksi.

”Siksi on perusteltua olettaa, että sen sijaan, että eliitti olisi ottanut riskin äkillisestä ja katastrofaalisesta romahduksesta, se valitsi onnettomuuden hallinnan ja ikään kuin soitti ambulanssin etukäteen”, Vighi vertaa.

Tästä perspektiivistä tarkasteltuna, nyt maailmalla jylläävä ”omikronmuunnos” on jälleen yksi ”taloudellisen vipuvaikutuksen väline”, jonka tehtävänä on ”hillitä inflaatiopiikkiä lyhyellä aikavälillä, koska uudistetut pelkokampanjat heikentävät kulutusta ja estävät rahoitussektorille pumpattua valtavaa rahamäärää kiertämästä todellisena kysyntänä taloudessa”.

Näin keskuspankit voivat jatkaa rahan painamista ja ylläpitää rahoitusmarkkinoita, jotka ovat täynnä ”myrkyllisiä omaisuuseriä, zombiyrityksiä ja hirvittäviä julkisia velkakirjoja”. Toisin ilmaistuna, keskuspankit suoltavat rahoitusjärjestelmään digitaalista rahaa torjuakseen huomattavat koronnostot.

Yhtäältä rahan tulostimen on siis pysyttävä päällä rahoitusmarkkinoiden paisuttamiseksi ja toisaalta reaalimaailman hintainflaatiota on ”hallittava varovasti, jotta vältettäisiin sosiaalinen kaaos”.

Mutta koska kapitalismissa mikään ei ole ilmaista, tämä mieletön velkaantuminen tarkoittaa väistämättä lisää köyhyyttä ja sääntelyä (lähes) kaikille. ”Samalla myös keskiluokka velkaantuu hampaisiin asti, epätoivoisessa yrityksessään säilyttää asemansa”, Vighi lisää.

Virusvariantteja käytetään ”hallitsemaan epookinomaista siirtymää”, joka näyttää yhä enemmän ”kapitalismin uusfeodaaliselta versiolta”. Pandemian surrealistinen pitkittyminen kertoo meille, että ”kokonaiset yhteiskunnat ovat panttivankeja tuottaakseen fiktiivistä arvoa rahoitusalalle, jossa vain taivas näyttää olevan rajana”.

Toisin sanoen, ”inflaatio on hyödyllinen keino hallita autoritaarista siirtymää kohti kaksitasoista globaalia yhteiskuntaa, jossa hyvin harvat hallitsevat rahan tarjontaa, kun taas useimmat alistetaan köyhyyden, valvonnan ja pelon avulla”. Tässä on pähkinänkuoressa koko nykykapitalismin rikollinen kehityskaari.

”Kun älykkyyttämme vastaan on hyökätty armottomasti kahden vuoden ajan, jopa virallisen narratiivin uskollisimpien puolustajien pitäisi löytää rohkeutta myöntää, että koronavirus on koordinoitu vastaus yhä hallitsemattomampaan järjestelmän romahdukseen”, Vighi ottaa kantaa.

Jos sama kyyninen peli jatkuu, alati nousujohteisten markkinoiden hintana ovat ”loputtomat virusvariantit, neljännesvuosittainen rokotusohjelma, mediaterrorin aalto toisensa jälkeen ja koko joukko kafkamaisia hätäsäännöksiä”, joiden tarkoituksena on:

”1) Pitää rahapainokone käynnissä samalla kun reaalitaloutta painetaan alas, 2) totuttaa meidät alistumaan väitettyyn ylivoimaiseen esteeseen ja 3) harhauttaa meidät pois siitä, mitä tapahtuu finanssi-Olympoksella, jossa pelataan todellista, kohtalomme ratkaisevaa peliä.”

Deflatorisen tehtävänsä lisäksi virusvariantit ovat myös ideologisesti aggressiivisia: ne luovat ihanteellisen maaperän yhteiskunnallisen kiristyksen jatkamiselle. Jos kaikki menee pääomapiirien suunnitelmien mukaan, ”suurin osa ihmiskunnasta alistetaan rahaorjuuteen, jonka hyväntekijämme esittävät ainoana ratkaisuna suureen devalvaatioon, jota he eivät enää pysty naamioimaan”, Vighi arvioi.

Tämän vuoksi kansalaisia totutellaan nyt elämään pelossa ja heidät pakotetaan sisäistämään ”uusi normaali” täydellisen epävarmuuden, joukkopaniikin ja kaaoksen tilana. Nykyisessä vaiheessa ei saa edes keskustella poikkeusolojen taloudellisista syistä, vaan kaikki huomio kiinnitetään viruksen ”entistä tarttuvampaan muunnokseen”.

”Sosialidemokraattisen kapitalismin aikakausi on lopullisesti ohi”, yliopistomies katsoo. Liberaalissa kontekstissa ei voi enää olla riittävää reaalikasvua maailmamme kapitalistisen uusintamisen kannalta. Tämä johtuu sisäsyntyisestä ja objektiivisesta syystä, joka on seurausta tuotantotavan historiallisesta kehityksestä.

1970-luvulta lähtien pääoma on itse vähitellen – kilpailun sanelemana – murskannut arvoa tuottavan työn, tieteen ja teknologian kanssa tekemänsä liiton seurauksena. Vighin mielestä tämä on ”itse aiheutettu haitta, jota hätäkapitalismin toimihenkilöt kieltäytyvät sitkeästi kohtaamasta”.

Toistaiseksi lopputulemaa lykätään autoritaarisin keinoin. Hypnotisoimalla massat ”armottomilla annoksilla virusfobiaa ja asettamalla heidät kotiarestiin odottamaan ihmeseerumia” (joka osoittautui ihmeelliseksi lähinnä voittoja takovan lääketeollisuuden kannalta), ”poliittiset hallitsijamme antoivat finanssieliitin ohjaamina keskuspankeille mahdollisuuden täydentää finanssisektoria samalla, kun ne pitivät kurissa inflaatiohirviötä”.

Vighistä kansalaisten olisi syytä valmistautua dystooppiseen tulevaisuuteen ”rakentamalla autonomisia verkostoja ja yhteisöjä, jotka eivät ole riippuvaisia hajoavasta – ja tästä syystä yhä väkivaltaisemmasta – sosiaalisen uusintamisen mallista”. Politiikka on nyt täysin alistettu taloudelliselle dogmalle ja siksi se on vailla mitään vapauttavaa vaikutusta.

Vighin mukaan myös ”poliittinen vasemmisto on nielaissut sinisen pillerin” ja kuten italialainen kommunistifilosofi ja autonomistisen perinteen aktivisti Franco Berardi tiivistää tylysti, se tarjoaa vain vääriä näkymiä:

”Kolmenkymmenen vuoden ajan vasemmisto on ollut äärikapitalistisen hyökkäyksen tärkein poliittinen väline. Jokainen, joka asettaa toivonsa vasemmistoon, on imbesilli, joka ansaitsee tulla petetyksi, koska pettäminen on ainoa toiminta, jonka vasemmisto pystyy suorittamaan pätevästi.”

Koronakapinalliseksi radikalisoitunut Vighi julistaa, että ihmisten tulisi ”vapauttaa itsensä, ainakin henkisesti, tästä kahlitsevasta alistumisesta pseudopandemialle, jota tukee yritysten omistama tieteellisyys, joka on nyt noussut maailmanlaajuisen uskonnon asemaan”.

Kiihtyvän teknologisen automaation aikakaudella kuoleva maailma voi pitää itsensä hengissä vain muuttumalla totalitaristiseksi. ”Jos haluamme välttää tulevan yhteiskunnallisen barbarian tsunamin, meidän on pian määriteltävä työn, yhteisön ja yhteiskunnallisen vaurauden välinen suhde uudelleen sen kapitalistisen merkityksen ulkopuolelle”, Vighi kiirehtii.

”Tätä varten meidän on otettava kolmas pilleri, joka on kuitenkin saatavilla vasta sen jälkeen, kun olemme järjestäneet mielekästä kansalaisvastarintaa hätäkapitalismin legitimoimaa sosioekonomista tyranniaa vastaan”, hän esittää lopuksi.

Markku Siira autoritarismi, demokratia, globalisaatio, kapitalismi, politiikka, teknofeodalismi, totalitarismi, tulevaisuus, vihreä siirtymä, Yleinen

Lumedemokratiasta teknofeodalismiin

”Valitamme itsevaltaisuudesta Latinalaisessa Amerikassa, Lähi-idässä, Afrikassa, Venäjällä ja Kiinassa, mutta jätämme suurelta osin huomiotta hienovaraisemman autoritaarisen suuntauksen lännessä”, kirjoittaa Joel Kotkin.

On kuitenkin turha odottaa karkean tehokasta diktatuuria George Orwellin teoksen 1984 tyyliin. Länsimaiset yhteiskunnat saattavat pysyä nimellisesti demokraattisina, mutta kansalaisia hallitsee ”teknokraattinen luokka, jolla on suuremmat valvontavaltuudet, kuin mitä jopa kaikkein uteliaimmilla diktatuureilla on”, tutkija väittää.

Uusi itsevaltius nousee armottomasta taloudellisesta keskittämisestä. Viisi vuotta sitten noin neljäsataa miljardööriä omisti jopa puolet maailman varallisuudesta. Nykyään vain sata miljardööriä omistaa tämän osuuden. Kehitysapuun keskittyvä avustusjärjestö Oxfam vähentää omistavan luokan pääluvun vain kahteenkymmeneen kuuteen ihmiseen.

Ennen koronapandemiaa julkaistun OECD:n raportin mukaan lähes kaikkialla muiden kuin rikkaiden osuus kansallisvarallisuudesta on pienentynyt. Tämä suuntaus on nähtävissä jopa Ruotsin ja Saksan kaltaisissa sosiaalidemokratioissa.

Kuten konservatiivinen taloustieteilijä John Michaelson vuonna 2018 asian ilmaisi, Yhdysvalloissa viime vuosikymmenen taloudellinen perintö on ”yritysten liiallinen keskittyminen, massiivinen varallisuuden siirto ylimmälle yhdelle prosentille keskiluokasta”.

Tämä prosessi on kehittynyt sekä aineellisessa että digitaalisessa taloudessa, Kotkin muistuttaa. ”Isossa-Britanniassa, jossa maan hinnat ovat nousseet dramaattisesti viime vuosikymmenen aikana, alle yksi prosentti väestöstä omistaa puolet kaikesta maasta.”

Koko Euroopan mantereella valtaosa maatalousmaasta on joutunut ”pienen yritysomistajakaartin ja megarikkaiden omistajien” käsiin. ”Amerikassa Bill Gates omistaa eniten viljelysmaata, yli 200 000 hehtaaria, ja Ted Turnerilla ja John Malonella on hallussaan yli kahden miljoonan hehtaarin suuruisia kartanoita, jotka ovat kumpikin suurempia kuin useat osavaltiot.”

Kotkin on perillä siitä, että myös digitaalitaloutta hallitsee vastaavasti pieni joukko jättiläisyrityksiä. ”Näillä hallitsijoilla on yhdessä jopa 90 prosentin valta kriittisillä markkinoilla, kuten tietokoneiden peruskäyttöjärjestelmissä, sosiaalisessa mediassa, verkkohakumainonnassa ja kirjojen myynnissä.”

Tekno-oligarkia ei enää tyydy vain laitteiston hallintaan, vaan se ostaa yhä useammin vanhoja lehtitaloja ja ”kuratoi” uutiset makunsa mukaan. Se hallitsee yhä enenevässä määrin myös valtavirran viihdettä: MGM:n myynti Amazonille on vain tuorein esimerkki sen viestintävälineiden valloituksesta ja vakiinnuttamisesta.

Keskiajan barbaariruhtinaiden tapaan uudet oligarkit ovat pystyneet valtaamaan läänityksensä heikkojen keskushallintojen vähäisellä vastarinnalla. ”Pandemia” on kiihdyttänyt tätä prosessia; sen aiheuttamat sulkutilat ja liikkumisrajoitukset osoittautuivat tuottoisiksi suurille teknologiayrityksille, joiden voitot kaksinkertaistuivat tuona aikana.

Asiantuntijat varoittavat nyt, että suurin osa pienyrityksistä voi joutua lopettamaan toimintansa kokonaan tai siirtymään osaksi suuryritysten franchising -ketjuja. Tämä on kapitalismin ”nollauksen” ja ”suuren uudelleenkäynnistyksen” tuotosta; meneillään on historian suurin varainsiirto-ohjelma, mutta sitä eivät monetkaan yrittäjät näytä ymmärtävän.

Kotkin on huomannut, että myös ilmastonmuutospolitiikka ruokkii lännen vallanpitäjien itsevaltiutta. Kun tekno-oligarkit ja rahoituslaitosten edustajat toteuttavat Davosissa kokoontuvan Maailman talousfoorumin visiota, he pakottavat ihmiset lopettamaan fossiilisten polttoaineiden käytön.

Superrikkaat yritykset ja keinottelijat voivat tehdä valtavia investointeja ”vihreään talouteen”, mikä mahdollistuu verohelpotusten, lainojen ja valtion yksiköille taattujen myyntien avulla. Tämä ”vihreä huijaus” on BlackRockin ja muiden varainsiirtoyhtiöiden viimeisin voitontavoittelun malli, jota markkinoidaan ”eettisenä sijoittamisena”.

Keski- ja työväenluokan kannalta ”suuri uudelleenkäynnistys” voi kuitenkin osoittautua vähemmän lupaavaksi – ellei jopa katastrofaaliseksi, Kotkin pelkää. Kuten Deutsche Bank Researchin vanhempi ekonomisti Eric Heymann on todennut, useimmille ihmisille nopea ”vihreä” siirtymä merkitsee ”huomattavaa hyvinvoinnin ja työpaikkojen menetystä”. ”Ekodiktatuurin” tarpeestakin taloustieteilijä jo kirjoittaa varoittavasti.

Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen tähtäävä tietoinen degrowth-politiikka edellyttää, että suurin osa ihmisistä joutuu luopumaan autoista, matkustamaan paljon vähemmän ja asumaan pienissä asunnoissa. Täytäntöönpano on myös väistämättä tungettelevaa: nyt puhutaan jo perheiden ”hiilibudjeteista”.

Kun tähän pakkovihreyteen lisätään valvontateknologia, päädymme johonkin, joka muistuttaa Kiinan sosiaalista luottoluokitusjärjestelmää, jossa oikeus vapaaseen liikkumiseen edellyttää hallituksen hyväksyntää. Sitä ei kaikille kansalaisille heru, ellei omaa tarvittavaa määrää kuuliaisuuspisteitä.

Asumis- ja muiden kustannusten noustessa pilviin luokkarajat ovat koventumassa. Uudessa maailmanjärjestyksessä häämöttää pysyvä vuokraorjuus ja täydellinen riippuvuus valtiosta. Koska luottamus instituutioihin on korona-aikana entisestään rapautunut, yhä useammat nuoret uskovat, ettei kova työnteko kannata.

Kotkin katsookin, että ”muutamien instituutioiden hallitsemassa maailmassa nykyisestä keikka- ja pätkätyöntekijöiden prekariaatista ja niistä, jotka ovat jääneet kokonaan pois työelämästä, voi tulla taloudellisesti vähemmän hyödyllinen versio Marxin proletariaatista: pysyvä alaluokka, joka vaatii aggressiivista, lähes sotilaallista valvontaa”.

Korona-aika rajoituksineen on kiihdyttänyt toimihenkilöiden siirtymistä etätyöhön ja automatisoitujen ratkaisujen kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti. Tulevaisuus, joka on vähemmän riippuvainen ihmistyövoimasta, nostaa teknologiaoligarkit korkeimmalle istuimelle, jota Lenin kutsui ”talouden komentokorkeudeksi”.

Rahavalta ei voi kuitenkaan hallita aivan yksin. Finanssivaltiaat tarvitsevatkin uskollisen ”käännynnäisluokan, joka voi oikeuttaa hallitsijansa ja lievittää alempien luokkien ahdistuneita sieluja”. Poliitikot tulevat ensimmäisenä mieleen, mutta yhteiskunnan pyörittämisessä tarvitaan muitakin eliitin kätyreitä.

Keskiajalla katolinen kirkko hoiti tätä tehtävää, sillä se oikeutti feodaalijärjestyksen pohjimmiltaan jumalallisen tahdon ilmentymänä. Nykyinen versio tästä koostuu Kotkinin mielestä ”ylemmän byrokratian, akateemisen maailman, sekä kulttuuri- ja mediateollisuuden edustajista”.

”Digitaalinen eliitti voitelee itseään ja saa voitelua muilta eliittitovereiltaan liike-elämässä ja mediassa. Suuryritysten hyvin koulutetut johtajat ja pätevät papiston edustajat ovat luonnostaan kiinnostuneita ajatuksesta, että yhteiskuntaa hallitsevat ammattiasiantuntijat, joilla on ’valistuneet’ arvot – eli ihmiset, jotka ovat hyvin paljon heidän kaltaisiaan.”

”Vastatakseen omaan olemassaolokriisiinsä, suuri osa tiedotusvälineistä tukee maailmanlaajuisen teknokratian luomista”, Kotkin selittää. Uutistoimistoille sopii pönkittää valveutunutta ”woke-kapitalismia”, joka esiintyy tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolustajana, mutta pitää sensuurilla ja poliittisen korrektiuden vaatimuksillaan rahvaan kurissa.

Oligarkien omistama media, maksetut poliitikot ja ylikansalliset instituutiot tyrkyttävät massoille erilaisia säästötoimia ja hiilijalanjäljen seuraamista, mutta vauraimmat elävät itse kuin keskiaikaiset ylimykset, viettäen ylenpalttisia häitä ja rakentaen kartanoita.

Silti tämä eliitti varautuu myös alaluokan mahdollisen ”talonpoikaiskapinan” varalta. Tähän kuuluu yksityisten turvamiesten käyttäminen, bunkkereiden rakentaminen ja syrjäisten piilopaikkojen etsiminen Yhdysvalloista tai ulkomailta, erityisesti syrjäisestä ja tiukasti valvotusta Uudesta-Seelannista.

Mikä on oligarkkien ja heidän liittolaistensa loppupeli? Massojen liikkuvuus taloushierarkiassa ylöspäin ei tule kysymykseen; kaikista ei haluta tehdä hyvin toimeentulevia. Teknologiatoimittaja Gregory Ferenstein on haastatellut 147 digitaalisen yrityksen perustajaa ja tehnyt johtopäätöksensä:

”Yhä suuremman osan taloudellisesta vauraudesta tuottaa pienempi osa erittäin lahjakkaita tai omaperäisiä ihmisiä. Kaikki muut elävät jonkinlaisen osa-aikaisen yrittäjän keikkatyön ja valtiontuen yhdistelmän varassa.”

Piilaakson arvion mukaan suuri osa ihmisistä voi tulevaisuudessa elää virtuaalielämää Facebookin metaversumin tai Googlen ”immersiivisen tilan” tuettuina kuluttajina. Tämä kuulostaa siltä, että ihmisten halutaan istuvan yhä enemmän neljän seinän sisällä, aivan kuten koronakaranteenissa tai vankilassa.

Syntyvään järjestykseen ollaan selvästi pettyneitä jo alkuvaiheessa, Kotkin otaksuu. Maailmanlaajuinen luottamus instituutioihin, erityisesti tiedotusvälineisiin ja suuriin teknologiayrityksiin, on laskenut alhaiselle tasolle. Myös taloudellinen ja geopoliittinen epävarmuus on kasvussa. Meille tyrkytetään vihreää taloutta, johon meillä ei ole teknologiaa, tai edes varaa.

Kun automatisointi hävittää perinteisiä työaloja, oligarkit ja heidän liittolaisensa uudessa papistossa haluavat määrätä ”universaalin perustulon, jotta talonpojat eivät kapinoisi”. Tämäkin voi tuottaa vastarintaa, sillä kaikki eivät halua elää ”tuetussa riippuvuudessa, jonka tekee siedettäväksi vain Rooman leivän ja sirkushuvien digitaalinen vastine”.

Kaikki viimemainittu voi olla todellisuutta nopeammin kuin uskommekaan. Tekno-oligarkit ovat luomassa jotakin samankaltaista, mitä varhainen globalisti ja transhumanisti Aldous Huxley kutsui Brave New World Revisited -teoksessaan ”tieteelliseksi kastijärjestelmäksi”.

Huxley kirjoitti vuonna 1958, että ”ei ole mitään hyvää syytä”, että ”läpikotaisin tieteellistä diktatuuria pitäisi koskaan kaataa”. Se ehdollistaa alamaisensa kohdusta lähtien niin, että he ”kasvavat rakastamaan orjuuttaan” eivätkä ”koskaan haaveile vallankumouksesta”.

Tällainen despotia ylläpitää ”tiukkaa sosiaalista järjestystä ja tarjoaa riittävästi ajanvietettä huumeiden, seksin ja videoiden avulla” pitääkseen kansalaisten ”keinotekoisesti kavennetut mielet työllistettyinä ja tyydytettyinä”.

”Hallituksen ja suurten oligopolististen yritysten yhdistyminen ja teknologisesti tehostettu yksityisten tietojen kerääminen antavat uusille itsevaltiaille mahdollisuuden valvoa elämäämme tavalla, jota Mao, Stalin tai Hitler olisivat kadehtineet”, Kotkin arvioi tulevaisuudennäkymiä.

Markku Siira dystopia, eliitti, fasismi, kapitalismi, Kiina, koronavirus, Länsi, maailmanjärjestys, oligarkia, politiikka, sosialismi, suuri uudelleenkäynnistys, talous, teknologia, totalitarismi, tulevaisuus, Yleinen

Lännen ylivallasta kiinalaiseen dystopiaan?

Viime vuosina on kirjoitettu paljon Kiinan noususta maailmanvallaksi Yhdysvaltojen ohitse. Kiina on kyennyt poistamaan absoluuttisen köyhyyden ja vaikuttamaan maailmanpolitiikan ja talouden suuntaviivoihin. Kaikenlaiset länsimaisen hegemonian kriitikot – minä mukaan lukien – ovat pitäneet tätä myönteisenä kehityksenä.

Sittemmin olen tullut toisiin ajatuksiin. Kuten olen kysynyt aiemmin täällä sekä sosiaalisessa mediassa, mitä merkitystä tällä maailmanpoliittisella ja taloudellisella muutoksella on, jos Kiina, kuten kollektiivinen länsikin, toimii kansainvälisen riistoeliitin – Rothschildien ja Rockefellerien – kumppanina?

Tämä näyttää olevan epämukava kysymys sekä lännen ja kehittyvien maiden ”anti-imperialisteille”, kuin myös lännen ylivaltaa yhä puolustaville ”atlantisteille”. Molemmissa leireissä riittää myös Kiinan mallin mukaisten tiukkojen koronarajoitusten puolustajia.

Talouspiirien ja Kiinan yhteydet eivät ole omaa keksintöäni. Wall Streetin pankkiiriliikkeet JP Morganista Goldman Sachsiin ovat kilvan pyrkineet Kiinan markkinoille. Jo kauan ennen Richard Nixonin hallinnon diplomaattisuhteita, vanhan polven rahavalta sukuineen ja liiketoimineen on ollut läsnä Pekingissä, Shanghaissa ja Hongkongissa.

Kun Kiinasta tulee Yhdysvaltojen korvaaja ylikansallisen rahavallan tarpeisiin, muuttuuko mikään oleellisesti paremmaksi? Talouden ja yhteiskuntien ”suuren resetoinnin” valossa globaali tulevaisuus näyttää synkältä. Tavalliset ihmiset joutuvat elämään QR-kooditettua, digitaalisesti valvottua elämää biofasistisissa turvallisuusvaltioissa.

Ennen koronakriisiä, käytin muiden politiikan seuraajien tavoin valtavasti aikaa ja energiaa geopoliittisen ”suuren pelin” analysoimiselle. Tuolloin tuntui vielä, että ”puolensa” pystyi valitsemaan ja niinpä kiistelin muiden mukana arvostamieni ”Euraasian valtojen” ja lännen välistä kilpailua seuraten. Vielä viime aikoinakin olen yrittänyt inspiroitua geopolitiikasta, mutta turhaan.

Enää puoltaan ei tarvitse valita, sillä sitä ei nimittäin ole. Kaikki valtiot ovat mukana globalistien kyynisessä pelissä muovata valepandemian varjolla ”uuden normaalin” totalitaristinen biovalta, joka ”neljännen teollisen vallankumouksen” edistyessä, mullistaa yhteiskuntaelämän, politiikan ja talousjärjestelmän kaikkialla. Valtaklikit eri maissa, suuryhtiöissä ja pankkimaailmassa, pyrkivät vain parantamaan omia asemiaan.

Kansalaisilta ei missään vaiheessa kysytä mielipidettä tässä muutoksessa, vaan poliitikkojen, asiantuntijoiden ja massamedian avustuksella, ihmiset on saatu ensin hysterian partaalle hengitystieinfektiota liioittelemalla ja väsytetty poikkeusoloilla. Valuvikaisten rokotteiden ja lääketieteellisesti perusteettomien koronapassien myötä on luotu uudella tavalla syrjivä kahden kerroksen yhteiskunta.

Polarisaatiota on Suomessakin kasvatettu jaottelemalla ihmiset kansalaisvelvollisuutensa tunteviin ”kunnon ihmisiin”, jotka ovat antaneet piikittää itsensä koronatautia vastaan ja toisen luokan kansalaisiksi alennettuihin ”rokotevastaisiin”, joiden arkielämää voidaan lääketieteen nimissä vaikeuttaa vaikka kuinka paljon.

Tässä tilanteessa Kiinan tai jonkin muun suurvallan johtoasemalla ei ole enää merkitystä: globalistit jäävät joka tapauksessa voiton puolelle. En odota innolla kaiken aikaa rakentuvan, transhumanistiseen eetokseen pohjautuvan, bioteknologisen valvontayhteiskunnan dystooppista todellisuutta, kutsuttiinpa tätä autoritaarisen paradigman huipentumaa sitten kapitalismiksi, sosialismiksi, tai joksikin muuksi.

Markku Siira Australia, autoritarismi, ihmisoikeudet, Kiina, koronavirus, Länsi, poliisivaltio, suuri uudelleenkäynnistys, totalitarismi, tulevaisuus, Yleinen

Australia globaalin koronadiktatuurin koekenttänä

”Australian hallituksen reaktio koronavirukseen on herättänyt kauhua länsimaissa”, kirjoittaa saarivaltiossa asuva saksalainen toimittaja, analyytikko ja esseisti Nicolas Hausdorf. Tosin valtamedia on pitänyt aiheen pimennossa, eivätkä ihmisoikeusaktivistitkaan ole puuttuneet maan tilanteeseen.

Joukkomielenosoitukset, joilla protestoitiin maailman pisintä sulkutilaa vastaan – Melbournessa, Victorian osavaltion pääkaupungissa, työväenpuolueen pääministerin Daniel Andrewsin aikana – kriminalisoitiin, mikä johti rumaan poliisiväkivaltaan.

Sosiaalisessa mediassa maailmalle levisi videoita poliiseista, jotka vangitsivat raskaana olevia naisia mielenosoituksiin yllyttämisestä, pippurisumuttivat ja pahoinpitelivät ikäihmisiä, kuristivat nuoria naisia, koska he eivät käyttäneet kasvomaskeja ja ampuivat kumiluodeilla rauhallisesti vetäytyviä mielenosoittajia.

Australian pohjoisalueella ja Länsi-Australian osavaltiossa koronarokotteesta kieltäytyville on määrätty ankaria sakkoja, Hausdorf selittää. Viikkoja kestäneiden satojentuhansien ihmisten mielenosoitusten jälkeen Victoria hyväksyi hiljattain pandemialain, joka antaa hallitukselle valtuudet määrätä rangaistussakkoja maskittomille ja vankilatuomioita yrittäjille, jotka eivät noudata vaadittuja ”terveysmääräyksiä”.

Saksalaiskirjoittajan mielestä on vielä tätäkin pahaenteisempää, että Australian osavaltiot ovat rakentaneet keskitysleirejä muistuttavia joukkokaranteenitiloja. Viimeaikaisissa tapauksissa negatiivisen testituloksen saaneita henkilöitä on pidetty vankeina vastoin tahtoaan ja leireille on suljettu myös kansalaisia, jotka eivät ole noudattaneet terveysmääräyksiä.

Australian hallitus väittää edelleen, että paljon suurempi katastrofi olisi iskenyt maahan, ellei sen ankaraa politiikkaa olisi toteutettu. Viranomaiset ovat puolustautuneet vetoamalla hyperbolisiin ennusteisiin pahimmista mahdollisista koronaskenaarioista. Kuten nyt jo hyvin tiedetään, tämä paisuteltu ”pandemia” ei ole mikään musta surma.

Hausdorf katsoo aivan oikein, ettei Australiaa pitäisi tarkastella erillään muista läntisistä valtioista, vaan se pitäisi nähdä ”laajemman länsimaisen poliittisen vallankumouksen eturintamana, jossa teknokraattinen konvergenssihallinto on asettunut liberaalien oikeuksien perinteitä vastaan”.

Nämä oikeudet, joista myös Euroopan unionissa huudellaan silloin, kun ajetaan federalistien omia intressejä, ovat nyt jääneet enemmän tai vähemmän virallisen julkisen keskustelun varjoon, ja niistä on tullut yhä useampien raa’an poliittisen reaktion haastavien mielenosoittajien normatiivisia vaatimuksia.

Australian poliittinen konteksti on kuitenkin myös muilla tavoin erityinen. Runsaiden luonnonvarojensa ansiosta maa ei ole kärsinyt taloudellisesta taantumasta viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana, mikä erottaa sen muiden länsimaiden kehityskulusta, joihin taantuma ja finanssikriisi ovat vaikuttaneet voimakkaasti.

Maasta on tullut näennäisesti menestyksekäs ”valtamerellisen kolmannen tien” edustaja, jossa hallintotapa on jossain Singaporen lain ja järjestyksen sekä länsimaisen individualismin ja angloeurooppalaisten oikeudellisten ja poliittisten perinteiden välimaastossa.

Hausdorfille Australia on erottunut ”useimpia eurooppalaisia valtioita korkeammalla elintasolla ja hyvin hoidetuilla ja turvallisilla sisäkaupungeilla”, mikä on ennen korona-aikaa ollut ”silmiinpistävä vastakohta Lontoon ja Pariisin kaltaisille pääkaupungeille, joissa rikollisuus, kodittomuus ja maahanmuuttajien ghetot ovat lisääntyneet erityisesti vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen”.

Australialaisen keskiluokan ”naiivin provinssihenkinen politiikkakäsitys, jossa odotetaan, että politiikka ratkaistaan vaaliuurnilla”, on nyt kuitenkin kohdannut ”globaalin hallinnan todellisuuden, jossa keskitytään geostrategisiin ja teknis-taloudellisiin välttämättömyyksiin”.

Globaalit vallanpitäjät ovat varanneet Australialle alisteisen roolin, koska se on ”liian pieni ja teknologisesti, teollisesti ja sotilaallisesti riippuvainen omatakseen omaa painoarvoa kansainvälisellä näyttämöllä”. Erityisesti viime vuosikymmenen aikana Australian perinteisten ”viiden silmän” tiedustelukumppaneiden ja Kiinan nopeasti kasvavan poliittisen vaikutusvallan välille on kehittynyt syvä ristiriita.

Kiina on jo pitkään ollut Australian merkittävin kauppakumppani, joka hyödyntää voimakkaasti kengurumaan valtavia luonnonvaroja, kasvattaen samalla tulovirtoja maahanmuuton, matkailun ja koulutuksen saroilla. Ennen vuotta 2020 erityisesti Australian sisäkaupunkeihin alkoi virrata hyvin toimeentulevia kiinalaisopiskelijoita, jotka tukivat kasvavaa vähittäiskauppa-, kiinteistö- ja luksussektoria.

Pandemian aiheuttamat sulkutilat ja kansainvälisten suhteiden päivittäminen ovat jyrkästi muuttaneet maiden välisiä suhteita. Kiinaa on ärsyttänyt se, että Australia vaati ”kansainvälistä” tutkimusta koronapandemian alkuperästä: tämä on Australian ulko- ja turvallisuuspolitiikan yksiselitteinen käänne takaisin perinteisten angloamerikkalaisten kumppaniensa suuntaan.

Kiina piti Australian äskettäistä ilmoitusta AUKUS-sopimuksesta ja ydinkäyttöisten sukellusveneiden hankkimisesta – mikä on tähän asti ollut vain YK:n turvallisuusneuvoston ydinasevaltojen ja Intian etuoikeus – myös merkkinä angloallianssin aggressiivisuudesta ja reagoi siihen sen mukaisesti.

Tästä näkökulmasta katsottuna ei ole ihme, että Australia sai roolinsa koekenttänä globaalissa pandemiapoliittisessa vallankumouksessa, jossa yksilön, yhteisön ja valtion välinen suhde piirretään uudelleen länsimaissa ja mallia otetaan angloamerikkalaisten ykköskilpailijasta, Kiinasta.

Australian ominaispiirteet, kuten pieni englanninkielinen väestö, ovat luoneet sille roolin testialustana, jossa teknologioita voidaan kokeilla ”vaarantamatta [….] mainetta ydinmarkkinoilla”. Maassa nyt käytössä olevat ankarat toimenpiteet otetaan todennäköisesti käyttöön myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa, Hausdorf arvioi.

Näihin toimenpiteisiin on liitetty Australian oikeusjärjestelmän lähes täydellinen tuhoaminen. Huolimatta maan verrattain liberaalista tapaoikeuteen (engl. common law) pohjautuvasta perustuslaista, australialaiset tuomioistuimet ovat nyt todenneet, että koronarajoituksia voidaan toteuttaa ilman valvontaa, koska Australiassa ei ole kansalaisten perusoikeuksia turvaavaa Bill of Rights -lakia.

Esimerkkeinä perusoikeuksien polkemisesta, rokotekriittinen asianajaja Nathan Buckley on väliaikaisesti pidätetty virantoimituksesta ja Lyndall Dean, Australian vaikutusvaltaisen Fair Work Commissionin, ”reilun työn komission”, rokotevelvoitteita vastustava varapuheenjohtaja, on määrätty rajoitettuun virantoimitukseen.

Tällaiset rangaistustoimet osoittavat, miten horjuva ”oikeusvaltio” Australiasta on tullut. Lisäksi mahdollisesti kiistanalaiset ja laittomat sakot voidaan nyt yksipuolisesti nostaa pankkitileiltä: tämä on saksalaisanalyytikosta ”selvä askel kohti sosiaalisen luottoluokituksen ja digitaalisen valuutan järjestelmää, jonka avulla hallitukset voivat suoraan valvoa yksityistä varallisuutta ja takavarikoida varoja”.

Vaikka Australian toimenpiteet tulkitaan helposti paikallisen ja omalaatuisen ylilyönnin tulokseksi, geopoliittinen näkökulma ja koronatoimenpiteiden maailmanlaajuinen synkronoitu käyttöönotto viittaavat siihen, että ne ovat enemmänkin järjestelmällisiä ja tuskin pelkästään hallitusten itsensä keksimiä.

Niin sanotun omikronmuunnoksen ihmeellisestä ilmestymisestä lähtien on käynyt selväksi, että Australian kaltaisia toimenpiteitä aiotaan toteuttaa myös pohjoisella pallonpuoliskolla. Itävalta ja Saksa ovat jo ilmoittaneet tulevista pakkorokotuksista ja ankarista sakkojärjestelmistä. Vastaavanlaisia suunnitelmia laadittaneen jo muissakin Euroopan unionin maissa.

Hausdorfin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että ”länsimainen eliitti on tehnyt päätöksensä”. Lyhyen välivaiheen ajan Donald Trump hidasti ”Yhdysvaltojen imperialistista hanketta” ja elvytti presidentti Andrew Jacksonin politiikan perinnettä, mutta nyt valmistaudutaan jälleen ”globaaliin teknokraattiseen lähentymiseen”.

Koronakuristusote ja Maailman talousfoorumin kuuluttama ”suuri uudelleenkäynnistys” on tulkittava ”uudeksi liikekannallepanoksi, jonka tavoitteena on poistaa kaikki oikeudelliset ja kulttuuriset pidäkkeet, jotka estävät neljännen teollisen vallankumouksen, joka on julistettu uudeksi taloudelliseksi supersykliksi digitaalisen ja geneettisen teknologian risteyskohdassa”.

Ensimmäisen teollisen vallankumouksen tapaan neljäs teollinen vallankumous merkitsee yhteisomaisuuden purkamisen nopeuttamista. Kun aiemmin valtio anasti itselleen vain maan, resurssit ja työvoiman, tällä kertaa valtion ja teollisuuden yhteenliittymä aikoo pakkolunastaa jopa yksittäiset ihmiskehot.

”Tavoitteena on luoda kulttuurinen, oikeudellinen ja logistinen ennakkotapaus teollis- ja tekijänoikeussuojatun, suurelta osin testaamattoman biotekniikan ruiskuttamiselle kansalaisten kehoihin, samalla kun poliittiseen ja oikeudelliseen suojeluun ei enää turvauduta”, Hausdorf väittää. Pääomalle hyödyttömäksi käyneitä ”ylijäämäväestöjä” käytetään vakuutena ”uuden biopoliittisen järjestelmän rakentamisessa, joka tähtää elämän täydelliseen hallintaan”.

Samaan aikaan ”uudet infrastruktuurit kaksinkertaistuvat sota-ajan talouden infrastruktuureiksi, joissa korostuvat tehostettu biovalvonta, sotilassensuuri, uudelleenmuotoillut toimitusketjut, väkijoukkojen hallinta ja keskitysleirit”. Tässä yhteydessä Australia paljastaa strategisen merkityksensä, kun otetaan huomioon viimeaikaiset kiivaat keskustelut Kiinan kanssa Taiwanin asemasta.

Koronakriisi on Hausdorfista ”osa laajempaa länsimaisen mielikuvituksen kriisiä geopolitiikan ja ekologian risteyskohdassa, jossa väestö muuttuu tarpeettomaksi ja teknisen hallinnan alaiseksi”.

Viime kädessä väestömassoilla ja myös hallinnoijien välittäjänä toimivalla luokalla ei ole mitään voitettavaa, mutta paljon menetettävää. Nyt toteutumassa oleva autoritaarinen paradigma on ”sellaisen eliitin suunnittelema, joka pitää itseään jo erillisenä lajina ja se, mitä me nyt käymme läpi, on 1900-luvun älymystön artikuloiman instrumentalistisen ajattelun huipentuma”.

”Olemassaolo on silvottu globaalin teknologisen kehystämisen olemuksettomaksi massaksi. Tämän kompleksin nykyinen hysteerinen signalointi ja kiihtyvä julmuus osoittavat kuitenkin sen otteen antropologiset rajat. Kasvava joukkovastarinta globaalia koronadiktatuuria vastaan on merkki sen tulevasta tuhosta”, Hausdorf uskoo.

Kykeneekö jo miltei kaiken omistava, hybristisesti käyttäytyvä etuoikeutettujen luokka misantrooppisine ideoineen käsittämään minkä radikaalin kansalaisten heräämisprosessin he ovat toimillaan aloittaneet? Vai jatkaako enemmistö edelleen ”lähes normaalia elämäänsä” syvässä koronahypnoosissa, kunnes täysdigitalisoitu maailmanvankila on valmis?

Markku Siira eliitti, kapitalismi, koronavirus, narratiivi, pankit, toisinajattelu, totalitarismi, tulevaisuus, Yleinen

Pankkiirien tulevaisuususkoa koronadystopian keskellä

Amerikkalainen investointipankki JP Morgan ennustaa talouskatsauksessaan, että ”koronapandemia loppuu ja maailmantalous elpyy täysin vuonna 2022”. Onko tämä pörssipuhetta, jotta sijoittajat eivät hermostuisi?

JP Morganin päästrategi ja varatutkimusjohtaja Marko Kolanovic sanoo, että vuosi 2022 on ”maailmanlaajuisen toipumisen, pandemian päättymisen sekä normaaliin, ennen koronapandemiaa olleeseen talous- ja markkinatilanteeseen paluun vuosi”.

Pandemiaprojektin ”akuuttivaiheen” päättymisestä ovat toki aiemmin vihjailleet jo Bill Gates ja muutkin ”simulaation” keskiössä olleet tahot, kuten Rockefeller -säätiö.

Olen aiemminkin esittänyt, että koronapandemia luotiin peitteeksi taustalla jo alkaneelle talouskriisille. Suuri yleisö uskoo, että asia on päinvastoin ja talouden ongelmat johtuvat koronaviruksen aiheuttamista poikkeusoloista, mutta näin on toki toimittu ennenkin.

Jokainen voi internetin välityksellä perehtyä asiaan itse, mutta sanonpa vain, että IT-kuplan romahduksen aikoihin levisi SARS -1 ihmisiä hillitsemään ja vuoden 2008 pankkikriisin aikoihin iski influenssa N1H1. Ebolakin nousi otsikoihin sopivasti taantuman aikoihin.

Inflaatio kuitenkin jatkuu sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa, joten onko tämä JP Morganin talouskatsaus vain toiveajattelua tai harhautusta? Esimerkiksi Yhdysvalloissa keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell ei senaatin kuultavana ollessaan enää käyttänyt inflaatiosta ilmaisua ”tilapäinen”, vaan kuvaili tilannetta ”turhauttavaksi”, mikä kuvannee jotain.

Inflaatiovauhti saattaa kiihtyä vielä niin tuntuvasti, että pandemian varjolla toteutetut rahapoliittiset liikkeet paljastuvat – tosin sitten saattaa olla jo liian myöhäistä. Eletään kuin 1900-luvun alkua: koronauutisoinnin lisäksi valtamedia pelottelee Euroopassa vallitsevalla ”sodan uhalla”, kun lännen ja Venäjän ongelmat kärjistyvät.

Samaan aikaan valmistellaan siirtymää uuteen, digitaaliseen maailmanjärjestykseen. Pandemiasimulaation jälkeen on toteutettu useampikin kansainvälinen harjoitus, jossa kyberisku kohdistuu pankkijärjestelmään, mikä pakottaa valtiot reagoimaan uhkaan jälleen uusilla tavoilla.

”Vanhaan normaaliin” tuskin ollaan enää palaamassa, mutta koronapiikkinsä kuuliaisesti ottava kunnon kansalainen, joka luottaa Ylen antiin ja ajankohtaisohjelmien asiantuntijavieraiden lausuntoihin, ajattelee, että tämä kaikki on vain sattumaa. Piikkien ja koronapassin ansiosta hän voi sentään elää ”liki normaalia elämää”.

”Omikronmuunnoksen” myötä yritetään lietsoa vielä pelkoa ihmisiin ja löytää oikeutus uusille älyttömille rajoituksille, joita suomalaismasokistien ”koronakuningatar”, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ajaa.

Samat ihmiset, jotka vielä joskus, suvaitsevaisuuttaan ja moraalista ylemmyyttään esitellen, ihmettelivät ääneen, miten ”ennen” mentiin niin helposti mukaan totalitarismin massapsykoosiin, vaativat nyt itse pakkorokotuksia ja toisinajattelun kriminalisointia, rahavallan ajamaa digitaalista orjuutta ja biofasismia puoltaen.

Tällä välin vain kuuden prosentin rokotekattavuuden Afrikassa, kukaan ei panikoi koronavarianttien suhteen. Ehkä sikäläisestä asenteesta kannattaisi ottaa mallia?

Kaiken kaikkiaan on myönnettävä, että koronaglobalistit ovat toteuttaneet aika onnistuneen projektin. He ovat samanaikaisesti romuttaneet täysin monien ihmisten elinkeinon, mutta myös jäljellä olleen, vähäisenkin luottamuksen poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja uskonnollisiin instituutioihin.

Käykö henkisesti uuvutetuille kansalaisille, niin kuin hiljalleen keitetylle sammakolle, joka kuolee kiehuvaan veteen, kykenemättä pelastamaan itseään? Toisaalta, jos on kestänyt viime vuodet murtumatta pelon lietsonnan, painostuksen, uhkailun ja kiristyksen keskellä, voi kestää melkein mitä vain.

Markku Siira biopolitiikka, koronapassi, koronavirus, rokotteet, suuri uudelleenkäynnistys, totalitarismi, tulevaisuus, Venäjä, Yleinen

Koronatyranniaa Venäjällä

Moskovassa asuva amerikkalainen Riley Waggaman keskittyy Venäjän koronatilanteen, rajoitustoimien ja rokotusohjelman kriittiseen tarkasteluun. Venäjän valtionmediallekin joskus kirjoittaneen blogistin tuore kuvaus Venäjän ”koronakaaoksesta” on julkaistu Brownstone-instituutin verkkosivulla.

Waggaman siteeraa venäläistä sosiaalidemokraattia Mihail Deljaginia, joka sanoo hiljattain lähettämässään videoviestissä suorat sanat: ”Valtio puhuu nyt niin härskisti kansalle. Näin he puhuvat miehitettyjen alueiden väestölle, joka ei jostain syystä ymmärrä olevansa miehitetty.”

Deljagin on arvostellut Venäjän kaikkivoipaisuuden harhassa eläviä lääkäreitä, teknokraatteja ja poliitikkoja, mutta kuinka ollakaan, hänen provokatiivinen analyysinsa on sittemmin poistettu myös YouTubesta.

Deljaginin mukaan valtakunnallisen digitaalisen ”terveyspassin” hyväksyminen – jonka odotetaan tapahtuvan lähiviikkoina – siirtäisi Venäjän ulkoisen hallinnan pohjimmiltaan ylikansallisen lääketeollisuuden ja teknologiajättiyhtiöiden haltuun.

Todellisuudessa tällainen ”vallankaappaus” on jo lähes toteutunut ja se on tehty täydessä yhteisymmärryksessä Venäjän poliittisen eliitin kanssa, Waggaman väittää. Kaikki Venäjän federaation 85 liittovaltiosubjektia ovat antaneet asetuksia, joiden myötä kansalaisen rokotusstatus vaikuttaa myös työsuhteisiin.

Joillakin alueilla jopa vaaditaan, että kaikkien valtion, kuntien ja yksityisten organisaatioiden on varmistettava, että sata prosenttia työntekijöistä on täysin rokotettu, tai että heillä on vapautus rokotteesta lääketieteellisistä syistä.

Kansanterveydellinen apartheid elää ja voi hyvin siis myös Venäjällä. Passinkäyttö ja rokotuksiin liittyvä byrokraattinen sadismi ilmenee eri tavoin myös paikallistasolla.

Esimerkiksi Novgorodin alueen kuvernööri ilmoitti hiljattain, että lapsilta, joiden vanhemmat eivät ole ottaneet rokotetta, kielletään osallistuminen koulun jälkeisiin iltapäiväkerhoihin ja muihin koulun ulkopuolisiin aktiviteetteihin.

Venäjän koronareagoinnissa tapahtui käännekohta kesäkuun puolivälissä, kun maan ensimmäinen pakollinen rokotuspolitiikka otettiin käyttöön Moskovassa. Viranomaiset olivat tuolloin yhä turhautuneempia siihen, ettei paikallisväestö ollut innostunut Venäjän lippulaivarokotteesta, terveysministeriön Gamaleya-keskuksen kehittämästä Sputnik V -rokotteesta.

Venäläiset ovat vastustaneet rokotekiristystä, rajoitustoimia sekä venäläistä ”koronapassia”, josta puhutaan maassa vain julkisissa palveluissa esitettävänä ”QR-koodina”. Kuten lännessä, myös Venäjällä viranomaiset hokevat, että ”rokotukset ovat ainoa tapa voittaa koronavirus”.

Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö ihmiset olisi sairastuneet vakavasti, Waggaman tarkentaa. Moskovassa oli kesäkuussa ja heinäkuun alussa huolestuttava piikki koronavirukseen liitettyjen sairaalahoitojen määrässä.

Mutta kuten kaupungin oma terveysvirasto hiljaa myönsi, vuodeosastojen käyttöasteen nousu johtuikin suurelta osin sairaalainfektioista – muista syistä sairaalahoitoon joutuneista potilaista, jotka myöhemmin saivat positiivisen testituloksen koronaviruksesta.

Itse asiassa Moskovan tunnetuinta koronaosastoa kuvattiin aikoinaan ”sairaalasta tarttuvien superinfektioiden pesäkkeeksi”. Kommunarka-sairaalan ”punaista vyöhykettä” valvova Denis Protsenko myönsi jo syksyllä 2020, että valtava määrä ”koronakuolemia” johtui todellisuudessa ”sairaalainfektioista johtuvasta verenmyrkytyksestä”.

Näin siis kansalaisia johdetaan harhaan myös itänaapurissa. Itse asiassa venäläisiä pidetään pimennossa koronavirukseen liittyvien tietojen osalta, jotka auttaisivat arvioimaan terveyskriisin vakavuutta (tai vaarattomuutta). Waggamanin mukaan Moskovasta ei löydy edes kunnollisia koronatilastoja ja rokotteiden haittavaikutusten osalta avoimuus on vieläkin vähäisempää.

Venäjän hallitus suunnittelee tiettävästi ”rokotusten aktiivisiin vastustajiin” kohdistuvia toimia, kohtuuttomia sakkoja ja jopa vankilatuomioita. Viranomaistoimilla uhataan erityisesti lääkäreitä ja lääketieteen ammattilaisia, jotka ovat profiloituneet ”rokotevastaisina”. Ylipäänsä ”koronakriittisyyttä” ryhdytään varmasti pian vertaamaan kotimaiseen terrorismiin ja vieraan vallan agenttitoimintaan.

Myöskään venäläinen koronarokote Sputnik V ei ehkä kestä lähempää tarkastelua. Sen on väitetty olevan turvallinen, ”perinteinen” rokote, verrattuna lännen geeni-injektioihin. Kuitenkin jos tutkitaan Gamaleya-keskuksen influenssarokotteen patenttihakemusta vuodelta 2012 (joka löytyy myös Sputnik V:n virallisilta verkkosivuilta), Sputnik V:ssä nyt käytettävää teknologiaa kutsutaan avoimesti ”geneettiseksi rokotteeksi”.

Lokakuussa Gamaleya aloitti myös yhteisen tutkimuksen läntisen jättiyhtiö Pfizerin kanssa. Kremlin ja lääketeollisuuden kumppanuuden tavoitteena on luoda ”menestyksekäs” Sputnikin ja Comirnatyn sekoite. Eräs Sputnik V:n kehittäjistä on väittänyt, että venäläisen rokotteen yhdistäminen Pfizerin mRNA-teknologiaan toisi ”selviä etuja”.

Venäjäkin näyttää etenevän kohti biofasismia ja teknototalitarismia. Miksi maan johto on omaksunut tällaisia kyseenalaisia, yhteiskuntaa mullistavia koronatoimenpiteitä lähes samassa tahdissa niin sanottujen länsimaisten kilpailijoidensa kanssa?

Vastaus bioturvallisuustyranniaan löytynee vallanpitäjien meneillään olevasta ”suuresta uudelleenkäynnistyksestä”: yhteiskuntien ja talousjärjestelmän radikaalista digitalisoinnista, jota ajetaan maaliin globaalilla tasolla.

Markku Siira eliitti, globalismi, Kiina, koronavirus, Länsi, maailmanjärjestys, politiikka, suuri uudelleenkäynnistys, totalitarismi, tulevaisuus, Yhdysvallat, Yleinen

Kiina, koronavirus ja globalistit

Kun Kiina osoitti kykynsä nousta suurvallaksi Yhdysvaltojen rinnalle, ryhdyin seuraamaan maan politiikkaa. Ajattelin tuolloin, noin nelisen vuotta sitten, että Kiina saattaisi pystyä haastamaan rappeutuneen lännen liberaalin järjestyksen, joka oli vuosikaudet yrittänyt ”levittää demokratiaa” maailman eri kolkkiin, siinä samalla hallituksia kaataen ja luonnonvarat ryöstäen.

Kiinan kansallismielisyys vaikutti alkuun tervehenkiseltä, eivätkä edes Karl Marxin kuvat kiinalaisten politiikan pyhättöjen seinillä haitanneet, kun kävi selväksi, että käytännön tasolla kansantasavalta edisti kansallista sosialismia ja valtiojohtoista markkinataloutta, lännen oligarkkien keinottelukapitalismin ja kulttuureja mädättävän uusvasemmistolaisuuden sijaan.

Pekingistä tuli Lontoon, Washingtonin ja Brysselin inhokki, koska se ei suostunut muuttumaan Japaniksi tai Etelä-Koreaksi: lännelle alisteiseksi vasallivaltioksi, joka ei saisi koskaan ylittää innovaatioissaan tai taloudenpidossaan lännen valtakeskuksia ja haastaa niiden etuoikeutettua asemaa. Tällaisia näkemyksiä alkoivat esittää myös Kiinan poliittiset ajattelijat.

Niin alkoi hybridisota Kiinaa vastaan – tai toki se oli ollut käynnissä jo hyvän aikaa, mutta nyt sen pystyi havaitsemaan jopa tavallinen politiikan seuraaja, koska uutisointi kääntyi räikeän syytteleväksi ja negatiiviseksi. Kiinan johto pyrki esiintymään yhä sovittelevana julkisuudessa, mutta lännen edesottamuksia kommentoitiin jo suorasukaisemmin, minkä johdosta lännen media alkoi kutsua kiinalaisdiplomaatteja ”susisotureiksi”.

Presidentti Xi Jinping vieraili lännen globalistien konferensseissa, puhuen sujuvaa ”YK-kieltä” kestävästä kehityksestä, ilmastoasioista ja globalisaation ihanuudesta. Samalla kuitenkin Kiinassa suitsittiin länsivaikutteita ja maata luotsattiin patrioottisen sosialismin lipun alla kohti ”kiinalaista unelmaa”, joka täyttyisi siihen mennessä, kun kommunistisen puolueen johtama kansantasavalta täyttäisi sata vuotta.

Kiinassa ryhdyttiin myös kritisoimaan näkyvämmin länsijohtoista kansainvälistä järjestystä. Sen väitettiin olevan autenttisen kansainvälisen oikeuden vastainen kyhäelmä, ”amerikkalainen versio viidakon laista”, jonka varjolla länsi komentelee, kiusaa ja alistaa muita, ”demokratiaan” vedoten. Lausunnoissaan virallinen Kiina osoitti saaneensa tarpeekseen lännen tekopyhästä ihmisoikeusjargonista ja sanelupolitiikasta.

Miten Kiinan nousun voisi pysäyttää, mietittiin lännen ulko- ja turvallisuuspoliittisissa ajatushautomoissa kuumeisesti. Monitasoinen hybridisota oli käynnissä, mutta tämä erilaisten iskujen sarja ei ollut vielä tuottanut tulosta. Hongkongin epävakauttaminenkaan ei onnistunut. Jotkut sijoittajat ja talousasiantuntijat lännessä arvelivat jo tuolloin – tai viimeistään korona-aikana – että Amerikan jälkeiseen maailmanjärjestykseen siirryttäisiin ennen pitkää Kiinan johdolla.

Vyö ja tie -kehityshankkeensa ja perustamansa Aasian infrastruktuuri-investointipankin kautta Kiina on luonut omia instituutioitaan toisen maailmansodan jälkeen pystytetyn länsijohtoisen järjestyksen rinnalle. Myös strategisia yhteistyösopimuksia on solmittu lännen pakotteiden alla olevien Venäjän, Iranin ja muiden valtioiden kanssa.

Läntisissä analyyseissä tämä kaikki viittaa siihen, että Kiina pyrkii luomaan itselleen mieluisen maailmanjärjestyksen ja näin syrjäyttämään länsivaltojen hegemonian. Shanghain yhteistyöjärjestön puitteissa aloitettu vastarinta saattaa vielä mullistaa geopoliittisen kartan ja luoda pohjan ainakin näennäisesti monenväliselle järjestykselle.

Koska länttä hallitseva eliitti ei halunnut menettää taloudellista ja poliittista valtaansa Kiinalle, heidän täytyi selviytyäkseen ottaa mallia Pekingistä. Tosin erään villin teorian mukaan jopa kommunistinen Kiina on vain ylikansallisen rahavallan luomus, josta on täysin tietoisesti kaavailtu kuiviin imetyn lännen syrjäyttäjää.

Oli, miten oli, lännen vallanpitäjille autoritaarinen ”aasialainen tulevaisuus” tuntuu sopivan oikein hyvin. Järjestelmämuutos etenee kaikkialla ja vauhti vain kiihtyy. Digitalisaatio, työn ja palveluiden uudelleen organisointi ja ”vihreä siirtymä” palvelevat kaikki ”neljännen teollisen vallankumouksen” aktualisointia globaalilla tasolla. Ei ole epäilystäkään, etteivätkö eilisen suurkapitalistit olisi mukana myös huomisen järjestyksessä.

Muutoksen keskiössä on myös kiivastakin keskustelua herättänyt sosiaalinen luottoluokitusjärjestelmä. Sellainen otettiin käyttöön Kiinassa jo vuonna 2014 ja siitä tuli kaikille pakollinen viime vuonna. Jokainen Kiinan kansalainen on ”luottoluokiteltu” ja varustettu ”digitaalisella identiteetillä”. Kansalaiset on ”pisteytetty” sen mukaan, miten hyvin he noudattavat yhteiskuntansa sääntöjä ja normeja.

Pisteytysjärjestelmä kuulostaa synkältä tieteisfiktiolta, mutta on valitettavasti täyttä totta. Vastaavia teknohankkeita, jotka mahdollistavat ihmisten arvottamisen ja ympärivuorokautisen valvonnan, on viritteillä myös Venäjällä ja länsimaissa.

Kiinan nousujohteinen matka maailmanmaineeseen sai kolauksen, kun Wuhanin kaupungissa todettiin alkaneeksi virusepidemia joulukuussa 2019. Kiinassa oli aiemminkin ollut vastaavia epidemioita, kuten SARS, jota esiintyi vuosina 2002-2003.

Aluksi luultiin, että uusi infektio tulisi rajoittumaan vain Kiinaan tai Aasian maihin. Lännessä hekumoitiin jo ajatuksella, että virus voisi aiheuttaa maan talouden ja lännelle epämieluisan Xi Jinpingin hallinnon kaatumisen. Tuolloin kirjoitettiin avoimesti jopa Kiinan ”Tšernobyl-hetkestä”.

Wuhanissa koronaviruspandemiaan vastattiin heti äärimmäisen tiukoilla rajoituksilla. Tästä huolimatta virus levisi muuallekin maailmaan ja globaali poikkeustila sai alkunsa. Pikku hiljaa koko maailma joutui ”koronapsykoosiin”, ihmisten vaatiessa lisää liikkumisrajoituksia ja rokotteita. Poliitikot, talouspiirit ja kansainväliset instituutiot hyödynsivät tukalaa tilannetta parhaansa mukaan.

On yhä epäselvää, oliko kyseessä luonnollisen tartuntataudin puhkeaminen, Kiinaa vastaan suunnattu bioase, laboratoriovuoto, vai pelkkä valepandemia talouskriisin peittämiseksi. Joka tapauksessa maailma on ollut oudossa tilassa jo pidemmän aikaa, lääketeollisuuden, suuryritysten ja miljardöörien varallisuuden vain kasvaessa poikkeusoloissa.

Radikaaleimmissa arvioissa mitään uutta koronavirusta ei edes ole, vaan kyseessä on entisten flunssavirusten uudelleenmarkkinointi ja hyväksikäyttö. Jatkuva mediahypetys, pelon lietsonta ja ihmisiin iskostettu epäily terveydentilastaan ovat hoitaneet lopun. Olen kirjoittanut aiheesta epidemian alusta asti, monia eri näkökulmia esille tuoden, yhtenä esimerkkinä ”koronakooste” viime vuodelta.

Kiinan mallin mukainen reagointi koronavirukseen levisi nopeasti myös länsimaihin: Italiasta ja Australiasta on tullut hälyttäviä ääriesimerkkejä. Aivan yhtä tiukkaa linjaa ei ole Suomessa vielä toteutettu, mutta monissa EU-maissa rajoitukset ovat olleet kovia ja ylilyöntejä on esiintynyt. Nyt Brysselissä kaavaillaan jopa pakkorokotuksia, vaikka on käynyt selväksi, että tarjolla olevat ”lääkkeet” saattavat olla oletettua virustautia pahempia pitkän aikavälin haittavaikutuksineen.

Suhtautuminen Kiinaan on korona-aikana muuttunut entistä nuivemmaksi ainakin länsimaissa. Tämä voi olla merkki onnistuneesta psykologisesta operaatiosta, jolla muovataan massojen mielialoja jotain tarkoitusta varten. Toiset taas väittävät, että koronavirus on Kiinan oma ase länttä vastaan: näin saatiin romahdutettua länsimaiden taloudet, luotua otollinen maaperä Kiinan maailmanvalloitukselle ja uudelle, autoritaariselle ajalle.

Poliittiset analyytikot jättävät valtiokeskeisistä arvioistaan yleensä pois ylikansalliset pääomapiirit ja heidän pitkäaikaiset suunnitelmansa ”uudesta maailmanjärjestyksestä”, jotka on saatu valtamediassa leimattua salaliittoteoreetikkojen kuvitelmiksi. Kuitenkin on selvää, että kaikki hallinnot ovat kuin yhteisestä sopimuksesta sitoutuneet korona-aikana terveystotalitarismiin. Ketkä oikein vetelevät naruista?

Tuskin on aivan sattumaa sekään, että Yhdysvalloissa järjestettiin lokakuussa 2019 strateginen harjoitus globaaliin ”zoonoosipandemiaan” reagointia varten. Koronakriisin puhjettua joulukuussa, lännen talousvaikuttajat, poliitikot ja intellektuellit alkoivat kilvan puhua ”uudesta normaalista” sekä ”suuresta uudelleenkäynnistyksestä”, yhteiskuntien ja talousjärjestelmän perustavanlaatuisesta uudistamisesta, joka voitaisiin nyt pandemian poikkeusoloissa toteuttaa.

Kävi Yhdysvaltojen ja Kiinan kamppailussa miten hyvänsä, siirtymä länsikeskeisestä maailmasta johonkin uuteen on selvästi meneillään. Häämöttipä tulevaisuudessa lännen globalistien ajama teknokratia tai ”kiinalainen vuosisata”, koronavilkut, rokotteet ja terveyspassit ovat omalla tavallaan pohjustaneet tietä tulevaisuuden valvontayhteiskunnille.

Samaa arveluttavaa geenimanipulointia on tarjolla nyt niin idässä kuin lännessä. Jos ”globalisaatio kiinalaisilla ominaispiirteillä” tai lännen teknokraattien transhumaani valta tarkoittaa loputonta pakollisten rokotusten sarjaa, alituista kasvomaskien käyttöä, sekä QR-koodein ja luottoluokituksin rajoitettua arkea, se ei kuulosta vanhaa maailmanjärjestystä paremmalta.

Olipa koronavirus totta tai keksittyä, virallinen narratiivi on täynnä aukkoja ja epäjohdonmukaisuuksia, eikä rokotteista selvästikään ole hyötyä. Mistä löytyy pilliin puhaltaja, joka paljastaisi kaiken? Milloin tämä masentava koronakonsensus ja segregaatiodystopia alkaa toden teolla rakoilla? Joutuvatko idän ja lännen eliitit Pekingissä, Moskovassa, Lontoossa, Washingtonissa, Brysselissä ja muualla koskaan tilille teoistaan?

Markku Siira Bloggaaminen, EU, geopolitiikka, globalisaatio, itä, kapitalismi, Kiina, koronavirus, Länsi, politiikka, Suomi, totalitarismi, tulevaisuus, ulkopolitiikka, Venäjä, Yhdysvallat, Yleinen

Korona-ajan pimeä poliittinen tila

Ennen koronaa – ja myös sen aikana – kirjoitin satoja artikkeleita Kiinasta, Venäjästä ja muistakin valloista, analysoiden geopolitiikkaa ja muuttuvaa maailmanjärjestystä ”euraasialaisesta perspektiivistä”.

Tuolloin minua haukuttiin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kiihkoilevien ”atlantistien” toimesta ”disinformaatikoksi”, ”Kiina-mieliseksi”, ”putinistiksi” ja vaikka miksi. Maailmanpolitiikan eläviä realiteetteja ei tunnustettu, vaan haluttiin pysytellä nostalgisissa sfääreissä cowboy-bootsit jalassa.

Joillekin tahoille ikävin uutinen oli se, että kiinalainen uutistoimisto Xinhua julkaisi näkökantojani Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan liittyen (katso Linkkejä-välilehdestä, jos kiinnostaa). Suomessahan kaikkien tulisi olla kritiikittömästi Lännen™ puolella, sen lumedemokratian oletettuja vihollisia vastaan.

Myös omissa blogikirjoituksissani olen pyrkinyt tuomaan esiin vaihtoehtoista, länsikriittistä perspektiiviä. Toistuvana teemana kirjoituksissani on esiintynyt huomio siitä, että toisen maailmansodan jälkeen rakennettu liberaali järjestys on vaihtumassa uuteen.

Poliittisten päättäjien, viranomaisten ja finanssieliitin koronakonsensus on osoittanut, millaiseen suuntaan maailma on menossa ”neljännen teollisen vallankumouksen” siivittämänä. Globalisaatio joka tapauksessa jatkuu, tapahtui se sitten Kiinan, Yhdysvaltojen, tai Davosin klikin johdolla.

Tämän takia ”politiikan ja maailman tilan” kommentointi on muuttunut viime vuosina entistä haastavammaksi. Minua ei enää aivan entiseen tapaan kiinnosta Kiinan, Venäjän ja muiden lännen geopoliittisten kilpailijoiden tekemiset, jos ei myöskään Suomen ja EU:n poliittinen loiskiehunta.

Korona-aikana kuitenkin samat ”länsimieliset” natottajat, Kiinan ja Venäjän kovat kriitikot, ovat kummasti alkaneet ihannoida kiinalaistyyppistä valvontaa, digitalisaatiota ja vaatia pakkorokotuksia ja rokotepassia, kun taas itse olen ryhtynyt jyrkästi (ja ajoittain sarkastisesti) kritisoimaan tällaista ”kehitystä”.

Näyttää siis siltä, että viranomaissuosituksiin ja valtamedian valheisiin helposti uskoville suomalaisille kelpaakin teknokraattien ja talousvaikuttajien ”kommunistinen kapitalismi”, kunhan se vain on kuorrutettu angloamerikkalaisella jargonilla kiinalaisten kirjoitusmerkkien sijaan.

Eurokraattien arvopohjakin on federalistisessa unionissa paljastanut todellisen illiberaalin luontonsa kasvomaskin alta, kun Ursula von der Leyenin suulla jäsenmaita ”suositellaan” harkitsemaan kansalaistensa pakkorokottamista. Tässä asiassa häntä tukevat niin Brysselin hännystelijämaat kuin häirikötkin.

Fasismi nousee taas Euroopassa, mutta nyt se astuu esiin Maailman talousfoorumin valitsemien naispoliitikkojen johdolla. Uusi totalitarismi esiintyy myös lääkärintakissa, biolääketieteellistä turvallisuusvaltiota ajaen. Uusi vainojen aika on koittanut, mutta jostakin syystä se on hyväksyttävää jopa ”antifasistien” mielestä.

Yhden prosentin globaali kapitalistiluokka myhäilee seuratessaan tätä alati etenevää spektaakkelia toimistohuoneistaan ja kartanoistaan. Suuri ihmiskoe, lääketeollisuuden voittokierre, sekä talouden ja yhteiskuntien uudelleenorganisointi jatkuu, ilman sen suurempaa kollektiivista vastarintaa.

Jos haluat kuvan (lähi)tulevaisuuden dystooppisesta yhteiskunnasta, älä kuvittele, kuten George Orwell, ”saapasta tallaamassa ihmiskasvoja”. Kuvittele sen sijaan virtuaalisessa ”metaversumissa” elävä, rokotettu ja sirutettu kuluttaja, tuijottamassa näyttöruutua ja seuraamassa uneliaasti ”algoritmisesti hyväksyttyä” sisältöä, samalla synteettistä ravintoa nieleskellen.

Markku Siira hegemonia, kapitalismi, koronapassi, koronavirus, maailmanjärjestys, narratiivi, Omikron, suuri uudelleenkäynnistys, talous, teknologia, totalitarismi, tulevaisuus, VR, yhteiskunta, Yleinen

Omikron-variantti VR:n ravintolavaunussa

Pelkopornokoneisto käy jälleen ylikierroksilla. Tällä kertaa pelotteeksi on nostettu koronaviruksen eksoottinen omikron-variantti, koska Etelä-Afrikka ei osoittanut riittävää kiinnostusta tilata lisää koronarokotteita varastoihinsa vanhenemaan.

Hybridisotahan siitä syttyi ja nyt Etelä-Afrikka on boikotissa. Japani ja Israel ovat sulkeneet rajansa kaikilta ulkomaalaisilta. G7-maiden terveysministerit pitivät hätäkokouksen keskustellakseen vastatoimista. Uudesta virusmuunnoksesta on tullut jo melkoinen julkisuuden henkilö, jota käsitellään tuhansissa uutisartikkeleissa. Omikron ravisteli jo markkinoitakin, sijoittajia kauhistuttaen.

Globaalia väestöä on terrorisoitu samalla mediastrategialla jo viimeisten kahdenkymmenen kuukauden ajan. Kyseessä on vain yksi luku globaalissa luokkasodassa, jota edes piikitetyt vasemmistolaiset eivät tunnu ymmärtävän. Kerronta asettaa meidät nyt periaatteessa takaisin alkuvuoden 2020 lähtöruutuun. Uhkana on, että koko rumba alkaa taas alusta sulkutiloineen kaikkineen.

Omikron, tämä kauhea pimeän Afrikan ”hirviömuunnos”, kantaa lännen valtamedian mukaan epätavallisen paljon mutaatioita: enemmän kuin mikään muu kohuvariantti tähän mennessä! Se saattaa olla myös herkemmin tarttuva ja kykenevä kiertämään rokotteiden tarjoaman suojan. Lääkemafia hieroo jo käsiään, tulevia voittojaan laskien.

Tällä pienellä käänteellä on tarkoitus saada myytyä lisää rokotteita ja lähitulevaisuudessa myös pillereitä ja nenäsuihkeita. Odotettavissa on, että omikronia käytetään tekosyynä uusille sulkutiloille, rajoituksille ja jopa pakkorokotuksille.

Sillä ei ole väliä, että nykyisen koronakertomuksen myyntivaltti, markkinoilla vielä olevat vanhat rokotteet, saattavat olla hyödyttömiä – ne on silti otettava (ennen parasta ennen päivää) ”kaikkien suojelemiseksi”. Parempi katsoa kuin katua, on muistettava alati taustalla uhkaava ”vakava tautimuoto” ja jopa joululoman pilaava ”pitkä korona”!

Kaikki tämä ei tietenkään poissulje sitä mahdollisuutta, että kyseessä on itse asiassa ”muunnos”, jonka massarokotukset ovat aiheuttaneet. Koronarokotteet voivat laukaista joissakin ihmisissä immuunipuolustuksen ylivirittymisen, eli ADE-ilmiön. Rokotetulle voi kehittyä voimakkaampia, vakavampia oireita, kuin jos häntä ei olisi rokotettu.

Miksi tämä huijaus menee läpi ihmisille yhä uudestaan? ”Hulluutta on tehdä sama asia uudelleen ja uudelleen ja odottaa erilaisia tuloksia”, sanoi joku joskus. Luulisi, että tässä vaiheessa jo lähes kaikki ymmärtäisivät, mistä on kysymys ja alkaisivat huomautella räikeistä epäjohdonmukaisuuksista ja ristiriitaisuuksista, joiden varaan koko koronakertomus on rakennettu.

Valtamedian koneisto ammattilaisineen on toki vaikuttanut asiaan ja tehnyt kaikkensa, jotta informaatiotila täyttyy vain virallista narratiivia tukevista näkökulmista. Sosiaalisen median kaapattu keskustelu toimii myös saman viestin moninkertaistajana, kuten myös manipuloidut ja ennakkosensuroidut asiahaut hakukoneilla.

Uudelleenbrändätyn koronan markkinointi hyödyntää tehokkaasti yhteiskuntamme keskeisiä myyttejä ja toteuttaa niitä. Tiedettä ja vaivalla saavutettua edistystä uhkaavat taikausko ja itsekäs tietämättömyys. Vastuuntuntoinen ”tolkun ihminen” pääsee tämän tarinan sankariksi, kun vain rokottautuu yhä uudelleen ja käyttää orjapassia eri palveluissa.

”Jos aiot valehdella, varmista, että valhe on tarpeeksi iso”, kuuluu sanonta. Totalitaarisissa järjestelmissä historiankirjoitus onkin usein alistettu poliittisten päämäärien ajamiseen, jolloin totuus saa väistyä. Krista Kiuru puhui jo muunneltua totuutta tehohoitopaikoista ja on ilmaissut halunsa kiristää rajoituksia vielä lisää.

Suuren valheen propagandatekniikka toimii tämän päivän Suomessa aivan yhtä onnistuneesti kuin se toimi 30-luvun Saksassa. Rokottamattomat ovat tällä hetkellä ”ali-ihmisten” kategoriassa: heistä on tehty ”uuden normaalin” paarialuokka, jota odottaa ehkä ”lopullinen ratkaisu”. Australiassa aboriginaaliväestöä on jo leiritetty.

Tämä ei tule päättymään niin, että menetetyt oikeudet saadaan takaisin, kun kaikki on rokotettu moneen kertaan ja yhteiskuntia avattu ja taas kerran suljettu. Ravintoloiden (jotka nyt palvelevat vain niitä rokotettuja asiakkaita, jotka vielä viime vuonna vaativat hysteerisesti kaikkia yrittäjiä sulkemaan ovensa) jälkeen myös VR otti askeleen kaltevalla pinnalla, valtiovallan haluamaa segregaatiota lisäten: koronapassi on nyt käytössä ravintolavaunuissa kautta maan.

Kuten olen akateemikko Fabio Vighin tekstejä siteeraten selittänyt, koronavirus toimii harhautuksena kaikkien aikojen laajimmalle taloudelliselle, poliittiselle ja yhteiskunnalliselle uudelleenjärjestelylle. Tämä rakenneuudistus perustuu syvään ja pahaan resurssikriisiin, jonka ytimessä ovat muuttumattomat energiarajat, sekä maailmantalouden ja poliittisten instituutioidemme legitimiteetin horjuminen.

Järjestelmä pyrkii luonnollisesti säilyttämään itsensä ja sen valtarakenteen, jota se on suunniteltu edistämään ja uusintamaan, näissäkin olosuhteissa. Näyttivätpä yksityiskohdat miltä tahansa, kyseessä on teollisuusyhteiskunnan myöhäisvaiheen hallitun purkamisen uudelleen paketointi, jonka tarkoituksena on säilyttää luokkahierarkia ja jatkuvan kasvun periaate, hinnalla millä hyvänsä.

Kapitalismin järjestelmäkriisi olisi voinut romahduttaa maailmaa hallitsevan prosenttijengin etuoikeutetun aseman. Niinpä oli toteutettava systeemin hallittu purku-urakka, joka oli brändättävä ja markkinoitava jonakin aivan muuna, eli ”pandemiana”, joka näkymättömän vihollisen lailla vei massojen huomion muualle; ei kuitenkaan heitä yhdistäen, vaan eripuraa lisäten ja jakolinjoja syventäen. Tämäkin sopi parasiittimaisen ”eliitin” synkkiin suunnitelmiin.

Keinotekoisesti aikaansaatu ”koronakriisi” on kuitenkin hauraan ja epäonnistuneen järjestelmän shokkireaktio, kuten Johan Eddebo muistuttaa. ”Nämä ovat epätoivoisia toimia, jotka paljastavat halkeamia, jotka kulkevat tämän kauhean koneiston perustan läpi.” Saattaisiko noista halkeamista versoa vielä uutta ruohoa?

Markku Siira Andrei Fursov, autoritarismi, fasismi, globalismi, koronavirus, Maailman talousfoorumi, politiikka, rokotteet, teknokratia, teknologia, totalitarismi, transhumanismi, tulevaisuus, Venäjä, Yleinen

Historioitsijan Venäjä ja transhumaani teknoglobalismi

Venäläinen historioitsija ja yhteiskuntatieteilijä Andrei Fursov vastustaa pakkorokotuksia ja kyseenalaistaa venäläisviranomaisten koronatoimet. Hän epäilee myös globalistista teknokratiaa, jonka vaikutukset tuntuvat Venäjälläkin.

Fursovin mielestä rokotuksia puoltava tiedotuskampanja on ”epäonnistunut surkeasti” ja nyt rokotteiden ja rajoitustoimien puolestapuhujat kiroavat voimattomina ”tyhmää kansaa”, joka ei suostu lääketeollisuuden koe-eläimiksi.

Aggressiivista kieltä käyttävät myös jotkut virkamiehet, jotka lietsovat yhteiskunnallista polarisaatiota, ”vaatien pakkorokotuksia sekä rokotettujen ja rokottamattomien erottamista toisistaan”.

Samaan aikaan on saatu tietoa siitä, että esimerkiksi Moskovan alueella rokotetut henkilöt kärsivät koronavirukseen liitetyistä oireista. Miten tällainen ristiriita voidaan selittää?

Toisin sanoen, tilanne Venäjän federaatiossa ei juurikaan poikkea siitä, mitä muissa maissa tapahtuu. Päättäjät ja kansalaiset kaikkialla on ajettu kahden viime vuoden aikana ”koronapsykoosiin”.

Tilanne Venäjällä osoittaa Fursovista sen, että ”osa vallanpitäjistä kohtelee ihmisiä kuin lampaita tai karjaa, jota voidaan taluttaa eläinlääkärille ja rokottaa vastoin heidän tahtoaan”.

Fursov painottaa, ettei vastusta rokotuksia sinänsä, vaan tätä absurdia ”vapaaehtoista pakkoa”, joka rikkoo hänen mukaansa Venäjän perustuslakia, rikoslain artiklaa kansalaisten yhtäläisistä oikeuksista, sekä henkilötietolakia, johon liittyy myös lääketieteellinen salassapitovelvollisuus.

Historioitsija huomauttaa myös, ettei mikään venäläisistä rokotteista ole läpäissyt kaikkia tarvittavia testejä, eli tosiasiassa ja oikeudellisesti ne eivät ole rokotteita, vaan ainoastaan ”kokeellisia lääkkeitä”. Terveyteen liittyvät kokeet voivat olla vain vapaaehtoisia, mutta nyt niitä ajetaan eteenpäin ihmisiä mukaan houkutellen ja uhkaillen.

Fursov ei olisi yllättynyt, ”jos jonkin ajan kuluttua – sitten kun suurin osa lääketeollisuuden voitoista on saatu kerättyä – nämä kokeelliset injektiot, ainakin suurin osa niistä, mitätöitäisiin ja kiihkeimmät rokotusten puolesta kiihkoilijat joutuisivat jopa oikeuden eteen”.

Venäläisakateemikko viittaa myös vakavasti otettavien tiedemiesten näkökantaan, jonka mukaan rokotuksia ei pitäisi antaa epidemioiden aikana. Rokottaminen on pikemminkin tyypillistä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa, mutta korona-aikana kaikki vanhat säännöt on kumottu.

Koronarokotukset, QR-koodipassit ja rajoitustoimet liittyvät myös ”neljännen teollisen vallankumouksen” hankkeisiin, joita Klaus Schwabin johtama Maailman talousfoorumi on näkyvimmin ajamassa. Tämän teknovallankumouksen tutkimuskeskus perustetaan myös Venäjälle vallanpitäjien luvalla.

Fursov ei pidä Schwabin ja kumppaneiden transhumanistista tulevaisuutta mielekkäänä. Schwab on toistuvasti puhunut vallankumouksellisesta uuden – transhumanistisen – ihmisen luomisesta bioteknologisin keinoin.

”Se muistuttaa minua Sarumanin ja örkki Gothmogin hurmioitumisesta Taru sormusten herrasta -elokuvassa, jossa he julistavat, että ihmisten aikakausi on ohi ja örkkien aika on tulossa. Schwabin transhumanistinen olento on örkki”, Fursov kuvailee.

Davosin klikin ajama vanhan maailman mitätöinti, ”nollaaminen ja uudelleenkäynnistys”, sekä ”uuden normaaliuden” luominen, jossa ei ole sijaa kansallisvaltioille, niiden suvereniteetille ja perinteisille arvoille, ei puhuttele venäläishistorioitsijaa.

Pahin tulevaisuusskenaario tällä saralla pitää sisällään ”suljetun biotekno-ekofasistisen järjestelmän”. Se on yhdistelmä lääketiedettä, teknologiaa, digitalisaatiota, globalismia ja ilmasto-oppia. Fursov selventää, että hän ei käytä tässä yhteydessä ”fasismia” sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan ”metaforana absoluuttisen sorron järjestelmälle”.

Tämän järjestelmän luominen voi kestää ”neljäkymmentä tai viisikymmentä vuotta ja aiheuttaa paljon ongelmia”. Kukaan ei ole kumonnut termodynamiikan toista periaatetta: suljetut järjestelmät mätänevät, niiden entropia lisääntyy ja niissä on tuhovoimia. Miksi sitten tarvittaisiin tällaista totalitaristista järjestelmää?

Fursovilla on omat arvionsa. Hänen mielestään talousfoorumin teknokraatit ”pelkäävät kauheasti elämää ja kuolemaa osana elämää”. Klaus Schwabin kirjoista venäläisajattelijalle välittyy myös kuva ”sosiaalisesta pelosta”. Haluavatko transhumanistit paeta todellisuutta ja rajallista fyysistä olemassaoloa digitalisoituun, ”ikuiseen” epätodellisuuteen, ”metaelämään”?

Neljännen teollisen vallankumouksen hyväksyminen tarkoittaa samalla näiden tavoitteiden hyväksymistä. Venäjän johto on nyt paradoksaalisessa tilanteessa, jossa se toisaalta julistaa konservatiivisia ”perinteisiä arvoja” ja ”valtion suvereniteettia”, mutta päästää schwabilaiset lännen teknoglobalistit sisälle, päsmäröimään venäläistä järjestelmää.

Maailmalla on myös meneillään globaali omaisuuden siirto, jota ilman on mahdotonta luoda tätä uutta, jälkikapitalisista järjestelmää. Voidakseen tehdä sen, globalistien on poistettava pienet ja keskisuuret yritykset jättiyhtiöiden tieltä. Yhteiskuntien koronasulkuja käytettiin myös tähän tarkoitukseen.

”Onko kyse kognitiivisesta dissonanssista hallinnon tasolla, tyhmyydestä, vai suoranaisesta maanpetoksesta”, Fursov kysyy. ”Lenin puhui kerran hyödyllisistä idiooteista. Heidän kanssaan emme siis tarvitse vihollisia. Eivätkä vain viholliset tuhonneet Venäjää vuosina 1916-1917 ja Neuvostoliittoa vuosina 1990-1991, vaan myös hyödylliset idiootit vihollisen työkaluina”, hän muistaa.

Fursov ei kuitenkaan kiistä, etteikö Venäjäkin tarvitse digitalisaatiota ja huipputeknologiaa. ”Tarvitsemme toki, mutta sen on oltava meidän omassa hallinnassamme. Digitalisaatio itsessään, kuten koneetkin, on neutraali asia. Kysymys on siitä, mitä yhteiskunnallisia voimia ja etuja se palvelee.”

Maailman talousfoorumin näkemys digitalisaatiosta ja sen päämääristä vaikuttaa Fursovista ”epäsosiaaliselta ja ihmisvastaiselta” hankkeelta. Lisäksi se ”asettaa koko Venäjän tietojärjestelmän (QR-koodien ansiosta myös koko väestön henkilötiedot) ulkopuoliseen hallintaan”, mikä tekee lopun valtiollisesta itsemääräämisoikeudesta.

Tällaisessa tilanteessa valtionhallinto mitätöityy ja muuttuu kuoreksi, jolla ei ole mitään valtaa sisäpuolella. Ja kuka sitten on maan todellinen herra? Fursov pelkää, että osa Venäjän johdosta tulee näppärästi huijatuksi teknologian ja lääketieteen varjolla. Länsimielisiä liberaaleja tämä ei haittaa.

”Vain todella itsenäinen Venäjä, joka pystyisi tarjoamaan houkuttelevan sivilisaatiohankkeen, voisi yhdistää Pohjois-Euraasian alueen”, mutta valitettavasti Venäjä ei ole todella itsenäinen valta, vaan federaatio on 90-luvulta lähtien ollut ”osa jälkiläntistä, globalistista hanketta”, Fursov väittää.

Mitä tapahtuu, kun mennään kohti vuotta 2024? Fursov arvelee, että ”taloudellinen tilanne todennäköisesti huononee ja sosiaaliset jännitteet lisääntyvät, erityisesti hätätilanteessa”. Kuka tietää, mitä voi vielä tapahtua sitä ennenkin, väkinäisen rokotusruletin vuoksi?

Mikäli koronakriisistä selvitään, miten historioitsija näkee Venäjän tulevaisuuden? Fursovin mukaan Neuvostoliiton perintö on jo kulutettu ja suuren isänmaallisen sodan muisto hiipuu. Venäjän johto on länsimielisintä maan historiassa, mutta silti vastakkainasettelu ja konfliktin uhka tuntuvat vain voimistuvan.

Venäjän federaatiolla on lievästi sanottuna vaatimattomampi paikka maailmassa kuin Neuvostoliitolla oli, joten nykyisen tilanteen kehittyminen riippuu paljon ”jälkilännen” politiikasta sekä ”kapitalismin systeemikriisin loppuvaiheesta”. Jos lännen johtajat lisäävät painetta, niin venäläisten on vain kestettävä.

”Samalla tässä on toivoakin. Venäjän historiassa tehtiin harppauksia tulevaisuuteen, kun edellisen aikakauden perintö syötiin pois ja uusia rakenteita luotiin paljon tiukemmalla valvonnalla”, Fursov selittää ja viittaa mm. stalinistiseen hallintoon.

Ehkä kaikkea ei ole vielä tässä ”transhumaanissa hetkessä” menetetty, sillä Venäjällä osataan tarvittaessa tehdä nopeita korjausliikkeitä. ”Putinistit” ovat vielä mukana globalistijunassa, mutta entä sitten, kun paine kasvaa ja Venäjän valtaryhmien oma etu on uhattuna?