Markku Siira eliitti, Fabio Vighi, kapitalismi, koronavirus, pandemia, talouskriisi, teknologia, totalitarismi, tulevaisuus, vasemmisto, Yleinen

Fabio Vighin punainen pilleri – Kuinka irtautua koronakapitalismista

Koronakriisi sen kuin jatkuu, eikä loppua tunnu näkyvän. Mitä meidän on seuraavaksi tehtävä, kun pelastusvuorossa olisi pääsiäisen vietto? Ehkäpä olisi vain ”aika ottaa punainen pilleri ja kohdata todellisuus”, ehdottaa Fabio Vighi, Matrix-elokuvasta tuttua analogiaa käyttäen.

”Vuoden 2020 alusta lähtien pandemiaksi naamioitu makrotaloudellinen virus on vallannut elämämme, aiheuttaen laajaa taantumaa ja alistaen kokonaisia väestöryhmiä äärimmäisille laillistetun syrjinnän muodoille”, hän kiteyttää useita koronavirusta ja talouskriisiä käsitteleviä kirjoituksia poikineen teesinsä.

Pakollisten rokotusohjelmien avulla legitimoidun ”terveyshätätilan” syvällinen funktio voidaan ymmärtää vain, jos se sijoitetaan asiaankuuluvaan makrokontekstiin, nimittäin ”tuotantotapamme lopulliseen kriisiin”, Cardiffin yliopiston professori avaa arkaa aihetta.

Syy-seuraussuhde, joka on syytä pitää mielessä, on Vighin ajatuksenjuoksun mukaan seuraava: talousromahduksen vuoksi kehitettiin pandemiasimulaatio, jonka varjolla toteutettiin autoritaarinen offensiivi ja demokraattisten yhteiskuntien hallittu purkaminen.

Jos – tai pikemminkin kun – tämä paradigman muutos todella toteutuu, se huipentuu ”totalitaariseen, implosiivisen kapitalismin malliin, joka on ehkä vielä ohuesti naamioitu demokratiaksi, mutta jolla on oikeus puuttua globaaleihin hätätilanteisiin irvokkaan suhteettomasti todelliseen uhkaan nähden”.

Kuten ”koronarokotteen” indoktrinaatiokampanjat ja ”rokotevastaisille” varattu syntipukin rooli osoittavat, massapropagandan totalitaarinen potentiaali on käytännössä rajaton. ”Ensimmäistä kertaa historiassa toimimattomasta hoidosta syytetään niitä, jotka eivät sitä käytä”, Vighi hämmästelee.

Italialaisakateemikko toistaa johtopäätöksiään, joiden mukaan ”tämän päivän ideologinen väkivalta on reaktio uhkaavaan sosioekonomiseen romahdukseen, jonka kaltaista ei ole koskaan aiemmin koettu”.

Ensimmäinen järkytys oli vuoden 2007 luottokriisi ja sitä seurannut globaali taantuma. Tuolloin rahoitusalan pelastaminen johti Euroopan velkakriisiin (2010-11), joka teki määrällisestä elvytyksestä (englanniksi quantitative easing, QE) ”kaiken rahapolitiikan äidin”.

Keskuspankkikabaali on luonut ”ultrafinalisoituneen kapitalistisen kasautumisen järjestelmän, joka on riippuvainen varallisuuskuplien luomisesta”. Niiden volatiliteetti nousi uudelleen esiin vuoden 2019 syyskuun puolivälissä, Wall Streetin niin sanottujen repomarkkinoiden (takaisinostosopimusten) likviditeettiloukun myötä.

Tämä puolestaan raivasi tien valitulle harhautukselle eli ”virukselle” ja ”koronakapitalismin” kieroutuneelle logiikalle, joka mahdollisti samalla sen, että raharikkaiden ylin prosentti kasvatti varallisuuttaan ennätysvauhtia, kaikkien muiden kustannuksella.

Vighi on toistuvasti kirjoittanut siitä, kuinka ”vastatoimet lähestyvälle romahdukselle suunniteltiin etukäteen”. Viralliset asiakirjat osoittavat, että finanssiherrat tiesivät liiankin hyvin, että vuoden 2008 jälkeinen rahan määrän keinotekoinen kasvu oli käymässä hallitsemattomaksi.

”Siksi on perusteltua olettaa, että sen sijaan, että eliitti olisi ottanut riskin äkillisestä ja katastrofaalisesta romahduksesta, se valitsi onnettomuuden hallinnan ja ikään kuin soitti ambulanssin etukäteen”, Vighi vertaa.

Tästä perspektiivistä tarkasteltuna, nyt maailmalla jylläävä ”omikronmuunnos” on jälleen yksi ”taloudellisen vipuvaikutuksen väline”, jonka tehtävänä on ”hillitä inflaatiopiikkiä lyhyellä aikavälillä, koska uudistetut pelkokampanjat heikentävät kulutusta ja estävät rahoitussektorille pumpattua valtavaa rahamäärää kiertämästä todellisena kysyntänä taloudessa”.

Näin keskuspankit voivat jatkaa rahan painamista ja ylläpitää rahoitusmarkkinoita, jotka ovat täynnä ”myrkyllisiä omaisuuseriä, zombiyrityksiä ja hirvittäviä julkisia velkakirjoja”. Toisin ilmaistuna, keskuspankit suoltavat rahoitusjärjestelmään digitaalista rahaa torjuakseen huomattavat koronnostot.

Yhtäältä rahan tulostimen on siis pysyttävä päällä rahoitusmarkkinoiden paisuttamiseksi ja toisaalta reaalimaailman hintainflaatiota on ”hallittava varovasti, jotta vältettäisiin sosiaalinen kaaos”.

Mutta koska kapitalismissa mikään ei ole ilmaista, tämä mieletön velkaantuminen tarkoittaa väistämättä lisää köyhyyttä ja sääntelyä (lähes) kaikille. ”Samalla myös keskiluokka velkaantuu hampaisiin asti, epätoivoisessa yrityksessään säilyttää asemansa”, Vighi lisää.

Virusvariantteja käytetään ”hallitsemaan epookinomaista siirtymää”, joka näyttää yhä enemmän ”kapitalismin uusfeodaaliselta versiolta”. Pandemian surrealistinen pitkittyminen kertoo meille, että ”kokonaiset yhteiskunnat ovat panttivankeja tuottaakseen fiktiivistä arvoa rahoitusalalle, jossa vain taivas näyttää olevan rajana”.

Toisin sanoen, ”inflaatio on hyödyllinen keino hallita autoritaarista siirtymää kohti kaksitasoista globaalia yhteiskuntaa, jossa hyvin harvat hallitsevat rahan tarjontaa, kun taas useimmat alistetaan köyhyyden, valvonnan ja pelon avulla”. Tässä on pähkinänkuoressa koko nykykapitalismin rikollinen kehityskaari.

”Kun älykkyyttämme vastaan on hyökätty armottomasti kahden vuoden ajan, jopa virallisen narratiivin uskollisimpien puolustajien pitäisi löytää rohkeutta myöntää, että koronavirus on koordinoitu vastaus yhä hallitsemattomampaan järjestelmän romahdukseen”, Vighi ottaa kantaa.

Jos sama kyyninen peli jatkuu, alati nousujohteisten markkinoiden hintana ovat ”loputtomat virusvariantit, neljännesvuosittainen rokotusohjelma, mediaterrorin aalto toisensa jälkeen ja koko joukko kafkamaisia hätäsäännöksiä”, joiden tarkoituksena on:

”1) Pitää rahapainokone käynnissä samalla kun reaalitaloutta painetaan alas, 2) totuttaa meidät alistumaan väitettyyn ylivoimaiseen esteeseen ja 3) harhauttaa meidät pois siitä, mitä tapahtuu finanssi-Olympoksella, jossa pelataan todellista, kohtalomme ratkaisevaa peliä.”

Deflatorisen tehtävänsä lisäksi virusvariantit ovat myös ideologisesti aggressiivisia: ne luovat ihanteellisen maaperän yhteiskunnallisen kiristyksen jatkamiselle. Jos kaikki menee pääomapiirien suunnitelmien mukaan, ”suurin osa ihmiskunnasta alistetaan rahaorjuuteen, jonka hyväntekijämme esittävät ainoana ratkaisuna suureen devalvaatioon, jota he eivät enää pysty naamioimaan”, Vighi arvioi.

Tämän vuoksi kansalaisia totutellaan nyt elämään pelossa ja heidät pakotetaan sisäistämään ”uusi normaali” täydellisen epävarmuuden, joukkopaniikin ja kaaoksen tilana. Nykyisessä vaiheessa ei saa edes keskustella poikkeusolojen taloudellisista syistä, vaan kaikki huomio kiinnitetään viruksen ”entistä tarttuvampaan muunnokseen”.

”Sosialidemokraattisen kapitalismin aikakausi on lopullisesti ohi”, yliopistomies katsoo. Liberaalissa kontekstissa ei voi enää olla riittävää reaalikasvua maailmamme kapitalistisen uusintamisen kannalta. Tämä johtuu sisäsyntyisestä ja objektiivisesta syystä, joka on seurausta tuotantotavan historiallisesta kehityksestä.

1970-luvulta lähtien pääoma on itse vähitellen – kilpailun sanelemana – murskannut arvoa tuottavan työn, tieteen ja teknologian kanssa tekemänsä liiton seurauksena. Vighin mielestä tämä on ”itse aiheutettu haitta, jota hätäkapitalismin toimihenkilöt kieltäytyvät sitkeästi kohtaamasta”.

Toistaiseksi lopputulemaa lykätään autoritaarisin keinoin. Hypnotisoimalla massat ”armottomilla annoksilla virusfobiaa ja asettamalla heidät kotiarestiin odottamaan ihmeseerumia” (joka osoittautui ihmeelliseksi lähinnä voittoja takovan lääketeollisuuden kannalta), ”poliittiset hallitsijamme antoivat finanssieliitin ohjaamina keskuspankeille mahdollisuuden täydentää finanssisektoria samalla, kun ne pitivät kurissa inflaatiohirviötä”.

Vighistä kansalaisten olisi syytä valmistautua dystooppiseen tulevaisuuteen ”rakentamalla autonomisia verkostoja ja yhteisöjä, jotka eivät ole riippuvaisia hajoavasta – ja tästä syystä yhä väkivaltaisemmasta – sosiaalisen uusintamisen mallista”. Politiikka on nyt täysin alistettu taloudelliselle dogmalle ja siksi se on vailla mitään vapauttavaa vaikutusta.

Vighin mukaan myös ”poliittinen vasemmisto on nielaissut sinisen pillerin” ja kuten italialainen kommunistifilosofi ja autonomistisen perinteen aktivisti Franco Berardi tiivistää tylysti, se tarjoaa vain vääriä näkymiä:

”Kolmenkymmenen vuoden ajan vasemmisto on ollut äärikapitalistisen hyökkäyksen tärkein poliittinen väline. Jokainen, joka asettaa toivonsa vasemmistoon, on imbesilli, joka ansaitsee tulla petetyksi, koska pettäminen on ainoa toiminta, jonka vasemmisto pystyy suorittamaan pätevästi.”

Koronakapinalliseksi radikalisoitunut Vighi julistaa, että ihmisten tulisi ”vapauttaa itsensä, ainakin henkisesti, tästä kahlitsevasta alistumisesta pseudopandemialle, jota tukee yritysten omistama tieteellisyys, joka on nyt noussut maailmanlaajuisen uskonnon asemaan”.

Kiihtyvän teknologisen automaation aikakaudella kuoleva maailma voi pitää itsensä hengissä vain muuttumalla totalitaristiseksi. ”Jos haluamme välttää tulevan yhteiskunnallisen barbarian tsunamin, meidän on pian määriteltävä työn, yhteisön ja yhteiskunnallisen vaurauden välinen suhde uudelleen sen kapitalistisen merkityksen ulkopuolelle”, Vighi kiirehtii.

”Tätä varten meidän on otettava kolmas pilleri, joka on kuitenkin saatavilla vasta sen jälkeen, kun olemme järjestäneet mielekästä kansalaisvastarintaa hätäkapitalismin legitimoimaa sosioekonomista tyranniaa vastaan”, hän esittää lopuksi.

Markku Siira autoritarismi, biopolitiikka, digitalisaatio, eliitti, Fabio Vighi, kapitalismi, koronavirus, maailmanjärjestys, pandemia, talous, talouskriisi, teknologia, totalitarismi, tulevaisuus, Yleinen

Kapitalismin romahduksesta hätätilatyranniaan

Yhä jatkuva ”koronaviruspandemia” on vain ”velkaantuneen rahapoliittisen laajentumisen systemaattinen peittely-yritys”, sanoo Cardiffin yliopiston koronakriittinen professori Fabio Vighi, jonka kirjoituksia olen aiemminkin referoinut (täällä, täällä, täällä ja täällä).

Tämä pelon lietsonta ja yhteiskuntien muokkaaminen sulkutiloilla ja rajoituksilla jatkuu, kunnes meneillään oleva ”autoritaarinen paradigman muutos” on normalisoitu ja siirrymme pois liberaalin demokratian aikakaudelta ”kommunistisen kapitalismin” digitaaliseen valvontayhteiskuntaan.

”Ennen kuin on liian myöhäistä, meidän on lakattava uskomasta, että rokotemääräykset, sulkutilat ja muut massasääntelyn muodot liittyvät terveyteen”, Vighi yrittää herätellä lukijaansa. Talouselämän ja politiikan taustavaikuttajat olivat valmiita julistamaan maailmanlaajuisen hätätilan suojellakseen kapitalistista järjestelmäänsä sen omilta, yhä tuhoisammiksi käyviltä käytänteiltä.

Kapitalismilla ei ole muuta keinoa jatkaa olemassaoloaan kuin suorittaa koronakriisin varjolla yhteiskuntien uudelleenmuotoilu. Lukitusten ja rajoitusten välittömänä tarkoituksena on ”antaa keskuspankkien toteuttaa tähtitieteelliset rahanpainatusohjelmansa, jotka paisuttavat rahoitussektoria ja aiheuttavat samalla – kuten tällä hetkellä näemme – inflaatiota heti, kun liikepankit vuotavat käteistä reaalitalouteen”, Vighi selittää.

Koronakriisi olisikin nähtävä läpikotaisin ”kapitalistisena ilmiönä”, rahavallan hätävalheena, eikä minään ”satunnaisena mikrobiologisena tapahtumana”, joka on yllättänyt maailman. On äärimmäisen naiivia ajatella, että ”pandemia” olisi ollut pelkkä vahinko, mutta monikaan viranomaisiin luottava ”tolkun ihminen” ei halua horjuttaa maailmankuvaansa tai ymmärtää tulleensa huijatuksi.

Vighin mielestä viruksen uhkaa on koko ajan käytetty ”taloudellisena välineenä, jonka tarkoituksena on peittää nykykapitalismin epookkimainen romahdus (lisäarvon luomisen rakenteellinen kriisi) sekä nopeuttaa globaalihallinnon autoritaarista prosessia (siirtymää sidosryhmäkapitalismiin), jonka avulla järjestelmä pyrkii toistamaan logiikkaansa korkeammalla rakenteellisen väkivallan tasolla”.

Ensimmäinen tavoite on puolustuksellinen, mutta toinen on aggressiivinen. Nykyvaiheessa nämä kaksi tavoitetta sulautuvat yhdeksi, kun eliitti ajaa digitaalisten terveyspassien yhä laaja-alaisempaa käyttöönottoa uuden järjestyksen alkuvaiheessa.

Tätä varten he käyttävät julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia, kuten yhdysvaltalaista Vaccine Credential Initiative (VCI) -aloitetta, jonka julkilausuttu tavoite on ottaa käyttöön yksi älykortti, ”smart health card”, joka voitaisiin tunnustaa ”yli organisaatio- ja lainkäyttöalueiden rajojen”.

VCI:tä koordinoi ”voittoa tavoittelematon järjestö” nimeltä MITRE, jota johtavat enimmäkseen sotilastiedustelun ammattilaiset ja jonka sponsoreina toimivat FBI ja Yhdysvaltojen puolustusministeriö. ”Voiko kukaan täysjärkinen ihminen enää väittää, että tämä on vain salaliittoteoriaa”, Vighi kysyy.

Siirtymällä itsepuolustuksesta hyökkäykseen, oligarkit ovat saattamassa ihmiskuntaa ”totalitaariseen painajaiseen, joka on naamioitu humanitaariseksi interventioksi”. He tekevät näin sokean voitontavoittelun ja itsesäilytyksen nimissä. Sen sijaan, että kapitalistisen järjestelmän annettaisiin kohdata objektiivinen romahduksensa, se yritetään ”muumioida bioteknologiseksi despotismiksi”.

Monissa maissa ilmoitetaan jälleen esiintyvän uusia tartuntoja, mikä johtaa uusiin rajoitustoimiin. Gibraltarilla väestö on kahteen kertaan rokotettu, mutta uusien sairastapausten myötä ”joulu on peruttu”, maskin käyttö on pakollista ja joukkokokoontumisia kehotetaan välttämään.

Näyttää tosiaan siltä, että ”koronavirus” (rokoteperäinen tauti tai uudelleennimetty influenssa) toimii ”hyvin ajoitettuna sosioekonomisena puskurina sekä inflaatiota että järjestäytynyttä tyytymättömyyttä vastaan”. Koronakurin perustehtävä on ”mahdollistaa rahapoliittisten elvytystoimien jatkuminen”.

Vighi näkee aivan oikein, että olemme keskellä ”käänteentekevää geoekonomista ja geopoliittista murrosta”. Kuten olen jo useamman vuoden esittänyt, tuntemamme maailmanjärjestys on vaihtumassa uuteen. Vaikka olin huomannut, että lännen liberaali järjestys oli kaatumassa, en osannut kuvitella, että tilalle nousisi globaali terveystotalitarismi, johon kaikki hallinnot sitoutuisivat.

Talouden romahdus ja biopoliittinen vallankäyttö ovat saman kolikon eri puolia. Tartuntatapauksiin ja virusvariantteihin perustuva kertomus toimii ”savuverhona, jonka eliitin ja sen käyttäytymispsykologisten neuvonantajien perverssi mielikuvitus on luonut”. Heidän tavoitteenaan on nyt ”normalisoida poikkeustila siinä toivossa, että ihmiset spontaanisti hyväksyisivät orjuutensa”.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että (yksityisesti valvotut) keskuspankit antavat eri maiden hallituksille marssijärjestyksensä, jotta pakolliset digitaaliset henkilöllisyystodistukset otetaan käyttöön suljettujen yhteiskuntien perustana uudessa maailmassa, jossa, kuten Maailman talousfoorumin tunnetussa iskulauseessa sanotaan, me (ei he) ”emme omista mitään ja olemme silti onnellisia”.

Vighi nostaa esimerkiksi myös kotimaansa Italian, jossa työelämässä pysyminen riippuu nyt rokotteiden ottamisesta. Italia on yksi maista, joka on tämän ”globaalin autoritaarisen hankkeen” eturintamassa. Lopullisia tavoitteita ei vaivauduta enää edes peittelemään.

”Hallitukset ja keskuspankit eivät ainoastaan ilmoita avoimesti suunnitelmistaan siirtyä digitaalisiin valuuttoihin, vaan ne kertovat myös, että niillä on käytössään mekanismeja digitaalisen käteisen käytön valvomiseksi. Rahaorjuus näyttää olevan heidän päämääränsä”, italialaisfilosofi arvioi.

Kansalaiset, jotka yhä vastustavat joukkopropagandaa ja mediahypnoosia, ovat jo ymmärtäneet, että koronapassista ei ole mitään hyötyä oletettua virusta vastaan. He tiedostavat, että viruksen olemassaoloon vetoaminen on vain keino digitaalisen terveyspassin lanseeraamiseksi. Passin tarkoituksena on antaa esimakua ”universaalista digitaalisesta identiteetistä”, joka on Davosin klikin edistämän ”suuren uudelleenkäynnistyksen” pilari.

Kuten Vighi pelkää, jos jopa kehomme alistuvat ”täysin digitalisoituneelle kapitalismille”, paluuta entiseen ei enää ole: ei ole mitään rajaa sille, mitä vallanpitäjät voivat vaatia meiltä ”hätätilanteen” verukkeella myös jatkossa.

Vighin mielestä nyt olisi ensisijaisen tärkeää puolustaa ihmisten oikeutta kieltäytyä koronapasseista ja tuputetuista geeni-injektioista, jotka eivät ole vain hyödyttömiä flunssaviruksia vastaan, vaan myös mahdollisesti hengenvaarallisia haittavaikutuksiltaan.

Rokottautumisten lisäksi digitaaliset henkilötunnukset pystyvät tallentamaan käyttäytymisemme ”hyveellisyyden” sekä terveydellisessä että laajemmassa sosioekonomisessa mielessä. Kaikkia toimintojamme, jotka jo nyt määräytyvät pitkälti ”taloudellisen rationaalisuuden” mukaan, säännellään edelleen teknologian avulla – epäilemättä ”yhteisen hyvän” nimissä, kuten ihmiskunnan pahimmat viholliset aina väittävät.

Irtautuminen teknotieteellisestä diktatuurista, joka perustuu viruksen pelkoon ja keskitetysti valvottuihin digitaalisiin kortteihin, joilla säännellään osallistumista yhteiskuntaan, on vielä monimutkaisempaa kuin irtautuminen vanhanaikaisesta sotilasdiktatuurista. Nyt olisi vastarinnan aika.

Markku Siira autoritarismi, digitalisaatio, eliitti, Fabio Vighi, fasismi, kapitalismi, koronavirus, oligarkia, pandemia, talous, teknologia, totalitarismi, Yleinen

Keskuspankkiirien koronaharhautus

Koronakriisi on pohjimmiltaan vain oire siitä, että finanssikapitalismi on täysin sekaisin, väittää professori Fabio Vighi. Laajemmin se on oire maailmasta, joka ei enää kykene kasvuun tuottamalla voittoa ihmistyöstä ja joka näin ollen luottaa ”jatkuvan rahallisen dopingin kompensoivaan logiikkaan”.

”Samalla kun työhön perustuvan talouden rakenteellinen kutistuminen paisuttaa rahoitussektoria, jälkimmäisen epävakautta voidaan hillitä vain globaaleilla hätätiloilla, joukkopropagandalla ja bioturvallisuuden tyrannialla”, italialaistutkija lataa.

Selviytyäkseen itse, keskuspankkikabaali on valmis ”uhraamaan ihmisten vapauden ja omaksumaan järjestelmän, jota tukevat yritysten omistama tiede ja teknologia, mediapropaganda ja katastrofitarinat, joihin liittyy ällöttävää pseudohumanitaarista filantrokapitalismia”.

Digitaalisten terveyspassien käyttöönotto (josta varoittelijoita vain vuosi sitten pilkattiin ”salaliittoteoreetikkoina”) on kriittinen käännekohta. Tällainen ”tunnisteiden luominen” on ratkaisevan tärkeää, jos eliitti aikoo saada ihmiset hyväksymään yhä keskitetymmän valtarakenteen, jota markkinoidaan koronarajoituksista vapautumisen edellytyksenä.

Digitaalisen henkilöllisyystodistuksen käyttöönoton jälkeen kansalaisten sorto – ”sammakon keittäminen” – jatkuu tasaisesti ja vähitellen. Nykyisten koronapassien tarkoituksena on ehdollistaa massat käyttämään sähköisiä lompakoita, joilla valvotaan paitsi pääsyä julkisiin palveluihin, myös kansalaisten rahankäyttöä.

Globaali rahoitusjärjestelmä on valtava Ponzi-huijaus, Vighi inhorealisoi talouselämän peliliikkeitä. Jos sitä johtavat tahot menettäisivät likviditeetin luomisen hallinnan, siitä seuraisi räjähdys, joka tuhoaisi koko alla olevan sosioekonomisen rakenteen. Samalla musertava lama veisi poliitikoilta viimeisetkin uskottavuuden rippeet.

Siksi eliitin ainoa toteuttamiskelpoinen suunnitelma näyttäisi olevan talouden hallittu alasajo. Tähän kuuluu myös toimitusketjujen heikentäminen, mikä johtaa ”puutteeseen kaikesta”, sekä digitaalisen infrastruktuurin luominen teknokraattista vallankaappausta varten.

Rahoitusanalyytikko Mauro Bottarelli tiivisti pandemiatalouden logiikan seuraavasti: ”Puolittain pysyvä terveyshätätila on parempi kuin markkinoiden jyrkkä romahdus, johon verrattuna vuoden 2008 [talouskriisin] muisto on kuin leppoisa kävelyretki puistossa”.

Valepandemia on siis pelastautumisväline, pohjimmiltaan ”rahapoliittinen tapahtuma, jonka tarkoituksena on pidentää finanssivetoisen ja kuolemansairaan tuotantotavan elinikää”. Viruksen avulla kapitalismi pyrkii uusintamaan itseään globaaliin uhkaan vedoten, tosin väestön arjen sujumisen, elintason ja (mielen)terveyden kustannuksella.

Jos ja kun koronakupla lopulta purkautuu, mitä eliitti sitten aikoo tehdä? Selkeämmin ilmaistuna, mikä uusi spektaakkeli pelastaa heidät, ilman että nöyryytetyt massat nousevat barrikadeille vallankumouksellisissa oloissa?

Vighi arvuuttelee vaihtoehtoja: ”Avaruusolennot? Kyberhyökkäys pankkijärjestelmää vastaan? Tsunami Atlantilla? Sotaleikit Kaakkois-Aasiassa? Uusi terrorismin vastainen sota?” Valinnanvaraa globalistien arsenaalissa riittää, massoja manipuloivasta mediavaikuttamisesta puhumattakaan.

Voidaanko tuhoisa taantuma välttää? Tämän päivän poliittinen vastaus näyttäisi hyödyntävän ikivanhaa viisautta, jonka mukaan ”äärimmäiset tilanteet vaativat äärimmäisiä keinoja”. Vighin mielestä tämä tarkoittaa sitä, että ”mitään rikosta ihmisyyttä vastaan ei voida sulkea pois, kun järjestelmän kaatuminen näin itsepäisesti kielletään”.

Kun julkinen aiheeseen liittyvä keskustelu vaiennetaan sensuurin ja pelottelun avulla, meidät saatetaan ”kohti bioteknologista ja kapitalistista dystopiaa, jonka helvetillinen luonne ilmenee todennäköisesti täydellisesti seuraavan globaalin kriisin yhteydessä”.

Tämänhetkinen ”väestön erottelu rokotustilanteen perusteella” on Vighistä ”totalitaarisille hallinnoille tyypillinen, mutta ajassamme mullistava saavutus”. Jos vastarinta kukistuu, otetaan käyttöön pakollinen digitaalinen henkilöllisyystodistus, johon kirjataan kansalaisen käyttäytymisen ”hyveellisyys” ja säännellään hänen osallistumistaan yhteiskuntaan. Koronavirus toimi ihanteellisena Troijan hevosena tälle läpimurrolle.

Lohkoketjuteknologiaan perustuvaa digitaalista tunnistusjärjestelmää on jo pitkään suunnitellut ID2020 Alliance, jota tukevat sellaiset jättiyhtiöt kuin Accenture, Microsoft, Rockefeller-säätiö, MasterCard, IBM, Facebook ja Bill Gatesin kaikkialle ulottuva ”rokotusallianssi” Gavi.

Digitaaliseen identiteettiin liittyvä digitaalinen käteinen luo pohjaa uusfeodalismille, joka ulotetaan ensin työttömiin työnhakijoihin ja mahdollisesti myös suurimpaan osaan ihmisistä. Kun Larry Fink, sijoitusjätti BlackRockin toimitusjohtaja, sanoo, että ”markkinat suosivat totalitaarisia hallituksia demokratioiden sijaan”, on ehkä parasta uskoa häntä.

Digitaaliset valuutat antaisivat keskuspankkien johtajille mahdollisuuden paitsi seurata jokaista rahansiirtoa, myös estää rahan saanti tai käyttö mistä tahansa oikeutetuksi katsotusta syystä. Elämän digitalisointihankkeeseen kuuluu myös ”internet-passi”, jonka säännöllisen tarkistuksen jälkeen epäkelpo aines suljettaisiin pois verkosta. Sosiaalisen median bännit ja tilien poistamiset antavat jo esimakua tulevasta.

Jos sosiaalisen luottokelpoisuuden pisteet laskevat tietyn tason alapuolelle, työpaikan löytäminen, matkustaminen tai lainan saaminen riippuisi siitä, onko henkilö valmis osallistumaan ”kuntoutusohjelmiin”. Oletettavasti yhteiskunnasta syrjäytetyille syntyisi pian omat ”pimeät markkinat” (jo nyt väärennettyjä rokotustodistuksia kaupitellaan verkossa).

Näyttää siis vahvasti siltä, että olemme siirtyneet ”biofasismiin” keskuspankkiirien johdolla. Historiallisen fasismin kulmakivi oli valtion valvoma teollisuus, joka pysyi kuitenkin yksityisomistuksessa. Vighistä on ”melko hämmästyttävää, että huolimatta ylivoimaisesta todistusaineistosta, joka osoittaa, että julkisen ja yksityisen sektorin välillä on järjestelmällisiä pyöröovia, useimmat älymystön edustajat eivät ole vielä ymmärtäneet, että olemme menossa juuri tähän suuntaan”.

Italialainen kirjailija ja elokuvaohjaaja Ennio Flaiano sanoi kerran, että fasistinen liike koostuu kahdesta ryhmästä: fasisteista ja antifasisteista. ”Nykyään, kun useimmat itseään antifasisteiksi kutsuvat tukevat hiljaa tai innokkaasti lääketieteellisesti ohjattua autoritaarista käännettä, tämä paradoksi on ajankohtaisempi kuin koskaan”, Vighi huomioi.

Talouseliitti poliittisine kätyreineen on kaapannut myös ”tieteen”, jota peloteltujen kansalaisten ”käsketään seurata”. Eliitin vääristämä ”tiede” toimiikin esteenä sille, että ihmiset tiedostaisivat vanhan maailman olevan murenemassa. Todellinen tiede, joka jatkaa toimintaansa sensuurin paksun verhon takana, ei koskaan määräisi diktatorisia toimeksiantoja, jollaisia on tänä päivänä voimassa ”demokraattisiksi” itseään kutsuvissa maissa.

Sokea usko ”koronatieteeseen” paljastaa siis epätoivoisen halun pitää kiinni kapitalistisesta vallasta myös sen autoritaarisessa muunnoksessa. Vaikka vanha järjestelmä on lakannut toimimasta, ”koronaharhautus antaa kapitalismille jälleen kerran mahdollisuuden keskeyttää kaiken vakavan tutkimuksen sen rakenteellisesta sairaudesta ja meneillään olevasta muutoksesta”.

Tämä ”pehmeä diktatuuri” on jo arkipäivää. Tarvittaisiin omaehtoista, kriittistä tiedostamista, rohkeaa siviilitottelemattomuutta ja kollektiivista heräämistä, mutta sellaista ei näytä tapahtuvan tarpeeksi laajassa mittakaavassa. Koronakriisin globaali roolileikki yhteiskunnallisine sulkutiloineen ja avautumisineen tulee jatkumaan. Joutuvatko hätätilalla kiristäjät ikinä vastuuseen teoistaan?

Markku Siira autoritarismi, eliitti, Fabio Vighi, kapitalismi, Maailman talousfoorumi, neljäs teollinen vallankumous, oligarkia, suuri uudelleenkäynnistys, talous, talouskriisi, teknokratia, transhumanismi, tulevaisuus, Yleinen

Fransiskaanista – vai frankensteinilaista – kapitalismia?

Sillä välin kun tavallinen kansa on yhä huolissaan koronaviruksesta sekä sähkön, ruoan ja kaiken muunkin kallistumisesta, globalistit jatkavat herkeämättä työtään ”suuren uudelleenkäynnistyksen” parissa.

Fabio Vighi kehottaa meitä tutustumaan Maailman talousfoorumin verkkosivuihin. Sieltä löytyy suorastaan ”fransiskaanisin” korulausein julkituotuna, mikä meitä kaikkia odottaa uudessa vihreässä maailmassa, joka on ”oikeudenmukaisempi, turvallisempi ja kestävämpi”, mutta jota tosiasiallisesti hallitsee päivitetty, entistäkin kovempi kapitalismi.

”Tervetuloa vuoteen 2030. En omista mitään, minulla ei ole yksityisyyttä, ja elämä ei ole koskaan ollut parempaa.” Tämä ei ole julmaa parodiaa, vaan otsikko Ida Aukenin, Tanskan entisen ympäristöministerin, kirjoitukselle, joka ilmestyi talousfoorumin verkkosivuille vuonna 2016. Sittemmin tämä monia järkyttänyt kirjoitus on poistettu foorumin sivuilta, mutta se on yhä luettavissa muualta, esimerkiksi Forbesin sivulta.

Auken paljastaa oikeastaan vain yksityiskohtia globalistien vuosikymmenien ajan valmistelemasta uudesta maailmanjärjestyksestä. Lähitulevaisuudessa ”jotkut meistä” elävät mallikaupungeissa, joissa asukas ei omista autoa, taloa, ei edes mitään kodinkoneita saati vaatteitaan. Yksityisomistus on tässä utopiassa täysin poistettu.

Silti olemme Aukenin visiossa tyytyväisiä, koska digitalisoitujen palvelujen kaupungissa, joka on vapautettu liikenteestä ja saasteista, ”meillä on mahdollisuus kuljetukseen, asumiseen, ruokaan ja kaikkeen, mitä tarvitsemme jokapäiväisessä elämässämme”.

Vuokraa ei myöskään tarvitse ”maksaa”, sillä kun olemme pyöräilemässä tai poimimassa päivänkakkaroita, ”joku muu käyttää vapaata tilaamme”. Ostosten tekemisestä tulee kaukainen muisto, sillä ”algoritmi tekee sen puolestani”, koska ”se tuntee makuni paremmin kuin minä itse”. Kun robotiikka on täydessä vauhdissa, työ on muuttunut miellyttäväksi toiminnaksi: ”ajattelu-, luomis- ja itsekehitys -ajaksi”.

Auken on kuitenkin huolissaan ihmisistä, ”jotka eivät asu kaupungissamme”, ”jotka menetimme matkalla”, jotka ovat ”muodostaneet pieniä, omavaraisia yhteisöjä” tai ”jääneet tyhjiin ja hylättyihin taloihin pienissä kylissä”. Häntä myös ”silloin tällöin harmittaa” se, ettei ”todellista yksityisyyttä” enää ole, koska ”kaikki, mitä teen, ajattelen ja haaveilen, tallennetaan [digitaalisesti johonkin]”.

Näistä ”pienistä hankaluuksista” huolimatta transhumanistinen elämä on ”paljon parempaa”, koska lähitulevaisuuden ihminen on voittanut ”kaikki kauheat asiat: elämäntapasairaudet, ilmastonmuutoksen, pakolaiskriisin, ympäristön pilaantumisen, täysin ruuhkautuneet kaupungit, veden ja ilman saastumisen, sosiaaliset levottomuudet ja työttömyyden”.

Vighin mielestä ei tarvita paljon mielikuvitusta ymmärtämään, että ”tämä utopistinen satu on todellisuudessa dystooppinen painajainen siitä yksinkertaisesta syystä, että jos emme enää omista mitään, se johtuu siitä, että kuritettuaan köyhiä ja riistettyään keskiluokilta kaikki mahdollisuudet toimeentuloon, maailman eliitti todella omistaa kaiken”.

Jo nyt, pandemisten rakennemuutosten aikana, suuret uusliberaalit rahoituslaitokset (IMF, Maailmanpankki jne.) ”auttavat” maksukyvyttömyyden partaalla olevia köyhiä maita ”anteliailla lainoilla” ja tukevat samalla tiukimpia pakkolunastuksia.

Kuten ranskalainen anarkokommunisti Daniel Guérin kirjoitti jo vuonna 1936: ”Kun talouskriisi kärjistyy, kun voittoprosentti laskee kohti nollaa, porvaristo näkee vain yhden keinon voittojensa palauttamiseksi: se tyhjentää ihmisten taskut viimeistä senttiä myöten”.

Tämän päivän ”luovan tuhon” ytimessä ei ole muuta kuin uusi ”suurpääoman fasismi”, väittää Vighi. Meille pakotetun ”pandemisen psykodraaman” tavoitteena on tuhota se, mitä reaalitaloudesta on jäljellä ja laatia uusi ”Leviathanin kaltainen yhteiskuntasopimus”; Great Reset, ”suuri uudelleenkäynnistys”, jossa oma selviytymisemme on riippuvainen ylikansallisten rahalaitosten ”hyväntekeväisyydestä”.

”Uusi normaali” on koko ihmiskunnan uudelleenmuotoilu niin, että se hyväksyy neljänteen teolliseen vallankumoukseen perustuvan ”fransiskaanisen kapitalismin”. Jopa Paavi ja katolinen kirkko yhtenä menneen ajan valloista on valjastettu talouselämän Rothschildien ja Rockefellerien pahaenteistä ”inklusiivisuutta” edistämään.

Maailmanlaajuinen hallinto bioturvallisuuden alalla on nykyään selvin osoitus tästä despotismista, joka saa täydellisen taloudellisen ilmaisunsa niin kutsutussa ”sidosryhmäkapitalismissa”: samalla kun suurten monikansallisten yritysten johtajat ja osakkeenomistajat ahmivat valtavia pörssivoittoja, he hallitsevat myös politiikan ja median kenttiä, joilla heidät esitetään hyväntekijöinä.

Tämä on aikamme suurin paradoksi, Vighi selittää: ”rikkain 0,1 prosenttia – globalisaation voittajat, ihmiskunnan historian saalistajaluokka (Bill Gatesista Warren Buffettiin, Bill Clintoniin, Mark Zuckerbergiin ja George Sorosiin) – on myös sosiaalisesti sitoutunut tukemaan jaloja asioita, kuten terveyttä ja maailman nälänhädän torjuntaa”.

Lahjoitustensa ansiosta nämä ”fransiskaanisen kapitalismin filantrooppiset profeetat” käyttävät yhä despoottisempaa vaikutusvaltaa hallituksiin ja niiden hauraisiin instituutioihin. ”Rahan, vallan ja lobbausliittoutumien” kietoutuminen toisiinsa riistää politiikalta viimeisetkin mahdollisen autonomian rippeet siinä määrin, että demokratiat kaikkialla toivottavat nämä ”filantrooppiset saalistajat” avosylin tervetulleiksi kysymättä oleellisia kysymyksiä.

Moraalinen kiristys toimii, mikä tarkoittaa myös sitä, että kapitalismin romahdus ei ole mikään yksi iso, huomiota herättävä tapahtuma: se ei automaattisesti tuota myöskään vallankumouksellisia ristiriitoja, kuten monet uusmarxilaiset sekä äärioikeistolaiset toivovat, saadakseen mahdollisuuden pystyttää savuaville raunioille omat yhteiskuntajärjestelmänsä.

Koska kapitalismin meneillään oleva romahdus on kätketty valepandemian pelotteen alle, ihmisten huomio ja energia keskittyy viruksen kanssa elämiseen. Tällä välin maailmaa ”nollataan” autoritaarisen oligarkian johdolla ja jopa lännen uskonnollisten johtajien siunauksella.

Markku Siira eliitti, Fabio Vighi, kapitalismi, koronavirus, narratiivi, oligarkia, pandemia, toisinajattelu, vasemmisto, Yleinen

Fabio Vighi: Vasemmisto antautunut hätäkapitalismille

Akateemikkojen ja intellektuellien koronavirusreaktioita seuratessa, asioita kriittisemmin tarkasteleva ulkopuolinen on saanut toistamiseen pettyä ristiriitaisiin ja epäuskottaviin lausuntoihin.

Harvaa poikkeusta lukuun ottamatta, tämän päivän (epä)älymystö toistaa samaa ”koronasanomaa” kuin eri maiden poliittinen johto, valtamedian toimittajat, terveysviranomaiset ja talousvaikuttajat. Koronapolitiikassa vallitsee masentava, irrationaalinen konsensus.

Italialainen vasemmistointellektuelli, Cardiffin yliopistossa Walesissa työskentelevä Fabio Vighi, katsoo että jopa vasemmiston ajattelijat ovat antautuneet ”hätäkapitalismin ideologialle”. Esimerkiksi hän nostaa slovenialaisen Slavoj Žižekin koronakirjoitukset, joissa yhteiskuntien sulkutiloja ei kritisoida, vaan ylistetään.

Vighi vetää tästä synkät johtopäätökset, joihin on vaikea olla yhtymättä: nykyvasemmisto on kyvytön näkemään, miten koronakriisi toimii täydellisenä myrskynä, joka vain nopeuttaa autoritaarisen kapitalismin nousua uusliberalismin tuhkasta.

Vighin mukaan merkityksellisen vasemmisto-opposition katoaminen, joka oli avaintekijä jo uusliberalistisen vallankumouksen onnistumisessa, on ratkaisevaa kapitalistisen vallan uuden vaiheen käynnistymiselle, jossa entisenlainen ”työyhteiskunta” liberaalidemokraattisine päällysrakenteineen tullaan kylmästi romuttamaan.

Sensuurin valta nykyisessä yritysten omistamassa infosfäärissä pakottaa kaikenlaisen toisinajattelun marginaaliin, ”salaliittoteorioiden” maailmaan. Yhteiskunnallisesti merkittävissä asemissa olevat eivät halua pudota paarialuokkaan – niinpä he ovat joko hiljaa, tai tukevat ulostuloissaan vallitsevaa narratiivia.

Älyllisesti rehellisempi akateemikko Vighi vierastaa julkisesti ”salaliittoajattelua”, mutta uskaltaa sentään sanoa, että ”nykypäivän ideologia ylläpitää hegemoniaansa demonisoimalla kaikki poikkeamat virallisesta agendasta”.

Kuitenkin kriisiytynyt kapitalismi on itse kaivanut ”orwellilaisen kaninkolon, johon olemme vajoamassa”. Vighistä kyse ei ole pelkästään ”sodasta virusta vastaan, vaan työyhteiskuntaa vastaan”, jonka kannattavuus on heikentynyt dramaattisesti viimeisten neljän vuosikymmenen aikana ja joka on paisuttanut rahoituskuplia, joiden puhkeaminen voi vielä räjäyttää kaiken.

Hän toistaa näkemyksensä siitä, että jo valepandemiaa edeltänyt maailmantalous tukehtui kestämättömään velkavuoreen (sekä yksityiseen että julkiseen). Syksyllä 2019 maailmanlaajuinen velkasuhde suhteessa bruttokansantuotteeseen oli noussut kaikkien aikojen korkeimmalle tasolle, 322 prosenttiin, ja varoituksia tuhoisan romahduksen lähestymisestä annettiin päivittäin.

Koronakriisi olisi nähtävä globaalikapitaalin itsekkäänä pelastautumisyrityksenä epävakaassa tilanteessa. Länsimaiset hallitukset ovat nyt perustamassa bioturvallisuusinfrastruktuureja, joiden tarkoituksena on hallita talouden romahtamisesta johtuvia väistämättömiä häiriöitä; ”sopimukseen” sisältyy myös rahoitusmarkkinoiden uudelleenkäynnistyminen ja hyperinflaatio, jonka myötä eliitti ottaa haltuunsa lähes kaiken, mitä voidaan omistaa ja hallita.

”Tämän vuoksi meillä ei ole edessämme vain väliaikainen terveydellinen hätätilanne, joka hälvenee heti, kun vaara on julistettu hävinneeksi. Kyseessä on pikemminkin maailmanlaajuinen instrumentum regni, jota toistetaan jokaisella mahdollisella kerralla”, Vighi varoittaa.

Toisin sanoen, kapitalismi keksii itsensä uudelleen ”täysin digitalisoituna feodaalisena teknokratiana”. Viime kädessä hengitystievirus toimii harhautuksena: bioturvallisuuden varjolla annamme hyväksyntämme kapitalistiselle vallankaappaukselle, joka tuomitsee suurimman osan meistä sukupuuttoon tai vapaaehtoiseen/vastentahtoiseen orjuuteen: tulevaisuuteen, jossa identiteettimme muokataan ”kulutuskeskeisestä oikeudettomaksi”.

Vighin mielestä nykyvasemmistolaiset tukevat täysin ”kapitalistista valtiota ja sen yhä kestämättömämpiä pelastuskertomuksia”. Yli vuosi koronapandemian virallisen alkamisen jälkeen he suhtautuvat edelleen myönteisesti kaikkiin rajoittaviin toimenpiteisiin ja kansanterveyden nimissä tehtäviin poliittisiin päätöksiin.

Teknokraattinen valtio, olipa se sitten näennäisesti liberaali tai konservatiivinen, punainen, sininen tai vihreä, on vain ”talouden poliittinen lihas”: omaksutuilla ismeillä ei ole todellista merkitystä tässä ylikansallisen rahavallan omistamassa systeemissä.

Vighi katsoo, että koronaviruksen varjolla aiheutettu sosioekonominen tuho suuressa osassa maailmaa on ”täysin sopusoinnussa hätäkapitalismin dystooppisen himon kanssa” – se on itse asiassa olennainen osa pääoman ”mieletöntä rationaalisuutta”, joka on täysin välinpitämätön niitä kohtaan, joita poljetaan ja jotka jätetään jälkeen.

Neljännen teollisen vallankumouksen puolustajat toivottavat avoimesti tervetulleeksi ”suuren uudelleenkäynnistyksen”. Kyseessä on yhteiskunnan massiivinen muodonmuutos, jonka tavoitteena on ”kopioida kapitalistinen sorto korkeammalla teknologisen monimutkaisuuden tasolla ja jossa bioturvallisuus toimii ideologisena vahtikoirana”.

Virus on tarjonnut ihanteellisen maaperän, ei ”globaalin solidaarisuuden kukoistukselle ja kommunismin väistämättömyydelle”, vaan väkivaltaisen ”luovan tuhon” prosessin käynnistämiselle, jonka tavoitteena on ”sosiaalis-taloudellisen apartheidin aikaansaaminen köyhyyden, sorron ja propagandan tappavalla yhdistelmällä”.

Poliittisesti katsottuna, horisontissa ei ole odotettavissa mitään vallankumouksellista uutta alkua – ainakaan jos Vighiltä kysytään. Koronaviruksen pysähtymisen yhdistäminen kommunismin mahdollisuuteen voi olla teoreettisesti ovelaa, mutta se on edelleen vain idealistista tai kyynistä harhautusta.

Vasemmistolainen Vighi on huomannut, että korona-aikana hyödynnetään myös pahimman luokan propagandaa: jos protestoi poikkeusoloja ja koronarajoituksia vastaan, tulee leimatuksi ”äärioikeistolaiseksi”.

Kapinan merkitys on jo poistumassa sanastostamme, mutta samalla lisätään virkavallan valtuuksia, aivan kuin kansalaisten mahdollisia vastareaktioita ennakoiden. Vighi pelkää, että ”ilman kansan kollektiivisen vastarinnan muotoja, yhteiskunta muuttuu ulkoilmavankilaksi – mikäli meidät edes päästetään ulos kodeistamme”.

Vaikka ei ole epäilystäkään siitä, että olemme todistamassa kapitalismin romahdusta, on naiivia olettaa, että tällainen romahdus on välttämättä räjähdysaltis: vaikka se luo kurjuutta useimmille, se ei synnytä spontaanisti vallankumouksellisia olosuhteita uudelle fasismille, kommunismille, tai jollekin muulle vaihtoehdolle.

Vighin mielestä ”sivilisaatiomme hidastunut romahdus” synnyttää nykyisessä vaiheessa vain sen ”autoritaarisen kaksoisolennon”. Kapitalistinen romahdus yrittää valtamedian ja auktoriteettien avustuksella pakottaa meidät uskomaan, että selviytyäksemme meidän on suostuttava suurempiin annoksiin ”vihreämpää, turvallisempaa ja oikeudenmukaisempaa” hätäkapitalismia.

Lyhyesti sanottuna olemme kokemassa tektonista muutosta, jossa kapitalismi pyrkii pitämään itsensä hengissä muuttamalla hieman muotoaan. Entinen yhteiskunnallinen rakenne tuhotaan, koronaan väsyneet ja talouskriisin kurjistamat massat kurinalaistetaan. Jotta tämä onnistuisi, tarvitaan päivitettyä ideologiaa.

Monille länsimaisille vasemmistolaisille ”usko koronaan kataklysmisenä tapahtumana” oli aina poliittinen valinta, erityisesti Trumpin ja Bidenin välisen vaalikilpailun jälkeen. Heidän perustelunsa voidaan tiivistää seuraavasti: koska useimmat koronaskeptikot tulevat poliittisesti oikealta, virallinen ”sosiaalidemokraattinen kertomus” on ehdottoman luotettava.

Sama ”väärinkäsitys” pätee myös oikeistolaisiin, jotka pitävät lukituksia ”sosialistisina toimenpiteinä” ja näkevät ”kulttuurimarxismia” siellä, missä itse asiassa vain kapitalistinen koneisto jauhaa kansallisvaltiot ja natiivikulttuurit jo ajat sitten syrjäyttänyttä globalisaatiota uuteen muottiin.

”Tällainen poliittinen hämmennys on tyypillistä ajallemme”, toteaa Vighi. Se vahvistaa sen, että vanhentunutta vasemmisto/oikeisto -jakoa manipuloidaan kyynisesti ”havaintojen hallitsemiseksi” osana ”hajota ja hallitse” -ajattelua, jonka ainoa tavoite on nopeuttaa väkivaltaista järjestelmämuutosta.

Nyt kuitenkin yhä useammat ihmiset epäilevät sitä, mitä monet järjestelmällisesti vaiennetut äänet ovat sanoneet alusta alkaen: koronaviruksen aiheuttama kriisi on suurelta osin lavastettu.

Jokaisen, joka haluaa ajatella itse, olisi pitänyt jo tajuta, että tämä hätätilakertomus on – kuten monet muutkin aiemmat ja tulevat narratiivit – epäjohdonmukainen. Monet todisteet viittaavat siihen, että ”koronakuolemia” on paisuteltu ottamalla ajoissa käyttöön uusia lääketieteellisiä menettelytapoja. WHO:n sanoin, ”sovelletaan aina näitä ohjeita, riippumatta siitä, voidaanko niitä pitää lääketieteellisesti oikeina vai ei”.

Kuten jokaisen ideologian kohdalla, todisteiden saatavuus ei kuitenkaan riitä. Pikemminkin ”todellisena tieteenä” (joka on niin todellista, että se kieltää kaiken epäilyn ja keskustelun) mainostetun tieteen valta muistuttaa uuden uskonnon valtaa, kuten Jacques Lacan varoitti jo vuonna 1974: ”Tiede korvaa uskonnon ja on sitäkin despoottisempi, tympeämpi ja hämäräperäisempi.”

Kapitalismi panostaa tietenkin ”todellisen tieteen” voimaan aivan yhtä paljon kuin se hyödyntää ”terveyttä”, joka on nykyään maailman kannattavin liiketoiminta. Ideologisessa mielessä tärkein uutuus liittyy nykyään pelko-pelastus -parin kurinalaiseen käyttöön. Vaikka jotkut maat vastustavat ideologista aaltoa, useimmat länsimaiset demokratiat ovat päättäneet ratsastaa sillä.

Lopputulos on, että olemme antautumassa pelon ja eristämisen (ja naapurien vasikoinnin) kautta tapahtuvaan hallintaan, joka katsotaan kansalaishyveeksi. Kuten Giorgio Agamben on todennut, ”paljaan elämän” (vita nuda) tilaa pandemia-aikana parhaiten ilmentävä hahmo on ”oireeton potilas”, joka mahdollisena taudinkantajana tekee jatkuvasta rokottamisesta ja testaamisesta välttämätöntä, jotta yhteiskunnallisen osallistumisen oikeus säilyisi.

Tutkijana Vighistä on mielenkiintoista havaita, ”miten globaalia (ideologista) rokottamista vaaditaan nyt takaamaan jonkinlainen sosiaalinen identiteetti, joka voisi kompensoida jatkuvaa tuhoa”. Koronakriisi muistuttaa todellakin yhä enemmän ”uutta globaalia uskontoa, jolla on liturginen rakenne sakramentteineen ja rituaaleineen”: sosiaalisen etäisyyden ottaminen, kasvomaskin käyttäminen, käsien pakonomainen desinfiointi, järjestelmällinen epäluulo muita kohtaan ja niin edelleen.

Kaikki tämä jähmettyy ”uskomusjärjestelmäksi, jonka tarkoituksena on nostaa bioturvallisuus uuden jumaluuden asemaan, samalla kun pelisääntöjä muutetaan selkämme takana”. Terrorismin vastaisen sodan” korvaava ”sota virusta vastaan” täyttää saman ideologisen tarkoituksen. Nyt ”vihollinen” on näkymätön ja kaikkialla.

Kohteena on nyt ”vieraiden valtojen” tai ”terroristien” asemasta eri valtioiden oma väestö, joka on tiedotusvälineiden pelonlietsonnan ja bioteknologisen valvonnan kohteena – ei ainoastaan terveyspassin ja rokottamattomien erottelun myötä, vaan myös ID2020-hankkeen avulla, jonka rinnalla todennäköisesti otetaan käyttöön sosiaalinen luototus ja vain vuokraan perustuva talous.

Vighi sanoo suoraan, että mikäli emme kehitä kollektiivisia vastarinnan muotoja nykyistä korona-ahdinkoa vastaan, emme pian herää kommunismiin, ”vaan uusfeodaaliseen helvettiin, jossa herrat orjuuttavat meidät suojellakseen meitä ja suojelevat meitä orjuuttaakseen meidät”.