Markku Siira Andrei Fursov, autoritarismi, fasismi, globalismi, koronavirus, Maailman talousfoorumi, politiikka, rokotteet, teknokratia, teknologia, totalitarismi, transhumanismi, tulevaisuus, Venäjä, Yleinen

Historioitsijan Venäjä ja transhumaani teknoglobalismi

Venäläinen historioitsija ja yhteiskuntatieteilijä Andrei Fursov vastustaa pakkorokotuksia ja kyseenalaistaa venäläisviranomaisten koronatoimet. Hän epäilee myös globalistista teknokratiaa, jonka vaikutukset tuntuvat Venäjälläkin.

Fursovin mielestä rokotuksia puoltava tiedotuskampanja on ”epäonnistunut surkeasti” ja nyt rokotteiden ja rajoitustoimien puolestapuhujat kiroavat voimattomina ”tyhmää kansaa”, joka ei suostu lääketeollisuuden koe-eläimiksi.

Aggressiivista kieltä käyttävät myös jotkut virkamiehet, jotka lietsovat yhteiskunnallista polarisaatiota, ”vaatien pakkorokotuksia sekä rokotettujen ja rokottamattomien erottamista toisistaan”.

Samaan aikaan on saatu tietoa siitä, että esimerkiksi Moskovan alueella rokotetut henkilöt kärsivät koronavirukseen liitetyistä oireista. Miten tällainen ristiriita voidaan selittää?

Toisin sanoen, tilanne Venäjän federaatiossa ei juurikaan poikkea siitä, mitä muissa maissa tapahtuu. Päättäjät ja kansalaiset kaikkialla on ajettu kahden viime vuoden aikana ”koronapsykoosiin”.

Tilanne Venäjällä osoittaa Fursovista sen, että ”osa vallanpitäjistä kohtelee ihmisiä kuin lampaita tai karjaa, jota voidaan taluttaa eläinlääkärille ja rokottaa vastoin heidän tahtoaan”.

Fursov painottaa, ettei vastusta rokotuksia sinänsä, vaan tätä absurdia ”vapaaehtoista pakkoa”, joka rikkoo hänen mukaansa Venäjän perustuslakia, rikoslain artiklaa kansalaisten yhtäläisistä oikeuksista, sekä henkilötietolakia, johon liittyy myös lääketieteellinen salassapitovelvollisuus.

Historioitsija huomauttaa myös, ettei mikään venäläisistä rokotteista ole läpäissyt kaikkia tarvittavia testejä, eli tosiasiassa ja oikeudellisesti ne eivät ole rokotteita, vaan ainoastaan ”kokeellisia lääkkeitä”. Terveyteen liittyvät kokeet voivat olla vain vapaaehtoisia, mutta nyt niitä ajetaan eteenpäin ihmisiä mukaan houkutellen ja uhkaillen.

Fursov ei olisi yllättynyt, ”jos jonkin ajan kuluttua – sitten kun suurin osa lääketeollisuuden voitoista on saatu kerättyä – nämä kokeelliset injektiot, ainakin suurin osa niistä, mitätöitäisiin ja kiihkeimmät rokotusten puolesta kiihkoilijat joutuisivat jopa oikeuden eteen”.

Venäläisakateemikko viittaa myös vakavasti otettavien tiedemiesten näkökantaan, jonka mukaan rokotuksia ei pitäisi antaa epidemioiden aikana. Rokottaminen on pikemminkin tyypillistä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa, mutta korona-aikana kaikki vanhat säännöt on kumottu.

Koronarokotukset, QR-koodipassit ja rajoitustoimet liittyvät myös ”neljännen teollisen vallankumouksen” hankkeisiin, joita Klaus Schwabin johtama Maailman talousfoorumi on näkyvimmin ajamassa. Tämän teknovallankumouksen tutkimuskeskus perustetaan myös Venäjälle vallanpitäjien luvalla.

Fursov ei pidä Schwabin ja kumppaneiden transhumanistista tulevaisuutta mielekkäänä. Schwab on toistuvasti puhunut vallankumouksellisesta uuden – transhumanistisen – ihmisen luomisesta bioteknologisin keinoin.

”Se muistuttaa minua Sarumanin ja örkki Gothmogin hurmioitumisesta Taru sormusten herrasta -elokuvassa, jossa he julistavat, että ihmisten aikakausi on ohi ja örkkien aika on tulossa. Schwabin transhumanistinen olento on örkki”, Fursov kuvailee.

Davosin klikin ajama vanhan maailman mitätöinti, ”nollaaminen ja uudelleenkäynnistys”, sekä ”uuden normaaliuden” luominen, jossa ei ole sijaa kansallisvaltioille, niiden suvereniteetille ja perinteisille arvoille, ei puhuttele venäläishistorioitsijaa.

Pahin tulevaisuusskenaario tällä saralla pitää sisällään ”suljetun biotekno-ekofasistisen järjestelmän”. Se on yhdistelmä lääketiedettä, teknologiaa, digitalisaatiota, globalismia ja ilmasto-oppia. Fursov selventää, että hän ei käytä tässä yhteydessä ”fasismia” sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan ”metaforana absoluuttisen sorron järjestelmälle”.

Tämän järjestelmän luominen voi kestää ”neljäkymmentä tai viisikymmentä vuotta ja aiheuttaa paljon ongelmia”. Kukaan ei ole kumonnut termodynamiikan toista periaatetta: suljetut järjestelmät mätänevät, niiden entropia lisääntyy ja niissä on tuhovoimia. Miksi sitten tarvittaisiin tällaista totalitaristista järjestelmää?

Fursovilla on omat arvionsa. Hänen mielestään talousfoorumin teknokraatit ”pelkäävät kauheasti elämää ja kuolemaa osana elämää”. Klaus Schwabin kirjoista venäläisajattelijalle välittyy myös kuva ”sosiaalisesta pelosta”. Haluavatko transhumanistit paeta todellisuutta ja rajallista fyysistä olemassaoloa digitalisoituun, ”ikuiseen” epätodellisuuteen, ”metaelämään”?

Neljännen teollisen vallankumouksen hyväksyminen tarkoittaa samalla näiden tavoitteiden hyväksymistä. Venäjän johto on nyt paradoksaalisessa tilanteessa, jossa se toisaalta julistaa konservatiivisia ”perinteisiä arvoja” ja ”valtion suvereniteettia”, mutta päästää schwabilaiset lännen teknoglobalistit sisälle, päsmäröimään venäläistä järjestelmää.

Maailmalla on myös meneillään globaali omaisuuden siirto, jota ilman on mahdotonta luoda tätä uutta, jälkikapitalisista järjestelmää. Voidakseen tehdä sen, globalistien on poistettava pienet ja keskisuuret yritykset jättiyhtiöiden tieltä. Yhteiskuntien koronasulkuja käytettiin myös tähän tarkoitukseen.

”Onko kyse kognitiivisesta dissonanssista hallinnon tasolla, tyhmyydestä, vai suoranaisesta maanpetoksesta”, Fursov kysyy. ”Lenin puhui kerran hyödyllisistä idiooteista. Heidän kanssaan emme siis tarvitse vihollisia. Eivätkä vain viholliset tuhonneet Venäjää vuosina 1916-1917 ja Neuvostoliittoa vuosina 1990-1991, vaan myös hyödylliset idiootit vihollisen työkaluina”, hän muistaa.

Fursov ei kuitenkaan kiistä, etteikö Venäjäkin tarvitse digitalisaatiota ja huipputeknologiaa. ”Tarvitsemme toki, mutta sen on oltava meidän omassa hallinnassamme. Digitalisaatio itsessään, kuten koneetkin, on neutraali asia. Kysymys on siitä, mitä yhteiskunnallisia voimia ja etuja se palvelee.”

Maailman talousfoorumin näkemys digitalisaatiosta ja sen päämääristä vaikuttaa Fursovista ”epäsosiaaliselta ja ihmisvastaiselta” hankkeelta. Lisäksi se ”asettaa koko Venäjän tietojärjestelmän (QR-koodien ansiosta myös koko väestön henkilötiedot) ulkopuoliseen hallintaan”, mikä tekee lopun valtiollisesta itsemääräämisoikeudesta.

Tällaisessa tilanteessa valtionhallinto mitätöityy ja muuttuu kuoreksi, jolla ei ole mitään valtaa sisäpuolella. Ja kuka sitten on maan todellinen herra? Fursov pelkää, että osa Venäjän johdosta tulee näppärästi huijatuksi teknologian ja lääketieteen varjolla. Länsimielisiä liberaaleja tämä ei haittaa.

”Vain todella itsenäinen Venäjä, joka pystyisi tarjoamaan houkuttelevan sivilisaatiohankkeen, voisi yhdistää Pohjois-Euraasian alueen”, mutta valitettavasti Venäjä ei ole todella itsenäinen valta, vaan federaatio on 90-luvulta lähtien ollut ”osa jälkiläntistä, globalistista hanketta”, Fursov väittää.

Mitä tapahtuu, kun mennään kohti vuotta 2024? Fursov arvelee, että ”taloudellinen tilanne todennäköisesti huononee ja sosiaaliset jännitteet lisääntyvät, erityisesti hätätilanteessa”. Kuka tietää, mitä voi vielä tapahtua sitä ennenkin, väkinäisen rokotusruletin vuoksi?

Mikäli koronakriisistä selvitään, miten historioitsija näkee Venäjän tulevaisuuden? Fursovin mukaan Neuvostoliiton perintö on jo kulutettu ja suuren isänmaallisen sodan muisto hiipuu. Venäjän johto on länsimielisintä maan historiassa, mutta silti vastakkainasettelu ja konfliktin uhka tuntuvat vain voimistuvan.

Venäjän federaatiolla on lievästi sanottuna vaatimattomampi paikka maailmassa kuin Neuvostoliitolla oli, joten nykyisen tilanteen kehittyminen riippuu paljon ”jälkilännen” politiikasta sekä ”kapitalismin systeemikriisin loppuvaiheesta”. Jos lännen johtajat lisäävät painetta, niin venäläisten on vain kestettävä.

”Samalla tässä on toivoakin. Venäjän historiassa tehtiin harppauksia tulevaisuuteen, kun edellisen aikakauden perintö syötiin pois ja uusia rakenteita luotiin paljon tiukemmalla valvonnalla”, Fursov selittää ja viittaa mm. stalinistiseen hallintoon.

Ehkä kaikkea ei ole vielä tässä ”transhumaanissa hetkessä” menetetty, sillä Venäjällä osataan tarvittaessa tehdä nopeita korjausliikkeitä. ”Putinistit” ovat vielä mukana globalistijunassa, mutta entä sitten, kun paine kasvaa ja Venäjän valtaryhmien oma etu on uhattuna?

Markku Siira autoritarismi, digitalisaatio, koronavirus, Länsi, Maailman talousfoorumi, rokotteet, teknologia, totalitarismi, Venäjä, Vladimir Putin, Yleinen

Teknototalitarismin vaara Venäjällä

Korona-aikana miltei joka maassa on ryhdytty toden teolla edistämään globalistien pitkän tähtäimen agendaa. Tästä siirtymästä ei mikään valtio voi jättäytyä pois, joten Aasian ja länsimaiden terveystyrannian ohella myös Venäjä on kiihdyttänyt maan sisäistä kehitystään uuden maailmanjärjestyksen vaatimukset täyttääkseen.

Useimmat Venäjää tarkkailevat poliittiset analyytikot – jotka voisi karkeasti jakaa joko länsimielisiin Venäjä-kriittisiin tai länsikriittisiin Venäjä-mielisiin – yrittävät yhä keskittyä ulko- ja turvallisuuspolitiikan kiemuroihin (aivan kuin eläisimme vielä vuotta 2019) ja ignoroida korona-ajan massiiviset muutokset ja vallitsevan konsensuksen.

En itse kykene enää tarkastelemaan maailman tapahtumia jonkun ”puolen” (itä, länsi) tai poliittisen linjan (liberalismi, konservatismi, sosialismi) valiten. Niinpä voin yhtä lailla kritisoida Venäjää, Kiinaa, kuin länsimaitakin silloin, kun siihen on syytä – ja tässä ajassa näitä syitä valitettavasti riittää. Myös Venäjällä asuva amerikkalaisbloggari ”Edward Slavsquat” kirjoittaa asioista suoraviivaisesti, suosittelen seuraamaan.

Kuten jo aiemmin mainitsin, Venäjän hallitus ja Maailman talousfoorumi (World Economic Forum, lyhyesti WEF) allekirjoittivat 13. lokakuuta muistion ”neljännen teollisen vallankumouksen keskuksen” perustamisesta Venäjälle. Tämäkin tapahtuma yritetään anti-imperialistisessa vaihtoehtomediassa sivuuttaa vain Putinin peliliikkeenä ja reaalipoliittisena viekkautena, vaikka Venäjän presidentti on kyllä tehnyt tunnetuksi YK-mielisyytensä ja ystävyytensä arkkiglobalisti Klaus Schwabin kanssa.

Varapääministeri Dmitri Chernyshenko iloitsi kumppanuudesta Davosin globalistien kanssa ja paljasti, että Venäjän hallitus työskentelee jo WEF:n kanssa ”kokeellisten oikeudellisten järjestelmien käyttöön ottamiseksi tekoälyn ja esineiden internetin alalla”. Kuten maailman varjopankiksi kutsutun, varainhoitoyhtiö BlackRockin toimitusjohtaja Larry Fink kerran möläytti, ”markkinat pitävät totalitaarisista hallituksista”.

Heinäkuun 31. päivänä 2020 Putin nimittäin allekirjoitti lain, joka mahdollistaa ”kokeelliset oikeusjärjestelmät” Venäjällä. Lakiesityksen tavoitteena on ”vähentää oikeudellisia riskejä” ja ohittaa ”esteitä”, jotka muutoin saattaisivat hankaloittaa yrityksiä ja julkisyhteisöjä kokeilemasta ”tekoälyyn ja robotiikkaan perustuvaa uutta talousmallia”.

Lainsäädäntö raivaa tietä lääketeollisuuden ja digitalisaation ”innovaatioille”, ”rahoitusmarkkinoille”, ”valtion ja kuntien palvelujen tarjoamiselle” sekä ”valtiollisen valvonnan toteuttamiselle”. Nämä kaikki ovat linjassa ylikansallisen keskuspankkikabaalin tavoitteiden ja ”neljännen teollisen vallankumouksen” kanssa.

Venäjän talous on tosin ollut pysähdyksissä helmikuusta lähtien ja tällä hetkellä se kärsii ”inflaatiohumalasta”, kuten on käynyt muuallakin. Venäjän keskuspankki varoitti hiljattain myös elintarvikkeiden hintojen ”jyrkästä noususta” ensi vuonna, mikä ei lupaa hyvää kuluttajille.

Venäläiset taloustieteilijät ja lainsäätäjät ovat myös varoitelleet, että pian rupla voi joutua katastrofaaliseen devalvaatioon, joka ”nollaa” tavallisten ihmisten säästöt. Ratkaisuksi tähän ongelmaan tarjotaan rahauudistusta, siirtymistä ”digitaaliseen ruplaan”.

Digitaalinen valuutta on rahoitusalan tulevaisuus, koska se vähentää transaktiokustannuksia ja antaa rikkaille mahdollisuuden yhdistää valtavat omaisuutensa. Tavallinen kansa taas joutuu muuttamaan varansa digitaalisiksi rahakkeiksi, joita pankit ja hallitukset valvovat. Digiraha tulee olemaan täysin ”näkyvissä”, kun sillä ostetaan jotain tai sitä siirretään jollekin. Kansalainen ei siis voisi enää käyttää senttiäkään ilman seurantaa.

Venäjä pyrkii parantelemaan asemiaan uudessa teknofeodaalisessa maailmanjärjestyksessä. Putin onkin ilmoittanut aikeista kerätä paitsi vierastyöläisten, myös kaikkien Venäjän kansalaisten, ”biometriset tiedot” viralliseen tietokantaan. Samaan aikaan Venäjän terveysministeriön kerrotaan valmistautuvan keräämään vauvojen DNA:ta, ”vastasyntyneiden geneettistä sertifiointia” varten.

Useat Venäjän alueet alkavat kokeilla myös digitaalisten ”älypassien” käyttöä. Nämä ovat huipputekninen vastine Neuvostoliiton aikaiselle sisäiselle passille, eikä niitä pidä sekoittaa digitaalisiin terveyspasseihin (”koronapasseja” kutsutaan Venäjällä vain ”QR-koodeiksi”), joita vaaditaan näytettäviksi julkisissa tiloissa ja joukkoliikenteessä.

Digitaalinen passi on itse asiassa digitaalinen profiili; tili, jonka avulla henkilöllisyys voidaan tunnistaa eri palveluja vastaanotettaessa. Sisäasiainministeriö väittää, että sähköinen asiakirja on paremmin suojattu kuin paperinen. Jos älykortti katoaa, sen käyttö voidaan nopeasti estää.

Mikäli Moskovan pormestarin Sergei Sobjaninin visiot toteutuvat, Venäjän pääkaupungista tulee pian ”älykäs kaupunki” tietoverkkoineen ja sensoreineen, jossa on ”geenipasseja”, geenihoitoja ja lääketieteellisiä implantteja, jotka määrittävät, kuinka paljon sairausvakuutusta on maksettava kuukausittain.

Joten mitä keskivertovenäläinen voi odottaa tulevaisuudelta? Varmasti lisää kokeellisia lääkkeitä koronavirukseen vedoten (myös Pfizerin mRNA-geeniseerumilla tehdään jo ihmiskokeita Venäjällä). Lisää viivakooditettua arkea, jossa jokainen liike tallentuu entistä tehokkaammin järjestelmään ja jossa jopa metromatka voidaan maksaa kasvojen tunnistuksen yhteydessä.

Venäjä toteuttaa siis samoja muutoksia kuin Kiina ja länsimaat, pysyäkseen ”relevanttina” Davosin klikin tavoitteille. Katsokaa, mitä tapahtuu Australiassa, Itävallassa, Skotlannissa, Irlannissa ja muissa maissa. Tällä kaikella ei ole mitään tekemistä ”terveyden edistämisen” tai viruksesta johtuvan ”poikkeustilan” kanssa, vaan kyseessä on vain uuden huipputeknologiseen totalitarismiin perustuvan maailmanjärjestyksen alku.

Markku Siira globalismi, koronavirus, Maailman talousfoorumi, maailmanjärjestys, rokotteet, suuri uudelleenkäynnistys, tulevaisuus, Venäjä, Vladimir Putin, Yhdysvallat, Yleinen

Putinin koronapolitiikka ja suuri uudelleenkäynnistys Venäjällä

Moskovassa asuva amerikkalainen analyytikko Andrew Korybko kirjoittaa siitä, miksi Venäjän johtaja on omaksunut yleisen koronanarratiivin, huolimatta esiin nousevista todisteista, jotka asettavat kyseenalaiseksi joitakin viruksen vaarallisuutta ja siihen liittyviä torjuntastrategioita koskevia väitteitä.

Korybko on pitkään pyrkinyt kumoamaan erityisesti vaihtoehtomedioissa esitettyjä, hänen mukaansa vääriä väitteitä ja johtopäätöksiä Putinista ja Venäjän ulkopolitiikasta. Korybkosta yhteistä näille kampanjoille on saada näyttämään siltä, että Putinin Venäjä tukisi aina täsmälleen päinvastaisia poliittisia kantoja kuin Yhdysvallat.

Reaalipolitiikan harmaansävyisessä maailmassa tällainen idealismi ja usko Putinin hallinnon lähtökohtaiseen ”hyvyyteen” vastakohtana lännen valtiokoneiston ”pahuudelle” ei pidä paikkaansa, ja tullessaan tietoiseksi tästä poliittisesta todellisuudesta, moni vaihtoehtomediaa seuraava poliittinen aktivisti saattaa hämmentyä.

Mutta entäpä sitten koronapandemia? Huolimatta siitä, että venäläisillä tiedemiehillä on oletettavasti pääsy uusiin todisteisiin, jotka kyseenalaistavat viime vuosien aikana kootun, ihmisten pelkoja lietsovan koronatarinan, Putinin Venäjällä on jatkettu oletetun viruksen suhteen aika lailla samoilla linjoilla kuin muissakin maissa.

Venäjä on muotoillut politiikkansa tapahtumien virallisen tulkinnan mukaisesti, joka on linjassa terveysjärjestö WHO:n suositusten kanssa. Tästä voidaan päätellä, että Venäjän johtaja tukee tämän YK:n elimen kantaa periaatteesta, mikä vastaa yleensäkin hänen johdonmukaista tukeaan kyseiselle instituutiolle. Putin ei Korybkon mielestä vastusta ”globalismia” sinänsä, vaan ainoastaan Yhdysvaltojen edistämää yksipuolista muunnelmaa siitä.

YK:n peruskirjaan kirjatut kansainväliset oikeusperiaatteet ovat muodoltaan ja sisällöltään ”globalistisia”. Venäjän federaation edeltäjä, Neuvostoliitto, tuki tämän Kansainliiton seuraajan perustamista ja työskenteli sen varmistamiseksi, että sen lausekkeita noudatetaan kansainvälisesti.

Nyky-Venäjä jatkaa tätä diplomaattista perinnettä ja vastustaa kaikkea, mikä loukkaa YK:n toimivaltuuksia, vaikka se on myös ilmaissut tukensa järjestön uudistamiselle joissakin tehtävissä.

Korybko päättelee, että huolimatta esiin nousevista todisteista, jotka asettavat kyseenalaiseksi jotkin Maailman terveysjärjestön koronavirusta koskevista väitteistä, WHO:n räikeä vastustaminen olisi vastoin Venäjän strategisia etuja, jotka liittyvät YK:n auktoriteetin vahvistamiseen maailmassa.

Putin ei kuitenkaan tukisi edes YK:ta sokeasti, jos hän todella kokisi, että jokin sen ajama asia olisi Venäjän intressien kannalta epäedullinen. Korybkon mielestä kenenkään ei pitäisi olettaa, että Putinilla olisi vakavia pelkoja siitä, että yleisen koronanarratiivin hyväksyminen vaarantaisi Venäjän turvallisuuden.

Venäjä on toteuttanut yhteiskunnan sulkutiloja siinä missä Kiina ja länsimaatkin. Putin on myös sanonut uskovansa rokotusten olevan keino hillitä koronaviruksen leviämistä, vaikka lännessä jopa kahteen kertaan rokotetut ovat saaneet testien mukaan uusia tartuntoja, eivätkä kyseiset rokotteet vaikuta siis järin tehokkailta. Korybko olettaa, että presidentti Putin uskoo kuitenkin koronarokotteiden todella pelastavan ihmishenkiä.

Onko Venäjä sitten mukana ”suuressa uudelleenkäynnistyksessä” ja ”neljättä teollista vallankumousta” koskevissa suunnitelmissa? Putin näyttää todellakin kannattavan tällaista visiota, mistä on osoituksena hänen osallistumisensa Maailman talousfoorumin tilaisuuksiin vuodesta 1992 lähtien, jolloin hän ystävystyi WEF:n perustajan Klaus Schwabin kanssa, joka on kirjoittanut kirjoja näistä käsitteistä.

Lisäksi Venäjän hallitus allekirjoitti juuri viime kuussa WEF:in kanssa muistion ”neljännen teollisen vallankumouksen keskuksen” perustamisesta Venäjän alueelle. Kaikki tämä tapahtuu siitä huolimatta, että toisaalla Venäjän valtion media Russia Today ottaa usein toimituksellisesti vihamielisen kannan tätä lännen globalistien ajamaa suuntausta kohtaan.

The Great Reset, ”suuri uudelleenkäynnistys” ja neljännen teollisen vallankumouksen konseptit, joita monet poliitikot eri puolilla maailmaa edes ajavat vastauksena ”pandemiaan”, on Korybkostakin ”kritiikin arvoinen”, erityisesti kun on kyse yhteiskunnallista epävakautta aiheuttavasta tavasta, jolla sitä edistetään monissa länsimaissa.

Putinin visio on kuitenkin sellainen, jossa Venäjä mukautuu joustavasti tähän väistämättömään siirtymään, joka muovaa maailmanjärjestystä uusiksi. Uskooko Venäjän johtaja kykenevänsä silti säilyttämään maansa suvereniteetin uudessa tilanteessa? Näin hän ainakin vihjasi kriittisessä puheenvuorossaan Maailman talousfoorumin virtuaalisessa kokoontumisessa tammikuussa.

Yksi kapitalismin ”nollaamisen” ja yhteiskuntien uudelleenmuokkaamisen yleisimmistä kritiikeistä on se, että näin vain institutionalisoidaan ja laajennetaan ”oligarkkisiksi kuvattuja käytäntöjä” sekä kasvatetaan erityisesti teknologiayhtiöiden valtaa globaalissa mittakaavassa. Vastapainoksi, Venäjä on yrittänyt hahmotella poliittista näkökantaa, jota voidaan kutsua ”populistiseksi valtiomielisyydeksi”.

Tällä tarkoitetaan sitä, että Venäjän valtio (ja sitä kautta sen taloudelliset elimet, kuten ne valtiojohtoiset yritykset, joita jotkut ovat kuvailleet oligarkkien omistamiksi) säilyttäisi perinteisesti ylimmän roolinsa yhteiskunnassa, mutta keskittyisi uudella tavalla ennakoivasti vastaamaan ihmisten taloudellisiin ja muihin tarpeisiin. Tätä uutta ”yhteiskuntasopimusta” edistettäisiin tulevaisuudessa sillä luottamuksella, jota presidentti Putin nauttii kansan keskuudessa (toisaalta sopii kysyä, kuinka kauan kansansuosio jatkuu, mikäli koronarajoitukset jatkuvat?).

Tässä vaiheessa on kuitenkin tärkeää palata siihen, miksi presidentti Putin on omaksunut virallisen koronakertomuksen. Putin näyttää uskovan, että schwabilainen ”suuri resetointi”, pandemian poikkeusolot ja niiden myötä tapahtuvat muutokset maailmantaloudessa, ovat väistämättömiä, minkä vuoksi hän luultavasti ajattelee, että mikäli Venäjä pelaa korttinsa oikein, maa saa uudenlaisen johtoaseman tässä siirtymässä.

Putin katsoo myös, että Sputnik V ja muut venäläiset koronarokotteet ovat turvallisia ja tehokkaita, mikä tarkoittaa, että niiden pelättyjä pitkän aikavälin terveysvaikutuksia ei voida verrata länsimaisten kilpailijoiden rokotuksiin, mikä vähentää hallituksen ”pakottavaan” rokotuspolitiikkaan liittyviä kiistoja. Korybko ei usko (tai uskalla väittää), että Putin tietoisen välinpitämättömästi ”myrkyttäisi omaa kansaansa”, joten on syytä olettaa hänen uskovan vilpittömästi, että joukkorokotukset ovat kansan parhaaksi.

Mitä tulee sulkutiloihin, Putin on ehkä aiemmin uskonut, että ne auttavat ”pysäyttämään viruksen leviämisen”, ja ehkä hän uskoo niin edelleenkin, vaikka esiin nousevat todisteet toisaalta kyseenalaistavat tämän olettamuksen. Poikkeusolot ovat kuitenkin kiihdyttäneet sellaisia sosioekonomisia ja teknologisia prosesseja, jotka liittyvät ”suuren uudelleenkäynnistyksen” täytäntöönpanoon Venäjällä, joten ehkä talouskriisin uhka on pakottanut Putininkin mukaan koronapeliin.

Amerikkalaisanalyytikon johtopäätös on, että Venäjän päämies tukee näitä pandemian varjolla tehtäviä globaaleja muutoksia. Toisin kuin länsimaiset kollegansa, Putin ei seuraa sokeasti Maailman talousfoorumin ja lännen globalistien päätöksiä, vaan aikoo joustavasti sopeutua siirtymään, Venäjän suvereniteetin säilyttäen. Samalla kun Putin noudattaa ”ideologiatonta ja YK-keskeistä ulkopolitiikkaa”, sisäisiä asioita tullaan hoitamaan ”konservatiivisella” ja ”populistisen valtiomielisellä” tavalla, Korybko arvioi.

Analyysin loppukaneetti on se, että Putin on tarpeeksi pragmaattinen johtaja asettaakseen aina maansa pitkän aikavälin strategiset edut etusijalle, riippumatta siitä, ovatko venäläiset patriootit tai ulkomaiset Venäjän kannattajat eri mieltä hänen arvioistaan tietyistä asioista ja tilanteista.

Tässä on syy sille, miksi Putin puolustaa virallista koronakertomusta ja suhtautuu myönteisesti myös ”suureen uudelleenkäynnistykseen”, niin ikävältä kuin tämä saattaa koronakriitikoista ja antiglobalisteista kuulostaakin.

Markku Siira autoritarismi, eliitti, globalismi, kapitalismi, Klaus Schwab, koronavirus, Maailman talousfoorumi, narratiivi, suuri uudelleenkäynnistys, talous, totalitarismi, transhumanismi, Yleinen

Globalistien oma ”suuri kertomus”

Maailman talousfoorumi, World Economic Forum, pyrkii nyt luomaan ”suuren kertomuksen”, joka seuraa meneillään olevaa ”suuren uudelleenkäynnistyksen” ohjelmaa.

Globalisteille kaiken täytyy aina olla ”suurta”; nyt näyttää myös siltä, että teoria seuraa vasta käytäntöä, eikä päinvastoin. Narratiivillaan foorumi pyrkii vakuuttamaan ihmiset siitä, miksi yhteiskunta ja maailmantalous tarvitsevat suurta uudelleenkäynnistystä.

Ylikansalliset pääomapiirit eivät anna hyvän kriisin mennä hukkaan, joten ”pandemian” varjolla he yrittävät legitimoida näkemyksensä yhteiskunnan ja maailmantalouden muutostarpeista, luomalla oman narratiivinsa, joka ”auttaisi ohjaamaan joustavamman, osallistavamman ja kestävämmän vision luomista yhteistä tulevaisuuttamme varten”.

Talousfoorumi kumppaneineen ideoi ja esittelee tarinaansa marraskuun 11. ja 12. päivä järjestettävässä Great Narrative Meeting -tapahtumassa Dubaissa, Arabiemiraattien kaupungissa.

”Pandemia on paljastanut akuutin tarpeen keskittyä yhteiskuntiemme tulevaisuuteen ja pitkän aikavälin terveyteen”, muotoilee talousfoorumin johtaja Klaus Schwab agendaansa.

Aloite suuresta kertomuksesta ja Dubaissa pidettävä kokous toimivat ”voimakkaana katalysaattorina, jonka avulla voidaan muokata ihmiskunnan vauraamman ja osallistavamman tulevaisuuden ääriviivoja, jotka kunnioittavat myös luontoa”, Schwab selittää.

Marraskuussa järjestettävässä kokoontumisessa ”huippuajattelijat eri maantieteellisiltä alueilta ja tieteenaloilta – mukaan lukien futuristit, tiedemiehet ja filosofit – tuovat tuoreita ajatuksia tulevaisuudesta”. Heidän pohdintansa esitellään tulevassa kirjassa The Great Narrative, joka on tarkoitus julkaista tammikuussa 2022.

The Sociable –julkaisun päätoimittaja Tim Hinchliffe muistuttaa, kuinka ranskalainen filosofi Jean-Francois Lyotard kutsui suuren kertomuksen ideaa ”metakertomukseksi”, joka ”toimii vallan, auktoriteetin ja sosiaalisten tapojen legitimoimiseksi”. Tämän myös Schwabin ja kätyreiden suuri uudelleenkäynnistys, The Great Reset, yrittää saavuttaa.

Auktoriteetit ovat käyttäneet suuria kertomuksia oikeuttaakseen oman valta-asemansa ja tehneet tämän yleensä väittämällä, että juuri heillä on tarvittavaa tietoa ja ymmärrystä, joka puhuu jonkin syvemmän, universaalin totuuden puolesta.

Näitä narratiiveja käytetään, kun yritetään saavuttaa hegemonia-asema ja tukahduttaa vastaväitteet ja vaihtoehtoiset, kilpailevat kertomukset. Suuria narratiiveja löytyy politiikasta aina uskontoon, kommunismista kapitalismiin, kristinuskosta islamiin.

Vuonna 1979 ilmestyneessä kirjassaan The Post Modern Condition: A Report on Knowledge (”Postmoderni tila: Raportti tiedosta”) filosofi Lyotard väitti, että nykyaikana ”suuret kertomukset ovat menettäneet uskottavuutensa”. Samoin hän katsoi, että tiede – jonka nimiin myös Davosin transhumanistit vannovat – on aina ollut ”ristiriidassa narratiivien kanssa”.

Korona-aikana lääketieteen edustajien sidonnaisuudet jättiyhtiöihin ja globalistien agendaan on asettanut myös tieteellisen tiedon kyseenalaiseksi. Esimerkiksi rokoteasioissa aito tieteellinen katsantokanta ja terve epäilys, pyritään sensuroimaan ja poistamaan näkyvistä. Valtamedia on myös valjastettu tähän projektiin mukaan.

Ja ketä globalistit ovat värvänneet mukaan auttamaan oman kertomuksensa laatimisessa? Genetiikan tutkijoita, futuristeja, filosofeja, tiedemiehiä ja erityisryhmien edustajia, jotka jo lähtökohtaisesti hyväksyvät eliitin ”suuren uudelleenkäynnistyksen” idean.

Maailman talousfoorumi edustaa pankkiiri- ja sijoituspiirejä, jotka ovat hyvin tietoisia siitä, miten narratiiveja voidaan käyttää ihmisten käyttäytymisen manipuloimiseen.

WEF:n sivuilla vuonna 2015 julkaistussa blogikirjoituksessa How Narratives Influence Human Behavior (”Miten kertomukset vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen”), vieraileva kirjoittaja Bruce Wydick esittää, että ”hyvä kertomus päihittää parhaankin tiedon”.

”Taistelussa ihmisten sydämistä ja mielistä, narratiivi päihittää johdonmukaisesti tiedon sen kyvyssä vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja motivoida ihmisten toimintaa”, hän kirjoittaa.

Yrittääkö talousfoorumi suurnarratiivinsa avulla laillistaa ylhäältä alaspäin suuntautuvan, autoritaarisen suuruusasetelmansa, asettamalla globalistien ideologian jalustalle, samalle moraaliselle tasolle maailman suurten uskontojen totuusväittämien kanssa? Myös katolisen kirkon paavi ja monet muut ovat jo mukana ajamassa ”inklusiivisen kapitalismin” asiaa.

Lännen globalisteilla on myös iskulauseensa Build Back Better, ”rakennetaan uudelleen paremmin”, jota valtionpäämiehet toistelevat kaikkialla anglofonisessa maailmassa, Yhdysvalloista Britanniaan, Kanadaan, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.

Seuraavaksi on vuorossa suuri kertomus, jota Davosin eliitti käyttää yrittäessään legitimoida uudelleenkäynnistämisohjelmansa. Ovatko Kiina, Venäjä ja muut lännen eliitin näennäiset kilpailijat myös panemassa suunnitelmaa täytäntöön? Tekoälykilvassa ja globaalin valvontayhteiskunnan pystyttämisessä Euraasian vallat ainakin tuntuvat olevan mukana, siinä missä lännen miehetkin.

Hinchliffen mukaan odotettavissa on ”entistä koordinoidumpaa viestintää ja tiedon tukahduttamista” suurten teknologiayritysten, hallitusten, jättiyritysten ja valtamedian taholta, muun muassa ilmastonmuutokseen, energiaan, maan käyttöoikeuksiin, kryptovaluuttoihin, internetin hallintaan, politiikkaan ja uutisiin liittyvissä kysymyksissä.

Kun kapitalistisen talousjärjestelmän ”uudelleenkäynnistäminen” saa suuren kertomuksensa, kaikki, mikä on vastoin kertomusta, voidaan heittää syrjään salaliittoteoriana, vääränä tietona tai ääriajatteluna, joka on sensuroitava ja tukahdutettava suuremman, ”yhteisen edun”, vuoksi.

Tietenkin tässä voi käydä niinkin, että Schwabin ja kumppaneiden markkinoima narratiivi jää ontoksi sanahelinäksi, joka unohdetaan varsin pian, mutta globaalikapitaalin edusmiesten käynnistämä tapahtumasarja, joka johtaa konkreettisiin muutoksiin maailmanjärjestyksessä, toteutuu joka tapauksessa, muodossa tai toisessa.

Markku Siira autoritarismi, eliitti, Fabio Vighi, kapitalismi, Maailman talousfoorumi, neljäs teollinen vallankumous, oligarkia, suuri uudelleenkäynnistys, talous, talouskriisi, teknokratia, transhumanismi, tulevaisuus, Yleinen

Fransiskaanista – vai frankensteinilaista – kapitalismia?

Sillä välin kun tavallinen kansa on yhä huolissaan koronaviruksesta sekä sähkön, ruoan ja kaiken muunkin kallistumisesta, globalistit jatkavat herkeämättä työtään ”suuren uudelleenkäynnistyksen” parissa.

Fabio Vighi kehottaa meitä tutustumaan Maailman talousfoorumin verkkosivuihin. Sieltä löytyy suorastaan ”fransiskaanisin” korulausein julkituotuna, mikä meitä kaikkia odottaa uudessa vihreässä maailmassa, joka on ”oikeudenmukaisempi, turvallisempi ja kestävämpi”, mutta jota tosiasiallisesti hallitsee päivitetty, entistäkin kovempi kapitalismi.

”Tervetuloa vuoteen 2030. En omista mitään, minulla ei ole yksityisyyttä, ja elämä ei ole koskaan ollut parempaa.” Tämä ei ole julmaa parodiaa, vaan otsikko Ida Aukenin, Tanskan entisen ympäristöministerin, kirjoitukselle, joka ilmestyi talousfoorumin verkkosivuille vuonna 2016. Sittemmin tämä monia järkyttänyt kirjoitus on poistettu foorumin sivuilta, mutta se on yhä luettavissa muualta, esimerkiksi Forbesin sivulta.

Auken paljastaa oikeastaan vain yksityiskohtia globalistien vuosikymmenien ajan valmistelemasta uudesta maailmanjärjestyksestä. Lähitulevaisuudessa ”jotkut meistä” elävät mallikaupungeissa, joissa asukas ei omista autoa, taloa, ei edes mitään kodinkoneita saati vaatteitaan. Yksityisomistus on tässä utopiassa täysin poistettu.

Silti olemme Aukenin visiossa tyytyväisiä, koska digitalisoitujen palvelujen kaupungissa, joka on vapautettu liikenteestä ja saasteista, ”meillä on mahdollisuus kuljetukseen, asumiseen, ruokaan ja kaikkeen, mitä tarvitsemme jokapäiväisessä elämässämme”.

Vuokraa ei myöskään tarvitse ”maksaa”, sillä kun olemme pyöräilemässä tai poimimassa päivänkakkaroita, ”joku muu käyttää vapaata tilaamme”. Ostosten tekemisestä tulee kaukainen muisto, sillä ”algoritmi tekee sen puolestani”, koska ”se tuntee makuni paremmin kuin minä itse”. Kun robotiikka on täydessä vauhdissa, työ on muuttunut miellyttäväksi toiminnaksi: ”ajattelu-, luomis- ja itsekehitys -ajaksi”.

Auken on kuitenkin huolissaan ihmisistä, ”jotka eivät asu kaupungissamme”, ”jotka menetimme matkalla”, jotka ovat ”muodostaneet pieniä, omavaraisia yhteisöjä” tai ”jääneet tyhjiin ja hylättyihin taloihin pienissä kylissä”. Häntä myös ”silloin tällöin harmittaa” se, ettei ”todellista yksityisyyttä” enää ole, koska ”kaikki, mitä teen, ajattelen ja haaveilen, tallennetaan [digitaalisesti johonkin]”.

Näistä ”pienistä hankaluuksista” huolimatta transhumanistinen elämä on ”paljon parempaa”, koska lähitulevaisuuden ihminen on voittanut ”kaikki kauheat asiat: elämäntapasairaudet, ilmastonmuutoksen, pakolaiskriisin, ympäristön pilaantumisen, täysin ruuhkautuneet kaupungit, veden ja ilman saastumisen, sosiaaliset levottomuudet ja työttömyyden”.

Vighin mielestä ei tarvita paljon mielikuvitusta ymmärtämään, että ”tämä utopistinen satu on todellisuudessa dystooppinen painajainen siitä yksinkertaisesta syystä, että jos emme enää omista mitään, se johtuu siitä, että kuritettuaan köyhiä ja riistettyään keskiluokilta kaikki mahdollisuudet toimeentuloon, maailman eliitti todella omistaa kaiken”.

Jo nyt, pandemisten rakennemuutosten aikana, suuret uusliberaalit rahoituslaitokset (IMF, Maailmanpankki jne.) ”auttavat” maksukyvyttömyyden partaalla olevia köyhiä maita ”anteliailla lainoilla” ja tukevat samalla tiukimpia pakkolunastuksia.

Kuten ranskalainen anarkokommunisti Daniel Guérin kirjoitti jo vuonna 1936: ”Kun talouskriisi kärjistyy, kun voittoprosentti laskee kohti nollaa, porvaristo näkee vain yhden keinon voittojensa palauttamiseksi: se tyhjentää ihmisten taskut viimeistä senttiä myöten”.

Tämän päivän ”luovan tuhon” ytimessä ei ole muuta kuin uusi ”suurpääoman fasismi”, väittää Vighi. Meille pakotetun ”pandemisen psykodraaman” tavoitteena on tuhota se, mitä reaalitaloudesta on jäljellä ja laatia uusi ”Leviathanin kaltainen yhteiskuntasopimus”; Great Reset, ”suuri uudelleenkäynnistys”, jossa oma selviytymisemme on riippuvainen ylikansallisten rahalaitosten ”hyväntekeväisyydestä”.

”Uusi normaali” on koko ihmiskunnan uudelleenmuotoilu niin, että se hyväksyy neljänteen teolliseen vallankumoukseen perustuvan ”fransiskaanisen kapitalismin”. Jopa Paavi ja katolinen kirkko yhtenä menneen ajan valloista on valjastettu talouselämän Rothschildien ja Rockefellerien pahaenteistä ”inklusiivisuutta” edistämään.

Maailmanlaajuinen hallinto bioturvallisuuden alalla on nykyään selvin osoitus tästä despotismista, joka saa täydellisen taloudellisen ilmaisunsa niin kutsutussa ”sidosryhmäkapitalismissa”: samalla kun suurten monikansallisten yritysten johtajat ja osakkeenomistajat ahmivat valtavia pörssivoittoja, he hallitsevat myös politiikan ja median kenttiä, joilla heidät esitetään hyväntekijöinä.

Tämä on aikamme suurin paradoksi, Vighi selittää: ”rikkain 0,1 prosenttia – globalisaation voittajat, ihmiskunnan historian saalistajaluokka (Bill Gatesista Warren Buffettiin, Bill Clintoniin, Mark Zuckerbergiin ja George Sorosiin) – on myös sosiaalisesti sitoutunut tukemaan jaloja asioita, kuten terveyttä ja maailman nälänhädän torjuntaa”.

Lahjoitustensa ansiosta nämä ”fransiskaanisen kapitalismin filantrooppiset profeetat” käyttävät yhä despoottisempaa vaikutusvaltaa hallituksiin ja niiden hauraisiin instituutioihin. ”Rahan, vallan ja lobbausliittoutumien” kietoutuminen toisiinsa riistää politiikalta viimeisetkin mahdollisen autonomian rippeet siinä määrin, että demokratiat kaikkialla toivottavat nämä ”filantrooppiset saalistajat” avosylin tervetulleiksi kysymättä oleellisia kysymyksiä.

Moraalinen kiristys toimii, mikä tarkoittaa myös sitä, että kapitalismin romahdus ei ole mikään yksi iso, huomiota herättävä tapahtuma: se ei automaattisesti tuota myöskään vallankumouksellisia ristiriitoja, kuten monet uusmarxilaiset sekä äärioikeistolaiset toivovat, saadakseen mahdollisuuden pystyttää savuaville raunioille omat yhteiskuntajärjestelmänsä.

Koska kapitalismin meneillään oleva romahdus on kätketty valepandemian pelotteen alle, ihmisten huomio ja energia keskittyy viruksen kanssa elämiseen. Tällä välin maailmaa ”nollataan” autoritaarisen oligarkian johdolla ja jopa lännen uskonnollisten johtajien siunauksella.