Fabio Vighin punainen pilleri – Kuinka irtautua koronakapitalismista

Koronakriisi sen kuin jatkuu, eikä loppua tunnu näkyvän. Mitä meidän on seuraavaksi tehtävä, kun pelastusvuorossa olisi pääsiäisen vietto? Ehkäpä olisi vain ”aika ottaa punainen pilleri ja kohdata todellisuus”, ehdottaa Fabio Vighi, Matrix-elokuvasta tuttua analogiaa käyttäen.

”Vuoden 2020 alusta lähtien pandemiaksi naamioitu makrotaloudellinen virus on vallannut elämämme, aiheuttaen laajaa taantumaa ja alistaen kokonaisia väestöryhmiä äärimmäisille laillistetun syrjinnän muodoille”, hän kiteyttää useita koronavirusta ja talouskriisiä käsitteleviä kirjoituksia poikineen teesinsä.

Pakollisten rokotusohjelmien avulla legitimoidun ”terveyshätätilan” syvällinen funktio voidaan ymmärtää vain, jos se sijoitetaan asiaankuuluvaan makrokontekstiin, nimittäin ”tuotantotapamme lopulliseen kriisiin”, Cardiffin yliopiston professori avaa arkaa aihetta.

Syy-seuraussuhde, joka on syytä pitää mielessä, on Vighin ajatuksenjuoksun mukaan seuraava: talousromahduksen vuoksi kehitettiin pandemiasimulaatio, jonka varjolla toteutettiin autoritaarinen offensiivi ja demokraattisten yhteiskuntien hallittu purkaminen.

Jos – tai pikemminkin kun – tämä paradigman muutos todella toteutuu, se huipentuu ”totalitaariseen, implosiivisen kapitalismin malliin, joka on ehkä vielä ohuesti naamioitu demokratiaksi, mutta jolla on oikeus puuttua globaaleihin hätätilanteisiin irvokkaan suhteettomasti todelliseen uhkaan nähden”.

Kuten ”koronarokotteen” indoktrinaatiokampanjat ja ”rokotevastaisille” varattu syntipukin rooli osoittavat, massapropagandan totalitaarinen potentiaali on käytännössä rajaton. ”Ensimmäistä kertaa historiassa toimimattomasta hoidosta syytetään niitä, jotka eivät sitä käytä”, Vighi hämmästelee.

Italialaisakateemikko toistaa johtopäätöksiään, joiden mukaan ”tämän päivän ideologinen väkivalta on reaktio uhkaavaan sosioekonomiseen romahdukseen, jonka kaltaista ei ole koskaan aiemmin koettu”.

Ensimmäinen järkytys oli vuoden 2007 luottokriisi ja sitä seurannut globaali taantuma. Tuolloin rahoitusalan pelastaminen johti Euroopan velkakriisiin (2010-11), joka teki määrällisestä elvytyksestä (englanniksi quantitative easing, QE) ”kaiken rahapolitiikan äidin”.

Keskuspankkikabaali on luonut ”ultrafinalisoituneen kapitalistisen kasautumisen järjestelmän, joka on riippuvainen varallisuuskuplien luomisesta”. Niiden volatiliteetti nousi uudelleen esiin vuoden 2019 syyskuun puolivälissä, Wall Streetin niin sanottujen repomarkkinoiden (takaisinostosopimusten) likviditeettiloukun myötä.

Tämä puolestaan raivasi tien valitulle harhautukselle eli ”virukselle” ja ”koronakapitalismin” kieroutuneelle logiikalle, joka mahdollisti samalla sen, että raharikkaiden ylin prosentti kasvatti varallisuuttaan ennätysvauhtia, kaikkien muiden kustannuksella.

Vighi on toistuvasti kirjoittanut siitä, kuinka ”vastatoimet lähestyvälle romahdukselle suunniteltiin etukäteen”. Viralliset asiakirjat osoittavat, että finanssiherrat tiesivät liiankin hyvin, että vuoden 2008 jälkeinen rahan määrän keinotekoinen kasvu oli käymässä hallitsemattomaksi.

”Siksi on perusteltua olettaa, että sen sijaan, että eliitti olisi ottanut riskin äkillisestä ja katastrofaalisesta romahduksesta, se valitsi onnettomuuden hallinnan ja ikään kuin soitti ambulanssin etukäteen”, Vighi vertaa.

Tästä perspektiivistä tarkasteltuna, nyt maailmalla jylläävä ”omikronmuunnos” on jälleen yksi ”taloudellisen vipuvaikutuksen väline”, jonka tehtävänä on ”hillitä inflaatiopiikkiä lyhyellä aikavälillä, koska uudistetut pelkokampanjat heikentävät kulutusta ja estävät rahoitussektorille pumpattua valtavaa rahamäärää kiertämästä todellisena kysyntänä taloudessa”.

Näin keskuspankit voivat jatkaa rahan painamista ja ylläpitää rahoitusmarkkinoita, jotka ovat täynnä ”myrkyllisiä omaisuuseriä, zombiyrityksiä ja hirvittäviä julkisia velkakirjoja”. Toisin ilmaistuna, keskuspankit suoltavat rahoitusjärjestelmään digitaalista rahaa torjuakseen huomattavat koronnostot.

Yhtäältä rahan tulostimen on siis pysyttävä päällä rahoitusmarkkinoiden paisuttamiseksi ja toisaalta reaalimaailman hintainflaatiota on ”hallittava varovasti, jotta vältettäisiin sosiaalinen kaaos”.

Mutta koska kapitalismissa mikään ei ole ilmaista, tämä mieletön velkaantuminen tarkoittaa väistämättä lisää köyhyyttä ja sääntelyä (lähes) kaikille. ”Samalla myös keskiluokka velkaantuu hampaisiin asti, epätoivoisessa yrityksessään säilyttää asemansa”, Vighi lisää.

Virusvariantteja käytetään ”hallitsemaan epookinomaista siirtymää”, joka näyttää yhä enemmän ”kapitalismin uusfeodaaliselta versiolta”. Pandemian surrealistinen pitkittyminen kertoo meille, että ”kokonaiset yhteiskunnat ovat panttivankeja tuottaakseen fiktiivistä arvoa rahoitusalalle, jossa vain taivas näyttää olevan rajana”.

Toisin sanoen, ”inflaatio on hyödyllinen keino hallita autoritaarista siirtymää kohti kaksitasoista globaalia yhteiskuntaa, jossa hyvin harvat hallitsevat rahan tarjontaa, kun taas useimmat alistetaan köyhyyden, valvonnan ja pelon avulla”. Tässä on pähkinänkuoressa koko nykykapitalismin rikollinen kehityskaari.

”Kun älykkyyttämme vastaan on hyökätty armottomasti kahden vuoden ajan, jopa virallisen narratiivin uskollisimpien puolustajien pitäisi löytää rohkeutta myöntää, että koronavirus on koordinoitu vastaus yhä hallitsemattomampaan järjestelmän romahdukseen”, Vighi ottaa kantaa.

Jos sama kyyninen peli jatkuu, alati nousujohteisten markkinoiden hintana ovat ”loputtomat virusvariantit, neljännesvuosittainen rokotusohjelma, mediaterrorin aalto toisensa jälkeen ja koko joukko kafkamaisia hätäsäännöksiä”, joiden tarkoituksena on:

”1) Pitää rahapainokone käynnissä samalla kun reaalitaloutta painetaan alas, 2) totuttaa meidät alistumaan väitettyyn ylivoimaiseen esteeseen ja 3) harhauttaa meidät pois siitä, mitä tapahtuu finanssi-Olympoksella, jossa pelataan todellista, kohtalomme ratkaisevaa peliä.”

Deflatorisen tehtävänsä lisäksi virusvariantit ovat myös ideologisesti aggressiivisia: ne luovat ihanteellisen maaperän yhteiskunnallisen kiristyksen jatkamiselle. Jos kaikki menee pääomapiirien suunnitelmien mukaan, ”suurin osa ihmiskunnasta alistetaan rahaorjuuteen, jonka hyväntekijämme esittävät ainoana ratkaisuna suureen devalvaatioon, jota he eivät enää pysty naamioimaan”, Vighi arvioi.

Tämän vuoksi kansalaisia totutellaan nyt elämään pelossa ja heidät pakotetaan sisäistämään ”uusi normaali” täydellisen epävarmuuden, joukkopaniikin ja kaaoksen tilana. Nykyisessä vaiheessa ei saa edes keskustella poikkeusolojen taloudellisista syistä, vaan kaikki huomio kiinnitetään viruksen ”entistä tarttuvampaan muunnokseen”.

”Sosialidemokraattisen kapitalismin aikakausi on lopullisesti ohi”, yliopistomies katsoo. Liberaalissa kontekstissa ei voi enää olla riittävää reaalikasvua maailmamme kapitalistisen uusintamisen kannalta. Tämä johtuu sisäsyntyisestä ja objektiivisesta syystä, joka on seurausta tuotantotavan historiallisesta kehityksestä.

1970-luvulta lähtien pääoma on itse vähitellen – kilpailun sanelemana – murskannut arvoa tuottavan työn, tieteen ja teknologian kanssa tekemänsä liiton seurauksena. Vighin mielestä tämä on ”itse aiheutettu haitta, jota hätäkapitalismin toimihenkilöt kieltäytyvät sitkeästi kohtaamasta”.

Toistaiseksi lopputulemaa lykätään autoritaarisin keinoin. Hypnotisoimalla massat ”armottomilla annoksilla virusfobiaa ja asettamalla heidät kotiarestiin odottamaan ihmeseerumia” (joka osoittautui ihmeelliseksi lähinnä voittoja takovan lääketeollisuuden kannalta), ”poliittiset hallitsijamme antoivat finanssieliitin ohjaamina keskuspankeille mahdollisuuden täydentää finanssisektoria samalla, kun ne pitivät kurissa inflaatiohirviötä”.

Vighistä kansalaisten olisi syytä valmistautua dystooppiseen tulevaisuuteen ”rakentamalla autonomisia verkostoja ja yhteisöjä, jotka eivät ole riippuvaisia hajoavasta – ja tästä syystä yhä väkivaltaisemmasta – sosiaalisen uusintamisen mallista”. Politiikka on nyt täysin alistettu taloudelliselle dogmalle ja siksi se on vailla mitään vapauttavaa vaikutusta.

Vighin mukaan myös ”poliittinen vasemmisto on nielaissut sinisen pillerin” ja kuten italialainen kommunistifilosofi ja autonomistisen perinteen aktivisti Franco Berardi tiivistää tylysti, se tarjoaa vain vääriä näkymiä:

”Kolmenkymmenen vuoden ajan vasemmisto on ollut äärikapitalistisen hyökkäyksen tärkein poliittinen väline. Jokainen, joka asettaa toivonsa vasemmistoon, on imbesilli, joka ansaitsee tulla petetyksi, koska pettäminen on ainoa toiminta, jonka vasemmisto pystyy suorittamaan pätevästi.”

Koronakapinalliseksi radikalisoitunut Vighi julistaa, että ihmisten tulisi ”vapauttaa itsensä, ainakin henkisesti, tästä kahlitsevasta alistumisesta pseudopandemialle, jota tukee yritysten omistama tieteellisyys, joka on nyt noussut maailmanlaajuisen uskonnon asemaan”.

Kiihtyvän teknologisen automaation aikakaudella kuoleva maailma voi pitää itsensä hengissä vain muuttumalla totalitaristiseksi. ”Jos haluamme välttää tulevan yhteiskunnallisen barbarian tsunamin, meidän on pian määriteltävä työn, yhteisön ja yhteiskunnallisen vaurauden välinen suhde uudelleen sen kapitalistisen merkityksen ulkopuolelle”, Vighi kiirehtii.

”Tätä varten meidän on otettava kolmas pilleri, joka on kuitenkin saatavilla vasta sen jälkeen, kun olemme järjestäneet mielekästä kansalaisvastarintaa hätäkapitalismin legitimoimaa sosioekonomista tyranniaa vastaan”, hän esittää lopuksi.

Lännen ylivallasta kiinalaiseen dystopiaan?

Viime vuosina on kirjoitettu paljon Kiinan noususta maailmanvallaksi Yhdysvaltojen ohitse. Kiina on kyennyt poistamaan absoluuttisen köyhyyden ja vaikuttamaan maailmanpolitiikan ja talouden suuntaviivoihin. Kaikenlaiset länsimaisen hegemonian kriitikot – minä mukaan lukien – ovat pitäneet tätä myönteisenä kehityksenä.

Sittemmin olen tullut toisiin ajatuksiin. Kuten olen kysynyt aiemmin täällä sekä sosiaalisessa mediassa, mitä merkitystä tällä maailmanpoliittisella ja taloudellisella muutoksella on, jos Kiina, kuten kollektiivinen länsikin, toimii kansainvälisen riistoeliitin – Rothschildien ja Rockefellerien – kumppanina?

Tämä näyttää olevan epämukava kysymys sekä lännen ja kehittyvien maiden ”anti-imperialisteille”, kuin myös lännen ylivaltaa yhä puolustaville ”atlantisteille”. Molemmissa leireissä riittää myös Kiinan mallin mukaisten tiukkojen koronarajoitusten puolustajia.

Talouspiirien ja Kiinan yhteydet eivät ole omaa keksintöäni. Wall Streetin pankkiiriliikkeet JP Morganista Goldman Sachsiin ovat kilvan pyrkineet Kiinan markkinoille. Jo kauan ennen Richard Nixonin hallinnon diplomaattisuhteita, vanhan polven rahavalta sukuineen ja liiketoimineen on ollut läsnä Pekingissä, Shanghaissa ja Hongkongissa.

Kun Kiinasta tulee Yhdysvaltojen korvaaja ylikansallisen rahavallan tarpeisiin, muuttuuko mikään oleellisesti paremmaksi? Talouden ja yhteiskuntien ”suuren resetoinnin” valossa globaali tulevaisuus näyttää synkältä. Tavalliset ihmiset joutuvat elämään QR-kooditettua, digitaalisesti valvottua elämää biofasistisissa turvallisuusvaltioissa.

Ennen koronakriisiä, käytin muiden politiikan seuraajien tavoin valtavasti aikaa ja energiaa geopoliittisen ”suuren pelin” analysoimiselle. Tuolloin tuntui vielä, että ”puolensa” pystyi valitsemaan ja niinpä kiistelin muiden mukana arvostamieni ”Euraasian valtojen” ja lännen välistä kilpailua seuraten. Vielä viime aikoinakin olen yrittänyt inspiroitua geopolitiikasta, mutta turhaan.

Enää puoltaan ei tarvitse valita, sillä sitä ei nimittäin ole. Kaikki valtiot ovat mukana globalistien kyynisessä pelissä muovata valepandemian varjolla ”uuden normaalin” totalitaristinen biovalta, joka ”neljännen teollisen vallankumouksen” edistyessä, mullistaa yhteiskuntaelämän, politiikan ja talousjärjestelmän kaikkialla. Valtaklikit eri maissa, suuryhtiöissä ja pankkimaailmassa, pyrkivät vain parantamaan omia asemiaan.

Kansalaisilta ei missään vaiheessa kysytä mielipidettä tässä muutoksessa, vaan poliitikkojen, asiantuntijoiden ja massamedian avustuksella, ihmiset on saatu ensin hysterian partaalle hengitystieinfektiota liioittelemalla ja väsytetty poikkeusoloilla. Valuvikaisten rokotteiden ja lääketieteellisesti perusteettomien koronapassien myötä on luotu uudella tavalla syrjivä kahden kerroksen yhteiskunta.

Polarisaatiota on Suomessakin kasvatettu jaottelemalla ihmiset kansalaisvelvollisuutensa tunteviin ”kunnon ihmisiin”, jotka ovat antaneet piikittää itsensä koronatautia vastaan ja toisen luokan kansalaisiksi alennettuihin ”rokotevastaisiin”, joiden arkielämää voidaan lääketieteen nimissä vaikeuttaa vaikka kuinka paljon.

Tässä tilanteessa Kiinan tai jonkin muun suurvallan johtoasemalla ei ole enää merkitystä: globalistit jäävät joka tapauksessa voiton puolelle. En odota innolla kaiken aikaa rakentuvan, transhumanistiseen eetokseen pohjautuvan, bioteknologisen valvontayhteiskunnan dystooppista todellisuutta, kutsuttiinpa tätä autoritaarisen paradigman huipentumaa sitten kapitalismiksi, sosialismiksi, tai joksikin muuksi.

Kiina globalistien vallan välineenä?

Monet ihmiset ymmärtävät jo tässä vaiheessa, että koronaviruksen ilmaantuminen ei ollut sattumaa. Ylikansallinen finanssieliitti loi koko kriisin ajaakseen omaa agendaansa ja pönkittääkseen kaatumassa olevaa kapitalismiansa. He ovat viimein valmiit hylkäämään liberaalin demokratian valeasunsa ja paljastamaan autoritaarisen luonteensa.

Epäilijöiden kannattaisi tutustua Rockefeller-säätiön asiakirjaan Scenarios for the Future of Technology and International Development, joka julkaistiin jo vuonna 2010. Siinä esitetään erilaisia suunnitelmia globalistisen teknokratian edistämiseksi, jotka on hädin tuskin naamioitu ”teoreettisiksi skenaarioiksi”.

Dokumentin sivulta 18 alkaa kuvaus otsikolla Lock Step, joka käsittelee ”pandemiaa, joka saa alkunsa Kiinasta” ja leviää nopeasti ympäri maailmaa, tuhoten läntiset taloudet. Kiinan talous kuitenkin pelastuu, koska maassa pannaan nopeasti täytäntöön tiukat rajoitustoimet.

Maailman eri hallitukset käyttävät virusta tekosyynä teknokraattisen valvonnan edistämiseen ja ottavat käyttöön erilaisia bioteknologioita, kuten digitaalisia henkilöllisyyksiä ja rokotepasseja. Tässä ”skenaariossa” pelokkaat massat toivottavat tyrannian tervetulleeksi ja luopuvat itsemääräämisoikeudestaan ja vapauksistaan. Kuulostaako tutulta?

Kuin operatiivisena jatkona Rockfeller-säätiön asiakirjalle, vuonna 2019 New Yorkissa – juuri ennen kuin Wuhanista alkaneesta epidemiasta ilmoitettiin – pidettiin ”Tapahtuma 201”, Event 201, maailman johtajien kokous, jossa simuloitiin ”vakavaan pandemiaan johtavan uuden zoonoottisen koronaviruksen puhkeamista”.

Tätä vaihetta odotellessa, YK ilmoitti vuonna 2016 suunnitelmastaan luoda globaali ”digitaalisen identiteetin” järjestelmä. Vuonna 2018, Euroopan unioni ilmoitti ”rokotepassijärjestelmän” luomisesta. Niin sanottu ”koronapassi”, jota on käytetty myös Suomessa, antaa esimakua tulevasta sähköisestä henkilöllisyysjärjestelmästä.

Maailman talousfoorumin teknokraattien visioima Great Reset, ”suuri uudelleenkäynnistys”, josta ryhdyttiin puhumaan enemmän ”pandemian” puhjettua, on itsessään jälleen yksi YK:n Agenda 21:n ”kestävän kehityksen tavoitteiden” uudelleenbrändäys, yhdistettynä huipputeknologian siivittämään transhumanismiin; ajatukseen, jonka Unescon ensimmäinen johtaja, Julian Huxley, keksi jo vuonna 1950.

Näitä kauaskantoisia, globaalin tason suunnitelmia on valmisteltu vuosikymmeniä, ehkä jopa vieläkin kauemmin. Miksei siis nykyinen ”terveyskriisi” olisi myös osa globalistien juonitteluja? Virus on hyvinkin voitu vapauttaa tahallaan, tai sitten kyseessä on vain tehokas propagandakampanja, joka on rakennettu ”SARS-CoV-2”-nimellä markkinoitavan ”hengitystieoireyhtymän” ympärille. Koronaviruksia on liikkeellä kausiluontoisesti jo ennestään.

Nyt näyttää joka tapauksessa olevan meneillään kansainvälisen rahavallan viimeinen ponnistus pakottaa massoille globaali teknokraattinen järjestys, ”kommunistinen kapitalismi”, jota toteutetaan jo hyvällä menestyksellä Kiinassa. Lääketeollisuus on mukana projektissa, mutta loppujen lopuksi kyse ei ole ihmisten terveyden edistämisestä.

Samanlainen systeemi on tarkoitus ulottaa kaikkialle. Älykkäät kaupungit, tekoälyvalvonta, sosiaaliset luottoluokitusjärjestelmät, rokoteohjelmat, ihmispopulaation säätely ja omaisuuden uusjako yhä vain harvempien käsiin, sisältyvät ylikansallisten vallankäyttäjien suunnitelmiin, jotka alkavat olla jo jokaisen nähtävissä ja koettavissa.

Väitetään, että lännen globalistit ovat jo pidemmän aikaa tukeneet Kiinan kehitystä, jotta siitä tulisi seuraava ”uuden maailmanjärjestyksen supervalta”, Yhdysvaltojen hegemonian ja kuiviin imetyn kollektiivisen lännen romahtaessa. Rockefellerin Lock Step-skenaario näyttää toteutuvan hyvää vauhtia.

Kuten kirjoitin vuonna 2018, ei minulla ole pienintäkään epäilystä siitä, etteivätkö globalistit toimisi myös jälkiamerikkalaisessa maailmanjärjestyksessä, sitten kun se jollakin tapaa toteutuu:

”Vaikka Yhdysvaltojen vaikutusvalta oletetusti väheneekin, ei se aivan kokonaan katoa. Idän ja lännen tämän hetkinen geopoliittinen riitely ei myöskään ole este bisnekselle ja yhteistyölle, kun toimitaan vallan ylimmällä tasolla, jossa kansakunnat ja valtiot ovat pelinappuloita pienten piirien poliittisille ja ennen kaikkea taloudellisille intresseille.”

Olisin mielelläni väärässä, mutta näyttää siltä, että geopoliittista suurvaltapeliä inhorealistisemmin maailmaa kuvailevat, eilispäivän ”salaliittoteoriat” osoittautuvat todeksi tänään. Kuten amerikkalainen demokraattipoliitikko ja kongressin jäsen Larry McDonald ilmaisi asian jo 1970-luvulla:

”Rockefellerien ja heidän liittolaistensa pyrkimyksenä on luoda maailmanhallitus, jossa superkapitalismi ja kommunismi yhdistyvät saman teltan alle, kaikki heidän valvonnassaan…Tarkoitanko salaliittoa? Kyllä tarkoitan. Olen vakuuttunut siitä, että tällainen salaliitto on olemassa, kansainvälinen laajuudeltaan, sukupolvia vanha suunnitelmaltaan ja uskomattoman pirullinen tarkoitukseltaan.”

Pankkiirien tulevaisuususkoa koronadystopian keskellä

Amerikkalainen investointipankki JP Morgan ennustaa talouskatsauksessaan, että ”koronapandemia loppuu ja maailmantalous elpyy täysin vuonna 2022”. Onko tämä pörssipuhetta, jotta sijoittajat eivät hermostuisi?

JP Morganin päästrategi ja varatutkimusjohtaja Marko Kolanovic sanoo, että vuosi 2022 on ”maailmanlaajuisen toipumisen, pandemian päättymisen sekä normaaliin, ennen koronapandemiaa olleeseen talous- ja markkinatilanteeseen paluun vuosi”.

Pandemiaprojektin ”akuuttivaiheen” päättymisestä ovat toki aiemmin vihjailleet jo Bill Gates ja muutkin ”simulaation” keskiössä olleet tahot, kuten Rockefeller -säätiö.

Olen aiemminkin esittänyt, että koronapandemia luotiin peitteeksi taustalla jo alkaneelle talouskriisille. Suuri yleisö uskoo, että asia on päinvastoin ja talouden ongelmat johtuvat koronaviruksen aiheuttamista poikkeusoloista, mutta näin on toki toimittu ennenkin.

Jokainen voi internetin välityksellä perehtyä asiaan itse, mutta sanonpa vain, että IT-kuplan romahduksen aikoihin levisi SARS -1 ihmisiä hillitsemään ja vuoden 2008 pankkikriisin aikoihin iski influenssa N1H1. Ebolakin nousi otsikoihin sopivasti taantuman aikoihin.

Inflaatio kuitenkin jatkuu sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa, joten onko tämä JP Morganin talouskatsaus vain toiveajattelua tai harhautusta? Esimerkiksi Yhdysvalloissa keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell ei senaatin kuultavana ollessaan enää käyttänyt inflaatiosta ilmaisua ”tilapäinen”, vaan kuvaili tilannetta ”turhauttavaksi”, mikä kuvannee jotain.

Inflaatiovauhti saattaa kiihtyä vielä niin tuntuvasti, että pandemian varjolla toteutetut rahapoliittiset liikkeet paljastuvat – tosin sitten saattaa olla jo liian myöhäistä. Eletään kuin 1900-luvun alkua: koronauutisoinnin lisäksi valtamedia pelottelee Euroopassa vallitsevalla ”sodan uhalla”, kun lännen ja Venäjän ongelmat kärjistyvät.

Samaan aikaan valmistellaan siirtymää uuteen, digitaaliseen maailmanjärjestykseen. Pandemiasimulaation jälkeen on toteutettu useampikin kansainvälinen harjoitus, jossa kyberisku kohdistuu pankkijärjestelmään, mikä pakottaa valtiot reagoimaan uhkaan jälleen uusilla tavoilla.

”Vanhaan normaaliin” tuskin ollaan enää palaamassa, mutta koronapiikkinsä kuuliaisesti ottava kunnon kansalainen, joka luottaa Ylen antiin ja ajankohtaisohjelmien asiantuntijavieraiden lausuntoihin, ajattelee, että tämä kaikki on vain sattumaa. Piikkien ja koronapassin ansiosta hän voi sentään elää ”liki normaalia elämää”.

”Omikronmuunnoksen” myötä yritetään lietsoa vielä pelkoa ihmisiin ja löytää oikeutus uusille älyttömille rajoituksille, joita suomalaismasokistien ”koronakuningatar”, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ajaa.

Samat ihmiset, jotka vielä joskus, suvaitsevaisuuttaan ja moraalista ylemmyyttään esitellen, ihmettelivät ääneen, miten ”ennen” mentiin niin helposti mukaan totalitarismin massapsykoosiin, vaativat nyt itse pakkorokotuksia ja toisinajattelun kriminalisointia, rahavallan ajamaa digitaalista orjuutta ja biofasismia puoltaen.

Tällä välin vain kuuden prosentin rokotekattavuuden Afrikassa, kukaan ei panikoi koronavarianttien suhteen. Ehkä sikäläisestä asenteesta kannattaisi ottaa mallia?

Kaiken kaikkiaan on myönnettävä, että koronaglobalistit ovat toteuttaneet aika onnistuneen projektin. He ovat samanaikaisesti romuttaneet täysin monien ihmisten elinkeinon, mutta myös jäljellä olleen, vähäisenkin luottamuksen poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja uskonnollisiin instituutioihin.

Käykö henkisesti uuvutetuille kansalaisille, niin kuin hiljalleen keitetylle sammakolle, joka kuolee kiehuvaan veteen, kykenemättä pelastamaan itseään? Toisaalta, jos on kestänyt viime vuodet murtumatta pelon lietsonnan, painostuksen, uhkailun ja kiristyksen keskellä, voi kestää melkein mitä vain.

Kyberhyökkäysharjoituksesta uuteen talousjärjestelmään?

Lokakuussa 2019 New Yorkissa simuloitiin maailmanlaajuista zoonoosipandemiaa Johns Hopkinsin bioturvallisuuskeskuksen ja Bill ja Melinda Gates -säätiön koordinoimassa strategisessa harjoituksessa nimeltä Event 201.

21. – 24. tammikuuta 2020 Sveitsin Davosissa pidettiin Maailman talousfoorumin vuosikokous, jossa eri vaikuttajat keskustelivat sekä taloustilanteesta että rokotusohjelmista.

23. tammikuuta Kiina sulki Wuhanin ja muita Hubein maakunnan kaupunkeja uuden viruksen leviämisen estämiseksi. Maaliskuussa maailman terveysjärjestö WHO:n pääjohtaja kutsui jo väitettyä virusepidemiaa ”pandemiaksi”.

Pandemiasimulaatiota on nyt seurannut kyberhyökkäysharjoitus, jossa reagoitiin kansainväliseen rahoitusjärjestelmään kohdistuvaa kuvitteellista uhkaa vastaan.

Israel johti torstaina kymmenen maan simulaatiota, jossa mallinnettiin rahoitusjärjestelmään kohdistuvaa suurta verkkohyökkäystä. Tavoitteena oli ”lisätä yhteistyötä, jonka avulla voitaisiin minimoida rahoitusmarkkinoille ja pankeille mahdollisesti aiheutuvat vahingot”.

Simuloitu verkkohyökkäys kehittyi kymmenen päivän aikana, ja arkaluonteisia tietoja ilmestyi pimeään verkkoon yhdessä valeuutisten kanssa, jotka lopulta aiheuttivat kaaoksen maailmanmarkkinoilla ja ryntäyksen pankkeihin.

Simulaatiossa oli useita erilaisia hyökkäyksiä, jotka vaikuttivat maailmanlaajuisiin valuutta- ja joukkovelkakirjamarkkinoihin, likviditeettiin, tietojen eheyteen sekä tuojien ja viejien välisiin liiketoimiin.

”Nämä tapahtumat aiheuttavat kaaosta rahoitusmarkkinoilla”, sanoi kertoja elokuvassa, joka näytettiin osallistujille osana simulaatiota.

Israelin hallituksen virkamiehet esittivät, että ”tällaiset uhat ovat mahdollisia monien suuryrityksiin kohdistuneiden korkean profiilin kyberhyökkäysten jälkeen ja että ainoa tapa rajoittaa vahinkoja on maailmanlaajuinen yhteistyö, koska nykyinen kyberturvallisuus ei aina ole riittävän vahva”.

”Hyökkääjät ovat 10 askelta edellä puolustajaa”, Israelin valtiovarainministeriön finanssialan kyberpäällikkö Micha Weis kommentoi.

Yhdysvallat asettaa israelilaisen hakkerointityökalujen toimittajan NSO Groupin mustalle listalle.

Collective Strength -nimiseen aloitteeseen osallistui valtiovarainministeriön virkamiehiä Israelista, Yhdysvalloista, Britanniasta, Yhdistyneistä arabiemiirikunnista, Itävallasta, Sveitsistä, Saksasta, Italiasta, Alankomaista ja Thaimaasta sekä Kansainvälisen valuuttarahaston, Maailmanpankin ja Kansainvälisen järjestelypankin edustajia.

Simulaatioelokuvan kertoja sanoi, että ”hallituksia painostetaan selvittämään maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän halvaannuttavan hyökkäyksen vaikutuksia”.

”Pankit pyytävät hätäapua likviditeettiä varten monissa eri valuutoissa, jotta kaaos saataisiin loppumaan, kun vastapuolet vetävät varojaan pois ja rajoittavat likviditeetin saantia, jolloin pankit joutuvat sekasortoon”, kertoja selitti.

Osallistujat keskustelivat monenkeskisistä poliittisista toimista kriisiin vastaamiseksi, kuten koordinoiduista pankkivapaapäivistä, velkojen lyhennysvapaista, swap/repo-sopimuksista ja koordinoidusta irtautumisesta tärkeimmistä valuutoista.

Rahav Shalom-Revivo, toinen israelilainen finanssialan kybervirkailija, sanoi, että tällaisen laajan hyökkäyksen maailmanlaajuiseen rahoitusjärjestelmään tarvitsisi olla ”hyvin osaavien hyökkääjien tekemä”.

Simulaatio oli alun perin tarkoitus järjestää Dubain maailmannäyttelyssä, mutta se siirrettiin Jerusalemiin koronaviruksen omikron-muunnoksen leviämiseen vedoten.

Osa osallistujista väitti, että todellisessa verkkohyökkäystilanteessa hallitukset ryhtyisivät toimiin nopeammin kuin simulaatiossa. Eräs eurooppalainen taloushallinnon virkamies sanoi, että hänen maansa ei odottaisi kymmentä päivää tällaisen hyökkäyksen sattuessa.

”Heti kun rahan tarjonta vaikeutuisi, ainakin Euroopan unionissa, meillä pidettäisiin todennäköisesti hätäkokous samana päivänä”, hän sanoi ja lisäsi, että hän ottaisi välittömästi yhteyttä kollegoihinsa Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

”Pandemian” myötä siirryttiin ”uuteen normaaliin” ja kyberhyökkäysharjoituksella pohjustetaan siirtymää uuteen talousjärjestelmään. Useat keskuspankit eri puolilla maailmaa ovat jo valmistelleet digitaalisen valuutan käyttöönottoa.

Britannia on ilmoittanut, että sen keskuspankin digitaalinen valuutta on valmis käyttöön otettavaksi ensi vuoden helmikuussa. Venäjällä ja Kiinallakin on jo omat valuuttansa. Tämä kaikki tapahtuu nopeammin kuin kukaan osasi odottaakaan.

Kiina, koronavirus ja globalistit

Kun Kiina osoitti kykynsä nousta suurvallaksi Yhdysvaltojen rinnalle, ryhdyin seuraamaan maan politiikkaa. Ajattelin tuolloin, noin nelisen vuotta sitten, että Kiina saattaisi pystyä haastamaan rappeutuneen lännen liberaalin järjestyksen, joka oli vuosikaudet yrittänyt ”levittää demokratiaa” maailman eri kolkkiin, siinä samalla hallituksia kaataen ja luonnonvarat ryöstäen.

Kiinan kansallismielisyys vaikutti alkuun tervehenkiseltä, eivätkä edes Karl Marxin kuvat kiinalaisten politiikan pyhättöjen seinillä haitanneet, kun kävi selväksi, että käytännön tasolla kansantasavalta edisti kansallista sosialismia ja valtiojohtoista markkinataloutta, lännen oligarkkien keinottelukapitalismin ja kulttuureja mädättävän uusvasemmistolaisuuden sijaan.

Pekingistä tuli Lontoon, Washingtonin ja Brysselin inhokki, koska se ei suostunut muuttumaan Japaniksi tai Etelä-Koreaksi: lännelle alisteiseksi vasallivaltioksi, joka ei saisi koskaan ylittää innovaatioissaan tai taloudenpidossaan lännen valtakeskuksia ja haastaa niiden etuoikeutettua asemaa. Tällaisia näkemyksiä alkoivat esittää myös Kiinan poliittiset ajattelijat.

Niin alkoi hybridisota Kiinaa vastaan – tai toki se oli ollut käynnissä jo hyvän aikaa, mutta nyt sen pystyi havaitsemaan jopa tavallinen politiikan seuraaja, koska uutisointi kääntyi räikeän syytteleväksi ja negatiiviseksi. Kiinan johto pyrki esiintymään yhä sovittelevana julkisuudessa, mutta lännen edesottamuksia kommentoitiin jo suorasukaisemmin, minkä johdosta lännen media alkoi kutsua kiinalaisdiplomaatteja ”susisotureiksi”.

Presidentti Xi Jinping vieraili lännen globalistien konferensseissa, puhuen sujuvaa ”YK-kieltä” kestävästä kehityksestä, ilmastoasioista ja globalisaation ihanuudesta. Samalla kuitenkin Kiinassa suitsittiin länsivaikutteita ja maata luotsattiin patrioottisen sosialismin lipun alla kohti ”kiinalaista unelmaa”, joka täyttyisi siihen mennessä, kun kommunistisen puolueen johtama kansantasavalta täyttäisi sata vuotta.

Kiinassa ryhdyttiin myös kritisoimaan näkyvämmin länsijohtoista kansainvälistä järjestystä. Sen väitettiin olevan autenttisen kansainvälisen oikeuden vastainen kyhäelmä, ”amerikkalainen versio viidakon laista”, jonka varjolla länsi komentelee, kiusaa ja alistaa muita, ”demokratiaan” vedoten. Lausunnoissaan virallinen Kiina osoitti saaneensa tarpeekseen lännen tekopyhästä ihmisoikeusjargonista ja sanelupolitiikasta.

Miten Kiinan nousun voisi pysäyttää, mietittiin lännen ulko- ja turvallisuuspoliittisissa ajatushautomoissa kuumeisesti. Monitasoinen hybridisota oli käynnissä, mutta tämä erilaisten iskujen sarja ei ollut vielä tuottanut tulosta. Hongkongin epävakauttaminenkaan ei onnistunut. Jotkut sijoittajat ja talousasiantuntijat lännessä arvelivat jo tuolloin – tai viimeistään korona-aikana – että Amerikan jälkeiseen maailmanjärjestykseen siirryttäisiin ennen pitkää Kiinan johdolla.

Vyö ja tie -kehityshankkeensa ja perustamansa Aasian infrastruktuuri-investointipankin kautta Kiina on luonut omia instituutioitaan toisen maailmansodan jälkeen pystytetyn länsijohtoisen järjestyksen rinnalle. Myös strategisia yhteistyösopimuksia on solmittu lännen pakotteiden alla olevien Venäjän, Iranin ja muiden valtioiden kanssa.

Läntisissä analyyseissä tämä kaikki viittaa siihen, että Kiina pyrkii luomaan itselleen mieluisen maailmanjärjestyksen ja näin syrjäyttämään länsivaltojen hegemonian. Shanghain yhteistyöjärjestön puitteissa aloitettu vastarinta saattaa vielä mullistaa geopoliittisen kartan ja luoda pohjan ainakin näennäisesti monenväliselle järjestykselle.

Koska länttä hallitseva eliitti ei halunnut menettää taloudellista ja poliittista valtaansa Kiinalle, heidän täytyi selviytyäkseen ottaa mallia Pekingistä. Tosin erään villin teorian mukaan jopa kommunistinen Kiina on vain ylikansallisen rahavallan luomus, josta on täysin tietoisesti kaavailtu kuiviin imetyn lännen syrjäyttäjää.

Oli, miten oli, lännen vallanpitäjille autoritaarinen ”aasialainen tulevaisuus” tuntuu sopivan oikein hyvin. Järjestelmämuutos etenee kaikkialla ja vauhti vain kiihtyy. Digitalisaatio, työn ja palveluiden uudelleen organisointi ja ”vihreä siirtymä” palvelevat kaikki ”neljännen teollisen vallankumouksen” aktualisointia globaalilla tasolla. Ei ole epäilystäkään, etteivätkö eilisen suurkapitalistit olisi mukana myös huomisen järjestyksessä.

Muutoksen keskiössä on myös kiivastakin keskustelua herättänyt sosiaalinen luottoluokitusjärjestelmä. Sellainen otettiin käyttöön Kiinassa jo vuonna 2014 ja siitä tuli kaikille pakollinen viime vuonna. Jokainen Kiinan kansalainen on ”luottoluokiteltu” ja varustettu ”digitaalisella identiteetillä”. Kansalaiset on ”pisteytetty” sen mukaan, miten hyvin he noudattavat yhteiskuntansa sääntöjä ja normeja.

Pisteytysjärjestelmä kuulostaa synkältä tieteisfiktiolta, mutta on valitettavasti täyttä totta. Vastaavia teknohankkeita, jotka mahdollistavat ihmisten arvottamisen ja ympärivuorokautisen valvonnan, on viritteillä myös Venäjällä ja länsimaissa.

Kiinan nousujohteinen matka maailmanmaineeseen sai kolauksen, kun Wuhanin kaupungissa todettiin alkaneeksi virusepidemia joulukuussa 2019. Kiinassa oli aiemminkin ollut vastaavia epidemioita, kuten SARS, jota esiintyi vuosina 2002-2003.

Aluksi luultiin, että uusi infektio tulisi rajoittumaan vain Kiinaan tai Aasian maihin. Lännessä hekumoitiin jo ajatuksella, että virus voisi aiheuttaa maan talouden ja lännelle epämieluisan Xi Jinpingin hallinnon kaatumisen. Tuolloin kirjoitettiin avoimesti jopa Kiinan ”Tšernobyl-hetkestä”.

Wuhanissa koronaviruspandemiaan vastattiin heti äärimmäisen tiukoilla rajoituksilla. Tästä huolimatta virus levisi muuallekin maailmaan ja globaali poikkeustila sai alkunsa. Pikku hiljaa koko maailma joutui ”koronapsykoosiin”, ihmisten vaatiessa lisää liikkumisrajoituksia ja rokotteita. Poliitikot, talouspiirit ja kansainväliset instituutiot hyödynsivät tukalaa tilannetta parhaansa mukaan.

On yhä epäselvää, oliko kyseessä luonnollisen tartuntataudin puhkeaminen, Kiinaa vastaan suunnattu bioase, laboratoriovuoto, vai pelkkä valepandemia talouskriisin peittämiseksi. Joka tapauksessa maailma on ollut oudossa tilassa jo pidemmän aikaa, lääketeollisuuden, suuryritysten ja miljardöörien varallisuuden vain kasvaessa poikkeusoloissa.

Radikaaleimmissa arvioissa mitään uutta koronavirusta ei edes ole, vaan kyseessä on entisten flunssavirusten uudelleenmarkkinointi ja hyväksikäyttö. Jatkuva mediahypetys, pelon lietsonta ja ihmisiin iskostettu epäily terveydentilastaan ovat hoitaneet lopun. Olen kirjoittanut aiheesta epidemian alusta asti, monia eri näkökulmia esille tuoden, yhtenä esimerkkinä ”koronakooste” viime vuodelta.

Kiinan mallin mukainen reagointi koronavirukseen levisi nopeasti myös länsimaihin: Italiasta ja Australiasta on tullut hälyttäviä ääriesimerkkejä. Aivan yhtä tiukkaa linjaa ei ole Suomessa vielä toteutettu, mutta monissa EU-maissa rajoitukset ovat olleet kovia ja ylilyöntejä on esiintynyt. Nyt Brysselissä kaavaillaan jopa pakkorokotuksia, vaikka on käynyt selväksi, että tarjolla olevat ”lääkkeet” saattavat olla oletettua virustautia pahempia pitkän aikavälin haittavaikutuksineen.

Suhtautuminen Kiinaan on korona-aikana muuttunut entistä nuivemmaksi ainakin länsimaissa. Tämä voi olla merkki onnistuneesta psykologisesta operaatiosta, jolla muovataan massojen mielialoja jotain tarkoitusta varten. Toiset taas väittävät, että koronavirus on Kiinan oma ase länttä vastaan: näin saatiin romahdutettua länsimaiden taloudet, luotua otollinen maaperä Kiinan maailmanvalloitukselle ja uudelle, autoritaariselle ajalle.

Poliittiset analyytikot jättävät valtiokeskeisistä arvioistaan yleensä pois ylikansalliset pääomapiirit ja heidän pitkäaikaiset suunnitelmansa ”uudesta maailmanjärjestyksestä”, jotka on saatu valtamediassa leimattua salaliittoteoreetikkojen kuvitelmiksi. Kuitenkin on selvää, että kaikki hallinnot ovat kuin yhteisestä sopimuksesta sitoutuneet korona-aikana terveystotalitarismiin. Ketkä oikein vetelevät naruista?

Tuskin on aivan sattumaa sekään, että Yhdysvalloissa järjestettiin lokakuussa 2019 strateginen harjoitus globaaliin ”zoonoosipandemiaan” reagointia varten. Koronakriisin puhjettua joulukuussa, lännen talousvaikuttajat, poliitikot ja intellektuellit alkoivat kilvan puhua ”uudesta normaalista” sekä ”suuresta uudelleenkäynnistyksestä”, yhteiskuntien ja talousjärjestelmän perustavanlaatuisesta uudistamisesta, joka voitaisiin nyt pandemian poikkeusoloissa toteuttaa.

Kävi Yhdysvaltojen ja Kiinan kamppailussa miten hyvänsä, siirtymä länsikeskeisestä maailmasta johonkin uuteen on selvästi meneillään. Häämöttipä tulevaisuudessa lännen globalistien ajama teknokratia tai ”kiinalainen vuosisata”, koronavilkut, rokotteet ja terveyspassit ovat omalla tavallaan pohjustaneet tietä tulevaisuuden valvontayhteiskunnille.

Samaa arveluttavaa geenimanipulointia on tarjolla nyt niin idässä kuin lännessä. Jos ”globalisaatio kiinalaisilla ominaispiirteillä” tai lännen teknokraattien transhumaani valta tarkoittaa loputonta pakollisten rokotusten sarjaa, alituista kasvomaskien käyttöä, sekä QR-koodein ja luottoluokituksin rajoitettua arkea, se ei kuulosta vanhaa maailmanjärjestystä paremmalta.

Olipa koronavirus totta tai keksittyä, virallinen narratiivi on täynnä aukkoja ja epäjohdonmukaisuuksia, eikä rokotteista selvästikään ole hyötyä. Mistä löytyy pilliin puhaltaja, joka paljastaisi kaiken? Milloin tämä masentava koronakonsensus ja segregaatiodystopia alkaa toden teolla rakoilla? Joutuvatko idän ja lännen eliitit Pekingissä, Moskovassa, Lontoossa, Washingtonissa, Brysselissä ja muualla koskaan tilille teoistaan?

Kapitalismin romahduksesta hätätilatyranniaan

Yhä jatkuva ”koronaviruspandemia” on vain ”velkaantuneen rahapoliittisen laajentumisen systemaattinen peittely-yritys”, sanoo Cardiffin yliopiston koronakriittinen professori Fabio Vighi, jonka kirjoituksia olen aiemminkin referoinut (täällä, täällä, täällä ja täällä).

Tämä pelon lietsonta ja yhteiskuntien muokkaaminen sulkutiloilla ja rajoituksilla jatkuu, kunnes meneillään oleva ”autoritaarinen paradigman muutos” on normalisoitu ja siirrymme pois liberaalin demokratian aikakaudelta ”kommunistisen kapitalismin” digitaaliseen valvontayhteiskuntaan.

”Ennen kuin on liian myöhäistä, meidän on lakattava uskomasta, että rokotemääräykset, sulkutilat ja muut massasääntelyn muodot liittyvät terveyteen”, Vighi yrittää herätellä lukijaansa. Talouselämän ja politiikan taustavaikuttajat olivat valmiita julistamaan maailmanlaajuisen hätätilan suojellakseen kapitalistista järjestelmäänsä sen omilta, yhä tuhoisammiksi käyviltä käytänteiltä.

Kapitalismilla ei ole muuta keinoa jatkaa olemassaoloaan kuin suorittaa koronakriisin varjolla yhteiskuntien uudelleenmuotoilu. Lukitusten ja rajoitusten välittömänä tarkoituksena on ”antaa keskuspankkien toteuttaa tähtitieteelliset rahanpainatusohjelmansa, jotka paisuttavat rahoitussektoria ja aiheuttavat samalla – kuten tällä hetkellä näemme – inflaatiota heti, kun liikepankit vuotavat käteistä reaalitalouteen”, Vighi selittää.

Koronakriisi olisikin nähtävä läpikotaisin ”kapitalistisena ilmiönä”, rahavallan hätävalheena, eikä minään ”satunnaisena mikrobiologisena tapahtumana”, joka on yllättänyt maailman. On äärimmäisen naiivia ajatella, että ”pandemia” olisi ollut pelkkä vahinko, mutta monikaan viranomaisiin luottava ”tolkun ihminen” ei halua horjuttaa maailmankuvaansa tai ymmärtää tulleensa huijatuksi.

Vighin mielestä viruksen uhkaa on koko ajan käytetty ”taloudellisena välineenä, jonka tarkoituksena on peittää nykykapitalismin epookkimainen romahdus (lisäarvon luomisen rakenteellinen kriisi) sekä nopeuttaa globaalihallinnon autoritaarista prosessia (siirtymää sidosryhmäkapitalismiin), jonka avulla järjestelmä pyrkii toistamaan logiikkaansa korkeammalla rakenteellisen väkivallan tasolla”.

Ensimmäinen tavoite on puolustuksellinen, mutta toinen on aggressiivinen. Nykyvaiheessa nämä kaksi tavoitetta sulautuvat yhdeksi, kun eliitti ajaa digitaalisten terveyspassien yhä laaja-alaisempaa käyttöönottoa uuden järjestyksen alkuvaiheessa.

Tätä varten he käyttävät julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia, kuten yhdysvaltalaista Vaccine Credential Initiative (VCI) -aloitetta, jonka julkilausuttu tavoite on ottaa käyttöön yksi älykortti, ”smart health card”, joka voitaisiin tunnustaa ”yli organisaatio- ja lainkäyttöalueiden rajojen”.

VCI:tä koordinoi ”voittoa tavoittelematon järjestö” nimeltä MITRE, jota johtavat enimmäkseen sotilastiedustelun ammattilaiset ja jonka sponsoreina toimivat FBI ja Yhdysvaltojen puolustusministeriö. ”Voiko kukaan täysjärkinen ihminen enää väittää, että tämä on vain salaliittoteoriaa”, Vighi kysyy.

Siirtymällä itsepuolustuksesta hyökkäykseen, oligarkit ovat saattamassa ihmiskuntaa ”totalitaariseen painajaiseen, joka on naamioitu humanitaariseksi interventioksi”. He tekevät näin sokean voitontavoittelun ja itsesäilytyksen nimissä. Sen sijaan, että kapitalistisen järjestelmän annettaisiin kohdata objektiivinen romahduksensa, se yritetään ”muumioida bioteknologiseksi despotismiksi”.

Monissa maissa ilmoitetaan jälleen esiintyvän uusia tartuntoja, mikä johtaa uusiin rajoitustoimiin. Gibraltarilla väestö on kahteen kertaan rokotettu, mutta uusien sairastapausten myötä ”joulu on peruttu”, maskin käyttö on pakollista ja joukkokokoontumisia kehotetaan välttämään.

Näyttää tosiaan siltä, että ”koronavirus” (rokoteperäinen tauti tai uudelleennimetty influenssa) toimii ”hyvin ajoitettuna sosioekonomisena puskurina sekä inflaatiota että järjestäytynyttä tyytymättömyyttä vastaan”. Koronakurin perustehtävä on ”mahdollistaa rahapoliittisten elvytystoimien jatkuminen”.

Vighi näkee aivan oikein, että olemme keskellä ”käänteentekevää geoekonomista ja geopoliittista murrosta”. Kuten olen jo useamman vuoden esittänyt, tuntemamme maailmanjärjestys on vaihtumassa uuteen. Vaikka olin huomannut, että lännen liberaali järjestys oli kaatumassa, en osannut kuvitella, että tilalle nousisi globaali terveystotalitarismi, johon kaikki hallinnot sitoutuisivat.

Talouden romahdus ja biopoliittinen vallankäyttö ovat saman kolikon eri puolia. Tartuntatapauksiin ja virusvariantteihin perustuva kertomus toimii ”savuverhona, jonka eliitin ja sen käyttäytymispsykologisten neuvonantajien perverssi mielikuvitus on luonut”. Heidän tavoitteenaan on nyt ”normalisoida poikkeustila siinä toivossa, että ihmiset spontaanisti hyväksyisivät orjuutensa”.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että (yksityisesti valvotut) keskuspankit antavat eri maiden hallituksille marssijärjestyksensä, jotta pakolliset digitaaliset henkilöllisyystodistukset otetaan käyttöön suljettujen yhteiskuntien perustana uudessa maailmassa, jossa, kuten Maailman talousfoorumin tunnetussa iskulauseessa sanotaan, me (ei he) ”emme omista mitään ja olemme silti onnellisia”.

Vighi nostaa esimerkiksi myös kotimaansa Italian, jossa työelämässä pysyminen riippuu nyt rokotteiden ottamisesta. Italia on yksi maista, joka on tämän ”globaalin autoritaarisen hankkeen” eturintamassa. Lopullisia tavoitteita ei vaivauduta enää edes peittelemään.

”Hallitukset ja keskuspankit eivät ainoastaan ilmoita avoimesti suunnitelmistaan siirtyä digitaalisiin valuuttoihin, vaan ne kertovat myös, että niillä on käytössään mekanismeja digitaalisen käteisen käytön valvomiseksi. Rahaorjuus näyttää olevan heidän päämääränsä”, italialaisfilosofi arvioi.

Kansalaiset, jotka yhä vastustavat joukkopropagandaa ja mediahypnoosia, ovat jo ymmärtäneet, että koronapassista ei ole mitään hyötyä oletettua virusta vastaan. He tiedostavat, että viruksen olemassaoloon vetoaminen on vain keino digitaalisen terveyspassin lanseeraamiseksi. Passin tarkoituksena on antaa esimakua ”universaalista digitaalisesta identiteetistä”, joka on Davosin klikin edistämän ”suuren uudelleenkäynnistyksen” pilari.

Kuten Vighi pelkää, jos jopa kehomme alistuvat ”täysin digitalisoituneelle kapitalismille”, paluuta entiseen ei enää ole: ei ole mitään rajaa sille, mitä vallanpitäjät voivat vaatia meiltä ”hätätilanteen” verukkeella myös jatkossa.

Vighin mielestä nyt olisi ensisijaisen tärkeää puolustaa ihmisten oikeutta kieltäytyä koronapasseista ja tuputetuista geeni-injektioista, jotka eivät ole vain hyödyttömiä flunssaviruksia vastaan, vaan myös mahdollisesti hengenvaarallisia haittavaikutuksiltaan.

Rokottautumisten lisäksi digitaaliset henkilötunnukset pystyvät tallentamaan käyttäytymisemme ”hyveellisyyden” sekä terveydellisessä että laajemmassa sosioekonomisessa mielessä. Kaikkia toimintojamme, jotka jo nyt määräytyvät pitkälti ”taloudellisen rationaalisuuden” mukaan, säännellään edelleen teknologian avulla – epäilemättä ”yhteisen hyvän” nimissä, kuten ihmiskunnan pahimmat viholliset aina väittävät.

Irtautuminen teknotieteellisestä diktatuurista, joka perustuu viruksen pelkoon ja keskitetysti valvottuihin digitaalisiin kortteihin, joilla säännellään osallistumista yhteiskuntaan, on vielä monimutkaisempaa kuin irtautuminen vanhanaikaisesta sotilasdiktatuurista. Nyt olisi vastarinnan aika.

Pandemiapelureiden pihtiote

”Pandemian ja ilmastonmuutoksen narratiivit ovat alkaneet kietoutua toisiinsa”, kirjoittaa australialaisbloggari Sean Stinson. Samaa strategiaa, jota on testattu keinotekoisen terveyskriisin yhteydessä, aiotaan käyttää myös ”ilmastokatastrofissa”, josta vallanpitäjät ovat puhuneet jo vuosikymmenien ajan.

Meneillään olevan Glasgow’n ilmastokokouksen varoitukset saattavat olla jopa tervetullut harhautus heille, jotka kärsivät pitkäaikaisesta koronaväsymyksestä; kunnes he tajuavat, että ”nykyaikainen lääkekartelli ja fossiilisten polttoaineiden oligarkia ovat saman kolikon kaksi puolta, kaksi saman sauvan ympärille kietoutunutta käärmettä”.

Sen lisäksi, että useimmat nykyaikaiset lääkkeet perustuvat petrokemian tuotteisiin, ne ovat samojen oligarkkien omistuksessa ja valvonnassa. Juuri tämä oligarkia haluaa nyt radikaalisti ”uudistaa yhteiskuntaa”, tai kuten Stinson huomauttaa, se on jo ”toteuttamassa yli viisikymmenvuotisen suunnitelmansa viimeisiä vaiheita tätä tarkoitusta varten”.

Eliittikriittinen Stinson esittää koko joukon hyviä kysymyksiä ja kommentteja:

”Huomaako kukaan, että meitä lähestyvästä ilmastokatastrofista varoittavat samat ihmiset, jotka räjäyttelevät innokkaasti vuorten huippuja etsiessään harvinaisia maametalleja, joita he käyttävät pilvitietokoneiden ja toisiinsa kytkettyjen laitteiden voimanlähteinä?”

”Onko kukaan vähääkään huolissaan siitä, että ihmiset, jotka varoittavat meitä globaalista terveyskriisistä, etsivät nyt maapallon syrjäisimpiä alkuperäisheimoja immunisoidakseen heidät jotain sellaista vastaan, jonka kanssa he eivät todennäköisesti koskaan joudu kosketuksiin? Vihje: Jos meillä olisi todellinen pandemia, irtisanottaisiinko lääkäreitä ja sairaanhoitajia, jotka kieltäytyvät ottamasta kokeellista geeniseerumia?”

”Jos terveytemme olisi heille pienimmässäkään määrin tärkeää, tuputtaisivatko he meille muuntogeenistä maissia ja synteettistä lihaa luonnonmukaisen ravinnon sijaan? Jos he todella välittäisivät ’kestävyydestä’, mainostaisivatko he sähköautoja, joiden litiumakut on ladattava dieselgeneraattorilla?”

Kun Englannin keskuspankin entinen pääjohtaja Mark Carney sanoo, että ”ilmastonmuutos” on siirrettävä ”rahoituksen etualalle” ja kun Euroopan keskuspankin nykyinen pääjohtaja Christine Lagarde twiittaa, että on ”välttämätöntä rokottaa koko maailma”, kyse ei ole oikeasti ilmastosta eikä pandemiasta, vaan jostain aivan muusta.

Pääomaa määritellään uusiksi aivan silmiemme edessä. Raha sekä vaihdon välineenä että arvon säilyttäjänä on häviämässä ja sen korvaa ”sosiaalinen luottoluokitusjärjestelmä” Kiinan mallin mukaisesti. Myös ihmisen määritelmä on muuttumassa transhumanistisessa lähitulevaisuudessa, jossa ”teknologinen ja orgaaninen sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi”.

Kyseessä on jumalaa leikkivien, filantrooppeja esittävien manipuloijien itsekäs projekti. ”Tarkoitan niitä noin 150 ihmistä, jotka yhdessä omistavat suurimman osan maailman maa-alueista ja luonnonvaroista ja joilla on yli puolet maailman rahavaroista piilotettuna veroparatiiseihin, kun taas puolet maailman väestöstä elää enintään kahden dollarin suuruisella summalla päivässä”, Stinson selittää.

Jostain syystä ihmiset näyttävät sietävän, että heidän yhteiskuntansa on järjestetty hierarkioiksi, joiden pyramidin huipulla on näitä rikkaita ja vaikutusvaltaisia ”johtajia”. Tämä on ehkä toiminut historiallisesti kohtuullisen hyvin, ainakin silloin, kun hallitsijat olivat jossakin määrin vastuullisia.

Nälänhädän tai epäonnistuneen sotastrategian yhteydessä vallanpitäjät saattoivat helposti menettää asemansa tai jopa päänsä, kun olosuhteet muuttuivat liian ankariksi massoille, tai kun ylimystön käytös koettiin erityisen epäoikeudenmukaiseksi. Nykyään näin ei ole, vaan eliitti on turvassa linnoituksissaan ja massoja paimennetaan politiikkojen, viranomaisten ja toimittajien välityksellä.

Talousjärjestelmä, jota kutsumme kapitalismiksi, on palvellut tätä eliittiä hyvin viimeisten noin neljänsadan vuoden ajan. Talouskasvun on väitetty, skotlantilaisen filosofi Adam Smithin sanoin, rakentaneen ”kansojen varallisuutta”, yleistä etua ajavan ”näkymättömän käden” ohjaamana. Tämäkin teoria on osoittautunut pelkäksi sanahelinäksi uusliberalismin ylilyöntien myötä.

Kansakunnista on myös tullut kiusallisia anakronismeja, noloja takaumia hyväntahtoisten kuninkaiden unenomaisiin aikakausiin. Stinsonin mukaan vallanpitäjien suunnitelmissa siintää ”resursseihin perustuva teknokraattinen diktatuuri, jossa rikkaiden ja vaikutusvaltaisten miesten pieni vähemmistö orjuuttaa muun ihmiskunnan”.

Tämän vihamielisen ryhmittymän mukaan ihmiskunnasta on tullut taakka planeetalle. Maailman väkiluku on kohta lähes kahdeksan miljardia ja näiden eugenistien mielestä suuri osa ihmisistä on poistettava kuviosta tavalla tai toisella.

500 miljoonaa ihmistä on globalistien tavoite, mikäli Georgia Guidestones -graniittimonumentin kaiverruksia on uskominen, tai ehkä vieläkin vähemmän, jos ottaa CNN:n perustajan Ted Turnerin lausuman lähtökohdaksi: ”Ihanteellinen maailman väestömäärä olisi 250-300 miljoonaa ihmistä, mikä merkitsisi 95 prosentin laskua nykyisestä”.

Suuri ongelma käsityksessämme maailmasta on se, että olemme erehtyneet pitämään auktoriteettien myöntämiä myönnytyksiä ”oikeuksina”, jotka on kirjattu johonkin yleismaailmalliseen ja pysyvään lakiin. Yhteiskuntasopimuksen ehtoja on aina muutettu ilman ennakkovaroitusta. Mitä valtio on antanut, se voi myös ottaa pois ja kuten meille jo aika suoraan sanotaan, suuria muutoksia on tulossa.

”Neljännen teollisen vallankumouksen” myötä ihmistyövoimaa ei enää entisessä määrin tarvita, eikä myöskään palvelualalla työskentelevien välikäsien suurta joukkoa. Yhteiskunnan säännöt ja rajoitukset, jotka koskevat valtion pakkovaltaa yksilöön nähden, voidaan kääntää ylösalaisin hetkessä. Tämä koskee myös kansalaisten oikeutta yksityisomistukseen – oikeutta, joka on ollut modernin kapitalismin perusta.

”Suuri uudelleenkäynnistys” ei kosketa vain talousjärjestelmää ja ”kapitalismin nollaamista”; se pyrkii koko maailman ja nykyihmisen muuttamiseen. Se merkitsee sosiaalisten suhteiden, omistussuhteiden sekä yksilön kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien uudelleenkäynnistämistä. Se saavutetaan joko yhteisymmärryksellä tai voimakeinoin. Korona-aikana poliisivaltioksi muuttuneessa Australiassa asuva Stinson tietää tämän.

”Nykyään he haluavat työntää geeniseeruminsa käsivarteesi vastoin tahtoasi ja kertoa, että se tapahtuu yleisen edun vuoksi. Jos kieltäydyt, he sanovat, ettet saa työskennellä tai matkustaa, et voi tavata perhettäsi, et voi mennä pubiin. Huomenna on lastesi vuoro. Sitten he nostavat polttoaineen hintaa tai peruuttavat ajokorttisi ja väittävät, että sen tarkoituksena on vähentää hiilidioksidipäästöjä.”

”Seuraavaksi sinut pakotetaan syömään heinäsirkkoja ja laboratoriossa kasvatettuja synteettisiä tuotteita, koska lihantuotanto muka tappaa maapallon. He tyhjentävät pankkitilisi ja antavat sinulle digitaalisen henkilöllisyystodistuksen ja perustulon. Etkö halua henkilöllisyystodistusta? Onnea vain yritykselle ostaa ruokaa tai löytää asunto.”

Tämän maailman hallitsijat ovat tehneet suunnitelmansa täysin selväksi. He haluavat saada kaiken ”hiilipohjaisen” absoluuttiseen ja täydelliseen hallintaansa tällä planeetalla; tämä käsittää kaiken elollisen ja elottoman. Toteutuvatko teknokraattien tavoitteet ylivallasta ja väestön vähentämisestä? Synkät suunnitelmat etenevät YK:n ja muiden ylikansallisten elinten kautta ”kehityksen” korulauseisiin verhottuna.

”Mitä tarvitaan, jotta ihmiset näkisivät, että todellinen kohtaamamme uhka ei ole ilmastonmuutos tai koronavirustauti, vaan pikemminkin kaikkivoipaisen, ahneen oligarkian juonittelut”, Stinson retorisoi.

Oligarkkien suunnitelmien pysäyttämiseksi riittäisi, että ihmiset kieltäytyisivät alistumasta; kansalaisten olisi vain kollektiivisesti ja äänekkäästi sanottava ”ei”. Koronapassin vastustajat osoittavat mieltään jo monissa maissa. Kahdeksankymmenen prosentin rokotuskattavuuden saavuttavassa Suomessa tuskin nähdään ensimmäisenä väkijoukkoja barrikadeilla vaatimassa vallanpitäjiä tilille.

Koronateatteria, sodan uhkaa ja metaelämää

Sanon nyt suoraan – päivä päivältä käy vaikeammaksi löytää enää mielekkyyttä politiikasta kirjoittamiseen. Maailma on menossa kovaa vauhtia sellaiseen suuntaan, että kaikenlainen geopoliittinen analysointi tuntuu sen rinnalla tyhjänpäiväiseltä.

Ihmisille kaikkialla näyttää kelpaavan globalistien koronatyrannia. Toki vastarintaakin esiintyy, mutta enemmistö tuntuu odottavan lammasmaisesti ties kuinka monennetta myrkkypiikkiään ja kokee tämän venäläiseen rulettiin verrattavissa olevan injektiouhkapelaamisen vieläpä kansalaisvelvollisuudekseen.

Tartuntaluvut ovat valtamedian pelkopornosivujen mukaan silti kasvussa, mutta niistä voi maksettujen asiantuntijoiden suulla syyttää ”itsekkäitä rokottamattomia”, joten mitään radikaaleja johtopäätöksiä ei yhteiskuntakelpoisten tolkun ihmisten tarvitse tehdä, kun he esittelevät koronapassejaan maailmanlopun ravintolailloissa.

Samaan aikaan geopoliittiset manööverit maailmalla jatkuvat, vaikka sekä Sanna Marin, Emmanuel Macron ja heitä ennen Angela Merkel, Tony Blair ja Vladimir Putin ovat olleet Maailman talousfoorumin listoilla ”nuorina globaaleina johtajina”. Tätä taustaa vasten sopii kysyä, onko kaikki poliittinen kuohunta sittenkin vain japanilaista kabuki-teatteria?

Valepandemialla on yritetty peitellä taantumaa, mutta voiko yhteiskunnan sulkutiloja ja avaamisia uskottavasti jatkaa montaa vuotta? Miten olisi tautitotalitarismin sijaan puhdistava sota tämän systeemisen romahduksen keskellä? Finanssikriisejä on ennenkin taltutettu sodankäynnin keinoin. Onpa väitetty, että kaikki sodat olisivat viime kädessä ”pankkiirien sotia”.

Etelä-Kiinan merellä Yhdysvallat ja Kiina voisivat testata voimiaan ja Ukrainassa Nato-joukot kokeilla onneaan Venäjää vastaan? Innokkaimmat vasallimaat voisivat mennä mukaan kumpaan mittelöön tahansa. Pitäisikö myös Englannin ja Ranskan selvitellä kalastuskiistaansa merisodassa?

Joka tapauksessa näyttää pahasti siltä, että eliitin aloittama taloudellinen ja yhteiskunnallinen uudelleenkäynnistysohjelma kestää useita vuosia. Dramaattiset huippukohdat vuorottelevat näennäisten suvantovaiheiden kanssa. ”Uusi normaali” mahdollistaa entisen talousjärjestelmän hallitun purkamisen ja siirtymisen maailmaan, josta jo Aldous Huxley kirjoitti dystooppisessa tieteisromaanissaan.

Samaan aikaan etenee teknokraattien ihannoima ”neljäs teollinen vallankumous”, jossa päällekkäiset teknologiat yhdistyvät uusilla tavoilla yhteiskuntiin ja jopa meihin ihmisiin. Tämä ”kyberfyysinen muutos” luo kuulemma tilaa uusille mahdollisuuksille tekoälyn, robotiikan, nanobioteknologian ja kvanttitietokoneiden saralla.

”Se voi myös tarkoittaa sitä, että syömme tulevaisuudessa lounastauolla heinäsirkkoja tai jopa keinolihaa”, hehkutetaan Suomessakin tämän vallankumouksen mahdollisia sivuvaikutuksia. En jaksa inspiroitua tällaisista tulevaisuudennäkymistä, mutta androidia muistuttava ohjelmistosuunnittelija ja liikemies Mark Zuckerberg intoilee jo ”metaelämästä” virtuaalitodellisuudessa.

Globaali poliisivaltio vai sorrettujen kapina?

William I. Robinson on sosiologian professori Kalifornian yliopistossa Santa Barbarassa. Hän analysoi poliittista taloutta, globalisaatiota ja Latinalaisen Amerikan politiikkaa. Hän on kirjoittanut laajasti myös siitä, miten uusliberalistinen kapitalismi globalisoitui ja muutti perusteellisesti kansallisvaltioiden ja yhteiskunnan muotoa.

Viime vuonna ilmestyneessä teoksessaan The Global Police State (Pluto Press, 2020), Robinson kiinnittää huomionsa 2000-luvun ”globaalin poliisivaltion” syntyyn.

Koronakriisiä hän ei sentään osannut ennakoida, sillä kirjan teksti on julkaisuajankohtaa vanhempaa perua, mutta Robinson tiedostaa, että neljännen teollisen vallankumouksen dystooppiset visiot ovat yhä lähempänä nykyistä poliittista todellisuuttamme.

Kirjassaan hän kuitenkin tutkii, miten globalisoitunut uusliberalistinen kapitalismi on karkaamassa käsistä ja synnyttämässä uusia köyhtymisen kuiluja samalla kun se tuhoaa luonnonympäristöä.

Robinsonin mukaan globaalin poliisivaltion käsitteessä on otettava huomioon kolme toisiinsa liittyvää kehityskulkua.

Ensimmäisenä ovat ”kaikkialla läsnä olevat yhteiskunnallisen massavalvonnan, sorron ja sodankäynnin järjestelmät, joita hallitsevat ryhmät edistävät hillitäkseen globaalin työväenluokan ja ylijäämäihmisten todellista ja potentiaalista kapinaa”.

Toisena on ”militarisoitu pääoman kasautuminen”, millä hän viittaa kapitalistiseen voitontavoitteluun ”globaalin sotatalouden” kautta ja kolmantena, ”lisääntyvä siirtyminen kohti poliittisia järjestelmiä, joita voidaan luonnehtia 2000-luvun fasismiksi tai jopa laajemmassa mielessä totalitaristisiksi”.

Järjestelmäkriisin jatkuessa se sulkee yhä useammat ihmiset vaurauden ja perusresurssien saatavuuden ulkopuolelle ja luo uusia ”ylijäämäväestöjä”, joita hallitukset, teknologiayhtiöt ja yksityiset turvallisuusjoukot tukahduttavat yhä väkivaltaisemmin ja tieteellisesti kehittyneitä menetelmiä hyödyntäen.

Samalla kun maailmanlaajuinen eriarvoisuus on kasvanut, pääoma on keskittynyt voimakkaasti ”ylikansallisen yrityseliitin” käsiin, joka käyttää taloudellista valtaansa vaikuttaakseen ja kontrolloidakseen valtionpolitiikkaa. Kuten Robinson kirjoittaa, ”valtioita johdetaan yhä useammin pienten poliittisten ja taloudellisten eliittiryhmien hyväksi, jotka määräävät tuhoisia säästötoimia ja lamauttavaa velkaantumista muulle yhteiskunnalle”.

1990- ja 2000-lukujen globalisaatiobuumin aikana kapitalismi vaikutti loputtoman dynaamiselta ja sitä tuki ja vahvisti ideologisesti silmiinpistävä kulutuskulttuuri. Vuoden 2008 finanssikriisi – ja nyt koronapandemia – ovat kuitenkin paljastaneet sen syvän epävakauden.

Kun yhä useammat ihmiset menettävät työnsä, tai jäävät kokonaan yhteiskunnallisen osallistumisen ulkopuolelle, tästä syrjäytymisestä kasvaa potentiaalisesti räjähdysaltis poliittinen haaste. Superrikkaita valvottaa öisin pelko ”sorrettujen kapinasta” ja myöhäiskapitalismin maailmassa he ovatkin jo eristäneet itsensä ”rahvaasta” vartioituihin linnoituksiinsa.

Eristämisen muodot ulottuvat Robinsonista ”maahanmuuttajiin kohdistuvista rajavalvontamekanismeista ja joukkovankiloista työttömien ja kodittomien kriminalisointiin”. Jopa ”toimihenkilöt ja yhä epävarmemmassa asemassa oleva keskiluokka” joutuvat työnantajiensa tehostetun valvonnan kohteeksi ja eri maiden hallitukset laajentavat valtuuksiaan ”yleisen turvallisuuden” nimissä.

Tukahduttaminen on myös tuottoisaa liiketoimintaa. Sodankäynti ja sosiaalinen valvonta ovat houkuttelevia monenlaisille toimijoille, aina yksityisistä sotilasyrityksistä tiedonlouhintayrityksiin. Kyseessä on todella kansainvälinen ilmiö.

Lisääntynyt rikollisuuteen ja turvallisuuteen liittyvä pelko heikentää julkista tilaa ja demokraattisen elämän laatua. Tilan militarisoituminen on poliittisesti ja kulttuurisesti pelottavaa ja se luo Robinsonin mukaan myös edellytyksiä tulevalle joukkoväkivallalle sorrettuja ja köyhtyneitä vastaan.

Robinson esittää vakuuttavasti, että keskuspankkiirien ja oligarkkien kapitalismi mutatoituu avoimen autoritaariseksi järjestelmäksi, joka polkee jalkoihinsa sosiaaliset tarpeet ja yksilönvapauden.

Kansalaisten internetin käyttöä valvovista teknologiayrityksistä aina hallitusten koventuviin otteisiin, olemme ansassa kaikkialla läsnä olevassa tilassa, joka antaa vaikutelman, että tämä villiintyneen kapitalismin ja laskevan elintason surkea maailma on väistämätön tapahtuma, eikä muita vaihtoehtoja ole.

”Globaalin poliisivaltion” lopullinen voitto ei kuitenkaan ole täysin varma asia. Se, että järjestelmä luottaa yhä enemmän väkivaltaan ja tukahduttamiseen, eikä konsensukseen tai uudistuksiin, on amerikkalaissosiologista osoitus sen perustavanlaatuisesta heikkoudesta.

Kirjan alkupuolella Robinson toteaa, että vaikka suurta osaa niin sanotusta neljännestä teollisesta vallankumouksesta käytetään hyväksikäyttöön ja voittojen kasautumiseen, sen teknologiaa voitaisiin hyödyntää niin, että luotaisiin maailma, jossa on vähemmän työtä ja enemmän yltäkylläisyyttä kaikille. Tämä kuulostaa utopistiselta, varsinkin kun talouseliitillä on mielessään vain oman valta-asemansa pönkittäminen.

Kapitalismin uudelleenkäynnistäminen avaa oven synkkään ja epävakaaseen aikakauteen. Vaikka markkinatalouden taikurit lupaavat pseudohumanitaarisen filantroopin maskinsa takaa terveyttä ja turvallisuutta kaikille, suurin osa ihmiskunnasta joutuu elämään maailmassa, jossa elintaso laskee ja sosiaalinen liikkuvuus vähenee.

Sen sijaan, että globaali poliisivaltio tekisi elämästä turvallisempaa, se on suunniteltu aktiivisesti estämään sosiaalista ja taloudellista oikeudenmukaisuutta. Pankkiirit käyttävät koronavirusta syntipukkina viimeisten viidenkymmenen vuoden huonoon hallintoon ja väärinkäytöksiin länsimaiden talouksissa. Davosin eliitti pelkää kuitenkin alati kansalaisten kapinaa, joka riistäisi kapitalisteilta vallan määrittää kollektiivista tulevaisuutta.