Kuukausi: lokakuu 2018

Angela Merkel ilmoitti maanantaina väistyvänsä kristillisdemokraattisen CDU-puolueen johdosta Hessenin ja Baijerin osavaltioiden äänestystulosten seurauksena. Puolue pysyi kuitenkin maapäivien suurimpana niukalla enemmistöllä, joten hallitusvastuu jatkuu. CDU:lle on tarkoitus valita uusi puheenjohtaja joulukuun puoluekokouksessa.

Kahdeksantoista vuotta kristillisdemokraatteja ja kolmetoista vuotta Saksaa johtanut Merkel ilmoitti kuitenkin haluavansa jäädä liittokansleriksi uuden puheenjohtajan valinnan jälkeenkin, vaalikauden loppuun saakka, eli aina vuoteen 2021. Asiantuntijoiden mukaan tässä vaiheessa on kuitenkin mahdotonta sanoa, pysyykö Merkel liittokanslerin virassaan enää niin pitkään. Merkelin poliittisen valtakauden loppu on siis hyvin lähellä.

Merkelin rooli Euroopan unionissa on ollut suuri, joten luopumisen tuska on ilmeinen sekä Merkelille itselleen, että hänen tukijoilleen ja muille eurokraateille. Kukaan muu Euroopan keskeisistä päättäjistä ei ole pysynyt virassaan yhtä pitkään kuin Merkel. Hän on pitänyt yhteisvaluuttaa kasassa eurokriisin vuosina, mutta kovalla hinnalla. Merkelin päätöksellä Saksa otti vastaan myös massiivisen pakolaisvirran, jonka seurauksena koko Eurooppa on kenties peruuttamattomasti muuttunut.

Merkelin suostumuksella Venäjän Nord Stream 2-maakaasutoimitukset jatkuvat Eurooppaan hamaan tulevaisuuteen saakka Yhdysvaltojen harmistukseksi. Toisaalta Merkel on ollut kantava voima myös siinä, ettei Venäjän vastaisia talouspakotteita ole jo vedetty pois. Saksa on kuitenkin hieman pannut vastaan Yhdysvaltojen sanelupolitiikalle ja halunnut myös muiden EU-maiden sekä Venäjän lailla jatkaa yhteistyötä Iranin kanssa. Yhdysvallat jäi kiinni Merkelin puhelinten salakuuntelusta Obaman kaudella ja välit merentakaiseen kumppaniin ovat viilenneet entisestään Trumpin kaudella. Eurooppa ei enää luota Yhdysvaltoihin samalla tavalla kuin ennen.

Merkelin jälkeinen aika puhuttaa jo Euroopassa ja muualla. Näyttää kuitenkin siltä, että Naton sotaharjoituksista huolimatta, Istanbulin viimeisin Syyriaa koskeva huippukokous osoitti, että mielipide-eroista huolimatta Saksa ja Ranska haluavat tehdä yhteistyötä Venäjän ja Turkin kanssa, vakauttaa Syyrian tilanteen ja aloittaa sodanjälkeisen jälleenrakennustyön. Miten tähän suhtautuvat Yhdysvallat ja Israel, jää nähtäväksi.

Saksalla on ollut jo pitkään erityinen roolinsa. Se edustaa Euroopan unionia, on Yhdysvaltojen liittolainen, mutta omaa suoran keskusteluyhteyden Putinin kanssa \”kollektiivisen lännen\” nimissä. Merkittävä joukko saksalaisia ja eurooppalaisia liike-elämän toimijoita haluaisi Saksan ja EU:n jo luopuvan Venäjän vastaisista sanktioista, jotta liikesuhteet palautuisivat normaaleiksi. Samaa on sanonut Italian kansallismielinen sisäministeri Matteo Salvini.

Berliini ja Moskova ovat varmasti tietoisia maailmanlaajuisista trendeistä. Kansallismielinen populismi jatkaa nousuaan ja suhtautuminen Euroopan unioniin on jäsenmaiden kansalaisten keskuudessa nihkeä. EU pyrkii hitaasti globaalin toimijan rooliin, joka joutuu väistämättä kilpailemaan myös Yhdysvaltojen kanssa. Bruttokansantuotteen ja väestömäärän näkökulmasta EU on jo verrattavissa Yhdysvaltoihin. Sen on suojeltava etujaan riippumatta Trumpin hallinnon vastustuksesta.

Olipa Saksan seuraava liittokansleri (Euroopan komission puheenjohtajasta puhumattakaan) kuka tahansa, Euroopan turvallisuus vaatii yhteistyötä myös Venäjän kanssa. Naton sapelinkalistelu ei tässä projektissa tilannetta paranna, mutta muilla tasoilla pientä edistystä tapahtuu koko ajan. Merkelin jälkeinen aika tulee näyttämään Euroopan suunnan, Venäjän tulevaisuuden, sekä muutokset Yhdysvaltojen tähän asti luotsaamassa järjestyksessä.

Amerikkalainen Silent Partner Group (onpa osuva nimi) aikoo rakentaa Suomeen ja Norjaan kolme suurta datakeskusta kumpaankin, kirjoittaa Tietoviikko.

Yksi Suomeen tulevista keskuksista sijoittuisi Haminaan. Toinen on määrä rakentaa Sotkamoon ja kolmas myöhemmin kerrottavaan kohteeseen. Kunkin keskuksen kapasiteetiksi tulee massiiviset 250 megawattia, kun taas esimerkiksi suomalaisen Telian datakeskuspalveluissa on tällä hetkellä käytössä kuuden megawatin tuotantoyksikkö.

Silent Partner Groupin toimitusjohtaja Dale Hobbie sanoo haastattelussa, että datakeskusten suunnittelu on jo käynnissä ja rakentaminen voidaan aloittaa, kunhan lupa-asiat ovat kunnossa. Tähtäin olisi jo vuodessa 2020. Investoinnin suuruudesta tai rahoituksen lähteistä toimitusjohtaja Hobbie ei suostu kertomaan mitään. Keskuksia ei ole tarkoitettu paikallisten yritysten tai asiakkaiden käyttöön, vaan kohderyhmänä kerrotaan olevan \”suuret markkinajohtajan asemassa olevat yritykset muilta alueilta\”. Yhtiö aikoo rakentaa datakeskusten yhteyteen myös omat voimalaitokset sähköä tuottamaan.

Erikoista koko projektissa on, ettei keskusten sijoituskohteiksi valituissa kunnissa tiedetty asiasta vielä mitään, vaikka keskusten suunnittelu Yhdysvalloista käsin on jo pitkällä. \”Ei ole kysytty lupa-asioita, eikä tonttia ole varattu. Ketään virkamiestä ei ole edes lähestytty. Oikeastaan täällä kuullaan asiasta nyt ensimmäistä kertaa\”, sanoo Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen ihmeissään. Mitä asiasta tietää työ- ja elinkeinoministeriö? Entä patentti- ja rekisterihallitus tai verohallinto? Ollaanko puolustusministeriössä tai presidentin kansliassa asiasta paremmin perillä?

Aiemmin Yle on jo yrittänyt esittää, että datakeskusteollisuus hyödyttää taloudellisesti Suomea. Silent Partner Group tekee kuitenkin yhteistyötä Yhdysvaltojen kotimaan turvallisuuden ministeriön kanssa. Yhtiöllä on kytköksiä myös kansallisen puolustuksen teollisuusjärjestöön sekä Yhdysvaltojen armeijan erikoisjoukkoihin. Yhdysvaltojen kansallinen turvallisuusvirasto on jo vuonna 2014 rakentanut omallekin maaperälleen Utahin datakeskuksen, joka kerää tiedustelutietoa erilaisilla ohjelmilla niin Yhdysvaltojen omilta kansalaisilta kuin ulkomaalaisiltakin.

Ei olisi siis mikään ihme, jos Silent Partner Groupin hankkeella saattaisi olla jotain tekemistä Suomen maantieteellisen sijainnin ja Yhdysvaltojen kanssa solmitun puolustusyhteistyösopimuksen kanssa. Hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus oli vasta alkua. Tätä tarkoittanee Sauli Niinistön hokema, \”Suomi kuuluu länteen\”.

Brasialiassa valittiin maahan uusi presidentti. Valtaan nousee Jair Bolsonaro, jota Suomenkin media on kutsunut \”kaikkein oikeistolaisimmaksi\” sekä \”äärikommenteistaan\” tunnetuksi, vähemmistöihin vihamielisesti suhtautuvaksi mieheksi.

Bolsonaro on tosiaan yrittänyt brändätä itseään rääväsuiseksi, \”tropiikin Donald Trumpiksi\”. Hän on kampanjoidessaan sanonut, että jos hänestä tulee presidentti, Brasilia jättää YK:n, joka on \”luuseriporukka\” ja \”kommunistijärjestö\”. Hän on tunnettu myös homo- ja naisvastaisista kommenteistaan sekä Brasilian entisen sotilasdiktatuurin ihannoimisesta.

Tästä huolimatta Bolsonaro on ennemminkin Brasilian John McCain.  Hän on Amerikka- ja Israel-mielinen, äärimmäisen liberaalia markkinataloutta ja valtion laitosten yksityistämistä kannattava poliitikko, joka aikoo Trumpia imitoiden siirtää Brasilian suurlähetystön Jerusalemiin. Hän vastustaa myös Assadin johtamaa Syyriaa ja Irania. Myös Kiinaa hän on kritisoinut. Bolsonaron johdolla Brasilia siirtyy entistä tiukemmin rahavaltaa edustavan vanhan globalistieliitin leiriin. Bolsonaroa kritisoivat liberaalit uusvasemmistolaiset tai häntä kannattavat kansallismieliset eivät vain näytä tätä asiaa ymmärtävän.

Joidenkin mielestä Bolsonaron valinta presidentiksi on askel oikeaan suuntaan; populismi etenee kaikkialla maailmassa. He perustelevat tätä Bolsonaron poliittisesti epäkorrektilla kielenkäytöllä, joka siirtää kuulemma Overtonin ikkunaa pois vakiintuneista poliittisista raameista. Valitettavasti poliittinen vaihtoehto, joka on erilainen vain retoriikan tasolla, ei käytännössä muuta mitään. Itse asiassa kuka tahansa poliittinen toimija, joka edesajaa liberaalia talouspolitiikkaa, ei ole uusi, systeemin \”ulkopuolinen\” vaihtoehto, vaan silti vanhan angloamerikkalaisen järjestelmän vasalli.

En siis usko että mikään muuttuu paremmaksi Brasiliassa. Vaalituloksen selvittyä Bolsonaro vannoi jo puolustavansa Brasilian perustuslain takaamaa \”demokratiaa ja vapautta\”. Bolsonaro aikoo myös tehdä suurta yksityistämisohjelmaa ja eläkeleikkauksia ajavasta neuvonantajastaan, sijoituspankkiiri Paulo Guedesista, talousministerin. Guedes on suosittu Brasilian talouseliitin keskuudessa ja hänellä on yhteyksiä myös suursijoittaja George Sorosiin.

Kuten eräs brasilialainen naamakirjakaveri asiantilaa kommentoi, \”ainoa hyvä asia tässä on, että niinikään liberaalia talouspolitiikkaa suosineen työväenpuolueen tappio saattaa mahdollistaa uusien liberalismia ja neokonservatismia vastustavien vaihtoehtojen syntymisen\”. Toivotaan niin.

Sotilasliitto Naton sotaharjoitukset käynnistyvät tänään. 2400 suomalaista sotilasta osallistuu Trident Juncture- ja Northern Coasts-harjoituksiin. Osallistujia tulee kaiken kaikkiaan 31 maasta 50 000 sotilaan vahvuudella. Norja isännöi sotaleikkejä aikavälillä 25.10. – 7.11, ja odotettavissa on toimintaa niin maalla, merellä kuin myös ilmassa.

Harjoitusalueena on Keski- ja Itä-Norjan lisäksi Islanti, Atlantti ja Itämeri, sekä Suomen ja Ruotsin ilmatilat. Virallisen selityksen mukaan harjoitukset saivat alkunsa Norjan tekemästä aloitteesta, koska Norja on ollut \”jo pitkään huolissaan Venäjän kasvavasta sotilaallisesta kyvystä erityisesti pohjoisessa\”. Asiasta on todellisuudessa päätetty tietenkin Yhdysvaltojen johdolla.

Everstiluutnantti Markku Jämsä kertoo, kuinka \”Venäjä on kehittänyt omaa pohjoista ulottuvuuttaan ja parantanut suorituskykyään\”. Niinpä Suomikin mahdollisen suursodan taistelutantereena on mukana Nato-harjoituksissa \”parantaakseen kansainvälistä yhteistoimintakykyä\”. Ilmavoimista mukana on yhdeksän Hornet-monitoimihävittäjää. Ilmavoimien joukot tukeutuvat harjoituksissa Rovaniemen sekä Norjan ilmavoimien tukikohtiin.

Rovaniemen lentokenttä on luovutettu myös Yhdysvaltain hävittäjien, ilmatankkauskoneiden sekä Belgian hävittäjien käyttöön. Nato on kutsunut Venäjän tarkkailemaan harjoitusta. Venäjän mukaan yhdysvaltalaiset hävittäjät pyrkivät hyödyntämään Suomea ja Rovaniemen lentokenttää Venäjän Murmanskissa sijaitsevia tukikohtia vastaan. Venäjän pohjoisen laivaston päämaja ydinsukellusveneineen sijaitsee Murmanskissa.

Nato-harjoitukseen osallistuu myös maavoimia: Porin prikaatin jääkärikomppania liittyy osaksi ruotsalaista prikaatia. Suomalaiset on määrätty näyttelemään näissä harjoituksissa \”vihollista\” eli venäläisiä. Harjoituksissa on esillä tilanteita, \”jotka voisivat joissain skenaarioissa olla mahdollisia, ja siksi niiden varalle myös harjoitellaan\”, everstiluutnantti Jämsä kertoo kryptiseen sävyyn.

Suomen poliittinen johto on vastoin kansan enemmistön tahtoa allekirjoittanut Naton kanssa isäntämaasopimuksen. Tämän johdosta Suomella on myös isäntämaan rooli Itämerellä pidettävässä Northern Coasts-harjoituksessa. Tarkoituksena on harjoitella merellisiä yhteisoperaatioita kaikilla merisodankäynnin osa-alueilla ja kehittää monikansallisten joukkojen yhteensopivuutta. Suomalaisjoukkoja totutellaan siis tulevaan.

Trident Juncture -harjoitus on Naton suurin sotilasharjoitus sitten kylmän sodan. Iltalehti kertoo, että Suomen osallistuminen tähän massiiviseen harjoitukseen on \”signaali Venäjälle\”. Miksi Suomi on antanut vetää itsensä mukaan ja lähettää Naton mieliksi Venäjälle \”signaalin\”, toisin sanoen sotilaallisen uhkauksen, juuri nyt? Olisiko myös arktisen alueen arvokkailla luonnonvaroilla jotakin tekemistä asian kanssa? Sekä Yhdysvalloilla että Venäjällä on intressejä alueella.

Kaikki on osa suurempaa suunnitelmaa ja Suomen osuus on sovittu pienessä piirissä. Poliittisen johdon hyväksynnällä Suomi on siepattu mukaan suurvaltapeliin hyväksikäytettäväksi ja tarpeen vaatiessa uhrattavaksi pelinappulaksi. Presidentti Niinistö kumppaneineen onkin aina halunnut paikan \”pöydistä, joissa päätökset tehdään\”, joten mikään uhraus ei liene liian suuri tätä päämäärää silmällä pitäen.

Niinistö on myös sanonut haluavansa \”vahvemman Naton\”, joka ajaisi Yhdysvaltojen intressejä Euroopassa. Strategisen sijaintinsa vuoksi on tärkeää, että Suomi olisi täysillä mukana Natossa; tästä tullaan varmasti vakuuttelemaan kansaa enemmän vaalien alla. Myös Ruotsissa on tarkoituksella ylistetty suomalaisia \”Pohjolan vartijoina\”. Kaikki tämä palvelee kuitenkin vain lännen etuja, ei Suomen tai suomalaisten.

Toimittaja Terhi Nevalainen kirjoittaa sanomalehti Karjalaisen kolumnissa otsikolla Kenen intresseissä on aiheuttaa hajaannusta Suomessa?.

Hän mainitsee heti alkuun haastatelleensa juuri Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtajaa, Matti Saarelaista, joka on puolestaan todennut, että ”olennaisin tämänhetkinen hybridivaikuttamisen keino on mielipidevaikuttaminen tahallisilla väärillä tiedoilla”. Näin saadaan kuulemma rapautettua myös ”viranomaisia kohtaan tunnettua luottamusta”.

Nevalainen siteeraa Saarelaisen näkemyksiä siitä, kuinka ”valemedioissa ja sosiaalisen median kanavissa jaetaan tarkoituksella valheellista tietoa, jonka tavoitteena on hämärtää kansalaisten ja päättäjien käsitystä todellisuudesta”. Itse hän lisää listaan myös ”valtamediaa moittivat puheet”, sekä ”tärkeän keppihevosen”, eli maahanmuuton. Näitä ”tahallisia valeuutisia” levittävät ne kuuluisat ”trollit”, ja Nevalaisen mukaan ”myös suomalaiset”, joiden toimintaa ”voi luonnehtia maanpetokselliseksi”. ”Härskeintä on, että osa näistä tahoista haluaa esiintyä leimallisen isänmaallisina”, Nevalainen valittaa.

Kolumnistin mielestä nyt ”olisi herättävä”, eikä jättäytyä tällaisten ”hämmentäjien” armoille. Siihen kolumni äkisti päättyykin. Yhtään esimerkkiä ”valeuutisista” ei tietenkään mainita: halutaan luoda vain epämääräinen kuva siitä, että suomalaisten ”turvallisuudentunnetta” pyrittäisiin jotenkin salakähmäisesti ja ilkeästi heikentämään nettikirjoittelulla, ehkä ”vieraiden tahojen etuja” ajaen,  tai sitten ”tarkoituksena voi olla esimerkiksi oman poliittisen agendan edistäminen”.

Kolumnisti Nevalaisen propagandistinen närkästys tuntuu turhanpäiväiseltä lehden täytteeltä, mutta reaktio on yleinen journalistien keskuudessa. Suomalaisten somekeskustelut tai valtamedian rahoittajista vapaat verkkojulkaisut tuskin ovat Suomea ”hajaannuttamassa”. Olettaisin, että toisenlaisessa asiayhteydessä valtamedian toimittajat – ja ehkä myös Nevalainen muiden muassa – olisivat ensimmäisenä väittämässä, ettei mitään ”suomalaista yhtenäiskulttuuria” ole edes olemassa, on vain ”yksilöitä”. Joten onko tässä atomisoituneessa yhteiskunnassamme enää edes mitään ”hajaannutettavaa”? Suomalaiset eivät ole radikalisoitumassa barrikadeille, vaikka syytä ehkä olisi.

Tosiasiassa valtamedian edustajia vain ärsyttää, kun internetin myötä heidän monopoliasemansa on murtunut. Toki tähän ollaan jo maailman mittakaavassa puuttumassa esimerkiksi sosiaalisen median mielivaltaisen sensuroinnin myötä (Atlantic Councilin infosoturien avustuksella), mutta vastamedioita yritetään tukahduttaa heti alkuunsa sääntö-Suomen hengessä. Professionaali lehdistö, joka tukee eliitin väittämiä alkaen maahanmuuton rikkaudesta aina kokoomuslaisiin sosiaali- , työllisyys- ja talouspoliittisiin linjauksiin, ei pidä ajatuksesta, että ”ulkopuoliset” amatöörit voisivat arvostella heitä ja nostaa esiin todellisia epäkohtia.

Jos jonkinlaista ”hajaannusta” tai epävakauttamista yritetään saada aikaan, se tapahtuu poliittisen ja talouseliitin voimin. Sitä aiheuttaa myös istuva painajaishallitus ja ylipäänsä kaikki eduskuntapuolueet EU-globalisteille ja suurpääomapiireille uskollisella, suomalaisten etujen vastaisella politiikalla, valtion omaisuuden yksityistämisellä, sekä luovuttamalla maamme Naton sotaharjoitusten tantereeksi enemmistön vastustuksesta huolimatta.

Mukana juonessa on myös puolueellinen (ulko)valtamedia, edellä mainittu hybridikeskus ”osaajineen”, suomalaiset ”ajankohtaisohjelmat” samanmielisine keskustelijoineen sekä lännen painotuksin varustetut valikoidut uutiset. Samaa myyräntyötä tekevät kaikenlaiset ”asiantuntijat” ja virallista narratiivia toistavat kolumnistit, joille ”oikea arvopohja” ja ”isänmaallisuus” on niinistöläisten ”tolkun ihmisten” kritiikitöntä tukea EU:n, Yhdysvaltojen (ennen Trumpin aikaa tietenkin!) ja ”lännen” kyseenalaisille agendoille.

Muitakin painavia syitä toki löytyy, mutta en nyt ryhdy listaamaan aivan kaikkea yhteen kirjoitukseen. Ai niin, toimittaja Nevalaisen yksi lausahdus on sentään hyvä: ”Joku tästä kaikesta hyötyy.” Olen samaa mieltä, mutta se hyötyjä – ja suomalaisten pahin uhka – ei välttämättä tule nyt idästä.

Slovenialainen filosofi ja kulttuurikriitikko Slavoj Žižek on sanonut, että lännessä on pidetty miltei evankeliumina sitä, että demokratia ja kapitalismi kulkisivat aina käsi kädessä. Kiinan menestyksekäs nousu on kuitenkin osoittanut tämän oletuksen vääräksi.

Kiinalaisten yhteiskuntateoreetikoiden mielestä tämän päivän maailma ei poikkea erityisen paljon kylmän sodan ajasta. Niinpä läntisen kapitalismin ja idän sosialismin välinen maailmanlaajuinen taistelu jatkuu yhä omalla tavallaan. Žižekin mielestä 1990-luvun fiasko oli vain ”väliaikainen takaisku”; tänään kilpailijoina eivät enää ole Yhdysvallat ja Neuvostoliitto, vaan Yhdysvallat ja Kiina, jota voidaan edelleen pitää sosialistisena maana.

Kiinan on tosin sanottu ottaneen vaikutteita myös kapitalistisesta markkinataloudesta, mutta Žižekin mukaan kyseessä on ennemminkin aasialainen versio varhaisen Neuvostoliiton ”uudesta talouspolitiikasta” tai ”sosialismista kiinalaisilla erityispiirteillä”. Kommunistinen puolue pysyy vallassa, hallitsee maata ja ohjaa markkinavoimia. Presidentti Xi Jinpingin hallinto pyrkii edistämään kansallista, patrioottista sosialismia ja vastustamaan amerikkalaista unilateralismia.

Domenico Losurdo, tämän vuoden kesäkuussa kuollut italialainen marxilainen, käsitteli tätä asiantilaa yksityiskohtaisesti. Hän vastusti ”puhdasoppista” marxilaisuutta, joka halusi perustaa uuden kommunistisen yhteiskunnan välittömästi vallankumouksen jälkeen. Losurdo suosi ”realistisempaa” näkemystä: asteittaista siirtymää, joka sisältää suunnanmuutoksia ja epäonnistumisia.

Losurdon peräänkuuluttama kehitys takaisi kapitalistisen markkinatalousjärjestelmän muuttamisen sosialistiseksi talousjärjestelmäksi. Kiinalla on tästä prosessista kokemusta jo vuosikymmenten ajalta. Deng Xiaopingin 1980-luvulla aloittamat talousuudistukset käänsivät Marxin opit päälaelleen: Kiinassa on siirrytty valtiojohtoiseen kapitalismiin sosialismin taloudellisen kehityksen mahdollistamiseksi. Toisin kuin lännen dekadentti uusvasemmistolaisuus, kiinalainen kommunismi on leimallisesti kansallismielistä.

Žižek on sitä mieltä, että 1900-luvulla vasemmisto määriteltiin vastavoimana modernin ajan kahdelle keskeisimmälle ominaisuudelle: pääoman aggressiivisen individualistiselle vallalle ja autoritaarisen ja byrokraattisen valtiovallan vieraannuttavalle dynamiikalle. Nykyinen Kiina on täsmälleen näiden kahden ominaisuuden yhdistelmä äärimmäisessä muodossaan: se on vahva autoritaarinen valtio, joka hyödyntää villiä, kapitalistista dynamiikkaa.

Oikeaoppiset marxilaiset halusivat käyttää termiä ”vastakohtien dialektinen synteesi”, mikä viittaa siihen, että todellista edistystä tapahtuu, kun yhdistetään vastakkaisten suuntausten parhaat puolet. Žižekin mielestä näyttää siltä, ​​että Kiina onnistui yhdistämällä pahimpina pidetyt ominaisuudet molemmista vastakkaisista tendensseistä: se käyttää hyväkseen liberaalia kapitalismia ja kommunistista autoritaarisuutta.

Kiina ei kuitenkaan mennyt niin pitkälle Xiaopingin alulle panemassa ”uudistuksen ja avoimuuden politiikassa”, että se olisi omaksunut monipuoluejärjestelmän ja länsityylisen ”demokratian”. Liberaalit tietenkin unelmoivat tyhjänpäiväisesti, millainen yhteiskunta Kiinasta tulisi, jos se vain ”antaisi periksi” ja omaksuisi enemmän vaikutteita ”vapaasta ja demokraattisesta lännestä”. Todellisuudessa länsi saattaa joutua selviytyäkseen omaksumaan yhä enemmän vaikutteita Kiinalta.

Tällä muutoksella tulee olemaan maailmanhistoriallinen merkitys. Tähän asti kapitalismi on näyttänyt olevan erottamattomasti sidoksissa demokratiaan. Nyt kuitenkin demokratian ja kapitalismin välinen yhteys on Žižekin mukaan rikki. On siis täysin mahdollista, että tulevaisuuttamme mallinnetaan kiinalaisella, kapitalistisella ja kansallisella sosialismilla, eikä menneisyyden idealistisella sosialismilla, josta oikeaoppiset marxilaiset haaveilivat.

Venäjän presidentti Vladimir Putin keskusteli torstaina ulkopolitiikasta Valdai-klubin kokoontumisessa Sotšissa.

Putin sivuutti olankohautuksella kysymyksen huonontuneista länsisuhteista ja kertoi Moskovan kasvavasta diplomaattisesta ystävyydestä Aasian ja Lähi-idän maiden kanssa. Yhdysvaltojen hallitsema unipolaarinen maailma on Putinin mukaan jo ”mennyttä aikaa”. Myös Sauli Niinistö totesi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, kuinka ”EU on ikään kuin pudonnut pöydästä”, ja että ”Kiina, USA ja Venäjä pyörittävät nyt tätä palloa” kolmestaan.

Putinin puhe Valdai-klubilla korosti Venäjän sotilaallista painoarvoa ja tarjosi erilaisia ​​ehdotuksia Moskovan liittolaisille. Hän sanoi, että hänen maansa on aina valmis keskustelemaan, huolimatta länsimaiden epäoikeudenmukaisista syytöksistä hänen hallintoaan vastaan. ”Jännityksen ja hysterian lietsominen ei ole meidän tapamme…Emme luo ongelmia kenellekään”, Putin sanoi. ”Toivon, että voimme keskustella rakentavasti.”

Krimin liittäminen Venäjään vuonna 2014 toi Moskovalle lännestä pakotteita, joita laajennettiin sen jälkeen, kun Venäjä ryhtyi auttamaan sotilaallisesti Assadia Syyriassa. Myös väitetty sekaantuminen Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin ja entisen vakoojan myrkytyssyytökset Iso-Britanniassa vaikuttivat pakotteisiin.

Valdai-klubin keskustelussa Putin palasi toistuvasti ajatukseen siitä, että Yhdysvaltojen hegemonia on syypää moniin maailmanlaajuisiin ongelmiin, mutta amerikkalaisen ylivallan iltahämärä tarjoaa mahdollisuuksia Venäjälle ja sen ystäville. ”Imperiumit ajattelevat usein voivansa tehdä pieniä virheitä, koska ne ovat niin voimakkaita…Mutta kun näiden virheiden määrä kasvaa jatkuvasti, saavutetaan taso, jota ei voida enää ylläpitää”, Putin analysoi.

”Tuolloin maa voi kuvitella voivansa tehdä mitä tahansa”, Putin sanoi yleisölle hiihtokeskuksessa lähellä Sotšin kaupunkia. ”Tämä johtuu unipolaarisen maailman monopoliasemasta…Onneksi tämä monopoli on katoamassa. Se on jo melkein ohi”, Putin totesi, viitaten Yhdysvaltojen unilateraaliseen rooliin maailmassa.

Putinin mukaan presidentti Trump oli kuunnellut hänen argumenttejaan Helsingin huippukokouksessa, eikä ollut suhtautunut kielteisesti neuvoihin, kuten eräät yhdysvaltalaiset tiedotusvälineet ovat väittäneet. Putin totesi ajattelevansa yhä, että Yhdysvaltojen johtaja pyrkii palauttamaan Yhdysvaltojen ja Venäjän väliset suhteet. ”On parempi puhua, keskustella, kuin tapella keskenään kuin kissat ja koirat”, hän sanoi.

Mutta yli neljä vuotta kestänyt aallonpohja suhteissa länteen on saanut Moskovan kääntymään itään ja lujittamaan diplomaattisia ja kauppasuhteita Kiinan kanssa ja rakentamaan vaikutusvaltaa Lähi-idän maihin, kuten Iraniin, Turkkiin ja Saudi-Arabiaan.

Mitä tulee sauditoisinajattelija Jamal Khashoggin katoamiseen ja oletettuun murhaan maan Istanbulin konsulaatissa, Putin osoitti aiemmin tukeaan kuningaskunnalle sanoen, että tällä hetkellä ei ole mitään syytä pahentaa Venäjän hyviä suhteita Riadiin; Putinin mukaan Yhdysvallat on myös osittain vastuussa Khashoggin kohtalosta.

”Hän [Khashoggi] ei asunut Venäjällä vaan Yhdysvalloissa. Tässä mielessä Yhdysvallat on vastuussa siitä, mitä hänelle tapahtui”, Putin sanoi. ”Todellakin, emme tiedä, mitä tapahtui. Khashoggilla oli yhteyksiä tiettyihin valtapiireihin. Miksi meidän pitäisi ryhtyä toimiin, jotka saattaisivat vahingoittaa suhteitamme Saudi-Arabiaan?” Näin toimii reaalipolitiikka, kuten aiemmassa kirjoituksessani sääntöpohjaisesta järjestyksestä esitin.

Putin ilmoitti myös Moskovan myöntävän Egyptille 45 miljardin dollarin lainan, jotta tämä voi rahoittaa Venäjän rakentaman ydinvoimahankkeen ja esitteli suunnitelmansa toimittaa sotilasteknologiaa Pekingiin, sekä sallia kiinalaisten maatalousyritysten investoida Venäjän kaukoidän alueelle.

Valdai-klubin keskustelussa, jossa oli myös tarkoitus perustella, miksi Venäjän ydinaseohjelma on ”maailman paras”, Putin sanoi, että uusi hypersoninen ohjus toimitettaisiin Venäjän armeijalle ”muutaman kuukauden sisällä”. Myös amerikkalaisen keskustiedustelupalvelu CIA:n mukaan Venäjän asevoimien toimintakyky on olennaisesti kohonnut entisestä.

Putin kuitenkin painotti, että Venäjä käyttäisi ydinaseita vain vastatakseen vihollisen ensi-iskuun. Toisin sanoen, jos Yhdysvallat ja Nato eivät ryhdy sotatoimiin Venäjää vastaan, ei ole todellista syytä huoleen. Valitettavasti emme voi tietää, millaisiin järjettömiin riskeihin väistyvä imperiumi on valmis yrittäessään pysyä mukana suurvaltapolitiikassa ja geopoliittisessa pelissä.

Matteo Salvini Moskovan Punaisella torilla

Siinä missä Suomen kansallismieliset Airiston helmi-operaation jälkimainingeissa pyrkivät kilpailemaan lähinnä siitä, kuka on suhtautunut Venäjään vihamielisimmin, Euroopan kansallismielisten ministeritason mies, Italian Matteo Salvini, tuomitsi eilisellä Moskovan matkallaan lännen pakotteet Venäjää vastaan \”hulluutena\”, koska ne vahingoittavat Italian liike-elämää.

\”Tunnen olevani kuin kotonani täällä\”, sanoi Salvini vieraillessaan Moskovassa keskiviikkona 17. lokakuuta. Salvini on vuosien varrella matkustanut usein Venäjälle. \”Tulen käymään täällä, koska olen vakuuttunut siitä, että talouspakotteet ovat taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti absurdeja\”, sanoi tämä Italiassa suositun Lega-puolueen johtaja, sisäministeri ja varapääministeri.

Hänen kommenttinsa saivat lämpimän vastaanoton venäläisistä ja italialaisista liikemiehistä koostuvassa tapaamisessa. Salvini sanoi, että ihannetilanteessa hänen liikemiesyleisönsä olisi tekemässä bisnestä, ja hän voisi keskustella antiterrorismista, tietoturvallisuudesta, ja muista asioista venäläisen kollegansa kanssa.

\”Kuulimme, että Eurooppa haluaa nopeuttaa asioita automaattisella sanktioiden jatkamisella kuulematta jäsenmaiden mielipidettä asiaan\”, Salvini sanoi yleisölleen. \”Jos he pyytävät meitä nielemään asian tällaisenaan, me yksinkertaisesti sanomme ei\”, hän vakuutti. Koko sanktiojärjestelmässä ei ole Salvinin mukaan \”mitään järkeä eikä myönteistä vaikutusta\” ja ne \”tulevat loppumaan kuuden kuukauden, vuoden kuluttua, en tiedä\”, Salvini pohti.

Salvinin toimisto sanoo sisäministerin vierailleen Moskovassa keskiviikkona \”yksityismatkalla\”. Hän on vieraillut Venäjällä viimeksi heinäkuussa. Salvini on lännen tyrmistykseksi esitellyt myös Putin-paitaa Moskovan Punaisella torilla. Italialainen ministeri käy Moskovassa ueammin kuin presidentti Niinistö, vaikka Suomi on Venäjän naapurimaa, eikä Salvinilla sisäministerinä ole ulkopoliittista tehtävää hoidettavanaan.

Italian pääministeri Giuseppe Conte seuraa Salvinia virallisella vierailulla Moskovaan 24. lokakuuta, jolloin hänen odotetaan tapaavan Venäjän hallintoviranomaisia ja luultavasti myös presidentti Vladimir Putinin. Italia pyrkii Venäjä-yhteyksillään ajattelemaan oman maansa taloutta ja hyvinvointia, välittämättä EU:n tai Yhdysvaltojen paheksunnasta; näin tulisi Suomenkin tehdä.

Yksi presidentti Sauli Niinistön usein käyttämiä termejä on ”sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys”. Sen tarkoituksena on välittää mielikuva vallanpitäjistä, jotka kunnioittavat ”kansainvälistä oikeutta”, ja joilla on yhteinen, ylevä säännöstö ja arvomaailma.

Termiä käytetään hanakasti myös silloin, kun halutaan arvostella tuon sääntöpohjaisen järjestyksen näennäisiä vihollisia, eli nykyään Kiinaa, Irania ja Venäjää, joita pidetään tuon kuvitellun järjestyksen vastakohtina, likipitäen ”roistovaltioina” verrattuna ”sivistyneeseen länteen” ja sen vasalleihin.

Maailmanpolitiikan satunnainenkin tarkkailija tietää, että retoriikan ja todellisuuden välillä ammottaa valtava kuilu. Koko sääntöpohjaisuus on pelkkää satua. Maat, jotka eivät kuulu angloamerikkalaisjuutalaisen imperiumin etuoikeutettuun klikkiin, tietävät tämän hyvin, ja yrittävät toteuttaa omaa politiikkaansa ulkopuolisesta paineesta huolimatta. Länsimaisen tekopyhyyden aste on viime aikoina kuitenkin saavuttanut uusia ja yhä vaarallisempia tasoja. Ohessa vain muutama hälyttävä esimerkki.

Lokakuun alussa Yhdysvaltojen sisäministeri Ryan Zinke ehdotti, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset voisivat pakottaa Venäjän muuttamaan Lähi-idän politiikkaansa asettamalla saarron ja estämällä alusten liikkumisen Venäjän satamiin ja niistä ulos. On epäselvää, ymmärsikö herra Zinke täysin hänen sanomansa merkitystä. Tuollainen saarto-operaatio, jos se edes olisi Yhdysvalloille mahdollista toteuttaa, vaatisi voimankäyttöä ja olisi sodanjulistus Venäjälle. YK ei tietenkään hyväksyisi sellaista ja kyseessä olisi vakava ”kansainvälisen lain” rikkomus (olisikohan johtava atlantistimme Sauli Niinistö edes retoriikan tasolla tästä samaa mieltä?).

Kaksi päivää Zinken ehdotuksen jälkeen Yhdysvaltojen Nato-lähettiläs Kay Hutchison väitti, että Venäjä rakentaa keskipitkän matkan ballistisia ohjuksia ”INF-sopimuksen vastaisesti”. Hutchison jatkoi kommenttiaan todeten, että jos Venäjä ei lopettaisi kyseisten ohjusten kehittämistä, Yhdysvallat ”ottaisi” Venäjältä ohjukset pois, ja samoin tehtaat, joissa niitä valmistetaan. Ainoa tapa, jolla Yhdysvallat voisi ”ottaa” Venäjän ohjuslaitokset pois kuvioista, vaatisi ydinasehyökkäyksen. Tässä jälleen esimerkki sääntöpohjaisen järjestyksen edustajien hämärtyneestä todellisuudentajusta.

Tuorein, vielä keskeneräinen tapaus, liittyy Saudi Arabian suorittamaan toimittajan murhaan konsulaatissaan Turkissa. Trump on selvästi ärsyyntynyt ajatuksesta, että Yhdysvaltojen tulisi jotenkin rankaista Saudi Arabiaa sen laittomasta toiminnasta, sillä Saudit ovat Yhdysvaltojen tärkein kumppani Lähi-idässä Israelin ohella. Myös rahamäärä, jonka saudit monin eri tavoin tuovat Yhdysvalloille, painaa liikaa vaa’assa, öljybarreleista puhumattakaan. Yhdysvallat tukee Saudien johtamaa liittoumaa Jemenin tuhoisassa sodassa, joten miksi yhden toimittajan henki olisi hyvä syy katkaista välit taloudellisesti ja geopoliittisesti tärkeään vasalliin? Näin toimii reaalipolitiikka, jota edes ”sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestyksen” tukija Niinistö ei pahemmin kritisoi.

Läntisten poliittisten johtajien retoriikka, jossa vakuutetaan uskoa sääntöihin perustuvaan kansainväliseen järjestykseen on selitettävissä vain, jos myönnetään heidän tarkoittavan omaa järjestystään, omia sääntöjään ja omia intressejään, joita ollaan valmiita puolustamaan keinoja kaihtamatta, kansainvälisistä säännöistä ja sopimuksista viis. Sellaiset maat, jotka eivät tätä asiantilaa hyväksy, ja pistävät vähänkin vastaan, kohtaavat sanktioita, pommituksia, hallitusten vaihtoja, salamurhia ja miehitysjoukkoja.

James O’Neillin mielestä olisi naivia odottaa mitään perustavanlaatuista muutosta länsimaiseen politiikkaan. Olen samaa mieltä. Itse asiassa, kun amerikkalainen imperiumi on heikkenemässä, sen epäonnistumiset voivat johtaa yhä uusiin ylilyönteihin. Tämä on ehkä suurin vaara muulle maailmalle. Mitä Eisenhower kutsui vuonna 1961 ”sotateolliseksi kompleksiksi”, on kasvanut voimakkaasti vuosikymmenien saatossa.

On fakta, ettei Yhdysvaltojen pysyvä valtiokoneisto ja edellä mainittu sotateollinen kompleksi katso hyvällä yrityksiä rajoittaa niiden vaikutusvaltaa. John F. Kennedy sai kokea tämän karvaasti. Presidentti Carter halusi vetää Yhdysvaltojen sotilasjoukot pois Etelä-Koreasta jo 40 vuotta sitten; tämä ajatus ei kuitenkaan toteutunut. Trump on aiemmin sanonut samaa ​​Syyriaan ja Afganistaniin liittyen, mutta miehen mieli on muutettu nopeasti. On siis äärimmäisen epätodennäköistä, että amerikkalaisjoukkoja vedettäisiin pois mistään maailman kolkasta.

Luultavasti paras mahdollisuus suursodan välttämiseksi on, että Venäjä ja Kiina kumppaneineen onnistuvat yrityksissään kehittää ja vahvistaa vaihtoehtoista, multipolaarista maailmanjärjestystä. Shanghain yhteistyöjärjestö on yksi askel tähän suuntaan, samoin Euraasian talousunioni.

Tällä välin olisi huomattava edistysaskel, jos lännen retoriikka sen uskosta ”kansainvälisen oikeuden arvoon kansojen välisten suhteiden perustana” heijastuisi edes hieman heidän todelliseen käyttäytymiseensä. Toinen vaihtoehto olisi, että poliittisesti korrektista sääntö- ja arvojargonista luovuttaisiin suosiolla, ja asioista edes puhuttaisiin suoraan ja rehellisesti.

Läntinen media on vuosien ajan maalannut Ukrainasta kuvaa suuren, epäystävällisen naapurinsa Venäjän uhrina, joten Ukrainan sympatisoijia on Suomessakin riittänyt. Tunnen itsekin myötätuntoa Ukrainan kansaa kohtaan, mutta valitettavasti maasta on tehty lännen vasalli Venäjää vastaan.

Läntinen suuntautuminen ei ole kuitenkaan muuttanut asioita kuin taikaiskusta. Ukrainalla on valtavia ongelmia korruption, heikon taloudellisen suorituskyvyn, kasvaneen byrokratian, yleisen tehottomuuden, sekä ihmisoikeuksien ja demokratian puutteen vuoksi. Lännessä aletaan jo kyllästyä kannattelemaan Ukrainaa, varsinkin kun tilanne ei ole kohentunut; EU on tukenut Ukrainaa vuodesta 2014 saakka yhteensä 12,8 miljardilla eurolla. 

Yhdysvallat jaksaa vielä jatkaa projektiaan Ukrainassa, sillä sen on pönkitettävä supistuvaa geopoliittista asemaansa. Kaikenlaista kuplii pinnan alla. Venäjämielinen separatistijohtaja Aleksandr Zahartšenko sai surmansa räjähdyksessä Donetskissa elokuussa. Ukrainan kriisi ulotettiin tietoisesti myös kirkolliselle tasolle. Myös Nato-joukkojen ja Yhdysvaltojen kanssa Ukrainassa harjoitellaan sotaa. Tänään Krimillä alustavien tietojen mukaan sirpalepommi surmasi nuoria koululaisia; Kremlin tiedottajan mukaan terrori-iskun mahdollisuutta tutkitaan. Yritetäänko nyt kaikin tavoin provosoida Venäjää, jotta saataisiin kunnon rähinä päälle ja oikeutus sotatoimille Venäjää vastaan?

EU-maista Unkari on viimeksi ottanut yhteen Ukrainan viranomaisten kanssa unkarilaisen vähemmistön heikentyneen aseman vuoksi. Ukrainalaiset nationalistiryhmät kuten Karpatska Sich ja Svoboda suhtautuvat vihamielisesti Ukrainassa asuviin unkarilaisiin, joiden henkilötietoja onkin julkaistu pahamaineisella Myrotvorets-sivustolla (”Миротворець”, suom. ”rauhantekijä”). Sivusto yllyttää toimimaan ”Ukrainan vihollisia” ja vieraita vähemmistöjä vastaan. Kaksoiskansalaisuusselkkauksen takia diplomaatteja on karkoitettu puolin ja toisin, ja Unkari on aikonut torpata myös Ukrainan EU- ja Nato-jäsenyyshaaveet.

Ukrainan uusi kielilaki rajoittaa Ukrainan kansallisten vähemmistöjen oikeutta saada opetusta omalla äidinkielellään. Lainsäädäntö on aiheuttanut vastustusta vähemmistöjen keskuudessa. Myös Puola ja Romania ovat riidelleet Ukrainan kanssa, olipa sitten kyseessä historian painolasti etnisine puhdistuksineen, tai Ukrainassa asuvien vähemmistöjen asema. Valko-Venäjä puolestaan on lisännyt rajavartiointia Ukrainan vastaisella rajalla, johtuen rikollisryhmien suorittamasta aseiden salakuljetuksesta Ukrainasta Valko-Venäjälle.

Asevelvollisuus oli lakkautettu Ukrainassa 2013, mutta se palautettiin 2014. Väitetään, että jopa 80 prosenttia palvelukseen kutsutuista olisi jättänyt tulematta tänä vuonna. Jo aikaisempina vuosina kutsuntojen aikoihin eri lähteet kertoivat, että esimerkiksi Ukrainan ja Romanian raja-alueen hotellit olivat täynnä asevelvollisuutta pakenevia ukranalaismiehiä. Ukrainan asevoimilla on viime aikoina ollut myös muita vastoinkäymisiä. Viime viikon alussa suuri armeijan ammusvarasto tuhoutui räjähdyksessä ja tulipalossa. Ukrainan ilmavoimien hävittäjä syöksyi maahan harjoituslennolla Ukrainassa; kaksi lentäjää, ukrainalainen ja amerikkalainen, saivat surmansa.

Ukrainan ulkopolitiikka on kaukana menestyksestä. Kiova tarvitsee enemmän kuin vain Venäjä-vastaisuutta tavoitteidensa saavuttamiseksi. Sen naapurisuhteissa ilmenee vakavia ongelmia, jotka ovat kompastuskivi matkalla kohti ukrainalaista unelmaa: pääsyä osaksi läntistä arvoyhteisöä, Natoa ja Euroopan unionia. Ukraina ei ole kuitenkaan tehnyt tarpeeksi taloutensa kohentamiseksi tai korruption kitkemiseksi. Oma lukunsa on kansallismielisyyden ilmeneminen erilaisten natsiryhmien toimintana, mutta tähän asti tämä ukrainalainen erityispiirre ei ole vaivannut läntisten arvojen edustajia oikealla eikä vasemmalla. Onpa myös Israel aseistanut Azov-pataljoonaa.

Ukrainan huono eurokunto ei ole estänyt suomalaisia nuorisopoliitikkoja sympatisoimasta Ukrainaa. Esimerkkinä tästä perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja lähettää Facebookissa terveisiä Ukrainan matkalta, jossa PS-edustus on vieraillut ”rakentamassa suhteita” Julija Tymošenkon liberaali-konservatiiviseen ja EU-myönteiseen Batkivštšyna-puolueeseen. Tymošenkon euromyötäilijät ovat päässeet tarkkailijajäsenen asemaan europarlamentin EPP-ryhmään, jossa myös Kokoomus on mukana. Nähtäväksi jää, mikä on tämän puolueen tuleva vaalimenestys kotimaassaan.

Ukrainasta käsin persunuori muistaa haukkua myös ”miehittäjä-Venäjää”, joka ”pyrkii toimillaan kaatamaan koko Ukrainan”. Luulisi tällaisen hybridivaikuttamisen hyvesignaloinnin tuottavan tulosta ja saavan Venäjä-vastaiset hykertelemään tyytyväisyydestä, vieläpä näin Naton suurten sotaharjoitusten alla? Jos Kiovan hallinto Porošenkon johdolla ei herätä enää varauksetonta luottamusta Euroopassa, Suomessa Venäjää vihaavia Ukrainan puolustajia tuntuu yhä riittävän.