Dmitry Orlov (s. 1962) on venäläissyntyinen yhdysvaltalainen insinööri, kirjailija sekä bloggaaja, joka tunnetaan Yhdysvaltojen romahdusta ennakoivista kirjoituksistaan. Hän kutsuu tätä taloudellista, ekologista ja poliittista romahdusta Yhdysvaltojen ”pysyväksi kriisiksi”. Orlovin mukaan Yhdysvaltojen romahdus tulee olemaan pahempi kuin Neuvostoliiton, koska Yhdysvallat on valmistautunut tilanteeseen huonommin.
Tuoreessa haastattelussa Orlov sanoo, että kansainvälistä tilannetta kuvaa parhaiten sana ”kaaos”. Ukrainassa vallitsee kaaos, samoin Venezuelassa ja kaikkialla, jossa amerikkalainen maailmanvalta on jollakin tavalla osallisena. Myös Yhdysvaltojen sisällä vallitsee kaaos. Sitä ei Orlovin mukaan huomaa, jos keskittyy kuuntelemaan ”asiantuntijoita” ja muita median esille nostamia puhuvia päitä, joiden rooli imperiumin hallinnossa on sama kuin uppoavan Titanicin orkesterilla: pitää ihmisten huomio poissa kehittyvästä katastrofista niin kauan kuin vain mahdollista.
Skippaan Orlovin haastattelusta sen laajan Ukraina-osion ja keskityn siihen, mitä romahdusteoreetikko ajattelee Euroopan, Venäjän ja Yhdysvaltojen tulevaisuudesta. Mainittakoon kuitenkin, että Orlov on huolestunut siitä, että Ukrainan Neuvostoliiton aikaiset ydinvoimalat, jotka tuottavat sähköä suureen osaan maasta, ovat jo ikäloppuja, eikä Ukrainalla ole varaa uusiin. Suuri osa maasta voi siis mennä pimeäksi, ja Ukrainasta voikin Orlovin mielestä tulla vielä jonkinlainen disintegroitunut, agrikulttuurinen ei-kenenkään-maa, jota Nato-joukot vartioivat (ellei Venäjä sitten puutu asiaan).
Euroopan unionilla on Orlovin mukaan käsiteltävänään lukuisa joukko ongelmia. Unioni ei ole taloudellisesti terveellä pohjalla. EU ei myöskään kykene toimimaan täysin suvereenisti omia intressejään ajaen, koska se on alistunut Yhdysvaltojen komentoon. Yhdysvallat vain ei enää kykene ylläpitämään aiempaa kontrolliaan mantereesta; siitä on tullut sisäisesti erimielinen aina siihen pisteeseen asti, että Washingtonin lausunnot ja suunnitelmat ovat epäkoherentteja. Orlovista nykyinen järjestelmä muistuttaa maatuskanukkea: Yhdysvallat edustaa ulointa, osin rikkinäistä kuorta. Sisällä on Nato, joka miehittää Euroopan maita aina Venäjän rajoille saakka (Orlovin mielestä sotilasliitosta ei tosin olisi tosipaikan tullen vastusta Venäjälle). Naton sisällä on EU, poliittinen keskustelukerho, jonka kehittämä byrokratia lakeineen ja asetuksineen tunkeutuu jäsenmaiden elämään.
Koska mikään tässä sotilaallis-poliittisessa superstruktuurissa ei ole järin strukturaalista ilman Yhdysvaltojen entisenlaista hegemoniaa, emme voi olettaa sen toimivan hyvin nykytilanteessa, katsoo Orlov. Hän on toki pannut merkille, että useat EU:n jäsenmaat pyrkivät saamaan takaisin edes osan aiempaa suvereeniuttaan. Englantilaisten kansanäänestys yritti viedä Brittein saaria takaisin suvereenin valtion suuntaan, mutta Brexit on vielä vaiheessa nykyisen hallituksen sisäisten erimielisyyksien vuoksi. Unkarin ja Italian hallitukset puolestaan ovat onnistuneet paremmin suvereeniuden palauttamisessa ja niillä on takanaan kansan enemmistön tuki.
Mikään ei ole populistien nousun myötä kuitenkaan vielä muuttunut Euroopassa, sanoo Orlov. Kestää aikansa, kun emaskuloidut poliittiset eliitit kasvattavat taas selkärangan. Poliittinen päätöksentekovalta pitäisi riistää pois ylikansallisia intressejä ajavilta tahoilta. Jopa Venäjällä vei vuosikymmenen verran saada vaikutusvalta pois korruptoituneilta oligarkeilta. Euroopassa asiaa voisi Orlovin mielestä nopeuttaa uusi lama. Tuolloin Länsi-Euroopassa työskentelevien itäeurooppalaisten täytyisi palata kotimaihinsa. Sillä olisi vaikutuksensa myös Puolaan ja Baltian maihin, sekä niiden russofobisiin poliittisiin eliitteihin, jotka ovat tähän asti voineet juhlia EU:n rahoilla. Oma lukunsa ovat Lähi-idästä ja Afrikasta tulleet ”uuseurooppalaiset”, ja heidän suhteensa natiiveihin, Orlov spekuloi. Jatkuuko eurooppalaisten huoli ilmastosta, tasa-arvosta ja sukupuolineutraaliudesta, vai tuleeko tilalle vakavampiakin ongelmia?
Eurooppalaiset kansakunnat ovat ikääntymässä. Orlovin mielestä etnisten ryhmien elinikä on ylipäänsä noin tuhat vuotta. Elinkaarensa ehtoopuolella ne alkavat osoittaa tiettyjä huolestuttavia merkkejä: syntyvyys kääntyy jyrkkään laskuun, ja ihmisistä tulee dekadentteja niin seksuaalisissa kuin muissakin mieltymyksissään. Orlovin mukaan nämä trendit ovat jo nähtävissä. Hän ottaa esimerkin Ranskasta, jossa syntymätodistuksissa ei mainita enää äitiä ja isää, vaan neutraalisti ”vanhempi yksi” ja ”vanhempi kaksi”. Ehkäpä Eurooppaan tunkeutuneet barbaarit huomaavat tämän ja kuolevat nauruun, tai sitten eivät, tuumii Orlov. Historian esimerkkien valossa barbaarit voittavat helposti rappeutuneet alkuperäisväestöt. Orlov sanoo, että on mahdotonta ennustaa, mikä saisi Euroopan kansat elpymään ja voimistumaan. Ehkä tulevaisuudessa jokin nykyeurooppalaisista mutatoitunut, yhä itsesuojeluvaiston omaava fanaatikkojen joukko, ottaa tilan haltuunsa ja kansojen kilpajuoksu alkaa uudelleen?
Yhdysvaltojen imperiumin aika on Orlovin mielestä jo ohi, mutta se ei ole vielä joutunut kunnolliseen ”stressitestiin”, joten kukaan ei täysin tiedosta asioiden muuttunutta tilaa. Orlov olettaa, että jokin tapahtuma tulee vielä yllättämään ja nöyryyttämään Washingtonin valtakeskuksen totaalisesti. Tuon jälkeen asiat alkavat mennä nopeammin alamäkeä, eikä hallitus tai media voi enää teeskennellä, ettei mitään suuria ongelmia olisi. Orlov toivoo, etteivät ympäri maailmaa levitetyt amerikkalaiset sotajoukot jää oman onnensa nojaan, mutta hän ei yllättyisi vaikka niinkin tapahtuisi.
Yhdysvallat ei kuitenkaan lakkaa olemasta, vaan se on toimintakykyinen vielä hyvän aikaa. Ongelmaksi muodostuu raha. Orlovin mukaan tulevaisuudessa eläkkeelle jääville, valtion tai yksityisten yritysten työllistämille ihmisille, ei ole odotettavissa taloudellista tukea, sillä eläkerahat on jo käytetty. Orlov maalaa synkän kuvan myös nykynuorison tulevaisuudesta naurettavien suurten opintolainojen ja heikkojen työllistymisnäkymien takia. Orlovin mielestä Yhdysvallat ei ole niinkään oikea maa, vaan ennemminkin golf-klubi. Jäsenyys tuo etuoikeuksia, eivätkä klubin jäsenet välitä siitä, millaista elämä on ulkopuolisille. Ainoa Yhdysvaltojen kansalaisen synnyinoikeus on elää kodittomana kadulla, muiden kodittomien joukossa, jotka ovat tulleet Yhdysvaltoihin Trumpin mainitsemista ”paskamaista” (”shithole countries”).
Orlovin mielestä on mielenkiintoista nähdä, miten julkisen sektorin työntekijät ryhmänä reagoivat, kun he huomaavat, ettei heille luvattuja eläkkeitä ole tulossa: ehkä se kääntää koko järjestelmän ylösalaisin? Myös muut talouden kurimukseen joutuvat amerikkalaiset, joilla ei ole yhtäkkiä enää varaa ajaa edes omalla autolla, saattavat reagoida voimakkaasti. Militarisoitu poliisi on toki luotu tukahduttamaan kaikenlainen kapinointi, ja suurin osa ihmisistä tietää tämän. Jos vaihtoehtona on välitön kuolema tai eskapistinen huumeiden turruttama elämä, useimmat ihmiset tulevat valitsemaan jälkimmäisen, väittää Orlov synkästi. Yhdysvaltojen loppu tulee siten, etteivät kaikki edes huomaa järjestelmän romahdusta, tai suostu uskomaan siihen. Yhdysvaltojen henkinen ilmapiiri on jo nyt hyvin sairas; ei ole ihme, jos kukaan ei halua tietää, milloin se tulee muuttumaan vielä sairaammaksi.
Millainen on sitten Venäjän tulevaisuus? Mitä tapahtuu, kun presidentti Putinin valtakausi päättyy? Orlovin mielestä Putinin suosio on hieman laskenut aiemmasta, mutta hän on yhä suositumpi johtaja omassa maassaan kuin kukaan valtion päämies lännessä. Eläkeuudistus vaikutti Putinin suosioon negatiivisesti, mutta hän on Orlovin mukaan onnistunut helpottamaan siirtymävaihetta. Vaikka Putin on yhä aktiivinen niin kotimaisessa kuin kansainvälisessä politiikassa, hän katsoo jo aikaan, jolloin hänen täytyy jäädä eläkkeelle, väittää Orlov. Kuinka hän aikoo hoitaa siirtymän ”Putinin jälkeiseen aikaan”, on vielä mysteeri, mutta ehkä Kazakstanin presidentin äskeinen esimerkki antaa suuntaa? Jos näin käy, jatkuvuutta tullaan painottamaan vahvasti, ja Putin jäänee vanhemman valtiomiehen rooliin, säilyttäen ainakin osan poliittisista tehtävistään, olettaa Orlov.
Venäjän politiikassa Orlovin mielestä merkittävin muutos on se, että uusi alueellisten johtajien sukupolvi on aloittanut työnsä. Kunnianhimoinen nuorempi polvi on jo astunut tehtäviin, josta voi ponnistaa myös Kremlin palvelukseen. Orlov katsoo, että kyseessä on uusi urapoliitikkojen laji, jotka omaavat hyvät hallinnolliset valmiudet. Tällä välin, vanhan ajan korruptiota on karsittu kovalla kädellä. Orlovin mukaan on huomionarvoista, että osa näistä nuoremman polven aluejohtajista on yhtä suosittuja, ellei jopa suositumpia, kuin presidentti Putin. Neuvostoliiton kokeilua vaivannut ”gerontologinen kirous”, joka uhkaa nyt amerikkalaista establismenttia, ei ole enää Venäjän ongelma.
Dmitry Orlovin ajatuksia Yhdysvaltojen romahduksesta sekä maailman tulevaisuudesta on kehuttu sekä kritisoitu. Mies itse on vaimoineen muuttanut asumaan purjeveneeseen, joten hän lienee ilmeisen tosissaan. Uudistettu painos hänen keskeisestä kirjastaan Reinventing Collapse: The Soviet Experience and American Prospects julkaistiin jo 2011, mutta Orlov on kirjoittanut myös joukon muitakin teoksia; viimeisin kirja, Collapse and the Good Life, ilmestyi marraskuussa 2018. Orlov jatkaa myös suositun bloginsa päivittämistä kaksi kertaa viikossa näihin aiheisiin liittyen.
Markku Siira 