YK:n yleiskokouksesta

Turkin presidentti Erdoğan

YK:n yleiskokous käynnistyi New Yorkissa maanantaina, 23. päivä syyskuuta. Yleiskokous on foorumi, jolla valtiot neuvottelevat ajankohtaisista kansainvälisistä asioista.

Ilmastomaskotti Greta Thunbergin esiintymisestä sekä Donald Trumpin patriotismipuheista on uutisoitu jo laajasti, joten kiinnitän oman huomioni muihin aiheisiin.

Presidentti Sauli Niinistö sai puheenvuoron tiistaina. Hän painotti \”luottamuksen merkitystä ilmastotoimissa\”, muistutti kestävän kehityksen agendasta ja Pariisin ilmastosopimuksesta. Niinistö puhui miltei tyhjälle salille; EU:n mallioppilasmaan edustajien mielipiteet eivät tunnu kiinnostavan ketään. Toivottavasti tämä karu tosiasia valaisi hieman nöyryyttä poliittisiin päättäjiimme.

Yhdysvallat käytti yleiskokousta myös Venäjän vastaiseen vaikuttamiseen. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kritisoi Washingtonin päätöstä olla myöntämättä viisumeja useille Venäjän delegaation jäsenille. Viisumi jäi saamatta kymmeneltä Venäjän parlamentin ylähuoneen jäseneltä, jotka olisivat osallistuneet YK:n yleiskokouksen vuotuiseen istuntoon.

Lavrovin mielestä YK:n päämajan sijaintia voitaisiin harkita uudelleen, koska Yhdysvallat käyttää asemaansa väärin. Iranin presidentti Hassan Rouhani sanoi torstaina, että Iran voisi tukea hanketta, jos päämajan uudelleensijoittamisesta \”johonkin parempaan maahan\” äänestettäisiin. Ehkä jokin puolueeton maa, kuten Sveitsi, sopisi isännöimään Yhdistyneitä kansakuntia paremmin? Venäjän duuman kansanedustaja Natalia Poklonskaja on puolestaan ehdottanut, että YK:n uusi päämaja voitaisiin sijoittaa Krimille.

Israelin ulkoministeri Israel Katz projisoi puheessaan sionisteille tyypilliseen tapaan, väittäen Iranin olevan \”suurin uhka Lähi-idän vakaudelle ja turvallisuudelle\”. Katz myös aneli maailman maita tunnustamaan miehitetyn Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi, kuten Trumpin Yhdysvallat on jo tehnyt. Kansainvälinen yhteisö ei ole ainakaan vielä lämmennyt ajatukselle.

Saudi-Arabian ulkoministeri Ibrahim Al-Assaf toisti Israelin viestiä ja vaati kansainvälistä yhteisöä painostamaan Irania \”kaikin käytettävissä olevin keinoin\”, mutta lisäten, että tehokkain tapa toimia on \”katkaista kaikki taloudelliset suhteet Teheranin kanssa\”. Onneksi Kiina, Venäjä ja monet muut maat, ovat eri mieltä tässä asiassa.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan kertoi maansa jatkavan kaupankäyntiä Iranin kanssa Yhdysvaltojen asettamista pakotteista huolimatta. Erdoğanin puhe YK:ssa taisi olla tilaisuuden parhainta antia, sillä Turkin johtaja suututti sionistit esittelemällä karttakuvaa siitä, miten Israel on vuodesta 1947 alkaen varastanut maata palestiinalaisilta.

Arvopohjaisen ulkopolitiikan loppu

Konkaridiplomaatti Heikki Talvitie kirjoittaa Suomen Geopoliittisen Seuran blogissa valtioetuun perustuvan ulkopolitiikan paluusta.

Talvitie arvioi aivan oikein, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen käsitys, jonka mukaan kaikki valtiot haluavat kopioida läntisen poliittisen järjestelmän periaatteineen ja demokratiakäsityksineen, on osoittautunut vääräksi.

Lännen valtapiiri laajeni, mutta geopolitiikka ei kadonnut arvopohjaisen ulkopolitiikan myötä mihinkään. Venäjä kykeni Putinin johdolla haastamaan lännen laajentumisen, mikä leimattiin Yhdysvaltojen ja EU:n sisällä aggressiiviseksi käyttäytymiseksi. Talvitie käy läpi lännen Balkanin politiikkaa ja Ukrainan kriisin alkua, mainiten myös Kiinan Keski-Aasian uutena voimatekijänä.

Talvitie sanoo suoraan, että arvopohjaisen ulkopolitiikan aika on ohi. Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä ovat tällaisen politiikan hylänneet ja ulkopolitiikkaa ohjaa avoimemmin valtion etu. Euroopan unionissa ja myös Suomessa \”arvopohjasta\” vielä puhutaan, mutta myös unionin ulkosuhteissa arvojen rooli on Talvitien mukaan heikentynyt. Keskinäisten etujen yhteensovittaminen tapahtuu vastedes realistisemmin hyötynäkökulmasta.

Talvitien mielestä myös Saksan rooli Euroopan johtajana on heikentynyt. Tähän on syynä lännen epäonnistunut interventio Libyassa, joka osaltaan johti unionia ravisuttavaan pakolaiskriisiin. Myös liittokansleri Merkel putosi tämän tapahtumasarjan myötä jalustaltaan, arvioi Talvitie. Samoin \”sotilaallisten elementtien tulo Ukrainan kriisiin\” on siirtänyt Saksan sivummalle tapahtumien keskiöstä. Saksa on ollut poliittinen ja taloudellinen mahti, mutta ei sotilaallinen, Talvitie muistuttaa.

EU:n \”yhteiseen arvomaailmaan\” Talvitie ei näytä uskovan. Entiset Varsovan liiton maat, kuten Puola, Tšekki ja Unkari, eivät olekaan liberaalin demokratian mallimaita, vaan ne ovat ryhtyneet avoimesti kapinoimaan EU:n sanelupolitiikkaa vastaan, asettaen etusijalle omat kansalliset intressinsä. Suomi on esiintynyt Talvitien mielestä EU:ssa enemmän tuomarin kuin lääkärin roolissa, ja arvostellut Visegrád-maita.

EU:n yhtenäisyys, jos se voisi koskaan edes toteutua, vaatisi erilaista lähestymistapaa ja \”pitkäaikaista koulutusta\”. Kun Euroopan unioni korvasi Neuvostoliiton, Itä-Euroopan maita unionissa houkutteli enemmän halu päättää omista asioistaan, kuin lännen demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien jargoni. Talvitie katsoo, että EU:n jäsenvaltiot tarvitsisivat enemmän itsenäistä liikkumatilaa, sillä \”yhtenäisyyden pakkopaita\” aiheuttaa vain lisää kapinamieltä.

Nähtäväksi jää, millaiseksi Euroopan unionin geopoliittinen rooli muodostuu. Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat muodostavat ainakin valtakolmikon, kuten presidentti Niinistökin on todennut. Talvitien mielestä kannattaisi ennemmin korostaa EU-maiden \”etujen yhtenäisyyttä\” ja arvopohjaan takertumisen sijaan myöntää valtiointressien tärkeys. Geopolitiikka on siis tehnyt väkevän paluun politiikan keskiöön, tunnistettiin se EU:n sisällä tai sitten ei.

Kapitalismin tappio

Globalistieliitin julkaisema talouslehti Financial Times on huolissaan \”liberaalin kapitalismin\” kohtalosta. Niinpä se pyrkii nyt brändäämään rahavallan järjestelmää uusiksi ilmoittamalla, että kapitalismi tarvitsee \”resetointia\”, nollausta.

Eliitin suosima peukaloitu systeemi on syvässä kriisissä, joten jotain on yritettävä. Sumuverho alkaa jo hälvetä, ja ihmiset huomaavat, ettei markkinatalous ja dekadentti liberalismin eetos, olekaan tuonut heille luvattua hyvinvointia ja vapautta. Vuosien 2008-2009 finanssikriisin jäljet näkyvät yhä, ja uuttakin taantumaa, ellei jopa romahdusta, ennustetaan.

Pääomapiirit halusivat levittää lonkeroitaan rajattomasti ja kahmia omaisuuden harvojen ja valittujen käsiin: tätä varten keksittiin työkaluksi globalisaatio, mutta lopulta \”kasvun\” (eli tosiasiassa ahneuden) rajat tulivat vastaan. Vanha järjestys vetelee viimeisiään, eikä sen haiseva henki enää kulje. Vaurauden ja elintason paranemisen sijaan eriarvoisuus, köyhyys ja vastakkainasettelu ovat vain lisääntyneet.

Kapitalismia ei tietenkään haluta täysin poistaa kuvioista, vaan pelisääntöjä luvataan vain hienosäätää. Kyynisempi ajattelisi, että kyseessä on rahavallan kasvojen pelastus/kohotusprojekti. Elokuussa amerikkalaisten suuryritysten johtajat ilmoittivat sitoutuvansa parantamaan työntekijöiden palkkoja, lisäämään koulutusta, sekä sijoittamaan varojaan mm. ympäristönsuojeluun. Voitontavoittelu ei saa olla enää yritysten ainoa päämäärä, he julistivat.

Talouden alamäki on tuottanut myös liberaalia demokratiaa uhkaavia ilmiöitä. Olivat he sitten tosissaan tai eivät, kansallisten intressien ajamista peräänkuuluttavat poliitikot ovat suositumpia kuin yhden prosentin etuja ajavat kokoomus-ruotsalaiset ja muut kosmopoliitit. Globalisaation kyseenalaistaminen on kasvanut; tämä ei ole jäänyt koroillaan eläviltä kapitalisteiltakaan huomaamatta. Tulevaisuus saattaa pelottaa, vaikka rahalla saakin vielä ostettua vaikutusvaltaa ja turvallisuutta.

Samaan aikaan uuden, multipolaarisen järjestyksen asiamiehet ovat nousseet esiin lännen hybridisodankäynnistä ja sen (vale)mediakoneiston mustamaalauksesta huolimatta. Taloudelliset, poliittiset ja geopoliittiset siirrot tekevät tehtävänsä, joten lännen finanssipiireillä on kiire pelastaa, mitä pelastettavissa on, ja esittää katumusta ja mielenmuutosta.

Markkinataloutta on Financial Times-lehden mielestä \”tarpeellista uudistaa, jotta se voidaan säilyttää\”. Eliitti esittää, että nyt tarvitaan \”parempaa kapitalismia\”, vaikka juuri kapitalistinen talousjärjestelmä on tähänkin asti ollut se ongelmien alkusyy. Uusitulla agendalla yritetään säilyttää saavutettu valta-asema, mutta onko jo liian myöhäistä? Toivottavasti on.

Populistinen internationaali?

Janan Ganesh kirjoittaa Financial Times-lehdessä populismista. Globalistien talouslehdessä populisteja ei katsota hyvällä, ja Ganeshin kirjoitus noudattaa tietysti lehdelle tyypillistä linjaa.

Financial Times on aiemmin arvioinut, että nykyisenlainen populismi on finanssikriisin perintöä, jossa häviäjiä ovat \”liberaali demokratia ja avoimet kansainväliset rajat\”. Olen itse käsitellyt blogissani populismia oikealta vasemmalle, mutta arvioidaan aihetta vielä hieman lisää.

Populisteja on noussut esiin kaikkialla, jos toimittaja Ganeshia on uskominen. Heitä löytyy nyt idästä ja lännestä, Filippiineiltä Yhdysvaltoihin. Eurooppalainen populismin haara on saanut Boris Johnsonin pääministeriyden myötä joukon jatkoksi myös Iso-Britannian. Brasiliakin liittyi Ganeshin mukaan populistien aikajanalle, kun oikeistoliberaali Jair Bolsonaro valittiin maan presidentiksi (Yhdysvaltojen tuella, mutta kuitenkin).

Liberaalin demokratian edustajat pelkäävät tulevansa jonkinlaisen \”Popinternin\” piirittämiksi ja horjuttamiksi, Ganesh kirjoittaa. Siinä missä kommunistinen internationaali, Komintern, otti käskynsä vastaan Neuvostoliiton aikaisesta Moskovasta, \”globaalia populistiliikettä\” johdetaan tällä hetkellä Trumpin Washingtonista käsin. Trump on tullut paremmin juttuun vahvojen johtajien kuin Washingtonin perinteisten liittolaisten kanssa, Ganesh valittaa. Presidentti Niinistökin vaikuttaa vanhan liiton atlantistina olevan ymmällään ja ärtynyt.

On kuitenkin virhe puhua populismista kuin se olisi monoliitin kaltainen, yhtenäinen rintama. Tämä antaa Ganeshin mielestä populisteille myös liikaa painoarvoa. Vaikka populismin kannattajia on numeerisesti paljon ja heitä löytyy maantieteellisesti jo melkein mistä tahansa, he eivät omaa riittävää koheesiota. Syvin juopa vallitseekin Ganeshin mielestä Yhdysvaltojen ja muiden maiden populististen voimien välillä.

Se, mitä Trump vaalikampanjassaan tuomitsi \”globalismina\”, on muun maailman mielestä usein vain \”amerikkalaisuutta\”. Ranskalainen tai aasialainen kansallismielisyys saattaa yhä erottua amerikkalaisesta (tai ainakin anglosaksisesta) mielenmaisemasta, jota sävyttää kaupallisuus, individualismi ja liberaali moraalikäsitys. Näiden maiden populistit eivät välttämättä ota mallia Trumpin tyylistä ja ulosannista, vaikka Trump olisikin heistä edeltäjiään mieluisampi presidentti.

Populistien keskinäiset erimielisyydet ovat kasvussa, Ganesh väittää. Esimerkiksi filippiiniläinen populistijohtaja Rodrigo Duterte katsoo mieluummin Kiinan kuin Yhdysvaltojen suuntaan, joten ristiriita Trumpin hallinnon intressien kanssa on ilmeinen. Trump tuli juttuun Intian populistisen pääministeri Narendra Modin kanssa, mutta silti Yhdysvallat kiistelee Intian kanssa kauppasopimuksesta. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan puolestaan on järkyttänyt Yhdysvaltoja ja Nato-johtoa ostamalla ohjuspuolustusjärjestelmän Venäjältä.

Jopa Trumpin suhteet Yhdysvaltojen vanhaan liittolaiseen, Englantiin, ovat pinnallisemmat kuin arvellaan. Edes brexitiä janoavat brittiäänestäjät eivät innostuneet Trumpin ehdotuksesta, että amerikkalaisyritykset ostaisivat Iso-Britannian julkisen terveydenhuollon. Diilimies Trump on edeltäjiensä tavoin yksityistämisen ja liberalismin asialla, vaikka vanhan järjestyksen puolestapuhujat vieroksuvat miestä. Mielestäni populistit, jotka eivät vastusta liberaalia talouspolitiikkaa, eivät tarjoa todellista muutosta. Maahanmuuttokriittisyydellä tai poliittisesti epäkorrekteilla lausunnoilla ei ole merkitystä, mikäli populistit, vanhojen puolueiden tavoin, tukevat nykyistä talousjärjestelmää.

Ganesh uskoo, että populistit saattavat horjuttaa olemassa olevaa maailmanjärjestystä. Mutta hän epäilee, kykenevätkö populistit toimimaan omillaan. Davosin rahaeliitti saattaa edelleen vetää pidemmän korren ja käyttää nationalisti-utopisteja hyväkseen. Pelkkä ajatuskin \”kansainvälisestä populistisesta liikkeestä\” on ristiriitainen: eri maiden kansalliset intressit saattavat joutua törmäyskurssille, vaikka joitakin yhtäläisyyksiä löytyisikin. Myös populistinen retoriikka saattaa rikkoa välejä helpommin kuin luoda ylikansallisia kumppanuussuhteita, epäilee Ganesh. Itse kysyisin myös, saako EU:n parlamentissa toimiva uusi kansallismielisten Identiteetti ja demokratia-ryhmä mitään aikaan? Ryhmän taustaideoija, populistijohtaja Matteo Salvini, uhkapelasi itsensä jo ulos Italian hallituksesta.

Yhdysvallat on hankala johtaja populistimaille. Manner-Euroopalla on omat tapansa, joihin trumpilaisuus ei erityisen hyvin istu. Sanelu- ja pakotepolitiikka ei myöskään tuo ystäviä. Itä-Euroopan traumavaltioille tosin riittää, että Valkoisen talon johto on Venäjä-vastainen. Kun Singaporen ja Malesian johtajat puhuivat \”aasialaisista arvoista\” 90-luvulla, ne edustivat samalla vastavoimaa amerikkalaiselle materialismille. Eurooppa tarvitsisi itsenäisesti ajattelevia johtajia, jotka eivät enää haluaisi olla Amerikka-johtoisen Lännen™, saati sen taustalla vaikuttavan globalistieliitin, säyseitä takuumiehiä. Tällaisesta finanssipiirien toimittaja Ganesh ei tietenkään kirjoita mitään.

Kun Kominternin neuvostojohto huomasi maailmanlaajuisen vallankumouksen liian vaikeaksi saavuttaa, he tyytyivät keskittämään valtaansa ja lujittamaan ideologiaansa kotona. Trump ja kumppanit voivat joutua toimimaan samoin, arvelee Ganesh. Hänen mielestään tätä voidaan kutsua \”yhden-maan-populismiksi\”. Se ei välttämättä kuulostaisi hassummalta, jos Suomikin pääsisi populismin avulla irti ylikansallisesta ikeestä, hämäristä isäntämaasopimuksista ja ahneista kaivosyhtiöistä. Niin ei vain taida käydä.

Isku Saudi-Arabiaan

Kirjoitin viime lokakuussa Jemenin tilanteesta. Saudi-Arabia on Yhdysvaltojen ja Israelin tuella runnellut maata jo vuodesta 2014 alkaen, mutta tästä sotarikosten sarjasta ei lännen valta(vale)media paljoa uutisoi. Vasta nyt, kun saudien öljynjalostamoihin iskettiin viime lauantaina, uutistoimistot mainitsevat Jemenin edes sivulauseessa.

Syy mainintaan johtuu siitä, että Jemenin huthikapinalliset ilmoittivat olevansa vastuussa iskusta. Isku voisikin olla jemeniläisten vastaisku saudien veriteoille. Yhdysvalloille ei kuitenkaan huthien rooli syypäinä kelvannut, vaan ulkoministeri Mike Pompeo on jo syyttänyt teosta Irania.

Yhdysvallat on jo pitempään uhkaillut Irania. Mieltään usein muuttava presidentti Trump on ilmoittanut, että Yhdysvallat haluaisi välttää sodan, mutta on myös valmistautunut käymään Irania vastaan. Tällainen aggressio voisi kostautua seuraavissa presidentinvaaleissa, mutta mitä sanoo \”syvä valtio\”, ts. Yhdysvaltojen pysyvä valtiokoneisto ja sotateollinen kompleksi? Kuka tästä kaikesta hyötyy?

Sopivasti isku tapahtui myös Israelin vaalien alla, joten sikäläiset poliitikot, korruptiosyytteiden keskellä rypevää pääministeri Benjamin Netanjahua myöten, pyrkivät varmasti demonisoimaan Irania ja saamaan ääniä saudiliittolaistensa epäonnen varjolla. Sionismi ja Israelin etnokratia tarvitsevat vihollisensa.

Israel haluaisi Iranin vastaisen sodan, mutta tietysti niin, että Yhdysvallat ja länsiliittouma kantaisi päävastuun vaikeasta ja verisestä vallanvaihto-operaatiosta. Iskut saudien öljykentille tapahtuivat myös, kun on ollut puhetta Iranin presidentti Hassan Rouhanin ja Trumpin tapaamisesta, mitä Israel ja amerikkalaiset sotahaukat ovat jyrkästi vastustaneet.

Saudi-Arabian öljyntuotantolaitoksiin tehdyllä lennokki- tai ohjusiskulla on vaikutuksensa. Saudi-Arabia ilmoitti heti sunnuntaina, että iskut supistavat maan öljyntuotannon puoleen. Yhdysvallat ilmoitti olevansa valmis paikkaamaan tuotantohäiriöitä omilla öljyvarastoillaan. Öljyn hinta saatiin iskujen myötä kätevästi nousemaan.

Vaikka Yhdysvallat uhkailee Irania ja mahdollisista vastatoimista puhutaan, en aivan heti usko sodan syttymiseen. Sodanvastaisina voimina toimivat Venäjä ja Kiina, joilla on omat geopoliittiset ja taloudelliset intressinsä alueella. Kiina on ilmoittanut, että Yhdysvaltojen on vastuutonta syyttää iskuista Irania, varsinkin kun Washingtonilla ei ole edes esittää mitään todisteita väitteilleen.

Venäjän presidentti, mestaritrolli Putin, puolestaan ehdotti Turkin pääkaupunki Ankarassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Saudi-Arabian kannattaisi ostaa turvakseen venäläinen ohjustorjuntajärjestelmä, aivan kuten Turkki ja Iran ovat tehneet. Tällä hetkellä saudien öljykenttiä on turvaamassa ylikallis ja ilmeisen tehoton, amerikkalainen Patriot-järjestelmä.

Maailma ilman miljardöörejä

Ranskalaisen taloustieteilijä Thomas Pikettyn mielestä miljardöörit vahingoittavat talouskasvua ja heidän varallisuuttaan pitäisi verottaa nykyistä huomattavasti rankemmalla kädellä.

Piketty, jonka vuonna 2013 julkaistusta taloustieteen historiaa käsittelevästä kirjasta Le Capital au XXIe siècle, \”Pääoma 2000-luvulla\”, tuli valtaisa myyntimenestys eri puolilla maailmaa, on juuri julkaissut uuden, 1200-sivuisen teoksen Capital et idéologie, \”Pääoma ja ideologia\”. Uuden kirjan ranskankielinen alkuteos julkaistiin viime viikolla. Kirjan englanninkielinen painos tulee ulos ensi vuoden maaliskuussa.

Piketty kannattaa globaalia pääomaveroa, jossa vero perittäisiin vuosittain prosentteina henkilön kokonaisvarallisuudesta (nettovarallisuudesta). Pienimpiä omaisuuksia verotettaisiin kevyesti, jos lainkaan. Piketty väittää, että pääomavero voisi tehokkaasti ratkaista yksityisen pääoman ja sen tuoton ikuisuus­ongelman.

Yrittäjillä voisi yhä olla miljoonaomaisuuksia, mutta varsinaisia miljardöörejä ei enää uuden verotuksen myötä syntyisi. Pikettyn mielestä tämä olisi yleisen edun mukaista. Hänen mielestään tulojen kasautuminen ökyrikkaille luo eriarvoisuutta, joka ei ole sattumaa, vaan yksi kapitalismin keskeisiä piirteitä. Tämä ongelma poistuu Pikettyn mielestä vain valtion väliintulolla. Piketty on ehdottanut myös, että jokaisen ranskalaisen tulisi saada valtiolta \”ennakkoperintönä\” 120 000 euroa heidän täyttäessään 25 vuotta.

Pikettyn mukaan käsitys siitä, että raharikkaat luovat työpaikkoja ja edistävät talouskasvua, on väärä. Yhdysvalloissa tulot asukasta kohti olivat 2,2 prosenttia vuodessa aikavälillä 1950 luvulta 1990-luvulle saakka. Kun miljardöörien määrä räjähti 1990- ja 2000-luvuilla, kasvaen 90-luvun sadasta tämän päivän noin kuuteensataan henkilöön, tulojen kasvu asukasta kohden putosi 1,1 prosenttiin.

Vaikka Pikettyn näkemykset ovat saaneet vastakaikua akateemisissa piireissä ja vasemmiston keskuudessa, poliitikot eivät ole niistä vielä innostuneet. Jopa Ranska lakkautti varallisuusveron vuonna 2017, väittäen sen heikentävän investointeja. Pikettyn mielestä kaikkialla länsimaissa sekä vasemmisto- että oikeistopuolueet ovatkin \”eliitin kaappaamia\”. Tässä hän ei liene aivan väärässä.

Piketty uskoo kuitenkin, että varallisuuden uusjaon teemat nousevat vielä esiin poliitikkojen toimesta. Piketty mainitsee amerikkalaisina esimerkkeinä Elizabeth Warrenin ja Bernie Sandersin, sekä nuoret demokraatit. Hän välttää käyttämästä termiä \”sosialismi\”, mutta katsoo kuitenkin, että Yhdysvaltoja jo Ronald Reaganin ajoista hallinnutta uusliberaalia kapitalismia olisi uudistettava.

\”Reaganismi on puolustanut varallisuuden keskittymistä [harvojen käsiin], ikään kuin miljardöörit olisivat pelastajiamme\”, Piketty kritisoi. \”Reaganismi on osoittanut rajansa: kasvu on puolittunut, eriarvoisuus on kaksinkertaistunut. On aika irtautua tästä \”omaisuuden pyhyyden\” vaiheesta ja ylittää kapitalismi\”, Piketty ehdottaa.

Soros ja kylmä sota Kiinaa vastaan

Miljardööri, arkkiglobalisti ja kansantalouksien tuhoaja George Soros (89 vuotta) on yhä elävien kirjoissa ja käärmeissään.

Soros valittaa, että presidentti Donald Trump haluaa parantaa Yhdysvaltojen talousnäkymiä sen sijaan, että keskittyisi \”demokratian ristiretkeen\” Kiinaa vastaan.

Trumpin kauppasota Kiinaa vastaan saa Sorosilta kiitokset, mutta Huaweihin kohdistuvia pakotteita ei pitäisi käyttää neuvotteluaseina, jotta Washington saisi sopimuksen aikaiseksi Pekingin kanssa, ohjeistaa Soros Trumpia mielipidekirjoituksessaan The Wall Street Journalissa.

Soros ehdottaa, että Trumpin hallinnon pitäisi lisätä painetta Pekingille, ja pakottaa kiinalainen yhteiskunta \”avautumaan liberaaleille uudistuksille\”. Soros myöntää, että hänen mielestään Kiinan presidentti Xi Jinpingin ja kommunistisen puolueen lyöminen on Yhdysvaltojen kansallisia intressejä tärkeämpää.

Sorosin työ \”avoimien yhteiskuntien\” puolestapuhujana on tehnyt hänestä avoimien rajojen liberalismin keulakuvan. Todellisuudessa hän haluaa vain oman totalitarismin brändinsä voittavan. \”Euroopan unionin on otettava vastaan vähintään miljoona turvapaikanhakijaa vuosittain hamaan tulevaisuuteen\”, Soros julisti jo vuonna 2015, niin sanotun siirtolaiskriisin aikoihin. Väestönvaihto ja lännen globalistien maailmanvallan lujittaminen ovat olleet Sorosin keskeisiä projekteja jo pitkään.

Avoimia rajoja vaatimalla ja hyökkäämällä rahoineen ja järjestöineen kansallisvaltioita (tai niiden rippeitä) vastaan, Soros joutui törmäyskurssille Euroopan kansallismielisten johtajien, kuten Unkarin Viktor Orbánin, kanssa. Myös Putinin Venäjältä Sorosin järjestö on saanut lähtöpassit, ja hyvä niin.

Nyt, kun Italiassa on uusi EU-myönteinen hallituskokoonpano, Sorosin ja kumppaneiden meritaksipalvelut voivat jatkua. Jos EU ei hajoa, tai radikaalisti muutu ja osallistu Euraasian projektiin Venäjän kanssa, joudumme seuraamaan Eurafrikan syntyä.
 
Kiinaa vastaan Soros on ollut sotajalalla jo pitkään. Davosissa hän kritisoi suorasukaisesti Kiinan politiikkaa. Toinen globalisti ja suursijoittaja, jo edesmennyt David Rockefeller, puolestaan omasi kytköksiä Kiinaan, jonka hierarkkista järjestystä hän ihaili. Asiat ovat harvoin niin mustavalkoisia, kuin valta(vale)media antaa meidän ymmärtää.

Kiinan ollessa kyseessä \”vapaa markkinatalous\” ei kuitenkaan olekaan enää niin hyvä juttu lännen talouseliitin mielestä. Sorosin mielestä Huawein ja muiden kiinalaisfirmojen toimintaa on rajoitettava; muuten Kiina \”levittää poliittista otettaan\” maailmanlaajuisesti. Tosin Kiina tuskin haluaa ottaa Yhdysvaltojen lailla taloudellisesti kestämätöntä roolia maailmanpoliisina.

Sorosin mukaan nyt olisi tärkeää voittaa käynnissä oleva \”globaali informaatiosota\”, eikä välittää esimerkiksi Trumpin hallinnon poliittisista intresseistä saati lännen taloudesta. Eri asia on, löytääkö Soros vaatimuksilleen enää laajaa vastakaikua Yhdysvalloista tai Euroopasta. Toivottavasti ei.

Euraasia nousee vääjäämättömästi, mutta ehtiikö ikääntynyt Soros nähdä, kuinka hänen liberaali totalitarisminsa fragmentoituu uuden, moninapaisemman järjestyksen tieltä?

Viron ukrainalaisongelma

Viron sisäministeri Mart Helme kertoo tutkivansa, voisiko Viroon tulevilta Ukrainan kansalaisilta evätä viisumivapauden.

Vuodesta 2017 lähtien, Ukrainan ja Euroopan unionin välillä on ollut sopimus vapaammasta liikkumisesta. Konservatiivisen ja maahanmuuttovastaisen Ekre-puolueen Helmen mielestä tämä luo painetta EU-Viron itärajalle.

\”Virossa, johtuen sen sijainnista ja historiasta, maahanmuutto idästä, erityisesti Ukrainasta, on muodostumassa yhä suuremmaksi ongelmaksi. Meidän on paneuduttava asiaan ja pyydettävä lainopillisia neuvoja\”, Helme sanoo puolueen omalla Uued Uudised-verkkosivulla. Viro on tähän asti ollut hyvin EU- ja länsimyönteinen, mutta ukrainalaisten kohdalla vanha Venäjä-vastaisuus näyttää nousevan taas pintaan.

Karkeasti sanoen, Helmen ongelma näyttää olevan, miten erottaa ukrainalaisen venäläisestä. Sisäministerin mielestä ukrainalaiset toimivat Venäjän \”troijan hevosena\”, sillä hänen mukaansa tulijat eivät ole ukrainalaisia, vaan itä-Ukrainan venäläisiä. Helme käyttää heistä sarkastisesti ja negatiivisesti nimitystä \”homo sovieticus\”. Nämä itä-Ukrainan \”neuvostoihmiset\” ovat Helmelle rinnastettavissa ei-toivottuihin Venäjän kansalaisiin.

Sisäministeri Helme haluaa myös uusia sääntöjä liittyen tilapäistyövoiman palkkaamiseen. Ukrainasta saapuvia on jo pestattu erityisesti Viron rakennussektorin palvelukseen. Helmen mielestä virolaiset liikemiehet haluavat käyttää ukrainalaisia halpatyövoimana. Helme on aiemminkin todennut, etteivät \”Ukrainan vieraat\” ole \”omaa kansaa\”, vaan taloussiirtolaisia, joita houkuttelee Viroon Ukrainaa paremmmat elinolot ja korkeampi tulotaso. Ukrainalaiset vievät Helmen mukaan työt Viron omilta kansalaisilta.

Euroopan unionin jäsenyyden velvoitteet eivät selvästikään ole Ekre-ministerin mieleen. \”Meidän täytyy voida itse päättää tulijoiden lukumäärästä, tuloehdoista ja oleskelun pituudesta\”, Helme sanoo. Ei kuulosta siltä, että Viron uusi hallitus olisi enää yhtä \”länsisolidaarinen\” ja EU-myönteinen kuin aiemmat hallitukset. Asiaa ei ole vielä käsitelty hallituksen sisällä, sanoo puolestaan keskustalainen opetusministeri Mailis Reps.

EU:n maaliskuinen raportti muuttoliikenteestä paljasti, että vuonna 2017, 659 000 Ukrainan kansalaista sai oleskeluluvan jostakin EU-maasta. 33 000 ukrainalaista taas on jäänyt EU-maihin laittomasti. Valtaosa heistä on muuttanut Puolaan. Ainakin 13 000 ukrainalaista työskentelee laittomasti EU-maissa.

EU-maiden kansallismieliset, Venäjää inhoavat Ukraina-fanit (suomalaisena esimerkkinä perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho) kuvittelivat, että Venäjän vaikutusvaltaa murentaisi Ukrainan \”vetäminen pois harmaalta alueelta\” lännen yhteyteen, mutta se merkitsikin vain ukrainalaissiirtolaisten aaltoa Eurooppaan, sekä Ukrainan pyrkimystä päästä EU:n jäsenmaaksi, hyötymään EU:n taloudellisesta tuesta ja vapaasta liikkuvuudesta.

Trump ja talibanit

Taliban-taistelijoita

Kirjoitin aiemmin helmikuussa siitä, että Trumpin hallinto oli päättänyt vetäytyä Afganistanista.

Amerikkalaisjoukkoja sekä Washingtonin Nato-vasalleja on ollut maassa jo 18 vuoden ajan. Yhdysvalloilla on Afganistanissa tälläkin hetkellä noin 13 000 sotilasta. Myös suomalaissotilaita on jostain syystä paikan päällä \”kriisinhallintatehtävissä\”.

Suomenkin valta(vale)mediassa on kerrottu, kuinka Trump oli saanut idean pitää kokouksen Afganistanin Taliban-järjestön edustajien kanssa Yhdysvalloissa, Camp Davidin maaseutuhuvilallaan. Tuolloin oli tarkoitus sopia amerikkalaisjoukkojen vetäytymisestä. Trump ja ulkoministeri Mike Pompeo ajoivat hanketta eteenpäin, mutta kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton vastusti talibanien kutsumista jyrkästi. Bolton saikin kenkää tehtävistään pian tämän episodin jälkeen.

Trump on presidenttinä halunnut järjestää korkean profiilin tapaamisia ja luoda itsestään kuvaa \”diilintekijänä\”. Tällaista kuvaa luotiin jo Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unin tapaamisen yhteydessä. Trump tuntuu haluavan tavata Yhdysvaltojen hegemonian vastustajia paistatellakseen heidän kanssaan salamavalojen räiskeessä, päästiinpä sovintoon tai sitten ei. Sopimus talibanien kanssa olisi ollut suuri saavutus Trumpin presidenttikaudelle, ja hyvää pr:ää, varsinkin kun Iranin johto ei ole vielä suostunut diilimiehen kanssa yhteiskuvaan. Sekin päivä voi vielä koittaa.

Trump kertoi maanantaina Twitterissä tapaamisen peruuntumisesta, vedoten Talibanin tuhoisaan pommi-iskuun, jossa kuoli yksitoista ihmistä, mukana yksi amerikkalainen sotilas. Rauhanneuvottelut ovat siis jäissä. Aiemman sopimuksen mukaan Yhdysvallat olisi vetänyt Afganistanista noin 5 000 sotilasta ensi vuoden alkuun mennessä. Taistelua talibaneja vastaan on taas kiihdytetty: ulkoministeri Pompeon mukaan ainakin tuhat taliban-taistelijaa olisi kuollut viimeisen kymmenen päivän sisällä.

Trumpin talibanien tapaamisaikeita on kritisoitu ja kulissien takana tuntuu jälleen kuohuvan. Taliban olisi joidenkin tietojen mukaan halunnut tavata Trumpin Yhdysvalloissa vasta, kun sopimus amerikkalaisjoukkojen vetäytymisestä olisi jo allekirjoitettu. Järjestö on ilmoittanut, että Trump tulee katumaan rauhanneuvotteluista vetäytymistä. Taliban onkin vallannut uusia alueita Afganistanissa. Kabulissa on tänään, syyskuun 11. päivänä, kuultu räjähdys Yhdysvaltojen lähetystön liepeiltä.

Olipa Taliban-liikkeestä mitä mieltä tahansa, tietystä perspektiivistä katsottuna he ovat itsenäisyystaistelijoita. Taliban aikoo jatkaa vastarintaa lännen miehitysjoukkoja sekä Kabulin nukkehallintoa vastaan. Nyt näyttää siltä, että amerikkalaiset ja muut länsijoukot jäävät vielä maahan. Yhdysvaltojen toiminta maailmanpoliisina jatkuu, mutta kuinka kauan rahaa riittää moiseen. Monenko amerikkalaissotilaan ja afganistanilaisen täytyy vielä menettää henkensä?

9/11

Syyskuun 11. päivän traagisia tapahtumia New Yorkin World Trade Centerissä muistellaan taas tänä päivänä.

Näiden terroritekojen jälkeen esimerkiksi Ilta-Sanomat julkaisi WTC-erikoislehden, joka sisälsi dramaattisia kuvia lentokoneiden törmäyksistä New Yorkin pilvenpiirtäjiin.

Valta(vale)media on kaikkialla Lännessä™ pyrkinyt tarinoillaan pönkittämään George W. Bushin hallinnon aikaista virallista, mutta todistusaineistoltaan varsin puutteellista teesiä arabiterroristeista syyskuun 11. päivän tapahtumien pääsyyllisinä.

Uusi kattava tieteellinen tutkimus on valmistumassa vuoden 2019 loppuun mennessä. Loppuraportin luonnos ei tue virallista selitystä, jonka mukaan esimerkiksi New Yorkin pilvenpiirtäjä WTC 7 olisi romahtanut tulipalon takia. Tuskin tämäkään tutkimus pystyy paljastamaan, mitä syyskuun 11. päivänä vuonna 2001 todella tapahtui, mutta lisää epäilyksen siemeniä se ainakin kylvää.

Myös Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Donald Trump on toistanut virallisen kannan, jonka mukaan ”radikaalit islamistiterroristit” olivat iskujen takana. Kyseessä on todellakin terroriteko, mutta keitä tekijät todellisuudessa olivat, onkin aivan toinen juttu. Harva amerikkalainen suostuu uskomaan, että iskujen osallisena olisi ollut oma hallitus hämärine kumppaneineen.

WTC-iskuja on analysoitu myös Iranin islamilaisessa tasavallassa. Iranin korkein hengellinen johtaja, ajatollah Khamenei on todennut, että tapaukseen liittyen on löydettävissä ”lukemattomia viitteitä sionistien osallistumisesta”. Iskujen jälkeen lännen valta(vale)media pyrki luomaan propagandistista kuvaa taistelusta ”demokratian” ja ”islamilaisen terrorismin” välillä.

”Katsokaa vain Irakin tilannetta, joka oli heidän huolenaiheensa keskipiste”, ehdottaa ajatollah Khamenei. ”Jos kysyt tavallisilta irakilaisilta, he sanovat, että amerikkalaiset ovat itse terrorismin syy. Kukaan ei usko, että Yhdysvallat toi demokratian Irakiin.”

Syyskuun 11. päivän tapaus teki muslimeista sopivia syntipukkeja ja islamista inhottavan uskonnon monien ihmisten silmissä.  Yhdysvallat sai WTC-iskuista myös tekosyyn hyökkäyksille Irakiin ja Afganistaniin, sekä sotilastukikohtien pystyttämiselle Lähi-idän ja Keski-Aasian maiden öljyalueille. Yhdysvallat, Israel ja lännen globalistieliitti ovat hyötyneet tapahtuneesta niin taloudellisesti kuin myös (geo)poliittisesti.

Bushin hallinnon lanseeraama ”sivilisaatioiden yhteentörmäys” jäi kuitenkin torsoksi, ja uudet geopoliittiset pelaajat, Yhdysvaltojen euraasialaiset haastajat, Venäjä ja Kiina, tulivat mukaan Lähi-idän (tai oikeammin Länsi-Aasian) tapahtumiin, estämään angloamerikkalaisjuutalaisen establismentin uusia ylilyöntejä.