Ajatollah Khamenei: Länsi yrittää yhä epävakauttaa Lähi-idän maita

Ajatollah Khamenei

Iranin korkein hengellinen johtaja, ajatollah Khamenei, väittää \”Yhdysvaltojen ja läntisten vakoiluverkostojen\” pyrkivän lisäämään epävakautta ja sekasortoa [Lähi-idän] alueen valtioissa.

Ajatollah Khamenei kertoi näkemyksensä keskiviikkona, armeijan kadettien valmistujaisseremoniassa Teheranissa, Khatam al-Anbian ilmavoimien akatemiassa.

Khamenei kuvasi \”turvattomuutta\” ja \”epävarmuutta\” [tulevaisuudesta] suurimpina uhkina, mikä maita voi kohdata, varoittaen vihollisen juonista islamilaista tasavaltaa ja sen naapurimaita kohtaan.

Nämä \”vihamieliset tahot\” ovat ajatollahin mukaan \”kaikkien tiedossa, ja ne koostuvat Yhdysvalloista ja länsimaisista tiedustelupalveluista, sekä tietyistä [Lähi-idän] alueen taantumuksellisista valtioista\”.

\”Nämä samat tahot ovat myös viimeaikaisten levottomuuksien takana\”, arvioi Khamenei, viitaten väkivaltaisiin mielenosoituksiin, jotka ovat pitäneet Irakia ja Libanonia otteessaan jo useiden viikkojen ajan.

Iranin korkeimman hengellisen johtajan mukaan Irakin ja Libanonin on syytä pysyä valppaana ja tiedostaa, että niiden viholliset pyrkivät romahduttamaan paikalliset yhteiskunnat; tavoitteena on luoda sekasortoinen valtatyhjiö noihin maihin.

Khamenei kehottaa irakilaisia ja libanonilaisia käyttämään \”legitiimejä kanavia\” poliittisille muutosvaatimuksille. Yhdysvaltojen, [Israelin] \”sionistiregiimin\”, ja länsivaltojen yllyttämä kuohunta ei muuta mitään yhteiskuntaa paremmaksi.

Khamenein mukaan myös Iran on aiemmin ollut vastaavanlaisten epävakautusyritysten kohteena, mutta maa on kyennyt estämään sellaiset juonet, kiitos kansalaisten aktiivisuuden ja armeijan valmiuden.

Putin vierailulla Unkarissa

Venäjän presidentti Vladimir Putin on vierailulla Unkarissa. Budapestissa Putinia isännöi pääministeri Viktor Orbán.

Alustavien tietojen mukaan Putin ja Orbán keskustelevat mm. energia-asioista; Unkari ostaa suurimman osan maakaasustaan Venäjältä. Myös ydinenergian suhteen Unkari luottaa Venäjään.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov mainitsi aiemmin, että keskusteluissa saatetaan sivuta myös Ukrainan unkarilais- ja venäläisvähemmistöjen asiaa. Orbánin ja Putinin on määrä käsitellä myös Lähi-idän kristittyjen auttamista.

Putin ja Orbán ovat tavanneet usein viime vuosina, mikä on pantu pahoitellen merkille suomalaisissa tiedotusvälineissä. Molempia valtiomiehiä kuvaillaan meillä yleensä vain negatiiviseen sävyyn. Tämänpäiväistä tapaamista on jo uutisoitu mainiten, että \”Venäjän ja Unkarin johtajia yhdistää muun muassa nihkeä suhtautuminen länsieurooppalaisiin liberaaleihin arvoihin\”.

Toimittajat ovat valitelleet myös sitä, että Unkari on \”yksi myönteisimmin Venäjään suhtautuvista EU-maista\”. Pari vuotta sitten Yle uutisoi, kuinka \”Orbánin Unkari lipuu kohti Putinia ja itää\”. EU:n sisällä Unkari on yksi maista, jotka ovat pyrkineet ajamaan Venäjän-vastaisista pakotteista luopumista. Toivottavasti tähän päämäärään vielä päästään, sillä se olisi Suomenkin etujen mukaista.

Orbánille tapaamiset Putinin kanssa auttavat havainnollistamaan Unkarin erityistä roolia siltana EU:n ja Venäjän välillä (Suomelle tämä rooli ei ole enää kelvannut). On myös väitetty, että juuri Orbán ja Putin olisivat vaikuttaneet Trumpiin näkemyksillään Ukrainan hallinnon korruptiosta. Yhdysvaltojen edustajainhuoneen puhemiehenä toimivan demokraattijohtaja Nancy Pelosin mielestä \”kaikki jäljet johtavat Putiniin\”.

Kansallismielisten suomalaisten keskuudessa suhtaudutaan yleensä suopeasti Unkarin nykyhallintoon. Orbán nähdään myös johtajana, joka on maahanmuuttoon ja kansallisen kulttuurin säilyttämiseen liittyvissä asioissa oikeilla linjoilla. Sama suopeus ei useinkaan yllä Putinin Venäjään, vaan osa kansallismielisistä on jämähtänyt sotien aikaisiin synkkiin mielenmaisemiin.

Unkarin ulkoministeri Péter Szijjártón mukaan maan suhteet Venäjään ovat \”läpinäkyvät ja perustuvat kansallisten intressien edistämiseen\”. Valitettavasti virallinen Suomi ei omaa Unkarin kaltaista pragmaattista suhtautumista, vaan meillä toistellaan angloamerikkalaista Venäjän-vastaista propagandaa. Toivottavasti tähän tulee vielä joskus muutos.

Al-Baghdadi ja lännen propaganda

Donald Trump ilmoitti sunnuntaina, että terroristijärjestö Isisin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi olisi kuollut Yhdysvaltojen joukkojen hyökkäyksessä lauantaina.

Trumpin mukaan al-Baghdadi olisi laukaissut itsemurhavyön paettuaan amerikkalaisjoukkoja umpikujaan. Myöhemmin amerikkalaislähteet ilmoittivat, että al-Baghdadin jäännökset haudattiin mereen. Kuulostaako tutulta?

Kuten Kurt Nimmo kirjoittaa, mitään pitäviä todisteita ei ole, että al-Baghdadi olisi tappanut itsensä Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen jahtaamana. Sama luotettavan todistusaineiston puute koskee myös Osama bin Ladenin kuolemaa (on esitetty, että Osama kuoli Afganistanissa luonnollisesti jo vuoden 2001 lopulla). YK:n edustaja Farhan Haq on sanonut, ettei järjestö voi todentaa Yhdysvaltojen väitteitä al-Baghdadin kuolemasta.

Isisin johtaja \”Bagdadin Abu\” on kuollut jo monta kertaa aiemminkin. Kesäkuussa 2017, Venäjä ilmoitti, että se on \”saattanut surmata\” Isis-johtajan Syyriassa. Kuukautta myöhemmin, Isisin väitetään myöntäneen, että al-Baghdadi sai surmansa Irakin Ninevehin provinssissa lähellä Syyrian rajaa suoritetussa ilmaiskussa.

Joidenkin lähteiden mukaan \”Abu Bakr al-Baghdadi\” ei edes ole oikea henkilö, vaan terroristijohtajaa on saattanut esittää Israelin tiedustelupalvelu Mossadin agentti. Al-Baghdadin \”ura\” ja elämä on kiistanalainen, ja tietoja värittää se, tulevatko ne Isisin omista lähteistä, Yhdysvalloilta, Israelilta, vaiko Irakin tiedustelupalvelulta.

Professori Michel Chossudovskyn mielestä amerikkalainen \”onnistuneen propagandan\” käytäntö on ylittänyt jo kaikki sotilaskäsikirjojen viralliset rajat. Propaganda luo \”ulkoisia vihollisia\” tiettyjä tarpeita varten. Osama bin Laden ja Al-Qaida olivat tällaisia, samoin al-Baghdad ja Isis-järjestö. Toki myös lännessä asuvia sunnimuslimeja houkuteltiin mukaan \”islamilaiseen valtioon\” hyödyllisten idioottien rooliin.

Missään lännen valta(vale)median uutisessa ei tietenkään mainita, että Isis olisikin CIA:n, Mossadin ja MI6:n kyhäämä luomus, jota on käytetty operaatioissa Lähi-idässä ja muualla. Iranin ulkoministeriön diplomaatin, Abbas Mousavin, mukaan Yhdysvallat saattaa käyttää \”Daeshin [Isisin] rippeitä\” luodakseen uuden samanlaisen ideologian omaavan terroristijärjestön ajamaan intressejään Lähi-idässä.

Suomen pääministeri Antti Rinnekin kiiruhti kommentoimaan, ettei Isis-johtajan kuolema päätä terroristijärjestön tarinaa, vaan uutiset johtajan kuolemasta voivat  synnyttää kostoiskuja. Näin lännen \”terrorismin vastaisen sodan\” jatkolle saadaan oikeutus, ja Yhdysvallat vasalleineen voi jatkaa likaisia operaatioitaan Lähi-idässä ja muuallakin.

Yle, Eurooppa ja maailmanpolitiikan muutokset

Putin-graffiti Berliinissä

Ylen uutisointi on miltei aina Lännen™ narratiivin ja hybridivaikuttamisen värittämää, mutta välillä sieltäkin pääsee läpi jokunen erilainen ajatus.

Tarkoitan tällä Ylen Berliinin kirjeenvaihtaja Suvi Turtiaisen viimeisintä kolumnia, jossa hän kertaa mantereen tapahtumia ja suhteuttaa niitä viime aikaisiin maailmanpoliittisiin mullistuksiin.

Turtiainen muistuttaa, että Berliinin muurin murtumisesta tulee 8. marraskuuta kuluneeksi tasan 30 vuotta. Vuonna 1989 Neuvostoliitto hajosi ja Eurooppa alkoi yhdistyä. Lännen globalistien voitto näytti varmalta: kapitalistinen markkinatalous eteni ja \”liberaalin demokratian\” puolustamisen varjolla Yhdysvallat otti asemansa maailmanpoliisina. Euromaille jäi rooli merentakaisen hegemonin nöyrinä vasalleina.

Nyt tilanne on kuitenkin \”dramaattisesti muuttunut\”, myöntää myös Berliinin kirjeenvaihtajamme. Presidentti Niinistölle niin rakas \”sääntöpohjainen maailmanjärjestys\”, ei ole enää sama kuin ennen. Ehkä onkin korkea aika, että joku muu kuin dekadentti länsi laatisi säännöt? Geopolitiikkaa pyöritetään \”Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan kesken\”, mutta Syyrian myötä Venäjä on palannut \”suureksi maailmanpoliittiseksi kapellimestariksi\”.

Eurooppa on jäänyt auttamatta sivustakatsojaksi, Turtiainen toteaa. Saksan puolustusministeri Annegret Kramp-Karrenbauer yritti ehdottaa, että Saksakin tulisi mukaan geopoliittiseen peliin ja Pohjois-Syyriaan perustettaisiin \”kansainvälisesti valvottu turvavyöhyke\”, yhdessä Venäjän ja Turkin kanssa. Ministerin ehdotus tuli myöhässä, mutta poiki silti riidan Saksan hallituspuolueiden sisällä. Ulkopoliittisesti heikko Saksa tuskin ryhtyy operoimaan Syyriassa, tai muuallakaan, ilman Washingtonin lupaa.

Saksan ulkoministeri Heiko Maas taas haluaa, että Saksa \”vaikuttaa maailmanpolitiikkaan yhdessä muun Euroopan kanssa\”. Mitään \’Saksa ensin\’-politiikkaa ei ole luvassa. EU-maiden johtajien yksimielisyyden tarpeesta ulkopoliittisissa päätöksissä Maas haluaisi silti päästä eroon: Eurooppa-neuvostossa pitäisi hänen mielestään ottaa käyttöön enemmistöpäätös, jotta EU-kriittiset änkyrät, kuten Unkari, saataisiin kuriin.

Saksa aikoo vahvistaa ensi vuonna alkavalla puheenjohtajuuskaudellaan \”Euroopan unionin strategista itsemääräämisoikeutta\”. Turtiainen tuntuu komppaavan ajatusta: Euroopan on saatava kohtalonsa taas omiin käsiinsä. Kyynisempi voisi kysyä, onko Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan roolin korostaminen vain keino pönkittää samalla EU:n liittovaltiokehitystä? On toki totta, että Trumpin hallinnon kanssa EU:n välit eivät ole hyvät.

Trump hyökkää Eurooppaa vastaan tuontitulleilla, joten EU tarvitsee uusia yhteistyökumppaneita; tämän myöntää jopa Ylen toimittaja. \”Koska Yhdysvallat ei ole enää samanlainen selkänoja, yhteistyötä on tehtävä tilanteen mukaan entistä useammin Venäjän tai Turkin kaltaisten maiden kanssa\”, Turtiainen esittää pragmaattisesti ja lännen nykyisen narratiivin vastaisesti. Ettei vain Berliinin kirjeenvaihtajaa syytetä kohta Putinin trolliksi?

EU kansojen vastaisena valtaprojektina

Yksi europarlamentin keskeinen hahmo, Guy Verhofstadt, esitti jokin aika sitten, että EU:n tulisi olla osa nousevaa, \”imperiumien muodostamaa maailmanjärjestystä\”.

Kommentista nousi ennalta arvattavasti pienoinen kohu. EU-eroa ajavat britit ja muut euroepäilijät väittivät Verhofstadtin sanojen todistavan, että EU:n taustalla piilee vaarallisia valtapyrkimyksiä.

Verhofstadt on mielipiteineen varmasti tyypillinen eurofederalisti. Hän uskoo, ettei \”huomisen maailma\” perustu kansallisvaltioihin tai itsenäisiin maihin, vaan \”imperiumeihin\”. Hän luettelee esimerkkeinä \”Kiinan, Intian, Yhdysvallat sekä Venäjän federaation\”, ja lisää, että Eurooppa voi puolustaa omia etujaan ja elämäntapaansa vain yhtenäisenä, \”vahvan eurooppalaisen liittovaltion\” puitteissa.

Gideon Rachman kirjoittaa aiheesta Financial Times-lehdessä. Hän jakaa Verhofstadtin mielipiteen siitä, että Kiinan ja Intian nousun, sekä Donald Trumpin \’Amerikka ensin\’-politiikan takia, on entistä tärkeämpää, että \”Euroopan maat puolustaisivat intressejään kollektiivisesti\”. Valitettavasti euroliberaalien arvot, ideaalit ja päämäärät ovat täysin hakoteillä. Mitä he todella haluavat puolustaa: kansalaisten etua, vaiko talouseliitin ja omien intressiryhmiensä valtaa? Kukin tehköön omat päätelmänsä.

Rachman kirjoittaa, että EU:ssa unelmoitiin aiemmin koko muun maailman siirtyvän kohti \”sääntöpohjaista järjestelmää\”, jota EU itse edustaa. Mutta Xi Jinpingin Kiinan ja Trumpin Amerikan muodostama maailmanjärjestys, ei pohjaudu niinkään säännöille, vaan voimalle ja vallankäytölle. Globaali kauppasota heijastaa sitä tosiasiaa, etteivät pienet Euroopan maat voi enää luottaa siihen, että \”kansainväliset säännöt\” suojelevat niitä. Rachmanin mielestä Eurooppa tarvitsee tämän takia yhä unionia.

Verhofstadtin valinta käyttää termiä \”imperiumi\” oli Rachmanin mielestä valitettava kömmähdys, sillä termi tuo mielikuvia valloitusretkistä ja kansojen alistamisesta. Hänen mielestään EU on suurvalta, jonka jäseneksi pääsee kutsuttuna, ketään ei pakoteta liittymään. Tosin Suomenkin eurojäsenyys junailtiin kierosti, mutta sellainen ei euroelitisti Rachmania haittaa. Pääasia on, että Euroopan unionista tulisi yhtenäinen valtablokki, joka yhtenä neljästä-viidestä suuresta maailmanvallasta, voisi muokata uutta maailmanjärjestystä.

EU on mukavuusalueellaan ja vahvimmillaan silloin, kun on kyse talousasioista, kaupasta ja lainsäädännöstä, mutta se on myös \”geopoliittinen voima\”, väittää Rachman. En tiedä missä \”EU:n kollektiivinen voima\” todellisuudessa näkyy, mutta Rachman näkee esimerkkeinä tästä \”voimasta\” yhteisöpalvelu Facebookiin kohdistuvat lainsäädännölliset toimet, Venäjän vastaiset sanktiot, sekä brittieliitin Brexit-kipuilun.

Rachman sentään myöntää, että EU-kriitikoiden väitteissä on myös perää. EU ei voi olla \”suurvalta\”, sillä se \”ei omaa sotilaallista voimaa, joka tukisi sen geopoliittisia ambitioita\”. Tämä ongelma vain kasvaa, jos ja kun Britannia jättää EU:n. Kriitikot ovat toimittajan mielestä oikeassa myös siinä, että EU:n sisällä riittää ongelmia ja erimielisyyksiä maahanmuuttopolitiikasta euroalueen tulevaisuuden näkymiin.

EU on heikko, koska se on sisäisesti hyvin jakautunut. Oma lukunsa on sen riippuvuus Yhdysvalloista: Trump valittaa, etteivät euromaat maksa tarpeeksi turvallisuudestaan, ja Yhdysvallat onkin yhä avoimemmin kääntynyt Eurooppaa vastaan. Kehittyneet teollisuusmaat eivät tapaa enää sentään sotia keskenään, Rachman huokaisee. Niinpä valtakamppailua käydään muilla tavoin, kuten nyt kauppasodan välityksellä. Rachmanin mielestä tällä alueella EU kykenee selviytymään Kiinan ja Yhdysvaltojen, sekä Venäjän tai Intian, aiheuttamista kilpailupaineista.

EU, kuten kaikki \”imperiumit\”, voi joskus hajota. Rachman on vakuuttunut, että euromaiden kohtaama ulkoinen paine saa ne erimielisyyksistään huolimatta pysyttelemään yhdessä. EU:ta kutsuttiin joskus \”rauhan projektiksi\”, mutta modernissa maailmassa se on yhä enemmän valtaprojekti. Rachman tietenkin toivoisi, Verhofstadtin tavoin, että EU säilyisi sodanjälkeisen liberaalin järjestyksen edustajana. Tässä piileekin EU-projektin heikkous: jos sitä johtaisivat liberaalien kosmopoliittien asemasta kansallismieliset järkimiehet, kuten Viktor Orbán, Eurooppa voisi olla toisenlainen ja yhdistyä uudella tavalla.

Valitettavasti euroeliitti tuntuu halveksivan jäsenmaitaan ja niiden alkuperäiskansoja, joista EU:n pitäisi koostua. Kalergilainen väestönvaihtoprojekti pyrkii takaamaan, että tulevaisuuden eurooppalainen on monietninen kuluttaja vailla selkeää identiteettiä. Avoimien rajojen politiikalla tähdätään juuri \”Euroopan yhdysvaltoihin\”, jota johtaisi teknokraattinen eliitti, taustarahoittajanaan finanssi- ja yritysmaailman globalistit.

Jos eurooppalaiset haluavat säilyttää edes jotain elämäntavastaan ja hallita omia kansallisia alueitaan, heidän tulisi, kuten Guillaume Durocher kirjoittaa, \”palauttaa tehokas ulkorajojen valvonta, ja katsoa, että niiden ylittäminen palvelee Euroopan kansojen tahtoa ja intressejä\”. Olen samoilla linjoilla kuin Durocher; olisi mukava, jos Eurooppa olisi \”hyvin säännelty, suvereeni, ja eurooppalainen tila: itseriittoinen, avoin hedelmälliselle taloudelliselle ja kulttuuriselle vuorovaikutukselle, mutta säilyttäen silti oman identiteettinsä ja luonteensa\”.

Sellaisena Eurooppa voisi olla, Durocheria lainaten, \”kaunis puutarha\”, mutta nähtävästi se on liikaa pyydetty. Eurokraattien päämääränä on luoda Euroopan yhdysvalloista eräänlainen laajennettu versio pohjoismaisesta pahoinvointivaltiosta: kalergilainen Eurafrikka klaanisotineen ja levottomuuksineen, jota johdetaan poliisivaltio-ottein, rahavallan sanelemilla ehdoilla.

Tšetšenia ja Syyrian islamistit

Tšetšeenijohtaja Ramzan Kadyrov

Tšetšenia on kouluttanut erikoisjoukkoja vastaamaan \”terroristijärjestö Isisin militanttien muodostamaan uhkaan\”.

Tšetšeenijohtaja Ramzan Kadyrovin mukaan terroristien iskuihin on varauduttu, \”mikäli heidän länsimaiset nukkemestarinsa päättävät lähettää heidät Syyriasta Venäjän Pohjois-Kaukasiaan\”.

Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun mukaan Turkin operaatio kurdeja vastaan ​​Pohjois-Syyriassa on johtanut siihen, että kurdit ovat jättäneet vartioimatta terroristeja säilyttäviä vankiloita sekä leirejä, joissa on heidän perheenjäseniään. Šoigu ilmaisi huolensa siitä, että tämä voi aiheuttaa \”terroristien muuttoliikkeen takaisin kotimaihinsa\”.

Jotkut näistä lännen luomista Isis-taistelijoista olivat kotoisin Tšetšeniasta ja muista eteläisen Venäjän tasavalloista, mutta Tšetšenian presidentti Kadyrov sanoo, että \”heidän kannattaa miettiä kahdesti palaamistaan kotiseuduilleen\”.

\”Tšetšenia kykenee varmistamaan alueemme turvallisuuden. Meillä on koulutettuja erikoisjoukkoja sitä varten\”, Kadyrov kertoi Venäjän television haastattelussa. \”Emme ole sellaisia, kuin 1990-luvulla\”, Tšetšenian johtaja lisäsi, viitaten sen ajan radikaalien islamistiryhmien kapinayrityksiin.

Tšetšeenien johtaja totesi kuitenkin olevan mahdollista, että Pohjois-Syyrian vankiloista pakenevia terroristeja yritetään käyttää Venäjää vastaan. \”Yhdysvaltojen, Euroopan – lännen – tavoitteena on tuhota [Venäjän] suvereeni valtio. He ovat yrittäneet tehdä sen Tšetšenian, Ossetian, Georgian ja Ukrainan välityksellä, mutta he eivät tule koskaan onnistumaan, Kadyrov vakuutti.

Kiinan puolustusministerin puhe

Kiinan puolustusministeri Wei Fenghe

Kiinan puolustusministeri Wei Fenghe on toistanut julkisesti Kiinan näkemyksen siitä, että Taiwan tulee \”jälleenyhdistymään\” Manner-Kiinaan, eikä \”mikään voima\” voi tätä prosessia estää. Hän puhui Xiangshan-turvallisuusfoorumin kokoontumisessa tänään Pekingissä.

Itsehallinnollinen Taiwan erosi manner-Kiinasta vuonna 1949 sisällissodan seurauksena. Kiinan näkökulmasta Taiwan on vain \”saarimaakunta\”, \”kuriton provinssi\”, mutta yhä osa Kiinaa. Taiwanilaisten separatistien mielestä Taiwan, \”Kiinan tasavalta\”, on poliittisesti jakautunut, mutta länsimaista demokratiaa jäljittelevä \”nuori kansakunta\”.

\”Kiina on ainoa suurmaa maailmassa, joka ei ole vielä saavuttanut täyttä jälleenyhdistymistä\”, Wei arvioi. Taipein ja Pekingin välit ovat olleet tulehtuneita vuoden 2016 vaaleista saakka, jolloin Taiwanin presidentiksi valittiin demokraattisen edistyspuolue DDP:n Tsai Ing-wen. Tsai kieltäytyy hyväksymästä Taiwania osaksi \”yhtä Kiinaa\”.

Wein mukaan Kiina haluaa saavuttaa rauhanomaiset suhteet osapuolten välille, mutta se ei tule koskaan hyväksymään \”Taiwanin separatisteja\” tai seuraamaan sivusta \”ulkovaltojen sekaantumista asioihin\”. \”Separatismi johtaa vain umpikujaan\”, puolustusministeri totesi puheessaan.

Wei Fenghe kommentoi aihetta vain pari viikkoa sen jälkeen, kun Peking juhli Kiinan kansantasavallan perustamisen 70-vuotispäiviä juhlavin sotilasparaatein. Paraatissa esiteltiin Kiinan viimeisintä korkean teknologian aseistusta ballistisista ohjuksista hypersonisiin drooneihin ja uuden sukupolven panssarivaunuihin.

Puolustusministeri toisti Pekingin kannan, että Diaoyu-saaret Itä-Kiinan merellä ja muut kiistanalaiset saaret Etelä-Kiinan merellä ovat \”oleellinen\” osa Kiinan aluetta. \”Me emme voi menettää tuumaakaan esi-isiemme meille jättämistä maa-alueista\”, Wei sanoi.

Pekingin mukaan suurin osa Etelä-Kiinan merestä kuuluu Kiinalle, mutta merialuekiistojen osapuolina ovat Taiwanin lisäksi myös Vietnam, Filippiinit, Malesia ja Brunei. Myös Japani on vaatinut asumattomia Diaoyu-saaria itselleen, ja käyttää niistä japanilaista nimeä Senkakusaaret. Kiistojen osasyynä on pidetty myös sitä, että saarten ympäristössä voi olla arvokkaita luonnonvaraesiintymiä.

Huolimatta Kiinan tinkimättömistä vaatimuksista, Wei sanoi, etteivät Kiinan sotilaalliset ambitiot ole luonteeltaan aggressiivisia. \”Kiinan kehitys ei muodosta uhkaa millekään maalle\”, hän painotti. Kiina solmi juuri myös uuden puolustusyhteistyösopimuksen Singaporen kanssa, mikä enteilee suurta muutosta Aasian turvallisuusarkkitehtuurissa.

Kiinan puolustusministeri totesi myös, että \”[Yhdysvaltojen ja lännen] puuttuminen muiden maiden sisäisiin asioihin, värivallankumousten aloittaminen, ja yritykset alistaa muiden maiden lailliset hallitukset, ovat todellisia sotien ja levottomuuksien syitä eri puolilla maailmaa\”.

Venäjä, Syyria ja kaikkien voitto

Venäjän toiminta ja diplomatia Lähi-idässä on ollut huippuluokkaa, kirjoittaa italialainen toimittaja Federico Pieraccini.

Moskova on onnistunut pitämään yllä rakentavia suhteita Syyrian konfliktin eri osapuoliin, vaikka se on alusta asti vastustanut Syyrian hajottamista ja laittomien vierastaistelijoiden läsnäoloa maassa.

Keskustelut Iranin, Turkin ja Venäjän välillä saatiin aikaiseksi Astanassa Moskovan kehotuksesta. Sotšissa Putin sai niin Syyrian hallituksen kuin oppositioryhmien edustajat keskustelemaan tulevaisuudesta saman pöydän ääreen. Genevessä Moskova toimi välittäjänä Damaskoksen ja kansainvälisen yhteisön välillä, suojaten Syyriaa Yhdysvaltojen ja muiden Syyriaan vihamielisesti suhtautuvien tahojen painostukselta.

Turkki on nyt aktiivisessa dialogissa Moskovan ja Teheranin kanssa. Kun Ankaran suhteet Washingtoniin ja Euroopan johtaviin maihin ovat heikentyneet, Moskova näki tilaisuuden lähentää Erdoğanin Turkkia Assadin hallitseman Syyrian kanssa. Tämä oli iso ja monimutkainen askel poispäin aiemmista vihollisuuksista.

Idlibin maakunta poislukien, Damaskoksen suurin ongelma ovat olleet maan koillisosissa olevat amerikkalaisjoukot. Washington on käyttänyt joukkojensa läsnäololle tekosyynä \”Isisin vastaista taistelua\” sekä kurdien suojelua \”Assadin regiimiä vastaan\”. Tilanne on sittemmin ratkaisevasti muuttunut.

Yhdysvallat lähetti varapresidentti Mike Pencen ja ulkoministeri Mike Pompeon Erdoğanin luokse tulitaukoehdotuksen kera. Torstaina Turkki lupasi keskeyttää sotilasoperaationsa Pohjois-Syyriassa. Vastineeksi tulitauolle Washington on lupautunut olemaan asettamatta lisää pakotteita Turkkia vastaan.

Turkin länsisuhteet ovat kovalla koetuksella ja Erdoğan tarvitsee jonkinlaisen voiton kotijoukkojen edessä. Trump haluaa kääntää huomion pois virkarikossyytteistä, eikä vetäytyminen Syyriasta olisi pahitteeksi tulevia vaalejakaan silmällä pitäen. Trump onkin yrittänyt sodanvastaisilla twiiteillään vahvistaa amerikkalaisten mielikuvaa \”Amerikka ensin\”-doktriinista, joka toi hänelle aiemman vaalivoiton.

Trumpin mielestä puhjennut konflikti on \”Turkin ja Syyrian välinen asia\”. Hän on todennut, että Yhdysvaltojen läsnäolo Lähi-idässä on ollut taloudellisesti ja poliittisesti kestämätön virhe, josta hän on syyttänyt edeltäjiään. Jos Erdoğanin Turkki ei vaaranna käynnissä olevaa prosessia, Damaskos saanee pian myös öljykenttänsä takaisin hallintaansa.

Kurdit ja Damaskos pyrkivät sopimukseen, jolle Moskova on luonut puitteet, arvioi Pieraccini. Syyrian armeijan ja Venäjän joukot Turkin rajalla \”konfliktin laajenemisen estämiseksi\” lienevät vain esimakua siitä, että koko Syyria palautetaan legitiimin hallinnon alaisuuteen. Tämä on ollut Kremlin tavoite alusta saakka, ja nyt näyttää siltä, että Erdoğan ja Trump on saatu taipumaan samalle kannalle.

Jos tilanne Syyriassa etenee Moskovan laatimien suunnitelmien mukaisesti, maailma voi Pieraccinin mukaan todistaa \”yhtä suurimmista diplomaattisista mestariteoksista\”, joka saattaa päätökseen seitsemän vuotta kestäneen Syyrian konfliktin. Tätä mahdollisuutta ei lännen valta(vale)media tunnu haluavan noteerata.

Puolan media: Hylkääkö Yhdysvallat Puolan kuten kurdit?

Puolan mediassa on reagoitu negatiivisesti Trumpin päätökseen jättää kurdit oman onnensa nojaan Syyriassa. Aihetta on avannut Stalker Zone-julkaisu.

Puola on Euroopan unionin jäsenmaa, mutta sen poliittinen establismentti on jo pitkään ollut enemmän Washingtonin kuin Brysselin ohjauksessa. Tämä siitäkin huolimatta, että Varsova on netonnut hatarasta \”integraatiostaan\” Euroopan unioniin noin 100 miljardia euroa.

Puola saa talousapua EU:lta, mutta se ei ole Brysselin näkökulmasta järin luotettava jäsenmaa, joka suostuisi EU-johdon sanelemaan politiikkaan. Puolan viranomaiset ovat jo pitkään olleet avoimessa konfliktissa unionin auktoriteettien kanssa. EU syyttää Puolaa \”oikeusvaltion murentamisesta\”, Varsova taas unionia \”sekaantumisesta maan sisäisiin asioihin\”.

Puola on itäeurooppalainen traumavaltio, joka kommunismin kaaduttua riensi kiireesti lännen syliin. Vaikka konservatiivit ovat hallinneet maata jo pitkään, Puola luottaa silti liberaalin järjestyksen hegemoniin, Yhdysvaltoihin. Puola onkin Washingtonin luottovasalleja Euroopassa, ja aina valmis osallistumaan Venäjää provosoiviin sotaharjoituksiin ja muihin amerikkalaisjohtoisiin projekteihin. Aiemmin helmikuussa Varsova isännöi Yhdysvaltojen käskystä myös Iranin vastaista konferenssia.

Viime aikojen tapahtumat Syyriassa ovat kuitenkin saaneet puolalaiset pohtimaan, voiko Yhdysvaltoihin luottaa tosi paikan tullen? Kun Trumpin hallinto hylkäsi kurdit, joita on aina viime päiviin asti kutsuttu Yhdysvaltojen \”liittolaisiksi\”, puolalainen sanomalehti Rzeczpospolita julkaisi kirjoituksen otsikolla \”Trump petti kurdit, pettääkö hän myös Puolan?\”.

Puola allekirjoitti kesäkuussa sopimuksen, jossa sovittiin, että amerikkalaisten sotilaallista läsnäoloa maassa kasvatetaan ainakin kuudella uudella sotilastukikohdalla. Nyt Puolassa kuitenkin kysytään, voiko Yhdysvaltojen tukeen luottaa, riippumatta siitä kuka maassa on presidenttinä? Aihetta on käsitelty Puolassa samalla pelonsekaisella tunteella, kuin syyskuussa 1939, jolloin puolalaislehdistö kirjoitti Iso-Britannian pettäneen Puolan.

Puola on ollut sotilasliitto Naton jäsenmaa vuodesta 1999 lähtien, mutta kun Nato-maa Turkki käy taisteluun amerikkalaisten kurdiliittolaisia vastaan Syyriassa, puolalaisia arveluttaa, voisiko Yhdysvallat hylätä myös Puolan samalla tavalla? Epäilyksiä on yritetty hälventää huomioimalla, etteivät kurdit, toisin kuin puolalaiset, muodosta omaa valtiotaan, eivätkä ole myöskään Naton jäseniä.

Vaikka neuvostojoukot vapauttivat Varsovan Hitlerin Saksan miehityksestä tammikuussa 1945, Puolasta on sittemmin kehittynyt hyvin russofobinen maa. Vaikka Kreml ei suunnittele hyökkäystä Puolaan, kommunismin vastaisuus on sittemmin muuntunut Puolassa yleiseksi Venäjän vastaisuudeksi. Tätä ominaispiirrettä Washington on käyttänyt poliittisesti hyväkseen.

Puolassa suhtaudutaan epäluuloisesti Euroopan unioniin, mutta angloamerikkalainen liberalismi ei myöskään ole erityisen lähellä Puolan konservatiivihallituksen linjaa. Puola on kuitenkin tukeutunut näihin \”lännen pilareihin\”, koska se pelkää Venäjän \”uhkaavaa aggressiivisuutta\”. Varsova yrittää tasapainoilla kansallisen suvereeniuden ja lännen vaatimusten välillä.

Puola voi tuskin olla täysin turvallisin mielin, sillä olipa kyseessä vuoden 1939 Iso-Britannia tai vuoden 2019 Yhdysvallat, lännen vallanpitäjät ovat silmänräpäyksessä valmiit hylkäämään itäeurooppalaiset vasallinsa, jos sellainen petollisuus palvelisi lännen omia intressejä.

Geopoliittista peliä Syyriassa

Ulkoministeri Pekka Haavisto on huolissaan siitä, että Turkin hyökkäys Syyriaan panee lännen suunnitelmat alueella uusiksi.

Syyrian armeija on siirtynyt kurdien tueksi Turkkia vastaan, ja tämä vain \”vahvistaa Bašar al-Assadin hallintoa Syyriassa\”. Myös Assadin hallintoa tukenut Venäjä tulee \”vahvemmaksi toimijaksi tätä kautta\”, Haavisto arvioi.

Lännen asema alueella näyttää heikentyvän ja Venäjän vahvistuvan. Haaviston mielestä tähän on syynä Yhdysvaltojen oma \”tempoileva politiikka\”. Syyrian armeijan tuki kurdeille muuttaa tilannetta Turkin, mutta myös lännen kannalta. On jo pidemmän aikaa ollut selvää, ettei Assadin hallintoa onnistuta kaatamaan, ja vaikka Syyria on runneltu maa, tilanne ei ole yhtä hälyttävä kuin esimerkiksi Libyassa.

Huvittavaa on myös seurata muiden valtioiden reaktioita. Esimerkiksi Israelin pääministeri Netanjahu on tuominnut Turkin yritykset suorittaa Syyriassa kurdien \”etnisiä puhdistuksia\”. Aika paksua tekstiä mieheltä, joka on koko uransa ajan pyrkinyt etnisesti puhdistamaan sionistien miehittämän Palestiinan.

EU-maat ovat pahassa välikädessä, sillä nyt niiden on ainakin julkisesti esitettävä, että tuottoisa asemyynti Turkille loppuu. Jäsenmaiden kesken tehdyn päätöksen kierous on siinä, että se ei ole juridisesti sitova, eikä vientikiellon noudattamista valvota yhtenäisesti. EU:n johdon on tarkoitus käsitellä Turkin hyökkäystä Syyriaan myös torstaina alkavassa huippukokouksessa. Presidentti Trump taas on uhannut Turkkia taloudellisilla pakotteilla.

Kuten Pepe Escobar kirjoittaa, kurdit voivat unohtaa \”itsenäisen Kurdistanin\”. He joutuvat tekemään sopimuksen Damaskoksen kanssa ja asuttamaan aluetta yhdessä arabipakolaisten kanssa. Damaskos, Moskova ja Teheran eivät julkisesti hyväksy Turkin \”terrorismin vastaista operaatiota\” Syyrian maaperällä, mutta jotain on varmasti kulissien takana sovittu maiden kesken.

Turkilla ei ole strategisista ja taloudellisista syistä varaa vieraannuttaa Putinin Venäjää. Yhteistyö Turk Stream-kaasuputken tiimoilta jatkuu ja Ankara on kiinnostunut myös Kiinan silkkitiehankkeesta, Euraasian talousunionista, sekä liittymisestä Shanghain yhteistyöjärjestön täysjäseneksi. Turkin Nato-jäsenyys on enää nimellistä, eikä liittyminen Euroopan unionin liberaaliin \”arvoyhteisöön\” ole realistinen.

Kurdien paluu Syyrian helmaan sopii Venäjälle sekä Syyrialle, sillä muuttunut tilanne kasvattaa jälleen Assadin hallinnon legitimiteettiä. Putin totesikin haastattelussa sunnuntaina, että \”Syyrian on aika palata arabiperheeseensä ja [Arabimaiden yhteistyöjärjestö] Arabiliiton jäseneksi\”.

Myös Iranin ulkoministeri Javad Zarif tarjosi hallituksensa palveluja välittäjänä Turkin valtiollisen tv-kanavan haastattelussa viikonloppuna. \”Me voimme auttaa Syyrian kurdeja, Syyrian hallitusta ja Turkkia niin, että Syyrian armeija voi vartioida rajoja yhdessä Turkin kanssa\”, Zarif esitti.