Markku Siira koronavirus, maailmanjärjestys, neljäs teollinen vallankumous, politiikka, tulevaisuus, uusi vuosi, yhteiskunta, Yleinen

2022 vai 1984?

Vuoden 2022 pääkysymys tulee olemaan, pystyvätkö eri maiden kansalaiset torjumaan tämän orkestroidun pandemian vaikutukset, joutumatta kaiken lisäksi digitaalisten poliisivaltioiden asukkaiksi.

Tämän kysymyksen rinnalla kalpenevat kaikki geopoliittiset manööverit. Niinpä ainakaan minua ei tällä hetkellä erityisemmin kiinnosta Ukrainan kriisi, sotilasliitto Nato, Venäjän ja Yhdysvaltojen kiistely, tai edes Kiinan nousu.

Kaikki maat ovat jo sitoutuneet YK:n ”kestävän kehityksen” ohjelmaan sekä muihin globalistien agendoihin, joiden perimmäinen tarkoitus ei ole niin hyväntahtoinen kuin valehumanitaarinen, ihmisoikeuksia korostava kielenkäyttö antaa ymmärtää.

Uuden maailmanjärjestyksen keskiössä on digitalisaatio, kehittyneine innovaatioineen: tulemme kuulemaan kyllästymiseen asti, kuinka ”esineiden internet”, ”tekoäly”, ”3D-tulostus”, ”kehittynyt robotiikka” ja ”puettava teknologia” mullistavat maailman. Tämä on megatrendi, joka tunnetaan nimellä ”neljäs teollinen vallankumous”.

Vaikka tämä suuntaus oli käynnistynyt jo aiemmin, on ”pandemialla” kiihdytetty digitalisoitumisprosessia ja ihmisten sopeuttamista ”uuteen normaaliin”. Kaikki maat laativat jo suunnitelmia, kuinka surffata mukana tämän vallankumouksen aallossa.

Sairastumista, kipua ja kuolemaa pelkäävät sekulaarin yhteiskunnan jäsenet on järkytetty mediakampanjalla niin hyvin, että enemmistö on jo hyväksynyt siirtymän totalitaristisia piirteitä omaavaan bioteknologiseen turvallisuusvaltiomalliin.

Kolmannen rokotteenkin ottanut ja silti talvisen flunssan sairastanut uskottelee itselleen, että ilman pelastavia rokotteita olisi voinut käydä vielä pahemmin. Koronarajoituksiakin puolustellaan, vaikka ne varmistavat vain pienyrittäjyyden siirtymisen meneillään olevan ”resetoinnin” myötä historiaan, suuryhtiöiden ottaessa omistukseensa kaiken.

Historiallinen varallisuuden siirto ja järjestelmämuutos on toteutumassa viruspelotteen varjolla. Koska laajamittaista vastarintaa ei näytä syntyvän, tulevat yhteiskunnalliset muutokset ja alati kapenevat yksilönvapaudet runnotaan läpi vieläkin helpommin.

Kaikesta huolimatta, toivotan hyvää uutta vuotta lukijoilleni. Katsotaan, miten tässä käy.

Markku Siira digitalisaatio, Etelä-Korea, politiikka, teknologia, transhumanismi, tulevaisuus, yhteiskunta, Yleinen

Teknoyhteiskunta ilman ihmiskontakteja?

Vuonna 2020 käyttöön otettu ”kontaktittomuus” on Etelä-Korean hallituksen virallista politiikkaa, jolla ”pyritään vauhdittamaan talouskasvua poistamalla yhteiskunnasta ihmisten välisen vuorovaikutuksen kerrokset”. Aiheesta kirjoittaa brittiläinen The Guardian -lehti.

Tämä älynväläys sai alkunsa koronapandemian aikana, mutta on laajentunut nopeasti eri aloille, terveydenhuollosta liike-elämään ja viihdeteollisuuteen.

Ihmiskontaktittomien palveluiden luomisen tarkoituksena on ”lisätä tuottavuutta ja vähentää byrokratiaa”, mutta tällaisen kehityksen sosiaaliset seuraukset herättävät huolta.

Keimyungin yliopiston sosiologian professori Choi Jong-ryul sanoo, että vaikka ”kontaktittoman yhteiskunnan kehittämisestä on etunsa, se uhkaa myös sosiaalista solidaarisuutta ja voi johtaa yksilöiden eristäytymiseen”.

”Jos yhä useammat ihmiset menettävät ’kontaktin tunteen’ kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen puutteen vuoksi, yhteiskunta joutuu perustavanlaatuiseen kriisiin”, Choi pelkää.

Eteläkorealaisessa arjessa ihmiskosketuksen puutteen aiheuttamat pienet muutokset ovat yhä selvemmin havaittavissa.

”Robotit keittävät kahvia ja tuovat virvokkeita kahviloiden pöytiin. Robottikäsi paistaa ranskalaiset ja kanan täydelliseksi. Yongin Severance -sairaalassa Keemi – 5G-käyttöinen desinfektiorobotti – suihkuttaa käsidesinfiointiainetta, tarkistaa ruumiinlämmön, valvoo sosiaalista etäisyyttä ja jopa huomauttaa ihmisille, jotka eivät käytä naamareita”, toimittaja Raphael Rashid kommentoi.

Kaupat ilman ihmistyöntekijöitä ovat lisääntyneet. Matkapuhelinoperaattori LG Uplus avasi hiljattain useita puhelinmyymälöitä, joissa asiakkaat voivat vertailla malleja, tehdä sopimuksia ja saada uusimmat älypuhelimet ilman, että heidän tarvitsee koskaan olla tekemisissä oikean ihmisen kanssa.

Myös viranomaispalvelut ovat saamassa kontakteista vapautetun kasvojenkohotuksen. Soulin kaupunki aikoo rakentaa oman ”metaversumin” – virtuaalitilan, jossa käyttäjät voivat olla vuorovaikutuksessa ihmisten ja esineiden digitaalisten representaatioiden kanssa – ja jossa virkamiesten avatarit ratkaisevat kansalaisten valituksia.

Useat paikallishallinnot ovat ottaneet käyttöön tekoälypuhelurobotteja, jotka valvovat eristykseen jääneiden terveyttä. Kotihoitoa saavien koronapotilaiden osalta hallituksen sovellus seuraa myös terveydentilaa ja avaa tarvittaessa videoyhteyden lääkäriin.

Myös lännen nuorisonkin suosima K-pop-maailma on astunut virtuaalitodellisuuteen. Fanit luovat avatareja, joiden avulla he voivat ”tavata” suosikkejaan virtuaalitilassa ja saada virtuaalisia nimikirjoituksia. Koukuttava lumetodellisuus korvaa aidon kanssakäymisen.

Kontaktittomat yritykset ja kasvokkain tapahtumaton liiketoiminta lisääntyy maassa kaiken aikaa. Etelä-Koreassa on erittäin vahva viestintäinfrastruktuuri ja monet toimialat perustuvat siihen. Etäyhteyksien kautta tapahtuva yhteydenpito ja kontaktittomuus ovat kuitenkin osa kasvavaa maailmanlaajuista trendiä, joka on kiihtynyt koronakriisin aikana.

Etelä-Korean hallinto suhtautuu uuteen politiikkaan niin vakavasti, että se on pumppaamassa 9 miljardia wonia (7,6 miljardia dollaria) kontaktittomien yritysten kasvurahastoon, jonka tarkoituksena on löytää ja tukea 1 200 yrityksen perustamista vuoteen 2025 mennessä.

Monet kansalaiset ovat suhtautuneet muutokseen myönteisesti. Tutkimuslaitos Seoul Instituten mukaan, 80 prosenttia pääkaupungin asukkaista, jotka olivat harrastaneet kontaktitonta toimintaa, kertoi jatkavansa sitä jopa pandemian laannuttua.

Sosiaalisten kontaktien puutteella on kuitenkin negatiivisiakin seurauksia. Etelä-Korea ilmoitti hiljattain suunnitelmista investoida lähes 30 miljardia wonia (25,4 miljoonaa dollaria) masennuksen digitaalisen hoitoalustan tutkimiseen. Hanke käynnistettiin, koska pandemian vuoksi ihmiskontaktit olivat vähäisiä ja mielenterveysongelmat lisääntyivät.

Myös vanhusten yksinäisyys on Etelä-Koreassa kasvava ongelma, jota korona-ajan sulkutilat ovat vain pahentaneet. Nuorempien sukupolvien on helppo omaksua kontaktittomat palvelut, mutta ikäihmisille ne tuottavat vaikeuksia. Osa kansalaisista putoaa siis auttamatta kyydistä digitaalisessa muutoksessa.

Kontaktittomuuden pitkän aikavälin vaikutukset yhteiskuntaan ovat vielä epäselviä, mutta Etelä-Koreassa uskotaan, että tällainen tulevaisuus on ”väistämätön taloudellisen tehokkuuden lisäämiseksi”. Miten käy sosiaalisille suhteille ja yhteiskunnan koheesiolle, kun robotiikka ja tekoälyteknologia etenee?

Etelä-Korealla on käytössä myös huipputeknologiaa hyödyntävä digitaalinen jäljityssysteemi, joka kerää tietoa hyödyntäen kansalaisten luottokorttitietoja, matkapuhelimien sijaintia, valvontakameroiden kuvia, sekä muita henkilökohtaisia tietoja.

Uusi valvontajärjestelmä aktivoitiin koronaepidemian varjolla, mutta se olisi varmasti otettu käyttöön joka tapauksessa. Ilmiö ei rajoitu vain Aasian maihin, vaan useat muutkin valtiot eri puolilla maailmaa ovat ottaneet vastaavia teknologioita käyttöön.

Tekoälyalgoritmit ja kasvojentunnistusohjelma analysoivat jo suurkaupunkien valvontakameroista kerättyä materiaalia. Analysoinnissa kiinnitettiin aluksi huomiota koronatartunnan saaneen liikkumiseen, lähikontakteihin sekä maskin käyttöön, mutta valvonta tuskin jää vain terveysseurannan tasolle.

Osa eteläkorealaisista poliitikoista onkin kritisoinut uuden teknologian siivittämää järjestelmää. Maan suurimman oppositiopuolueen, konservatiivisen Saenurin edustaja Park Dae-chul on kutsunut uutta systeemiä ”totalitaristiseksi”.

Ei ole mikään ihme, että Maailman talousfoorumin johtajan, teknokraatti Klaus Schwabin, kirjat ovat suosittuja Etelä-Koreassa. Näin transhumanistinen yhteiskunta alkaa rakentua automaation ja robotiikan korvatessa ihmistyövoiman ja tekoälyteknologian viedessä viimeisetkin inhimillisen yhteisöllisyyden rippeet kapitalistisen talouslogiikan nimissä.

Markku Siira hegemonia, kapitalismi, koronapassi, koronavirus, maailmanjärjestys, narratiivi, Omikron, suuri uudelleenkäynnistys, talous, teknologia, totalitarismi, tulevaisuus, VR, yhteiskunta, Yleinen

Omikron-variantti VR:n ravintolavaunussa

Pelkopornokoneisto käy jälleen ylikierroksilla. Tällä kertaa pelotteeksi on nostettu koronaviruksen eksoottinen omikron-variantti, koska Etelä-Afrikka ei osoittanut riittävää kiinnostusta tilata lisää koronarokotteita varastoihinsa vanhenemaan.

Hybridisotahan siitä syttyi ja nyt Etelä-Afrikka on boikotissa. Japani ja Israel ovat sulkeneet rajansa kaikilta ulkomaalaisilta. G7-maiden terveysministerit pitivät hätäkokouksen keskustellakseen vastatoimista. Uudesta virusmuunnoksesta on tullut jo melkoinen julkisuuden henkilö, jota käsitellään tuhansissa uutisartikkeleissa. Omikron ravisteli jo markkinoitakin, sijoittajia kauhistuttaen.

Globaalia väestöä on terrorisoitu samalla mediastrategialla jo viimeisten kahdenkymmenen kuukauden ajan. Kyseessä on vain yksi luku globaalissa luokkasodassa, jota edes piikitetyt vasemmistolaiset eivät tunnu ymmärtävän. Kerronta asettaa meidät nyt periaatteessa takaisin alkuvuoden 2020 lähtöruutuun. Uhkana on, että koko rumba alkaa taas alusta sulkutiloineen kaikkineen.

Omikron, tämä kauhea pimeän Afrikan ”hirviömuunnos”, kantaa lännen valtamedian mukaan epätavallisen paljon mutaatioita: enemmän kuin mikään muu kohuvariantti tähän mennessä! Se saattaa olla myös herkemmin tarttuva ja kykenevä kiertämään rokotteiden tarjoaman suojan. Lääkemafia hieroo jo käsiään, tulevia voittojaan laskien.

Tällä pienellä käänteellä on tarkoitus saada myytyä lisää rokotteita ja lähitulevaisuudessa myös pillereitä ja nenäsuihkeita. Odotettavissa on, että omikronia käytetään tekosyynä uusille sulkutiloille, rajoituksille ja jopa pakkorokotuksille.

Sillä ei ole väliä, että nykyisen koronakertomuksen myyntivaltti, markkinoilla vielä olevat vanhat rokotteet, saattavat olla hyödyttömiä – ne on silti otettava (ennen parasta ennen päivää) ”kaikkien suojelemiseksi”. Parempi katsoa kuin katua, on muistettava alati taustalla uhkaava ”vakava tautimuoto” ja jopa joululoman pilaava ”pitkä korona”!

Kaikki tämä ei tietenkään poissulje sitä mahdollisuutta, että kyseessä on itse asiassa ”muunnos”, jonka massarokotukset ovat aiheuttaneet. Koronarokotteet voivat laukaista joissakin ihmisissä immuunipuolustuksen ylivirittymisen, eli ADE-ilmiön. Rokotetulle voi kehittyä voimakkaampia, vakavampia oireita, kuin jos häntä ei olisi rokotettu.

Miksi tämä huijaus menee läpi ihmisille yhä uudestaan? ”Hulluutta on tehdä sama asia uudelleen ja uudelleen ja odottaa erilaisia tuloksia”, sanoi joku joskus. Luulisi, että tässä vaiheessa jo lähes kaikki ymmärtäisivät, mistä on kysymys ja alkaisivat huomautella räikeistä epäjohdonmukaisuuksista ja ristiriitaisuuksista, joiden varaan koko koronakertomus on rakennettu.

Valtamedian koneisto ammattilaisineen on toki vaikuttanut asiaan ja tehnyt kaikkensa, jotta informaatiotila täyttyy vain virallista narratiivia tukevista näkökulmista. Sosiaalisen median kaapattu keskustelu toimii myös saman viestin moninkertaistajana, kuten myös manipuloidut ja ennakkosensuroidut asiahaut hakukoneilla.

Uudelleenbrändätyn koronan markkinointi hyödyntää tehokkaasti yhteiskuntamme keskeisiä myyttejä ja toteuttaa niitä. Tiedettä ja vaivalla saavutettua edistystä uhkaavat taikausko ja itsekäs tietämättömyys. Vastuuntuntoinen ”tolkun ihminen” pääsee tämän tarinan sankariksi, kun vain rokottautuu yhä uudelleen ja käyttää orjapassia eri palveluissa.

”Jos aiot valehdella, varmista, että valhe on tarpeeksi iso”, kuuluu sanonta. Totalitaarisissa järjestelmissä historiankirjoitus onkin usein alistettu poliittisten päämäärien ajamiseen, jolloin totuus saa väistyä. Krista Kiuru puhui jo muunneltua totuutta tehohoitopaikoista ja on ilmaissut halunsa kiristää rajoituksia vielä lisää.

Suuren valheen propagandatekniikka toimii tämän päivän Suomessa aivan yhtä onnistuneesti kuin se toimi 30-luvun Saksassa. Rokottamattomat ovat tällä hetkellä ”ali-ihmisten” kategoriassa: heistä on tehty ”uuden normaalin” paarialuokka, jota odottaa ehkä ”lopullinen ratkaisu”. Australiassa aboriginaaliväestöä on jo leiritetty.

Tämä ei tule päättymään niin, että menetetyt oikeudet saadaan takaisin, kun kaikki on rokotettu moneen kertaan ja yhteiskuntia avattu ja taas kerran suljettu. Ravintoloiden (jotka nyt palvelevat vain niitä rokotettuja asiakkaita, jotka vielä viime vuonna vaativat hysteerisesti kaikkia yrittäjiä sulkemaan ovensa) jälkeen myös VR otti askeleen kaltevalla pinnalla, valtiovallan haluamaa segregaatiota lisäten: koronapassi on nyt käytössä ravintolavaunuissa kautta maan.

Kuten olen akateemikko Fabio Vighin tekstejä siteeraten selittänyt, koronavirus toimii harhautuksena kaikkien aikojen laajimmalle taloudelliselle, poliittiselle ja yhteiskunnalliselle uudelleenjärjestelylle. Tämä rakenneuudistus perustuu syvään ja pahaan resurssikriisiin, jonka ytimessä ovat muuttumattomat energiarajat, sekä maailmantalouden ja poliittisten instituutioidemme legitimiteetin horjuminen.

Järjestelmä pyrkii luonnollisesti säilyttämään itsensä ja sen valtarakenteen, jota se on suunniteltu edistämään ja uusintamaan, näissäkin olosuhteissa. Näyttivätpä yksityiskohdat miltä tahansa, kyseessä on teollisuusyhteiskunnan myöhäisvaiheen hallitun purkamisen uudelleen paketointi, jonka tarkoituksena on säilyttää luokkahierarkia ja jatkuvan kasvun periaate, hinnalla millä hyvänsä.

Kapitalismin järjestelmäkriisi olisi voinut romahduttaa maailmaa hallitsevan prosenttijengin etuoikeutetun aseman. Niinpä oli toteutettava systeemin hallittu purku-urakka, joka oli brändättävä ja markkinoitava jonakin aivan muuna, eli ”pandemiana”, joka näkymättömän vihollisen lailla vei massojen huomion muualle; ei kuitenkaan heitä yhdistäen, vaan eripuraa lisäten ja jakolinjoja syventäen. Tämäkin sopi parasiittimaisen ”eliitin” synkkiin suunnitelmiin.

Keinotekoisesti aikaansaatu ”koronakriisi” on kuitenkin hauraan ja epäonnistuneen järjestelmän shokkireaktio, kuten Johan Eddebo muistuttaa. ”Nämä ovat epätoivoisia toimia, jotka paljastavat halkeamia, jotka kulkevat tämän kauhean koneiston perustan läpi.” Saattaisiko noista halkeamista versoa vielä uutta ruohoa?

Markku Siira Afganistan, feminismi, Islam, Länsi, liberalismi, Taliban, yhteiskunta, Yleinen

Talibanit esikuvina länsimaiden vieraantuneille nuorille miehille

Toimittaja Mary Harrington on tyrmistynyt länsimaisten nuorten miesten reaktioista Afganistanin tapahtumiin. Hätkähdyttävintä hänestä on ollut huomata, etteivät nuoret osoitakaan tukeaan demokratiaa maahan vieneille länsimaiden sotilaille, vaan kannustavat talibaneja.

Näiden ääriajattelua suosivien nuorten miesten mielestä kollektiivinen länsi on muuttunut ”globohomo-pellemaailmaksi”, jota määrittävät liberalismin, konsumerismin, sekularismin, feminismin ja keinottelukapitalismin masentavat voimat. Niinpä talibanien edustama sunnalainen islamkin alkaa vaikuttamaan jyrkkyydessään hyvältä vaihtoehdolta.

Lännen liberaalin demokratian arvomaailma, jota Yhdysvaltojen johtama liittouma miljardeja tuhlaten yritti istuttaa myös Afganistaniin kahden vuosikymmenen ajan, on internetin keskustelufoorumeilla öyhöttävien nuorten miesten mielestä perin vastenmielinen. Heidän mielestään on aivan oikein, jos se kaatuu omaan rappioonsa.

Nämä vieraantuneen oloiset nuoret inhoavat lännessä vallalla olevaa suuntausta: koko ”herännyttä” woke-maailmankuvaa monikulttuurisesta suvaitsevaisuudesta seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin ja feminismiin. Samaan aikaan he pitävät talibaneja lännen liberaalin elämäntavan vastaisina vapaustaistelijoina.

Kabulin länsimielisen hallinnon kaatuessa, sosiaalisessa mediassa levitettiin PR-temppuna meemiä, joka kuvasi paljasjalkaisia, miehekkäitä taliban-taistelijoita sekä korkokenkiä käyttäviä amerikkalaissotilaita. Näin länsimaiden tuki transsukupuolisuudelle yhdistettiin pilkallisesti sotilaalliseen epäpätevyyteen.

Harrington on pannut merkille, että osa lännen nuorista miehistä haaveilee islamiin rinnastettavissa olevan aseman määräämisestä naisille länsimaissa. Eräs nimimerkkiä käyttävä twitteristi on ehdottanut, että pandemian päätyttyä naisten pitäisi jatkaa kasvomaskien käyttöä. ”Islam on oikeassa naisten suhteen”, hän julistaa seinällään – ilkikurisesti vai täysin tosissaan?

Talibaneja on ylistetty paitsi homofobisin, antisemitistisin ja misogynistisin termein, myös miehisyyden ikoneina. Yksi yleinen kuva on ”Chad”, stereotyyppisesti ylimaskuliininen mies. Kabulin kukistumisen myötä alkoi ilmestyä ”Talichad”- ja ”Chadliban”-kuvia, joissa ”Chad”-miehelle on sovitettu afganistanilaistyylinen turbaani ja parta.

Viimeisin hyväksyntää saanut teko talibaneilta oli maalata amerikkalaista George Floydia esittänyt seinämaalaus piiloon Kabulin katukuvasta. Floydin kasvoista tuli vuonna 2020 globaalin mustan identiteettipoliittisen liikkeen epävirallinen symboli. Taliban on ryhtynyt korvaamaan amerikkalaismiehittäjien propagandaa omilla isänmaallisilla ja uskonnollisilla iskulauseillaan.

Mitä tämä kaikki merkitsee? Osa länsimaisista nuorista miehistä halveksii omaa, ”heikkona” pitämäänsä kulttuuria ja kansakuntaa, eikä tunne enää kiinteää yhteenkuuluvuuden tunnetta sitä kohtaan. He katselevat kuvia aseita heiluttavista miehistä väkivaltaisessa, sodan runtelemassa maassa, jossa sukupuolten välinen tasa-arvo ei kukoista , eivätkä he ole kauhuissaan, vaan kateellisia. Miten tähän on päädytty, Harrington ihmettelee.

”Meillä on enemmän naispuolisia parlamentin jäseniä kuin koskaan. Puolet lääkäreistä on naisia. Yliopistossa opiskelee enemmän naisia kuin miehiä. Suuryritykset julkaisevat tietoja sukupuolten välisistä palkkaeroista”, hän listaa.

”Jopa Yhdysvaltojen sotateollisuutta johtavat nykyään naiset. Asetuotantoyhtiöiden Lockheed Martinin, General Dynamicsin ja Northrop Grummanin toimitusjohtajat ovat kaikki naisia. On vaikea löytää kulttuurin valtavirran kuvastoa, joka ei edes pintapuolisesti tukisi ’naispomo’-konsensusta”, naistoimittaja tunnustaa.

Teollisuuden alasajo on johtanut siihen, että koulutus- ja työelämä on yhä naisvaltaisempaa. Miesten perinteiset työllistymisalat on korvattu palvelu- ja hoivatyöllä, jossa fyysinen voima ja toveruus ovat toissijaisia ja niin kutsutut ”pehmeät taidot” ovat tärkeitä.

Vastatakseen näihin muuttuviin työllisyystarpeisiin, oppilaitokset ovat kääntyneet pois kurinalaisessa kilpailuympäristössä tapahtuvasta tiedon opettamisesta pehmeiden taitojen opettamisen hyväksi. Opettajista yli 70 prosenttia on jo naisia.

Ja silti tämä ei johda siihen, että nuoret miehet omaksuisivat naisellisemman – tai feministisemmän – ajattelutavan. Sen sijaan pojat eivät enää välitä: tytöt ovat nyt jatkuvasti poikia parempia koulussa.

Samaan aikaan nuorisotyöttömyysaste on noussut huimasti ja se on iskenyt nuoriin miehiin paljon kovemmin kuin nuoriin naisiin. Myös nuorten itsemurhaluvut ja mielenterveysongelmat ovat vain lisääntyneet.

Kasvavan työttömyyden keskellä nämä vieraantuneet, katkeroituneet nuoret näkevät, että heidän mahdollisuutensa vähenevät: miehisiä roolimalleja halveksitaan ja maailma tuntuu vihaavan heitä. Ei siis ihme, että tällaiset nuoret miehet katsovat kateellisena Afganistaniin, ainoaan paikkaan maailmassa, jossa karikatyyrimäinen machoilu näyttää olevan voitolla, Harrington arvioi.

Aivan kuten he yrittivät tehdä Afganistanissa, myös länsimaissa moraalinvartijamme ovat pyrkineet tyrkyttämään liberaalia demokratiaa ja herättelevää feminismiä ylhäältä alaspäin. Edes täällä tässä valistusprojektissa ei ole onnistuttu, vaan on luotu, Harringtonin sanoin, ”paperinohut valekonsensus”, joka lepää ”vihaisen kaunan kiehuvan kuopan päällä”.

Tämä on pahaenteinen tilanne, jossa yhteiskunnallinen polarisaatio vain lisääntyy. Länsimaita vaivaaviin sisäisiin ongelmiin olisi syytä löytää tasapainoisempia ratkaisuja ideologisen pakkosyötön ja poliittisen korrektiuden vaatimusten sijaan.