Markku Siira dystopia, eliitti, fasismi, kapitalismi, Kiina, koronavirus, Länsi, maailmanjärjestys, oligarkia, politiikka, sosialismi, suuri uudelleenkäynnistys, talous, teknologia, totalitarismi, tulevaisuus, Yleinen

Lännen ylivallasta kiinalaiseen dystopiaan?

Viime vuosina on kirjoitettu paljon Kiinan noususta maailmanvallaksi Yhdysvaltojen ohitse. Kiina on kyennyt poistamaan absoluuttisen köyhyyden ja vaikuttamaan maailmanpolitiikan ja talouden suuntaviivoihin. Kaikenlaiset länsimaisen hegemonian kriitikot – minä mukaan lukien – ovat pitäneet tätä myönteisenä kehityksenä.

Sittemmin olen tullut toisiin ajatuksiin. Kuten olen kysynyt aiemmin täällä sekä sosiaalisessa mediassa, mitä merkitystä tällä maailmanpoliittisella ja taloudellisella muutoksella on, jos Kiina, kuten kollektiivinen länsikin, toimii kansainvälisen riistoeliitin – Rothschildien ja Rockefellerien – kumppanina?

Tämä näyttää olevan epämukava kysymys sekä lännen ja kehittyvien maiden ”anti-imperialisteille”, kuin myös lännen ylivaltaa yhä puolustaville ”atlantisteille”. Molemmissa leireissä riittää myös Kiinan mallin mukaisten tiukkojen koronarajoitusten puolustajia.

Talouspiirien ja Kiinan yhteydet eivät ole omaa keksintöäni. Wall Streetin pankkiiriliikkeet JP Morganista Goldman Sachsiin ovat kilvan pyrkineet Kiinan markkinoille. Jo kauan ennen Richard Nixonin hallinnon diplomaattisuhteita, vanhan polven rahavalta sukuineen ja liiketoimineen on ollut läsnä Pekingissä, Shanghaissa ja Hongkongissa.

Kun Kiinasta tulee Yhdysvaltojen korvaaja ylikansallisen rahavallan tarpeisiin, muuttuuko mikään oleellisesti paremmaksi? Talouden ja yhteiskuntien ”suuren resetoinnin” valossa globaali tulevaisuus näyttää synkältä. Tavalliset ihmiset joutuvat elämään QR-kooditettua, digitaalisesti valvottua elämää biofasistisissa turvallisuusvaltioissa.

Ennen koronakriisiä, käytin muiden politiikan seuraajien tavoin valtavasti aikaa ja energiaa geopoliittisen ”suuren pelin” analysoimiselle. Tuolloin tuntui vielä, että ”puolensa” pystyi valitsemaan ja niinpä kiistelin muiden mukana arvostamieni ”Euraasian valtojen” ja lännen välistä kilpailua seuraten. Vielä viime aikoinakin olen yrittänyt inspiroitua geopolitiikasta, mutta turhaan.

Enää puoltaan ei tarvitse valita, sillä sitä ei nimittäin ole. Kaikki valtiot ovat mukana globalistien kyynisessä pelissä muovata valepandemian varjolla ”uuden normaalin” totalitaristinen biovalta, joka ”neljännen teollisen vallankumouksen” edistyessä, mullistaa yhteiskuntaelämän, politiikan ja talousjärjestelmän kaikkialla. Valtaklikit eri maissa, suuryhtiöissä ja pankkimaailmassa, pyrkivät vain parantamaan omia asemiaan.

Kansalaisilta ei missään vaiheessa kysytä mielipidettä tässä muutoksessa, vaan poliitikkojen, asiantuntijoiden ja massamedian avustuksella, ihmiset on saatu ensin hysterian partaalle hengitystieinfektiota liioittelemalla ja väsytetty poikkeusoloilla. Valuvikaisten rokotteiden ja lääketieteellisesti perusteettomien koronapassien myötä on luotu uudella tavalla syrjivä kahden kerroksen yhteiskunta.

Polarisaatiota on Suomessakin kasvatettu jaottelemalla ihmiset kansalaisvelvollisuutensa tunteviin ”kunnon ihmisiin”, jotka ovat antaneet piikittää itsensä koronatautia vastaan ja toisen luokan kansalaisiksi alennettuihin ”rokotevastaisiin”, joiden arkielämää voidaan lääketieteen nimissä vaikeuttaa vaikka kuinka paljon.

Tässä tilanteessa Kiinan tai jonkin muun suurvallan johtoasemalla ei ole enää merkitystä: globalistit jäävät joka tapauksessa voiton puolelle. En odota innolla kaiken aikaa rakentuvan, transhumanistiseen eetokseen pohjautuvan, bioteknologisen valvontayhteiskunnan dystooppista todellisuutta, kutsuttiinpa tätä autoritaarisen paradigman huipentumaa sitten kapitalismiksi, sosialismiksi, tai joksikin muuksi.

Markku Siira Artyom Lukin, autoritarismi, ideologia, Kiina, konservatismi, liberalismi, politiikka, sosialismi, teknofeodalismi, Venäjä, wokeness, Yhdysvallat, Yleinen

Venäläistutkija: Kolme ideologista vaihtoehtoa

Venäläistutkija Artyom Lukin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan nykyistä geopoliittista kilpailua ei voi verrata kylmään sotaan, koska kyse ei ole enää ”ideologioiden yhteentörmäyksestä”. Lukinin mukaan kaikki kolme nykyistä suurvaltaa – Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä – edustavat ”erilaisia ideologisia valintoja”.

Yhdysvallat puolustaa ”liberaaliprogressiivista ideologiaa, joka äärimmäisessä [ideologista puhdasoppisuutta vaativassa] muodossaan tunnetaan nimellä wokeness”. Kiina ja Venäjä haastavat tämän amerikkalaisen liberaalin – ja toisaalta uusvasemmistolaisen – näkemyksen.

Kiina ja Venäjä niputetaan usein yhteen ”autokraattisina ystävinä”, Lukin huomioi. Venäläistutkijan mielestä Peking ja Moskova edustavat kuitenkin ”hyvin erilaisia ideologisia malleja”. Kiinan malli on ”synteesi marxilais-leniniläis-maolaisesta sosialismista ja perinteisestä kiinalaisesta tapakulttuurista, joita kehittynyt digiteknologia vahvistaa”.

Lukinista on myös virhe ajatella, että Putin haluaisi herättää kommunistisen Neuvostoliiton henkiin. Venäjän pitkäaikainen presidentti suhtautuu itse asiassa hyvin ristiriitaisesti entiseen neuvostomalliin. ”Putin ei ole kommunisti, vaan pikemminkin uusfeodaalinen yliherra”, Lukin heittää.

Putinin mieltymyksenä näyttäisi olevan ”vanha Tsaarin Venäjä”: hänen mielestään Venäjän ei tarvitse olla universaali ideologinen imperiumi, vaan ”laaja mannermainen autokratia”, joka luottaa ”ydinaseisiin, terveeseen konservatismiin ja hyväksi havaittuihin perinteisiin”.

Putinin Venäjän ihanne tulee siis menneisyydestä; tällaisenaan venäläinen ideologia vetoaa ”joihinkin oikeistokonservatiiveihin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa”. Tämän vuoksi lännen liberaali eliitti näkee Putinin ”ideologisena vastustajanaan”.

Silti Venäjän ideologinen haaste lännelle ei ole mitään verrattuna Kiinan asettamaan haasteeseen. ”Länsimaat pelkäävät Kiinaa yhä enemmän, paitsi Kiinan taloudellisen ja sotilaallisen voiman kasvun vuoksi, myös siksi, että Kiinan moderni, erittäin menestyksekäs kehitys vahvistaa Kiinan kommunistista puolueideologiaa”, Lukin selittää.

Hän katsoo, että ”koronaviruspandemia oli ratkaiseva hetki, joka osoitti Kiinan järjestelmän ylivoimaisuuden”. ”Kun useimmat länsimaat, sekä Venäjä ja Intia, epäonnistuivat katastrofaalisesti väestönsä suojelemisessa, Kiina voitti taistelun virusta vastaan”, venäläisakateemikko uskoo. Tämän näkemyksen oikeellisuudesta kriittinen lukija voi halutessaan kiistellä Lukinin twiittiketjussa.

Lukin myöntää, että Kiinan järjestelmässä on ”dystooppisia piirteitä”, mutta se on tällä hetkellä ”tehokkain järjestelmä, kun on kyse aineellisen vaurauden tuottamisesta massoille ja biologisen ihmiselämän suojelemisesta”. Spesifimpien perusteluiden sijaan hän kehottaa lukijoita tutustumaan kirjailija Fjodor Dostojevskin luomaan ”suurinkvisiittorin” hahmoon.

Lukin muistaa mainita, että oli myös neljäs kilpaileva ideologia, ”radikaali islamismi”, mutta sitä edustanut ”islamilainen valtio” tuhottiin suurvaltojen kollektiivisen toiminnan kautta. Tämä on Lukinin väitteistä erikoisin, sillä onhan islamilaisella sivilisaatiomallilla terroristiryhmiä menestyneempiäkin esimerkkejä Iranissa, Saudi-Arabiassa ja vaikkapa Turkissa.

Yhteenvetona Lukin toteaa, että ”ihmiskunta voi nyt valita lännen wokeismin, Venäjän uusfeodalismin ja Kiinan hieman dystooppisen digitaalisen sosialismin välillä”. Voiko näistä malleista oikeasti valita, vai määrittelevätkö historia, maantiede ja ulko- ja turvallisuuspoliittiset sidonnaisuudet sen, minkä suurvallan etupiiriin kukin maa kuuluu? Toinen kysymys on, miten meneillään oleva globaali kriisiaika vaikuttaa suurvaltapoliittisiin pyrintöihin?