Markku Siira eliitti, Fabio Vighi, kapitalismi, koronavirus, pandemia, talouskriisi, teknologia, totalitarismi, tulevaisuus, vasemmisto, Yleinen

Fabio Vighin punainen pilleri – Kuinka irtautua koronakapitalismista

Koronakriisi sen kuin jatkuu, eikä loppua tunnu näkyvän. Mitä meidän on seuraavaksi tehtävä, kun pelastusvuorossa olisi pääsiäisen vietto? Ehkäpä olisi vain ”aika ottaa punainen pilleri ja kohdata todellisuus”, ehdottaa Fabio Vighi, Matrix-elokuvasta tuttua analogiaa käyttäen.

”Vuoden 2020 alusta lähtien pandemiaksi naamioitu makrotaloudellinen virus on vallannut elämämme, aiheuttaen laajaa taantumaa ja alistaen kokonaisia väestöryhmiä äärimmäisille laillistetun syrjinnän muodoille”, hän kiteyttää useita koronavirusta ja talouskriisiä käsitteleviä kirjoituksia poikineen teesinsä.

Pakollisten rokotusohjelmien avulla legitimoidun ”terveyshätätilan” syvällinen funktio voidaan ymmärtää vain, jos se sijoitetaan asiaankuuluvaan makrokontekstiin, nimittäin ”tuotantotapamme lopulliseen kriisiin”, Cardiffin yliopiston professori avaa arkaa aihetta.

Syy-seuraussuhde, joka on syytä pitää mielessä, on Vighin ajatuksenjuoksun mukaan seuraava: talousromahduksen vuoksi kehitettiin pandemiasimulaatio, jonka varjolla toteutettiin autoritaarinen offensiivi ja demokraattisten yhteiskuntien hallittu purkaminen.

Jos – tai pikemminkin kun – tämä paradigman muutos todella toteutuu, se huipentuu ”totalitaariseen, implosiivisen kapitalismin malliin, joka on ehkä vielä ohuesti naamioitu demokratiaksi, mutta jolla on oikeus puuttua globaaleihin hätätilanteisiin irvokkaan suhteettomasti todelliseen uhkaan nähden”.

Kuten ”koronarokotteen” indoktrinaatiokampanjat ja ”rokotevastaisille” varattu syntipukin rooli osoittavat, massapropagandan totalitaarinen potentiaali on käytännössä rajaton. ”Ensimmäistä kertaa historiassa toimimattomasta hoidosta syytetään niitä, jotka eivät sitä käytä”, Vighi hämmästelee.

Italialaisakateemikko toistaa johtopäätöksiään, joiden mukaan ”tämän päivän ideologinen väkivalta on reaktio uhkaavaan sosioekonomiseen romahdukseen, jonka kaltaista ei ole koskaan aiemmin koettu”.

Ensimmäinen järkytys oli vuoden 2007 luottokriisi ja sitä seurannut globaali taantuma. Tuolloin rahoitusalan pelastaminen johti Euroopan velkakriisiin (2010-11), joka teki määrällisestä elvytyksestä (englanniksi quantitative easing, QE) ”kaiken rahapolitiikan äidin”.

Keskuspankkikabaali on luonut ”ultrafinalisoituneen kapitalistisen kasautumisen järjestelmän, joka on riippuvainen varallisuuskuplien luomisesta”. Niiden volatiliteetti nousi uudelleen esiin vuoden 2019 syyskuun puolivälissä, Wall Streetin niin sanottujen repomarkkinoiden (takaisinostosopimusten) likviditeettiloukun myötä.

Tämä puolestaan raivasi tien valitulle harhautukselle eli ”virukselle” ja ”koronakapitalismin” kieroutuneelle logiikalle, joka mahdollisti samalla sen, että raharikkaiden ylin prosentti kasvatti varallisuuttaan ennätysvauhtia, kaikkien muiden kustannuksella.

Vighi on toistuvasti kirjoittanut siitä, kuinka ”vastatoimet lähestyvälle romahdukselle suunniteltiin etukäteen”. Viralliset asiakirjat osoittavat, että finanssiherrat tiesivät liiankin hyvin, että vuoden 2008 jälkeinen rahan määrän keinotekoinen kasvu oli käymässä hallitsemattomaksi.

”Siksi on perusteltua olettaa, että sen sijaan, että eliitti olisi ottanut riskin äkillisestä ja katastrofaalisesta romahduksesta, se valitsi onnettomuuden hallinnan ja ikään kuin soitti ambulanssin etukäteen”, Vighi vertaa.

Tästä perspektiivistä tarkasteltuna, nyt maailmalla jylläävä ”omikronmuunnos” on jälleen yksi ”taloudellisen vipuvaikutuksen väline”, jonka tehtävänä on ”hillitä inflaatiopiikkiä lyhyellä aikavälillä, koska uudistetut pelkokampanjat heikentävät kulutusta ja estävät rahoitussektorille pumpattua valtavaa rahamäärää kiertämästä todellisena kysyntänä taloudessa”.

Näin keskuspankit voivat jatkaa rahan painamista ja ylläpitää rahoitusmarkkinoita, jotka ovat täynnä ”myrkyllisiä omaisuuseriä, zombiyrityksiä ja hirvittäviä julkisia velkakirjoja”. Toisin ilmaistuna, keskuspankit suoltavat rahoitusjärjestelmään digitaalista rahaa torjuakseen huomattavat koronnostot.

Yhtäältä rahan tulostimen on siis pysyttävä päällä rahoitusmarkkinoiden paisuttamiseksi ja toisaalta reaalimaailman hintainflaatiota on ”hallittava varovasti, jotta vältettäisiin sosiaalinen kaaos”.

Mutta koska kapitalismissa mikään ei ole ilmaista, tämä mieletön velkaantuminen tarkoittaa väistämättä lisää köyhyyttä ja sääntelyä (lähes) kaikille. ”Samalla myös keskiluokka velkaantuu hampaisiin asti, epätoivoisessa yrityksessään säilyttää asemansa”, Vighi lisää.

Virusvariantteja käytetään ”hallitsemaan epookinomaista siirtymää”, joka näyttää yhä enemmän ”kapitalismin uusfeodaaliselta versiolta”. Pandemian surrealistinen pitkittyminen kertoo meille, että ”kokonaiset yhteiskunnat ovat panttivankeja tuottaakseen fiktiivistä arvoa rahoitusalalle, jossa vain taivas näyttää olevan rajana”.

Toisin sanoen, ”inflaatio on hyödyllinen keino hallita autoritaarista siirtymää kohti kaksitasoista globaalia yhteiskuntaa, jossa hyvin harvat hallitsevat rahan tarjontaa, kun taas useimmat alistetaan köyhyyden, valvonnan ja pelon avulla”. Tässä on pähkinänkuoressa koko nykykapitalismin rikollinen kehityskaari.

”Kun älykkyyttämme vastaan on hyökätty armottomasti kahden vuoden ajan, jopa virallisen narratiivin uskollisimpien puolustajien pitäisi löytää rohkeutta myöntää, että koronavirus on koordinoitu vastaus yhä hallitsemattomampaan järjestelmän romahdukseen”, Vighi ottaa kantaa.

Jos sama kyyninen peli jatkuu, alati nousujohteisten markkinoiden hintana ovat ”loputtomat virusvariantit, neljännesvuosittainen rokotusohjelma, mediaterrorin aalto toisensa jälkeen ja koko joukko kafkamaisia hätäsäännöksiä”, joiden tarkoituksena on:

”1) Pitää rahapainokone käynnissä samalla kun reaalitaloutta painetaan alas, 2) totuttaa meidät alistumaan väitettyyn ylivoimaiseen esteeseen ja 3) harhauttaa meidät pois siitä, mitä tapahtuu finanssi-Olympoksella, jossa pelataan todellista, kohtalomme ratkaisevaa peliä.”

Deflatorisen tehtävänsä lisäksi virusvariantit ovat myös ideologisesti aggressiivisia: ne luovat ihanteellisen maaperän yhteiskunnallisen kiristyksen jatkamiselle. Jos kaikki menee pääomapiirien suunnitelmien mukaan, ”suurin osa ihmiskunnasta alistetaan rahaorjuuteen, jonka hyväntekijämme esittävät ainoana ratkaisuna suureen devalvaatioon, jota he eivät enää pysty naamioimaan”, Vighi arvioi.

Tämän vuoksi kansalaisia totutellaan nyt elämään pelossa ja heidät pakotetaan sisäistämään ”uusi normaali” täydellisen epävarmuuden, joukkopaniikin ja kaaoksen tilana. Nykyisessä vaiheessa ei saa edes keskustella poikkeusolojen taloudellisista syistä, vaan kaikki huomio kiinnitetään viruksen ”entistä tarttuvampaan muunnokseen”.

”Sosialidemokraattisen kapitalismin aikakausi on lopullisesti ohi”, yliopistomies katsoo. Liberaalissa kontekstissa ei voi enää olla riittävää reaalikasvua maailmamme kapitalistisen uusintamisen kannalta. Tämä johtuu sisäsyntyisestä ja objektiivisesta syystä, joka on seurausta tuotantotavan historiallisesta kehityksestä.

1970-luvulta lähtien pääoma on itse vähitellen – kilpailun sanelemana – murskannut arvoa tuottavan työn, tieteen ja teknologian kanssa tekemänsä liiton seurauksena. Vighin mielestä tämä on ”itse aiheutettu haitta, jota hätäkapitalismin toimihenkilöt kieltäytyvät sitkeästi kohtaamasta”.

Toistaiseksi lopputulemaa lykätään autoritaarisin keinoin. Hypnotisoimalla massat ”armottomilla annoksilla virusfobiaa ja asettamalla heidät kotiarestiin odottamaan ihmeseerumia” (joka osoittautui ihmeelliseksi lähinnä voittoja takovan lääketeollisuuden kannalta), ”poliittiset hallitsijamme antoivat finanssieliitin ohjaamina keskuspankeille mahdollisuuden täydentää finanssisektoria samalla, kun ne pitivät kurissa inflaatiohirviötä”.

Vighistä kansalaisten olisi syytä valmistautua dystooppiseen tulevaisuuteen ”rakentamalla autonomisia verkostoja ja yhteisöjä, jotka eivät ole riippuvaisia hajoavasta – ja tästä syystä yhä väkivaltaisemmasta – sosiaalisen uusintamisen mallista”. Politiikka on nyt täysin alistettu taloudelliselle dogmalle ja siksi se on vailla mitään vapauttavaa vaikutusta.

Vighin mukaan myös ”poliittinen vasemmisto on nielaissut sinisen pillerin” ja kuten italialainen kommunistifilosofi ja autonomistisen perinteen aktivisti Franco Berardi tiivistää tylysti, se tarjoaa vain vääriä näkymiä:

”Kolmenkymmenen vuoden ajan vasemmisto on ollut äärikapitalistisen hyökkäyksen tärkein poliittinen väline. Jokainen, joka asettaa toivonsa vasemmistoon, on imbesilli, joka ansaitsee tulla petetyksi, koska pettäminen on ainoa toiminta, jonka vasemmisto pystyy suorittamaan pätevästi.”

Koronakapinalliseksi radikalisoitunut Vighi julistaa, että ihmisten tulisi ”vapauttaa itsensä, ainakin henkisesti, tästä kahlitsevasta alistumisesta pseudopandemialle, jota tukee yritysten omistama tieteellisyys, joka on nyt noussut maailmanlaajuisen uskonnon asemaan”.

Kiihtyvän teknologisen automaation aikakaudella kuoleva maailma voi pitää itsensä hengissä vain muuttumalla totalitaristiseksi. ”Jos haluamme välttää tulevan yhteiskunnallisen barbarian tsunamin, meidän on pian määriteltävä työn, yhteisön ja yhteiskunnallisen vaurauden välinen suhde uudelleen sen kapitalistisen merkityksen ulkopuolelle”, Vighi kiirehtii.

”Tätä varten meidän on otettava kolmas pilleri, joka on kuitenkin saatavilla vasta sen jälkeen, kun olemme järjestäneet mielekästä kansalaisvastarintaa hätäkapitalismin legitimoimaa sosioekonomista tyranniaa vastaan”, hän esittää lopuksi.

Markku Siira autoritarismi, demokratia, globalisaatio, kapitalismi, politiikka, teknofeodalismi, totalitarismi, tulevaisuus, vihreä siirtymä, Yleinen

Lumedemokratiasta teknofeodalismiin

”Valitamme itsevaltaisuudesta Latinalaisessa Amerikassa, Lähi-idässä, Afrikassa, Venäjällä ja Kiinassa, mutta jätämme suurelta osin huomiotta hienovaraisemman autoritaarisen suuntauksen lännessä”, kirjoittaa Joel Kotkin.

On kuitenkin turha odottaa karkean tehokasta diktatuuria George Orwellin teoksen 1984 tyyliin. Länsimaiset yhteiskunnat saattavat pysyä nimellisesti demokraattisina, mutta kansalaisia hallitsee ”teknokraattinen luokka, jolla on suuremmat valvontavaltuudet, kuin mitä jopa kaikkein uteliaimmilla diktatuureilla on”, tutkija väittää.

Uusi itsevaltius nousee armottomasta taloudellisesta keskittämisestä. Viisi vuotta sitten noin neljäsataa miljardööriä omisti jopa puolet maailman varallisuudesta. Nykyään vain sata miljardööriä omistaa tämän osuuden. Kehitysapuun keskittyvä avustusjärjestö Oxfam vähentää omistavan luokan pääluvun vain kahteenkymmeneen kuuteen ihmiseen.

Ennen koronapandemiaa julkaistun OECD:n raportin mukaan lähes kaikkialla muiden kuin rikkaiden osuus kansallisvarallisuudesta on pienentynyt. Tämä suuntaus on nähtävissä jopa Ruotsin ja Saksan kaltaisissa sosiaalidemokratioissa.

Kuten konservatiivinen taloustieteilijä John Michaelson vuonna 2018 asian ilmaisi, Yhdysvalloissa viime vuosikymmenen taloudellinen perintö on ”yritysten liiallinen keskittyminen, massiivinen varallisuuden siirto ylimmälle yhdelle prosentille keskiluokasta”.

Tämä prosessi on kehittynyt sekä aineellisessa että digitaalisessa taloudessa, Kotkin muistuttaa. ”Isossa-Britanniassa, jossa maan hinnat ovat nousseet dramaattisesti viime vuosikymmenen aikana, alle yksi prosentti väestöstä omistaa puolet kaikesta maasta.”

Koko Euroopan mantereella valtaosa maatalousmaasta on joutunut ”pienen yritysomistajakaartin ja megarikkaiden omistajien” käsiin. ”Amerikassa Bill Gates omistaa eniten viljelysmaata, yli 200 000 hehtaaria, ja Ted Turnerilla ja John Malonella on hallussaan yli kahden miljoonan hehtaarin suuruisia kartanoita, jotka ovat kumpikin suurempia kuin useat osavaltiot.”

Kotkin on perillä siitä, että myös digitaalitaloutta hallitsee vastaavasti pieni joukko jättiläisyrityksiä. ”Näillä hallitsijoilla on yhdessä jopa 90 prosentin valta kriittisillä markkinoilla, kuten tietokoneiden peruskäyttöjärjestelmissä, sosiaalisessa mediassa, verkkohakumainonnassa ja kirjojen myynnissä.”

Tekno-oligarkia ei enää tyydy vain laitteiston hallintaan, vaan se ostaa yhä useammin vanhoja lehtitaloja ja ”kuratoi” uutiset makunsa mukaan. Se hallitsee yhä enenevässä määrin myös valtavirran viihdettä: MGM:n myynti Amazonille on vain tuorein esimerkki sen viestintävälineiden valloituksesta ja vakiinnuttamisesta.

Keskiajan barbaariruhtinaiden tapaan uudet oligarkit ovat pystyneet valtaamaan läänityksensä heikkojen keskushallintojen vähäisellä vastarinnalla. ”Pandemia” on kiihdyttänyt tätä prosessia; sen aiheuttamat sulkutilat ja liikkumisrajoitukset osoittautuivat tuottoisiksi suurille teknologiayrityksille, joiden voitot kaksinkertaistuivat tuona aikana.

Asiantuntijat varoittavat nyt, että suurin osa pienyrityksistä voi joutua lopettamaan toimintansa kokonaan tai siirtymään osaksi suuryritysten franchising -ketjuja. Tämä on kapitalismin ”nollauksen” ja ”suuren uudelleenkäynnistyksen” tuotosta; meneillään on historian suurin varainsiirto-ohjelma, mutta sitä eivät monetkaan yrittäjät näytä ymmärtävän.

Kotkin on huomannut, että myös ilmastonmuutospolitiikka ruokkii lännen vallanpitäjien itsevaltiutta. Kun tekno-oligarkit ja rahoituslaitosten edustajat toteuttavat Davosissa kokoontuvan Maailman talousfoorumin visiota, he pakottavat ihmiset lopettamaan fossiilisten polttoaineiden käytön.

Superrikkaat yritykset ja keinottelijat voivat tehdä valtavia investointeja ”vihreään talouteen”, mikä mahdollistuu verohelpotusten, lainojen ja valtion yksiköille taattujen myyntien avulla. Tämä ”vihreä huijaus” on BlackRockin ja muiden varainsiirtoyhtiöiden viimeisin voitontavoittelun malli, jota markkinoidaan ”eettisenä sijoittamisena”.

Keski- ja työväenluokan kannalta ”suuri uudelleenkäynnistys” voi kuitenkin osoittautua vähemmän lupaavaksi – ellei jopa katastrofaaliseksi, Kotkin pelkää. Kuten Deutsche Bank Researchin vanhempi ekonomisti Eric Heymann on todennut, useimmille ihmisille nopea ”vihreä” siirtymä merkitsee ”huomattavaa hyvinvoinnin ja työpaikkojen menetystä”. ”Ekodiktatuurin” tarpeestakin taloustieteilijä jo kirjoittaa varoittavasti.

Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen tähtäävä tietoinen degrowth-politiikka edellyttää, että suurin osa ihmisistä joutuu luopumaan autoista, matkustamaan paljon vähemmän ja asumaan pienissä asunnoissa. Täytäntöönpano on myös väistämättä tungettelevaa: nyt puhutaan jo perheiden ”hiilibudjeteista”.

Kun tähän pakkovihreyteen lisätään valvontateknologia, päädymme johonkin, joka muistuttaa Kiinan sosiaalista luottoluokitusjärjestelmää, jossa oikeus vapaaseen liikkumiseen edellyttää hallituksen hyväksyntää. Sitä ei kaikille kansalaisille heru, ellei omaa tarvittavaa määrää kuuliaisuuspisteitä.

Asumis- ja muiden kustannusten noustessa pilviin luokkarajat ovat koventumassa. Uudessa maailmanjärjestyksessä häämöttää pysyvä vuokraorjuus ja täydellinen riippuvuus valtiosta. Koska luottamus instituutioihin on korona-aikana entisestään rapautunut, yhä useammat nuoret uskovat, ettei kova työnteko kannata.

Kotkin katsookin, että ”muutamien instituutioiden hallitsemassa maailmassa nykyisestä keikka- ja pätkätyöntekijöiden prekariaatista ja niistä, jotka ovat jääneet kokonaan pois työelämästä, voi tulla taloudellisesti vähemmän hyödyllinen versio Marxin proletariaatista: pysyvä alaluokka, joka vaatii aggressiivista, lähes sotilaallista valvontaa”.

Korona-aika rajoituksineen on kiihdyttänyt toimihenkilöiden siirtymistä etätyöhön ja automatisoitujen ratkaisujen kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti. Tulevaisuus, joka on vähemmän riippuvainen ihmistyövoimasta, nostaa teknologiaoligarkit korkeimmalle istuimelle, jota Lenin kutsui ”talouden komentokorkeudeksi”.

Rahavalta ei voi kuitenkaan hallita aivan yksin. Finanssivaltiaat tarvitsevatkin uskollisen ”käännynnäisluokan, joka voi oikeuttaa hallitsijansa ja lievittää alempien luokkien ahdistuneita sieluja”. Poliitikot tulevat ensimmäisenä mieleen, mutta yhteiskunnan pyörittämisessä tarvitaan muitakin eliitin kätyreitä.

Keskiajalla katolinen kirkko hoiti tätä tehtävää, sillä se oikeutti feodaalijärjestyksen pohjimmiltaan jumalallisen tahdon ilmentymänä. Nykyinen versio tästä koostuu Kotkinin mielestä ”ylemmän byrokratian, akateemisen maailman, sekä kulttuuri- ja mediateollisuuden edustajista”.

”Digitaalinen eliitti voitelee itseään ja saa voitelua muilta eliittitovereiltaan liike-elämässä ja mediassa. Suuryritysten hyvin koulutetut johtajat ja pätevät papiston edustajat ovat luonnostaan kiinnostuneita ajatuksesta, että yhteiskuntaa hallitsevat ammattiasiantuntijat, joilla on ’valistuneet’ arvot – eli ihmiset, jotka ovat hyvin paljon heidän kaltaisiaan.”

”Vastatakseen omaan olemassaolokriisiinsä, suuri osa tiedotusvälineistä tukee maailmanlaajuisen teknokratian luomista”, Kotkin selittää. Uutistoimistoille sopii pönkittää valveutunutta ”woke-kapitalismia”, joka esiintyy tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolustajana, mutta pitää sensuurilla ja poliittisen korrektiuden vaatimuksillaan rahvaan kurissa.

Oligarkien omistama media, maksetut poliitikot ja ylikansalliset instituutiot tyrkyttävät massoille erilaisia säästötoimia ja hiilijalanjäljen seuraamista, mutta vauraimmat elävät itse kuin keskiaikaiset ylimykset, viettäen ylenpalttisia häitä ja rakentaen kartanoita.

Silti tämä eliitti varautuu myös alaluokan mahdollisen ”talonpoikaiskapinan” varalta. Tähän kuuluu yksityisten turvamiesten käyttäminen, bunkkereiden rakentaminen ja syrjäisten piilopaikkojen etsiminen Yhdysvalloista tai ulkomailta, erityisesti syrjäisestä ja tiukasti valvotusta Uudesta-Seelannista.

Mikä on oligarkkien ja heidän liittolaistensa loppupeli? Massojen liikkuvuus taloushierarkiassa ylöspäin ei tule kysymykseen; kaikista ei haluta tehdä hyvin toimeentulevia. Teknologiatoimittaja Gregory Ferenstein on haastatellut 147 digitaalisen yrityksen perustajaa ja tehnyt johtopäätöksensä:

”Yhä suuremman osan taloudellisesta vauraudesta tuottaa pienempi osa erittäin lahjakkaita tai omaperäisiä ihmisiä. Kaikki muut elävät jonkinlaisen osa-aikaisen yrittäjän keikkatyön ja valtiontuen yhdistelmän varassa.”

Piilaakson arvion mukaan suuri osa ihmisistä voi tulevaisuudessa elää virtuaalielämää Facebookin metaversumin tai Googlen ”immersiivisen tilan” tuettuina kuluttajina. Tämä kuulostaa siltä, että ihmisten halutaan istuvan yhä enemmän neljän seinän sisällä, aivan kuten koronakaranteenissa tai vankilassa.

Syntyvään järjestykseen ollaan selvästi pettyneitä jo alkuvaiheessa, Kotkin otaksuu. Maailmanlaajuinen luottamus instituutioihin, erityisesti tiedotusvälineisiin ja suuriin teknologiayrityksiin, on laskenut alhaiselle tasolle. Myös taloudellinen ja geopoliittinen epävarmuus on kasvussa. Meille tyrkytetään vihreää taloutta, johon meillä ei ole teknologiaa, tai edes varaa.

Kun automatisointi hävittää perinteisiä työaloja, oligarkit ja heidän liittolaisensa uudessa papistossa haluavat määrätä ”universaalin perustulon, jotta talonpojat eivät kapinoisi”. Tämäkin voi tuottaa vastarintaa, sillä kaikki eivät halua elää ”tuetussa riippuvuudessa, jonka tekee siedettäväksi vain Rooman leivän ja sirkushuvien digitaalinen vastine”.

Kaikki viimemainittu voi olla todellisuutta nopeammin kuin uskommekaan. Tekno-oligarkit ovat luomassa jotakin samankaltaista, mitä varhainen globalisti ja transhumanisti Aldous Huxley kutsui Brave New World Revisited -teoksessaan ”tieteelliseksi kastijärjestelmäksi”.

Huxley kirjoitti vuonna 1958, että ”ei ole mitään hyvää syytä”, että ”läpikotaisin tieteellistä diktatuuria pitäisi koskaan kaataa”. Se ehdollistaa alamaisensa kohdusta lähtien niin, että he ”kasvavat rakastamaan orjuuttaan” eivätkä ”koskaan haaveile vallankumouksesta”.

Tällainen despotia ylläpitää ”tiukkaa sosiaalista järjestystä ja tarjoaa riittävästi ajanvietettä huumeiden, seksin ja videoiden avulla” pitääkseen kansalaisten ”keinotekoisesti kavennetut mielet työllistettyinä ja tyydytettyinä”.

”Hallituksen ja suurten oligopolististen yritysten yhdistyminen ja teknologisesti tehostettu yksityisten tietojen kerääminen antavat uusille itsevaltiaille mahdollisuuden valvoa elämäämme tavalla, jota Mao, Stalin tai Hitler olisivat kadehtineet”, Kotkin arvioi tulevaisuudennäkymiä.

Markku Siira dystopia, eliitti, fasismi, kapitalismi, Kiina, koronavirus, Länsi, maailmanjärjestys, oligarkia, politiikka, sosialismi, suuri uudelleenkäynnistys, talous, teknologia, totalitarismi, tulevaisuus, Yleinen

Lännen ylivallasta kiinalaiseen dystopiaan?

Viime vuosina on kirjoitettu paljon Kiinan noususta maailmanvallaksi Yhdysvaltojen ohitse. Kiina on kyennyt poistamaan absoluuttisen köyhyyden ja vaikuttamaan maailmanpolitiikan ja talouden suuntaviivoihin. Kaikenlaiset länsimaisen hegemonian kriitikot – minä mukaan lukien – ovat pitäneet tätä myönteisenä kehityksenä.

Sittemmin olen tullut toisiin ajatuksiin. Kuten olen kysynyt aiemmin täällä sekä sosiaalisessa mediassa, mitä merkitystä tällä maailmanpoliittisella ja taloudellisella muutoksella on, jos Kiina, kuten kollektiivinen länsikin, toimii kansainvälisen riistoeliitin – Rothschildien ja Rockefellerien – kumppanina?

Tämä näyttää olevan epämukava kysymys sekä lännen ja kehittyvien maiden ”anti-imperialisteille”, kuin myös lännen ylivaltaa yhä puolustaville ”atlantisteille”. Molemmissa leireissä riittää myös Kiinan mallin mukaisten tiukkojen koronarajoitusten puolustajia.

Talouspiirien ja Kiinan yhteydet eivät ole omaa keksintöäni. Wall Streetin pankkiiriliikkeet JP Morganista Goldman Sachsiin ovat kilvan pyrkineet Kiinan markkinoille. Jo kauan ennen Richard Nixonin hallinnon diplomaattisuhteita, vanhan polven rahavalta sukuineen ja liiketoimineen on ollut läsnä Pekingissä, Shanghaissa ja Hongkongissa.

Kun Kiinasta tulee Yhdysvaltojen korvaaja ylikansallisen rahavallan tarpeisiin, muuttuuko mikään oleellisesti paremmaksi? Talouden ja yhteiskuntien ”suuren resetoinnin” valossa globaali tulevaisuus näyttää synkältä. Tavalliset ihmiset joutuvat elämään QR-kooditettua, digitaalisesti valvottua elämää biofasistisissa turvallisuusvaltioissa.

Ennen koronakriisiä, käytin muiden politiikan seuraajien tavoin valtavasti aikaa ja energiaa geopoliittisen ”suuren pelin” analysoimiselle. Tuolloin tuntui vielä, että ”puolensa” pystyi valitsemaan ja niinpä kiistelin muiden mukana arvostamieni ”Euraasian valtojen” ja lännen välistä kilpailua seuraten. Vielä viime aikoinakin olen yrittänyt inspiroitua geopolitiikasta, mutta turhaan.

Enää puoltaan ei tarvitse valita, sillä sitä ei nimittäin ole. Kaikki valtiot ovat mukana globalistien kyynisessä pelissä muovata valepandemian varjolla ”uuden normaalin” totalitaristinen biovalta, joka ”neljännen teollisen vallankumouksen” edistyessä, mullistaa yhteiskuntaelämän, politiikan ja talousjärjestelmän kaikkialla. Valtaklikit eri maissa, suuryhtiöissä ja pankkimaailmassa, pyrkivät vain parantamaan omia asemiaan.

Kansalaisilta ei missään vaiheessa kysytä mielipidettä tässä muutoksessa, vaan poliitikkojen, asiantuntijoiden ja massamedian avustuksella, ihmiset on saatu ensin hysterian partaalle hengitystieinfektiota liioittelemalla ja väsytetty poikkeusoloilla. Valuvikaisten rokotteiden ja lääketieteellisesti perusteettomien koronapassien myötä on luotu uudella tavalla syrjivä kahden kerroksen yhteiskunta.

Polarisaatiota on Suomessakin kasvatettu jaottelemalla ihmiset kansalaisvelvollisuutensa tunteviin ”kunnon ihmisiin”, jotka ovat antaneet piikittää itsensä koronatautia vastaan ja toisen luokan kansalaisiksi alennettuihin ”rokotevastaisiin”, joiden arkielämää voidaan lääketieteen nimissä vaikeuttaa vaikka kuinka paljon.

Tässä tilanteessa Kiinan tai jonkin muun suurvallan johtoasemalla ei ole enää merkitystä: globalistit jäävät joka tapauksessa voiton puolelle. En odota innolla kaiken aikaa rakentuvan, transhumanistiseen eetokseen pohjautuvan, bioteknologisen valvontayhteiskunnan dystooppista todellisuutta, kutsuttiinpa tätä autoritaarisen paradigman huipentumaa sitten kapitalismiksi, sosialismiksi, tai joksikin muuksi.

Markku Siira eliitti, globalismi, kapitalismi, Kiina, kommunismi, koronavirus, maailmanjärjestys, oligarkia, Rockefeller-säätiö, suuri uudelleenkäynnistys, talous, transhumanismi, tulevaisuus, Yleinen

Kiina globalistien vallan välineenä?

Monet ihmiset ymmärtävät jo tässä vaiheessa, että koronaviruksen ilmaantuminen ei ollut sattumaa. Ylikansallinen finanssieliitti loi koko kriisin ajaakseen omaa agendaansa ja pönkittääkseen kaatumassa olevaa kapitalismiansa. He ovat viimein valmiit hylkäämään liberaalin demokratian valeasunsa ja paljastamaan autoritaarisen luonteensa.

Epäilijöiden kannattaisi tutustua Rockefeller-säätiön asiakirjaan Scenarios for the Future of Technology and International Development, joka julkaistiin jo vuonna 2010. Siinä esitetään erilaisia suunnitelmia globalistisen teknokratian edistämiseksi, jotka on hädin tuskin naamioitu ”teoreettisiksi skenaarioiksi”.

Dokumentin sivulta 18 alkaa kuvaus otsikolla Lock Step, joka käsittelee ”pandemiaa, joka saa alkunsa Kiinasta” ja leviää nopeasti ympäri maailmaa, tuhoten läntiset taloudet. Kiinan talous kuitenkin pelastuu, koska maassa pannaan nopeasti täytäntöön tiukat rajoitustoimet.

Maailman eri hallitukset käyttävät virusta tekosyynä teknokraattisen valvonnan edistämiseen ja ottavat käyttöön erilaisia bioteknologioita, kuten digitaalisia henkilöllisyyksiä ja rokotepasseja. Tässä ”skenaariossa” pelokkaat massat toivottavat tyrannian tervetulleeksi ja luopuvat itsemääräämisoikeudestaan ja vapauksistaan. Kuulostaako tutulta?

Kuin operatiivisena jatkona Rockfeller-säätiön asiakirjalle, vuonna 2019 New Yorkissa – juuri ennen kuin Wuhanista alkaneesta epidemiasta ilmoitettiin – pidettiin ”Tapahtuma 201”, Event 201, maailman johtajien kokous, jossa simuloitiin ”vakavaan pandemiaan johtavan uuden zoonoottisen koronaviruksen puhkeamista”.

Tätä vaihetta odotellessa, YK ilmoitti vuonna 2016 suunnitelmastaan luoda globaali ”digitaalisen identiteetin” järjestelmä. Vuonna 2018, Euroopan unioni ilmoitti ”rokotepassijärjestelmän” luomisesta. Niin sanottu ”koronapassi”, jota on käytetty myös Suomessa, antaa esimakua tulevasta sähköisestä henkilöllisyysjärjestelmästä.

Maailman talousfoorumin teknokraattien visioima Great Reset, ”suuri uudelleenkäynnistys”, josta ryhdyttiin puhumaan enemmän ”pandemian” puhjettua, on itsessään jälleen yksi YK:n Agenda 21:n ”kestävän kehityksen tavoitteiden” uudelleenbrändäys, yhdistettynä huipputeknologian siivittämään transhumanismiin; ajatukseen, jonka Unescon ensimmäinen johtaja, Julian Huxley, keksi jo vuonna 1950.

Näitä kauaskantoisia, globaalin tason suunnitelmia on valmisteltu vuosikymmeniä, ehkä jopa vieläkin kauemmin. Miksei siis nykyinen ”terveyskriisi” olisi myös osa globalistien juonitteluja? Virus on hyvinkin voitu vapauttaa tahallaan, tai sitten kyseessä on vain tehokas propagandakampanja, joka on rakennettu ”SARS-CoV-2”-nimellä markkinoitavan ”hengitystieoireyhtymän” ympärille. Koronaviruksia on liikkeellä kausiluontoisesti jo ennestään.

Nyt näyttää joka tapauksessa olevan meneillään kansainvälisen rahavallan viimeinen ponnistus pakottaa massoille globaali teknokraattinen järjestys, ”kommunistinen kapitalismi”, jota toteutetaan jo hyvällä menestyksellä Kiinassa. Lääketeollisuus on mukana projektissa, mutta loppujen lopuksi kyse ei ole ihmisten terveyden edistämisestä.

Samanlainen systeemi on tarkoitus ulottaa kaikkialle. Älykkäät kaupungit, tekoälyvalvonta, sosiaaliset luottoluokitusjärjestelmät, rokoteohjelmat, ihmispopulaation säätely ja omaisuuden uusjako yhä vain harvempien käsiin, sisältyvät ylikansallisten vallankäyttäjien suunnitelmiin, jotka alkavat olla jo jokaisen nähtävissä ja koettavissa.

Väitetään, että lännen globalistit ovat jo pidemmän aikaa tukeneet Kiinan kehitystä, jotta siitä tulisi seuraava ”uuden maailmanjärjestyksen supervalta”, Yhdysvaltojen hegemonian ja kuiviin imetyn kollektiivisen lännen romahtaessa. Rockefellerin Lock Step-skenaario näyttää toteutuvan hyvää vauhtia.

Kuten kirjoitin vuonna 2018, ei minulla ole pienintäkään epäilystä siitä, etteivätkö globalistit toimisi myös jälkiamerikkalaisessa maailmanjärjestyksessä, sitten kun se jollakin tapaa toteutuu:

”Vaikka Yhdysvaltojen vaikutusvalta oletetusti väheneekin, ei se aivan kokonaan katoa. Idän ja lännen tämän hetkinen geopoliittinen riitely ei myöskään ole este bisnekselle ja yhteistyölle, kun toimitaan vallan ylimmällä tasolla, jossa kansakunnat ja valtiot ovat pelinappuloita pienten piirien poliittisille ja ennen kaikkea taloudellisille intresseille.”

Olisin mielelläni väärässä, mutta näyttää siltä, että geopoliittista suurvaltapeliä inhorealistisemmin maailmaa kuvailevat, eilispäivän ”salaliittoteoriat” osoittautuvat todeksi tänään. Kuten amerikkalainen demokraattipoliitikko ja kongressin jäsen Larry McDonald ilmaisi asian jo 1970-luvulla:

”Rockefellerien ja heidän liittolaistensa pyrkimyksenä on luoda maailmanhallitus, jossa superkapitalismi ja kommunismi yhdistyvät saman teltan alle, kaikki heidän valvonnassaan…Tarkoitanko salaliittoa? Kyllä tarkoitan. Olen vakuuttunut siitä, että tällainen salaliitto on olemassa, kansainvälinen laajuudeltaan, sukupolvia vanha suunnitelmaltaan ja uskomattoman pirullinen tarkoitukseltaan.”

Markku Siira eliitti, kapitalismi, koronavirus, narratiivi, pankit, toisinajattelu, totalitarismi, tulevaisuus, Yleinen

Pankkiirien tulevaisuususkoa koronadystopian keskellä

Amerikkalainen investointipankki JP Morgan ennustaa talouskatsauksessaan, että ”koronapandemia loppuu ja maailmantalous elpyy täysin vuonna 2022”. Onko tämä pörssipuhetta, jotta sijoittajat eivät hermostuisi?

JP Morganin päästrategi ja varatutkimusjohtaja Marko Kolanovic sanoo, että vuosi 2022 on ”maailmanlaajuisen toipumisen, pandemian päättymisen sekä normaaliin, ennen koronapandemiaa olleeseen talous- ja markkinatilanteeseen paluun vuosi”.

Pandemiaprojektin ”akuuttivaiheen” päättymisestä ovat toki aiemmin vihjailleet jo Bill Gates ja muutkin ”simulaation” keskiössä olleet tahot, kuten Rockefeller -säätiö.

Olen aiemminkin esittänyt, että koronapandemia luotiin peitteeksi taustalla jo alkaneelle talouskriisille. Suuri yleisö uskoo, että asia on päinvastoin ja talouden ongelmat johtuvat koronaviruksen aiheuttamista poikkeusoloista, mutta näin on toki toimittu ennenkin.

Jokainen voi internetin välityksellä perehtyä asiaan itse, mutta sanonpa vain, että IT-kuplan romahduksen aikoihin levisi SARS -1 ihmisiä hillitsemään ja vuoden 2008 pankkikriisin aikoihin iski influenssa N1H1. Ebolakin nousi otsikoihin sopivasti taantuman aikoihin.

Inflaatio kuitenkin jatkuu sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa, joten onko tämä JP Morganin talouskatsaus vain toiveajattelua tai harhautusta? Esimerkiksi Yhdysvalloissa keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell ei senaatin kuultavana ollessaan enää käyttänyt inflaatiosta ilmaisua ”tilapäinen”, vaan kuvaili tilannetta ”turhauttavaksi”, mikä kuvannee jotain.

Inflaatiovauhti saattaa kiihtyä vielä niin tuntuvasti, että pandemian varjolla toteutetut rahapoliittiset liikkeet paljastuvat – tosin sitten saattaa olla jo liian myöhäistä. Eletään kuin 1900-luvun alkua: koronauutisoinnin lisäksi valtamedia pelottelee Euroopassa vallitsevalla ”sodan uhalla”, kun lännen ja Venäjän ongelmat kärjistyvät.

Samaan aikaan valmistellaan siirtymää uuteen, digitaaliseen maailmanjärjestykseen. Pandemiasimulaation jälkeen on toteutettu useampikin kansainvälinen harjoitus, jossa kyberisku kohdistuu pankkijärjestelmään, mikä pakottaa valtiot reagoimaan uhkaan jälleen uusilla tavoilla.

”Vanhaan normaaliin” tuskin ollaan enää palaamassa, mutta koronapiikkinsä kuuliaisesti ottava kunnon kansalainen, joka luottaa Ylen antiin ja ajankohtaisohjelmien asiantuntijavieraiden lausuntoihin, ajattelee, että tämä kaikki on vain sattumaa. Piikkien ja koronapassin ansiosta hän voi sentään elää ”liki normaalia elämää”.

”Omikronmuunnoksen” myötä yritetään lietsoa vielä pelkoa ihmisiin ja löytää oikeutus uusille älyttömille rajoituksille, joita suomalaismasokistien ”koronakuningatar”, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ajaa.

Samat ihmiset, jotka vielä joskus, suvaitsevaisuuttaan ja moraalista ylemmyyttään esitellen, ihmettelivät ääneen, miten ”ennen” mentiin niin helposti mukaan totalitarismin massapsykoosiin, vaativat nyt itse pakkorokotuksia ja toisinajattelun kriminalisointia, rahavallan ajamaa digitaalista orjuutta ja biofasismia puoltaen.

Tällä välin vain kuuden prosentin rokotekattavuuden Afrikassa, kukaan ei panikoi koronavarianttien suhteen. Ehkä sikäläisestä asenteesta kannattaisi ottaa mallia?

Kaiken kaikkiaan on myönnettävä, että koronaglobalistit ovat toteuttaneet aika onnistuneen projektin. He ovat samanaikaisesti romuttaneet täysin monien ihmisten elinkeinon, mutta myös jäljellä olleen, vähäisenkin luottamuksen poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja uskonnollisiin instituutioihin.

Käykö henkisesti uuvutetuille kansalaisille, niin kuin hiljalleen keitetylle sammakolle, joka kuolee kiehuvaan veteen, kykenemättä pelastamaan itseään? Toisaalta, jos on kestänyt viime vuodet murtumatta pelon lietsonnan, painostuksen, uhkailun ja kiristyksen keskellä, voi kestää melkein mitä vain.

Markku Siira Bloggaaminen, EU, geopolitiikka, globalisaatio, itä, kapitalismi, Kiina, koronavirus, Länsi, politiikka, Suomi, totalitarismi, tulevaisuus, ulkopolitiikka, Venäjä, Yhdysvallat, Yleinen

Korona-ajan pimeä poliittinen tila

Ennen koronaa – ja myös sen aikana – kirjoitin satoja artikkeleita Kiinasta, Venäjästä ja muistakin valloista, analysoiden geopolitiikkaa ja muuttuvaa maailmanjärjestystä ”euraasialaisesta perspektiivistä”.

Tuolloin minua haukuttiin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kiihkoilevien ”atlantistien” toimesta ”disinformaatikoksi”, ”Kiina-mieliseksi”, ”putinistiksi” ja vaikka miksi. Maailmanpolitiikan eläviä realiteetteja ei tunnustettu, vaan haluttiin pysytellä nostalgisissa sfääreissä cowboy-bootsit jalassa.

Joillekin tahoille ikävin uutinen oli se, että kiinalainen uutistoimisto Xinhua julkaisi näkökantojani Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan liittyen (katso Linkkejä-välilehdestä, jos kiinnostaa). Suomessahan kaikkien tulisi olla kritiikittömästi Lännen™ puolella, sen lumedemokratian oletettuja vihollisia vastaan.

Myös omissa blogikirjoituksissani olen pyrkinyt tuomaan esiin vaihtoehtoista, länsikriittistä perspektiiviä. Toistuvana teemana kirjoituksissani on esiintynyt huomio siitä, että toisen maailmansodan jälkeen rakennettu liberaali järjestys on vaihtumassa uuteen.

Poliittisten päättäjien, viranomaisten ja finanssieliitin koronakonsensus on osoittanut, millaiseen suuntaan maailma on menossa ”neljännen teollisen vallankumouksen” siivittämänä. Globalisaatio joka tapauksessa jatkuu, tapahtui se sitten Kiinan, Yhdysvaltojen, tai Davosin klikin johdolla.

Tämän takia ”politiikan ja maailman tilan” kommentointi on muuttunut viime vuosina entistä haastavammaksi. Minua ei enää aivan entiseen tapaan kiinnosta Kiinan, Venäjän ja muiden lännen geopoliittisten kilpailijoiden tekemiset, jos ei myöskään Suomen ja EU:n poliittinen loiskiehunta.

Korona-aikana kuitenkin samat ”länsimieliset” natottajat, Kiinan ja Venäjän kovat kriitikot, ovat kummasti alkaneet ihannoida kiinalaistyyppistä valvontaa, digitalisaatiota ja vaatia pakkorokotuksia ja rokotepassia, kun taas itse olen ryhtynyt jyrkästi (ja ajoittain sarkastisesti) kritisoimaan tällaista ”kehitystä”.

Näyttää siis siltä, että viranomaissuosituksiin ja valtamedian valheisiin helposti uskoville suomalaisille kelpaakin teknokraattien ja talousvaikuttajien ”kommunistinen kapitalismi”, kunhan se vain on kuorrutettu angloamerikkalaisella jargonilla kiinalaisten kirjoitusmerkkien sijaan.

Eurokraattien arvopohjakin on federalistisessa unionissa paljastanut todellisen illiberaalin luontonsa kasvomaskin alta, kun Ursula von der Leyenin suulla jäsenmaita ”suositellaan” harkitsemaan kansalaistensa pakkorokottamista. Tässä asiassa häntä tukevat niin Brysselin hännystelijämaat kuin häirikötkin.

Fasismi nousee taas Euroopassa, mutta nyt se astuu esiin Maailman talousfoorumin valitsemien naispoliitikkojen johdolla. Uusi totalitarismi esiintyy myös lääkärintakissa, biolääketieteellistä turvallisuusvaltiota ajaen. Uusi vainojen aika on koittanut, mutta jostakin syystä se on hyväksyttävää jopa ”antifasistien” mielestä.

Yhden prosentin globaali kapitalistiluokka myhäilee seuratessaan tätä alati etenevää spektaakkelia toimistohuoneistaan ja kartanoistaan. Suuri ihmiskoe, lääketeollisuuden voittokierre, sekä talouden ja yhteiskuntien uudelleenorganisointi jatkuu, ilman sen suurempaa kollektiivista vastarintaa.

Jos haluat kuvan (lähi)tulevaisuuden dystooppisesta yhteiskunnasta, älä kuvittele, kuten George Orwell, ”saapasta tallaamassa ihmiskasvoja”. Kuvittele sen sijaan virtuaalisessa ”metaversumissa” elävä, rokotettu ja sirutettu kuluttaja, tuijottamassa näyttöruutua ja seuraamassa uneliaasti ”algoritmisesti hyväksyttyä” sisältöä, samalla synteettistä ravintoa nieleskellen.

Markku Siira hegemonia, kapitalismi, koronapassi, koronavirus, maailmanjärjestys, narratiivi, Omikron, suuri uudelleenkäynnistys, talous, teknologia, totalitarismi, tulevaisuus, VR, yhteiskunta, Yleinen

Omikron-variantti VR:n ravintolavaunussa

Pelkopornokoneisto käy jälleen ylikierroksilla. Tällä kertaa pelotteeksi on nostettu koronaviruksen eksoottinen omikron-variantti, koska Etelä-Afrikka ei osoittanut riittävää kiinnostusta tilata lisää koronarokotteita varastoihinsa vanhenemaan.

Hybridisotahan siitä syttyi ja nyt Etelä-Afrikka on boikotissa. Japani ja Israel ovat sulkeneet rajansa kaikilta ulkomaalaisilta. G7-maiden terveysministerit pitivät hätäkokouksen keskustellakseen vastatoimista. Uudesta virusmuunnoksesta on tullut jo melkoinen julkisuuden henkilö, jota käsitellään tuhansissa uutisartikkeleissa. Omikron ravisteli jo markkinoitakin, sijoittajia kauhistuttaen.

Globaalia väestöä on terrorisoitu samalla mediastrategialla jo viimeisten kahdenkymmenen kuukauden ajan. Kyseessä on vain yksi luku globaalissa luokkasodassa, jota edes piikitetyt vasemmistolaiset eivät tunnu ymmärtävän. Kerronta asettaa meidät nyt periaatteessa takaisin alkuvuoden 2020 lähtöruutuun. Uhkana on, että koko rumba alkaa taas alusta sulkutiloineen kaikkineen.

Omikron, tämä kauhea pimeän Afrikan ”hirviömuunnos”, kantaa lännen valtamedian mukaan epätavallisen paljon mutaatioita: enemmän kuin mikään muu kohuvariantti tähän mennessä! Se saattaa olla myös herkemmin tarttuva ja kykenevä kiertämään rokotteiden tarjoaman suojan. Lääkemafia hieroo jo käsiään, tulevia voittojaan laskien.

Tällä pienellä käänteellä on tarkoitus saada myytyä lisää rokotteita ja lähitulevaisuudessa myös pillereitä ja nenäsuihkeita. Odotettavissa on, että omikronia käytetään tekosyynä uusille sulkutiloille, rajoituksille ja jopa pakkorokotuksille.

Sillä ei ole väliä, että nykyisen koronakertomuksen myyntivaltti, markkinoilla vielä olevat vanhat rokotteet, saattavat olla hyödyttömiä – ne on silti otettava (ennen parasta ennen päivää) ”kaikkien suojelemiseksi”. Parempi katsoa kuin katua, on muistettava alati taustalla uhkaava ”vakava tautimuoto” ja jopa joululoman pilaava ”pitkä korona”!

Kaikki tämä ei tietenkään poissulje sitä mahdollisuutta, että kyseessä on itse asiassa ”muunnos”, jonka massarokotukset ovat aiheuttaneet. Koronarokotteet voivat laukaista joissakin ihmisissä immuunipuolustuksen ylivirittymisen, eli ADE-ilmiön. Rokotetulle voi kehittyä voimakkaampia, vakavampia oireita, kuin jos häntä ei olisi rokotettu.

Miksi tämä huijaus menee läpi ihmisille yhä uudestaan? ”Hulluutta on tehdä sama asia uudelleen ja uudelleen ja odottaa erilaisia tuloksia”, sanoi joku joskus. Luulisi, että tässä vaiheessa jo lähes kaikki ymmärtäisivät, mistä on kysymys ja alkaisivat huomautella räikeistä epäjohdonmukaisuuksista ja ristiriitaisuuksista, joiden varaan koko koronakertomus on rakennettu.

Valtamedian koneisto ammattilaisineen on toki vaikuttanut asiaan ja tehnyt kaikkensa, jotta informaatiotila täyttyy vain virallista narratiivia tukevista näkökulmista. Sosiaalisen median kaapattu keskustelu toimii myös saman viestin moninkertaistajana, kuten myös manipuloidut ja ennakkosensuroidut asiahaut hakukoneilla.

Uudelleenbrändätyn koronan markkinointi hyödyntää tehokkaasti yhteiskuntamme keskeisiä myyttejä ja toteuttaa niitä. Tiedettä ja vaivalla saavutettua edistystä uhkaavat taikausko ja itsekäs tietämättömyys. Vastuuntuntoinen ”tolkun ihminen” pääsee tämän tarinan sankariksi, kun vain rokottautuu yhä uudelleen ja käyttää orjapassia eri palveluissa.

”Jos aiot valehdella, varmista, että valhe on tarpeeksi iso”, kuuluu sanonta. Totalitaarisissa järjestelmissä historiankirjoitus onkin usein alistettu poliittisten päämäärien ajamiseen, jolloin totuus saa väistyä. Krista Kiuru puhui jo muunneltua totuutta tehohoitopaikoista ja on ilmaissut halunsa kiristää rajoituksia vielä lisää.

Suuren valheen propagandatekniikka toimii tämän päivän Suomessa aivan yhtä onnistuneesti kuin se toimi 30-luvun Saksassa. Rokottamattomat ovat tällä hetkellä ”ali-ihmisten” kategoriassa: heistä on tehty ”uuden normaalin” paarialuokka, jota odottaa ehkä ”lopullinen ratkaisu”. Australiassa aboriginaaliväestöä on jo leiritetty.

Tämä ei tule päättymään niin, että menetetyt oikeudet saadaan takaisin, kun kaikki on rokotettu moneen kertaan ja yhteiskuntia avattu ja taas kerran suljettu. Ravintoloiden (jotka nyt palvelevat vain niitä rokotettuja asiakkaita, jotka vielä viime vuonna vaativat hysteerisesti kaikkia yrittäjiä sulkemaan ovensa) jälkeen myös VR otti askeleen kaltevalla pinnalla, valtiovallan haluamaa segregaatiota lisäten: koronapassi on nyt käytössä ravintolavaunuissa kautta maan.

Kuten olen akateemikko Fabio Vighin tekstejä siteeraten selittänyt, koronavirus toimii harhautuksena kaikkien aikojen laajimmalle taloudelliselle, poliittiselle ja yhteiskunnalliselle uudelleenjärjestelylle. Tämä rakenneuudistus perustuu syvään ja pahaan resurssikriisiin, jonka ytimessä ovat muuttumattomat energiarajat, sekä maailmantalouden ja poliittisten instituutioidemme legitimiteetin horjuminen.

Järjestelmä pyrkii luonnollisesti säilyttämään itsensä ja sen valtarakenteen, jota se on suunniteltu edistämään ja uusintamaan, näissäkin olosuhteissa. Näyttivätpä yksityiskohdat miltä tahansa, kyseessä on teollisuusyhteiskunnan myöhäisvaiheen hallitun purkamisen uudelleen paketointi, jonka tarkoituksena on säilyttää luokkahierarkia ja jatkuvan kasvun periaate, hinnalla millä hyvänsä.

Kapitalismin järjestelmäkriisi olisi voinut romahduttaa maailmaa hallitsevan prosenttijengin etuoikeutetun aseman. Niinpä oli toteutettava systeemin hallittu purku-urakka, joka oli brändättävä ja markkinoitava jonakin aivan muuna, eli ”pandemiana”, joka näkymättömän vihollisen lailla vei massojen huomion muualle; ei kuitenkaan heitä yhdistäen, vaan eripuraa lisäten ja jakolinjoja syventäen. Tämäkin sopi parasiittimaisen ”eliitin” synkkiin suunnitelmiin.

Keinotekoisesti aikaansaatu ”koronakriisi” on kuitenkin hauraan ja epäonnistuneen järjestelmän shokkireaktio, kuten Johan Eddebo muistuttaa. ”Nämä ovat epätoivoisia toimia, jotka paljastavat halkeamia, jotka kulkevat tämän kauhean koneiston perustan läpi.” Saattaisiko noista halkeamista versoa vielä uutta ruohoa?

Markku Siira autoritarismi, biopolitiikka, digitalisaatio, eliitti, Fabio Vighi, kapitalismi, koronavirus, maailmanjärjestys, pandemia, talous, talouskriisi, teknologia, totalitarismi, tulevaisuus, Yleinen

Kapitalismin romahduksesta hätätilatyranniaan

Yhä jatkuva ”koronaviruspandemia” on vain ”velkaantuneen rahapoliittisen laajentumisen systemaattinen peittely-yritys”, sanoo Cardiffin yliopiston koronakriittinen professori Fabio Vighi, jonka kirjoituksia olen aiemminkin referoinut (täällä, täällä, täällä ja täällä).

Tämä pelon lietsonta ja yhteiskuntien muokkaaminen sulkutiloilla ja rajoituksilla jatkuu, kunnes meneillään oleva ”autoritaarinen paradigman muutos” on normalisoitu ja siirrymme pois liberaalin demokratian aikakaudelta ”kommunistisen kapitalismin” digitaaliseen valvontayhteiskuntaan.

”Ennen kuin on liian myöhäistä, meidän on lakattava uskomasta, että rokotemääräykset, sulkutilat ja muut massasääntelyn muodot liittyvät terveyteen”, Vighi yrittää herätellä lukijaansa. Talouselämän ja politiikan taustavaikuttajat olivat valmiita julistamaan maailmanlaajuisen hätätilan suojellakseen kapitalistista järjestelmäänsä sen omilta, yhä tuhoisammiksi käyviltä käytänteiltä.

Kapitalismilla ei ole muuta keinoa jatkaa olemassaoloaan kuin suorittaa koronakriisin varjolla yhteiskuntien uudelleenmuotoilu. Lukitusten ja rajoitusten välittömänä tarkoituksena on ”antaa keskuspankkien toteuttaa tähtitieteelliset rahanpainatusohjelmansa, jotka paisuttavat rahoitussektoria ja aiheuttavat samalla – kuten tällä hetkellä näemme – inflaatiota heti, kun liikepankit vuotavat käteistä reaalitalouteen”, Vighi selittää.

Koronakriisi olisikin nähtävä läpikotaisin ”kapitalistisena ilmiönä”, rahavallan hätävalheena, eikä minään ”satunnaisena mikrobiologisena tapahtumana”, joka on yllättänyt maailman. On äärimmäisen naiivia ajatella, että ”pandemia” olisi ollut pelkkä vahinko, mutta monikaan viranomaisiin luottava ”tolkun ihminen” ei halua horjuttaa maailmankuvaansa tai ymmärtää tulleensa huijatuksi.

Vighin mielestä viruksen uhkaa on koko ajan käytetty ”taloudellisena välineenä, jonka tarkoituksena on peittää nykykapitalismin epookkimainen romahdus (lisäarvon luomisen rakenteellinen kriisi) sekä nopeuttaa globaalihallinnon autoritaarista prosessia (siirtymää sidosryhmäkapitalismiin), jonka avulla järjestelmä pyrkii toistamaan logiikkaansa korkeammalla rakenteellisen väkivallan tasolla”.

Ensimmäinen tavoite on puolustuksellinen, mutta toinen on aggressiivinen. Nykyvaiheessa nämä kaksi tavoitetta sulautuvat yhdeksi, kun eliitti ajaa digitaalisten terveyspassien yhä laaja-alaisempaa käyttöönottoa uuden järjestyksen alkuvaiheessa.

Tätä varten he käyttävät julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia, kuten yhdysvaltalaista Vaccine Credential Initiative (VCI) -aloitetta, jonka julkilausuttu tavoite on ottaa käyttöön yksi älykortti, ”smart health card”, joka voitaisiin tunnustaa ”yli organisaatio- ja lainkäyttöalueiden rajojen”.

VCI:tä koordinoi ”voittoa tavoittelematon järjestö” nimeltä MITRE, jota johtavat enimmäkseen sotilastiedustelun ammattilaiset ja jonka sponsoreina toimivat FBI ja Yhdysvaltojen puolustusministeriö. ”Voiko kukaan täysjärkinen ihminen enää väittää, että tämä on vain salaliittoteoriaa”, Vighi kysyy.

Siirtymällä itsepuolustuksesta hyökkäykseen, oligarkit ovat saattamassa ihmiskuntaa ”totalitaariseen painajaiseen, joka on naamioitu humanitaariseksi interventioksi”. He tekevät näin sokean voitontavoittelun ja itsesäilytyksen nimissä. Sen sijaan, että kapitalistisen järjestelmän annettaisiin kohdata objektiivinen romahduksensa, se yritetään ”muumioida bioteknologiseksi despotismiksi”.

Monissa maissa ilmoitetaan jälleen esiintyvän uusia tartuntoja, mikä johtaa uusiin rajoitustoimiin. Gibraltarilla väestö on kahteen kertaan rokotettu, mutta uusien sairastapausten myötä ”joulu on peruttu”, maskin käyttö on pakollista ja joukkokokoontumisia kehotetaan välttämään.

Näyttää tosiaan siltä, että ”koronavirus” (rokoteperäinen tauti tai uudelleennimetty influenssa) toimii ”hyvin ajoitettuna sosioekonomisena puskurina sekä inflaatiota että järjestäytynyttä tyytymättömyyttä vastaan”. Koronakurin perustehtävä on ”mahdollistaa rahapoliittisten elvytystoimien jatkuminen”.

Vighi näkee aivan oikein, että olemme keskellä ”käänteentekevää geoekonomista ja geopoliittista murrosta”. Kuten olen jo useamman vuoden esittänyt, tuntemamme maailmanjärjestys on vaihtumassa uuteen. Vaikka olin huomannut, että lännen liberaali järjestys oli kaatumassa, en osannut kuvitella, että tilalle nousisi globaali terveystotalitarismi, johon kaikki hallinnot sitoutuisivat.

Talouden romahdus ja biopoliittinen vallankäyttö ovat saman kolikon eri puolia. Tartuntatapauksiin ja virusvariantteihin perustuva kertomus toimii ”savuverhona, jonka eliitin ja sen käyttäytymispsykologisten neuvonantajien perverssi mielikuvitus on luonut”. Heidän tavoitteenaan on nyt ”normalisoida poikkeustila siinä toivossa, että ihmiset spontaanisti hyväksyisivät orjuutensa”.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että (yksityisesti valvotut) keskuspankit antavat eri maiden hallituksille marssijärjestyksensä, jotta pakolliset digitaaliset henkilöllisyystodistukset otetaan käyttöön suljettujen yhteiskuntien perustana uudessa maailmassa, jossa, kuten Maailman talousfoorumin tunnetussa iskulauseessa sanotaan, me (ei he) ”emme omista mitään ja olemme silti onnellisia”.

Vighi nostaa esimerkiksi myös kotimaansa Italian, jossa työelämässä pysyminen riippuu nyt rokotteiden ottamisesta. Italia on yksi maista, joka on tämän ”globaalin autoritaarisen hankkeen” eturintamassa. Lopullisia tavoitteita ei vaivauduta enää edes peittelemään.

”Hallitukset ja keskuspankit eivät ainoastaan ilmoita avoimesti suunnitelmistaan siirtyä digitaalisiin valuuttoihin, vaan ne kertovat myös, että niillä on käytössään mekanismeja digitaalisen käteisen käytön valvomiseksi. Rahaorjuus näyttää olevan heidän päämääränsä”, italialaisfilosofi arvioi.

Kansalaiset, jotka yhä vastustavat joukkopropagandaa ja mediahypnoosia, ovat jo ymmärtäneet, että koronapassista ei ole mitään hyötyä oletettua virusta vastaan. He tiedostavat, että viruksen olemassaoloon vetoaminen on vain keino digitaalisen terveyspassin lanseeraamiseksi. Passin tarkoituksena on antaa esimakua ”universaalista digitaalisesta identiteetistä”, joka on Davosin klikin edistämän ”suuren uudelleenkäynnistyksen” pilari.

Kuten Vighi pelkää, jos jopa kehomme alistuvat ”täysin digitalisoituneelle kapitalismille”, paluuta entiseen ei enää ole: ei ole mitään rajaa sille, mitä vallanpitäjät voivat vaatia meiltä ”hätätilanteen” verukkeella myös jatkossa.

Vighin mielestä nyt olisi ensisijaisen tärkeää puolustaa ihmisten oikeutta kieltäytyä koronapasseista ja tuputetuista geeni-injektioista, jotka eivät ole vain hyödyttömiä flunssaviruksia vastaan, vaan myös mahdollisesti hengenvaarallisia haittavaikutuksiltaan.

Rokottautumisten lisäksi digitaaliset henkilötunnukset pystyvät tallentamaan käyttäytymisemme ”hyveellisyyden” sekä terveydellisessä että laajemmassa sosioekonomisessa mielessä. Kaikkia toimintojamme, jotka jo nyt määräytyvät pitkälti ”taloudellisen rationaalisuuden” mukaan, säännellään edelleen teknologian avulla – epäilemättä ”yhteisen hyvän” nimissä, kuten ihmiskunnan pahimmat viholliset aina väittävät.

Irtautuminen teknotieteellisestä diktatuurista, joka perustuu viruksen pelkoon ja keskitetysti valvottuihin digitaalisiin kortteihin, joilla säännellään osallistumista yhteiskuntaan, on vielä monimutkaisempaa kuin irtautuminen vanhanaikaisesta sotilasdiktatuurista. Nyt olisi vastarinnan aika.

Markku Siira biopolitiikka, filosofia, Giorgio Agamben, Italia, kapitalismi, kommunismi, koronavirus, tulevaisuus, Yleinen

Giorgio Agamben ja kapitalismin virus

Italialainen filosofi Giorgio Agamben on yhtenä harvoista akateemikoista kritisoinut korona-ajan poikkeusoloja, kasvomaskeja ja yliampuvia rajoituksia. Nyt nuo kirjoitukset ja haastattelut on koottu kirjaksi, joka on käännetty myös englanniksi nimellä Where Are We Now? The Epidemic as Politics (Rowman & Littlefield, 2021).

Agamben kirjoitti enemmistön kirjassa julkaistuista teksteistään koronakriisin alkuvaiheessa, joten hän keskittyy erilaisiin rajoituksiin. Hän on kommentoinut muualla myös rokotteita ja kysynyt, ”miten valtio voi syyttää heitä, jotka päättävät olla ottamatta rokotteita, kun se ei itsekään halua olla vastuussa rokotteiden sivuvaikutuksista”.

Agamben lähtee siitä, että vallanpitäjät eivät anna hyvän kriisin mennä hukkaan, vaan käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja ajavat eteenpäin käytäntöjä ja politiikkaa, jotka vastaavat heidän agendaansa, mikä on ”kapitalismia kommunistisessa muunnelmassa”.

Hän tosin viittaa myös Maailman terveysjärjestön vuosien takaisiin uhkaskenaarioihin, Bill Gatesiin ja Event 201-pandemiasimulaatioon esittäen, ettei tämä ”pandemia” puhjennut odottamatta. Vihjaako filosofi, että perimmäiset vallanpitäjät – keskuspankkiirit ja suursijoittajat kumppaneineen – ovat tämän keinotekoisen ”kriisin” alulle panneetkin?

Yhteiskuntasulkujen ”poikkeustilassa” on syntynyt joka tapauksessa ”uusi hallintoparadigma”, jonka tarkoituksena on ”hylätä porvarillisen demokratian paradigma – oikeuksineen, parlamentteineen ja perustuslakeineen – ja korvata se uusilla instrumenteilla, joiden ääriviivoja voimme tuskin vielä edes hahmottaa”.

Mikä loi kontekstin, jossa niin monet olivat valmiita hyväksymään tämän kaiken, filosofi kysyy retorisesti ja vastaa: ”Se oli pelon ilmapiiri. Ensimmäinen paniikkiaalto Italiassa osoitti, että nyky-yhteiskunta uskoo vain ’paljaaseen elämään’, mikä näkyi siinä, että italialaiset olivat valmiita uhraamaan lähes kaiken – elinolonsa, sosiaaliset suhteensa, työnsä sekä uskonnolliset ja poliittiset vakaumuksensa, kun he joutuivat kohtaamaan sairastumisriskin.”

Elämä pelkistettiin minimiin, pelkkään olemassaoloon, josta riisuttiin kaikki muu. Viruksen pelossa vain ”selviytyminen” tuntui merkitsevän. Ylipäänsä uudessa biopoliittisessa järjestelmässä eläminen edellyttää vapauksien uhraamista ”turvallisuussyistä” ja paradoksaalisesti silti täytyisi elää ”jatkuvassa pelon ja turvattomuuden tilassa”.

Heti alkuvaiheessa ehdotettiin myös, että ihmisten välisen kanssakäymisen on tapahduttava mahdollisimman pitkälti ilman fyysistä läsnäoloa ja tässä hyödynnettiin digitalisaatiota ja teknologiaa. Etätyötä tarjottiin vaihtoehdoksi sille, että joutuisi ottamaan riskin ja olemaan oikeasti läsnä kollegoidensa tai asiakkaidensa luona.

Miten tällainen vaikuttaa pidemmällä aikavälillä julkiseen tilaan ja julkiseen keskusteluun? Jos emme voisi enää tavata henkilökohtaisesti tai ryhmissä ja käydä avointa keskustelua, ulkopuolisten voimien olisi paljon helpompi valvoa ja manipuloida yksinäisiä, eristettyjä yksilöitä.

Agambenin tekstit palauttavat mieleen, millaista elämä oli pahimman ”pandemiapaniikin” aikana, erityisesti viime vuoden maaliskuussa alkaneen koronasulun viikkoina. Koronarokotteiden tulon myötä moni uskoo vieläkin, että aikanaan – ehkä miltei sataprosenttisen rokotekattavuuden ja useiden tehostepiikkien jälkeen? – asiat palaavat normaaliksi. Agamben ei usko, että näin tulee tapahtumaan.

Tämän päivän Euroopassa Itävalta, Adolf Hitlerin synnyinvaltio, on jo sulkenut rokottamattomat väliaikaiseen eristykseen ja kotiarestiin. Tieto siitä, että tämä kaikki voi tapahtua näin helposti ja nopeasti, on itsessään hämmentävää ja huolestuttavaa. Agamben menee niinkin pitkälle, että väittää ”inhimillisyyden ja barbaarisuuden välisen kynnyksen” tulleen ylitetyksi korona-aikana.

Naapuria on syytä pelätä ja välttää, sillä hän saattaa olla sairas ja uhka omalle terveydelle ja hyvinvoinnille. Suomessa lanseerattiin käyttöön myös haukkumasana ”kulkutautimyönteinen”, jota jotkut rajoitusten vaatijat ja rokotteiden ottajat innokkaasti käyttivät sosiaalisessa mediassa ja lehtien kommenttiketjuissa eri mieltä olevista.

Entäpä sitten filosofiaan kuuluvat kysymykset totuudesta? Miten on lääketieteen luotettavuuden laita? Miten maallikon tulee ymmärtää ja tulkita tilastoja, joita meille päivittäin esitetään? Tilastojen kyseenalaistamista ja asiantuntijavallan vastustamista pidetään nyt vastuuttomana kansalaistottelemattomuutena.

Muut sairaudet ovat jääneet koronan varjoon niin, että terveyspalvelut hukkuvat sellaisten toimenpiteiden ruuhkaan, jotka itsessään johtavat uusiin kuolemantapauksiin. Kriisi muuttuu pysyväksi, vaikka se saakin eri muotoja, joten mitä uusia rajoituksia vielä vaaditaan näiden terveyteen kohdistuvien uhkien torjumiseksi? Koronaviruksen kohdalla taistellaan nyt virallisen narratiivin mukaan uusia mutaatioita ja taudinpuhkeamisia vastaan rokotuksista huolimatta.

Poikkeusolot rajoituksineen myytiin kansalaisille lupauksilla ”paluusta normaaliin” (samaan aikaan tosin sanottiin ristiriitaisesti, ettei paluuta entiseen todellisuudessa enää ole). Normaaliuden illuusiota ylläpidettiin erityisesti kesäaikaan, mutta samalla rajoitukset olivat alati läsnä taustalla.

Suomessa olemme ehkä aiemmin päässeet helpommalla kuin monissa muissa maissa, mutta nyt ote on kiristynyt myös meillä ja koronapassikin on otettu käyttöön absurdina ”terveysturvallisuustoimena”. Samaan aikaan valtamedia ja terveydenhoidon asiantuntijat valehtelevat, että ”tauti jyllää etenkin rokottamattomien keskuudessa”. Kansalaisia jaetaan vastakkaisiin leireihin poliittisen ”hajota ja hallitse”-periaatteen mukaan.

Agamben väittää, että koko kansalaisuuden käsite määritellään hienovaraisesti uudelleen, kun meidät pelkistetään pelkkään biologiseen olemassaoloomme – tai kenties pelkiksi suurten organisaatioiden tulonlähteiksi ja koe-eläimiksi? Loppujen lopuksi juuri suuret teknologiayhtiöt näyttävät hyötyneen eniten arkielämän sekä terveyspalvelujen digitalisoinnista. Kansalaiset pakotetaan noudattamaan uusia sääntöjä sillä perusteella, että ”vaihtoehtoja ei ole”.

Viimeinen argumentti, jonka Agamben esittää ”uhkana poliittiselle toiminnalle”, on maskien käyttäminen. Ilman avoimuutta toisillemme, joka syntyy vain, kun voimme nähdä ja lukea kasvojen ilmeitä, koko julkinen elämä heikkenee.

”Maa, joka päättää luopua kasvoistaan ja peittää kansalaistensa kasvot maskeilla, on maa, joka on poistanut itsestään poliittisen ulottuvuuden”, arvioi italialaisajattelija; ihmiskasvot ovat politiikan ja yhteiskuntaelämän peruselementti, joka täytyisi voida pitää esillä.

”Taistelu virusta vastaan” on länsimaissa ottanut selvästi oppia Kiinasta, mutta se on noudattanut myös amerikkalaista ”terrorismin vastaisen sodan” mallia ja seurauksia kansalaisvapauksien menetykselle on verrattu vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeiseen aikaan.

Massiivinen rakenteiden verkosto – valtion virastoista akateemisiin instituutioihin, kokonaisiin teollisuudenaloihin ja viestintäteknologiayrityksiin – on vain siirtynyt terrorismin vastaisesta sodasta koronasotaan, kuten tehtaat toisen maailmansodan aikana siirtyivät rauhanajan teollisuudesta asevarusteluun.

Poliittiset ja inhimilliset panokset ovat korkealla, sillä korona-ajan poikkeustila on ”mekanismi, jonka avulla demokratiat voivat muuttua totalitaarisiksi valtioiksi”. Nykyisten hallitusten toimien vertaaminen natsien totalitarismiin saattaa vaikuttaa liioitellulta, mutta Agamben on vakuuttunut siitä, että ”1900-luvun totalitarismi” kummittelee meille edelleen.

”Biolääketieteellisen turvallisuusvaltion” ihmisten elämään kohdistamat rajoitukset ovat itse asiassa olleet äärimmäisempiä kuin ne kiellot, joita sodanaikaiselle siviiliväestölle asetettiin, ilmahyökkäyksiltä ja muilta uhkilta suojautumisen nimissä.

Agambenin toiveet tulevaisuudesta jäävät epäselviksi. Hän puhuu tulevasta ”vaihtoehtoisesta poliittisesta kokoonpanosta” ja ”uudesta, tulevasta politiikasta”, mutta toisaalta hän näyttää vain toivovan paluuta ihmiselämän normaaleihin, korona-ajan poikkeustiloista vapaisiin olosuhteisiin.

Yhteiskunnan palauttaminen edellyttää kuitenkin poliittista toimintaa. Kuten Agambenin kirjoituksia analysoinut Pavlos Papadopoulos pelkää, ”suuri vaara on, että annamme uuden normaalin muuttua normaaliksi”. Näin kokonainen sukupolvi kasvaisi tottuneena ”järjettömäksi muuttuneen kansanterveysjärjestelmän saneluun”, valtioiden ja teknologiayhtiöiden ottaessa käyttöön sosiaalisen luottoluokitusjärjestelmän ”niin lännessä kuin idässäkin”.

Agambenin mukaan olemme todistamassa ”länsimaisen kapitalismin” ja ”uuden kommunistisen kapitalismin” välistä konfliktia, jossa ”jälkimmäinen näyttää nousevan voittajaksi”. Filosofin mukaan uusi globaalihallinto tulee ”yhdistämään kapitalismin epäinhimillisimmän puolen valtiokommunismin kauheimpaan puoleen”, jossa ihmisten välinen ”äärimmäinen vieraantuneisuus” yhdistyy ”ennennäkemättömään sosiaaliseen kontrolliin”.

Voi vain toivoa, että tätä asiaa pohdittaisiin myös poliitikkojen piirissä, mutta vanhat puolueet ovat osoittaneet olevansa täysin ylikansallisen eliitin johdateltavissa. Korona-ajan toisinajattelijat muodostavat nykyään suurimman aliedustetun väestönosan läntisissä demokratioissa, joita muutetaan pikavauhtia globaalikapitaalin muuttuvaan maailmanjärjestykseen sopivimmiksi.

Markku Siira eliitti, fasismi, globalisaatio, kapitalismi, Kirja-arvio, kriisi, poliisivaltio, talous, totalitarismi, tulevaisuus, Yleinen

Globaali poliisivaltio vai sorrettujen kapina?

William I. Robinson on sosiologian professori Kalifornian yliopistossa Santa Barbarassa. Hän analysoi poliittista taloutta, globalisaatiota ja Latinalaisen Amerikan politiikkaa. Hän on kirjoittanut laajasti myös siitä, miten uusliberalistinen kapitalismi globalisoitui ja muutti perusteellisesti kansallisvaltioiden ja yhteiskunnan muotoa.

Viime vuonna ilmestyneessä teoksessaan The Global Police State (Pluto Press, 2020), Robinson kiinnittää huomionsa 2000-luvun ”globaalin poliisivaltion” syntyyn.

Koronakriisiä hän ei sentään osannut ennakoida, sillä kirjan teksti on julkaisuajankohtaa vanhempaa perua, mutta Robinson tiedostaa, että neljännen teollisen vallankumouksen dystooppiset visiot ovat yhä lähempänä nykyistä poliittista todellisuuttamme.

Kirjassaan hän kuitenkin tutkii, miten globalisoitunut uusliberalistinen kapitalismi on karkaamassa käsistä ja synnyttämässä uusia köyhtymisen kuiluja samalla kun se tuhoaa luonnonympäristöä.

Robinsonin mukaan globaalin poliisivaltion käsitteessä on otettava huomioon kolme toisiinsa liittyvää kehityskulkua.

Ensimmäisenä ovat ”kaikkialla läsnä olevat yhteiskunnallisen massavalvonnan, sorron ja sodankäynnin järjestelmät, joita hallitsevat ryhmät edistävät hillitäkseen globaalin työväenluokan ja ylijäämäihmisten todellista ja potentiaalista kapinaa”.

Toisena on ”militarisoitu pääoman kasautuminen”, millä hän viittaa kapitalistiseen voitontavoitteluun ”globaalin sotatalouden” kautta ja kolmantena, ”lisääntyvä siirtyminen kohti poliittisia järjestelmiä, joita voidaan luonnehtia 2000-luvun fasismiksi tai jopa laajemmassa mielessä totalitaristisiksi”.

Järjestelmäkriisin jatkuessa se sulkee yhä useammat ihmiset vaurauden ja perusresurssien saatavuuden ulkopuolelle ja luo uusia ”ylijäämäväestöjä”, joita hallitukset, teknologiayhtiöt ja yksityiset turvallisuusjoukot tukahduttavat yhä väkivaltaisemmin ja tieteellisesti kehittyneitä menetelmiä hyödyntäen.

Samalla kun maailmanlaajuinen eriarvoisuus on kasvanut, pääoma on keskittynyt voimakkaasti ”ylikansallisen yrityseliitin” käsiin, joka käyttää taloudellista valtaansa vaikuttaakseen ja kontrolloidakseen valtionpolitiikkaa. Kuten Robinson kirjoittaa, ”valtioita johdetaan yhä useammin pienten poliittisten ja taloudellisten eliittiryhmien hyväksi, jotka määräävät tuhoisia säästötoimia ja lamauttavaa velkaantumista muulle yhteiskunnalle”.

1990- ja 2000-lukujen globalisaatiobuumin aikana kapitalismi vaikutti loputtoman dynaamiselta ja sitä tuki ja vahvisti ideologisesti silmiinpistävä kulutuskulttuuri. Vuoden 2008 finanssikriisi – ja nyt koronapandemia – ovat kuitenkin paljastaneet sen syvän epävakauden.

Kun yhä useammat ihmiset menettävät työnsä, tai jäävät kokonaan yhteiskunnallisen osallistumisen ulkopuolelle, tästä syrjäytymisestä kasvaa potentiaalisesti räjähdysaltis poliittinen haaste. Superrikkaita valvottaa öisin pelko ”sorrettujen kapinasta” ja myöhäiskapitalismin maailmassa he ovatkin jo eristäneet itsensä ”rahvaasta” vartioituihin linnoituksiinsa.

Eristämisen muodot ulottuvat Robinsonista ”maahanmuuttajiin kohdistuvista rajavalvontamekanismeista ja joukkovankiloista työttömien ja kodittomien kriminalisointiin”. Jopa ”toimihenkilöt ja yhä epävarmemmassa asemassa oleva keskiluokka” joutuvat työnantajiensa tehostetun valvonnan kohteeksi ja eri maiden hallitukset laajentavat valtuuksiaan ”yleisen turvallisuuden” nimissä.

Tukahduttaminen on myös tuottoisaa liiketoimintaa. Sodankäynti ja sosiaalinen valvonta ovat houkuttelevia monenlaisille toimijoille, aina yksityisistä sotilasyrityksistä tiedonlouhintayrityksiin. Kyseessä on todella kansainvälinen ilmiö.

Lisääntynyt rikollisuuteen ja turvallisuuteen liittyvä pelko heikentää julkista tilaa ja demokraattisen elämän laatua. Tilan militarisoituminen on poliittisesti ja kulttuurisesti pelottavaa ja se luo Robinsonin mukaan myös edellytyksiä tulevalle joukkoväkivallalle sorrettuja ja köyhtyneitä vastaan.

Robinson esittää vakuuttavasti, että keskuspankkiirien ja oligarkkien kapitalismi mutatoituu avoimen autoritaariseksi järjestelmäksi, joka polkee jalkoihinsa sosiaaliset tarpeet ja yksilönvapauden.

Kansalaisten internetin käyttöä valvovista teknologiayrityksistä aina hallitusten koventuviin otteisiin, olemme ansassa kaikkialla läsnä olevassa tilassa, joka antaa vaikutelman, että tämä villiintyneen kapitalismin ja laskevan elintason surkea maailma on väistämätön tapahtuma, eikä muita vaihtoehtoja ole.

”Globaalin poliisivaltion” lopullinen voitto ei kuitenkaan ole täysin varma asia. Se, että järjestelmä luottaa yhä enemmän väkivaltaan ja tukahduttamiseen, eikä konsensukseen tai uudistuksiin, on amerikkalaissosiologista osoitus sen perustavanlaatuisesta heikkoudesta.

Kirjan alkupuolella Robinson toteaa, että vaikka suurta osaa niin sanotusta neljännestä teollisesta vallankumouksesta käytetään hyväksikäyttöön ja voittojen kasautumiseen, sen teknologiaa voitaisiin hyödyntää niin, että luotaisiin maailma, jossa on vähemmän työtä ja enemmän yltäkylläisyyttä kaikille. Tämä kuulostaa utopistiselta, varsinkin kun talouseliitillä on mielessään vain oman valta-asemansa pönkittäminen.

Kapitalismin uudelleenkäynnistäminen avaa oven synkkään ja epävakaaseen aikakauteen. Vaikka markkinatalouden taikurit lupaavat pseudohumanitaarisen filantroopin maskinsa takaa terveyttä ja turvallisuutta kaikille, suurin osa ihmiskunnasta joutuu elämään maailmassa, jossa elintaso laskee ja sosiaalinen liikkuvuus vähenee.

Sen sijaan, että globaali poliisivaltio tekisi elämästä turvallisempaa, se on suunniteltu aktiivisesti estämään sosiaalista ja taloudellista oikeudenmukaisuutta. Pankkiirit käyttävät koronavirusta syntipukkina viimeisten viidenkymmenen vuoden huonoon hallintoon ja väärinkäytöksiin länsimaiden talouksissa. Davosin eliitti pelkää kuitenkin alati kansalaisten kapinaa, joka riistäisi kapitalisteilta vallan määrittää kollektiivista tulevaisuutta.