Miltei päivittäin, Ukrainan presidentti Zelenskyi on saanut ilmestyä kuvaruutuihin valehtelemaan suomalaisille uutislähetyksissä. Pahimman suitsutuksen aika taitaa tosin olla jo ohi. Sympatiaväsymyksestä kertonee sekin, että lähimarketissa eläkeläisnainen totesi toiselle, kuinka kyllästynyt hän jo on koko Ukrainaan.

Kyllästyminen on toki vielä lievä oire. Vasta sitten kun normisuomalainen huomaa, kuinka huonoon jamaan oman maan asiat on saatettu ja mitä tuleva talvi saattaa tuoda tullessaan sähkökatkoineen ja sääntelyineen, kiinnostus alkaa kohdistua ulkomaiden ongelmien sijaan yhä enemmän omaan selviytymiseen.

Entäpä millainen on Suomen poliittinen tulevaisuus? Ryhtymättä sen suuremmin ruotimaan pääministerin viimeisintä bilekohua ja sen seurauksia, on poliittisten prosessien linja ja logiikka kuitenkin aika selvä.

Kun ”vasemmiston” hyödylliset idiootit ovat tehneet tehtävänsä todellisten vallanpitäjien aiheuttamissa ”poikkeusoloissa”, näennäisvaltaan nostetaan jälleen ”oikeistolaisempi” hallituskokoonpano, joka kertoo kansalaisille, että nyt eletään monien päällekkäisten kriisien takia ”kovia aikoja” ja ”kaikkien on tehtävä uhrauksia” (paitsi heidän itsensä).

Myös ulko- ja turvallisuuspoliittisesti elämästämme saattaa tulla entistä rauhattomampaa. Venäläistä kansanryhmää vastaan kiihottamisen ohessa, Suomesta on hyvää vauhtia tulossa amerikkalaisten militarisoima vyöhyke Moskovan suuntaan. Ulkopoliittisen instituutin ääriatlantistit odottavat hermot kireinä Turkin ratifioivan Nato-sopimuksen.

Kaikki asiat eivät sentään etene sotakiihkoilijoiden odotusten mukaisesti. Johtavat euromaat eivät ole enää halukkaita tukemaan Ukrainaa sotilaallisesti. Myös taloudellisen tuen kanssa on vähän niin ja näin. Tähän on monia syitä, mutta tärkein lienee se, että Eurooppa on ajautumassa syvään taantumaan.

Ehkä jotkut selkeämpään ajatteluun kykenevät eurokraatit haluavat tehdä sopimuksen Venäjän kanssa ennen talven tuloa? Joko niin, tai sitten epätoivoiset amerikkalaiset iskevät Zaporizhian ydinvoimalaan ja syyttävät ydinkatastrofista – kuten kaikesta muustakin – Putinia.

Yleisesti ottaen, olen optimistisempi ei-läntisen maailman kehityksen suhteen. Virallinen Suomi ei tunnu ymmärtävän maailmanjärjestyksen muutoksista mitään, vaan on valinnut jälleen väärän puolen. Ehkä valtiovaltaa ja kansaa täytyy jotenkin nöyryyttää ja rangaista, jotta edes järjen hiven palautuisi?

Suomen valitsema linja on jo taloudellisesti niin itsetuhoinen, että pelkät olosuhteet tulevat kurjistamaan maan. Viime kädessä poliittisen ja sotilaallisen rankaisun voi hoitaa myös paljon parjattu itänaapurimme, varsinkin jos tänne ilmaantuu Pohjois-Atlantin hyökkäysliiton sotilastukikohtia.