Venäjän presidentti Vladimir Putin on nyt länsimaissa mustavalkoisesti suurin paha, uusi Hitler ja niin edelleen. Jos et hauku Venäjää tai sen johtoa, sinut leimataan välittömästi ”putinistiksi” ja ”epäisänmaalliseksi”. Toisinajattelu ja virallisen Nato-narratiivin kyseenalaistaminen tukevat Putinin päämääriä.

Kuten tein jo pahimman kollektiivisen koronapsykoosin aikana, ajattelin taas vaihteeksi esittää kritiikkiä Venäjänkin hallinnon suuntaan, mutta eri perspektiivistä, kuin Ylen ja iltapäivälehtien toimittajat ja länsimieliset ulko- ja turvallisuuspolitiikan vihapuhujat.

Putin on puheissaan asettunut länsimaista eliittiä vastaan. Erityisesti viimeisen puolen vuoden aikana, Venäjän presidentti on puhunut avoimesti siitä, että demokraattisesti valitut poliitikot eivät hallitse länsimaissa, vaan todellista valtaa käyttää ”länsimainen globalistinen eliitti”, toisin sanoen keskuspankkiirien ja suursijoittajien pieni valtapiiri.

Putinin puheet ovat olleet hyviä, mutta loppujen lopuksi vain teot ratkaisevat. Vaikka Kremlin välit lännen kanssa ovat pahoin tulehtuneet – tai niin meidän ainakin annetaan ymmärtää – Venäjällä edistetään silti samoja asioita kuin länsimaissakin.

Moskova toistaa Pekingin, Washingtonin, Lontoon ja Brysselin tavoin samaa YK-mantraa ”kestävästä kehityksestä”, ”ilmastonmuutoksesta”, digitalisaatiosta ja tarpeesta taistella ”koronapandemiaa” vastaan rokotteilla.

Toisin sanoen, Venäjä jatkaa saman teknofeodaalisen politiikan omaksumista kuin länsikin. Joissakin asioissa, Venäjä saattaa olla jopa muita edellä korona-aikana alkaneen ”uuden normaalin” toteuttamisessa. Putin on innoissaan mm. geeniteknologiasta ja kasvojentunnistusohjelmista.

Jos Putin kerran vastustaa tätä ihmisvastaista järjestelmää, kuten jotkut esittävät, miksi hän näyttää antavan sen juurtua Venäjälle? Haluavatko davoslaiset ja ”moninapaisen maailman” edustajat loppujen lopuksi samanlaisen teknototalitaristisen järjestelmän ja nyt riidellään lähinnä siitä, kuka tätä systeemiä saa johtaa? Vai riitelevätkö eri maiden eliitit ensinkään tosissaan?

Tällaisia ajatuksia tulee aina välillä mieleen, kun tilannetta tarkastelee ulkopuolisin silmin ja mahdollisimman kriittisesti. En halua levittää epätoivoa, mutta en edelleenkään usko, että joku Trump joukkoineen tulee ja pelastaa maailman ja ihmisten tarvitsee vain passiivisina odottaa, itse mitään tekemättä.

Kaiken huipuksi, samaan aikaan kun virallinen Suomi ja muut euromaat tukevat Venäjän-vastaista pakotepolitiikkaa kansallisten intressiensä vastaisesti, Yhdysvallat itse jatkaa kaupankäyntiä Venäjän kanssa. Tästäkään faktasta huolimatta, hälytyskellot eivät kaikilla soi.

Tulevalle talvelle maalaillaan jo uhkakuvia sähkökatkoista ja puhutaan ”talvisodan hengen” omaksumisen tärkeydestä. Vallanpitäjien ylimielinen ohjeistus alamaisilleen ei näytä riittävän herättämään nukkuvia. Ota siis lyhyt, kylmä suihku ja istu pimeässä, koleassa asunnossa. Pääministeri Marin saa sillä välin yhä tanssia ja pitää hauskaa, Hillary Clintonin luvalla.

Keinotekoisesti aikaansaatu kriisisarja ja ankeusagenda vain jatkuu. Toki on heitäkin, joiden mielestä kaiken romahtaessa, globaali korruptiovyyhti paljastuu, ihmiset ”heräävät” ja nykyiset vallanpitäjät joutuvat vastuuseen teoistaan.

Vuosikymmeniä jatkuneen angloamerikkalaisjuutalaisen hegemonian jälkeen haluaisin kyllä itsekin nähdä aitoa ”moninapaisuutta”. Suhtaudun kuitenkin edelleen epäilevästi prosessin yksityiskohtiin.

Teknokratia, rokotemääräykset ja muut ”uuden normaaliuden” piirteet näyttävät jatkuvan kaikkialla, joten mikä tosiasiassa muuttuu, vaikka maailmanjärjestys vaihtuisikin uuteen? Olisi mukava nähdä valoa tämän hämärän tunnelin päässä.