”Kuin oppikirjaesimerkkinä Hollywoodin jatkuvuuseditoinnista, koronaviruksen vastaisen sodan rauhoittuminen on vaihtunut saumattomasti Ukrainan sodan kiihtymiseen, Vladimir Putinin korvatessa viruksen vihollisena numero yksi”, kirjoittaa Fabio Vighi.

”Jos hätätilasiirto oli ennakoitavissa, päällekkäisyyden ajoitus vaikutti lähes liian sujuvalta ollakseen uskottavaa. Tiedotusvälineiden luova koreografia on kuitenkin varmistanut yksiulotteisen esityksen Putinin sodasta ja lisännyt jopa erikoistehosteita sotapeleistä ja aiemmista katastrofeista”, italialaisajattelija laukoo.

Kun filosofi Jean Baudrillard kirjoitti, että ”Persianlahden sotaa ei käyty”, hän tarkoitti, että sen väkivaltaisuus ylikirjoitettiin mediaspektaakkeliksi (simulacrum), joka muutti sen ”hypertodellisuudeksi”: alkuperäistä tapahtumaa aidomman tuntuiseksi, mutta keinotekoisesti luoduksi kopioksi.

Koronavirus ja Venäjän erikoisoperaatio Ukrainassa ovat ”hypertodellisuuden empaattisia räjähdyksiä”. Ne lankeavat päällemme, ”peittäen kaiken todellisuuden monimutkaisuudessaan ja korvaten sen valmiiksi paketoidulla, vääränlaisten binääristen vastakohtien mallilla tyyliin terve/sairas, oikea/väärä, demokraattinen/fasistinen, hyvä/paha”.

”Miten muuten voisimme selittää Meta-alustojen (Facebookin ja Instagramin) päätöksen sallia käyttäjiensä vaativan väkivaltaa venäläisiä kohtaan (väliaikaisena muutoksena alustojen vihapuhepolitiikkaan)?”

”Tai Fjodor Dostojevskia käsittelevän yliopistokurssin keskeyttämisen, vain koska hän oli venäläinen? Tai yksityisen klinikan kieltäytymisen venäläisten ja valkovenäläisten potilaiden hoitamisesta? Eikö ole selvää, että pandemia ja Ukrainan tapaus käyttävät samaa sotastrategiaa?”

”Putinin sota on ihanteellinen jatko viruksen vastaiselle sodalle”, Vighi arvioi. ”Kaiken kattavana tavoitteena on hämärtää todellinen ongelma, joka on halvan rahan levittäminen velkaantuneeseen talouteen. Hätäsilmukka on aikamme makrotaloudellinen tapahtuma.”

Vighi tulee hieman valtavirran narratiivia vastaan ja toteaa, että toki Ukraina oli ”tikittävä, räjähdysvalmis aikapommi”. Naton itälaajentuminen oli huipentunut Ukrainan vallanvaihto-operaatioon vuonna 2014, joka, kuten politiikan tutkija John Mearsheimer äskettäin totesi, ”kaatoi venäläismielisen johtajan ja asetti tilalle amerikkalaismielisen”, osana suunnitelmaa ”tehdä Ukrainasta läntinen bulevardi Venäjän rajalla”.

Nato toimi täysin tietoisena siitä, että Venäjälle sen sopimus Ukrainan kanssa olisi yhtä kuin sodanjulistus – tätä asiantilaa Putin oli korostanut jo kuuluisassa puheessaan Münchenin turvallisuuspoliittisessa konferenssissa 11. helmikuuta vuonna 2007. Kollektiivinen länsi ei tietenkään voinut sietää Putinin näkemyksiä.

Vighi kääntää pyssynpiiput Atlantin tuolle puolen ja retorisoi: ”Jos Venäjällä olisi tällaista tykistöä saartamassa Yhdysvaltoja vaikkapa Kuubasta, Meksikosta tai Kanadasta käsin, sietäisikö Joe Biden (tai kuka tahansa muu hänen tilallaan) sitä? Siksi Ukrainan pommi oli vuosikymmeniä kestäneiden provosoivien liikkeiden jälkeen valmis räjähtämään.”

Finanssieliitti oli valmis ottamaan tästäkin tilaisuudesta kaiken irti. Aivan kuten koronaviruksen ”kapean mahdollisuuksien aikaikkunan” kohdalla, Vighi on sitä mieltä, että viime kädessä Ukrainan tapauksessakin on kyse ”makrotaloudesta”.

Syy on loppupelissä sellainen, ”jonka rahoitusanalyytikot ymmärtävät todennäköisemmin kuin filosofit”. Pitkittynyt konflikti legitimoi lisävelan ottamisen, kun taas syyllisyys tulevasta taloudellisesta tsunamista lankeaa alustavasti Putinille.

Pohjimmiltaan länsimediassa demonisoitu Venäjän presidentti on sotilaallisilla toimillaan sallinut Yhdysvaltojen Federal Reserven (ja muiden suurten keskuspankkien) lykätä ultrafinanssoituneen talousjärjestelmän tilinteon päivää. ”Halpa velka sijoitettuna uuteen velkaan estää talouselämän Titanicia uppoamasta”, Vighi vatvoo.

Koska rahoitusvarojen kysyntää ylläpitää velan kysyntä, globaalit hätätilanteet varmistavat lainanoton tarpeen: tyhjästä luodaan vuoria halpaa käteistä rahaa, jota käytetään rahoitusvipuna. Lainanottohalu on nyt todella endeemistä, sillä se vaikuttaa myös reaalitalouteen, kotitalouksiin ja ennen kaikkea hallituksiin.

Tämän vuoksi ”globaalit hätätilanteet ovat keinotekoisen rahapoliittisen ekspansion pääasiallinen moottori, joka puolestaan edustaa kapitalistista pakotietä arvokriisistä, joka on vaivannut tuotantotapaamme kolmannesta teollisesta vallankumouksesta ja 1970-luvulla tapahtuneesta Bretton Woods -järjestelmän romahtamisesta lähtien”.

Edellä esitetystä syystä Vighin mielestä on oikeutettua väittää, että ”kaikki geopoliittiset tapahtumat saavat joko alkunsa, tai ovat vahvasti riippuvaisia siitä, mitä tapahtuu talouden Olympos-vuorella”.

”Putin-pandemian taustalla on siis sama juoni kuin koronapandemian taustalla: se myöntää keskuspankeille luvan jatkaa monumentaalista rahanpainatusta, joka piristää markkinoita samalla, kun ne luovat maailmantalouteen lisäpainetta. Tämä on nykykapitalismin yksisuuntainen katu.”

Vighi kehottaa pitämään kokonaiskuvan mielessä. ”Vuodesta 2009 lähtien kaikki suuret keskuspankit ovat olleet ennennäkemättömässä rahanluontihurmoksessa. Halvan velan tuottaminen toimii kompensoivana mekanismina vapaassa pudotuksessa olevalle maailmantaloudelle, joka on yhä riippuvaisempi irvokkaiden mittasuhteiden omaavasta ’kaiken kuplasta’ (joka tietysti lopulta puhkeaa).”

Inflaatiopaniikissa oleva Fed avaa virallisesti ”uuden stagflaation aikakauden, joka johtaa takaisin 1970-luvulle – tosin ilman liikkumavaraa toistaa sitä, mitä tuolloin tehtiin romahduksen välttämiseksi”. ”Vain tätä taustaa vasten voimme ymmärtää nykyisiä hätätilanteita”, Vighi uskoo.

Sotatila tarjoaa Fedille ”ihanteellisen perusteen jarruttaa suunniteltua korkojen (rahan lainaamisen kustannusten) nousua”. Loppujen lopuksi sota on yleensä hyödyksi osakemarkkinoille – ”erityisesti silloin, kun se estää koronnostot, jotka paljastaisivat rakenteellisen kvantitatiivisen elvytyksen manipulatiivisen tempun, eli keskuspankin omaisuuserien oston”.

Mikäli Ukrainan tilanne kiristyy, sitä enemmän joukkovelkakirjamarkkinat vakiintuvat ja tuotot laskevat (joukkovelkakirjamarkkinat toimivat varhaisena indikaattorina mahdollisen markkinaromahduksen varalta). Lisäksi EU aikoo jatkaa vakaus- ja kasvusopimuksen poikkeuslausekkeen soveltamista, josta päätettiin vuonna 2020 koronaviruksen vuoksi, vielä tämän vuoden.

”Ukrainan kriisin aikapommi on velkakriisin aikapommin jatke”, Vighi kertaa. Jälkimmäinen edellyttää monivuotista määrällisen elvytyksen QE-järjestelmää, joka ”kalibroidaan globaalien hätätilanteiden syklisten peräkkäisyyksien avulla”. Keinovalikoimaan kuuluvat ”pandemiat, terrorikampanjat, ydinuhat, kauppasodat, sotilaalliset konfliktit tai, miksipä ei, avaruusolentojen laskeutuminen”.

Vallanpitäjät vetoavat kaaokseen aina tilaisuuden tullen ja vahvistavat sopivia viholliskuvia. Tapahtuipa se sitten mediassa tai todellisuudessa, hätätilakierre on tärkeä, koska se pitää rahahanat auki.

”Älkäämme unohtako, että pääoma on sokea prosessi, joka inhoaa pysähtyneisyyttä: sen on oltava jatkuvassa liikkeessä, vaikka liike tarkoittaisi yhä suurempien kestämättömien velkamäärien kerryttämistä”, Vighi huomauttaa.

Kohoava inflaatio – Ukrainan sodan, kuten myös koronaepidemiankin tapauksessa – helpottaa yhteiskunnan ”hallittua alasajoa” ostovoiman rapautumisen välityksellä. Rahoitusmarkkinoiden pelastaminen tarkoittaa nyt todellisen kysynnän vähentämistä. Ja koska Federal Reserve on ainoa, jolla on etuoikeus luoda dollareita tyhjästä, se on aina vähintään askeleen edellä.

Kuten Vighi on aiemmin havainnollistanut, ”Fedin tase oli alkanut paisua syyskuussa 2019, kun hiirellä napsautettuja tähtitieteellisiä määriä elektronista rahaa pumpattiin vaikeuksissa olevalle rahoitussektorille, sen keinotekoiseksi pönkittämiseksi”.

Kahden vuoden hellittämättömän pelonlietsonnan, tarinankerronnan ja rahan painamisen jälkeen, koronakertomus alkoi kuitenkin ”vanhentua ja käydä yhä ristiriitaisemmaksi – kuten kanadalaisten rekkakuskien protestit osoittivat”.

Vaikka ”koronakuolemat” ja ”tautitapaukset” eivät ole vähenemässä, talous tarvitsi Vighistä ”uuden kauhutarinan hyödynnettäväksi, uuden peiton, jonka heittää maailman päälle”. Tämä on erityisen kiireellistä nyt, kun rahoitusolot ovat tiukimmillaan sitten vuoden 2016. ”Jos Fed nostaisi jalan pois rahapolitiikan kaasulta, maailma syöksyisi ennätysajassa täysimittaiseen taantumaan.”

Varoen improvisoimasta sotilaallista vastausta, joka johtaisi maailmanloppuun, länttä hallitseva eliitti käy nyt epäsymmetristä sotaa Venäjää vastaan. Tämä iskee ennen kaikkea puolustuskyvyttömiin väestöihin sekä talouksiin, jotka ovat jo kärsineet kaksi vuotta kestäneen pandemian aiheuttamasta talouden supistumisesta. Kaasulaskut ja hyödykkeiden hinnat nousevat edelleen.

Mutta eikö tämä ole sitä, mitä schwabilainen Great Reset, ”suuri uudelleenkäynnistys”, vaatii, kun uusliberaali ”historian loppu” -fantasia ei toteutunutkaan? ”Energia- ja elintarvikekriisi on käsillä, mikä oikeuttaa sortavan sosioekonomisen politiikan jatkamisen – tarvittaessa myös sotatilalain käyttöönoton, kuten demokraattisessa Kanadassa hiljattain kokeiltiin”, Vighi viittaa.

Pitäisikö meidän siis siirtää geopoliittinen shakkilauta suosiolla sivuun ja keskittyä tapahtumien taustalla vaikuttaviin taloudellisiin syihin? Vighistä meidän tulisi ymmärtää, että ”ennennäkemättömän taloudellisen dopingin vuoksi, kapitalistiset yhteiskunnat ovat riippuvaisia peräkkäisistä globaaleista uhkista, joissa raja simuloidun ja todellisen riskin välillä on yhä ohuempi”.

”Nykyään pääoman lähes täydellinen irrottautuminen alkuperästään, arvoa tuottavasta työstä, tekee sen psykoottisen ytimen yhä näkyvämmäksi. Vaikka nykyinen hätätilanteiden hyväksikäyttö on luonteeltaan perverssiä, psykoottiset jaksot saattavat olla aivan nurkan takana”, Cardiffin yliopiston professori diagnosoi.

Kun valtamediassa keskitytään epäilemään Putinin terveydentilaa, ”nykykapitalismin hulluus ja rikollinen kutsumus” jäävät huomaamatta. Vighi toistaa keskeistä teesiään, jossa ”taloudellisen vipuvaikutuksen ylläpitämä räjähdysherkkä sosioekonominen järjestelmä tarvitsee epätoivoisesti jatkuvaa hätätilanteiden virtaa sekä Bond-pahiksen, jota syyttää”.

”Hätätilanteiden teollinen tuotanto” puolestaan edellyttää ”uskottavia toimijoita globaalilla näyttämöllä sekä yleisöä, joka on valmis järkyttymään kyynisestä mediapropagandasta”. Tästä esimerkkinä juutalaisomisteiset mediatalot ovat valkopesseet ja armahtaneet Ukrainan uusnatsipataljoonan, joka toimii nyt ”hyvien puolella”, dollarilännen tykinruokana Donbassin putinisteja vastaan.

Surullinen totuus on, että jos rahoituseliitti tarvitsee lisää syitä paisuttaa markkinoita painotuoreella käteisellä, Ukrainan konflikti saattaa entisestään kärjistyä. Mitään ei voida sulkea pois, kun tavoitteena on ”pidentää kuolemansairaan talousjärjestelmän elinikää”.

Vighi muistuttaa paradoksista, jonka pitäisi saada meidät ajattelemaan: samana päivänä, ”kun Putin hyökkäsi Ukrainaan ja hänet julistettiin uudeksi Hitleriksi”, rahoitusmarkkinat kirjasivat suurimman päivänsisäisen nousun sitten maaliskuun 2020, jolloin käynnistettiin elvytysohjelmat ”maailman pelastamiseksi koronavirukselta”.

Odotettavissa on siis ”pitkittyvä geopoliittinen kriisi, joka oikeuttaa, jopa vaatii, keskuspankkien toimia” sekä ”globaalin inflaation tsunami, lisää köyhtymistä ja halvan työvoiman joukkomuuttoa – ja kaikesta tästä syytetään Putinia”.

Myös ”pandemia” saattaa vielä tehdä paluun, sillä näin ”tuetaan meneillään olevia pyrkimyksiä rokotepassien globalisoimiseksi ja elämän digitalisoimiseksi”. Kuten olen itse esittänyt, gramscilainen interregnum, välitila ennen uutta maailmanjärjestystä, on todellista hirviöiden aikaa.

Jos taloudellinen ympäristö sitä vaatii, luvassa on ”lisää sotilaallista vahinkoa, jota aiheutetaan avuttomille väestöille, jotka ovat joutuneet kapitalistisen huijauksen keskelle”, uusia ”väärän lipun operaatioita ja disinformaatiokampanjoita”, sekä ”uusi asevarustelukilpa, jonka tavoitteena on kasvattaa pysähtyneitä bruttokansantuotteita kaikkialla maailmassa”.

”Venäjän hyökkäystä” lypsetään uskomattomalla tavalla, sillä mitä kauemmin se kestää, sitä enemmän rahaa lainataan elämiseen – juuri niin kuin tehtiin koronankin kanssa. ”Jos pandemiaa käytettiin peittämään kapitalismin rakenteellinen kriisi esittämällä se mikrobiologisena kriisinä, Ukrainan sota saavuttaa saman tarkoituksen sotilaallisin keinoin.”

”Nykyisin vallitseva rahapolitiikka on pelkkää hulluksi muuttunutta kriisinhallintaa: tuhoisaa kieltämistä, joka vain kiihdyttää yhteiskunnallisen uusintamistapamme romahdusta. Erilaista tulevaisuutta ei voida edes kuvitella, saati rakentaa, ellei tätä tiedosteta”, Vighi julistaa.

Korona-ajan rajoitusten luomia paineita puretaan nyt sotakiihkolla ja toisinajattelijoita, ”putinisteja ja Nato-vastaisia”, uhkailemalla. Aivan kuten ”pandemian” aikana vaadittiin universaaliksi lääkkeeksi kokeellisia rokotteita, Ukrainan konfliktin vuoksi apuun huudetaan Pohjois-Atlantin murhakoneistoa.

Sillä välin kun kiihtyneiden kansalaisten huomio kiinnittyy meneillään oleviin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin prosesseihin, tai etäisen tykkitulen kumuun, keskuspankkiirit tekevät taustalla kyynisiä siirtojaan.