Koronateatteria, sodan uhkaa ja metaelämää

Sanon nyt suoraan – päivä päivältä käy vaikeammaksi löytää enää mielekkyyttä politiikasta kirjoittamiseen. Maailma on menossa kovaa vauhtia sellaiseen suuntaan, että kaikenlainen geopoliittinen analysointi tuntuu sen rinnalla tyhjänpäiväiseltä.

Ihmisille kaikkialla näyttää kelpaavan globalistien koronatyrannia. Toki vastarintaakin esiintyy, mutta enemmistö tuntuu odottavan lammasmaisesti ties kuinka monennetta myrkkypiikkiään ja kokee tämän venäläiseen rulettiin verrattavissa olevan injektiouhkapelaamisen vieläpä kansalaisvelvollisuudekseen.

Tartuntaluvut ovat valtamedian pelkopornosivujen mukaan silti kasvussa, mutta niistä voi maksettujen asiantuntijoiden suulla syyttää ”itsekkäitä rokottamattomia”, joten mitään radikaaleja johtopäätöksiä ei yhteiskuntakelpoisten tolkun ihmisten tarvitse tehdä, kun he esittelevät koronapassejaan maailmanlopun ravintolailloissa.

Samaan aikaan geopoliittiset manööverit maailmalla jatkuvat, vaikka sekä Sanna Marin, Emmanuel Macron ja heitä ennen Angela Merkel, Tony Blair ja Vladimir Putin ovat olleet Maailman talousfoorumin listoilla ”nuorina globaaleina johtajina”. Tätä taustaa vasten sopii kysyä, onko kaikki poliittinen kuohunta sittenkin vain japanilaista kabuki-teatteria?

Valepandemialla on yritetty peitellä taantumaa, mutta voiko yhteiskunnan sulkutiloja ja avaamisia uskottavasti jatkaa montaa vuotta? Miten olisi tautitotalitarismin sijaan puhdistava sota tämän systeemisen romahduksen keskellä? Finanssikriisejä on ennenkin taltutettu sodankäynnin keinoin. Onpa väitetty, että kaikki sodat olisivat viime kädessä ”pankkiirien sotia”.

Etelä-Kiinan merellä Yhdysvallat ja Kiina voisivat testata voimiaan ja Ukrainassa Nato-joukot kokeilla onneaan Venäjää vastaan? Innokkaimmat vasallimaat voisivat mennä mukaan kumpaan mittelöön tahansa. Pitäisikö myös Englannin ja Ranskan selvitellä kalastuskiistaansa merisodassa?

Joka tapauksessa näyttää pahasti siltä, että eliitin aloittama taloudellinen ja yhteiskunnallinen uudelleenkäynnistysohjelma kestää useita vuosia. Dramaattiset huippukohdat vuorottelevat näennäisten suvantovaiheiden kanssa. ”Uusi normaali” mahdollistaa entisen talousjärjestelmän hallitun purkamisen ja siirtymisen maailmaan, josta jo Aldous Huxley kirjoitti dystooppisessa tieteisromaanissaan.

Samaan aikaan etenee teknokraattien ihannoima ”neljäs teollinen vallankumous”, jossa päällekkäiset teknologiat yhdistyvät uusilla tavoilla yhteiskuntiin ja jopa meihin ihmisiin. Tämä ”kyberfyysinen muutos” luo kuulemma tilaa uusille mahdollisuuksille tekoälyn, robotiikan, nanobioteknologian ja kvanttitietokoneiden saralla.

”Se voi myös tarkoittaa sitä, että syömme tulevaisuudessa lounastauolla heinäsirkkoja tai jopa keinolihaa”, hehkutetaan Suomessakin tämän vallankumouksen mahdollisia sivuvaikutuksia. En jaksa inspiroitua tällaisista tulevaisuudennäkymistä, mutta androidia muistuttava ohjelmistosuunnittelija ja liikemies Mark Zuckerberg intoilee jo ”metaelämästä” virtuaalitodellisuudessa.