Lännen ylivallasta kiinalaiseen dystopiaan?

Viime vuosina on kirjoitettu paljon Kiinan noususta maailmanvallaksi Yhdysvaltojen ohitse. Kiina on kyennyt poistamaan absoluuttisen köyhyyden ja vaikuttamaan maailmanpolitiikan ja talouden suuntaviivoihin. Kaikenlaiset länsimaisen hegemonian kriitikot – minä mukaan lukien – ovat pitäneet tätä myönteisenä kehityksenä.

Sittemmin olen tullut toisiin ajatuksiin. Kuten olen kysynyt aiemmin täällä sekä sosiaalisessa mediassa, mitä merkitystä tällä maailmanpoliittisella ja taloudellisella muutoksella on, jos Kiina, kuten kollektiivinen länsikin, toimii kansainvälisen riistoeliitin – Rothschildien ja Rockefellerien – kumppanina?

Tämä näyttää olevan epämukava kysymys sekä lännen ja kehittyvien maiden ”anti-imperialisteille”, kuin myös lännen ylivaltaa yhä puolustaville ”atlantisteille”. Molemmissa leireissä riittää myös Kiinan mallin mukaisten tiukkojen koronarajoitusten puolustajia.

Talouspiirien ja Kiinan yhteydet eivät ole omaa keksintöäni. Wall Streetin pankkiiriliikkeet JP Morganista Goldman Sachsiin ovat kilvan pyrkineet Kiinan markkinoille. Jo kauan ennen Richard Nixonin hallinnon diplomaattisuhteita, vanhan polven rahavalta sukuineen ja liiketoimineen on ollut läsnä Pekingissä, Shanghaissa ja Hongkongissa.

Kun Kiinasta tulee Yhdysvaltojen korvaaja ylikansallisen rahavallan tarpeisiin, muuttuuko mikään oleellisesti paremmaksi? Talouden ja yhteiskuntien ”suuren resetoinnin” valossa globaali tulevaisuus näyttää synkältä. Tavalliset ihmiset joutuvat elämään QR-kooditettua, digitaalisesti valvottua elämää biofasistisissa turvallisuusvaltioissa.

Ennen koronakriisiä, käytin muiden politiikan seuraajien tavoin valtavasti aikaa ja energiaa geopoliittisen ”suuren pelin” analysoimiselle. Tuolloin tuntui vielä, että ”puolensa” pystyi valitsemaan ja niinpä kiistelin muiden mukana arvostamieni ”Euraasian valtojen” ja lännen välistä kilpailua seuraten. Vielä viime aikoinakin olen yrittänyt inspiroitua geopolitiikasta, mutta turhaan.

Enää puoltaan ei tarvitse valita, sillä sitä ei nimittäin ole. Kaikki valtiot ovat mukana globalistien kyynisessä pelissä muovata valepandemian varjolla ”uuden normaalin” totalitaristinen biovalta, joka ”neljännen teollisen vallankumouksen” edistyessä, mullistaa yhteiskuntaelämän, politiikan ja talousjärjestelmän kaikkialla. Valtaklikit eri maissa, suuryhtiöissä ja pankkimaailmassa, pyrkivät vain parantamaan omia asemiaan.

Kansalaisilta ei missään vaiheessa kysytä mielipidettä tässä muutoksessa, vaan poliitikkojen, asiantuntijoiden ja massamedian avustuksella, ihmiset on saatu ensin hysterian partaalle hengitystieinfektiota liioittelemalla ja väsytetty poikkeusoloilla. Valuvikaisten rokotteiden ja lääketieteellisesti perusteettomien koronapassien myötä on luotu uudella tavalla syrjivä kahden kerroksen yhteiskunta.

Polarisaatiota on Suomessakin kasvatettu jaottelemalla ihmiset kansalaisvelvollisuutensa tunteviin ”kunnon ihmisiin”, jotka ovat antaneet piikittää itsensä koronatautia vastaan ja toisen luokan kansalaisiksi alennettuihin ”rokotevastaisiin”, joiden arkielämää voidaan lääketieteen nimissä vaikeuttaa vaikka kuinka paljon.

Tässä tilanteessa Kiinan tai jonkin muun suurvallan johtoasemalla ei ole enää merkitystä: globalistit jäävät joka tapauksessa voiton puolelle. En odota innolla kaiken aikaa rakentuvan, transhumanistiseen eetokseen pohjautuvan, bioteknologisen valvontayhteiskunnan dystooppista todellisuutta, kutsuttiinpa tätä autoritaarisen paradigman huipentumaa sitten kapitalismiksi, sosialismiksi, tai joksikin muuksi.

Värivallankumouksen virittelyä Kazakstanissa

Kazakstanissa puhjenneet levottomuudet ovat pakottaneet presidentti Kassym-Jomart Tokajevin julistamaan maahan poikkeustilan.

Eri uutislähteiden mukaan nestekaasun hinnankorotuksista alkunsa saaneet mielenosoitukset muuttuivat pian väkivaltaisiksi. Hallituksen rakennuksia sytytettiin tuleen ja mielenosoittajat, mellakkapoliisit ja armeija ottivat yhteen eri puolilla Kazakstania.

”Katuprotestit”, joita on syytetty myös länsivaltojen aloittamaksi vallanvaihto-operaatioksi, ovat laajimmat sitten maan itsenäistymisen Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Yhdysvallat kiistää olevansa millään lailla osallinen Kazakstanin mellakointiin.

Kazakstanissa kuvatuilla videoilla kuuluu räjähdyksiä, kaduilla näkyy palaneita poliisiautoja ja panssariajoneuvojakin on liikenteessä. Useat maan ministeriöiden, poliisin ja lentokenttien verkkosivut olivat jonkin aikaa tavoittamattomissa yhteyskatkon vuoksi.

Jotain tilanteen vakavuudesta kertonee sekin, että presidentti Tokajev on neuvotellut puhelimitse Putinin ja Lukašenkon kanssa ja kutsunut apuun myös ”Euraasian Naton”, eli Venäjän johtaman Kollektiivisen turvallisuusjärjestön, jonka rauhanturvaajia on jo lennätetty maahan.

En jaksa uskoa, että mielenosoittajat eri puolilla maata ryntäävät samaan aikaan kaduille aseistautuneina, ampuvat kuoliaaksi poliiseja ja yrittävät vallata tärkeimpiä hallintorakennuksia pelkän polttoaineen hinnan noston vuoksi.

Mikäli kyseessä olisi ollut vain huoli kazakstanilaisten autoissaan käyttämän nestekaasun kuluttajahintojen voimakkaasta noususta, miksi mielenosoittajien ”vaatimuslistalla” oli myös ultimaatumi hallitukselle, että ”kaikki suhteet Venäjään olisi katkaistava”? Tällainen teko rampauttaisi vain Kazakstanin taloutta.

Uhkavaatimus kuulostaa enemmän geopoliittiselta tavoitteelta, joten on hyvinkin mahdollista, että läntiset tiedustelupalvelut yrittävät ajaa Kazakstanin sekasortoon Ukrainan tyylisen Maidanin luomiseksi. Kazakstan ei toimisi sen jälkeen ainoastaan tukikohtana Venäjän horjuttamiselle, vaan myös Kiinan uuden silkkitien tuhoamiselle.

Kazakstanin mielenilmaukset ja hyökkäykset hallintoa vastaan sattuivat myös perin sopivasti juuri ennen kuin Venäjän on määrä neuvotella Yhdysvaltojen ja Pohjois-Atlantin liiton kanssa ”ydinasevalvonnasta ja Ukrainan tilanteesta” Sveitsin Genevessä.

Venäläisnäkemys: Suomi, Nato ja Raamattu

”Pääministeri Sanna Marinin puhe Suomen oikeudesta liittyä Natoon ei ole ensimmäinen tämänkaltainen lausunto Suomen poliittiselta johdolta”, arvioi venäläistä Russtrat -ajatushautomoa johtava Elena Panina.

Venäläispoliitikko muistuttaa, että aiemmin myös presidentti Sauli Niinistö on ”kyseenalaistanut Moskovan oikeuden esittää Yhdysvalloille ja Natolle ehtoja Venäjän turvatakuiden suhteen”.

Miten nämä signaalit pitäisi ymmärtää? Ajatushautomon perustaja katsoo, että yhtäältä kyse on Venäjän ”geopoliittisesta kiristämisestä lännen taholta”. On selvää, että Suomen liittyminen Pohjois-Atlantin liittoon ”vaikeuttaisi dramaattisesti turvallisuuspoliittista tilannetta Pohjois-Euroopassa, jos viimeinenkin puskurivyöhyke Venäjän ja Naton väliltä katoaisi”.

Toisaalta Nato-jäsenyyden hakemista kannattaa nykyään yhä vain vähemmistö suomalaisista. ”Vaikka maassa on viime vuosina aktiivisesti viljelty revansistisia tunteita, suomalaisten mentaliteetti eroaa puolalaisten mentaliteetista suuremman pragmatismin suuntaan”, Panina toteaa.

Suurin osa suomalaisista ei ole halukkaita tekemään maastaan ”rintamavaltiota”. Tämän vuoksi on aivan luonnollista, että ”yli puolet mielipidekyselyihin osallistuneista vastustaa Natoon liittymistä ja Suomen puolueettomuusaseman menettämistä”, Russtratissa nähdään.

Siksi nyt valtamediassa esillä oleva keskustelu Suomen liittymisestä Natoon ”vaikuttaa tietyssä mielessä bluffilta”. Lähitulevaisuudessa se ei ole mahdollista, koska enemmistö suomalaisista vastustaa kategorisesti tällaista skenaariota.

Nato-puheita ei pidä kuitenkaan aliarvioida pitkällä aikavälillä. Venäjää ja Natoon liittymisen aihetta käytetään hyväksi myös sisäpoliittisessa kamppailussa.

Tämän teeman rinnalla Panina muistuttaa, että Suomessa alkaa lähiaikoina oikeudenkäynti entistä sisäministeriä, kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan, joka on joutunut rikossyytteeseen Raamatun siteeraamisesta.

Räsäsen tapausta seurataan Venäjälläkin, jossa yleinen näkemys uskonnollisuudesta ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista on konservatiivisempaa kuin liberaalissa Suomessa, joka kollektiivisen lännen esimerkkiä noudattaen heiluttaa poliittiseksi aseeksi nostettua sateenkaarilippua.

Panina väittää jopa, että ”kyse ei ole vain kostosta vastenmieliseksi koettua poliitikkoa vastaan, vaan myös oikeudellisesta ennakkotapauksesta, joka luo edellytykset Raamatun lainsäädännölliselle kieltämiselle länsimaissa”.

Tämä saattaa kuulostaa liioitellulta, mutta on totta, että sekulaarin EU:n puitteissa kristinuskoa on jo pitkään pidetty kiusallisena reliikkinä mantereen menneisyydestä, joka on syytä häivyttää taka-alalle.

Näissä olosuhteissa yritys siirtää suomalaisten huomio kysymyksiin, jotka liittyvät maan turvallisuuspolitiikkaan, jäsenyysmahdollisuuteen sotilasliitossa ja myyttisiin mittoihin kasvaneen ”Venäjän uhan” torjumiseen, on ymmärrettävää.

Venäläisanalyytikon mukaan on ilmeistä, että suomalainen yhteiskunta on tänä päivänä ”syvässä kriisissä”. Samaan aikaan suomalaisilla on aina ollut ”rationaalisten, rauhallisten ja harkitsevien ihmisten maine”. ”Suomi ei ole mikään Ukraina”, Panina kirjoittaa.

Hänen mielestään on syytä toivoa, että ”maalaisjärki voittaa ja suomalaiset pidättäytyvät tekemästä päätöksiä, jotka tuhoavat sekä maansa ulkopolitiikan että sen kulttuuriperinteet”.

2022 vai 1984?

Vuoden 2022 pääkysymys tulee olemaan, pystyvätkö eri maiden kansalaiset torjumaan tämän orkestroidun pandemian vaikutukset, joutumatta kaiken lisäksi digitaalisten poliisivaltioiden asukkaiksi.

Tämän kysymyksen rinnalla kalpenevat kaikki geopoliittiset manööverit. Niinpä ainakaan minua ei tällä hetkellä erityisemmin kiinnosta Ukrainan kriisi, sotilasliitto Nato, Venäjän ja Yhdysvaltojen kiistely, tai edes Kiinan nousu.

Kaikki maat ovat jo sitoutuneet YK:n ”kestävän kehityksen” ohjelmaan sekä muihin globalistien agendoihin, joiden perimmäinen tarkoitus ei ole niin hyväntahtoinen kuin valehumanitaarinen, ihmisoikeuksia korostava kielenkäyttö antaa ymmärtää.

Uuden maailmanjärjestyksen keskiössä on digitalisaatio, kehittyneine innovaatioineen: tulemme kuulemaan kyllästymiseen asti, kuinka ”esineiden internet”, ”tekoäly”, ”3D-tulostus”, ”kehittynyt robotiikka” ja ”puettava teknologia” mullistavat maailman. Tämä on megatrendi, joka tunnetaan nimellä ”neljäs teollinen vallankumous”.

Vaikka tämä suuntaus oli käynnistynyt jo aiemmin, on ”pandemialla” kiihdytetty digitalisoitumisprosessia ja ihmisten sopeuttamista ”uuteen normaaliin”. Kaikki maat laativat jo suunnitelmia, kuinka surffata mukana tämän vallankumouksen aallossa.

Sairastumista, kipua ja kuolemaa pelkäävät sekulaarin yhteiskunnan jäsenet on järkytetty mediakampanjalla niin hyvin, että enemmistö on jo hyväksynyt siirtymän totalitaristisia piirteitä omaavaan bioteknologiseen turvallisuusvaltiomalliin.

Kolmannen rokotteenkin ottanut ja silti talvisen flunssan sairastanut uskottelee itselleen, että ilman pelastavia rokotteita olisi voinut käydä vielä pahemmin. Koronarajoituksiakin puolustellaan, vaikka ne varmistavat vain pienyrittäjyyden siirtymisen meneillään olevan ”resetoinnin” myötä historiaan, suuryhtiöiden ottaessa omistukseensa kaiken.

Historiallinen varallisuuden siirto ja järjestelmämuutos on toteutumassa viruspelotteen varjolla. Koska laajamittaista vastarintaa ei näytä syntyvän, tulevat yhteiskunnalliset muutokset ja alati kapenevat yksilönvapaudet runnotaan läpi vieläkin helpommin.

Kaikesta huolimatta, toivotan hyvää uutta vuotta lukijoilleni. Katsotaan, miten tässä käy.

Kiina globalistien vallan välineenä?

Monet ihmiset ymmärtävät jo tässä vaiheessa, että koronaviruksen ilmaantuminen ei ollut sattumaa. Ylikansallinen finanssieliitti loi koko kriisin ajaakseen omaa agendaansa ja pönkittääkseen kaatumassa olevaa kapitalismiansa. He ovat viimein valmiit hylkäämään liberaalin demokratian valeasunsa ja paljastamaan autoritaarisen luonteensa.

Epäilijöiden kannattaisi tutustua Rockefeller-säätiön asiakirjaan Scenarios for the Future of Technology and International Development, joka julkaistiin jo vuonna 2010. Siinä esitetään erilaisia suunnitelmia globalistisen teknokratian edistämiseksi, jotka on hädin tuskin naamioitu ”teoreettisiksi skenaarioiksi”.

Dokumentin sivulta 18 alkaa kuvaus otsikolla Lock Step, joka käsittelee ”pandemiaa, joka saa alkunsa Kiinasta” ja leviää nopeasti ympäri maailmaa, tuhoten läntiset taloudet. Kiinan talous kuitenkin pelastuu, koska maassa pannaan nopeasti täytäntöön tiukat rajoitustoimet.

Maailman eri hallitukset käyttävät virusta tekosyynä teknokraattisen valvonnan edistämiseen ja ottavat käyttöön erilaisia bioteknologioita, kuten digitaalisia henkilöllisyyksiä ja rokotepasseja. Tässä ”skenaariossa” pelokkaat massat toivottavat tyrannian tervetulleeksi ja luopuvat itsemääräämisoikeudestaan ja vapauksistaan. Kuulostaako tutulta?

Kuin operatiivisena jatkona Rockfeller-säätiön asiakirjalle, vuonna 2019 New Yorkissa – juuri ennen kuin Wuhanista alkaneesta epidemiasta ilmoitettiin – pidettiin ”Tapahtuma 201”, Event 201, maailman johtajien kokous, jossa simuloitiin ”vakavaan pandemiaan johtavan uuden zoonoottisen koronaviruksen puhkeamista”.

Tätä vaihetta odotellessa, YK ilmoitti vuonna 2016 suunnitelmastaan luoda globaali ”digitaalisen identiteetin” järjestelmä. Vuonna 2018, Euroopan unioni ilmoitti ”rokotepassijärjestelmän” luomisesta. Niin sanottu ”koronapassi”, jota on käytetty myös Suomessa, antaa esimakua tulevasta sähköisestä henkilöllisyysjärjestelmästä.

Maailman talousfoorumin teknokraattien visioima Great Reset, ”suuri uudelleenkäynnistys”, josta ryhdyttiin puhumaan enemmän ”pandemian” puhjettua, on itsessään jälleen yksi YK:n Agenda 21:n ”kestävän kehityksen tavoitteiden” uudelleenbrändäys, yhdistettynä huipputeknologian siivittämään transhumanismiin; ajatukseen, jonka Unescon ensimmäinen johtaja, Julian Huxley, keksi jo vuonna 1950.

Näitä kauaskantoisia, globaalin tason suunnitelmia on valmisteltu vuosikymmeniä, ehkä jopa vieläkin kauemmin. Miksei siis nykyinen ”terveyskriisi” olisi myös osa globalistien juonitteluja? Virus on hyvinkin voitu vapauttaa tahallaan, tai sitten kyseessä on vain tehokas propagandakampanja, joka on rakennettu ”SARS-CoV-2”-nimellä markkinoitavan ”hengitystieoireyhtymän” ympärille. Koronaviruksia on liikkeellä kausiluontoisesti jo ennestään.

Nyt näyttää joka tapauksessa olevan meneillään kansainvälisen rahavallan viimeinen ponnistus pakottaa massoille globaali teknokraattinen järjestys, ”kommunistinen kapitalismi”, jota toteutetaan jo hyvällä menestyksellä Kiinassa. Lääketeollisuus on mukana projektissa, mutta loppujen lopuksi kyse ei ole ihmisten terveyden edistämisestä.

Samanlainen systeemi on tarkoitus ulottaa kaikkialle. Älykkäät kaupungit, tekoälyvalvonta, sosiaaliset luottoluokitusjärjestelmät, rokoteohjelmat, ihmispopulaation säätely ja omaisuuden uusjako yhä vain harvempien käsiin, sisältyvät ylikansallisten vallankäyttäjien suunnitelmiin, jotka alkavat olla jo jokaisen nähtävissä ja koettavissa.

Väitetään, että lännen globalistit ovat jo pidemmän aikaa tukeneet Kiinan kehitystä, jotta siitä tulisi seuraava ”uuden maailmanjärjestyksen supervalta”, Yhdysvaltojen hegemonian ja kuiviin imetyn kollektiivisen lännen romahtaessa. Rockefellerin Lock Step-skenaario näyttää toteutuvan hyvää vauhtia.

Kuten kirjoitin vuonna 2018, ei minulla ole pienintäkään epäilystä siitä, etteivätkö globalistit toimisi myös jälkiamerikkalaisessa maailmanjärjestyksessä, sitten kun se jollakin tapaa toteutuu:

”Vaikka Yhdysvaltojen vaikutusvalta oletetusti väheneekin, ei se aivan kokonaan katoa. Idän ja lännen tämän hetkinen geopoliittinen riitely ei myöskään ole este bisnekselle ja yhteistyölle, kun toimitaan vallan ylimmällä tasolla, jossa kansakunnat ja valtiot ovat pelinappuloita pienten piirien poliittisille ja ennen kaikkea taloudellisille intresseille.”

Olisin mielelläni väärässä, mutta näyttää siltä, että geopoliittista suurvaltapeliä inhorealistisemmin maailmaa kuvailevat, eilispäivän ”salaliittoteoriat” osoittautuvat todeksi tänään. Kuten amerikkalainen demokraattipoliitikko ja kongressin jäsen Larry McDonald ilmaisi asian jo 1970-luvulla:

”Rockefellerien ja heidän liittolaistensa pyrkimyksenä on luoda maailmanhallitus, jossa superkapitalismi ja kommunismi yhdistyvät saman teltan alle, kaikki heidän valvonnassaan…Tarkoitanko salaliittoa? Kyllä tarkoitan. Olen vakuuttunut siitä, että tällainen salaliitto on olemassa, kansainvälinen laajuudeltaan, sukupolvia vanha suunnitelmaltaan ja uskomattoman pirullinen tarkoitukseltaan.”

Koronatalven joulutervehdys

Britannian entinen pääministeri ja sotarikollinen Tony Blair on kutsunut ”idiooteiksi” niitä brittejä, jotka eivät aio ottaa rokotetta. Myös Saksan uusi hallitus on tuominnut ”rokotevastaiset” ”ekstremisteinä”.

Venäjällä Kremlin puhemies, lehdistösihteeri Dmitri Peskov on sanonut, että rokotuksista kieltäytyvät ovat ”vaarallisia hölmöjä”. Presidentti Putin on itsekin kerta toisensa jälkeen puolustanut rokotteita, joita venäläiset eivät halua itseensä piikitettävän.

Yhdysvalloissa Bidenin Valkoinen talo on lähettänyt joulutervehdyksen, jossa tuomiopäivän tunnelmissa toivotetaan rokottautumattomille ”vaikean sairauden ja kuoleman täyteistä talvea”.

Koronapolitiikassa vallitsee siis synkän tuomitseva, globaali konsensus. Enää ei tarvitse tuhlata aikaansa väittelemällä jonkin poliittisen järjestelmän tai valtiojohdon paremmuudesta, kun kaikki hallinnot eri puolilla maailmaa toteuttavat samaa ylikansallista suunnitelmaa.

Tarvittiin vain uudelleen markkinoitu hengitystieinfektio, jonka uhkaa paisuteltiin massiivisella mediakampanjalla ja koko maailma saatiin muokattua uusiksi panoptikon-vankilamallia jäljitellen.

Mutta kyllä meillä Suomessakin osataan. Maailman talousfoorumin nimittämät ”nuoret globaalit johtajat”, pääministeri Sanna Marinin johdolla, ovat ”vetäneet hätäjarrusta” ja uusia rajoituksia on jälleen luvassa, ”vaikean koronatilanteen hillitsemiseksi”.

Vaikka rokotteet eivät näytä vähentävän tartuntoja, niitä kannustetaan ottamaan lisää. Hälytyskelloja ei näytä soittavan edes se tieto, että Israelissa on aloitettu jo neljäs rokotekierros vuoden sisällä. Suojaavathan nämä ruiskeet edes siltä ”vakavalta tautimuodolta”, kuuluu tuttu, naurettava hokema.

Suomessa koronapassi pistetään jäähylle, mutta rokottautumattomien syrjintä jatkuu siitä huolimatta. Nollakoronafanaatikoista nykyiset rajoitukset eivät tunnu lainkaan riittäviltä, vaan tiukempaa mallia pitäisi hakea Kiinasta ja Australiasta.

Ihmiset näyttävät oikein haluavan despotismia. Missä on ”ihmisoikeusaktivistien” huuto biofasistista politiikkaa vastaan? Uusi autoritaarinen paradigma on astunut jo voimaan ja rajoituksilla väsytetty enemmistö toivottaa sen tervetulleeksi.

Taustalla talous on jo romahtanut, mutta oligarkkimafian kapitalistista järjestelmää suojellaan ja pandemiapelottelu toimii hyvänä harhautuksena. Keskuspankkien rahanpainatus jatkuu ja viruksen variantit leviävät, kunnes uusi digitaalinen järjestys ulottuu kaikkialle.

Rajoitettua joulua kaikille.

Australia globaalin koronadiktatuurin koekenttänä

”Australian hallituksen reaktio koronavirukseen on herättänyt kauhua länsimaissa”, kirjoittaa saarivaltiossa asuva saksalainen toimittaja, analyytikko ja esseisti Nicolas Hausdorf. Tosin valtamedia on pitänyt aiheen pimennossa, eivätkä ihmisoikeusaktivistitkaan ole puuttuneet maan tilanteeseen.

Joukkomielenosoitukset, joilla protestoitiin maailman pisintä sulkutilaa vastaan – Melbournessa, Victorian osavaltion pääkaupungissa, työväenpuolueen pääministerin Daniel Andrewsin aikana – kriminalisoitiin, mikä johti rumaan poliisiväkivaltaan.

Sosiaalisessa mediassa maailmalle levisi videoita poliiseista, jotka vangitsivat raskaana olevia naisia mielenosoituksiin yllyttämisestä, pippurisumuttivat ja pahoinpitelivät ikäihmisiä, kuristivat nuoria naisia, koska he eivät käyttäneet kasvomaskeja ja ampuivat kumiluodeilla rauhallisesti vetäytyviä mielenosoittajia.

Australian pohjoisalueella ja Länsi-Australian osavaltiossa koronarokotteesta kieltäytyville on määrätty ankaria sakkoja, Hausdorf selittää. Viikkoja kestäneiden satojentuhansien ihmisten mielenosoitusten jälkeen Victoria hyväksyi hiljattain pandemialain, joka antaa hallitukselle valtuudet määrätä rangaistussakkoja maskittomille ja vankilatuomioita yrittäjille, jotka eivät noudata vaadittuja ”terveysmääräyksiä”.

Saksalaiskirjoittajan mielestä on vielä tätäkin pahaenteisempää, että Australian osavaltiot ovat rakentaneet keskitysleirejä muistuttavia joukkokaranteenitiloja. Viimeaikaisissa tapauksissa negatiivisen testituloksen saaneita henkilöitä on pidetty vankeina vastoin tahtoaan ja leireille on suljettu myös kansalaisia, jotka eivät ole noudattaneet terveysmääräyksiä.

Australian hallitus väittää edelleen, että paljon suurempi katastrofi olisi iskenyt maahan, ellei sen ankaraa politiikkaa olisi toteutettu. Viranomaiset ovat puolustautuneet vetoamalla hyperbolisiin ennusteisiin pahimmista mahdollisista koronaskenaarioista. Kuten nyt jo hyvin tiedetään, tämä paisuteltu ”pandemia” ei ole mikään musta surma.

Hausdorf katsoo aivan oikein, ettei Australiaa pitäisi tarkastella erillään muista läntisistä valtioista, vaan se pitäisi nähdä ”laajemman länsimaisen poliittisen vallankumouksen eturintamana, jossa teknokraattinen konvergenssihallinto on asettunut liberaalien oikeuksien perinteitä vastaan”.

Nämä oikeudet, joista myös Euroopan unionissa huudellaan silloin, kun ajetaan federalistien omia intressejä, ovat nyt jääneet enemmän tai vähemmän virallisen julkisen keskustelun varjoon, ja niistä on tullut yhä useampien raa’an poliittisen reaktion haastavien mielenosoittajien normatiivisia vaatimuksia.

Australian poliittinen konteksti on kuitenkin myös muilla tavoin erityinen. Runsaiden luonnonvarojensa ansiosta maa ei ole kärsinyt taloudellisesta taantumasta viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana, mikä erottaa sen muiden länsimaiden kehityskulusta, joihin taantuma ja finanssikriisi ovat vaikuttaneet voimakkaasti.

Maasta on tullut näennäisesti menestyksekäs ”valtamerellisen kolmannen tien” edustaja, jossa hallintotapa on jossain Singaporen lain ja järjestyksen sekä länsimaisen individualismin ja angloeurooppalaisten oikeudellisten ja poliittisten perinteiden välimaastossa.

Hausdorfille Australia on erottunut ”useimpia eurooppalaisia valtioita korkeammalla elintasolla ja hyvin hoidetuilla ja turvallisilla sisäkaupungeilla”, mikä on ennen korona-aikaa ollut ”silmiinpistävä vastakohta Lontoon ja Pariisin kaltaisille pääkaupungeille, joissa rikollisuus, kodittomuus ja maahanmuuttajien ghetot ovat lisääntyneet erityisesti vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen”.

Australialaisen keskiluokan ”naiivin provinssihenkinen politiikkakäsitys, jossa odotetaan, että politiikka ratkaistaan vaaliuurnilla”, on nyt kuitenkin kohdannut ”globaalin hallinnan todellisuuden, jossa keskitytään geostrategisiin ja teknis-taloudellisiin välttämättömyyksiin”.

Globaalit vallanpitäjät ovat varanneet Australialle alisteisen roolin, koska se on ”liian pieni ja teknologisesti, teollisesti ja sotilaallisesti riippuvainen omatakseen omaa painoarvoa kansainvälisellä näyttämöllä”. Erityisesti viime vuosikymmenen aikana Australian perinteisten ”viiden silmän” tiedustelukumppaneiden ja Kiinan nopeasti kasvavan poliittisen vaikutusvallan välille on kehittynyt syvä ristiriita.

Kiina on jo pitkään ollut Australian merkittävin kauppakumppani, joka hyödyntää voimakkaasti kengurumaan valtavia luonnonvaroja, kasvattaen samalla tulovirtoja maahanmuuton, matkailun ja koulutuksen saroilla. Ennen vuotta 2020 erityisesti Australian sisäkaupunkeihin alkoi virrata hyvin toimeentulevia kiinalaisopiskelijoita, jotka tukivat kasvavaa vähittäiskauppa-, kiinteistö- ja luksussektoria.

Pandemian aiheuttamat sulkutilat ja kansainvälisten suhteiden päivittäminen ovat jyrkästi muuttaneet maiden välisiä suhteita. Kiinaa on ärsyttänyt se, että Australia vaati ”kansainvälistä” tutkimusta koronapandemian alkuperästä: tämä on Australian ulko- ja turvallisuuspolitiikan yksiselitteinen käänne takaisin perinteisten angloamerikkalaisten kumppaniensa suuntaan.

Kiina piti Australian äskettäistä ilmoitusta AUKUS-sopimuksesta ja ydinkäyttöisten sukellusveneiden hankkimisesta – mikä on tähän asti ollut vain YK:n turvallisuusneuvoston ydinasevaltojen ja Intian etuoikeus – myös merkkinä angloallianssin aggressiivisuudesta ja reagoi siihen sen mukaisesti.

Tästä näkökulmasta katsottuna ei ole ihme, että Australia sai roolinsa koekenttänä globaalissa pandemiapoliittisessa vallankumouksessa, jossa yksilön, yhteisön ja valtion välinen suhde piirretään uudelleen länsimaissa ja mallia otetaan angloamerikkalaisten ykköskilpailijasta, Kiinasta.

Australian ominaispiirteet, kuten pieni englanninkielinen väestö, ovat luoneet sille roolin testialustana, jossa teknologioita voidaan kokeilla ”vaarantamatta [….] mainetta ydinmarkkinoilla”. Maassa nyt käytössä olevat ankarat toimenpiteet otetaan todennäköisesti käyttöön myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa, Hausdorf arvioi.

Näihin toimenpiteisiin on liitetty Australian oikeusjärjestelmän lähes täydellinen tuhoaminen. Huolimatta maan verrattain liberaalista tapaoikeuteen (engl. common law) pohjautuvasta perustuslaista, australialaiset tuomioistuimet ovat nyt todenneet, että koronarajoituksia voidaan toteuttaa ilman valvontaa, koska Australiassa ei ole kansalaisten perusoikeuksia turvaavaa Bill of Rights -lakia.

Esimerkkeinä perusoikeuksien polkemisesta, rokotekriittinen asianajaja Nathan Buckley on väliaikaisesti pidätetty virantoimituksesta ja Lyndall Dean, Australian vaikutusvaltaisen Fair Work Commissionin, ”reilun työn komission”, rokotevelvoitteita vastustava varapuheenjohtaja, on määrätty rajoitettuun virantoimitukseen.

Tällaiset rangaistustoimet osoittavat, miten horjuva ”oikeusvaltio” Australiasta on tullut. Lisäksi mahdollisesti kiistanalaiset ja laittomat sakot voidaan nyt yksipuolisesti nostaa pankkitileiltä: tämä on saksalaisanalyytikosta ”selvä askel kohti sosiaalisen luottoluokituksen ja digitaalisen valuutan järjestelmää, jonka avulla hallitukset voivat suoraan valvoa yksityistä varallisuutta ja takavarikoida varoja”.

Vaikka Australian toimenpiteet tulkitaan helposti paikallisen ja omalaatuisen ylilyönnin tulokseksi, geopoliittinen näkökulma ja koronatoimenpiteiden maailmanlaajuinen synkronoitu käyttöönotto viittaavat siihen, että ne ovat enemmänkin järjestelmällisiä ja tuskin pelkästään hallitusten itsensä keksimiä.

Niin sanotun omikronmuunnoksen ihmeellisestä ilmestymisestä lähtien on käynyt selväksi, että Australian kaltaisia toimenpiteitä aiotaan toteuttaa myös pohjoisella pallonpuoliskolla. Itävalta ja Saksa ovat jo ilmoittaneet tulevista pakkorokotuksista ja ankarista sakkojärjestelmistä. Vastaavanlaisia suunnitelmia laadittaneen jo muissakin Euroopan unionin maissa.

Hausdorfin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että ”länsimainen eliitti on tehnyt päätöksensä”. Lyhyen välivaiheen ajan Donald Trump hidasti ”Yhdysvaltojen imperialistista hanketta” ja elvytti presidentti Andrew Jacksonin politiikan perinnettä, mutta nyt valmistaudutaan jälleen ”globaaliin teknokraattiseen lähentymiseen”.

Koronakuristusote ja Maailman talousfoorumin kuuluttama ”suuri uudelleenkäynnistys” on tulkittava ”uudeksi liikekannallepanoksi, jonka tavoitteena on poistaa kaikki oikeudelliset ja kulttuuriset pidäkkeet, jotka estävät neljännen teollisen vallankumouksen, joka on julistettu uudeksi taloudelliseksi supersykliksi digitaalisen ja geneettisen teknologian risteyskohdassa”.

Ensimmäisen teollisen vallankumouksen tapaan neljäs teollinen vallankumous merkitsee yhteisomaisuuden purkamisen nopeuttamista. Kun aiemmin valtio anasti itselleen vain maan, resurssit ja työvoiman, tällä kertaa valtion ja teollisuuden yhteenliittymä aikoo pakkolunastaa jopa yksittäiset ihmiskehot.

”Tavoitteena on luoda kulttuurinen, oikeudellinen ja logistinen ennakkotapaus teollis- ja tekijänoikeussuojatun, suurelta osin testaamattoman biotekniikan ruiskuttamiselle kansalaisten kehoihin, samalla kun poliittiseen ja oikeudelliseen suojeluun ei enää turvauduta”, Hausdorf väittää. Pääomalle hyödyttömäksi käyneitä ”ylijäämäväestöjä” käytetään vakuutena ”uuden biopoliittisen järjestelmän rakentamisessa, joka tähtää elämän täydelliseen hallintaan”.

Samaan aikaan ”uudet infrastruktuurit kaksinkertaistuvat sota-ajan talouden infrastruktuureiksi, joissa korostuvat tehostettu biovalvonta, sotilassensuuri, uudelleenmuotoillut toimitusketjut, väkijoukkojen hallinta ja keskitysleirit”. Tässä yhteydessä Australia paljastaa strategisen merkityksensä, kun otetaan huomioon viimeaikaiset kiivaat keskustelut Kiinan kanssa Taiwanin asemasta.

Koronakriisi on Hausdorfista ”osa laajempaa länsimaisen mielikuvituksen kriisiä geopolitiikan ja ekologian risteyskohdassa, jossa väestö muuttuu tarpeettomaksi ja teknisen hallinnan alaiseksi”.

Viime kädessä väestömassoilla ja myös hallinnoijien välittäjänä toimivalla luokalla ei ole mitään voitettavaa, mutta paljon menetettävää. Nyt toteutumassa oleva autoritaarinen paradigma on ”sellaisen eliitin suunnittelema, joka pitää itseään jo erillisenä lajina ja se, mitä me nyt käymme läpi, on 1900-luvun älymystön artikuloiman instrumentalistisen ajattelun huipentuma”.

”Olemassaolo on silvottu globaalin teknologisen kehystämisen olemuksettomaksi massaksi. Tämän kompleksin nykyinen hysteerinen signalointi ja kiihtyvä julmuus osoittavat kuitenkin sen otteen antropologiset rajat. Kasvava joukkovastarinta globaalia koronadiktatuuria vastaan on merkki sen tulevasta tuhosta”, Hausdorf uskoo.

Kykeneekö jo miltei kaiken omistava, hybristisesti käyttäytyvä etuoikeutettujen luokka misantrooppisine ideoineen käsittämään minkä radikaalin kansalaisten heräämisprosessin he ovat toimillaan aloittaneet? Vai jatkaako enemmistö edelleen ”lähes normaalia elämäänsä” syvässä koronahypnoosissa, kunnes täysdigitalisoitu maailmanvankila on valmis?

Teknoyhteiskunta ilman ihmiskontakteja?

Vuonna 2020 käyttöön otettu ”kontaktittomuus” on Etelä-Korean hallituksen virallista politiikkaa, jolla ”pyritään vauhdittamaan talouskasvua poistamalla yhteiskunnasta ihmisten välisen vuorovaikutuksen kerrokset”. Aiheesta kirjoittaa brittiläinen The Guardian -lehti.

Tämä älynväläys sai alkunsa koronapandemian aikana, mutta on laajentunut nopeasti eri aloille, terveydenhuollosta liike-elämään ja viihdeteollisuuteen.

Ihmiskontaktittomien palveluiden luomisen tarkoituksena on ”lisätä tuottavuutta ja vähentää byrokratiaa”, mutta tällaisen kehityksen sosiaaliset seuraukset herättävät huolta.

Keimyungin yliopiston sosiologian professori Choi Jong-ryul sanoo, että vaikka ”kontaktittoman yhteiskunnan kehittämisestä on etunsa, se uhkaa myös sosiaalista solidaarisuutta ja voi johtaa yksilöiden eristäytymiseen”.

”Jos yhä useammat ihmiset menettävät ’kontaktin tunteen’ kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen puutteen vuoksi, yhteiskunta joutuu perustavanlaatuiseen kriisiin”, Choi pelkää.

Eteläkorealaisessa arjessa ihmiskosketuksen puutteen aiheuttamat pienet muutokset ovat yhä selvemmin havaittavissa.

”Robotit keittävät kahvia ja tuovat virvokkeita kahviloiden pöytiin. Robottikäsi paistaa ranskalaiset ja kanan täydelliseksi. Yongin Severance -sairaalassa Keemi – 5G-käyttöinen desinfektiorobotti – suihkuttaa käsidesinfiointiainetta, tarkistaa ruumiinlämmön, valvoo sosiaalista etäisyyttä ja jopa huomauttaa ihmisille, jotka eivät käytä naamareita”, toimittaja Raphael Rashid kommentoi.

Kaupat ilman ihmistyöntekijöitä ovat lisääntyneet. Matkapuhelinoperaattori LG Uplus avasi hiljattain useita puhelinmyymälöitä, joissa asiakkaat voivat vertailla malleja, tehdä sopimuksia ja saada uusimmat älypuhelimet ilman, että heidän tarvitsee koskaan olla tekemisissä oikean ihmisen kanssa.

Myös viranomaispalvelut ovat saamassa kontakteista vapautetun kasvojenkohotuksen. Soulin kaupunki aikoo rakentaa oman ”metaversumin” – virtuaalitilan, jossa käyttäjät voivat olla vuorovaikutuksessa ihmisten ja esineiden digitaalisten representaatioiden kanssa – ja jossa virkamiesten avatarit ratkaisevat kansalaisten valituksia.

Useat paikallishallinnot ovat ottaneet käyttöön tekoälypuhelurobotteja, jotka valvovat eristykseen jääneiden terveyttä. Kotihoitoa saavien koronapotilaiden osalta hallituksen sovellus seuraa myös terveydentilaa ja avaa tarvittaessa videoyhteyden lääkäriin.

Myös lännen nuorisonkin suosima K-pop-maailma on astunut virtuaalitodellisuuteen. Fanit luovat avatareja, joiden avulla he voivat ”tavata” suosikkejaan virtuaalitilassa ja saada virtuaalisia nimikirjoituksia. Koukuttava lumetodellisuus korvaa aidon kanssakäymisen.

Kontaktittomat yritykset ja kasvokkain tapahtumaton liiketoiminta lisääntyy maassa kaiken aikaa. Etelä-Koreassa on erittäin vahva viestintäinfrastruktuuri ja monet toimialat perustuvat siihen. Etäyhteyksien kautta tapahtuva yhteydenpito ja kontaktittomuus ovat kuitenkin osa kasvavaa maailmanlaajuista trendiä, joka on kiihtynyt koronakriisin aikana.

Etelä-Korean hallinto suhtautuu uuteen politiikkaan niin vakavasti, että se on pumppaamassa 9 miljardia wonia (7,6 miljardia dollaria) kontaktittomien yritysten kasvurahastoon, jonka tarkoituksena on löytää ja tukea 1 200 yrityksen perustamista vuoteen 2025 mennessä.

Monet kansalaiset ovat suhtautuneet muutokseen myönteisesti. Tutkimuslaitos Seoul Instituten mukaan, 80 prosenttia pääkaupungin asukkaista, jotka olivat harrastaneet kontaktitonta toimintaa, kertoi jatkavansa sitä jopa pandemian laannuttua.

Sosiaalisten kontaktien puutteella on kuitenkin negatiivisiakin seurauksia. Etelä-Korea ilmoitti hiljattain suunnitelmista investoida lähes 30 miljardia wonia (25,4 miljoonaa dollaria) masennuksen digitaalisen hoitoalustan tutkimiseen. Hanke käynnistettiin, koska pandemian vuoksi ihmiskontaktit olivat vähäisiä ja mielenterveysongelmat lisääntyivät.

Myös vanhusten yksinäisyys on Etelä-Koreassa kasvava ongelma, jota korona-ajan sulkutilat ovat vain pahentaneet. Nuorempien sukupolvien on helppo omaksua kontaktittomat palvelut, mutta ikäihmisille ne tuottavat vaikeuksia. Osa kansalaisista putoaa siis auttamatta kyydistä digitaalisessa muutoksessa.

Kontaktittomuuden pitkän aikavälin vaikutukset yhteiskuntaan ovat vielä epäselviä, mutta Etelä-Koreassa uskotaan, että tällainen tulevaisuus on ”väistämätön taloudellisen tehokkuuden lisäämiseksi”. Miten käy sosiaalisille suhteille ja yhteiskunnan koheesiolle, kun robotiikka ja tekoälyteknologia etenee?

Etelä-Korealla on käytössä myös huipputeknologiaa hyödyntävä digitaalinen jäljityssysteemi, joka kerää tietoa hyödyntäen kansalaisten luottokorttitietoja, matkapuhelimien sijaintia, valvontakameroiden kuvia, sekä muita henkilökohtaisia tietoja.

Uusi valvontajärjestelmä aktivoitiin koronaepidemian varjolla, mutta se olisi varmasti otettu käyttöön joka tapauksessa. Ilmiö ei rajoitu vain Aasian maihin, vaan useat muutkin valtiot eri puolilla maailmaa ovat ottaneet vastaavia teknologioita käyttöön.

Tekoälyalgoritmit ja kasvojentunnistusohjelma analysoivat jo suurkaupunkien valvontakameroista kerättyä materiaalia. Analysoinnissa kiinnitettiin aluksi huomiota koronatartunnan saaneen liikkumiseen, lähikontakteihin sekä maskin käyttöön, mutta valvonta tuskin jää vain terveysseurannan tasolle.

Osa eteläkorealaisista poliitikoista onkin kritisoinut uuden teknologian siivittämää järjestelmää. Maan suurimman oppositiopuolueen, konservatiivisen Saenurin edustaja Park Dae-chul on kutsunut uutta systeemiä ”totalitaristiseksi”.

Ei ole mikään ihme, että Maailman talousfoorumin johtajan, teknokraatti Klaus Schwabin, kirjat ovat suosittuja Etelä-Koreassa. Näin transhumanistinen yhteiskunta alkaa rakentua automaation ja robotiikan korvatessa ihmistyövoiman ja tekoälyteknologian viedessä viimeisetkin inhimillisen yhteisöllisyyden rippeet kapitalistisen talouslogiikan nimissä.

Pankkiirien tulevaisuususkoa koronadystopian keskellä

Amerikkalainen investointipankki JP Morgan ennustaa talouskatsauksessaan, että ”koronapandemia loppuu ja maailmantalous elpyy täysin vuonna 2022”. Onko tämä pörssipuhetta, jotta sijoittajat eivät hermostuisi?

JP Morganin päästrategi ja varatutkimusjohtaja Marko Kolanovic sanoo, että vuosi 2022 on ”maailmanlaajuisen toipumisen, pandemian päättymisen sekä normaaliin, ennen koronapandemiaa olleeseen talous- ja markkinatilanteeseen paluun vuosi”.

Pandemiaprojektin ”akuuttivaiheen” päättymisestä ovat toki aiemmin vihjailleet jo Bill Gates ja muutkin ”simulaation” keskiössä olleet tahot, kuten Rockefeller -säätiö.

Olen aiemminkin esittänyt, että koronapandemia luotiin peitteeksi taustalla jo alkaneelle talouskriisille. Suuri yleisö uskoo, että asia on päinvastoin ja talouden ongelmat johtuvat koronaviruksen aiheuttamista poikkeusoloista, mutta näin on toki toimittu ennenkin.

Jokainen voi internetin välityksellä perehtyä asiaan itse, mutta sanonpa vain, että IT-kuplan romahduksen aikoihin levisi SARS -1 ihmisiä hillitsemään ja vuoden 2008 pankkikriisin aikoihin iski influenssa N1H1. Ebolakin nousi otsikoihin sopivasti taantuman aikoihin.

Inflaatio kuitenkin jatkuu sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa, joten onko tämä JP Morganin talouskatsaus vain toiveajattelua tai harhautusta? Esimerkiksi Yhdysvalloissa keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell ei senaatin kuultavana ollessaan enää käyttänyt inflaatiosta ilmaisua ”tilapäinen”, vaan kuvaili tilannetta ”turhauttavaksi”, mikä kuvannee jotain.

Inflaatiovauhti saattaa kiihtyä vielä niin tuntuvasti, että pandemian varjolla toteutetut rahapoliittiset liikkeet paljastuvat – tosin sitten saattaa olla jo liian myöhäistä. Eletään kuin 1900-luvun alkua: koronauutisoinnin lisäksi valtamedia pelottelee Euroopassa vallitsevalla ”sodan uhalla”, kun lännen ja Venäjän ongelmat kärjistyvät.

Samaan aikaan valmistellaan siirtymää uuteen, digitaaliseen maailmanjärjestykseen. Pandemiasimulaation jälkeen on toteutettu useampikin kansainvälinen harjoitus, jossa kyberisku kohdistuu pankkijärjestelmään, mikä pakottaa valtiot reagoimaan uhkaan jälleen uusilla tavoilla.

”Vanhaan normaaliin” tuskin ollaan enää palaamassa, mutta koronapiikkinsä kuuliaisesti ottava kunnon kansalainen, joka luottaa Ylen antiin ja ajankohtaisohjelmien asiantuntijavieraiden lausuntoihin, ajattelee, että tämä kaikki on vain sattumaa. Piikkien ja koronapassin ansiosta hän voi sentään elää ”liki normaalia elämää”.

”Omikronmuunnoksen” myötä yritetään lietsoa vielä pelkoa ihmisiin ja löytää oikeutus uusille älyttömille rajoituksille, joita suomalaismasokistien ”koronakuningatar”, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ajaa.

Samat ihmiset, jotka vielä joskus, suvaitsevaisuuttaan ja moraalista ylemmyyttään esitellen, ihmettelivät ääneen, miten ”ennen” mentiin niin helposti mukaan totalitarismin massapsykoosiin, vaativat nyt itse pakkorokotuksia ja toisinajattelun kriminalisointia, rahavallan ajamaa digitaalista orjuutta ja biofasismia puoltaen.

Tällä välin vain kuuden prosentin rokotekattavuuden Afrikassa, kukaan ei panikoi koronavarianttien suhteen. Ehkä sikäläisestä asenteesta kannattaisi ottaa mallia?

Kaiken kaikkiaan on myönnettävä, että koronaglobalistit ovat toteuttaneet aika onnistuneen projektin. He ovat samanaikaisesti romuttaneet täysin monien ihmisten elinkeinon, mutta myös jäljellä olleen, vähäisenkin luottamuksen poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja uskonnollisiin instituutioihin.

Käykö henkisesti uuvutetuille kansalaisille, niin kuin hiljalleen keitetylle sammakolle, joka kuolee kiehuvaan veteen, kykenemättä pelastamaan itseään? Toisaalta, jos on kestänyt viime vuodet murtumatta pelon lietsonnan, painostuksen, uhkailun ja kiristyksen keskellä, voi kestää melkein mitä vain.

Trumpin paluu ja Naton hajoaminen

Venäläisen politiikan tutkijan, psykologian ja valtiotieteen tohtorin Igor Panarinin kolmas suomenkielinen kirja on tullut painosta. Aiemmin Panarinilta on julkaistu suomeksi kaksi teosta: Hybridisodat (2019) ja Nato hajoaa, oletko valmis? (2020). Olen lukenut kyseiset teokset ja kirjoittanut niistä arviot, joten miksipä ”ei kahta ilman kolmatta”.

Panarinin uutukainen, Trumpin paluu ja Naton hajoaminen (2022), on laajennettu ja päivitetty laitos aiemmasta Nato-kirjasta ja jatkaa venäläisakateemikon tutulla linjalla: kaiken ikävän takana ovat ”Lontoon pankkiirit”, britti-imperiumin perustanut rahavalta, joka vaikuttaa edelleen niin Yhdysvaltojen kuin monien muidenkin maiden taustalla.

Panarinin geopoliittisissa pohdinnoissa on jokseenkin esoteerinen taustavire. Hän antaa ymmärtää, että maailmassa on meneillään ”globaali hyvän ja pahan taistelu”, jota käydään ”kansallispatrioottien” ja ”Lontoosta johdettujen trotskilaisten globalistien” välillä. Olisivatkin asiat näin yksinkertaisia ja mustavalkoisia.

Myös Pohjois-Atlantin liitto, North Atlantic Treaty Organisation, eli tutummin Nato, on Panarinin mielestä periaatteessa brittiläinen hirviöluomus ja kontrollin väline. Perustajiin kuului väkeä englantilaisten ja amerikkalaisten varhaisista tiedustelupalveluista, Winston Churchilliakaan unohtamatta.

Panarin käy kirjassaan läpi Naton sotarikoksia ja eri maita vastaan kohdistuneita hyökkäyksiä ja vallanvaihto-operaatioita, aina Jugoslavian pommituksista Turkin Recep Tayyip Erdoğanin ja Valko-Venäjän Aleksandr Lukašenkon syrjäyttämisyrityksiin ja Afganistanin pitkään sotaan.

Valko-Venäjän värivallankumous käsitellään heti kärkeen. Lukašenkon vastaisessa käsikirjoituksessa on Panarinin mukaan nähtävissä toimintatapoja, joita on kehitelty jo pitkään: myös 2000-luvun alun Kuubassa esiin marssitettiin Fidel Castron vastainen ”demokratia-aktivistien” liike, Damas de Blanco eli ”naiset valkoisissa”, aivan kuten Valko-Venäjälläkin.

Koko ajan kirjassa on läsnä myös Panarinin suosikkijenkki, Yhdysvaltojen entinen presidentti Donald Trump, joka on venäläiskirjailijan mielestä ”paras vaihtoehto” Amerikan johtoon Joe Bidenin kauden jälkeenkin. En mene tarkemmin yksityiskohtiin, mutta Trumpia fanittavat qanonistit saavat Panarinilta tukea uskomuksilleen. Itse olen huomattavasti skeptisempi.

Kriittinen lukija voisi itse asiassa väittää, että moni Panarinin esittämä näkemys on vain epärealistista toiveajattelua. Venäläistutkija myöntää, että hänellä on ”geopoliittinen unelma”, jossa Naton korvaisi ”Kiinalla vahvistettu Etyj” ja ”presidentit Putin, Xi ja Trump” laskisivat perustan uudelle ”monenkeskiselle maailmanjärjestykselle”.

Panarin käsittelee myös koronavirusta, jonka hän katsoo olevan alkujaan ”biologinen ase” lännen globalistien vihollisia, kuten Kiinaa ja Irania, vastaan. Tämän massiivisen operaation alullepanijaksi hän osoittaa Yhdysvaltojen ”syvävaltion” ja ”siihen liittyvät rakenteet ja ihmiset, joiden keskus on Lontoossa”. Viidennen kolonnan edustajia löytyy toki Kiinasta, Venäjältä ja muistakin maista.

”Taisteluvirus”, jota levittämässä oli ”Gladio, Nato-blokin salainen terroristiverkosto”, laskettiin liikkeelle monissa maissa, mutta pahempaa on Panarinin mielestä ”kauhupandemia”, disinformaatiokampanja, joka iskee voimakkaammin kuin virus ja joka ”aiheuttaa ihmiskunnalle flunssan sijaan psykologisia ongelmia”.

Miten sotilasliitto Nato sitten kaatuu ja vahvistuuko ”Trumpin perintö”, kun ”kompuroiva Biden ja vaalivilppi” heikentävät länsimaisen demokratian uskottavuutta? Panarin pyörittelee erilaisia hajoamisskenaarioita, joissa myös ”angloamerikkalainen ultraliberaali postkoloniaalinen poliittinen malli” lähenee romahdustaan.

Parisataa-sivuinen teos on viihteellistä luettavaa, hieman poliittisen jännitysromaanin tavoin, olipa kaikista esitetyistä väitteistä sitten mitä mieltä hyvänsä. Historiallinen fakta ja fiktio, Panarinin eksentriset ”ehdotukset ja hypoteesit”, sekoittuvat tässä venäläisessä mielikuvitusleikissä. Kirjassa on myös Panarinin jälkisanat suomalaisille lukijoille.