Viime viikonloppuna alkanut palestiinalaisen Hamas -järjestön operaatio ”al-Aqsan tulva” on siirtänyt maailman huomion Israeliin, joka on saanut jälleen syyn pommittaa Gazan kaistaleen avovankilaansa ja sen miljoonia vankeja.

Moni on tosin ihmetellyt, miten palestiinalaismilitanttien operaatio oli mahdollista toteuttaa Israelin kaltaisessa, muurien ympäröimässä, huipputeknologiaa hyödyntävässä valvontayhteiskunnassa? Eikö juutalaisten tiedustelupalvelu Mossad tarkkaile herkeämättä vihollisväestöä juuri tällaisten uhkien varalta?

Amerikkalaiset neokonservatiivit tekivät heti omat tulkintansa ja käänsivät syyttävän sormensa kohti Iranin islamilaista tasavaltaa; šiialaisen Iranin johto oli ilmaissut tukevansa sunnalaisen Hamasin rohkeutta haastaa sionistiregiimi, joten tokihan sen täytyi olla aivot tämän operaation takana.

Oli miten oli, tämä hyökkäys sattui sopivasti myös Israelin epäsuositulle hallitukselle, joka on ollut sisäpoliittisessa kriisissä jo vuoden ajan. Pääministeri Benjamin Netanjahun hallituksen ajamat perustuslailliset uudistukset ovat aiheuttaneet vastustusta ja mielenosoituksia, mutta nyt ”poikkeustila” rajoittanee kansalaisten liikehdintää.

Reserviläisten mobilisoiminen sotaan palestiinalaisia vastaan on epäilemättä tehokas keino tukahduttaa toisinajattelu ja suoristaa rivit. Knessetin juutalaispuolueilla ei ole nyt muuta vaihtoehtoa kuin asettua Netanjahun ”sotakabinetin” taakse – ainakin siihen saakka, kunnes nykyinen hätätila on ohi.

Netanjahun hallinto on valmis tuhoamaan koko Gazan kortteli korttelilta. Puolustusministeri Yoav Gallantin mukaan Israel ”taistelee eläimiä vastaan”. Juutalaisfanaatikot pitävät tyypillisesti kaikkia ei-juutalaisia ”eläiminä”, eivät ihmisinä, joten israelilaiset pystyvät epäinhimillistämään myös palestiinalaiset.

Sähkö ja vesi on Gazasta jo katkaistu ja humanitaarinen kriisi syvenee. Palestiinalaiset, jotka eivät kuole pommituksissa, menehtyvät ilman vettä, ruokaa ja lääkkeitä. Netanjahu on väläytellyt myös maaoperaatiota, jossa juutalaisarmeija etenisi raunioiden keskelle jatkamaan etnistä puhdistusta.

Poliittiset johtajat länsimaissa ovat esittäneet tyypillisiä lausuntojaan ”Israelin oikeudesta puolustaa itseään” (mikä näyttää käytännössä tarkoittavan lupaa tappaa palestiinalaissiviilejä). Jotkut, kuten Yhdysvaltojen varapresidentti Nikki Haley, ovat menneet vieläkin pidemmälle ja kannustaneet Netanjahua ”tekemään heistä [palestiinalaisista] selvää”.

Tämä kaikki näyttää sopivan kollektiivisen lännen poliittiselle johdolle, joka on solidaarisuuden osoituksena valaissut rakennuksia eri maissa Israelin sinivalkoisilla väreillä. Samat tahot ovat mahdollistaneet sionistihallinnon sortotoimet ja kansainvälisen oikeuden rikkomukset vuosikymmenten ajan. Nytkin länsijohtajat tuntuvat vaativan palestiinalaisia vain alistumaan terroriin ilman vastarintaa.

Yhdysvalloissa, presidentti Joe Biden on julistanut – hyväksyvästi – että Israelin ja Hamasin välillä on edessä ”pitkä sota”. Vaikeat konfliktit ovat aina siunaus amerikkalaiselle aseteollisuudelle, jonka kalustoa toimitetaan Israeliin. Ja tietenkin aseistuksen lisäksi juutalaisvaltiolle annetaan runsaasti lisärahoitusta, jotta alueen status quo säilyisi.

Entäpä sitten Ukraina? Viime päivinä, sionistien ja palestiinalaisten konflikti on vienyt kaiken mediatilan Zelenskyiltä ja Ukrainan tapahtumilta (”Putinin syytä tämäkin”, väittää Kiovan hallinto). Kun kuuma sota Levantissa roihuaa, Ukrainaa odottaa kylmä talvi. Tällä hetkellä Venäjän asevoimat ovat käynnistäneet strategisia vastaoffensiivejaan.

Yhdysvaltojen sotakoneisto on syytänyt valtavasti rahaa ja aseistusta Ukrainan mustaan aukkoon ja nyt sen pitäisi avustaa myös Israelia. Riittävätkö resurssit oikeasti molempien tukemiseen, vai joutuuko länsi valitsemaan Israelin ja Ukrainan välillä?

Washingtonin kannalta, siirtymä Ukrainan konfliktista uuteen sotaan, ei välttämättä ole huono asia. Jos tilanne Israelissa eskaloituu, epäonnistunut sijaissota Venäjää vastaan voidaan häivyttää näkyviltä. Ehkä pian koittaa päivä, jolloin Zelenskyi ei enää ilmestykään kertomaan kuulumisiaan aamu-uutisiin?

Ukrainasta tehtiin Venäjän-vastainen sillanpääasema lännen geopoliittisia manöövereitä varten. Samaan tapaan, Israel on jo pitkään toiminut länttä hallitsevan angloamerikkalaisjuutalaisen establismentin etuvartiona Länsi-Aasian öljykenttien ja muiden luonnonvarojen keskellä, geopoliittisena esteenä alueen perinteisten valtojen pyrkimyksille.

Mutta nyt muinaiset suurvallat ovat tekemässä paluun. Iranin presidentti Ebrahim Raisi on jo todennut maailman olevan siirtymässä lännen jälkeiseen aikaan. Korkein hengellinen johtaja ajatollah Ali Khamenei puolestaan povaa loppua sionistien hegemonialle. ”Vastarinnan akseli” on vain voimistunut.

Länsimaat ovat taloudellisessa ja poliittisessa taantumassa. Osana tätä perikatoa, kaaos kasvaa, mutta epävakaassa, uuden ja vanhan järjestyksen välitilassa, piilee myös muutoksen mahdollisuus. Voisiko nykyinen konflikti Palestiinan alueella merkitä lopun alkua myös äärijuutalaiselle etnokratialle?

Venäläisessä poliittisessa narratiivissa, Putin aloitti Ukrainassa erikoisoperaation, jonka tavoitteisiin kuului myös ”denatsifikaatio”, alueen puhdistaminen ääriaineksista. Vastaavasti, maailma tarvitsisi kipeästi myös ”desionifikaatiota”, sionistisen vaikutusvallan murtamista.