”Meidän ei pitäisi koskaan unohtaa kokonaiskuvaa”, muistuttaa akateemikko Fabio Vighi, jonka mukaan ”kokemamme geopoliittisten konfliktien sarja ei ole sattumanvarainen eikä mielivaltainen”, vaan ”oireita kasvavasta systeemisestä hauraudesta” ja ”pääoman romahtavasta logiikasta”.

Tällaista talouden taantumaa – joka ei ole mitenkään ainutlaatuinen historiassa, mutta silti osoitus siitä, että länsimainen sivilisaatio on romahtamassa – kuvaa Vighin mielestä tunnettu sanonta, ”kun mikään muu ei auta, he vievät sinut sotaan”.

Tässä käänteisen logiikan maailmassa, ”imperiumin reuna-alueilla käytävät sodat” eivät ole syy talouden ongelmiin. ”Pikemminkin räjähdysaltis talousympäristö käynnistää sotilaalliset konfliktit, epätoivoisena pyrkimyksenään pelastaa kasvonsa ja lykätä tilinteon hetkeä”, italialaisfilosofi selventää.

Sodat, ”varsinkin kun niitä markkinoidaan humanitaarisina, puolustuksellisina, tai terrorismin vastaisina”, ovat Vighistä pohjimmiltaan ”rikollinen keino ansaita helppoa rahaa, mikä pitää nykyiset finanssikuplat ennätyskorkeina, kun taas miljoonien työllisten ja työttömien taloudelliset olosuhteet romahtavat yhtä lailla ennätyksellistä vauhtia”.

”Valtava velkamäärä, jota on vuosikymmenien ajan pumpattu sokkeloiseen finanssiarkkitehtuuriin ja joka vaatii jatkuvaa jälleenrahoitusta (eli lisävelkaa), on nyt keskeinen tekijä eskatologisissa kertomuksissa, jotka ovat lisääntyneet kaikkialla ympärillämme – ilmastokatastrofista koronapandemiaan ja ydinsodan uhkaan”, Vighi toistaa jälleen perusväittämänsä.

Ilman poikkeusolojen mekanismia, koko talousjärjestelmä kaatuisi. Seuraisi sekasortoa kaduilla, sisällissotia ja sosiaalisten siteiden hajoamista. ”Kuitenkin hätätilanteiden rahoittamiseen otetun, jatkuvasti kasvavan velan välitön sivuvaikutus, on valuutan devalvoituminen – rahavälineen käänteentekevä kriisi, joka pyyhkäisee yli maailman”, Vighi manaa.

”Ehkä on ajan merkki, että jopa terävimmätkin ajattelijat, historioitsijat ja geopoliittiset kommentaattorit kamppailevat ymmärtääkseen velkaantumiseen perustuvan talousjärjestelmämme ja sotilaallisten eskalaatioiden välisen yhteyden eksistentiaalisen luonteen.”

Vighin mukaan, ihmiset eivät näytä ymmärtävän, miksi ylivelkaantunut länsi ”yrittää jatkuvasti aloittaa uuden geopoliittisen taistelun”. Kyse on kuitenkin hyvin yksinkertaisesta logiikasta: tämän päivän poliittiset hätätilanteet ovat vain osa ”kapitalistisen uusintamisen tuhoisaa toimintatapaa”.

”Pommien äänet Ukrainassa, Gazassa ja Lähi-idässä, ovat oopperan säestystä taantuman ja inflaation tappavalle tanssille”, Vighi säveltää. Taloudellisen romahduksen väistämättömät realiteetit on hukutettava sodan – tai sen uhan – kuurouttavan kakofonian alle. ”Psykopaattinen finanssieliitti rakastaa napalmin tuoksua aamulla”, Vighi muotoilee Ilmestyskirja. Nyt. -sotaelokuvasta tutulla sitaatilla.

Eliitin rahoituskasinon puolustuslinja on ”niin kovan paineen alla, että vain jatkuva geopoliittinen meteli voi säilyttää illuusion järjestelmän kestävyydestä”. ”Mekanismista on tullut niin perverssi, että globaali pääoma tarvitsee covidia, Ukrainaa, Gazaa, hutheja ja nyt (ennakoitavasti) Irania – mieluiten kaikkia kerralla, mutta myös vuoroviikoin – jotta tölkkiä potkaistaisiin taas vähän pidemmälle”, Vighi inhorealisoi.

”Kriisikapitalismin” aiheuttama tuho ruokkii myös uuden totalitaarisen järjestyksen muodostumista, ”teknofasistista, tekoälypohjaista vuorovaikutteista valvontainfrastruktuuria”, joka saa voimansa muun muassa ”taudin lailla tarttuvasta näennäisvasemmistolaisesta retoriikasta”.

Olipa kyse identiteettipolitiikasta, yleisestä turvallisuudesta, tai vihreän talouden uudesta uskonnosta, pseudohumanitaarisella retoriikalla manipuloidaan ja hallitaan hädänalaisia väestöryhmiä samalla, kun estetään vakavasti otettava kollektiivinen kamppailu rehottavaa köyhyyttä vastaan ja eliminoidaan turhat, tuottamattomat kurjat, kuten palestiinalaiset konsanaan.

Hätäparadigman taloudellisia syitä ei pohdita, eikä poliittisen taloustieteen kritiikkiä esitetä. Politiikassa vaikuttavat järjestelmäpuolueet oikealta vasemmalle ovat antautuneet konkurssikypsän nykykapitalismin tuhoisalle logiikalle ja pyrkivät vain säilyttämään rahavallan edun mukaisen status quon. Suomalainenkin hyvinvointivaltio on enää vain muisto.

Liberaalidemokraattinen länsi on muuttumassa totalitaariseksi. Poliittinen luokka on alennettu ”teknokraattiseksi taloudellisten intressien ylläpitäjäksi”. Parlamentarismin tarkoituksena on ”kätkeä todelliset sosioekonomiset ristiriidat”. Koska kapitalismi on terminaalisissa tuskissa, eliitti tarvitsee pysyvän poikkeustilan.

Pääoma ei enää tarvitse työvoimavaltaista tuotantoa. Uudet teknologiat poistavat tehokkaasti työvoimaa ja jäljelle jääviltä työntekijöiltä vaaditaan epäinhimillistä joustavuutta, nopeutta ja kyynistä opportunismia, poliittisen luokan ja valta(vale)median holhouksessa.

”Kaikki tämä vahvistaa, että tämän päivän hätäkapitalismi on hallinnollista. Sen tavoitteena on tehdä valtavia voittoja pienelle eliitille ja sulkea muut ulkopuolelle”, Vighi havainnoi yhteiskuntakriittisesti.

”Vanha proletariaatti on menettänyt asemansa arvontuotannon ja kulutuksen subjekteina, mutta uusilla köyhillä ei ole mitään menetettävää. He muodostavat jatkossakin uhan, joka voi räjähtää koska tahansa.” Kuitenkaan uuden ajan Bader-Meinhof -ryhmiä, punaisia armeijakuntia, ei vielä näy?

Finanssipiirit eivät tiedä, mitä tehdä miljoonille ihmisille, joille ei ole enää roolia edes marxilaisena ”teollisena reserviarmeijana” pääoman eeppisessä runossa. Monet tulevista sukupolvista huomaavat olevansa ”inhimillistä ylijäämää”, suhteessa sokeaan ja raivokkaaseen voitontavoitteludynamiikkaan.

Dystooppisimmissa arvioissa, ”turhat syöjät” on tarkoitus eliminoida valvontakapitalistisen järjestelmän luomissa rajoitetuissa sodissa, organisoiduissa epidemioissa, nälänhädissä ja muissa teknokratian ”toimenpiteissä”. Tätäkö varten luotiin YK:n alainen ”Agenda 2030”, jonka on tarkoitus ”turvata hyvinvointi ympäristölle kestävällä tavalla”?

Onko tästä hätäkapitalismin umpikujasta enää poispääsyä? Voisivatko, kuten Vighi ehdottaa, jotkut tästä sairaasta järjestelmästä radikaalisti syrjäytyneet rakentaa vielä vaihtoehdon äärikapitalismille, vai onko tämä vain filosofin toiveajattelua, ihmispopulaation harvennusta odotellessa?