Euroopan parlamenttivaalit ovat parin kuukauden päästä, joten vaalikarjaa täytyy ryhtyä taas tönimään oikeaan suuntaan. Äänestäjiä muistutetaan jälleen ”äärilaitojen puolueiden” – noiden Putinin tukijoiden – muodostamasta uhasta ”Euroopan yhtenäisyydelle”.

Foreign Policyn asiantuntijat varoittelevat, että ”äärioikeiston vallankaappaus” on käynnissä euromantereella. Politico taas pelottelee, että ”tällä kertaa äärioikeiston uhka on todellinen”. Kuin koordinoidusti, myös Yle kehottaa Tarton yliopiston professorin suulla välttämään ”laitaoikeistoa”, joka ”kansallista etua” ajaessaan, ajaakin samalla ”Venäjän etua”.

Vaikka keskustaoikeistolainen Euroopan kansanpuolue (EPP) säilynee parlamentin suurimpana ryhmänä, myös kaksi ”laitaoikeiston” ryhmää, Identiteetti ja demokratia (ID) sekä Euroopan konservatiivit ja reformistit (ECR), voivat menestyä. Mitä sitten, vaikka menestyisivätkin?

Molemmat puolueryhmät liputtavat nykyään länsikeskeisen atlantismin puolesta, joten Ylen ja kumppaneiden pelottelu ”puolueilla, jotka pelaavat Putinin pussiin”, tuntuu liioittelulta. Euroopan oikeistopopulistiset puolueet ovat muutenkin kaukana yhteisestä rintamasta ja naisjohtajat, kuten Giorgia Meloni ja Marine Le Pen, käyvät parhaillaan keskinäistä taistelua euro-oikeiston johtajuudesta.

Edes näennäisesti euroskeptinen oikeistopopulismi ei edusta todellista vaihtoehtoa poliittiselle valtavirralle, mutta kuten Thomas Fazi esittää, ”suurin este yhtenäisen eurooppalaisen oikeistopopulistisen rintaman syntymiselle ei liity juurikaan puoleiden ideologisiin eroihin, vaan itse Euroopan unionin luonteeseen”.

Euroopan unioni on koko olemassaolonsa ajan ajanut integraatiota ja poliittis-taloudellista liittoa, tavoitteenaan luoda federalistinen ”Euroopan Yhdysvallat”. Tällainen politisoitu unioni ei voi toimia itsenäisten valtioiden kanssa, joten se tarvitsee päätäntävallan kansallisten parlamenttien yläpuolella. Euroopan komissio – joka määrittää europolitiikan linjan – ”toimii ilman avoimuutta ja demokraattista kansan mandaattia”.

”Koska Bryssel harjoittaa taloudellista ja rahoituksellista valvontaa jäsenvaltioissa, erityisesti euroalueeseen kuuluvissa maissa, edes populistisilla hallituksilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin noudattaa EU:n määräyksiä”, Fazi selventää.

Vaatimus ”uusliberaalista kapitalismista” on kaiverrettu unionin perustuksiin, joten radikaalivasemmistollakaan ei ole nykyunionissa mahdollisuuksia. EU on rakennettu ajatukselle kapitalististen markkinoiden ja teollisen tuotannon ensisijaisuudesta suurpääoman etujen mukaisesti. ”Kansojen Euroopalle” ei ole kalergilaisten eurokraattien yhtälössä tilaa.

Kun Unkarin Viktor Orbán esti EU:n yhteisen Ukrainan tukipaketin etenemisen, Bryssel uhkasi sabotoida Unkarin kansantalouden. Tämä kertoo jotain ”uuskolonialistisesta mentaliteetista”, joka hallitsee EU:n ytimessä ja siitä, kuinka pitkälle eurojohto on valmis menemään, saadakseen vastahakoiset hallitukset alistumaan.

Keskusjohtoisen europolitiikan seurauksena, euroalueen populistisilla puolueilla on varaa olla radikaaleja vain kansallisessa oppositiossa, mutta valtaan päästyään, niiden on käytännössä pakko pettää vaalilupauksensa ja edistää omasta ohjelmastaan poikkeavaa politiikkaa, osana eurokoneistoa.

Vaikka Euroopan parlamentti saisi tulevissa vaaleissa oikeistoenemmistön, olisi naiivia olettaa, että yleispolitiikka muuttuisi. Ei ole myöskään takeita siitä, että populististen kansallisten hallitusten lisääntyminen loisi edellytykset ”EU:n muuttamiselle sisältäpäin”. Todellista valtaa EU:ssa käytetään muualla – komissiossa, neuvostossa ja Euroopan keskuspankissa.

”Kieltäytymällä tunnustamasta elefanttia huoneessa – EU:n ja demokratian perustavanlaatuista ja sovittamatonta yhteensopimattomuutta – oikeistopopulistit kaikkialla mantereella valmistautuvat jälleen tappioon”, Fazi ennakoi tulevaa vaalitulosta, jossa protestiäänetkään eivät muuta oikein mitään.

Eurofederalistien ainoa pelko on, että jäsenmaissa valtaan nousisi päättäjiä, jotka ajaisivat eroa unionista. Tämäkin vaihtoehto on tähän asti onnistuttu sulkemaan pois; järjestelmään sisälle päässeet puolueet oikealta vasemmalle, on manipuloitu euromyönteisiksi, eikä yksittäisten poliitikoiden esittämällä kritiikillä ole ollut merkitystä. Tuleeko tähän koskaan muutosta?