Kaikki ovat kuulleet Italian uudesta pääministeristä, ”kansalliskonservatiivisuudella” ratsastavasta Giorgia Melonista. Osa on kauhistellut, osa ihastellut, hänen nousuaan saapasmaan politiikan huipulle.

Meloni on poliittisen uransa aikana ehtinyt kääntää takkiaan. Tätä nykyä hän esiintyy angloamerikkalaisen liberaalin järjestyksen puolustajana ja hyökkää Venäjää ja Kiinaa vastaan. Nykyajan uusfasistit ovat tehneet rauhan myös juutalaisten kanssa ja juutalaista fasismia eli sionismia ylistävä Meloni onkin ”Israelin ylpeä ystävä”, kuten muutkin kaltaisensa oikeistopopulistit Euroopassa.

Tyypillisin ristiriita, joka näille populisteille on yhteistä, on se, että he ovat Nato-myönteisiä, mutta EU-kriittisiä. Tämä johtuu siitä, että he tarvitsevat kansallismielisten äänet, mutta ovat loppupelissä uskollisia Yhdysvaltojen edustamalle ”lännelle” ja atlantismin ääri-ideologialle, eivätkä ”kansojen Euroopalle”.

Kansallismielisiä esittävät populistit pelaavat yleensä euroskeptisyydellä, sekä maahanmuuton ja poliittisen korrektiuden vastaisuudella. He teeskentelevät äänestäjilleen, kiinnittäen ihmisten huomion pinnallisiin aiheisiin, mutta eivät koskaan oikeasti aja itsenäistä ulkopolitiikkaa, tai vaadi esimerkiksi teollisuuden kansallistamista.

Näin Giorgia Meloni, Riikka Purra, ruotsidemokraatit ja muut heidän kaltaisensa poliitikot EU:n eri jäsenmaissa, pitävät yllä kansallismielistä imagoaan, mutta jatkavat samalla Yhdysvaltojen ulkopoliittisten intressien ajamista. Vanhat puolueet toimivat toki samoin, vaikka jargoni saattaakin olla hivenen erilaista, sillä kohderyhmäkin on eri.

Olemme tilanteessa, jossa euromaiden parlamentit on täytetty ”kansanedustajilla”, jotka ajavat vain vieraiden valtojen asioita. En lähde arvailemaan, kuka heistä toimii näin ”aatteen” vuoksi, lahjottuna, tai kiristyksen uhrina, mutta joka tapauksessa he toimivat länsikeskeisen globalismin edustajina Euroopassa.

Viimeisin vaihe oikeistopopulistien toiminnassa on yltyvä Iranin vastaisuus. Tämä sopii toki jatkoksi Yhdysvaltojen ”terrorismin vastaisesta sodasta” alkaneelle islamin vastaiselle suuntaukselle oikeistopiireissä, jotka puolustavat sionistisen Israelin väkivaltaa ja laittomuuksia, sekä mielistelevät maahanmuuttoa euromaihin edistäviä juutalaisia etujärjestöjä.

Europarlamentissa toimivista edustajista yksi tällainen länttä hallitsevan eliitin juoksupoika on perussuomalaisten veljespuolueen, eli ruotsidemokraattien Charlie Weimers, joka toimii myös Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmän varapuheenjohtajana.

Weimers on sosiaalisessa mediassa esitellyt Iranin islamilaisen tasavallan vastaisuuttaan ja tukenut ns. huivikapinaa, joka täyttää lännen värivallankumousviritelmien tunnusmerkit. Hän haluaa estää Iranin ydinsopimuksen ja kaataa maan hallinnon, joka korvattaisiin sitten länsiriippuvaisella, liberaalidemokraattisella nukkehallituksella.

Kun poliitikot oikealta vasemmalle on saatu ajamaan ylikansallisen finanssieliitin asioita, sopii kysyä, mikä saa kansallismieliset kansalaiset äänestämään näitä pyrkyreitä kerta toisensa jälkeen, tietäen heidän sidonnaisuutensa ja uskollisuutensa kohteet?

Aivan kuten Euroopan Nato-yhteensopivaksi mädätetty, Venäjää ja Kiinaa vastustava vasemmisto, joka ummistaa silmänsä lännen sotarikoksilta ja resurssivarkauksilta, on myös oikeistopopulistinen liike länttä hallitsevan, Euroopan natiiviväestölle vihamielisen eliitin asialla.

Odotan mielenkiinnolla asianomaisten reaktioita, kun heidän ihannoimansa läntinen roistojärjestys entisestään heikentyy ja vaihtuu uuteen, moninapaiseen maailmanjärjestykseen. Uudessa tilanteessa, länsikeskeisille opportunisteille ei ehkä löydykään enää yhtä helposti ymmärtäjiä ja äänestäjiä.