Venäjän sotilaallinen erikoisoperaatio jatkuu yhä Ukrainassa. Mediahuomiosta taisteleva Zelenskyi on esittänyt mahdollisuutta, että ukrainalaisjoukot yrittäisivät ”vastahyökkäystä” tänäkin keväänä. Tätä odotellessa, ukrainalaiset ovat tehneet uhkarohkeita drooni-iskuja venäläisten hallinnassa olevaan Zaporizhian ydinvoimalaan.

On erikoista, etteivät ”Ukrainan ystävät” ole pattitilanteen huomioiden muuttuneet yhtään länsikriittisemmiksi. Heillekin pitäisi jo olla selvää, ettei lännen valtapiireillä ole tarkoituskaan avustaa Ukrainaa voittoon, vaan pitää vain omista syistään sota käynnissä mahdollisimman pitkään. Tämä voi kuitenkin johtaa lopputulokseen, joka ei ole lännellekään mieluinen.

Mikäli sodan voittaa osapuoli, jolla on selkeimmät tavoitteet, on Venäjä vahvoilla. Venäjällä on sotilasoperaationsa alusta asti ollut tavoitteena venäjänkielisten alueiden vapauttaminen, koko Ukrainan demilitarisointi ja Nato-lännen työntäminen pois alueelta, jonka Venäjä tarvitsee omaksi puskurivyöhykkeekseen.

Vastapuolella tilanne on ollut toinen. Ukraina oli sotatoimien ensimmäisten kuukausien jälkeen valmis solmimaan sopimuksen Venäjän kanssa, mutta brittien Boris Johnson sai Zelenskyin jatkamaan sotaa lännen taloudellisella ja aseellisella tuella. Johtuiko korruptiosta vai uhkailusta, mutta näyttelijä-presidentti suostui ehdotukseen.

Jopa lännen narratiivia tukeville on tänä päivänä käymässä selväksi, että Ukraina on häviämässä konventionaalisen sodan taistelukentällä. Ukrainalta ovat loppumassa sekä miehet että materiaali. Tässä mielessä, lisäapua Ukrainalle luvannut presidentti Alexander Stubb on oikeassa esittäessään, että ”tie rauhaan kulkee taistelukentän kautta”.

Lännen poliittisissa piireissä paniikki tuntuu kasvavan. Epätoivoisimmat vaativat jo länsijoukkojen lähettämistä jauhettaviksi Ukrainan lihamyllyyn. Tällaiselle siirrolle ei kuitenkaan löydy laajaa tukea, eikä edes moni sinikeltaista lippua sosiaalisessa mediassa heiluttava ole oikeasti valmis lähtemään sotaan.

Lännen perimmäisestä tavoitteesta ei ole selkeästi kerrottu, mutta on annettu ymmärtää, että Venäjän voitto olisi ”geopoliittinen katastrofi”. Valta(vale)media ja politiikan puhuvat päät toistavat – kuin kyseessä olisi jääkiekko-ottelu – ettei ”Venäjälle häviäminen” ole vaihtoehto. Niinpä siis jatketaan kuin tähänkin asti, apupaketti kerrallaan.

Venäläisillä on suunnitelma ja keinot pyrkiä kohti päämääräänsä. On selvää, että he aikovat tehdä Ukrainasta demilitarisoidun puskurivyöhykkeen, jonka seuraava hallinto on ystävällismielinen Moskovaa kohtaan. Tämä oli lopputulos, johon he pyrkivät jo erikoisoperaation aloitettuaan.

Jyrkkä kieltäytyminen rauhanomaisesta ratkaisusta häviön häämöttäessä on saattanut lännen kriisiin. ”Tämä sota tekee kaikille selväksi, että länsi on taantumassa. Ranska, Saksa ja Britannia ovat nyt geopoliittisesti samalla tasolla kuin Tanska ja Ecuador”, arvioi myös amerikkalaisblogisti Z Man.

Sopii kysyä, onko Eurooppa edes yksi navoista tulevassa moninapaisessa maailmassa? Tätä menoa myös ”amerikkalainen poikkeuksellisuus” kokee kolauksen, jos Yhdysvallat jääkin häviäjien joukkoon. ”Mitä tyypillinen lippua heiluttava amerikkalainen tuntee, kun hän tiedostaa, ettei asukaan enää supervallassa, vaan jyrkässä taantumassa olevassa aluevallassa”, Z Man kysyy.

Ukrainan sodan loppupelissä on kyse paljon muustakin kuin ratkaisun löytämisestä alueelliseen konfliktiin. ”Eliitin rahanpesuoperaatio” kuulostaisi aika masentavalta syyltä valtakamppailun sijaan, joten toivottavasti venäläisfilosofi Aleksandr Dugin on oikeassa ja Ukrainassa tosiaan ”ratkotaan maailmanjärjestystä”. Joka tapauksessa, vastakkainasettelu vaatii paljon kuolonuhreja.

On yhä avoin kysymys, miten Vladimir Putin historiakäsityksineen, Venäjän strateginen kumppani Kiina, sekä ylikansallinen pankki- ja yhtiövalta, asettelevat maailmanpolitiikan pelimerkit lähitulevaisuudessa. Muu maailma lienee jo kyllästynyt Ukrainan esilläoloon ja odottaa sotilaallisen intervention päättymistä.