Ei ole epäilystäkään, etteikö Venäjä lopulta onnistuisi saavuttamaan tavoitteensa Ukrainassa, vaikka Sanna Marin lupaakin avustaa Zelenskyin hallintoa ”niin kauan kuin on tarpeen” ja talvisodan henkisissä poteroissa hytisevät suomalaiset maksavat epäilyttävien kranaattiterveisten lähettämisestä.

Yhdysvaltojen, Britannian ja kollektiivisen lännen vuosia kestänyt sijaissodan suunnittelu ja toteutus Ukrainassa, ei ole johtanut Venäjän romahtamiseen ja Putinin hallinnon syrjäyttämiseen, vaan lähinnä Ukrainan hitaaseen, mutta jo näkyvillä olevaan tuhoutumiseen.

Tällä välin, pakolaisaallot tulevat vain kasvamaan. Esimerkiksi Suomesta on sisäministeriön mukaan hakenut ”tilapäistä suojelua tai turvapaikkaa” yli 47 000 ukrainalaista (13.12. 2022 mennessä). Lisäksi on arvioitu, että vuonna 2023, Suomeen voi matkata 30 000 – 40 000 ”kansainvälistä suojelua” hakevaa ukrainalaista. Venäjällekin pakolaisia on saapunut Ukrainasta jo 2,9 miljoonaa.

Tästä perspektiivistä tarkasteltuna, Joe Bidenin kommentti siitä, että länsi tukee Ukrainaa ”niin kauan kuin se on olemassa”, asettaa nykyisen geopoliittisen projektin inhorealistiseen ulkopoliittiseen kontekstiinsa. Ukraina voi vain hävitä ja samoin voi käydä myös niille itsetuhoisille euromaille, jotka tottelevat turhan herkästi Setä Samulin kyynisiä käskyjä.

Kuukausikaupalla olemme saaneet kuulla, kuinka Venäjältä aivan pian loppuvat ammukset, sotilaat ja muukin materiaali. Tämä toimittajien ja valikoitujen ”asiantuntijoiden” hokema ei kuitenkaan ole muuttanut todellisuutta miksikään; vaikeuksistaan huolimatta, Venäjä jauhaa ukrainalaisjoukkoja maan tomuun ja tuhoaa infrastruktuuria toistuvine ilmaiskuineen.

Ehkä siksi Venäjä ei ole edes vaivautunut operoimaan infosodan rintamalla yhtä innokkaasti kuin ukrainalaiset ja heidän läntiset taustavoimansa? Venäjälle riittää onnistuminen taistelukentillä ja tähän sen onkin panostettava, sillä Ukrainan lipun takana sillä on vastassaan Nato-lännen likaisen sodan arsenaali.

Ylevä, mutta valheellinen narratiivi, jossa urhoollinen Ukraina taistelee venäläisiä maahantunkeutujia vastaan, saattaa vedota länsimaisten massojen psykologiseen herkkyyteen, mutta nykyinen konflikti – jos unohdetaan venäläisvihamielisten tahojen revansismi – on loppupelissä vain osa ylikansallisten pääomapiirien yritystä uudelleen kalibroida globaalia järjestelmää, omat etunsa silti muuttuneessa tilanteessa säilyttäen.

Arvelen, että puolen vuoden sisällä koittaa hetki, jolloin Washington katsoo, että Ukrainan konfliktin ”sijoituksen tuotto” on riittävä, tai vaihtoehtoisesti havaitaan, että sijoituksen arvo jää haluttua alhaisemmaksi. Tässä vaiheessa, Zelenskyin hallinto hylätään, niin kuin on käynyt muillekin amerikkalaisten ”liittolaisille”, viimeisimpänä esimerkkinä Ashraf Ghanin hallinto Afganistanissa ja kurditaistelijat Irakissa ja Syyriassa.

Vaikka joillakin suomalaisilla oman suvun sotatraumojen käsittely näyttää jatkuvan Ukrainan konfliktin kautta, Venäjä tulee tavalla tai toisella voittamaan nykyisen vastakkainasettelun. Mikään ”maineen menetys” länsimaiden silmissä ei tässä yhtälössä paljoa paina, varsinkin kun valtiontaloudella menee hyvin ja yhteistyö- ja kauppakumppaneita riittää.

Venäjällä ei ole enää poliittisia illuusioita siitä, että lännen kanssa päästäisiin kohtuulliseen sopimukseen, joten Moskovalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin Kiovan sotilaallinen kukistaminen. Tällainen lopputulos tulee olemaan katkera pala valta(vale)mediaan uskoville ”ukrainisteille”, jotka ovat luottaneet siihen, että demokraattinen Länsi™ pelastaa tuon maailmankolkan ”uusstalinistiselta” Putinilta.