Englanninkielisen sanakirjan, Collins English Dictionaryn, vuoden 2022 sana on permacrisis, ”permakriisi”, joka tarkoittaa katastrofien sarjan seurauksena syntynyttä, pitkittynyttä epävakauden ja turvattomuuden kautta. Alex Beecroftin mukaan tämä sana ”kiteyttää melko ytimekkäästi sen, miten kauhea vuosi 2022 on monille ollut”.

Euroopan laidalla, Venäjän historiallisella alueella, on meneillään suurin aseellinen konflikti sitten toisen maailmansodan. Yhdysvaltojen sijaissota Ukrainassa on nostanut pintaan muistoja Kuuban ohjuskriisistä ja kylmän sodan ydinaseuhasta. Suomen verenhimoinen valta(vale)media on ollut täysillä mukana lännen infosodan rintamassa.

Elintarvike- ja energiakustannusten jyrkkä nousu on aiheuttanut monissa maissa korkeimman inflaation sitten 1980-luvun. Tätä kuvataan The Economist-lehdessä ”keskuspankkitoiminnan nykyaikaisen aikakauden suurimmaksi makrotaloudelliseksi haasteeksi”, vaikka on selvää, että suurpääomapiirit ovat itse toimillaan aiheuttaneet jälleen uuden talouskriisin.

Suurin meneillään oleva mullistus on kuitenkin geopoliittinen. Yhdysvaltojen johtama sodanjälkeinen maailmanjärjestys on kyseenalaistettu; ensin Vladimir Putinin Venäjän toimesta, mutta myös Joe Bidenin Yhdysvaltojen ja Xi Jinpingin Kiinan alati heikentyvien suhteiden myötä.

Yhdysvallat sai kuitenkin aika helposti valjastettua Euroopan maat lähes itsetuhoisesti Venäjän-vastaiseen hybridisotaan; onhan eurojohto saman vihamielisen eliitin taskussa kuin poliitikot Washingtonissakin.

Joidenkin suomalaisten Nato-fanaatikkojen mielissä tämä ”transatlanttisen liittouman” uusi tuleminen on elvyttänyt ajatuksen uhmakkaasta lännestä, joka vielä nousisi nykyisten kriisien keskeltä, uuteen hegemoniseen kukoistukseen.

Todellisuudessa kuilu lännen ja muiden maiden välillä on viime vuosina vain kasvanut. Suurin osa maailman ihmisistä asuu maissa, jotka eivät kannata länsimaiden Venäjälle asettamia pakotteita, eikä niitä kiinnosta ”alueellinen konflikti” Ukrainassa, saati tuon korruptoituneen epävaltion näyttelijäpresidentin jatkuva rahan, aseiden ja sympatian kerjääminen.

Kiinan johto puolestaan torjuu avoimesti Yhdysvaltojen ja kumppanien edustamat ”universaalit arvot”, joihin länsimainen järjestys perustuu. Maailman kahden suurimman talouden irtautuminen toisistaan on muuttumassa todeksi. Myös muihin pitkäaikaisiin geopoliittisiin varmuuksiin, kuten Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian väliseen mukavuusliittoon, on syntynyt säröjä.

Ilmastoasiat ovat olleet myös esillä tänä vuonna, Pakistanin tulvista Euroopan helleaaltoihin ja nyt Yhdysvaltojen ja Japanin talvimyrskyihin. Tutkijat eivät saa enää puhua auringon aktiviteetin mahdollisen väliaikaisen hiljenemisen aiheuttamasta ”minijääkaudesta”, mutta odotettavissa on silti oikullista säätä ja lumisia talvia. Tällaisista tulevaisuudennäkymistä huolimatta, vihreää siirtymää ajavat poliitikot ovat valmiita tekemään energiapoliittisesti kestämättömiä päätöksiä.

Energian hinnannousu on pahentanut makrotaloudellista epävakautta. Kuluttajahinnat kiihtyivät jo vuoden 2022 alkupuolella, kun elvyttävä kysyntä kohtasi korona-ajan jälkeiset tarjontarajoitteet. Energian ja elintarvikkeiden hintojen noustessa räjähdysmäisesti, inflaatio muuttui tilapäisesti kohonneesta hintojen noususta pidempiaikaiseksi ongelmaksi.

Mitä sitten tapahtuu vuonna 2023? Mutkistuuko geopoliittinen, energiapoliittinen ja talouspoliittinen kriisivyyhti entisestään? Lyhyellä aikavälillä, vastaus on monien asiantuntijoiden mukaan synkkä. Suuri osa maailmasta on taantumassa vuonna 2023, ja monin paikoin talouden heikko tila voi pahentaa myös yhteiskunnallis-poliittisia näkymiä.

On lukuisia syitä, miksi vuodesta 2023 tulee vaarallinen vuosi. Jos ja kun länsimedian ylläpitämä narratiivi hajoaa, mitä ”tolkun ihmiset” sitten ajattelevat? Jokainen kriisi synnyttää uusia mahdollisuuksia ja tämän hetkisten myllerrysten keskellä, uusi kansainvälinen järjestys hakee muotoaan. Mitä tekevät keskuspankit ja varainhoitoyhtiöt? Nousevatko Euraasian vastahegemoniset voimat, kumoten lännen vallan?