”Teollinen vallankumous” on nimitys merkittävälle yhteiskunnalliselle, taloudelliselle ja teknologiselle muutokselle. Taloushistoriassa teollinen kumous on tarkoittanut suurta mullistusta ennen kaikkea teollisissa tuotantomenetelmissä.

Viime vuosina on ryhdytty puhumaan ”neljännestä teollisesta vallankumouksesta” jatkona aiemmille teollisille muutoksille. Termillä kuvataan teknologista kehitystä, joka tuo fyysistä ja digitaalista maailmaa yhä lähemmäksi toisiaan. Neljäs teollinen vallankumous tarkoittaa monen edistyneen teknologian yhtäaikaista nousua.

Glenn Diesen arvioi kirjassaan Great Power Politics in the Fourth Industrial Revolution: The Geoeconomics of Technological Sovereignty (Bloomsbury, 2021), missä määrin ”tekoälyn, kansallisten ja paikallisten teknologisten ekosysteemien ja kybersodankäynnin kehitys” vaikuttaa suurvaltapolitiikkaan ensi vuosisadalla.

Diesen katsoo, että modernien talouksien riippuvuus teknologisesta kehityksestä pakottaa valtiot puuttumaan radikaalisti talouteen ja kansalaisten elämään. Automaatio, robotiikka ja yleinen digitalisaatio muuttavat yhteiskuntia perustavanlaatuisesti.

Diesen ei hehkuta tulevaisuutta teknokraattisena utopiana, jossa kaikki on paremmin, mutta ei päädy päätelmissään myöskään sysimustaan dystopiaan. Hän esittää objektiivisemmin, että olemme jälleen ”sivilisaation tienhaarassa”, aivan kuten aiempien teollisten vallankumousten ja niiden jälkeisten maailmansotien ja mullistusten yhteydessä.

Viime vuosikymmenien teknologinen kehitys on kulkenut pitkälti Piilaakson yhtiöiden ehdoilla. Olisiko korkea aika hillitä vääristymää ja purkaa nykyisten jättiyhtiöiden monopoliasemaa, joka vaikuttaa jopa valtioiden politiikkaan?

Diesen esittääkin, että maailman eri alueiden olisi saavutettava teknologinen suvereniteetti – itsemääräämisoikeus, jossa ne tuottavat omat digitaaliset alustansa, sen sijaan, että ne olisivat riippuvaisia vain ulkomaisten yritysten alustoista ja niiden määrittelemistä säännöistä.

Neljäs teollinen vallankumous on vasta aluillaan, mutta jo nyt maailmanjärjestyksen vanhat peruspilarit ovat vapisemassa. Teknologinen kehitys ja viime vuosien geotaloudelliset häiriöt ovat horjuttaneet maailmaa ja tehneet tulevaisuudesta vähemmän ennustettavan.

Diesen toistaa tuttujakin analyysejä siitä, kuinka Kiinan nousu muokkaa suurvaltapolitiikkaa tulevina vuosina, Pekingin haastaessa Yhdysvaltojen teknologisen johtoaseman ja viisi vuosisataa kestäneen länsimaisen ylivallan.

Myös Venäjä pyrkii eroon teknologisesta riippuvuudestaan länteen. Vaihtoehdoksi on noussut laajempi geotaloudellinen yhteistyö Kiinan ja muiden valtojen kanssa. Kolme vuosisataa kestänyt länsimainen aikakausi, jossa Venäjä sekä vertasi itseään länteen ja samaistui siihen, on loppusuoralla.

Globalisaatio ei ole kuitenkaan päättymässä, vaan se on pikemminkin muuttumassa alueiden välisen yhteistyön ja kilpailun areenaksi. Valtiot suuntautuvat kohti geotaloudellisia alueita, mikä tasapainottaa tarvetta päästä valtion rajojen ulkopuolelle ja kilpailla muita valtakokonaisuuksia vastaan.

Poliittinen regionalismi sekä liittolaisten että vastustajien keskuudessa heikentää Yhdysvaltojen hegemoniaa. Ylläpitääkseen globaalia valta-asemaansa, Yhdysvallat on luottanut Brzezinskin strategiaan, jonka mukaisesti Washington on pyrkinyt estämään omien intressiensä vastaisen yhteistoiminnan ja ylläpitänyt vasalliensa turvallisuusriippuvuutta.

Norjalaistutkija nostaa esille teknokumouksen mukanaan tuoman ”luovan tuhon”, työelämän radikaalit muutostarpeet automaation lisääntyessä, universaalin perustulon, nanoteknologian ja geenimuokkauksen, sodankäynnin lennokkeineen ja tappajarobotteineen, sekä avaruuskilvan.

Diesen arvioi, että neljäs teollinen vallankumous lisää sotilaallisia konflikteja, aiheuttaen paluun suurvaltojen välisiin yhteenottoihin. Kolmas teollinen vallankumous toi mukanaan ydinvoiman, digitaalitekniikan ja avaruustutkimuksen. Vaikka nämä teknologiset edistysaskeleet antoivat maailmalle tietoverkon, ne toivat mukanaan myös ydinaseet.

Avaruudesta on tulossa yhä militarisoituneempi vyöhyke ja kyberhyökkäykset ovat muuttumassa tuhoisammiksi, kun digitaalinen yhdistyy fyysiseen maailmaan. Aikana, jolloin moninapainen voimatasapaino nousee uudelleen esiin, Diesen toteaa maailman tarvitsevan kipeästi asevalvontaa uuden teknologian aseiden hallitsemiseksi.

Tulevaisuudessa poliittisten johtajien on navigoitava riskejä kaihtamattomien utopististen harhakuvien, sekä huipputeknologian mahdollisuudet ignoroivan dystooppisen ajattelutavan välillä.

Kuten aina uudessa tilanteessa, avoimia kysymyksiä riittää. Miten teknologia, ylikansalliset pyrinnöt ja ihmisluonnolle luontaiset kollektiiviset identiteetit heimopiirteineen sovitetaan yhteen? Miten ratkaistaan yksilönvapauksien ja alati lisääntyvän yhteiskunnallisen valvonnan väliset ristiriidat?

Teknologioita voitaisiin kehittää vastuullisesti, mutta vähemmän eettisesti toimivat tahot voisivat saada silloin kilpailuetua. Valtiot, jotka eivät pysty maksimoimaan tekoälyteknologiasta saatavaa hyötyä, tai jopa vastustavat sitä, peläten mahdollisia sosioekonomisia, poliittisia tai sotilaallisia häiriöitä, voivat puolestaan jäädä kehityksessä jälkeen ja niistä voi tulla muiden valtojen teknologiarajoitteisia ”siirtomaita”.

Diesen painottaa, että kansainvälisten suhteiden tulisi perustua ”tasapainoon strategisen hyödyn ja strategisen vakauden välillä”. Hallitusten olisi vältettävä Pyrrhoksen voittoja, koska liiallinen strateginen etu voi johtaa yleiselle vakaudelle haitallisiin reaktioihin kilpailijoiden taholta.

Diesen lainaa myös Maailman talousfoorumin Klaus Schwabia, jonka mielestä ”koronavirus on katalysaattori neljännelle teolliselle vallankumoukselle”. Pandemia kiihdytti tarvetta ottaa käyttöön uusia teknologioita yhteiskunnan uudelleenorganisoimiseksi sekä työn että vapaa-ajan osalta.

Korona-ajan biopoliittisista ja sosioekonomisista jännitteistä huolimatta, neljäs teollinen vallankumous tulee muuttamaan geotaloudellisen kilpailun luonnetta. Teknologian korostunut rooli merkitsee sitä, että eri valtioiden asema riippuu pitkälti teknologisen suvereniteetin saavuttamisesta.

Neljännen teollisen vallankumouksen seuraukset merkitsevät alkua uudelle teolliselle yhteiskunnalle. Tällä on vaikutuksensa vanhaan kapitalistiseen talousjärjestelmään, nykyisiin arvojärjestelmiin, ideologioihin ja yhteiskuntarakenteisiin – ja viime kädessä myös valtion rooliin.

Diesenin kirja on hyvä yleiskatsaus suurvaltakilpailuun ja siihen, miten teknologia ja ”neljäs teollinen vallankumous” tulevat muuttamaan elämää maapallolla. On ymmärrettävää, ettei digitalisoitu tulevaisuus miellytä kaikkia (ei minuakaan), mutta on parempi olla perillä asioista, kuin tietämätön siitä, mitä on tulossa.