Venäläisen kansallismielisen liikkeen veteraani, kirjailija ja Zavtra -lehden päätoimittaja Aleksandr Prohanov arvioi Venäjän nykyhetkeä, kansallista surua ja Moskovan terrori-iskun merkitystä. ”Krookus, kevätkukka, venäläisen surun kukka, litisee verta”, hän runoilee synkeästi.

”Kaikki venäläiset haavat muinaisilta ajoilta, mongolisapelit, turkkilaiset jataganit, teutonimiekat, kaikki puolalaisten ryöstäjien, Napoleonin rykmenttien, mustien SS-divisioonien hyökkäysten kauhut, Nord-Ostin painajaiset, Beslanin kyyneleet, kaikki vanhat arvet, kaikki kovettuneet haavat, avautuvat ja hilseilevät, roiskuvat verta.”

”Äiti Venäjä, pukeudu mustiin, pue luotiliivit ja kypärä päähäsi ja kosta murhaajille kaikilla haupitseilla, raketinheittimillä, hyökkäyshelikoptereilla, panssarivaunuilla ja ohjuksilla. Etsi heidät käärmeenpesistä, salaisista bunkkereista, vapaamuurarien looseista, Bilderberg-kerhoista”, Suur-Venäjän hovivelho loitsuaa.

”Jotta jokaisen Crocus Cityssä murhatun lapsen veriroiske romahduttaisi New Yorkin pilvenpiirtäjät, sulattaisi Eiffel-tornin, hajottaisi Kölnin tuomiokirkon, pyyhkisi Westminster Abbeyn tomuksi ja muuttaisi verisen kääpiö-Zelenskyin tahmeaksi mönjäksi”, runoilija pyytää kiihkeästi.

”Räjähdykset muuttavat joen uomaa ja säätelevät veden virtauksia. Terroriteot muuttavat historian kulkua. Crocus Cityn terrori-iskun jälkeen, Venäjän ja Ukrainan sodan kulku muuttuu. Sopimukset, vetäytymiset, epämääräiset vihjailut neuvotteluista ja sotilaallisen erikoisoperaation keskeyttämisestä katoavat”, Prohanov ennustaa.

”Ukrainan sota on muuttumassa kostosodaksi. Z- ja V-kirjaimet maalataan panssarivaunuihin verellä. Ukrainan sota päättyy aikaisintaan, kun venäläinen tankkimies pysäyttää panssarivaununsa Kiovan Pyhän Sofian katedraalin eteen, nousee alas ja laskee huulensa kultaiselle ihmefreskolle.”

”Sota valuu Ukrainan ja Venäjän rajojen yli. Se on siirtymässä syvemmälle Venäjälle, Belgorodiin, Brjanskiin, Voronežiin. Se polttaa kaupunkeja Volgan ja Volkovon varrella. Se on iskenyt Moskovaan, krookuskaupunkiin. Verisin huulin koko Venäjä juo myrkyllisen maljan.”

Prohanov odottaa, että konserttisalin terrori-isku tulee olemaan alku ”puhdistukselle, joka ei koske ainoastaan terroristisoluja, vaan myös ministeriöiden ja osastojen varkaita, sabotöörejä ja puolustusrakenteiden pettureita”.

Onko erityisoperaatio muuttumassa sodaksi, jolla ei ole rintamalinjaa? ”Voittoa ei juhli se, joka tuhoaa eniten voimalaitoksia, polttoainevarastoja, tai junia joukkoineen ja tankkeineen. Sodan voittaa se, joka kestää aikakauden hirvittävän jännityksen, 2000-luvun paineen, joka jauhaa heikot, tahdottomat ja heikkohermoiset, avaten tien historiaan stoalaisille kansoille ja mahtaville valtioille.”

Venäläiset ovat imperiumin puolustajalle tuollainen ”suuri kansa”. ”Historiallisten myrskyjen ja universaalien tulvien keskellä”, Venäjän voi pelastaa vain ”usko tulevaan valtakuntaan, josta unelmoivat jo pakanat, ortodoksiset erämaaisät, verrattomat venäläiset kosmistit, kirjallisuuden kultaisen ja hopeisen aikakauden taikurit, sekä valistuneet bolševikit, jotka nostivat Venäjän avaruuden korkeuksiin”.

”Venäjän kansalla on suuri unelma”, Prohanov julistaa. ”Tänään, suurten koettelemusten hetkellä, me, jotka olemme krookuskaupungin tulen polttamia, naisten kyynelistä ja lasten verestä tahriintuneita, toistamme pyhää kolmiyhteyttämme, ’yksi kansa, yksi kohtalo, yksi voitto'”, Prohanov vuodattaa tajunnanvirtaansa.