Käynnissä on geopoliittinen uudelleenjärjestely, joka kiihdyttää Yhdysvaltojen globaalin ylivallan alasajoa. Jopa lännen omat ajatushautomot ovat alkaneet käsitellä tätä arkaa aihetta; yhtenä esimerkkinä ECFR:n – Euroopan ulkosuhteiden neuvoston – hiljattain tekemä tutkimus, United West, divided from the rest (”Yhtenäinen länsi, erillään muista”).

Tämän vuoden tammikuussa toteutettu kysely (jossa kartoitettiin mielipiteitä yhdeksän EU:n jäsenvaltion lisäksi Britanniassa ja Yhdysvalloissa, sekä Kiinassa, Venäjällä, Intiassa ja Turkissa) paljastaa jyrkkiä maantieteellisiä eroja suhtautumisessa sotaan, demokratiaan ja globaaliin voimatasapainoon.

”Ukrainan sodan paradoksi on se, että länsi on sekä yhtenäisempi että vähemmän vaikutusvaltainen maailmassa kuin koskaan aiemmin”, ECFR:n johtaja ja raportin toinen kirjoittaja, brittiläinen politologi ja kirjailija Mark Leonard toteaa tulosten perusteella.

”Kun suurin osa eurooppalaisista ja amerikkalaisista elää kylmää sotaa edeltävässä maailmassa, jota jäsentää demokratian ja autoritaarisuuden vastakkainasettelu, monet länsimaiden ulkopuolella elävät siirtomaavallan jälkeisessä maailmassa, joka on kiinnittynyt ajatukseen kansallisesta suvereniteetista”, sanoo tutkimuksen toinen kirjoittaja, brittiläinen historioitsija Timothy Garton Ash.

Tutkimus osoitti, että vaikka länsimaiden näkemykset Venäjästä olivat koventuneet viimeisen vuoden aikana, ne olivat kuitenkin ”epäonnistuneet täysin vakuuttamaan muita suurvaltoja, kuten Kiinaa, Intiaa ja Turkkia”, jotka pitävät Venäjää ”kumppaninaan” ja ”liittolaisenaan”, vaikka Ukrainan kysymyksestä voidaankin olla erimielisiä.

Esimerkiksi Kiinassa, Intiassa ja Turkissa suuri osa ihmisistä sanoi, että he kokevat Venäjän olevan ”vahvempi” tai ainakin ”yhtä vahva” kuin ennen sotatoimien alkamista lähes vuosi sitten. He pitivät Moskovaa maansa strategisena ”liittolaisena” ja ”välttämättömänä kumppanina”.

Länsimaiden ulkopuoliset vastaajat toivovat selvästi, että sota päättyisi mahdollisimman pian, vaikka se tarkoittaisi, että Ukraina joutuisi luopumaan osasta aluettaan. Lännen aktiivinen osallistuminen herättää skeptisyyttä länsimaiden ulkopuolella, eivätkä vetoomukset ”demokratian puolustamisesta” ole riittävän uskottavia.

Vaikka Yhdysvallat on yrittänyt ”globalisoida” Venäjän-vastaisuutta, kaiken kaikkiaan vain 33 maata – jotka edustavat hieman yli kahdeksasosaa maailman väestöstä – on asettanut pakotteita Venäjälle ja lähettänyt sotilaallista apua Ukrainalle.

Nämä maat ovat Britannia, Yhdysvallat, Kanada, Australia, Etelä-Korea, Japani, sekä EU:n jäsenmaat – toisin sanoen Venäjän-vastaiseen projektiin ovat osallistuneet lähinnä maat, jotka kuuluvat Yhdysvaltojen vaikutuspiiriin ja joissa on amerikkalaisten vahva sotilaallinen läsnäolo.

Loput kansakunnat, joihin kuuluu lähes 90 prosenttia maailman väestöstä, eivät ole seuranneet lännen esimerkkiä. Sodankäynti Ukrainassa on itse asiassa vahvistanut Venäjän suhteita useisiin suuriin ei-länsimaisiin maihin, kuten Kiinaan ja Intiaan, ja nopeuttanut sellaisen uuden kansainvälisen järjestyksen syntymistä, jossa Venäjän sijaan ”kollektiivinen länsi” itse näyttää eristäytyneeltä.

Ukrainan konflikti voi olla käännekohta, joka merkitsee ”lännen jälkeisen” maailmanjärjestyksen syntymistä, arvelevat myös ajatushautomolaiset Leonard ja Garton Ash. Heidän mielestään on ”erittäin epätodennäköistä”, että Yhdysvaltojen johtama, hiipuva liberaali järjestys, palautuisi enää ennalleen. Sen sijaan, ”lännen on elettävä moninapaisen maailman yhtenä napana”.