Iranin presidentti Ebrahim Raisi on parasta aikaa kolmipäiväisellä valtiovierailulla Kiinassa, presidentti Xi Jinpingin kutsumana. Matkan aikana allekirjoitetaan monia yhteistyöasiakirjoja, joilla syvennetään ja laajennetaan maiden välistä strategista kumppanuutta, ”leijonan ja lohikäärmeen liittoa”.

Viime vuonna Uzbekistanin Samarkandissa pidetyssä Shanghain yhteistyöjärjestön huippukokouksessa, presidentti Xi mainitsi, että Kiina tarkastelee Kiinan ja Iranin suhteita ”strategisesta ja pitkän aikavälin näkökulmasta”. Iranin hallitus on myös todennut, että Raisin Kiinan-vierailulla on ”taloudellista, poliittista ja strategista merkitystä”.

Aasian kahtena muinaisena sivilisaationa, Kiina ja Iran ovat nyt merkittäviä teollisuusmahteja ja energiantuottajia. Nämä kaksi maata täydentävät toisiaan taloudellisesti ja molemmilla on voimakas halu kehittyä; maiden kehitystarpeet ovat yhteensopivia monilla aloilla.

Kiina on ollut Iranin suurin kauppakumppani jo vuosien ajan ja Iran on yksi tärkeimmistä markkinoista Kiinan ulkomaisille hankesopimuksille, sekä kokonaisten laite- ja teknologiakokonaisuuksien viennille. Samalla Iran on tärkeä maa Kiinan Vyö ja tie -infrastruktuurialoitteen kehittämisprosessissa.

Kiina ja Iran ovat molemmat myös angloamerikkalaisen hegemonian vastustajia. Iran on edelleen ankarien pakotteiden kohteena ja Kiina taas on lännen ”strategisen tukahduttamisen pääkohde”. Näistä hidasteista huolimatta, Yhdysvaltojen länsiblokin ja sen vaikutuspiirin ulkopuolella on tilaa ja potentiaalia Kiinan ja Iranin kaltaisten maiden nousulle.

Kiinan syvenevä yhteispeli Iranin kanssa omaa myös lännen hegemonian vastaisia piirteitä. Peking ja Teheran kannattavat itsenäistä ulkopolitiikkaa ja puolustavat tiukasti periaatetta, jonka mukaan ulkopuolisten ei tule antaa puuttua maiden sisäisiin asioihin. Suvereenius kansainvälisessä kontekstissa on ajan yleisen suuntauksen mukaista ja edistää maailman moninapaistumista.

Kiinassa ajatellaan, että maailma on nyt sellaisten muutosten kourissa, joita ei ole nähty vuosisataan. Washingtonin toimien seurauksena, kansainvälinen rakenne on jakautumassa ja muuttumassa. Epäilemättä lähitulevaisuuden suurin haaste on päihittää lännen kapitalistinen malli ja lyhytnäköinen politiikka, joka perustuu nollasumma-ajatteluun.

Tämän hetkisessä tilanteessa, kehittyvät maat ovat jälleen kerran historiallisten valintojen edessä. Kylmän sodan aikana, monet maat kieltäytyivät liittymästä blokkien vastakkainasetteluun ja perustivat sitoutumattomien maiden liikkeen, tavoitellakseen itsenäistä ja riippumatonta asemaa.

Kyseessä on valtavirran poliittinen voima, jonka Yhdysvallat ja länsimainen yleinen mielipide jättävät tietoisesti huomiotta; kaksi kolmasosaa YK:n jäsenistä – yli puolet maailman väestöstä – asuu sitoutumattomissa maissa. Kiina on näiden maiden luonnollinen kumppani, joka on jakanut kohtalonsa kehittyvien maiden kanssa.

Nykyisillä toimillaan, Kiina pyrkii edistämään uuden, järkevämmän ja kenties oikeudenmukaisemman globaalin hallintojärjestelmän syntyä. Siinä näyttäisi olevan tilaa myös Iranin islamilaiselle tasavallalle ja monille muille maille, jotka ovat kokeneet kovia lännen hyväksikäytön kohteina.