Kuten Doug Bandow havainnoi, Venäjän Ukrainan-operaation vastustamisesta on muodostunut Yhdysvalloille ja Euroopalle ”moraalinen ristiretki”. Länsimaiden johtajien järkytykseksi, niin kutsuttu ”globaali etelä” – joka on väestömäärältään suurempi ja taloudelliselta merkittävyydeltään kasvava – on päättäväisesti torjunut lännen vetoomukset liittyä Venäjän-vastaiseen taisteluun.

Läntisten hallitusten tekopyhyys ei juurikaan houkuttele mukaan Washingtonin, Britannian ja Brysselin lumedemokraattiseen allianssiin. Päinvastoin, Etelä-Afrikan ulkoministeri Naledi Pandor on ilmoittanut että hänen maansa suunnittelee yhteisten sotaharjoitusten pitämistä Venäjän ja Kiinan kanssa.

Pandorin mielestä vaatimukset Venäjän yksipuolisesta vetäytymisestä Ukrainasta ovat tässä vaiheessa ”melko yksinkertaisia ja suorastaan lapsellisia”, varsinkin, kun otetaan huomioon ”kaikki tapahtunut” sekä ”lännen massiiviset asesiirrot [Ukrainaan]”.

Eriävälle mielipiteelle ei ole juurikaan jätetty tilaa Ukrainan konfliktiin liittyvässä julkisessa keskustelussa. Ajankohtaisten asioiden ykkösenä on Ukrainan kaikkinainen tukeminen, riippumatta siitä, kuinka strategisesti viisasta se on. Länsi on Bandowin mukaan ”panostanut yhä enemmän Moskovan vastaisen valtakirjasodan käymiseen, lähes välittämättä eskaloitumisen ja vastatoimien riskistä”.

Nato-kuplan ulkopuolella, lännen hybridisota ei herätä innostusta. Harva yllättyi siitä, että Kiina kieltäytyi julistamasta taloussotaa kumppanilleen Venäjälle. Kuitenkin myös Intia hyödyntää halpaa venäläisöljyä, Indonesia pitää kiinni liittoutumattomuudestaan ja Pakistan, Brasilia, Nigeria, Bangladesh ja Meksiko ovat kieltäytyneet liittymästä lännen sotarintamaan.

Presidentti Obrador on julistanut, ettei ”tämä konflikti” kuulu Meksikolle. Myös Argentiina, Brasilia ja Kolumbia kieltäytyivät siirtämästä Yhdysvalloille aseita Ukrainaan lähetettäväksi. Mikään näistä maista ei tietenkään julkisesti tue Venäjän sotilasoperaatiota, mutta viesti on selvä.

Turkki, joka parhaillaan estää Suomen ja Ruotsin liittymisen Natoon, on sallinut venäläislennot ja helpottanut varaosien hankintaa venäläiskoneisiin. Yhdistyneet arabiemiirikunnat on toinen venäläisten, erityisesti etuoikeutettujen ja varakkaiden, tukija. Myös Saudi-Arabia on tiivistänyt suhteitaan Moskovaan. Tällaiset kaupalliset kumppanuudet tarjoavat todennäköisesti myös mahdollisuuksia pakotteiden kiertämiseen.

Globaalin etelän jäsenet eivät ole liittyneet länsimaiden yleiseen diplomaattiseen ja taloudelliseen hyökkäykseen Moskovaa vastaan, vaan ne ovat palanneet juurilleen, kylmän sodan aikana syntyneeseen ”sitoutumattomien maiden liikkeeseen”.

Kuten Ewa Dąbrowska toteaa, ”Ukrainan vastaisen sodan elvyttäessä sekä kylmän sodan psykologiaa että geopolitiikkaa ja Venäjän/Neuvostoliiton ja Naton välistä konfliktia, myös Intia ja Etelä-Afrikka ovat vedonneet tuon ajan narratiiveihin”.

Kyse on kuitenkin muustakin kuin pelkästä puolueettomuudesta. Etelä-Afrikan apulaisministeri Alvin Botes näkee tärkeänä vastapainon luomisen: ”Niin kauan kuin on olemassa suurvaltojen ajama eturistiriita, joka on joskus täysin tietämätön alikehittyneen etelän eduista, tarvitaan sitoutumattomien maiden liikettä.”

Länsimaiden painostus on omiaan vain vahvistamaan globaalin etelän vastarintaa. Jälkimmäisen nykyinen kanta on Quincy-instituutin Sarang Shidoren mukaan ”paljon vähemmän institutionalisoitunut, vähemmän ideologinen ja perustuu enemmän kansallisiin intresseihin”. Tämä tekee siitä ”kestävämmän ja vaikeamman torjua keinoilla, joita Yhdysvallat on perinteisesti käyttänyt”.

”Länsi on viime vuosina menettänyt maineensa sekä periaatteiden, että pätevyyden suhteen”, Bandow arvioi. Kehittyvät maat näkevät maailman mieluummin moninapaisena, kuin kaksinapaisena. Ne korostavat taloudellista kehitystä, niillä on vain vähän vakavia kiistoja Venäjän (tai Kiinan) kanssa, eivätkä ne halua valita Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä.

Indonesian ulkoministeri Retno Marsudi on pukenut sanoiksi sitoutumattomien perusajatuksen: ne kieltäytyvät olemasta ”pelinappuloita uudessa kylmässä sodassa”. Lännen arvostelijoita globaalissa etelässä voi ymmärtää, mikäli tiedostaa, että usein siteerattu ”sääntöpohjainen liberaali kansainvälinen järjestys” ei ole liberaali, eikä sääntöihin perustuva, vaan sen laatimia sääntöjä rikotaan aina Washingtonin niin halutessa.

”Yksi Ukrainan sodan monista opetuksista on se, että lännen ylivalta jatkaa hiipumistaan”, Bandow katsoo. Etelä-Afrikan halukkuus pitää sotaharjoitukset Venäjän ja Kiinan kanssa, sekä globaalin etelän vastarinta liittoutuneiden Venäjän-vastaista sotaa vastaan, viittaavat hänen mielestään siihen, ettei ”2000-luku ehkä ole amerikkalainen, eikä kiinalainen vuosisata, vaan jotain paljon monimutkaisempaa”.

Suomellakin olisi ollut oma arvostettu paikkansa sitoutumattomien maiden joukossa (ja tämä olisi riittänyt Venäjällekin), mutta atlantistien myyräntyön myötä, neutraalius on tyystin kadonnut ja puolueettomuudesta on tehty kirosana. Niinpä suurvaltojen geopoliittisen pelin ulkopuolelle jäävät muut vallat, joiden tulevaisuus näyttää valoisammalta, kuin länsikeskeisen hybriksen vallassa olevan Suomen.