Toisen maailmansodan jälkeen, pääomapiirit päättivät luoda yhtenäisemmän Euroopan välietapiksi haluamalleen ”globaalihallinnolle”. Euroopan hiili- ja teräsyhteisöstä alkanut projekti huipentui Euroopan unioniin, jonka poliittisena päämääränä oli muodostaa federalistinen supervaltio, joka hallitsisi mannerta pääomapiirien asioita ajaen.

Vuonna 1949 perustettu Pohjois-Atlantin puolustusliitto, eli tutummin sotilasliitto Nato, on puolestaan länttä hallitsevan eliitin intressien sotilaallinen puolustushaara Euroopassa, jonka tehtävänä on ollut Venäjän torjuminen ja sodanjälkeisten euromaiden hallinta yhteisen turvallisuusarkkitehtuurin nimissä.

Tähän asti unioni, jonka perustamisessa amerikkalaiset olivat keskeisesti mukana, on palvellut lännen globalistien asiaa melko hyvin, mutta taloudellisen ja poliittisen valtansa säilyttääkseen, eliitti haluaa nyt ilmeisesti hienosäätää lännen koneistoa.

Koska olemme Ukrainan kriisin myötä saavuttaneet Naton olemassaolon syyn loppupelin (jossa se yrittää tuhota Venäjän), on esitetty skenaarioita siitä, miten Yhdysvallat aikoo suojautua siltä todennäköiseltä tilanteelta, että Venäjä voittaakin sodan. Tässä hieman spekulointia aiheesta.

Eurooppa deindustrialisoituu eli taantuu teollisesti sen vuoksi, että se on ideologisesti sidoksissa Yhdysvaltojen intresseihin ja pidättäytyy yhteistyöstä ja kaupankäynnistä Venäjän kanssa. Pakotepolitiikka ei vaikuta niinkään Venäjään, vaan eurooppalaiseen tuotantoon ja talouteen.

Tämä johtaa pian siihen, että eurooppalaisten yritysten on houkuttelevampaa siirtyä Yhdysvaltoihin. Näin ne tukevat samalla maan sisäistä taloutta, torjuvat dollarin arvon laskua ja auttavat pitämään Amerikan kilpailukykyisenä Kiinaa vastaan.

”Yhdysvalloilla ei ole pysyviä ystäviä tai vihollisia, vain intressejä”, realisoi Henry Kissinger aikoinaan Amerikan ”syvän valtion” eli pysyvän valtiokoneiston tylyä linjaa. Niinpä Washingtonille ei tuota vaikeuksia pettää niin kutsutut liittolaisensa, kun tarve vaatii.

Otetaan esimerkiksi Australia, joka on Yhdysvaltojen vasallivaltio eteläisellä pallonpuoliskolla. Hybridisodassaan Kiinaa vastaan, Washington vaati kengurumaan vasalliaan kiristämään jännitteitä Pekingin kanssa, omien ulkopoliittisten intressiensä nimissä.

Tämän seurauksena, ärsytetty Kiina vastasi aussiuhoon talouden asein ja lopetti kivihiilen ostamisen Australiasta. Tuolloin Yhdysvallat ryhtyi välittömästi täyttämään tilauskirjoja ja myymään omaa hiiltään Kiinaan, alittamalla ”liittolaisen” hinnat.

Yhdysvallat tekee nyt saman Euroopalle ja ensimmäinen askel on EU:n tahallinen horjuttaminen samalla, kun se pitää sotilasliitto Naton pystyssä yrittäessään tuhota Venäjän. Sillä välin, kun Bryssel ja monet jäsenmaat uskollisesti kieltäytyvät kaupankäynnistä, Yhdysvallat ostaa hybridisodan keskelläkin yhä tarvitsemiaan raaka-aineita Venäjältä.

Tähän asti EU on täyttänyt tarkoituksensa aktivoimalla euromaat toimimaan Venäjän federaatiota vastaan. Venäjän talous on kuitenkin kestänyt pakotepolitiikan, joten Yhdysvaltojen näkökulmasta katsottuna, unioni ei enää palvele tarkoitustaan.

Näin ollen EU:n heikentyminen – tai koko blokin hajoaminen – ei häiritse Yhdysvaltoja, jonka asennetta kuvannee aliulkoministerinä nykyään toimivan Victoria Nulandin vanha tokaisu, ”fuck the EU”.

Nykyistä tilannetta ilmentää sekin, että jopa Suomi, EU:n mallioppilas ja ylivelkaantunut nettomaksaja, on solminut kahdenvälisiä ”puolustusyhteistyösopimuksia” Yhdysvaltojen ja Britannian kanssa. Näin tehdään luultavasti siksi, että vaikka unioni romahtaisi, angloamerikkalaisilla olisi silti strategiset renkinsä taantuvassa Euroopassa, aivan Venäjän naapurissa.

Amerikan imperiumin kamppaillessa selviytyäkseen orastavassa moninapaisessa maailmassa, se kannibalisoi yhä enemmän vasallivaltioitaan ja de facto -siirtomaitaan, jotka joutuvat kärsimään Washingtonin itsekkyyden vuoksi. Valitettavasti moni suomalainen on yhä niin amerikkalaisen populaarikulttuurin ja politiikan sokaisema, ettei näe, mihin tämä johtaa.