Amerikkalainen Foreign Policy-lehti väittää Kiinan poliittisten päättäjien olevan yhä vakuuttuneempia siitä, että Yhdysvallat aikoo panna täytäntöön täysimittaisen Kiinan eristämisstrategian. Kiinalaisvirkamiehet, tutkijat ja tiedotusvälineet puhuvat yhä enemmän omavaraisuudesta ja varautumisesta.

Kiinan arvopaperimarkkinoita sääntelevän komission varapuheenjohtaja Fang Xinghai on ehdottanut juanin kansainvälistämisen nopeuttamista, jotta taloudelliseen irtautumiseen Yhdysvalloista voitaisiin varautua paremmin.

Eräs Shanghaissa asuva akateemikko on todennut, että ”rauhanosinko on ohi” ja että ”Kiinan on aika valmistautua täydelliseen irtautumiseen”. Jopa maltillisemmat äänet ovat tunnustaneet syvälliset muutokset Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteissa ja kehottaneet Kiinaa ”valmistautumaan pahimpaan, mutta tavoittelemaan parasta”.

Vaikka vastatoimena Kiinan armeijaa vahvistetaan entisestään, valtio kiristää myös kahta taloudellista jousen jännettä. Se kaksinkertaistaa jo olemassa olevan omavaraisuusstrategiansa ja varmistaa Kiinan pakotekestävyyden, samalla kun se lujittaa hyökkäyksellisiä geotaloudellisia valmiuksiaan toimitusketjujen kautta, sekä kansainvälisillä kaupallisilla meriväylillä.

Kiinan kommunistinen puolue teki ”itsenäisyydestä ja omavaraisuudesta” keskeisen osan vuoden 2021 historiallista päätöslauselmaansa. Lännen viimeaikaiset ankarat pakotteet Venäjää vastaan ovat muistuttaneet Kiinan johtajia tarpeesta vahvistaa taloudellista riippumattomuuttaan.

25. helmikuuta, Venäjän käynnistäessä sotilaallisen operaationsa Ukrainassa, Kansan päivälehden pääkirjoituksessa todettiin, että ”itsenäisyys ja itseluottamus takaavat, että puolueen ja kansan asia etenee edelleen voitosta voittoon”. Poliittiset päättäjät pyrkivät valmistelemaan Kiinan taloutta kestämään pakollisen irtautumisen aiheuttaman raskaan taloudellisen iskun.

Nämä huolet eivät ole uusia. Kiinan päättäjät ovat kannattaneet globaalin rahoitusjärjestelmän uudistamista heti Aasian finanssikriisin jälkeen 1990-luvun lopulla ja pyrkineet suojautumaan Yhdysvaltojen dollarihegemoniaa vastaan.

Vuonna 1999 Kiinan keskuspankin silloinen pääjohtaja Dai Xianglong totesi, että nykyistä maailmanlaajuista rahoitusjärjestelmää ”on uudistettava”, koska ”muutaman maan kansallisen valuutan rooli kansainvälisenä varantovaluuttana on ollut merkittävä epävakauden lähde”.

Jos vihollisuudet suurvaltojen välillä toden teolla puhkeavat, lännen imperiumi ulottaa pakotepolitiikkansa myös Pekingiä vastaan, kuten se on tehnyt Moskovan kanssa. Mitä vastausvaihtoehtoja Kiinalla olisi tuossa tilanteessa?

Tähän asti Yhdysvaltojen viime vuosina aloittamissa kauppa- ja teknologiasodissa kiinalaiset ovat periaatteessa vain puolustautuneet. Voisivatko he siirtyä hyökkäykseen?
Radikaaleimmissa skenaarioissa Peking voisi luopua dollarivelkavarastostaan, vaatia tavaraviennistään länteen maksua kiinalaisvaluutassa, tai jopa lopettaa viennin kokonaan.

Jos esimerkiksi sotilaallinen yhteenotto Taiwanin aseman vuoksi laukaisisi taloussodan, Peking voisi käyttää kahta hyökkäävää vastatoimenpidettä: häiritä globaaleja toimitusketjuja ja rajoittaa ulkomaalaisten pääsyä Pekingin hallinnassa oleviin kauppasatamiin.

Toimitusketjujen tarkoituksellinen häirintä voisi tapahtua ainakin kahdessa muodossa: panemalla täytäntöön pakotteiden vastaisen sääntelykehyksen Kiinan markkinoille pääsyn rajoittamiseksi ja asettamalla kriittisten materiaalien vientivalvonnan.

Kiinan hallitus voisi pakottaa ulkomaiset yritykset valitsemaan joko Kiinan tai länsimaiden markkinat ja rangaista yhteistyöstä sellaisten ulkomaisten toimijoiden kanssa, joiden katsotaan uhkaavan Kiinan liiketoimintaa ja kansallisia intressejä.

Foreign Policy-lehti arvelee, että Kiinan päättäjillä on selkeä näkemys siitä, miten Kiinan määräävää asemaa globaaleissa toimitusketjuissa voitaisiin tarvittaessa strategisesti hyödyntää ulkomaisia rajoituksia vastaan, Kiinan kansallisten tarpeiden suojelemiseksi.

Vastaiskuna länsipakotteille ja hybridisodankäynnille, Kiina voisi rajoittaa myös kulutuselektroniikan ja kehittyneiden amerikkalaisten aseiden, kuten F-35-hävittäjien, valmistuksessa tarvittavien, harvinaisten maametallien vientiä länteen. Vuosina 2014-2017 Kiina toimitti 80 prosenttia Yhdysvaltojen tarvitsemista harvinaisista maametalleista.

Kiinan asema johtavana kaupallisena merivaltana tarjoaa Pekingille myös vipuvoimaa mahdollisen taloussodan kiihtyessä. Kiinalaiset satamahankinnat antavat Kiinalle suuremman määräysvallan globaaleissa merenkulkuvirroissa, mikä voisi rajoittaa ulkomaalaisten mahdollisuuksia turvata toimitusketjuja.

Vuoteen 2019 mennessä Kiina oli investoinut yli sataan satamahankkeeseen. Kolmella kiinalaisella satamaoperaattorilla – COSCO Shipping Portsilla, China Merchants Port Holdingsilla ja Qingdao Port Internationalilla – oli vuonna 2018 jo osuuksia kuudessatoista eurooppalaisessa satamassa.

COSCO omistaa 100 prosenttia Pireuksen sataman terminaalista Kreikassa, 85,5 prosenttia Zeebruggen sataman terminaalista Belgiassa, 51 prosenttia Noatumin konttiterminaalista Espanjassa ja vähemmistöosuuksia useista muista eurooppalaisista satamista. Eri asia on, miten Kiina konfliktin keskellä tosiasiassa pystyisi valvomaan ulkomaisia satamia.

Kaikkiin näihin strategioihin liittyy omat tilanteen eskaloitumisen riskinsä. Vaikka Bidenin hallinto pyrkii haastamaan Kiinan ja kilpailemaan sen kanssa, sen kannattaisi vastustaa kiusausta demonisoida Pekingiä, ärsyttää sitä Taiwanin suhteen, tai aliarvioida Kiinan mahdollisuuksia haastaa Yhdysvaltojen globaali asema ja dollarin valta.

Kiinan strategisena prioriteettina tuntuu tällä hetkellä olevan välttää tekemästä mitään sellaista, mikä keskeyttäisi Yhdysvaltojen taantumisprosessin. Kiina on pysytellyt sivussa myös Ukrainan konfliktissa, joten luultavasti sille kelpaisi vain seurata, kun Yhdysvaltojen geotaloudellinen valta-asema heikkenee.

Yhdysvaltojen johtajuus ei vaikuta monista maista enää houkuttelevalta. Jos Washington ei kykene osoittamaan myötätuntoa kehitysapua kaivanneille maille, jotka ovat vaatineet parempaa edustusta nykyisessä järjestelmässä, euro- ja anglofonisten maiden ulkopuoliset vallat kuuntelevat mielellään, mitä Kiinalla olisi tarjottavanaan.

Esimerkkinä tästä voisi nostaa esiin Kiinan lisääntyneen toiminnan Länsi-Aasiassa (länsimaisittain ”Lähi-idässä”). Kiina on onnistunut solmimaan kaikenkattavan strategisen kumppanuussopimuksen sekä Iranin että Saudi-Arabian kanssa, mikä laajentaa Pekingin vaikutusvaltaa ja tuo sille lisää taloudellisia etuja.

Myös Irakista on tullut tärkeä linkki Kiinan Vyö ja tie -hankkeelle ja investoinneille. Siinä missä Yhdysvallat kävi murjomassa Bagdadia pommikoneilla, Kiina on vastikään sopinut tuhannen koulun rakentamisesta alueelle. Tämä on hyvää imagon kohotusta lännen vehkeilyihin verrattuna.

Rakentava toiminta houkuttaa yhteistyökumppaneita enemmän kuin amerikkalainen taloudellis-sotilaallinen uhkailu ja kiristys. Kiinan menestys voi tosin poikia Nato-lännen vastareaktion ja Pekingin hallintoa yritetään vielä kaataa samoilla konsteilla kuin Venäjääkin. Onnistuuko Kiina välttämään amerikkalaisansat?