Lohikäärmeen vuoden alkaessa, ”anglosionistinen imperiumi käynnistelee sotaansa Kiinaa vastaan”, arvelee Richard Solomon. Tähän asti Kiina on osoittanut ”uskomatonta nöyryyttä ja pidättyväisyyttä, eikä ole juurikaan vastannut Yhdysvaltojen neokonservatiivisen hallinnon törkeisiin loukkauksiin ja provokaatioihin”.

Eurokansalaisen ei tarvitse refleksinomaisesti valita puoltaan tässä titaanien taistossa, mutta ei myöskään puolustaa Yhdysvaltojen ja sen vasalliparven ulkopoliittisia intressejä. Kiina on kommunistisen puolueen hallitsema suurvalta, mutta entä sitten? On syytä katsoa ismien ja sanojen taakse ja arvioida tekoja.

Mitään vapaata ”Amerikkaa” tai itsenäisiä eurooppalaisia kansallisvaltioita ei enää ole olemassa. Niin kutsuttu ”länsi” on vain ”finanssikartellien, monikansallisten yhtiöiden, oligarkkien, sotateollisen kompleksin, syvävaltion ja sionistilobbyn liittouma”, jonka loiston päivät ovat jo (onneksi) ohi.

”Kuten kaikki patologisesti korruptoituneet imperiumit loppuvaiheessa, myös mielipuolinen länsi unelmoi uudistumisesta”, Solomon näkee. Sen alamaiset voivat vain ”yrittää välttää hukkumasta uppoavan jättiläisen nostattamiin hyökyaaltoihin”.

Lännen tuhosta selviytyvät voivat ryhmittyä uudelleen ja ”omaksua yhteisvoiton periaatteen, ensisijaisen globaalin vaikuttajan Kiinan valaistessa ihmiskunnan polkua kohti Kardašovin asteikon kakkostyypin Star Trek– sivilisaatiota”.

Kiina on yrittänyt jättäytyä konfliktien ulkopuolelle, mutta jossain vaiheessa Peking voi joutua iskemään takaisin, kun Washingtonin ja Lontoon ”biologiset, taloudelliset ja sotilaalliset” provokaatiot menevät liian pitkälle ja ylittävät jopa kungfutselaisen sietokyvyn. Yhdysvaltojen toimien perusteella, aggressiot tulevat vain kärjistymään.

Solomonin mielestä, oikea pelote Kiinan taholta olisi panna reilusti ”oma nahkansa peliin”. Lännen rahavallan juurettomat kosmopoliitit eivät ole vain yhteiskunnan loiseläjiä ja muiden kustannuksella hyötyjiä, vaan myös materialistisia pelkureita, jotka eivät halua kuolla.

Vaikka he voivat tuomita miljoonia tai miljardeja kuolemaan noin vain omien itsekkäiden intressiensä vuoksi, hallitseva superluokka tekee mitä tahansa pitääkseen kiinni omasta olemassaolostaan. ”Kiinan tiedustelupalvelun tulisi paikantaa kaikki heidän bunkkerinsa ja maanalaiset kaupunkinsa ja tehdä tiettäväksi, että suursodan syttyessä, Kiina iskee heitä vastaan”, Solomon kuittaa.

Wall Streetin finanssipiirit ulkoistivat aikoinaan Yhdysvaltojen tuotannon Kiinalle, muuttaakseen Amerikan koronkiskontaan perustuvaksi taloudeksi, joka myy velkaa sillä odotuksella, että Kiina ostaisi tuon velan ja antaisi Wall Streetin sisäpiiriläisten hallita myös Kiinan taloutta.

Tämä talousmalli tunnettiin nimellä ”Kimerikka” (englanniksi Chimerica). Vaikka Kiina alun perin hyötyi tästä järjestelystä, Solomon väittää Pekingin hylänneen symbioottisen suhteen lopputuleman, jossa ”juureton Wall Streetin luokka ottaisi haltuunsa Kiinan viisituhatta vuotta vanhan sivilisaation sen jälkeen, kun he ovat imeneet Yhdysvallat kuiviin”.

Tästä huolimatta, jotkut väittävät, että koko idän ja lännen vastakkainasettelu on vain Kabuki-teatteria ja Kiina olisi jo Rothschildien ja Rockefellerien pankkikartellin (eli planeetan omistajien) hallinnassa. Solomon on eri mieltä.

Lännen orjanomistajien ihannoima ”teknofeodalismi” ei edellytä vain eri kulttuurien tuhoamista, vaan myös hallintoalamaisten geneettistä muuttamista. Davosin klikin transhumanistisen protokollan mukaan, Kiinan johtajien olisi oltava valmiita tuhoamaan kansansa viisituhatta vuotta vanha kulttuuri ja dna.

Solomon ei usko, että Kiinan johto olisi valmis tällaiseen. ”Vaikka jotkin Kiinan teknologisista innovaatioista liittyvät valtion turvallisuuteen, tekniikkaa käytetään ensisijaisesti parantamaan Kiinan kansalaisten elämää – täytenä vastakohtana Yhdysvaltojen politiikalle.”

Amerikkalaisen hegemonian jälkeinen ”kiinalainen tulevaisuus” olisi Solomonista vanhaa järjestelmää lupaavampi jo siksi, ettei Kiina ”ole historiansa aikana koskaan harjoittanut sotilaallista hyökkäys- tai valloituspolitiikkaa oman alueensa ulkopuolella”. Kiina ”rakensi jopa muurin vain pitääkseen barbaarit poissa”.

Solomon painottaa, että Kiinan yhteistyö vieraiden valtojen kanssa perustuu transaktioon; molempia osapuolia hyödyttävään vuorovaikutukseen, jossa palveluita tai tavaroita vaihdetaan. Toisin kuin länsi liberalisminsa kanssa, Kiina ei pyri tekemään koko maailmasta omaa kuvaansa.

Entäpä sitten koronapandemia, jonka katsotaan alkaneen Kiinasta? Kiina ei mennyt mukaan lännen mRNA -teknologiaan, vaan tarjosi kansalaisilleen perinteisiä rokotteita. ”Vaikka jotkut länsimieliset kiinalaisviranomaiset vaativat Pfizerin mRNA -lähetyksiä ja kotimaista mRNA -tuotantoa, kommunistinen puolue vastusti Yhdysvaltojen poliittisen luokan painostusta”, Solomon erottelee.

Kommunistinen puolue saattoi ylireagoida äärimmäisen tiukalla koronastrategiallaan, mutta Solomonin mukaan tämä johtui siitä, että Kiina kohtasi biohyökkäyksen. Vastaavia ”tulevia tapahtumia varten”, hän suosittelee myös länsimaiden asukkaita turvautumaan ”sinkkiin, C- ja D-vitamiineihin, sekä perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen”.

Solomonin näkökulmasta, Kiina on edelleen ”ensisijainen linnake Yhdysvaltojen anglosionistisen imperiumin hyökkääjiä ja heidän globaalin rahoitusmafiansa kätyreitä vastaan”.

Kun otetaan huomioon ”kansainvälisten pankkiirien hirvittävä valta, keisari-presidentti Xin on jongleerattava neutraalien, liittolaisten ja vastustajien monimutkaisessa sekamelskassa navigoidakseen Kiinan voittoon, mikä tarkoittaa laajemmassa merkityksessä ihmislajin selviytymistä”. Solomon katsoo Xin puolustavan ”Taon perusperiaatteita”.

Toivon toki, että Solomon olisi oikeassa, vaikka suhtaudun usein turhautuneesti suurvaltojen tekemisiin (tai tekemättä jättämisiin) ja globaalin hallinnon taustalla vaikuttavien finanssipiirien juoniin. Olipa lopullinen totuus millainen hyvänsä, elämme vaarallisia, mutta mielenkiintoisia aikoja, uuden ja vanhan maailmanjärjestyksen epävakaassa välitilassa.

Historianfilosofi Oswald Spenglerin mukaan, länsimaat ovat jo perikadossa. ”Länsimainen nerous vei maailman hevosista ja vaunuista moderniin teolliseen yhteiskuntaan. Siitä syntyi useita uskomattomia luomuksia, mutta myös paljon kärsimystä ja kuolemaa”, Solomon kiteyttää. Niinpä häntä kiinnostaakin seurata ”Kiinan kehittyvää polkua kohti kansallista itsensä toteutumista”.

Solomon on kuitenkin (yli?)optimistinen, eikä malta olla jossittelematta myös lännen puolesta. ”Jos länsimainen filosofia sisällyttää karman lain periaatteet yin-yang-tasapainon muodostamiseksi ja Eurooppa liittyy Kiinan ja Venäjän kanssa euraasialaiseen liittoon, uskon, että länsimaiden elpyminen ja myönteinen uudelleen integroituminen globaaliin perheeseen on edelleen mahdollista.”