Ranskalainen historioitsija ja sosiologi Emmanuel Todd, joka jo vuonna 1976 ennusti Neuvostoliiton tulevan kaatumisen, arvioi uudessa kirjassaan La Défaite de l’Occident lännen lähestyvää tuhoa.

”Vasemmistokonservatiiviksi” luokiteltu Todd uskoo, että Nato on jo häviämässä Ukrainan konfliktin. Tulehtuneesta nykytilanteesta huolimatta, hän päättelee myös, että tappio huipentuu lopulta Venäjän sovintoon Euroopan kanssa ja sen lähentymiseen Saksan kanssa, vastoin Yhdysvaltojen toiveita. Tämä kuulostaa aika hullunrohkealta väittämältä.

Ranskalaishistorioitsija tuomitsee länsimaiden tylyn suhtautumisen Venäjään ja toteaa, että ”Saksan ja Venäjän lähentymisen estäminen oli yksi Yhdysvaltojen tavoitteista”. Tämä lähentyminen olisi merkinnyt Yhdysvaltojen syrjäyttämistä eurooppalaisesta valtajärjestelmästä. Niinpä amerikkalaiset ”mieluummin tuhoavat Euroopan, kuin pelastavat lännen”.

Todd korostaa uudessa analyysissään ”nihilismiin vajonneen Amerikan” hiipuvaa asemaa globaalina suurvaltana ja sen heikentynyttä sotateollisuutta. Ranskalaisajattelija mainitsee myös menetetyn eurooppalaisen vaikutusvallan, jota aikoinaan edusti Ranskan ja Saksan välinen kumppanuus.

Ukrainan konfliktin seurauksena, Euroopan unioni on etääntynyt Venäjästä, mikä on vahingoittanut unionin omia kauppa- ja energiaintressejä. Toddin mukaan, elämme nyt lännen narratiivin kyllästämässä, ”putinofobisessa ja russofobisessa maailmassa”. Ei liene yllättävää, että hän on saanut näkemystensä vuoksi jo ”putinistin” leiman.

Todd on kuitenkin avomielinen ajattelija ja hän puolustaa pluralismia, jossa tunnustetaan erilaisten näkökulmien arvo. Hän haluaisi länsimaiden säilyvän moniarvoisina, vaikka tällä hetkellä näyttää pahasti siltä, että vain yksi politisoitu versio todellisuudesta saa hyväksynnän.

Todd ei usko Yhdysvaltojen tulevien presidentinvaalien muuttavan nykyisen konfliktin kulkua. Hän katsoo, että Venäjä on vahvasti sitoutunut linjaansa. Valkoisen talon vaihtuvilla johtajilla ei ole Kremlille merkitystä, sillä ”Venäjä on sodassa Yhdysvaltoja vastaan”.

Ranskan tilaa historioitsija tarkastelee synkkänä. Toddin mielestä ”Ranskaa ei enää ole edes olemassa, koska se on liittoutunut Yhdysvaltojen kanssa ja sitä valvoo Nato”. Macronin Ranska ei vaikuta muutenkaan järin vakavasti otettavalta vallalta: nepotistisen eliitin sisäpiiristä nostettiin juuri pääministeriksi kokematon 34 -vuotias, avoimesti homoseksuaali Gabriel Attal.

Geopoliittisesta perspektiivistä tarkasteltuna, Euroopan alennustila ei rajoitu vain Ranskaan. Valtiot ovat olemassa erilaisten intressiensä ja kansallisen suverenismin kautta; kun ne hyväksyvät tahdottoman vasallin osan, ne lakkaavat olemasta. Maailmansodista on jo aikaa, mutta Euroopassa eletään yhä Amerikan miehittämällä alueella.

Toddin mielestä parasta, mitä Euroopalle voisi tapahtua, olisi Yhdysvaltojen vetäytyminen koko mantereelta. Vaikka Washingtonin hegemoniaan tottuneet, poliittisesta Tukholma-syndroomasta kärsivät euroatlantistit saattavat kysyä, ”miten meidän sitten kävisi”, Todd näkee Yhdysvaltojen ikeestä vapautuneessa eurooppalaisessa tilassa kajastavan rauhan.

Sopii tosin inhorealistisesti kysyä, vaatiiko Yhdysvaltojen lähtö Euroopasta ensin sodan? Geopolitiikka on palannut näkyville kansainvälisissä suhteissa ja ”globaalihallinto” on gramscilaisessa muutostilassa. Kuka loppupelissä määrittelee uuden järjestyksen, jos ja kun lännen ylivalta Toddin hypoteesin mukaisesti päättyy?