Kuten olen kyllästymiseen asti toistanut, maailmaa ollaan järjestämässä uusiksi, mutta tämäkin uudelleenorganisointi toteutetaan vain, jotta se palvelisi entistä paremmin ylikansallisia yhtiöitä sidosryhmineen. Kaikki tämä tapahtuu epävirallisen ”maailmanhallituksen” alla, jota valtiot poliittisine eliitteineen tuntuvat tottelevan.

Tässä muutosvaiheessa, moni länsijohtoista järjestystä kritisoiva puhuu ylistävään sävyyn kehittyvien maiden muodostamasta ”vaihtoehdosta”, joka tunnetaan akronymillä BRICS (lyhenne on muodostettu viiden maan – Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan – englanninkielisten nimien alkukirjaimista).

Nimitystä käytti ensimmäisenä englantilainen ekonomi Jim O’Neill vuonna 2001 investointipankkiiriliike Goldman Sachsin raportissa Building Better Global Economic BRICs.

Finanssieliitin sisäpiiriläinen O’Neill ennakoi jo tuolloin, että ”BRIC-maiden ja erityisesti Kiinan painoarvo maailman bruttokansantuotteesta kasvaa” ja tällä on ”vaikutuksensa maailmantalouteen”. Näiden tulevaisuuden näkymien vuoksi, ”maailman poliittiset foorumit olisi järjestettävä uusiksi”.

Ollakseni rehellinen, en panisi paljoa toivoa BRICS:inkään varaan minään muutoksen airueena. Kaikki politiikka on loppupelissä machiavellilaista kieroilua. Eri valtioiden välillä ei ole pysyvää ystävyyttä, on vain ”strategisia kumppanuuksia”, jotka voivat muuttua koska tahansa, kun oma etu sitä vaatii.

Tämän päivän globalisoituneessa maailmassa, vanhanmallisilla ”kansakunnilla” ei tosin ole enää suurta merkitystä, sillä nekin ovat pankkien ja suuryhtiöiden omistuksessa. Valitettavasti reaalimaailma on sosiaalidarwinistinen systeemi, jossa vain rahalla ja vallalla saa ”oikeutta”. Länsimaisen humanismin pinnan alla elää voiman filosofia.

Yhdysvaltojen kilpailijoitakaan ei voi ottaa täysin vakavasti, sillä ne kaikki (Venäjä ja Kiina mukaan lukien) kuuluvat kiltisti ylikansallisen eliitin perustamiin Yhdistyneisiin kansakuntiin ja muihin instituutioihin ja pyrkivät edistämään niiden kyseenalaisia pitkän aikavälin suunnitelmia omissa yhteiskunnissaan.

Jopa lännen median demonisoima Vladimir Putin vaikuttaa suoranaiselta YK-fanaatikolta, niin usein hän mainitsee tämän järjestön ja sen tärkeyden. Venäjän ulkopoliittiset edustajat viittaavat lausunnoissaan toistuvasti myös ”kansainvälisen oikeuden” sääntöjärjestelmään, vaikka sellainen on olemassa vain kirjaimina asiakirjoissa, eikä tosielämässä, jossa todelliset vallanpitäjät taivuttavat mitä tahansa lakeja omaksi edukseen.

Jos jokin taho haluaisi todella haastaa ”länsimaisen” (toisin sanoen, angloamerikkalaisjuutalaisen establismentin) hegemonian, se pitäisi osoittaa lakkaamalla alistumasta näille korruptoituneille instituutioille ja niiden taustalla vaikuttavalle rahavallalle. Mutta näyttää siltä, että näin ei tule tapahtumaan.

Joko kukaan ei ole tarpeeksi vahva, älykäs, tai edes halukas, muuttaakseen systeemiä, tai sitten koko maapallon kattava oligopoli on tosiaankin onnistunut luomaan yhden valtavan ”järjestelmien järjestelmän”, joka tässä vaiheessa sisällyttää jopa niin kutsutut ”viholliset” osaksi kokonaisuutta.

Huolimatta erimielisyyksistään ja konflikteistaan, kaikki suuret ja pienemmätkin vallat kulkevat tällä hetkellä samaan teknokraattiseen suuntaan. Mitäpä siitä, jos välillä täytyy tappaa läjäpäin ihmisiä pankkiirien sijaissodissa: pääasia, että ”kehitys kehittyy” ja ihmiskunta kulkee kohti uusia uria, kulisseissa pysyttelevien vallanpitäjien ohjaamina.