Ukrainan taistelukentiltä kantautuvat uutiset ovat Kiovan hallinnon kannalta tasaisen huonoja. Vaikka asiantilaa on aiemmin yritetty kiistää, länsimaat ovat nyt hitaasti alkaneet hyväksyä, että paljon mainostettu vastahyökkäys on päättynyt katastrofiin. Ukraina ei julkaise lukuja sotilastappioidensa määrästä, mutta riippumattomien arvioiden mukaan, se on menettänyt epäonnistuneessa offensiivissaan jopa sata tuhatta miestä.

Kun Ukrainan armeijan yleinen alennustila tulee esiin, alkaa syyttely. The Washington Postin viimeisin artikkeli on hyvä esimerkki muuttuneesta sävystä. Amerikkalaislehti pyrkii syyttämään ukrainalaisia, kun taas ukrainalaiset arvostelevat länsimaisia tukijoitaan tai toisiaan, tilanteen mukaan. Eurooppa ei ole vielä liittynyt syyttelypeliin, mutta aikanaan se epäilemättä kritisoi myös ukrainalaisten toimia (Venäjän ”brutaalin hyökkäyssodan” lisäksi).

Kuten amerikkalainen blogisti The Z Man esittää, ”Washington ei tunnu koskaan oppivan epäonnistumisistaan, minkä vuoksi heillä on nyt käsissään Ukrainan katastrofi”. Epäilemättä sotateollisen kompleksin rahoittamissa ajatushautomoissa analysoidaan jo kuumeisesti tämän sodan suurimpia virheitä.

Ensimmäinen suuri virhe oli ryhtyminen maasotaan Venäjän kanssa. Venäläiset eivät ole aina onnistuneet erikoisoperaatiossaan, mutta yleisesti ottaen, he ovat käyneet maasotaa tehokkaasti, niin myös Ukrainassa. Kun venäläiset näkevät maasodan eksistentiaalisena uhkana, siitä tulee nopeasti suuri isänmaallinen sota ja koko Venäjä mobilisoituu kukistamaan vihollisen.

Jo lännen Maidanin vallanvaihto-operaatio vuonna 2014 osoitti, etteivät Krimin niemimaa ja Donbass ole vain osa Venäjän ja Ukrainan välistä vähäpätöistä rajakonfliktia, vaan kaikki liittyi lännen aloittamaan, nyky-Venäjän kaatamiseen tähtäävään hybridisodankäyntiin.

Länsimaat aloittivat Ukrainassa geopoliittisen sotapelin Venäjää vastaan ja venäläiset ottivat haasteen vastaan. Pakotteiden tarkoituksena oli selvästi vahingoittaa keskivertovenäläisiä, minkä vuoksi Venäjän johdon oli helppo esittää tämä konflikti nykysukupolven omana, toisen maailmansodan kärsimyksiin vertautuvana taisteluna.

Länsi teki, mitä teki, koska he olettivat (väärin) Venäjän olevan liian heikko käymään oikeaa sotaa. He eivät tehneet tätä johtopäätöstä havaittavien tosiasioiden, vaan oman retoriikkansa voiman perusteella. He sanoivat niin usein, että Venäjä on vain ”valtioksi naamioitunut bensa-asema”, että alkoivat uskoa siihen itsekin.

Sen sijaan, että länsimaat olisivat tarkastelleet, mitä Venäjällä oikeasti tapahtui, ne kertoivat itselleen houkuttelevia tarinoita siitä, mitä tapahtuisi, jos Putinin Venäjä onnistuttaisiin hajottamaan kuten Neuvostoliitto ja länsi pääsisi ”demokratisoimaan” maan.

Ukrainan länsimaiset tukijat uskottelivat Kiovan hallinnolle, ettei Venäjä pystyisi pitämään armeijaansa kentällä pitkään. Propagandistit ennustivat toistamiseen Venäjän romahdusta. Lännen televisio-ohjelmiin valikoidut ”asiantuntijat” väittivät jo varhain, että Venäjä ei vain häviäisi, vaan koko federaatio hajoaisi Ukrainan konfliktin seurauksena.

Lopulta kuitenkin huomattiin, että venäläisyyden cancellointi-kampanjalla ei ollut toivottua vaikutusta, joten lännen täytyi valmistella Ukrainaa oikeaan hyökkäykseen. He värväsivät lähes satatuhatta uutta sotilasta, kouluttivat heidät Naton taktiikoilla ja toimittivat heille Naton aseita venäläisten ajamiseksi pois Krimiltä ja Donbasista. Tämä oli kevään suuri vastahyökkäys, jota suomalainenkin valta(vale)media oli täysillä mukana tukemassa.

Ukrainalaiset eivät ainoastaan menettäneet koko tehtävää varten koottua armeijaa, vaan kaikki liikenevät reservit heitettiin lihamyllyyn. Kymmeniä tuhansia ukrainalaisia tapettiin ja silvottiin yhden pienen kylän valtaamiseksi. Häviö oli massiivinen, mutta länsilehdistö pysyi vaiti, tai toisti russofobisia teesejään.

Epäonnistumisen valtavuutta hämmästyttävämpää on se, että länsimaiset sotilasarkkitehdit olivat niin hitaita hyväksymään tosiasiat. Vaikka oli selvää, että Venäjän puolustus oli liian vahva, kansalaisille kerrottiin olevan vain ajan kysymys, milloin Ukrainan armeija marssisi voittoon. Jopa sen jälkeen, kun internetiin ilmestyi tuhansia videoita länsimaisten tankkien palamisesta, asiantuntijat hokivat, että voitto Venäjästä olisi lähellä.

Tämän katastrofin seurauksena, Ukrainalla ei ole enää hyökkäysvalmiuksia ja se kamppailee säilyttääkseen puolustusasemansa keskeisillä alueilla. Massiivisia mies- ja materiaalitappioita ei voida korvata. Ukrainalla ei ole enää sotilaita, joita se voisi värvätä, eikä lännellä ole enää varusteita, joita se voisi lähettää Kiovan hallinnolle.

Tämän vuoksi, näemme länsimaisissa tiedotusvälineissä raportteja, joissa aletaan jo etsiä syntipukkia. Kukaan konfliktin aloittajista ei halua olla syypää siihen, että Ukraina romahtaa vuonna 2024. Yhdysvalloissa on tulossa presidentinvaalit ja Euroopan unionikin saattaa kohdata vaikeuksia, kun jäsenvaltioiden rahat on syydetty Ukrainan mustaan aukkoon. Natokaan ei ole ”tehnyt tarpeeksi” Ukrainan voiton eteen.

Koko tämän kaksivuotisen romahduksen teemana on, että päätöksiä tekevät ihmiset ovat korvanneet reaalitodellisuuden itselleen mieluisalla lumetodellisuudella. Päättäjät ja heidän propagandistinsa ovat hyviä luomaan monimutkaisia ja älyllisesti haastavia skenaarioita, joilla ei ole kuitenkaan mitään totuuspohjaa.

Nyt heidän versionsa todellisuudesta on törmännyt reaalitodellisuuteen, joka perustuu tylyyn totuuteen ja tilanteeseen kentällä, eikä lännen informaatiosodan tarpeisiin luotuun, valheelliseen narratiiviin täysin kuvitteellisesta voitosta, joka on kuin Hollywoodin toimintaelokuvista kopioitu.

Kuten The Z Man katsoo, ”Ukrainan katastrofi on kuin mikrokosmos siitä, mikä länttä vaivaa”. Samat ihmiset ovat vuosikausia pyörittäneet järjestelmää, joka perustuu vainoharhaisiin fantasioihin ja viholliskuviin. Vastuuhenkilöillä on valtakirjat, joilla on merkitystä vain keinotekoisessa johtajaluokan todellisuudessa.

”Lopputuloksena on kaikukammio, jota kansoittavat valtuutetut idiootit, jotka kilpailevat keskenään, tuottaakseen miellyttävimmältä kuulostavan kertomuksen kuvaamaan sitä, minkä he kuvittelevat olevan heidän todellisuutensa ulkopuolella. He elävät simulaatiossa, mutta pyrkivät tyrkyttämään kokemaansa ympäröivään maailmaan.”

Kollektiivisella lännellä on pian edessään Ukrainan häviö. Harhaisen ja häiriintyneen hallitsevan luokan kuvitelmat murskaantuvat ja tästä koituvan laskun maksaa tavallinen kansalainen. Lännen ukrainistien suureelliset illuusiot menevät säpäleiksi, eikä sosiaalisessa mediassa uhoaminenkaan auta. Todellisuus on kuin painovoima, joka ei katoa, vaikka siihen ei enää uskottaisikaan.