Washingtonin vihamielisyys Iranin islamilaista tasavaltaa kohtaan juontaa juurensa 40 vuoden päähän, helmikuuhun 1979, jolloin vallankumoukselliset joukot kaatoivat itsevaltaisen šaahi Mohammad Reza Pahlavin monarkian ja sen tilalle tuli ajatollah Khomeinin myötä šiialaiseen islamiin pohjautuva teokraattinen poliittinen järjestelmä.

Vihanpito jatkuu myös siksi, että Iran vastustaa Israelia (jota se ei valtiona tunnusta, vaan kutsuu tätä usein \”sionistientiteetiksi\”) ja Lähi-itää runtelevaa anglosionistista globalismia, sekä tukee palestiinalaisia ja kaikkia Yhdysvaltojen vainoamia maita ja liikkeitä. Viime vuosina syyksi on nostettu Iranin kohuttu ydinohjelma. Iran on tosiasiassa pyrkinyt aloittamaan energiantuotannon ydinvoimalla säästääkseen kallistuvaa öljyä. Israel ja Yhdysvallat ovat syyttäneet Irania yrityksistä kehittää ydinaseita, vaikka tästä ei ole mitään todistusaineistoa. Washingtonin näkökulmasta islamilainen tasavalta on joka tapauksessa uhkaava kilpailija alueella – samalla lailla kuin kommunismi uhkasi lännen hegemoniaa kylmän sodan aikana.

Lännessä media on luonut kuvaa Iranista eräänlaisena Saudi-Arabian šiia-versiona. Usein jätetään myös mainitsematta että suurimmaksi osaksi iranilaiset ovat etnisesti persialaisia, eivät arabeja. Iranin islamilainen tasavalta ei ole samanlainen kuin Saudi-Arabian kuningaskunta, joka on alun perin länsivaltojen kannustamana luonut nykyisin toimivat wahhabisti-terroristiryhmät. Huolimatta valtamedian puolueellisuudesta, Riyadin ja Teheranin välillä on suuria ideologisia eroavaisuuksia, jotka eivät johdu pelkästään islamin tulkinnoista. Saudit ovat Englannin luomus, ja tätä nykyä Yhdysvaltojen ja Israelin tukijoita. Tämän takia lännessä ei kirjoiteta Saudi-Arabiasta läheskään yhtä kriittisesti kuin Iranista, vaikka Saudien hallitsijasuku tunnustaa islamin jyrkkää wahhabilaista suuntausta, ei hyväksy kristillisten kirkkojen rakentamista maahansa, eikä naisilla tai vähemmistöillä ole juurikaan oikeuksia. Iranissa sen sijaan asuu suuri juutalaisvähemmistö, zarathustralaisia ja myös kristittyjä, joilla on kirkkonsa ja katedraalinsa.

Todellinen konflikti johtuu sekä geopolitiikasta että Teheranin ja Washingtonin ideologisista eroista (ja ei, tämä ei ole mikään islam vastaan kristinusko-skenaario). Jälkimmäisessä tapauksessa kyseessä on ristiriita imperialismin ja itsemääräämisoikeuden, suvereenisuuden, välillä. Iranin valtiollinen ideologia perustuu kansalliselle itsenäisyydelle sekä länsimaiden sortopolitiikan vastustamiselle. Yhdysvaltojen asema maailman suurvaltana perustuu siihen, että se on ylikansallisten plutokraattien väline, jolla pyritään hallitsemaan muita ja hankkiutumaan eroon kilpailijoista. Kansojen itsemääräämisoikeudella ei ole amerikkalaiselle valtiokoneistolle mitään merkitystä, eikä Yhdysvallat pidä ketään vertaisenaan, ainoastaan alamaisena. Yhdysvallat käyttää sotilaallista, poliittista ja taloudellista imperialismia hallitakseen väestöjä Lähi-idästä Latinalaiseen Amerikkaan ja Eurooppaan. Iranin islamilainen tasavalta ei ole tällaiseen vasalliuteen suostunut; se on syystäkin varautunut angloamerikkalaisjuutalaisen kabaalin suunnitelmista.

Iran on osoittautunut yhdeksi maailman vahvimmista amerikkalaisen hegemonian vastustajista. Irakin Saddam Hussein hyökkäsi lännen tukemana Iraniin syyskuussa 1980 ja tämä aloitti kahdeksanvuotisen sodan Irakin ja Iranin välille. Sodan aikana Yhdysvaltojen laivaston ohjusristeilijä ampui myös alas iranilaisen matkustajakoneen ja 290 matkustajaa sai surmansa. Iranin nykyistä korkeinta hengellistä johtajaa, ajatollah Khameneita, vastaan tehtiin myös murhayritys vuonna 1981. Iranilaisia tiedemiehiä on salamurhattu Mossadin tai CIA:n toimesta. Kesäkuussa 2017 aseistautuneet miehet hyökkäsivät Iranin parlamenttirakennukseen. Iskussa kuoli kaksitoista ihmistä ja äärijärjestö Isis otti vastuun teosta. Värivallankumousta, eli mellakoita ja yhteiskuntarauhaa järkyttäviä protesteja, on  yritetty myös viritellä ulkomaisten toimijoiden välityksellä, mutta toistaiseksi tuloksetta. Iran on kestänyt kaikki nämä yritykset horjuttaa sitä, massiivisista talouspakotteista puhumattakaan.

Nyt on Trumpin hallinnon vuoro yrittää saada Iranin nykyjohto pois pelistä, ja panokset kovenevat. Ydinohjelmasopimuksesta vetäydyttyään Yhdysvallat on kuitenkin kohdannut arvostelua EU-liittolaisiltaan, eikä esimerkiksi Kiina aio luopua yhteistyöstä ja kauppasuhteista Iranin kanssa. Itseasiassa Kiinalla on jo rahtijunayhteys Bayannurista, Kiinan Sisä-Mongolian autonomiselta alueelta, Teheraniin saakka. Washington Post-lehden toimittaja Rick Noack epäileekin, että mikäli Eurooppakin ryhtyy kiinalaisella tietotaidolla kiertämään Yhdysvaltain Iranille asettamia pakotteita, Yhdysvallat voi huomata, että maa, joka jää eristyksiin tässä tilanteessa, ei olekaan loppujen lopuksi Iran, vaan se itse.

Kuten Daahireeto Mohamud kirjoittaa artikkelissaan Iran as a Multipolar Anchor, Iranilla on myös erittäin merkittävä geostrateginen asema. Unipolaarista hegemoniaa halajava Yhdysvallat yrittää eristää Euraasian suurvallat, Venäjän ja Kiinan, toisistaan, valvomalla Euraasian \”syrjäisiä alueita\” ja horjuttaen niitä värivallankumouksilla ja hybridisodankäynnillä. Iran on tässä yhtälössä solmukohta, jota Yhdysvallat tarvitsisi yhdistääkseen eri puolilla olevat sotilastukikohtansa. Jos se saa tahtonsa läpi ja Iranin haltuunsa tavalla tai toisella, \”suuri geopoliittinen seinä\” saadaan pystytettyä ja läntinen hegemonia saa jatkoaikaa. Itse toivon, ettei näin kuitenkaan käy, eikä sotaa Irania vastaan aloiteta minkään tekosyyn varjolla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s