”Äärioikeisto” on Oulun rasististen puukotusten jälkeen taas esillä ja eduskuntapuolueiden tuomion kohteena, vaikka samat tahot ovat jo vuosien ajan tukeneet Ukrainassa taistelevia uusnatseja ja media on esitellyt ylpeänä suomalaisia ”vierastaistelijoita”.

Kaksinaismoralismi on huipussaan ja johdonmukaisuus loistaa poissaolollaan, mutta tämä ei ole mitään uutta lännessä, jossa kaikenlaista synkkää radikalismia hyödynnetään omien poliittisten tarkoitusperien ajamisessa. Näyttää melkein siltä, ettei Naton kylmän sodan aikainen operaatio Gladio koskaan päättynyt.

Suomalaisessa Venäjän-vastaisessa marginaalioikeistossa tuntuu vallitsevan kuvitelma, että kunhan Venäjä vain häviäisi sodan, Ukrainassa pääsisivät valtaan suverenistiset, kansallismieliset voimat. Tällä olisi heijastevaikutuksensa Eurooppaan, jossa myös koettaisiin varsinainen nationalismien renesanssi.

Jos unohdetaan pienten piirien kansallisfantasiat ja pysytään reaalipolitiikassa, voidaan nähdä, että Ukrainaa pidetään pystyssä Nato-lännen sotilaallisella ja taloudellisella tuella, johon liittyvät omat sitoumuksensa. Kansallismielisille on kirjoitettu ohimenevä roolinsa; ääriainekset kelpaavat likaisen työn tekijöiksi, tuskin muuhun.

En nyt mene lännen tiedustelupalveluihin kytkeytyvien vaikuttamisjärjestöjen, kuten NED:in (National Endowment for Democracy) ja George Sorosin säätiöiden monikymmenvuotiseen myyräntyöhön Ukrainassa, vaan esitän vain ääriviivat lännen suunnitelmista Ukrainan varalle.

Mikäli konflikti päättyisi lännelle suotuisasti, antivenäläisestä Ukrainasta – joka on tähänkin asti ollut laajamittaisen korruption, ihmiskaupan ja jopa bioaselaboratorioiden keskus – tulisi vain uusliberaalia talouspolitiikkaa harjoittava atlanttinen vyöhyke ja ylikansallisen finanssieliitin viimeisin riiston kohde.

Jo vuonna 2014, kun Kiovan hallinto tarvitsi ison lainan, maailmanpankki (IMF) tarjosi 15 miljardia dollaria tyypillisillä ehdoilla: yksityisen sektorin maanomistuskielto tulisi kumota ja hankkia valtiolle säästöjä leikkaamalla kansalaisten eläkkeitä ja muita tukia.

Venäjä tarjosi lainaksi myös saman summan, mutta ilman säästö- ja yksityistämisvaatimuksia. Silloinen Ukrainan presidentti Viktor Janukovitš päätti valita Venäjän tarjouksen, mutta Washington käynnisti vallankaappauksen ja syrjäytti presidentin päätöksineen.

Ukrainan uusi länsimielinen hallitus hyväksyi IMF:n lainan ja kurjistavat ehdot, yksityistämisen sekä kansalaisiin kohdistuvat säästötoimet. Ylikansalliset pääomapiirit jättiyhtiöineen ovat sen jälkeen rohmunneet Ukrainan viljelymaita ja muukin maa resursseineen halutaan saada lännen riistokapitalistien haltuun. Vain Venäjän erikoisoperaatio on vielä esteenä.

Mikäli Venäjä vetäytyisi, Ukrainaa ryhdyttäisiin muokkaamaan yhteensopivaksi monietnisen ”globaalin lännen” kanssa. Jos Venäjä ei onnistuisi Ukrainan ”denatsifikaatiossa”, sen viimeistelisi länsi itse julistamalla ääriryhmät terroristeiksi ja jälleenasuttamalla Kiovan ja muut kaupungit maahanmuuttajilla.

Zelenskyi kertoi pari vuotta sitten unelmoivansa sodan jälkeisestä Ukrainasta omanlaisenaan ”suur-Israelina”, huipputeknologisena turvallisuusvaltiona, jossa aseistetut vartijat partioisivat kauppakeskuksissa. Lännen vallanpitäjät jakavat saman toiveen poliisivaltiosta; Suomessakin väkivallanteot nostetaan otsikoihin vain silloin, kun ne sopivat eliitin narratiiviin.