Globalistien vihreä huijaus

Globalistien ajamaan ”suureen uudelleenkäynnistykseen” liittyy sosiaaliseen luototusjärjestelmään johtavan digitaalisen koronapassin ohella ilmastopoliittinen ”vihreä siirtymä”, jossa yhdistyvät ”talouden rakennemuutos ja hiilineutraalin yhteiskunnan rakentaminen” YK:n kestävän kehityksen agendan mukaisesti.

”Päästöttömät energiajärjestelmät” ja muut trendikkäät ilmasto- ja ympäristöratkaisut kuuluvat samaan kokonaisuuteen. Lisäksi halutaan ”parantaa energiatehokkuutta” sekä ”nopeuttaa muutosta fossiilittomaan liikenteeseen ja lämmitykseen”.

Tavoitteita pyritään edistämään toimilla, jotka saavat liikkeelle mahdollisimman paljon ”vihreän siirtymän investointeja”. Teollisuuden ”vähähiilitiekarttojen toimeenpano” on myös merkittävä osa tätä kokonaisuutta. Kaikkien maiden hallitukset on saatu mukaan tähänkin mielettömyyteen.

Riskianalyytikko ja kirjailija F. William Engdahl on hyvin perillä vihreän agendan taustoista, sen markkinoijista ja heidän toimistaan. Tämä kaikki tähtää ”neljännen teollisen vallankumouksen” toteutumiseen, kunhan aiempi yhteiskunta saadaan teollisuuksineen ajettua alas.

Taustalla on ekologis-transhumanistisen eetoksen lisäksi kyynisten keinottelijoiden voitontavoittelua. Wall Streetin ja Lontoon finanssihait näkivät vihreän energiaohjelman voittopotentiaalin ja ryhtyivät yhteistyössä Maailman talousfoorumin kanssa edistämään ”ESG-sijoitusmallia” (lyhenne tulee sanoista Environmental, Social ja Governance), jossa investoinnit siirrettiin aurinko- ja tuulivoimaan, pois perinteisistä energialähteistä eli öljystä, kaasusta ja hiilestä.

He perustivat ESG-sertifiointirintamalla yrityksiä, jotka myöntävät osakeyhtiöille ESG-luokituksia, jos ne ovat sijoituksissaan vihreän ”vastuullisia” ja ”poliittisesti korrekteja”. Ryntäys ESG-sijoittamiseen on tuottanut miljardeja Wall Streetille ja muille saalistajille, joille ympäristöasiat ja eettisyys eivät ole aiemmin merkinneet mitään. Se on myös jarruttanut öljyn, hiilen tai maakaasun tulevaa kehitystä suuressa osassa maailmaa.

Sähkömarkkinoita ja niiden hintoja on tarkoituksellisesti vapautettu sääntelystä vihreiden vaihtoehtojen edistämiseksi ja kaasun ja kivihiilen syrjäyttämiseksi sillä epäilyttävällä argumentilla, että ”hiilidioksidipäästöt uhkaavat ihmiskunnan tulevaisuutta, mikäli niitä ei vähennetä nollaan vuoteen 2050 mennessä”.

Edistääkseen vihreää energiaa koskevaa globaalia ohjelmaa, myös EU:n jäsenmaat, muutamaa änkyrää poikkeusta lukuun ottamatta, ovat alkaneet purkaa sidonnaisuuksiaan öljyyn, kaasuun, hiileen ja jopa ydinvoimaan. Esimerkiksi Saksan viimeiset jäljellä olevat ydinvoimalat on tarkoitus sulkea lopullisesti ensi vuonna.

”Jos EU jatkaa tällaista itsemurha-agendaa, se löytää itsensä muutaman vuoden kuluttua deindustrialisoituneesta joutomaasta”, Engdahl pelkää. Ongelma ei ole kaasu, hiili tai ydinvoima; vika on aurinko- ja tuulivoiman tehottomassa energiassa, joka ei pysty tarjoamaan vakaata ja luotettavaa sähköä.

Euroopan, Yhdysvaltojen ja muiden maiden hallituksille todellisten vallanpitäjien taholta määrätty vihreä energiaohjelma sekä Davosissa edistetty ESG-sijoittaminen takaavat vain sen, että kun otamme ”suuren vihreän harppauksen” tuntemattomaan, kaasua, hiiltä tai ydinvoimaa on käytössä entistäkin vähemmän.

Mitä ”fossiilisten” tilalle sitten tulee? Lämmityksessä ja varavoimanlähteinä öljy ja muut fossiiliset polttoaineet korvautuvat globalistien skenaariossa ”biopolttoaineilla”. Liikenteessä bioetanoli ja uusiutuvista materiaaleista tuotettu diesel ovat jo vaihtoehtoja. Jatkossa akkuteknologian kehittyessä niiden rinnalle tulee myös ”uusiutuvalla energialla tuotettu sähkö”.

Engdahl puolestaan arvioi, että tämä vihreä villitys on ”tie tuhoon”. Vihreään siirtymään kytkeytyy myös YK:n 2030-ohjelman ”kestävän” energian tai Maailman talousfoorumin ”suuren uudelleenkäynnistyksen” linkolalaisempi tavoite: väestön vähentäminen massiivisessa mittakaavassa. ”Me ihmiset olemme kuin sammakoita, joita keitetään hitaasti. Ja nyt valtaapitävät ovat todella kiihdyttämässä kuumuutta”, Engdahl muotoilee.

Vaikka talvella palelluttaisiin kuoliaaksi, Euroopassa halutaan silti pitää kiinni puhtaan energian opista. Samalla tehdään kovaa politiikkaa: Suomen vihreät europarlamentaarikot haluavat eroon nimenomaan Venäjältä tuotetusta maakaasusta, vaikka lasku olisi kuinka kova.

Tätä taustaa vasten suuren yleisön huomio kiinnittyy aika ajoin myös kansainväliseen harhautusryhmään nimeltä Extinction Rebellion – suomalaisittain Elokapina – joka omalla tavallaan ajaa eliitin ilmastohädän agendaa, vihreiden naispoliitikkojen tukiessa nuorten idealistien ”mielenilmaisuja”.

Tämänhetkinen, globaaleihin mittoihin kasvanut, politisoitu energiakriisi, on vain osa globalistien ”suurta uudelleenkäynnistystä”. Valepandemialla massat saatiin peloteltua kognitiivisen dissonanssin tilaan, jotta he hyväksyvät vapaaehtoisesti uuden maailmanjärjestyksen.

Lavastetun terveyskriisin lisäksi ihmisiä manipuloidaan kaiken kallistumisella. Ei ole epäilystäkään, etteikö tämä kaikki yhtäkkinen niukkuus olisi keinotekoisesti aikaansaatua. Ja kaikki vain siksi, että geriatristen suurpääoman edustajien toive maailmanjärjestyksen muutoksesta toteutuisi vielä heidän elinaikanaan.

Samalla kun kahteen kertaan rokotetut ”tolkun ihmiset” vilauttavat koronapassiaan eri palveluita käyttäessään, valtamedian infosoturit varmasti lohduttavat heitä muistuttamalla miten erilaista elämä on läntisessä ”liberaalissa demokratiassa”, kommunistisen Kiinan valvontayhteiskunnan sijaan.

Fransiskaanista – vai frankensteinilaista – kapitalismia?

Sillä välin kun tavallinen kansa on yhä huolissaan koronaviruksesta sekä sähkön, ruoan ja kaiken muunkin kallistumisesta, globalistit jatkavat herkeämättä työtään ”suuren uudelleenkäynnistyksen” parissa.

Fabio Vighi kehottaa meitä tutustumaan Maailman talousfoorumin verkkosivuihin. Sieltä löytyy suorastaan ”fransiskaanisin” korulausein julkituotuna, mikä meitä kaikkia odottaa uudessa vihreässä maailmassa, joka on ”oikeudenmukaisempi, turvallisempi ja kestävämpi”, mutta jota tosiasiallisesti hallitsee päivitetty, entistäkin kovempi kapitalismi.

”Tervetuloa vuoteen 2030. En omista mitään, minulla ei ole yksityisyyttä, ja elämä ei ole koskaan ollut parempaa.” Tämä ei ole julmaa parodiaa, vaan otsikko Ida Aukenin, Tanskan entisen ympäristöministerin, kirjoitukselle, joka ilmestyi talousfoorumin verkkosivuille vuonna 2016. Sittemmin tämä monia järkyttänyt kirjoitus on poistettu foorumin sivuilta, mutta se on yhä luettavissa muualta, esimerkiksi Forbesin sivulta.

Auken paljastaa oikeastaan vain yksityiskohtia globalistien vuosikymmenien ajan valmistelemasta uudesta maailmanjärjestyksestä. Lähitulevaisuudessa ”jotkut meistä” elävät mallikaupungeissa, joissa asukas ei omista autoa, taloa, ei edes mitään kodinkoneita saati vaatteitaan. Yksityisomistus on tässä utopiassa täysin poistettu.

Silti olemme Aukenin visiossa tyytyväisiä, koska digitalisoitujen palvelujen kaupungissa, joka on vapautettu liikenteestä ja saasteista, ”meillä on mahdollisuus kuljetukseen, asumiseen, ruokaan ja kaikkeen, mitä tarvitsemme jokapäiväisessä elämässämme”.

Vuokraa ei myöskään tarvitse ”maksaa”, sillä kun olemme pyöräilemässä tai poimimassa päivänkakkaroita, ”joku muu käyttää vapaata tilaamme”. Ostosten tekemisestä tulee kaukainen muisto, sillä ”algoritmi tekee sen puolestani”, koska ”se tuntee makuni paremmin kuin minä itse”. Kun robotiikka on täydessä vauhdissa, työ on muuttunut miellyttäväksi toiminnaksi: ”ajattelu-, luomis- ja itsekehitys -ajaksi”.

Auken on kuitenkin huolissaan ihmisistä, ”jotka eivät asu kaupungissamme”, ”jotka menetimme matkalla”, jotka ovat ”muodostaneet pieniä, omavaraisia yhteisöjä” tai ”jääneet tyhjiin ja hylättyihin taloihin pienissä kylissä”. Häntä myös ”silloin tällöin harmittaa” se, ettei ”todellista yksityisyyttä” enää ole, koska ”kaikki, mitä teen, ajattelen ja haaveilen, tallennetaan [digitaalisesti johonkin]”.

Näistä ”pienistä hankaluuksista” huolimatta transhumanistinen elämä on ”paljon parempaa”, koska lähitulevaisuuden ihminen on voittanut ”kaikki kauheat asiat: elämäntapasairaudet, ilmastonmuutoksen, pakolaiskriisin, ympäristön pilaantumisen, täysin ruuhkautuneet kaupungit, veden ja ilman saastumisen, sosiaaliset levottomuudet ja työttömyyden”.

Vighin mielestä ei tarvita paljon mielikuvitusta ymmärtämään, että ”tämä utopistinen satu on todellisuudessa dystooppinen painajainen siitä yksinkertaisesta syystä, että jos emme enää omista mitään, se johtuu siitä, että kuritettuaan köyhiä ja riistettyään keskiluokilta kaikki mahdollisuudet toimeentuloon, maailman eliitti todella omistaa kaiken”.

Jo nyt, pandemisten rakennemuutosten aikana, suuret uusliberaalit rahoituslaitokset (IMF, Maailmanpankki jne.) ”auttavat” maksukyvyttömyyden partaalla olevia köyhiä maita ”anteliailla lainoilla” ja tukevat samalla tiukimpia pakkolunastuksia.

Kuten ranskalainen anarkokommunisti Daniel Guérin kirjoitti jo vuonna 1936: ”Kun talouskriisi kärjistyy, kun voittoprosentti laskee kohti nollaa, porvaristo näkee vain yhden keinon voittojensa palauttamiseksi: se tyhjentää ihmisten taskut viimeistä senttiä myöten”.

Tämän päivän ”luovan tuhon” ytimessä ei ole muuta kuin uusi ”suurpääoman fasismi”, väittää Vighi. Meille pakotetun ”pandemisen psykodraaman” tavoitteena on tuhota se, mitä reaalitaloudesta on jäljellä ja laatia uusi ”Leviathanin kaltainen yhteiskuntasopimus”; Great Reset, ”suuri uudelleenkäynnistys”, jossa oma selviytymisemme on riippuvainen ylikansallisten rahalaitosten ”hyväntekeväisyydestä”.

”Uusi normaali” on koko ihmiskunnan uudelleenmuotoilu niin, että se hyväksyy neljänteen teolliseen vallankumoukseen perustuvan ”fransiskaanisen kapitalismin”. Jopa Paavi ja katolinen kirkko yhtenä menneen ajan valloista on valjastettu talouselämän Rothschildien ja Rockefellerien pahaenteistä ”inklusiivisuutta” edistämään.

Maailmanlaajuinen hallinto bioturvallisuuden alalla on nykyään selvin osoitus tästä despotismista, joka saa täydellisen taloudellisen ilmaisunsa niin kutsutussa ”sidosryhmäkapitalismissa”: samalla kun suurten monikansallisten yritysten johtajat ja osakkeenomistajat ahmivat valtavia pörssivoittoja, he hallitsevat myös politiikan ja median kenttiä, joilla heidät esitetään hyväntekijöinä.

Tämä on aikamme suurin paradoksi, Vighi selittää: ”rikkain 0,1 prosenttia – globalisaation voittajat, ihmiskunnan historian saalistajaluokka (Bill Gatesista Warren Buffettiin, Bill Clintoniin, Mark Zuckerbergiin ja George Sorosiin) – on myös sosiaalisesti sitoutunut tukemaan jaloja asioita, kuten terveyttä ja maailman nälänhädän torjuntaa”.

Lahjoitustensa ansiosta nämä ”fransiskaanisen kapitalismin filantrooppiset profeetat” käyttävät yhä despoottisempaa vaikutusvaltaa hallituksiin ja niiden hauraisiin instituutioihin. ”Rahan, vallan ja lobbausliittoutumien” kietoutuminen toisiinsa riistää politiikalta viimeisetkin mahdollisen autonomian rippeet siinä määrin, että demokratiat kaikkialla toivottavat nämä ”filantrooppiset saalistajat” avosylin tervetulleiksi kysymättä oleellisia kysymyksiä.

Moraalinen kiristys toimii, mikä tarkoittaa myös sitä, että kapitalismin romahdus ei ole mikään yksi iso, huomiota herättävä tapahtuma: se ei automaattisesti tuota myöskään vallankumouksellisia ristiriitoja, kuten monet uusmarxilaiset sekä äärioikeistolaiset toivovat, saadakseen mahdollisuuden pystyttää savuaville raunioille omat yhteiskuntajärjestelmänsä.

Koska kapitalismin meneillään oleva romahdus on kätketty valepandemian pelotteen alle, ihmisten huomio ja energia keskittyy viruksen kanssa elämiseen. Tällä välin maailmaa ”nollataan” autoritaarisen oligarkian johdolla ja jopa lännen uskonnollisten johtajien siunauksella.

Kiinalaisnäkökulmaa lännen globalistien valuuttasotiin

Törmäsin hiljattain kiinalaisen Song Hongbingin kirjaan Valuuttasodat, 貨幣戰爭 , joka julkaistiin alun perin vuonna 2007. Songin teoksen lähtökohtana on, että länsimaita hallitsee viime kädessä yksityispankkiirien ryhmä, joka johtaa eri maiden keskuspankkeja ja keinottelee valuutoilla omaa etuaan ajaen.

Kirjan kerrotaan olleen Kiinassa myyntimenestys ja sen ovat väitetysti lukeneet monet maan hallituksen ja liike-elämän korkean tason edustajat. Sinänsä kirjan teesit eivät tarjoa mitään uutta, mutta hyvä, jos myös Aasiassa tiedostetaan lännen nykyisen alennustilan taustat ja vaikuttajat.

Songin teosta on tietenkin kritisoitu lännen mediassa ”salaliittoteorioihin tukeutuvaksi”. Kirjan mukaan länsimaita yleensä ja erityisesti Yhdysvaltoja hallitsee kansainvälisten pankkiirien klikki, joka käyttää valuuttamanipulaatiota vaurastuakseen (tästä nimi, ”Valuuttasodat”) lainaamalla ensin rahaa kehitysmaille Yhdysvaltojen dollareina ja myymällä sitten näiden maiden valuutan lyhyeksi.

Japanin menetetty vuosikymmen, Aasian vuoden 1997 rahoituskriisi, Latinalaisen Amerikan rahoituskriisi ja monet muut tapahtumat talouden rintamalla, johtuvat Songin mukaan juuri lännen kapitalistiluokan keinottelusta. Lisäksi Song esittää, että Rothschildin suvulla on todellisuudessa yhä suurin omaisuus, vaikka ”maailman rikkaimmiksi” esitetään milloin mitäkin muita nimiä.

Song on myös järkytyksekseen huomannut, että Yhdysvaltojen kuuluisa keskuspankki, Federal Reserve, ei olekaan valtion omistama, vaan sitä ylläpitävät yksityisen sektorin pankit, jotka ovat kaikki uskollisia länttä hallitsevalle eliitille. Samoja teorioita on kierrätetty lännessä äärioikeiston piirissä, vaikka Songin teos ei kirjoittajansa ja kiinalaislukijoiden mielestä olekaan juutalaisvastainen.

Kirjassa tarkastellaan muutakin taloushistoriaa ja väitetään, että ”fiat-raha” itsessään on lännen globalistien luoma manipulointiväline; se näkee kultakantaan sidottujen valuuttojen lakkauttamisessa ja fiat-valuutan käyttöönotossa ”pankkiliigan” ja länsimaiden hallitusten välisen kamppailun, joka päättyi ensin mainittujen voittoon. Song neuvoo Kiinan hallitusta pitämään maan valuuttaa tarkasti silmällä.

Kun markkinat romahtivat ja Yhdysvalloissa vuosina 2007-2009 koettu asuntomarkkinoiden lainakriisi nousi otsikoihin myös Kiinassa, Songin kirja ampaisi myydyimpien listalle. Kirjaa suositeltiin luettavaksi, jotta ihmiset ymmärtäisivät, miksi finanssikriisi tapahtui.

Goldman Sachsin tuolloinen toimitusjohtaja Fred Hu on kiistänyt kirjan väitteet ja sanonut Songin tekstin sisältävän ”monia virheitä, asiayhteydestä irrotettuja ja liioiteltuja väitteitä”. Songin kirjassa yhdistyvät kuulemma ”äärivasemmistolaiset ja äärioikeistolaiset tendenssit”, sekä ”populismi, isolationismi ja anarkismi”.

Kirjaa on kritisoitu myös antisemitististen teorioiden edistämisestä. Kirjassa sanotaan, että juutalaisten vaikutusvaltainen ryhmä on vaikuttanut ”historiallisiin tapahtumiin Waterloon taistelusta John F. Kennedyn salamurhaan, tarkoituksenaan lisätä vaurauttaan ja vaikutusvaltaansa”. Tältä osin teosta on pidetty ”melko epätavallisena”, sillä Kiina ei yleisesti ottaen ole tunnettu antisemitismistä. Mainittakoon, että kirjoittaja asuu Yhdysvalloissa.

Song Hongbing on vastannut syytöksiin toteamalla, että ”vaikka monet tutkijat ovat esittäneet vastalauseensa, ne kohdistuvat kirjan yksityiskohtiin, eivät sen logiikkaan tai rakenteeseen”. Song on kirjoittanut sittemmin Valuuttasotiin kaksi jatko-osaa, jotka ovat myyneet miljoonia kappaleita.

Pettymys lännen pääomapiireille: Kiinasta ei tule Jeltsinin ajan Venäjää

Financial Times-lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan suursijoittaja George Soros purkaa turhautuneisuuttaan ja valittaa, että Kiinan presidentin Xi Jinpingin harjoittama ”yksityisyritysten tukahduttaminen” on ”merkittävä hidaste” Sorosin ja kumppaneiden haluamalle talouskehitykselle.

Taloustieteilijä Michael Hudsonin mielestä Soros harrastaa ”orwellilaista kaksoisajattelua”. Selkokielelle käännettynä mainittu ”yritystoiminnan tukahduttaminen” tarkoittaa, että Kiinassa leikataan sitä, mitä klassiset taloustieteilijät kutsuivat ”vuokrahakuisuudeksi” ja ”ansaitsemattomiksi keinottelutuloiksi”.

Väitetyllä ”taloutta hidastavalla vaikutuksella” Soros tarkoittaa talouden polarisaatiota, jossa varallisuus ja tulot keskittyvät rikkaimman yhden prosentin käsiin. Nyt Kiinassa näin ei käy, eikä maassa ole tilaa ”soroksille”.

Soros pohtii, miten Yhdysvallat voisi rangaista Kiinaa vastatoimilla, kunnes Kiina antautuu ja ”toteuttaa samanlaisen sääntelyn ja verotuksen purkamisen kuin Venäjä teki vuoden 1991 jälkeen”. On oikeastaan ällistyttävää, kuinka lännen globalistien puhemies asiansa esittää, mutta toki tämä kansantalouksien kaataja on ollut mukana monessa ikävässä projektissa ennenkin.

Soros uhkailee, että ”Kiina tulee kärsimään lamasta, mikäli se pelastaa taloutensa sosialistisen linjan mukaisesti ja vastustaa amerikkalaistyylistä yksityistämistä ja siihen liittyvää velkadeflaatiota”. Soros haluaisi tehdä Kiinasta Jeltsinin ajan heikon, lännelle alisteisen Venäjän, jonka hänen kaltaisensa suursijoittajat ja finanssivampyyrit voisivat sitten imeä kuiviin.

Soros myöntää, että Kiinan ”haavoittuvin sektori on kiinteistöala, erityisesti asuntokauppa”. Kiina on nauttinut pitkittyneestä kiinteistöbuumista kahden viime vuosikymmenen aikana, mutta nyt se on päättymässä. Evergrande, maan suurin kiinteistöyhtiö, on ylivelkaantunut ja vaarassa joutua maksukyvyttömäksi. Tämä voi aiheuttaa ”romahduksen”.

Tällä Soros tarkoittaa asuntojen hintojen laskua. Kuitenkin juuri sitä tarvitaan, jotta estetään maan ja kiinteistöjen muuttuminen keinotteluvälineeksi. Hudson ja muut ekonomistit ovat esittäneet verotuksen korottamista, jotta tonttien ja kiinteistöjen arvo saadaan talteen, eikä niitä pantattaisi pankkien asuntolainojen vakuudeksi. Näin Kiina pysyisi vapaana kiinteistö- ja rahoituskuplasta, joka on jättänyt kokonaiset länsimaiset taloudet velkaorjuuteen ja negatiiviseen pääomaan.

Soros varoittaa Kiinan alenevan syntyvyyden taloudellisista seurauksista keskiluokkaisten perheiden ollessa haluttomia hankkimaan useamman kuin yhden lapsen. Kuitenkin sama pätee nykyään kaikkiin kehittyneisiin maihin. Äärimmäisintä se on uusliberalisoituneissa maissa, esimerkiksi Baltiassa ja Ukrainassa – juuri Sorosin omissa liberaalin talouden ja lännetetyn politiikan lempimaissa.

Soros paljastaa korttinsa väittämällä, että ”Xi ei ymmärrä, miten markkinat toimivat”. Hän tarkoittaa Hudsonin mielestä tällä sitä, että ”presidentti Xi torjuu ahneen vuokranhimon ja riistävän vapaamatkustajuuden ja muokkaa markkinoita palvelemaan Kiinan 99 prosentin yleistä hyvinvointia”.

Soros kääntää asian päälaelleen esittäen, että Kiinan ”sosialistinen politiikka” haittaa sen tavoitteita maailmassa. Mutta todellisuudessa hän on vihainen siitä, että Kiinan talouspoliittiset toimet vahingoittavat länttä hallitsevan eliitin uusliberalistisia tavoitteita, joilla tämä kabaali toivoi voivansa hyötyä myös Kiinan noususta talousmahdiksi.

Nyt Soros haluaa estää Yhdysvaltoja investoimasta Kiinaan. Hän ei näytä ymmärtävän, että tämä on myös presidentti Xin tavoite: Kiina ei tarvitse dollareita ja on itse asiassa alkanut rakentaa dedollarisaatio-politiikkaa, kuten Venäjäkin.

Hudson arvioi mielestäni aivan oikein todellisen syyn George Sorosin järkytykselle. Kylmän sodan päättymisen jälkeen hänen kaltaisensa keinottelijat ovat vain kasvattaneet omaisuuksiaan kansantalouksien kustannuksella. Kiinan presidentti Xi Jinping ei ole Boris Jeltsin, eikä Kiina noudata kleptokraattista riippuvuussuhdetta, joka vääristi Venäjän taloutta vuosien ajan.

Kiina sanoi ”ei” liberalismille, joten se ei ole Sorosille mieluinen ”markkinatalous”. Kansantasavalta ei ole tehnyt yhteiskunnallisesta organisaatiostaan kauppatavaraa ja se on välttänyt taloudellista riippuvuutta ”markkinoista”, joiden avulla länttä hallitseva eliitti voi Yhdysvaltojen ja muiden valtakeskustensa nimissä valvoa tilannetta pakotteiden ja ulkomaisten yritysostojen avulla.

Koronakriisistä kiinalaiseen maailmaan?

Miksi valtiot ympäri maailman olivat valmiit romahduttamaan taloutensa vastatoimena koronavirukselle, vaikka sairastuneiden selviytymisprosentti on niin suuri, kysyy Lynn Schirmer.

Miksi kaikkialla puhutaan ”uudesta normaalista”  ja siitä, että pandemia tulee muuttamaan maailman iäksi?

Entä miksi läntiset poliitikot presidenttiehdokas Joe Bidenistä Englannin pääministeri Boris Johnsoniin käyttävät samoja sloganeja kuten ”Build Back Better” (”rakenna takaisin parempana”)? Kun ihminen tottuu valheisiin, totuus kuulostaa salaliittoteorialta. Varsinkin heistä, joille valtamedia on ainoa tiedon lähde.

Maskipakko, sosiaalinen eristäytyminen, etätyöskentely ja -opiskelu: Schirmerin mielestä näillä säännöillä ei pyritä hallitsemaan virusta, vaan ihmisiä. Liberaalit euromaat kiristävät otettaan siinä missä avoimesti autoritäärisemmätkin vallat. Tämä kaikki liittyy globalistieliitin ”suuren resetoinnin” projektiin, eikä tästä järjestetä kansanäänestystä.

Kyseessä on länttä hallitsevan eliitin vastaus tekoälyteknologian tuomaan ”neljänteen teolliseen vallankumoukseen”, jossa datasta tulee uusi öljy ja Kiinasta uusi Saudi-Arabia. Johtajamme katsoivat, että heillä on kaksi vaihtoehtoa: menettää globaali taloudellinen ylivalta tai menettää demokratia. Nyt tiedämme, kumman he valitsivat, Schirmer arvioi.

Ihmiset ovat suhtautuneet rajoituksiin aika hyvin; nurinaa on toki välillä, mutta ”tolkun ihminen” luottaa valtamediaan ja poliittisiin päättäjiin, jotka ”tietävät paremmin”. Yhteiskunnan uudelleenjärjestely viruksen varjolla saatiin aikaan iskostamalla pelkoa ja hyödyntämällä kansalaisten halua olla ”kunnon kansalaisia” ja ”toimia oikein”.

Järjestelmämuutos tehdään kuitenkin ennen kaikkea globaalin pääoman eduksi: jos et voi voittaa vastustajiasi, liity heihin. Yhdysvaltojen ylivalta hiipuu, mutta entä sitten? Liberaali avoin yhteiskunta on hajoamassa, mutta kuten eräs suursijoittaja totesi, maailma siirtyy uuteen järjestykseen Kiinan johdolla.

Punavihreässä kuplassa elävien mielikuvitusta ei edes koronakaranteeni rajoita. Turvapaikanhakijat, ilmastotavoitteet, seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja muu sellainen ovat yhä esillä. Eliitille tämä sopii hyvin. Ympäristökatastrofin pelko on kääritty kiiltävään, edistyksellisyyden ja oikeudenmukaisuuden sellofaaniin. Sähköautot ja digivaluutta tulevat, oletko valmis?

Talouseliitin tulevaisuuden visiot toteutuvat suhteellisen helposti, koska Nietzschen viimeinen ihminen vain räpyttää lammasmaisesti silmiään. Luoko teknokratia paremman tulevaisuuden, jää nähtäväksi. Digitalisaatio etenee: geenitieto, biosirut ja sensorit, työn ja palveluiden uudelleen organisointi ovat joka tapauksessa edessämme. ”Kyllä tämä tästä”, joku yhä vakuuttelee.