Britannian entinen pääministeri ja sotarikollinen Tony Blair on kutsunut ”idiooteiksi” niitä brittejä, jotka eivät aio ottaa rokotetta. Myös Saksan uusi hallitus on tuominnut ”rokotevastaiset” ”ekstremisteinä”.
Venäjällä Kremlin puhemies, lehdistösihteeri Dmitri Peskov on sanonut, että rokotuksista kieltäytyvät ovat ”vaarallisia hölmöjä”. Presidentti Putin on itsekin kerta toisensa jälkeen puolustanut rokotteita, joita venäläiset eivät halua itseensä piikitettävän.
Yhdysvalloissa Bidenin Valkoinen talo on lähettänyt joulutervehdyksen, jossa tuomiopäivän tunnelmissa toivotetaan rokottautumattomille ”vaikean sairauden ja kuoleman täyteistä talvea”.
Koronapolitiikassa vallitsee siis synkän tuomitseva, globaali konsensus. Enää ei tarvitse tuhlata aikaansa väittelemällä jonkin poliittisen järjestelmän tai valtiojohdon paremmuudesta, kun kaikki hallinnot eri puolilla maailmaa toteuttavat samaa ylikansallista suunnitelmaa.
Tarvittiin vain uudelleen markkinoitu hengitystieinfektio, jonka uhkaa paisuteltiin massiivisella mediakampanjalla ja koko maailma saatiin muokattua uusiksi panoptikon-vankilamallia jäljitellen.
Mutta kyllä meillä Suomessakin osataan. Maailman talousfoorumin nimittämät ”nuoret globaalit johtajat”, pääministeri Sanna Marinin johdolla, ovat ”vetäneet hätäjarrusta” ja uusia rajoituksia on jälleen luvassa, ”vaikean koronatilanteen hillitsemiseksi”.
Vaikka rokotteet eivät näytä vähentävän tartuntoja, niitä kannustetaan ottamaan lisää. Hälytyskelloja ei näytä soittavan edes se tieto, että Israelissa on aloitettu jo neljäs rokotekierros vuoden sisällä. Suojaavathan nämä ruiskeet edes siltä ”vakavalta tautimuodolta”, kuuluu tuttu, naurettava hokema.
Suomessa koronapassi pistetään jäähylle, mutta rokottautumattomien syrjintä jatkuu siitä huolimatta. Nollakoronafanaatikoista nykyiset rajoitukset eivät tunnu lainkaan riittäviltä, vaan tiukempaa mallia pitäisi hakea Kiinasta ja Australiasta.
Ihmiset näyttävät oikein haluavan despotismia. Missä on ”ihmisoikeusaktivistien” huuto biofasistista politiikkaa vastaan? Uusi autoritaarinen paradigma on astunut jo voimaan ja rajoituksilla väsytetty enemmistö toivottaa sen tervetulleeksi.
Taustalla talous on jo romahtanut, mutta oligarkkimafian kapitalistista järjestelmää suojellaan ja pandemiapelottelu toimii hyvänä harhautuksena. Keskuspankkien rahanpainatus jatkuu ja viruksen variantit leviävät, kunnes uusi digitaalinen järjestys ulottuu kaikkialle.
Rajoitettua joulua kaikille.